Jos olisi valta, nostaisin pitkin päivää blogin kommentteja etusivulle. Se edellyttäisi TextPressiä tai vastaavaa eli sellaista työtä, joka ei liity asiaan ja tekstiin.
Tietysti huomasin kauan sitten, että blogistani muodostui eräänlainen lehti. Keskustelu ottaa aika usein oman suuntansa ja keskustelun säikeitä olisi runsaasti.
En pidä omia havaintojani esittelemisen arvoisina. Päiväkirjan julkaiseminen ei ole minun tapauksessani mielekästä.
Tätä ei saa yleistää. Jotkut muut viettävät mielenkiintoista elämää. Itse kyyhötän paikoillani syistä, jotka ovat hyväksyttäviä mutta eivät kuulu teille.
Mielestäni on hauska kirjoittaa vähintään kolmessa kerroksessa ja jättää piiloteksti arvailtavaksi.
Tämä taitaa olla lyriikkaa. Jo tuhat viisisataa vuotta sitten kirjoitettiin (Kiinassa) runoja kirjoittajan pahasta yksinäisyyden tunteesta mainitsematta ihmistä tai yksinäisyyttä. Ruukku tyhjä, hattu putoaa, päähän tuulee.
Kyllä tuossa on kaikki tarpeellinen.
Stiller oli vieraana lauantaiaamujen mieluisassa Kirppis-ohjelmassa. Hän kertoi olevansa rannekellofriikki…
Ohjelman kikka on vieraan kaksi esinettä – jotain mistä hän ei luopuisi ja jotain mistä hän luopuu. Tarkoitus on huutokaupata luovutetut esineet ja antaa rahat yleishyödylliseen tarkoitukseen.
Kirjoja on niin monenlaisia, muu muassa vihattavia ja rakastettavia.
Suhteeni kirjoihin saattaa olla hiukan vaurioitunut, koska olen kasvanut kirjakaupassa (ja elokuvateatterissa). Se hämmästyttävä ilmiö, että kirjoja myydään ihmisille rahasta, on toisin sanoen ehkä varhaisempi elämys kuin kirjojen lukeminen.
Silti tunsin, miten pelissä oli hyvä syke, kun kauan sitten muuan lainrikkoja näytti minulle Yliopiston kirjaston ”myrkkykaapissa” säilytettyjä niteitä. Ekholmin Kaitsu teki sitten väitöskirjan kielletyistä kirjoista 1945. (Niitähän ei teknisesti kielletty, vaan itsesensuroitiin.)
Kun luin kommenttejanne, jäin miettimään, montako sellaista kirjaa minulla on kotona, jotka voisin viedä tuollaiseen ohjelmaan näytteeksi jostain, mistä en millään ehdoin luopuisi. Arvelen että niitä on noin 1 500, kukaties 3 000 mutta tuskin enempää kuin 4 000. Puhe on siis kotona hyllyssä olevista kirjoista.
Olen hyvin tyytyväinen siitä, että kirjoitin aina nimeni ja kirjan ostamispäivän esilehdelle. Se on eräänlainen ex libris, mutta päivätty.
Pertti Niemisen Jadepuu on ongelmaton esimerkki. Nidettä eivät korvaa myöhemmät kokoelmat eivätkä valikoimat.
Siihen aikaan kirjat olivat välillä järkyttävän kauniita. Tämä nide on niin nuhjuinen, että näkee, miten se on kulkenut taskussa.
…Chiao Suin äly kirkastuu viidennen kannun jälkeen:
Hän alkaa väitellä suureen ääneen
Ja lyö koko juomaseuran ällikällä.
