Sivun näyttöjä yhteensä

24. toukokuuta 2008

Välimatkoista

Kuulisin mielelläni, tietääkö joku, kumpi ehtii nopeammin Helsingistä Ouluun, riuska kävelijä vai ratsumies. En tiedä.

Rooman legioonat etenivät normaalisti noin 50 kilometriä päivässä marssien. Saksan armeija marssi kovassa helteessä kohti Pariisia vuonna 1914 jopa 60 km vuorokaudessa, mikä taisi osoittautua virheeksi.

Eräretkeilyaikoina 30 km täyden rinkan kanssa suhteellisen vaativassa maastossa oli varsin hyvä rupeama.

Luullakseni 1700-luvun kuninkaalliset hovijuoksijat olisivat voittaneet nykyiset triatlonistit, mutta tästä en ole varma. Atsteekkien juoksijat olisivat voittaneet varmasti, ainakin Andeilla.

Hovijuoksijan tehtävä kulki suvussa. Kysymyksessä olivat ammattilaiset ja keskeinen tehtävä oli juoksennella kuninkaan tai kuninkaallisen edellä varmistamassa, että majoitustilat ovat kunnossa jne. Väitetään että 150 km:n juokseminen vuorokaudessa ei olisi ollut harvinaista.

Hevosta täytyy lepuuttaa ja juottaa. Historian hyvin kuuluisia ratsastussaavutuksia ovat Kaarle XII:n paluu Turkista, Wienin eteläpuolelta Siebengebirgeniltä Pommerin Stralsundiin 14 päivässä. Hevosia meni tuhottomasti.

Maantierosvo Dick Turpinin väitetään ratsastaneen yhdessä vuorokaudessa Lontoosta Yorkiin, 200 mailia hiukan alle 15 tuntia. Ratsun nimi oli Black Bess. Joittenkin tutkijoiden mukaan tämä on juttua vain.

Luultavasti maailman pisin jalkamatka menee muutaman puolalaisen nimiin. Heitä lähetettiin suurin joukoin 1700-luvun lopussa erään kapinan jälkeen Siperiaan ja siitä edelleen. Muutamat päätyivät asiakirjoihin, jotka osoittivat heidän asuneen Russian Riverinä tunnetussa paikassa noin 150 mailia San Franciscosta pohjoiseen. Beringin salmi oli tietenkin ylitetty laivalla, ja varmaan myös joitakin pätkiä Sahalinillä ja Alaskassa.

Silti nimeltä tiedetään joukko henkilöitä, jotka ovat kävelleet tai ratsastaneet Moskovasta Tyynelle merelle ja takaisin.

Poliittiset ja rangaistusvangit lähetettiin 1800-luvun puoliväliin asti jalkapatikassa Irkutskiin tai kauemmas. Sitten siirryttiin vaunuihin. Siperian rata valmistui vasta 1900-luvun alussa – Irkutskiin pääsi Moskovasta 1898.

Vähemmän tunnettuja jalkamatkoja ovat Australian rangaistussiirtolan vankien vaellukset, jotka alkoivat Sidneystä ja kestivät kolmekin vuotta.

Euroopassa pyhiinvaellukset ja muut matkan Roomaan olivat hyvinkin tunnettuja jo keskiajalla. Pyhä Birgitta läpsytteli useampaan kertaan Ruotsista Roomaan, enimmäkseen panetellakseen kuningasta. Matkan keston mittaaminen ei ole mielekästä, koska keskiajan luostarijärjestelmän aikana oli paljon ihmisiä, jotka elivät vaeltaen ja viivähtelivät tarpeen niin vaatiessa milloin missäkin.

Suomessa Kainuusta ja Oulujoelta käveltiin nälkää pakoon Jäämeren rantaan 1800-luvulla ja tiettävästi myöhemminkin.

Kaikki matkustamista miettivät eivät ota huomioon sitä, että kun esimerkiksi Iso Britannia on saarivaltio, tästä päätellään, että saarivaltio olisi jotenkin eristyksissä. Luonnollisesti matka kanaalin yli taittui huonollakin aluksella vaivattomammin kuin kävellen ja nopeammin kuin ratsastaen, ellei sää heittäytynyt ihan raivoksi.

Lönnrotia ihmettelen ja ihailen. Hän oli kova poika kulkemaan. Nuorena miehenä hän käveli yhden kesäkauden aikana Sammatista Hämeenlinnan kautta Savoon, Sortavalaan, Ilomantsiin, Nurmekseen, Kuopioon ja siitä Tampereen kautta Laukkoon.

Ei kuulemma tullut edes hiki. Matkakertomus on valloittava (Vaeltaja, SKS 2002).

