Joskus hyviin kirjoihin törmää niin kuin kiviseinään.
Dostojevski on ehkä vierottanut enemmän ihmisiä kaunokirjallisuudesta kuin kukaan toinen.
En haluaisi luetella kymmentä enkä sataa kirjaa, jotka nuoren olisi hyvä lukea.
Voisin luetella joukon kirjoja, jotka nuoren olisi hyvä lukea vasta vanhana.
Dostojevski sijoittuisi sinne. Tolstoi samoin. Merkittävä osa Shakespearea d:o.
Vieraskielinen romaani ei ole sen suurempi kompastuskivi kuin ulkomaalainen elokuva.
Runo on vähän eri asia. Ainakin vähän joka maassa oli 1900-luvulla runoilijoita, jotka on viisasta jättää rauhan – Rilke, Mallarmé, Ruotsissa Fröding…
Dostojevskista on kaikenlaisia käännöksiä, ja niillä on kullakin puolensa. On 20-luvun suomennoksia, jotka ovat lukukelpoisia.
Lukijoita opetetaan väärällä tavalla nirsoiksi. Kyllä Verdiä voi kuunnella kelloradiolla. Olen kuunnellut. Omilla aisteillaan ja kokemuksella voi täydentää sen, mikä ei tule todellisuudessa läpi.
Joitakin vuosikymmeniä sitten julkaistiin uutena painoksena Gogolin Kuolleiden sielujen versio, joka suomentaja oli Samuli S. eli Samuli Suomalainen – mestarismies. Gogol on sillä tavalla hullu, että siihen sopii hullu suomennoskin.
En ole koskaan nähnyt enkä lukenut venäläistä pornografiaa. Eroottinen veto ei sekään tule heti mieleen venäläisyyden yhteydessä.
Venäjän keisarikunta ei ollut ihmeen siveellinen sukupuoliasioissakaan. Siten Dostojevski oli, kuten ennen vanhaan sanottiin, todellinen nero nostaessaan pahan seksuaalisuuden tuotantonsa bassoääneksi, joka on jatkuvasti mukana.
Katsokaa äijän kuvia! Tyypillinen sarjamurhaajan katse ja ilme.
Dostojevskin tulkitsijat ovat puhuneet melkein sata vuotta, että tämä romaanikirjailija kulki Freudin edellä kuin eräänlainen Johannes Kastaja.
Mutta se oli enemmän. Dostojevski ei päätynyt pallottelemaan kahdella eri suuntiin vetävällä voimalla, joista Freud ei tahtonut saada tolkkua.
Rikoksen ja rangaistuksen kirvesmurha on seksuaalinen. Raskolnikovin loputtomien järkeilyjen takana on suuttumus ja inho, jotka johtuvat siitä, että nainen on vanha, ruma, luotaantyöntävä ja vastenmielinen. Teko on kosto.
Riivaajissa ja Keskenkasvuisessa on oikeastaan puhe vielä karmeammista asioista. Ottakaa selvää, kun tunnette olevanne valmistautuneita.
Venäläiset itse näyttävät olevan selvillä siitä, että heidän kirjallisuutensa muuan suuri nimi on eräänlainen kansallinen Viiltäjä-Jack. Tshehovin koko tuotanto todistaa tätä.
Älkääkä muuten, sanon muistaessani, uskoko kaikkea, mitä Mauno Koivisto sanoo. Olen istunut hänen kanssaan kahden kesken joitakin kertoja, ja olin lapsellisuuttani hiukan hämmästynyt siitä, että hän tunsi venäläisen kirjallisuuden perinpohjaisen hyvin ja lukee sitä jatkuvasti alkukielellä. Samoin muuten Ranskan ja Englannin kirjallisuuden. Hän tuntui saavan salaista hupia siitä, että eräät kotoiset kirjailijamme, jotka eivät varmaan enää halua nimeään julkisuuteen, kiirehtivät leimaamaan hänet filistealaiseksi presidentiksi , joka ei ainakaan kirjallisuudesta mitään tiedä.
Lapsuudessani oli isä, joka muistutti tämän tästä, että Karamazovin veljekset on ehkä maailman hienoin teos. Luin sen sitten liian nuorena. En hehkunut. Idiootista pidin sentään jotenkin omatoimisesti. Rikoksessa ja rangaistuksessa ihmettelin sen huoran, Sonjan, ruumiitonta pyhimyksellisyyttä.
VastaaPoistaMutta siis että seksuaalinen kirvesmurha?