(m.t. s. 67 – Tu Fu, Kahdeksan kuolematonta juomaria)
1962
VastaaPoistaMiller, Henry (1891 - 1980)
Kravun kääntöpiiri / Tropic of Cancer, 1934
Oikeusministeriön pyynnöstä asetettu lautakunta epäsiveellisten julkaisujen levittämisen ehkäisemiseksi ilmoitti katsovansa, että ko. teos loukkaa siveellisyyttä. Oikeusministeri teki päätöksen teoksen takavarikoimisesta 1962 ja ilmoitti päätöksestä sisäasiainministeriölle, joka toteutti takavarikon. Herätti ihmetystä, että vain kirjan suomenkielinen versio kiellettiin; se oli vapaasti saatavissa englanniksi tai ruotsiksi. Kirjan painos oli 4 000 kappaletta. Mm. Akateemisen kirjakaupan tuolloinen johtaja totesi, että sellaista kielenkäyttöä ei saisi kirjassa olla ja syytti kääntäjää, Pentti Saarikoskea, "joka on tarkoituksellisesti tehnyt rivoa kieltä". Hän oli lukenut teosta vain muutamin kohdin. Samoihin aikoihin kiellettiin myös Ingmar Bergmanin Neitsytlähde ja Kauko Räsäsen hautaveistos. Teos julkaistiin uudelleen 1970.
edellä oleva teksti löytyy täältä;
http://kirjasto.jyu.fi/jyk/kokoelmat/julkaisut/kielletyt_kirjat/kotimaa.htm
eikä pidä unohtaa Noitavasaraa - Malleus maleficarumia
Malleus Maleficarum est liber lingua latina scriptus anno 1486 a Henrico Kramer et Iacobo Sprenger, duobus monachis ordinis praedicatorum, pro lamiarum persecutione torturaque. Sententia frequenter introducens libri est "MALLEUS MALEFICARUM, Maleficas et earum haeresim ut framea (quondam phramea) (potentissima) conterens".
http://www.sacred-texts.com/pag/mm/
tosin saattaa olla, että sitä lukiessa asiaan pitää olla paremmin vihkiytynyt;
http://www.youtube.com/watch?v=CYzRL9YIswQ
;)
Runebergin kotimuseossa ja muualla vanhempien hyllyjen juuressa huomaa, miten paljon vanhat niteet muistuttavat dominonappuloita. Tyylikäs, pelikortinselän eleetön yhtenäinen sidostus kantaa pienin merkein kunkin kirjan tekijän ja nimen. Erilainen laminointi blogistanissa, meritokaani Kemppisen salissa tai muilla.
VastaaPoistaLyriikan lyyraa runsaampi kielikuvia tarjoaa musiikki laajemmin. Tekstin tai huomiota vetävän cantus firmuksen lisäksi on yläsävelten rikkaus holvina ja bassossa usein toistuvakuvioinen laatoitus. Joku kommentoija hyvin nimesikin Kemppisen basso continuo -teemoja. Ostinato-pakkopullaa ei postauksissa tapaa, mutta olemme kaikki kohdanneet wittgensteinin veljiä, joilla vamma on jättänyt vain pianon vasemman käden.
Jokin levymerkki, muistaakseni Decca, teki pitkän sarjan natsien kieltämästä musiikista. On lukittuja laatikoitakin, jotka typötyhjiä, mutta monet kieltolistat kyllä sisältävät paljon särmää. Ute Lemper levytti sarjassa hienon satsin berliiniläisiä kabaree-numeroita, Weill ei noussut tyhjiöstä.
Kauneimmat kirjat ovat taidetta vaikka sisällössä ei olisi pistettäkään.
VastaaPoistaKun aina kysytään, missä olit kun Kennedy murhattiin tai Diana kuoli, niin minun tekisi mieli kysyä, että missä olit kun Salama tuomittiin.
VastaaPoistaMinä olin hukassa.
Olin varhaisteini, tajusin olevani yhtä viisas kuin aikuisetkin - mutta en voinut tajuta kuinka täysijärkiset, korkeastioppineet aikuiset voivat tuomita jonkun vankilaan jumalan pilkasta.
Enkä tajua vieläkään.
Sellaisen järkytyksen jälkeen ihmispsyykeä katselee eri tavalla. Ällistykset ja kauhistelut esim. muslimien ja talebanien lainluvusta ovat vain hyttysen surinaa.
Taikausko on kuin ruoho - se nousee heti, kun sivistyksen & valistuksen tuuli heikkenee.