21 kommenttia:

  1. Inkat, Kemppinen, inkat. Siis ne, jotka ravasivat Andeilla quiput heiluen ja hippulat vinkuen. Atsteekit elivät nyk. Meksikon alueella.

    VastaaPoista
  2. No. Riuska kävelijä voittaa tietenkin kävelemään tottumattoman ratsumiehen.

    Inka-juoksijat kuljettivat viestejään jopa 400 kilometriä päivässä. Inkojen tieverkosto käsitti noin 50.000 kilometriä teitä. Viestinsä nämä juoksijat kantoivat nuorakimppuna, joiden solmut ja värit kuvasivat viestin sisällön.

    Jostain muistan lukeneeni (National Geographic?)roomalaisten sotavankien hautojen löytyneen Etelä-Kiinasta. Jalan kait sinne kulkivat.

    Minulle riittää kun kävelen Köngistä Micheliin.

    VastaaPoista
  3. Vuonna 1900 Johann Hurlinger käveli käsillään Pariisista Wieniin. 1400 km matkaan kului 55 päivää.

    VastaaPoista
  4. Tein muutama vuosi sitten Pyhän Jaakon pyhiinvaelluksen Espanjassa - Santiago de Compostelan caminon, joka alkoi Ranskasta St. Jean Pied de Portista, Pyreneiden pohjoispuolelta ja päättyi Espanjan Santiagoon. Reilu 900 km taittui kuukaudessa; oma päivämatkani vaihteli maaston ja mielen mukaan 15 – 50 kilometrin välillä. Taukopäiviä oli pari. Kuulin matkalla, että vaellusennätys, tosin puolijuoksulla, olisi ollut 9 päivää. Caminon on kävellyt myös mm. yli 80-vuotias mummu, lastenrattaissa istunut kaksivuotias lapsi, yksijalkainen nainen ja pyörätuolissa istunut vammainen.

    ***

    Valitsemani ns. "ranskalaisen tien" sanotaan sisältävän kolme osaa: alusta Burgokseen asti kuljetaan ruumiin tietä, Burgoksesta Leoniin mielen matkaa ja Leonista Santiagoon vaelletaan jo hengen maisemissa. Ensimmäinen viikko on fyysisesti kaikista rankin. Alun vaikeudet, tottumattomuus repun kantamiseen, jalkojen rasitusvammat hiertävine rakkoineen ja yleinen hämmennys vaellusmaailman erilaisuudesta väistyivät vähitellen. Tilalle tuli aamuinen nälkä päästä jalkojen päälle, jatkamaan, eteenpäin. Kävely tuntuu yllättäen kevyeltä.

    Aamulla ei koskaan tiennyt mitä reitti tuo tullessaan tai löytyykö yösijaa seuraavaksi yöksi. Oli vain elettävä tätä hetkeä ja kohdattava tilanteet avoimin ja luottavaisin mielin. Koskaan ei tiennyt, kenen kanssa söi tai taittoi matkaa. Tapoihin kuuluu, että ei udella. Ihmiset eivät välttämättä tienneet toistensa nimiä, ammatteja tai kansallisuuksia. Jos joku kertoo itsestään, hän sai tehdä tämän.

    Vaelluksella oppii myös luopumaan turhasta, koska kaikki on kannettava omassa repussa. On yllättävää huomata, miten vähällä tulee toimeen. Olo ilman tavaroita, elämän pelkistys, antaa tilaa olennaiselle. Oma reppuni oli kevyt ja painoi noin kuusi kiloa. Matkaan ei tarvitse ottaa kuin kevyt makuupussi, vaatekerrat, hygieniatarvikkeet ja matka-apteekki. Sopivien vaelluskenkien ja sukkien tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Näin kylliksi rakkoja ja laastareita - onnekseni enimmäkseen toisten jaloissa. Päätepisteessä Santiagon katedraalin edustalla tuntui kuin kyseessä olisi vammaisten vuosikokous. Moni nilkuttaa paikalle jalat ja varpaat paketoituina.

    VastaaPoista
  5. Ad anonyymi:

    Kiitos tästä kommentista. Hienoa kun saa julkaista tällaista. Panit novellin muutamaan riviin.

    VastaaPoista
  6. Minäkin olin vaikuttunut anonyymin pyhiinvaelluksesta.

    Minun lapsuudessani käveltiin paljon. Niillä matkoilla opeteltiin ainakin Euroopan valtioiden pääkaupungit, ruoansulatuselimistön toiminta ja Jumala. En muista jalkojen rasittuneen. Muistan puheen.