Tielleni osuneista nuorison opastajista Aarne Kinnunen kuuluu charmikkaimpiin. Muistan hänen voimakasviivaiset kommenttinsa nuorissa kirjallisuustulkinnoissani, Shakespearessakin. Ibsenin Rakentaja Solnessia koskevasta esseestäni hän oli alleviivannut sen kohdan, jossa kerroin, että Solnessin ja Hilden välillä on seksuaalinen jännite. Marginaalissa luki lakonisesti, ettei ole. Jostain oli vielä alleviivattu yksi rakkaus ja piirretty nuoli kohti sitä jännitettä. "Eri asioita", valisti professori minua, tietämätöntä.
Mutta totta kyllä: Dostojevskilla on kyltymättömän sarjamurhaajan kiilto silmissään.
Katsokaa äijän kuvia! Tyypillinen sarjamurhaajan katse ja ilme.
VastaaPoistaJahas, jahas. Näinkö sitä tuomitaan pärstäkertoimella =)
loputtomien järkeilyjen takana on suuttumus ja inho, jotka johtuvat siitä, että nainen on vanha, ruma, luotaantyöntävä ja vastenmielinen.
Juuri tätä olen miettinyt syyksi miksi puolet suomalaisista miehistä haluaa avioeron.
Koivisto...filistealaiseksi presidentiksi , joka ei ainakaan kirjallisuudesta mitään tiedä.
Jahas, jahas. Koivisto tuntee kirjallisuuden ja Venäjän historian, mutta minkään maan muistelmakirjallisuus ei taida lainkaan tuntea Koiviston tekoja. Mikäs suuri presidentti se sellainen oli, vaikka sellaiseksi mainittiin.
Kuka suomalainen tunnettu poliitikko kirjoitti: "Tappakaa, tappakaa niitä [ryssiä] kuin hulluja koiria! Totisesti, kyllä tässäkin maassa sietäisi tehdä ruumiita ja oikein läjittäin. Sellainen perverssi ja satanistinen mies kuin Valpas-Hänninen olisi yhteiskunnallisen terveyden nimessä opereerattava pois"
Kustaa Vilkuna se oli.
;)
VastaaPoistamutta joo
Nanan mä taisin lukea siinä kymmenen ikäisenä, tai hiukan sen jälkeen. Se lukeminen meni siinä Tarzanien kanssa sulassa sovussa, en suurempia ristiriitoja havainnut. Varsinkin se paiseiden kuvaaminen jäi heti hyvin mieleen ja houkutti lukemaan sen kirjan useammankin kerran. Hugon Kurjissa ihmettelin kun se yks tyttö kasvoi niin nopeasti ja ettei sille sitten löytynyt sopivan kokoista mekkoa ja piti ihan pyllypallena kävellä - vai miten se meni, kun en ole sitä sen jälkeen lukenut.
Lady Chatterlayn luin samoihin aikoihin, mutta se oli musta huono, enkä siihenkään sitten myöhemmin enää palannut, vaikka se onkin mulla tuolla hyllyssä jossakin.
Anatole France miellytti kovin - silloin siis, en ole häntäkään sen jälkeen lukenut. Häneltä oli siellä useampiakin kirjoja ja niihin liittyy sellainen häpeällinen muisto, että pöllin ne sieltä joskus sen ikäisenä, kun alkoholi alkoi kiinnostaa ja vein erääseen divariin, joka vielä maksoi niistä enemmän kuin odotin. Faija tosin ei sitä koskaan huomannut tai sitten se ei vain välittänyt siitä.
Yleensä ottaen luin melkein kaiken mitä siellä mun vanhempien kirjahyllyissä oli ja pääosin yöllä salaa. Mannerheimin muistelmatkin luin. Ja kaikki faijan runokirjat, joita oli hiivatin monta metriä. Tai niistä oli kyllä suurin osa mutsin, kun se tunsi Yrjö Jylhän broidin ja oli sitten innostunut runoista.
Dostojevski tuntu siinä vaiheessa vähän raskaalta, vaikka Karamazovin veljekset luin kyllä ja kun faija huomas sen niin se sanoi, että toi sopii sulle paremmin ja anto mulle Hiljaa virtaa Donin, josta en kuitenkaan pitänyt vaan jätin kesken.
noi nyt jäi mieleen ja muutakin, mutta ketä kiinnostaa....
virhe tuli siis tehtyä, mutta asiaan, eli venäläistä pornografiaa on kyllä täältä internetistä saatavilla, olen tosin tutustunut aiheeseen ihan vain pintapuolisesti.
