Julius Krohnille viihtyi mainen häly (Pyhäaamun rauha) ja Manniselle viihtyivät vedet. Hakuteos sanoo tätä tyventymistä ylätyyliseksi ja vanhanaikaiseksi.
Toisaalta kaikki runous on symbolismia, jonka yksi tekniikka on kierrellä ja kaarrella ja käyttää asioista ja ilmiöistä hiukan vääriä nimityksiä ja sanoja.
”Veet viihtyy, tyrskyt tyventyy: vuo syventyy…”
Tuosta eteenpäin runo menee reisille, kuten Mannisella useimmiten.
Tiedän että Mannista ja Joel Lehtosta on arvostettava suurina lyyrikkoina, mutta en minä heistä ole koskaan saanut lukemaa.
Kirjoitin eilen muistuttaakseni, ettei viihdettä erota taiteesta ja että rituaali ei ole oikein kumpaakaan.
Tämä asia on tietysti tullut selväksi kauan sitten.
Seurassa kuin seurassa voi ottaa esimerkiksi science-fictionin (jota tunnen surkean huonosti). Kyborgin ja eräitä muita tämän kirjallisuuden ilmiöitä näyttää keksineen nobelisti Harry Martinson. Aniara ilmestyi 1956. Siinä esiintyy kone, mahdollisesti tietokone, Miima, joka opettelee ihmisen tunteita, ja tekee lopuksi itsemurhan, koska ihmiset ovat niin pahoja.
Asimov ja Clarke ovat luultavasti käväisseet hyvin syvällä aikamme ajattelussa ja samoin Lem.
Tässäkin asiassa ikäluokat vaikuttavat. Niillä jotka ovat syntyneet 50-luvulla tai myöhemmin, ei ole oikeastaan perustetta olla tuntematta noita alan klassikkoja.
Marsin aikakirjat ilmestyi Otavan julkaisemana toden totta 1953, ja muistan sen kirjan. Se oli pehmeäkantinen. Jotkut ikätoverini puhuivat Bradburysta paljonkin.
Ehkä talvisota oli minun Säätiöni. Ainakin varhaiset lukukokemukset, kuten Kollaa kestää, tuntuvat nyt lehteiltyinä nimenomaan tieteisfantasioilta.
Viihteellä yleisesti on samoja tehtäviä kuin huumorilla erikoisesti. On mahdollista käsitellä pintapuolisesti asioita, jotka ovat liian kauheita perinpohjaisesti mietittäviksi – kuten Talvisota, josta ei tullut uskottavaa kuvausta ennen 1980-lukua.
(Sodan yhteenkuuluvuuden tunteessa ja sankarihengessä näyttää näet olevan perää. Se oli oikeasti toinen todellisuus. Jatkosota kaikkine vaiheineen on jotain aivan muuta.)
Viihteen vaakasuoralla suunnalla tarkoitan sosiaalisuutta. Jopa pasianssin tehtävä on sitoa ihmisiä yhteen. Sattuneesta syystä taiteen ja viihteen ero on tekniikan aiheuttama, ja tekniikka luo sen nyt umpeen. Tämä Internet on sellaista tekniikkaa.
Suunnilleen samalla hetkellä kun viihdemusiikin massatuotanto käynnistyi todella New Yorkissa, Wienissä ja Pietarissa suunnattomana pianonuottien kaupusteluna, entinen väheksytty kansanmusiikki alkoi nousunsa mielenkiinnon ja lopulta myös arvostuksen kohteeksi.
Salonkiviihde vaikutti kahteen suuntaan. Sitä jäljiteltiin joskus hiukan surkuteltavasti niin että tuloksena oli esimerkiksi rakennetussa maisemassa edelleen näkyvä pikkuporvarillinen nikkarityyli. Sitä väheksyttiin ja samalla nostettiin. Johann Straussin ja Chopinin valsseja soittivat samat henkilöt samoilla soittimilla, vaikka tiedossa ei ole, että Straussin parhaatkaan kappaleet olisivat koskaan edenneen pianoresitaaleihin. Brahmsin Unkarilaiset tanssit kilpailivat suosiosta operettisävelmien kanssa.
Jatkan kuoleman tansseista ja lauluista, mutta en tänään.
Koivikko, kaislikko,
VastaaPoistakukkuu käki,
herää väki.
Naulakko, haulikko,
aamun toimet,
kuolee käki.
Nyt on hiljaista rauhaa,
pyhäaamu pauhaa.
Onkin tiistai ja
Kemppisen blogi.
Suosittelisin yhdelle jos toisellekin yliopistojen uudistamisesta kiinnostuneelle professorille innovatiivista lukijamatkaa Kumtähden kentän tuntumaan missä Paciuksen Maammelaulu kajautettiin ensikertaa ilmoille ylioppilaiden kevätjuhlassa.
VastaaPoistaVaalirahoittajana viime päivinä esillä olleen vuorineuvos Stig Gustavssonin johtama Säätiö on pää kovana mutta sydän lämpimänä pudottanut opiskelijolle taivaalta Sydämen, Cor- huset, (cor (lat). tark. sydän)
Toistaiseksi rakennus on seisonut käytännöllisesti katsoen koko ajan tyhjillään sillä kultainenkin nuoriso ajaa ratikalla tai kampuksen Volvo-pisteen trimmaamilla autoillaan mieluummin Kampin aukiolle parveilemaan monikulttuurisessa porukassa kuin seurustelisi keskenään omassa Arabianrannan Pioneeripalatsissaan.
