Englanti

Isoisäni nautti mökkinsä rannassa virvokkeita onnistuneen saunomisen jälkeen, kun rantaa lähestyi vene, varustettu kahdella tuntemattomalla isäntämiehellä.

Kävi ilmi, että nämä olivat jotain mieltä kalastusmaksuista, kun isoisä oli käynyt laskemassa pitkääsiimaa heidänkin puolellaan järveä eli Inan kylän suunnassa.

Siellä me emme koskaan käyneet, ja pahat kielet kertoivat, että niillä main asusti peräti ruotsinkielisiä.

Toisin kuin Uudellamaalla, Pohjanmaalla kieliraja oli enimmäkseen veitsenterävä. Härmästä Vaasaan mentäessä kieliraja kulki vinottain erään navetan läpi Petterinmäen ja Pastunpakan kohdalla (Bastubacka). Ja Vöyrillä jäi auttamattomasti ilman makkaraa, ellei osannut sanoa Andelslagissa, että ”korv”.

Kielivihaa ei mielestäni isommin esiintynyt. Naapurikunnissa käytiin tappelemassa äidinkieleen katsomatta, ja kuten kaikkialla maassa, naapurikuntaa pidettiin omaa kaikin puolin viheliäisempänä.

Kauhavalaiset, esimerkiksi, olivat syvästi vakuuttuneita paremmuudestaan ”järviseutuun” eli Kortesjärveen, Evijärveen ja Lappajärveen verrattuna. Ne olivat kuntia, joista hankittiin piikoja, mutta vaimoja harvemmin. Arkikielessä puhuttiin ”markista”.

Karjanlahden suunnasta köpitellessään eräskin mummo jäi tavaamaan puhelinpylvääseen kiinnitettyä mainosta ja pahkuloi sydäntään pidellen vielä kotiin palattua, että mitä ihmettä ne markkilaiset ovat taas menneet tekemään. Huonoilla silmillään tummu oli tavannut julisteesta, että ”markkilaisuus on maasta hävitettävä viimeistä piirtoa myöden”.

Vuosi oli tietenkin 1931.

Kansainvälisyyskasvatus oli lapsuusvuosinani kovin vaatimatonta. Tosin opin itse kyllä venäjää vallan sujuvasti, ensin ”ruki ver” ja toiseksi ”topra huja”. Muutamia vuosikymmeniä myöhemmin sain kuulla, että etenkin jälkimmäinen oli sosiaalisesti täysin käyttökelvoton.

Maailman hienoin maa oli Kanaata. Sieltä tuli joskus ihmisiä, niin kuin se yksi Kujanpään poikakin, ja toi mukanaan sellaisia autoja, ettei vastaavia ollut nähty kuin kuvissa. Oli sellainenkin Buick, jossa oli evät niin kuin hauella.

Kun vanhempi väki totesi, että tulipa lasketuksi leikkiä ja siinä seassa vähän luikuriakin kaikkien riemastukseksi, sanottiin että ”puhuttiin lenheetiä ihan Kanaatan malliin”.

Pohjanmaan valtavaksi paisunut siirtolaisuus Yhdysvaltoihin oli katkennut 1920-luvun alussa. Australiaan meni sitä vastoin jopa yksi meidän kansakoulumme opettajista, sellaiseen paikkan kuin Mt. Isa, ja sekin kuului olevan maini. Maineissahan paapat olivat ennen tienanneet taaloja, Misikaanissa. Vaikka monet olivat kyllä ne taalansa myös juoneet.

Isoisän veli, Eemeli-setä, oli ollut kauan karpäntterinä Kaliforniassa. Tiedettiin että siellä oli hyvät tienestit.

Nuo maan nimet olivat jo silloin vaikeita. Slobot asuivat maassa, jonka nimi oli CCCP. Presidentti Paasikivi käytti nimitystä Sosialististen Neuvostotasavaltojen liitto, ja Työkansan Sanomissa, jota luin naapurissa, esiintyi lyhenne SNTL.

Ameriikka oli oikeasti nimeltään Amerikan Yhdysvallat, ei siis Pohjois-Amerikan.

Ja tänäkään päivänä moni ei oikeasti tiedä, että tämä Elisabet ei ole Englannin kuningatar, vaan Ison Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan, ja että tämän jutun kuvana on Englannin lippu. Elisabet I oli Englannin kuningatar, ja sekös häntä jaksoi harmittaa.

Sain varttua pitkälle keski-ikään ennen kuin käsitin, että Skotlanti ei ole Englannin maakunta. Vasta vanhempana herrasmiehenä ymmärsin, että Skotlannin itsenäisyyttä ajavat joukot ovat vakavissaan ja vastikään ymmärsin, että ajatus ei ole hullumpi.

Britit, etenkin englantilaiset, näkevät joskus kansallisuutensa hiukan erikoisesti. Kukaan heidän kuninkaistaan ei ollut ennen 1400-luvun loppua englantia puhuva, ja Viktoria puhui aviomiehensä Albertin kanssa kodikkaasti saksaa.

Perhe otti ensimmäisen maailmansodan johdosta sukunimekseen Windsor, kun siihen asti oli käytetty prinssipuoliso Albertin sukunimeä Saxe-Coburg-Gotha. Tämä Philip väittää sukunimekseen Mountbatten, vaikka se on oikeastaan hänen enonsa sukunimi, alkujaan Battenburg. Hänen isänsä sukunimi oli yksinkertaisesti Schleswig-Holstein-Sonderburg-Glücksburg.

Nämä kalastusmaksun karhuajat olivat siinä veneessään sen näköisiä, että eivät aio hievahtaa ennen kuin asia on hoidettu. Isoisä kysyi, että mitä miehiä ja kenen poikia. Toinen oli Elgland ja toinen Mannerniemi.

Isoisä sanoi että tulette paremmalla ajalla, Enklanti ja Mannerheimi.