jaa-a niin
käännöksistä vielä tuli mieleen, että esimerkiksi se Raamatunkäännöskomitean viimeisin tekele on vähän epäilyttänyt minua siksi, että lapsena luin böndellä aikani kuluksi ainakin sen 1938 (?) version ja selasin useammankin kerran niitä vanhempia, jotka oli fraktuuroilla painettu (en muista milloin).
ps
Koivistosta tuli mieleen, että kun meikäläinen Katajanokalla asuessa hiippaili niitä talojen vierustoja pitkin koti keskustaa, niin se Koivisto tuli aika usein vastaan siellä ja kun ne olivat sellaisia hiljaisia aamun hetkiä niin pakkohan siinä sitten oli lopulta jotenkin alkaa tervehtimäänkin. Ei siinä silloin turvamiehiä näkynyt, mutta se taiskin olla vaan pääministeri siihen aikaan ja se oli eri aikaa muutenkin.
pps
ja vielä tähän loppuun, ennen kuin haen uuden oluen Otavan 1938 julkaisemasta Yrjö Jylhän opuksesta Toiviotiellä runo Toiviotiellä
On umpeen luotu hauta
jo nuoruusnautinnon,
ja erojuhlaan halpaan
jo kaikki valmist' on.
Mut seisahtaa ei auta
luo menneen raunion,
pois käänny, pois, ja salpaan
lyö portti kalmiston.
On raskas surun orjuus,
on kolkko vihan maa;
sen tuolla puolen kerran
voit ikees kirvoittaa.
Sun suuri sadonkorjuus
niin täyttymyksen saa,
ja luonto, lähde Herran,
sun sielus virvoittaa.
Lujemmin viittas kiedot,
taas lähtövirtes soi;
nyt hymy tuskan suull' on,
et tuskaa ihannoi.
Saat salatuimmat tiedot,
kun aukee aamunkoi,
saa viittas sinikuullon
ja sauvas vihannoi.
Suomi olisi säästynyt todella paljolta, jos Koivisto olisi kaatunut sodassa tai jäänyt ainakin sinne Turun satamaan.
VastaaPoista"Perkeleen ämmä, imaisi minut kuin suo tykin."
VastaaPoistaNoin paljon itsestään ja ympäristöstä sanoo yhdella lauseella Mihail Bulgagov.
Jotenkin kuvittelen että hyödyn ja tarpeellisuuden saa myös unohtaa ja lukea...
jos sellainen on mahdollista - uteliaasti tarkkailemalla. Onhan kuitenkin niin että
maailmankatsomuksensa potalla istuessaan ihminen on henkisesti jumissa.
Minä joka saatan jotain vahingossa ymmärtää ja samalla unohtaa, kaipaan kerran
Synteesissä näkemiäni Dostojevskin käsikirjoitusten kuvia. Niitä oli kolme erilaista, eri tavoin kuvitettua.
- Dostojevskin piirrokset. (Dostojevskin käsikirjoitusten muotokuvahahmotelmat ja luonnokset.)
Synteesi, 1991 : 1 - 2.
Nyt ensi viikon vaihteessa virolaisen opettajan kalligrafiakurssille valmistauessa vaje niiden näkemättä
elämisestä on jo pieni piina. Olisinko muistanut ollenkaan, ilman tämän aamuista blogia. Ei, en osaa...
kynänterät ja musteet ovat hätävarana, että jos mihinkään ei ole varaa, niin mustetta ja kyniä aina kuitenkin on.
Se on vähän sama kuin lukisi Wolfgang Kayserin kirjaa Das sprachliche Kunswerk ja johtomotiiveja voisi irrotella
tekstistä - ehkä varastoonkin.
Onko ihmiset niin samankaltaisia että kannattaa miettiä milloin mitäkin kannattaa. Käsittääkseni on
mahdollista pitää huolta itsestään ja silleen, vaikka sanookin että tuntematonta on hyvin paljon.
Ihmisoikeusjuristi kertoi miten 7-vuotias lapsi oli kaatopaikalta löydettäessä matojen peitossa ja elossa.
Olin luullut että kaikki juristit ovat pohjalta ihmisoikeusjuristeja ja sitten sen päällä on jotain erikoistumista.
Kun orjuus oli jo kielletty Euroopassa niin muualla ostetun ihmisen sai tavarana tuoda maanosaan. Jos
katsojaluvut tähtäimessä muokataan emotionaalinen ilmaisu liikuttamaan mieltä tulosvastuullisesti...
niin missä se orjuus ja tavara silloin on?
Dostojevskin Valkeat yöt on jäänyt lukukokemuksena mieleen - varmaan pätkittäin luettua tuli sekin.