    Nähdäkseni harva lapsi nykyään kävelee. Moni kyllä käy neljä tai viisi kertaa viikossa jalkapallo- tai jääkiekkotreeneissä ja on huippukuntoinen ja monin tavoin taitava. Mutta miksi kävelisi? Onhan auto, ja kävelyssä menee aikaa hukkaan.

    Tie elämän vertauskuvana ei taida olla enää kovin osuva. Se lienee syntynyt aikana, jolloin matkanteko oli hankalaa, hidasta ja yllätyksellistä. Nykyihmisellä ei ole matkaa; on vain siirtymä pisteestä A pisteeseen B. Siinä välissä vähän musaa ja pari tekstaria.

    VastaaPoista
  7. Itse olen kävellyt pisimmät päivämatkani kaupungeissa, Lontoo, Barcelona, Rooma.

    Barcelonassa tuli koko päivän saldoksi vajaat neljäkymmentä, Lontoossa ja Roomassa noin 30.

    Ja meinasin unohtaa... Pyhän Laurin Kirkolta, Arabian, Vallilan, Kallion kautta Kaivopuiston rantaan. Se tuntui yllättävän raskaalta, verrattuna vaikkapa Barcelonan rundiin.

    Sardiniassa tuli sitten sellaista salakävelyä, kun käveli päivittäin kaupunkiin ja aloitti sitten kävelemisen sieltä.

    Maalla ja maaseudulla on raskaampaa kävellä kuin kaupungissa, jossa mielenkiintoinen ympäristö ja ihmisten kohtaaminen vetää koko ajan.
    Maalla muutokset ovat niin vähäisiä ja Suomessa maisemakin niin mitätöntä ettei siinä synny sellaista etenemisen iloa. Varsinkin pohjoisessa on kovin, kovin tylsää, jos sitä vertaa vaikkapa Halikon, Suomusjärven tai Tammisaaren mahdollisuuksiin.

    VastaaPoista
  8. Siperian radasta.

    Ilmeisesti yksi este Venäjän talouskasvulle on siperian radan pieni kapasiteetti.

    Japanin sota oli monestakin syystä Venäjälle katastrofi, yksi syy oli siperian radan huonous ja keskeneräisyys. muita syitä olivat esim. (muiden lisäksi) huonot hankintasopimukset ja niiden joustamattomuus ja upseeriston virkavaltaisuus.

    Sota eurooppaan päin 1914 - 1918 ja muutamat operaatiot sen jälkeen ja suuri isänmaallinen sota olivat helpompia, koska ratoja oli enemmän ja niitä oli helpompi käyttää. Ehkä tämä viimeisteli torjuntavoiton 1941 joulukkuussa Moskovassa, kaupunkiin voitiin tuoda tavaraa nopeahkosti koska kaupunki oli suuri ja yhteyksiä runsaasti.

    Suomessa keskitysten muuttoon käytettiin paljon junaa. Itäkarjalasta tultiin suuressa määrin junalla, esim. Äidin isä ja hänen kampraattinsa purettiin junasta jossakin viipurin pohjoispuolella 20.6.1944, kaupunki oli tuolloin jo menetetty tai se oli juuri tapahtumassa.

    Logistiikka on kaiken avain.

    VastaaPoista
  9. Etananvauhti, jolla tietoisuus Lönnrotin kokoelmissta levisi kansan pariin on korvautunut nykytekniikan häkellyttävällä tehokkuudella muuntaa viimevuotinen jokapaikan höpötys innovaatioista kriisitietosuudella Itämeren tilasta.

    Ympäristöministerinä Enestam aloitti parisen vuotta sitten; presidentti Halonen jatkaa nyttemmin harva se päivä; HS on julkaissut teemasivuja; Nokian kännykän kuoria kierrätetään Itämeren hyväksi ja Fortum kantaa huolta veden tilasta.

    Yhden totuuden maassa pitää aina olla ainakin yksi yhteinen kriisi jolta "ajattelijat" opastavat kansaa pelastautumaan.

    VastaaPoista
  10. John Keeganin mukaan Amerikan sisällissodassa Stonewall Jacksonin "jalkaratsuväki" (kuten he itseään ylpeästi nimittivät) marssi jopa yli 50 km vuorokaudessa ja taisteli päälle - ja paljain jaloin. Kerran he marssivat 50 km taisteluun ja vielä saman vuorokauden aikana takaisin leiriin.

    VastaaPoista
  11. Keisarille mitä keisarin onlauantaina, 24 toukokuuta, 2008

    Kun se Siperia on ollut niin kauhea paikka, että se vieläkin opettaa ainakin Esko Ahon mukaan, niin kysymys kuuluu: Miksi niin moni esitti anomuksen _päästä_ Siperiaan keisarivallan aikana?