Uutisissa männäviikolla näytettiin Yrjö Kävelijä Puskaa pitämässä puhetta takan edessä. En tiedä puheen aihetta, koska katsoin telkkaria aamulla, enkä toisen ruokakunnassani asuvan henkilön aamu-unisuuden takia pitänyt ääntä päällä vastaanottimessa. Uutiset ovat sillä tavalla jopa mielenkiintoisempia. Yrjön puhetta ei oltu tekstitetty. Takan reunalla oli täytettyjen kalojen tai joulusukkien tilalla pitkä rivi kirjoja, semmoisia, kuin Amerikan takan reunalla yleensä on.
VastaaPoistaOn hyvä, kun on siististi sytykkeet lähellä. Pitää vain repäistä kerralla lehti tai pari, rypistää kunnolla, ja kyllä se siitä.
Kansista saa muuten hyviä käsilaukkuja. Ohjeita ja tekijöitä löytyy netistä.
Se, että Sinun kirjoituksesi on lyriikkaa, on selvää, mutta kyllä juuri se jos mikä on päiväkirjaa. Päiväkirjan nimellä kulkevat minäminävuodatukset ovat usein tylsiä, rasittavan tietoisia itsenrakennusprojekteja. Elämiin, jotka vaativat fyysistä liikkumista ollakseen mielenkiintoisia, en usko. Lukiolaistyttönä kirjoittelin yhden vangin kanssa, ja kyllä hänen mielensä liikkui notkeammin kuin minun. (Tiedätkö muuten, että Sinä puhut kohtalaisen paljon vankiloista?)
VastaaPoistaTekstisi kerrokset hallitset, niin kuin taitavat kirjoittajat hallitsevat. Mutta tuollainen harrastamasi assosiointi, vaikka hallittukin, edellyttää jonkinlaista vapaata heittäytymistä. Ja se tekee kirjoituksestasi kiinnostavaa.
Minä(kään) en usko, että itsestään kertoo eniten silloin, kun sanoo "minä". Yhteen ihmiseen - kovin alkemiallinen tapaus - tutustuin kerran lukemalla hänen kaikki kirja-arvostelunsa. Ei siinä mitään esittelyjutustelua tarvittu.
Ad Tapsa P:
VastaaPoistaSalamn oikeudenkäynnin aikana minä olin oikeussalissa tai odotushuoneessa. isäni oli Salaman asiamiehenä ja pirun vihainen. Itse toimin "salkunkantajana".
Hannjun tunnustuksesta voimme hyvin keskustella. Oikeudenkäynnin ja sen lopputuloksen se lukitsi.
Juristit - vielä korkeimmassa oikeudessa yksi - olisivat vakaan käsitykseni mukaan hylänneet syytteen ilman tuota tunnustusta.
Ad Mummo:
VastaaPoistaVankilat ovat järkyttäviä paikkoja.
Opetin vanginvartijoita ja vankilan johtajia 1980-luvulla ahkerasti ja kävin laitoksissa usein.
Vankeinhoidon koulutuskeskuksen johtaja Aimo Myllylä oli hyvä ystäväni. Hänellä sydän petti aivan ennen aikojaan.
Jussi; taitaa muodin ilmiö olla peräisin tuolta. Ylläpitävät siis paradoksia näyttämällä negaation mutta kehittävät laatuja (jotta ymmärtäisi Olemista pitää siis tietää Ei-olemista; Sartre).
VastaaPoistaKun aina kysytään, missä olit kun Ulf Sundqvist, Tellervo Koivisto ja Erkki Liikanen tekivät helmikuussa 1972 lakialoitteen "Rauhaa suojaavan lain säätämisestä", jolla olisi jopa poliisivoimin estetty Neuvostoliiton arvostelu ja kielletty SMP puolueena, niin minun tekisi mieli kysyä, että missä olit?
VastaaPoistaTänään katsoin alkuviikon Ulf Sundqvistin haastattelun nauhalta ja kylmät väreet kiersivät niskassa kun haastattelussa likapyykkiä pestiin vitivalkoiseksi.
"Hän ottaa käteensä källikän ja
lyö koko juomaseuraa.
Hänen äänensä suuresti väittelee, tästä ei hyvä seuraa.
Kahdeksan tuomaria kuolee, kaksi juomaria nuolee. Hän källikkääsä vain vuolee."
Muistinkin myöhemmin, että Kullervo K on sieltä tuttu nimi... Mutta en siis kirjoittaessa arvannut, että satuin esittämään kysymykseni oikeassa blogissa.