Mainio kuvavalinta aiheeseen, liekö suoraan elokuvasta? Harry Potter kulkee nuorena arki-Lontoosta velhomaailman salatulle runsaudensarvelle, ostoskadulle nimeltä Viistokuja, painamalla tällaisen aidan tiiliä oikeassa järjestyksessä.
VastaaPoistaMuutama kuukausi sitten Kemppinen suositteli tiiliskiviopusta 1000 kirjasta, jotka pitäisi lukea ennen kuolemaa. Minäkään en osaa huolehtia sen jälkeisistä paperitöistä, bio- tai/ja(!) spirituaalisilla tunnisteilla varmaan selvitään.
Varmasti on paljon kirjoja, jotka toimivat parhaiten tarpeeksi aikaisin tai muuten sopivasti ajoitettuina. Historialliset romaanit -lajityyppi sopii loistavasti ahmimisikään, jolloin historian- ja maailmankuva ovat muutenkin rakentumassa ja vaikutteiden tarpeessa. Olen vakuuttunut, että suuri pettymys rakkaudessa oli hyvä alusta ensimmäiselle Proustin suurteoksen läpiluvulleni kaksikymppisenä, jaksoin jopa tsempata silloin suomentamattomat osat ruotsiksi (Proustin tyyli ei minusta toiminut englanninkielisissä käännöksissä lainkaan oikein), niin paljon Albertine-aihe poltti. Potteriin verratakseni, Viistokujalle pääsee myös hormiverkoston kautta: kannattaa seurata sisäisen palonsa imua, jos vain jostain saisi vinkit sopiviin teoksiin.
Dostojevskin kirjoista karkottamia en muista, koukuttamia tunnen useita. Mutta Väyrystä kenties lukuunottamatta D-vitamiinilla ei tarinointiaan korista kuin kirjansa loppuun saakka lukeneet, se voi vinouttaa havaintojani. Doris Lessing ja Garcia Marquez olivat minulla niitä, jotka tulivat pöydälle aivan liian varhain, murrosiässä muutamin heidän teostensa kahlaaminen tuntui vievän vähintään sadan vuoden yksinäisyyden.
"Viisaus-kirjallisuus" on tyyppi, joka toimii nuoren aforisminkeräilijän lähteenä ("Viisas mittaa sielun pulssin kielestä", Balthasar Gracian), mutta muutoin edellyttänee kypsää kokemusta. Marcus Aurelius, Montaigne, Pascal, B.G, Haavikko (!?)... jotenkin vaikea keski-iän ruuhkavuosissa saada niistä mitään kummempaa. Nämä kirjat ehkä ovat kuin ikuisuuden kylmyyden ja hauraan verikiertolämmitteisen kehomme välissä oleva märkäpuku - jollaisen pukemiseen (vähän proosallisemmin sanoin) verrataan Potter-maailmassa kolmatta Viistokujalle kelpoa liikkumistapaa: vain täysi-ikäisille sallittua ilmiintymistä.
PS Dostojevksi oli dekabristijupakan vuoksi Siperiassa oikeasti kovassa paikassa ja pitkään. Ei ihme, jos siinä katsanto kiristyy. Vaikka Tolstoikin vanhemmiten luo kuvissa vahvoja katseita kulmien alta, on rikkaan upseerikreivin ja rangaistuksensa jälkeen aliupseeriksi uurastaneen kohtaloissa suuri ero.
Kari Suomalainen kertoo muistelmissaan, että kun kranaatin sirpalekaan ei päässyt kuin puoleen väliin Karamazovin veljeksiä, ei hänenkään tarvitse päästä loppuun asti.
VastaaPoistaEnsiksi hänestä tulee mieleen lentopallon pelaaminen. Ja pitkän miettimisajan jälkeen: lentopallon pelaaminen.
VastaaPoistaErno Paasilinna kokoelmassa Ruumisarkun nauloja
Kappas, The Wall. We don't need no education. We don't need no thought control. Rocklyriikan tyypillisen huolimaton kaksoiskiellon käyttäminen saattoi hyvin olla Roger Watersin tietoinen taka-ajatus. Se tekee Another Brickistä vieläkin hyytävämmän.
VastaaPoistaMutta päivän oivallus syntyi siitä kun huomasin Kemppisen kursivoineen entisen presidentin, roolihahmon, itse luodun teoksen, nimen kuin romaanien nimet. Tätähän olen tässä epäillytkin.
Kellariloukon palvelija kuvaus tuli mieleen kun heräsin tuossa ja siis näinhän se menee...