    Siperiaan halunneita

    On tuossa näköjään yksi Kemppinenkin. Liekö samaa juurta?

    VastaaPoista
  12. Brysselissä aamupäivällä hassunkurisen pitkän vihreän lasisen rakennuksen
    peilimäisessä seinässä keikkuen naurattaa kävellä. Kierränpäs tuonne alas
    ja sitten se on jo tapahtunut, katu on kuuma ja sandaalien pohjat märät ja haluan
    varjoon, mutta varjossa seinään nojaa mies ja hänen edessään on rasia ja
    mies ei voi hyvin, on kuitenkin hereillä. Heitä on muitakin, miksi ihmeessä
    lähdin ilman nilkkasukkia.
    Gallerian lattia on narupunosmattoa. Afrikkalainen mies istuu väsyneen
    näköisenä tuolilla, mutta onneksi toinen tuoli on tyhjä. Afrikkalaiset värikkäät
    sosiaalisesti kantaa ottavat taulut ja surullisen näköinen tumma mies.
    Vaihdetaan katseita väistämättä. Ja tajunnassa sama kävely jatkuu vieläkin,
    koska en ymmärrä miksi Leopold II patsas Tervurenissa Keski-Afrikan museon
    sisäpihalla – se on siinä! Ja äsken kalligrafiakurssilla sosiaalipuolen ihminen sanoi,
    että on makuasia, onko Suomessa katulapsia. Mikä sellainen yläasteelainen on,
    joka käy kerran kuukaudessa kotona.

    Kuinka paljon hän kävelee ja mistä mihin.

    VastaaPoista
  13. Käveleminen voi olla loistava tapa tyhjentää mieli. Rytmikkään tasaisesta, mutta kohtuullisesta ruumiillisesta rasituksesta ja verkkaan vaihtuvasta ympäristöstä saa mieleen perustonuksen, jonka päälle on helppo muodostaa hiljainen allas uida syvälle itseensä.

    Käveleminen voi olla loistava tapa täyttää mieltä kuuntelemalla äänikirjaa tai radio-ohjelman podcastia. Askel reitiltä syrjään liikennettä tai itseään vaarantamatta taikka kokonaan uuden mutkan miettiminen on aina lisää hetkiä kiinnostavalle kuuntelemiselle ja kilometrit kertyvät huomaamatta.

    VastaaPoista
  14. He tulevat kävellen pitkienkin välimatkojen takaa, suurperheen äiti bussilla kahden vaihtoyhteyden takaa nuorimmainen mukana lastenvaunussa, eläkeläinen Kirkkonummen puolelta moposkootterilla.

    Jono yltää tänään jo Pappilantielle saakka.

    Ensin tulivat suomalaiset, sitten inkeriläiset ja virolaiset, nyt myös somalit ja irakilaiset.

    Kaikki ovat kiitollisia kahdeksalle talkoisiin tulleelle kauppaliikkeelle.

    (vapaasti muisteltu lyhennelmä Länsiväylä lehden eilisestä jutusta "suomalaiset hakemassa ilmaista ruokaa v. 2008")

    VastaaPoista
  15. Hei hyvä Jukka Kemppinen,


    Kiitos kirjoituksistasi, jotka
    osaltaan virittävät anonyymin kaltaiseen luovaan, pyhän kohtaamiseen.

    Onko pyhää mahdollista edes yrittää selittää muuta kuin jonkinlaisen luopumisen,ahdistuksen ja kärsimisen avulla?

    Voiko "sekulaarein" olla pyhintä
    mitä voi olla?

    Onko pyhiinvaellus kuitenkin turhaa
    ja juuri siksi tärkeää, jotta pyhin vaellus saisi vuoron?


    Ystävällisesti ja kunnioittavasti Matti Taneli

    VastaaPoista
  16. Olen lukenut Lönnrotin päiväkirjaa.
    Muistan (ulkomuistista) että hän kerran pohti - kun oli yöpynyt metsässä eikä aamulla tiennyt missä oli - että mihin päin nyt pitäisi lähteä? Sitten... "muistin vanhan totuuden, että kannattaa kävellä sinne minne nenä näyttää. Ja sepä oli oiva viisaus."

    VastaaPoista
  17. Perinteisesti pyhiinvaellus on rituaalinen tie, joka kuljetaan yksin tai ryhmässä ja jonka päämäärä on rukoilun ja katumusharjoitusten avulla puhdistautuminen, täydellistyminen tai synnintunnosta pelastus. Tavoite on syntyä uudelleen, muuttua uudeksi ihmiseksi. Keskiajalla pyhiinvaellus oli ymmärtääkseni varsin tavanomainen rangaistus rikollisille.