VastaaPoistaMinusta Salama teki miehekkään teon tunnustaessaan. Näin ajattelin aika äkkiä sen jälkeen, kun ällistyksestäni selvisin. Miksi todellakaan alentua selittelemään ja valehtelemaan, jos ei kerran pidä tekoaan vääränä?
Sehän olisi aikamoista lieroilua. Näkijän täytyy uskaltaa paukauttaa totuus vasten vallan kasvoja.
Yrjö Kallinen sanoi tuomarille saatuaan 1918 kuolemantuomion, että jos teillä on rohkeutta tuomita ihminen kuolemaan, minulla puolestani on rohkeutta kuolla.
Helmikuussa 1972 olin kahden vaiheilla: uskoako oikeistolaisia, jotka väittivät demariklikin juonivan maata sosialismiin, vai eikö. En uskonut.
VastaaPoistaTosin viime viikolla Paavo Lipponen hieman kiemurteli Punaisessa langassa, kun toimittaja kysyi EEC-vastustuksen syytä 60/70-luvuilla. Se oli liturgiaa, hän sai kakaistuksi.
Varmaan ne kuuluisat yleiset syyt saivat aikaan kaikenlaisia kiemuroita ja tyhmyyksiä, kuten nyt tämä Jarmomin mainitsema lakiehdotuksin.
Kuinka moni muuten on jo lukenut Puolustusministeriön Venäjä-analyysin? Se on netissä.
Kirjoista luopumisessa on tappamisen meininkiä. Mielihyvää on luopuminen tuottanut vain silloin, kun olen kehottanut hyllyistäni kiinnostuneita nuoria ottamaan sieltä mukaansa jonkun kiinnostavan. Yksi josta en kuitenkaan luovu, on Otavan iso tietosanakirja, jonka vanhempani ostivat vähittäismaksulla.
VastaaPoistaKyllä myös tämä blogi on minulle kirja, josta en luopuisi: joka päivä uusi ja arvaamaton, ajatukset käynnistävä. Kaupanpäällisenä kommentit, joista taas lukemattomia polkuja.
Salamasta on sanottava, että kun luin aikanani Pekka Tarkan myyttikriittisen analyysin Juhannustansseista, se oli minulle ehkä enemmän kuin itse kirja.
Mummo kirjoitti: "Elämiin, jotka vaativat fyysistä liikkumista ollakseen mielenkiintoisia, en usko."
VastaaPoistaHyvä! En ole koskaan ymmärtänyt saati oppinut sitä, minkä lapset koulussa ovat jo imeneet, nimittäin espoolaista käsitystä lomasta aina matkana.
"Olimme lomalla."
"Kiva, missä kävitte?"
Että mielen ja ruumiin liike kuuluvat yhteen, on tietyn kehitystason ilmiö, tuskin totta enää taaperoiässäkään. Mielen levolle ruumiin liike taas on aina vain yksi mahdollisuus, eikä edes paras.
Kulutin koulupoikana kesiäni lukemalla SDP:n 50-luvun puoluekokouspöytäkirjoja... Hyvin avartavaa ja palkitsevaa.
VastaaPoistaSiinä sai aika järeän rokotuksen moniin asioihin.
(Luin minä runojakin, mutta piilossa piipun takana katolla.)
Ärsyttää tämä kirjoista keskusteleminen, joten laitoin toimeksi ja keräsin kakkoshuoneeseeni hyllyn täyteen kirjoja joista minulla on ns. tuplat. Eli vaihtarit hyllyssä:
VastaaPoistaVaihtarit hyllyssä!
Kuvan alussa hieman punaista, kun en hoksannut milloin kuvaus alkoi ja milloin loppuu. No, 6 kirjaa jo mennyt varauksiin.
tapsa p:lle:
Pahus että ehti mennä vaihtoon Rusin, Vasemmalta Ohi-kirja.
Ja kuten joskus totesin, politiikka on kuin puu, johon apinat kilvan kiipeävät. Latvustossa olevat näkevät alas katsoessaan hymyileviä kasvoja. Alhaalta latvustoon katsovat näkevät pelkkiä persereikiä.