VastaaPoistaApollo oli se Dostojevskin heppu siis
.....Tuskin ketään koko maailmassa olen vihannut niin paljon kuin häntä, varsinkin määrättyinä aikoina. Hän oli keski-ikäinen, arvokkaan näköinen mies, joka vapaa-aikoinaan teki räätälintöitä. Mutta jostakin tuntemattomasta syystä hän halveksi minua äärettömästi ja katseli minua sietämättömän ylimielisesti. Muuten, hän tarkasteli kaikkia ylimielisesti. Kun vain näki tuon vaaleatukkaisen, sileäksi suitun pään, tuon kiharan, jonka hän oli kammannut otsalleen ja voidellut ruokaöljyllä, tuon lujapiirteisen suun, V:n muotoiseksi yhteenpuristetut huulet - silloin tiesi, että siinä on olento, joka ei milloinkaan ollut epävarma itsestään. Hän oli pedantti, suurin pedantti mitä minä milloinkaan olen tavannut, ja lisäksi niin itserakas, että kenties vain Aleksanteri Suuri olisi vetänyt hänelle vertoja. Hän oli rakastunut jokaiseen nappiinsa, joka kynteensä, - nimenomaan rakastunut ja hän näytti myös siltä! Hän käyttäytyi minua kohtaan täysin despoottisesti, puhui minulle tavattoman vähän, ja kun hän sattumalta katsahti minuun, oli hänen katseensa luja, ylevän itsevarma ja aina pilkallinen, mikä saattoi minut välistä raivon valtaan.....
jne
kovin erilainen siis se juttu kuin tämä juttu
http://www.youtube.com/watch?v=IIsSBDMuXRQ
Wodehouse rules
;)
Pakko kertoa Jari Lehtiselle, että soitan usein koulussa tuota Pink Floydin kappaletta. Oppilaat tykkäävät ja minä.
VastaaPoistaPornosta ja eksistentiaalisista ongelmista vielä sen verran, että niitä kirjallisia teoksia, joita en ole koskaan tullut lukeneeksi, vaikka mieli on pitkään halannut, on Gombrowiczin "Pornografiaa". Tunnetaanko tapaus täällä viisaitten joukossa? Mainittu professorini AK toi sen esiin jokaisessa luentosarjassaan, mutta sittemmin en ole missään törmännyt.
Eilen puheena ollut talonmies olisi muuten kirjallisuudessa parin gradun arvoinen tutkimuskohde.
Ad Mummo:
VastaaPoistaKaramazov on minulle yksi kolmesta tai viidestä kaikkein hurjimmasta kirjasta.
Kun luin sen viimeksi, useita vuosia sitten, vaimoni pyysi, että jättäisin toistaiseksi Dostojevskin rauhaan.
Lukiessani olin vuoroon isä, vuoroon Ivan, joskus Smerdjakov, mutta en koskaan Aljosha.
Kun Jussi vetää kellarin loukosta palvelijan päivän valoon, niin täytyy minunkin kertoa ensivaikutelmani asiasta joskus vuosikymmeniä sitten.
VastaaPoistaAloin siis lukea Dostojevskin kurjalistokirjaa Kirjoitukia kellarista (se sen nimi muistaakseni silloin oli) nuorena intomielenä. Mutta kohdassa, jossa päähenkilö kuvaa kuinka köyhä hän on ja kuinka kurjaa elämää hän viettää - ja korostaa asiaa kertomalla, että hänen palvelijansakin on ihan surkea ryysyläinen - niin siinä vaiheessa totesin, että tässä taidetaan liikkua liian kaukana minun elämänpiiristäni.
Asia tuli mieleeni aamulla, kun luin Hesarista suursijoittaja Ari Salmivuoren valituksia siitä, miten köyhä hänen lapsuuskotinsa oli. Niin, hänen isänsä oli Järvenpään kaupunginjohtaja ja ajoittain myös kansanedustaja.
Suhteellista on köyhyyskin.
(Myöhemmin, mutta edelleen liian nuorena(?), luin mm. Dostojevskin rikosromaanin ja laajan perhetarinan. Hyviä juttuja, mutta en edelleenkään ymmärrä, mihin hänen puolijumaluutensa perustuu. Onhan esim. kuuluisa Ivanin ja pirun rupattelu aika lapsellista. - Otan toki huomioon sen, että vika on minussa.)
Ad Mummo nro 2:
VastaaPoistaEn tiedä tarpeeksi Gombrowiczistä, mutta esseistinä rajattomasti arvostamani M. Kundera pitää häntä itsestään selvästi yhtenä vuosisadan suurimmista nimistä. Hänen tuotantonsa tuli tunnetuista syistä esille sangen myöhään - Puolassa se oli ensin natsien ja sitten kommunistien kieltämää ja mies itse asui Argentiinassa, kunnes muutti 60-luvulle viimeisiksi vuosikseen Pariisiin.