    Nykyihmiselle, joita uskonnolliset tavat eivät houkuta vaellus on toisenlainen tapa yhdistää henkinen pohdinta, kokemus ympäröivästä luonnosta ja kulttuurista sekä yhteys kanssavaeltajiin. Käveleminen on ihmiselle luontainen tapa liikkua. Urbaani nykyihminen on tosin unohtanut tämän taidon ja kadottanut kosketuksen omaan ruumiiseen ruumiillisen työn vähetessä.

    Monille vaellus on luopumisen matka; irtautumista menneistä ja valmistautumista tulevaan. Matkalla olo merkitsee elämän solmukohtien mietiskelyä, uusien tuulien haistelua ja uuden näkökulman löytämistä elämään. Erilainen ympäristö auttaa irtautumaan normaaleista ja tutuista rooleista.

    Matkalla kohtaa eronneita, uravalintaansa miettiviä nuoria opiskelijoita, eläkkeelle siirtyneitä, töistä irtisanottuja, puolisonsa menettäneitä, mutta paljon myös niitä, jotka vain ovat päättäneet lähteä matkaan. Osa haluaa omaksua terveellisiä elämäntapoja; pudottaa painoa tai luopua tupakanpoltosta. Onpa reitillä myös niitä, jotka etsivät elämänkumppania itselleen.

    Vaikka alussa voi olla voimakas tarve olla yksin, rauhassa omien ajatusten ja tunteiden kanssa, ajan kuluessa saattaa huomata, että ajattelu hiljaa omassa päässä on rajallista. Yhteisöllisyydessä on voimaa. Jakamisen ilossakin on oppimista. Ihmiselle, joka on tottunut arki- ja työoloissa kantamaan vastuuta ja tekemään päätöksiä, jättäytyminen vaeltajatoverin varaan asioiden selvittämisessä on todella nöyryyttä ja lähimmäisen tärkeyttä opettava kokemus.

    ***

    Finisterre ei alun perin kuulunut pyhiinvaellusreittiin mutta monilla on tapa päättää vaelluksensa Santiagosta noin 90 kilometrin päässä sijaitsevaan Atlantin kaukaisimpaan merenkärkeen. Tällä rannalla vaeltajilla on tapana polttaa matkavaatteensa merkiksi siitä, että matka on tehty, vanha ihminen kuollut ja uusi syntynyt.

    ***

    Yksinkertaisiin oloihin lapsuudessa tottunut ja kansan parissa viihtyvä Lönnrot oli himokävelijä. Tutkijoiden mukaan hän vaelsi vuosittain tutkimus- ja keruumatkoilla toista tuhatta kilometriä. Tosin ei pelkästään jalkapatikalla. Koko elämänsä aikana yli 20 000 kilometriä. Tähän tulevat lisäksi päälle piirilääkärin viran puolesta tehdyt matkat.

    Ajoittain työnarkomaniaan taipuvainen, ja ehkäpä työuupumuksestakin kärsivä, Lönnrot olisi tuskin yltänyt siihen valtavaan luomistyöhön ilman luonnon antamaa voimaa. Taivallukset olivat epäilemättä energiaa tuova vastapaino, joka piti hänet fyysisesti ja henkisesti kasassa syvimpien sisäisten kriisien aikana.

    VastaaPoista
  18. Yks hoitsu kerran kertoi kävelevänsä sairaalassaan työpäivän aikana (tutkimus- ja keruumatkoilla) keskimäärin noin 8 kilometriä.

    Tämä himokävelijätär siis käppäilee 20 vuodessa 40.000 kilometriä. mitä lieneekään kävellyt vapaa-aikoinaan. Jää siinä lönrootti toiseksi keveästi.

    Ajoittain työnarkomaniaan taipuvainen, ja ehkäpä työuupumuksestakin kärsivä, hoitajatar olisi tuskin yltänyt siihen valtavaan luomistyöhön ilman luonnon antamaa voimaa. Taivallukset olivat epäilemättä energiaa tuova vastapaino, joka piti hänet fyysisesti ja henkisesti kasassa syvimpien TEHY-kriisien aikana.

    VastaaPoista
  19. Muistankohan oikein ? Jouko Tyyri menehtyis vaelluksellaan Santiago de Compostelaan ?

    VastaaPoista
  20. Finnairilla matkatavaroiden käsittelijä, eli aulakuormaaja kävelee työvuoron aikana keskimäärin 10 km ja nostaa 30 000 kg. Työ luokitellaan Suomen raskaimmaksi.

    VastaaPoista