Englantilainen kielialue on hvahtunut häneen vasta 90-luvun lopulla.
Ei siitä niin kauaa ole, kun työläisperheissäkin oli palkollisia, 60-luvulla vielä aika tavallista.
VastaaPoistaMm. Vaimoni kävi hiljan katsomassa perheen vanhaa palvelijatarta sairaalassa, ja hänen isänsä oli vanginvartija, äiti sairaanhoitaja. Isä teki toista työtä viikonloppuisin, jotta saivat asunnon maksettua.
No joo, olihan meilläkin totta puhuen kotiapulainen kun olimme alakouluikäisiä. Isä oli tehtaalla ja äiti kaupassa töissä, joten heidän kotikylältään tuli aina joku naapurin tyttö meille "töihin". Kai niille jotain maksettiinkin.
VastaaPoistaMutta köyhyyttä en muista meillä kärsityn, eikä siitä valitettukaan. Autoon ei ollut muka varaa (kuin vasta myöhemmin), mutta kesämökkiin kyllä. Normaali työläisperhe.
'Karamazov on minulle yksi kolmesta tai viidestä kaikkein hurjimmasta kirjasta.
VastaaPoistaKun luin sen viimeksi, useita vuosia sitten, vaimoni pyysi, että jättäisin toistaiseksi Dostojevskin rauhaan.
Lukiessani olin vuoroon isä, vuoroon Ivan, joskus Smerdjakov, mutta en koskaan Aljosha.'
*
Tietysti etenkin Ivan teki minuun henkeäsalpaavan vaikutuksen, mutta näin jälkeen päin ihmetyttää yhä edelleen, miten rajusti Dmitrin ja Grusjenkan öinen 'troikka-ajo' kolahti kaiken ja kaikesta 'irtiottavassa' vapaudessaan sekä maailmoja syleilevässä intohimossaan.
Muistan sen tunteen kuin eilisen päivän. Sellaiset elämykset painuvat sieluun kuin syvimmät tatuoinnit ihoon.
Dostojevskin 'pahat ihmiset' ovat pahuudessaan kirjallisuuden historian 'uskottavimpia' hahmoja.
Ovatko asiat taas jotenkin niin merkillisen paradoksaalisesti, että vain hurskas, nöyrä ortodoksi (mitä Tolstoi ei ollut, kertoi igumeni, joka tapasi kumpiakin kirjailijoita) pystyy kirjoittamaan suoraan ja 'syvään' niin helvetillisistä (ukko Karamazov, Riivaajien Stavrogin ja Kirillov - miksei myös Kellariloukon mies) tai niin merkillisistä luonteista kuin Idiootti eli ruhtinas Myskin, tuo 'jurodivyi', houkka?
Nietzsche toivoi 1888 'Epäjumalten hämärässä' ja 'Antikristuksessa', että Dostojevski, joka oli ainut, jolta hänellä oli mitään opittavaa ihmisen psykologiasta, olisi elänyt Jeesuksen läheisyydessä - jotta olisi tietysti voinut kuvata meille oman lahjomattoman huomiokykynsä 'pensselillä' hieman eri perspektiivistä nähdyn ja koetun Jeesuksen kuin, minkä evankeliumit tarjosivat.
Nietzschehän ei arvostanut Uutta Testamenttia läheskään niin korkealle kuin VT:n.
VT:ssä kun ihmiset tekivät jopa syntiä, eli käyttäytyivät ylipäätään kuten ihmiset käyttäytyvät joka puolella maailmaa.
Luulenpa, että Dostojevski itse taisi joskus toivoa aivan samaa...tosin hän saattoi mielestään ja ainakin mielessään olla jo tavannutkin Jeesuksen kaltaisia.
Aljosha tosin kaikessa sympaattisuudessaan on hiukan liian 'pliisu' ja klisheinen - ei siis autenttisen vakuuttava.
Isä Zosima sen sijaan ilmentää paikka paikoin sellaista karismaa, että hän kohoaa hetkeksi - mutta vain hetkeksi - päähenkilöjen rinnalle.
Smerdjakov taitaa olla koko henkilöpaletin kaikkein yllättävin, kaikkein vastenmielisin (vaikka ukko Karamazovia on todella vaikea 'voittaa' tässä lajissa) ja samalla - uskomatonta kyllä - jopa myös vilpitöntä sääliä herättävä hahmo.
Luettuani Karamazovit kaksi kertaa nuoruudessani en ole sen jälkeen 'uskaltanut' kajota kyseiseen kirjaan.
Luen paraikaa Thomas Mannin Tohtori Faustusta uusiksi. Eka kerta oli about 25 vuotta sitten.
Ei ole helppo kirja sekään. Ihmisen päänsisäisestä elämästä on vaikea tehdä toimivaa eli todella hyvätasoista saippuasarjaa (1982).
*
Mannin Buddenbrookeista olikin luonnollisesti jo paljon helpompaa tehdä 11-osainen tv-sarja, jossa katsojan mielenkiintoa ylläpitää lyypekkiläisen kauppiassuvun historia 1830-luvulta 1870-luvun lopulle.
Vuoden 1848 kapinavuosi (mm. Dresden, jossa Wagner lymysi samoissa barrikaadeissa sosialisti-anarkisti Nikolai Bakunin kanssa ja pelastui erittäin täpärästi melko varmalta kuolemanrangaistukselta päästessään livahtamaan ulos Dresdenistä) sekä 1870 Preussin- Ranskan sota, joka yhdisti Preussin ja sinetöi Bismarckin ehdottoman poliittisen vallan.
Toisaalta 1873 alkanut taloudellinen lama vei osaltaan Boddenbrookienkin suvun taloudellisen tilan ja tilanteen lähes romahduksen partaalle - myös ihmissuhteiden alueella.
Paljon romaanihenkilöitä, erilaisia luonteita ja dramaattisia kohtauksia.
Schopenhauer ja Wagner taustalla eräänlaisina filosofis-esteettisinä johtomotiiveina - ikäänkun koko romaanin kulkua tematisoivana kontrapunktina.
Tällaiset elementit ovat sopivia aineksia tv-elokuvallisella kerronnalle.
*
Sen sijaan Tohtori Faustuksen 'kompositio' on monella tapaa hankala sekä kertoja Zeitblomin tarkoin harkitun, hieman itseironisen mutta myös monitasoisen kertojanroolin vuoksi - toisaalta myös Adrianin musiikkiteoreettis-filosofisiin (lähes numeromaagisiin) analyyseihin liittyvien pohdiskelujen takia (musiikin teorian neuvonantajana on toiminut itse Theodor Adorno).
Tv-sarja ei yllä lähellekään kirjan tasoa. Mutta eihän Karamazoveistakaan ole tehty kirjan veroista elokuvaa. Ei myöskään Anna Kareninasta (jonka Dostojevski mimitti taideteoksi vailla säröäkään) eikä niin monista muista kirjallisuuden klassikoista.
Huipputason romaanit ja elokuvallinen ilmaisu ovat ilmeisesti niin erilaisen ilmaisullisen fantasian 'myllystä' syntyviä/syntyneitä, etteivät parhaimpien romaanien eetos ja paatos luonne- ja tilannekuvauksineen ole ilmaistavissa elokuvakerronnallisesti 'nappiin' kuin ehkä vain hyvällä säkällä.
Hitchcock ja Bergman olivat loistavia käsikirjoittajia - miltei romaanikirjailijoita - mutta aina nimenomaan elokuvallisen liikkeen ehdoilla - siis ei ilman kuvattujen kohtausten leikkauksia, mikä onkin elokuvanteon teknisen toteutuksen ehkä kaikkein luovin prosessi.
*
Jos sinulla Kemppinen on mitä tahansa sanottavaa Tohtori Faustuksesta ja/tai ylipäätään Faustista, niin olispa mukava kuulla.
Minä pidän Dostojevskin silmistä.
VastaaPoistaMutta kohdassa, jossa päähenkilö kuvaa kuinka köyhä hän on ja kuinka kurjaa elämää hän viettää - ja korostaa asiaa kertomalla, että hänen palvelijansakin on ihan surkea ryysyläinen - (...)
VastaaPoistaApartheidin aikaan valkoisen perheen köyhyysrajana oli se, ettei heillä ollut varaa mustaan palvelijaan. Kirkko sitten avusti näitä "onnettomia köyhiä", joilla siis oli työtä, talo, lapset koulussa, auto jne, muttei palvelijaa...
Korjauksia edelliseen kommenttiini.
VastaaPoistaPitää olla:
...nöyrä (mitä Tolstoi ei ollut, kertoi luostarin igumeni (johtaja), joka tapasi kumpaakin kirjailijaa)...
Mihail Bakunin - ei Nikolai. Taisi kummitella Buharin sekoittamassa etunimet.
Dresdenin kapina tapahtui toukokuussa 1849.
*
'Hitchcock ja Bergman olivat loistavia käsikirjoittajia - miltei romaanikirjailijoita...'
Tämä väite pätee kirjaimellisesti vain Bergmaniin, joka oli kirjallisesti huippulahjakas muutenkin kuin elokuviensa käsikirjoittajana.
Hitchcock työskenteli ennen ohjaajauraansa nimenomaan käsikirjoittajana mutta hänen suhteensa käsikirjoitukseen ja sen työstämiseen 'virallisen' käsikirjoittajansa kanssa oli aina perin juurin 'elokuvallista'.
Seuraavassa wikipedia-sitaatissa Hitchcock kuvaa tapaansa 'kirjoittaa' elokuvaa kerrassaan osuvasti:
Writing
Hitchcock once commented,
"The writer and I plan out the entire script down to the smallest detail, and when we're finished all that's left to do is to shoot the film.
Actually, it's only when one enters the studio that one enters the area of compromise.
Really, the novelist has the best casting since he doesn't have to cope with the actors and all the rest."
In an interview with Roger Ebert in 1969, Hitchcock further elaborates,
"Once the screenplay is finished, I'd just as soon not make the film at all...I have a strongly visual mind. I visualize a picture right down to the final cuts. I write all this out in the greatest detail in the script, and then I don't look at the script while I'm shooting. I know it off by heart, just as an orchestra conductor needs not look at the score...
When you finish the script, the film is perfect. But in shooting it you lose perhaps 40 per cent of your original conception."
Kukaan ei osaa ajatella sen jälkeen kun joku on langettanut tuomion jollekin. Jos joku sellainen tuomittu sitten päästää suustaan jotain, jossa on aidosti älyä sille nauretaan ikäänkuin vitsille ja sen jälkeen kaikki nappaavat siitä oleelliset. Tämän jälkeen jokainen ryhtyy hyväksikäyttämään tietoa ikäänkuin omana ja moni todella oikeasti unohtaa mistä sen sai. Näin coaching toimii: kun coach on higher order hän voi koko ajan syöttää tiedon signaaleja toiselle, jotta toisen päähän syttyy se toivottu valo. Kun se on syttynyt ihminen ei tietenkään itse ymmärrä mistä kipinä tuli vaan kuvittelee sen olevan sitä omaa ÄLYÄ ja näin narsistinenkin otti opikseen. Mutta jos ei ole tarkoitus hyödyntää tai manipuloida toista coachin etuun coach ei tästä tilasta itse nouse. Hän on aina tosi reppana näitten ei-reflektiivisten mielestä sillä ei-refleksiivinen ei tajua mistä kipinä tuli. Näkevät vain sen oman ajatuksenjuoksun sitten jossain yön nukuttuaan ja se on heille sama kuin oma ajatus. Minä itte oli keksinyt jotain.
VastaaPoistaNäin se menee ja tätä voi siis tehdä salakavalasti ja saada ihminen ns. ostamaan asioita tai sitten sen voi tehdä hyvää hyvyyttään ja auttaa ihmisiä näkemään oman työnsä paremmin ja vielä uskoa, että itte sen tekivät. Coach on ollut vain joku hönö joka nyt istui siinä ja höpötti...jne jne eivätkä ymmärrä että juuri siksi, ettei hän nojautunut toisen egoon tai vaikuttanut toisen egoon tämän siitä tietoisena kykenikin juuri vaikuttamaan koska tietoisuus puuttui. Niin toimii tylsä mainos kun se toistetaan uudelleen ja uudelleen: viesti menee silti perille ja jää syötiksi seuraaville. Näin mainoksia rakennetaan monivuotisina kampanjoina jossa tavoite ei ole myynti vaan vaikuttaminen; asennevaikuttaminen.
Tylsää mutta totta. Vaikuttaa voi kaikista helpoiten ihmisiin, joilla ei ole liian korkea eikä liian matala itsetunto. Taitaa olla suurin osa ihmisistä.
Sensuuria ei ole aivoissa sillä signaali on joka tapauksessa input.
Työläisperheen palkolliset
VastaaPoistaTämä on minulle uutta. Vilpittömän kiinnostuneesti kysyn, haluasiko joku kertoa kuinka majoitus ja henkisemmätkin sosiaaliset suhteet hoituivat. Isovanhempani olivat palkollisilleen aina "yli-insinööri", "johtaja", "tohtori" tai vähintään "rouva". Tokkopa iltavapaata kuitenkaan kyseltiin "sekatyömieheltä", Petja Jäppisen vaimon kotona ehkä sentään herra vartijalta(?)
www.netmox.net
VastaaPoista