Musiikkiopistossa pianonsoiton ykskauttakolme tutkintoon valmistautuvalta kun kysytään, mitä tämä harrastaa, vastaus on usein "musiikkia ja pianonsoittoa".
VastaaPoistaTeknisistä keksinnöistä viihteen ja taiteen alttarilla:
Muutamissa seurakunnissa keskustellaan vieläkin, voiko haitarin tuoda kirkkoon. Ennen haitarin keksimistä oli pannassa viulu. Itse olen soittanut kirkossa saksofonia, joka soittopeli joidenkin mielestä on synnillistä käyttäytymistä edistävä.
Vanha sirkussoitin, urut, komistaa kirkkosaleja kautta maailman. Ortodoksit eivät tosin soitinmusiikkiin ole langenneet. On mukava kuunnella, kun Kalevi Kiviniemi vetäisee kirkossa Aram H:n Sapelitanssin tai Porilaisten marssin.
Erään maalaisseurakunnan kirkon urkujen vihkiäisissä 1800-luvun lopussa oli pyydetty Oskar Merikanto urkuriksi. Ennen tilaisuuden alkua taiteilija kokeili urkuja, ja paikalla ollut isäntämies ehdotti kiperän polkan soittamista.
- Muuten kyllä, mutta tuo pappi peijakas on alttarilla, oli vastaus.
Vesi on elementeistä jaloin; se symboloi rauhaa, puhtautta ja sopeutuvuutta. Vesi ei koskaan vastusta esinettä, jonka se kohtaa vaan liittyy vastustajaansa ilman kitkaa.
VastaaPoistaKuva olisi täydellinen, jos siinä olisi ränsistynyt, harmaa, venkuraksi itsensä oikutellut laituri, jonka nokka houkuttelee vilvoittelemaan viileään tummaan veteen.
JK:
VastaaPoistaToisaalta kaikki runous on symbolismia, jonka yksi tekniikka on kierrellä ja kaarrella ja käyttää asioista ja ilmiöistä hiukan vääriä nimityksiä ja sanoja.
”Ihmislajin syvä pohjavuo”
so. seksuaalisuus.
Mutta Irmari Rantamala Harhama-teoksessaan tarkoittaen seksuaalisuutta ei käyttänyt asioiden oikeita nimiä; hän (v. 1868-1918 elänyt mies, alias Maiju Lassila alias Algot tai Algoth Tietäväinen, alias Algot Untola) oli lievästi järkyttynyt sosialistien keskuudessa tapaamistaan naisista, jotka jakoivat pilluaan miten sattui - jos kielikuvat täysin ymmärrän.
Sosialistinen aate muuten oli hänelle ”vilkuttava, lämmin merituuli”
Anna-Maria Tallgrenin mielestä Manninen oli "vähäverinen ja pieni". Sen sijaan Aino Kallaksen "sisimmässä sielussa" siteeramasi runon säkeet alkoivat "soida vastalauseena ympäröivälle hälylle".
VastaaPoistaValmistauduin kertomaan Sinulle nuoruusmuististani, että on se Manninen kuule usein hyvä, ja lehteilin siksi Valittujaan. En kuitenkaan kyennyt löytämään sitä, mitä siellä joskus oli. No, "häät häipyy" on aika koominen, mutta reisille ei sentään mene säkeenpuolikas "vieraat vähenee". Minusta siinä ollaan viihteen ytimessä: On oltu sosiaalisia, vietetty yhteisjuhlaa, viihdytty vieraiden kanssa. Juhlien ikävyys on siinä, ettei tapaa kuin vieraita. Yötä kohti vieraat vähenevät. Mutta ollaanko siinä sitten tuttujen kesken vai menetetään kaikki ja pudotaan tyhjään? Suuressa iäisyydessä ei kai kukaan viihdy niin, että nauraa hörähtelisi. Vesien tyyntymisestäkään en menisi takuuseen.
Science fiction on sellaisenaan, sanakirjamääritelmänä, kovin harvinainen. Useimmiten puuttuu science, suttuista fictionia sitäkin enemmän viljelee suuri massa sci-fi sarjakuvista kaikenmaailman star trekeihin ja galacticoihin. Burroughsin Mars- ym. sarjat luen valitettavasti samaan kastiin. Kauniista fictionista on hyvä esimerkki Bradbury, jonka mainittu Kuvitettu mies tuli 1980-luvulla kovissakin kansissa Kirjayhtymän sarjassa. Fred Hoyle, tällekin alalle poikkeuksellisen oikea tiedemies, oli enemmän fantasioiva kuin tieteistelevä.
VastaaPoistaClarkella oli oikeaa sciencea, fictioniakin vähintään tarpeeksi, mutta ei se aivan kaunokirjallisuudeksi ylettynyt. Heinlein ja Asimov olivat parhaimmillaan huikeita trilleristejä, mutta science ehkä korvautui arts-osastolla, vai miten luokittelisitte robotiikan kolme lakia tai psykohistorian. Lemiä on hankala luokitella, puolalaiseen tapaan.
Muutamien teostensa sci-fi-leimasta huolimatta LeGuin ja Lessing ovat aina kaunokirjailijoita . C.S.Lewis kirjoitti sci-fi trilogiassaan heikoimmat kristilliset teoksensa.
Frank Herbert varmaan kuuluu ensimmäisessä kappaleessa mainitsemaani massaan, mutta alkuperäisessä Dyyni-trilogiassa on viihdekirjallisuudeksi ihmeen vaikuttava kuvaus sisäkkäisestä juonimisesta ja hahmojen jatkuvasta reflektoinnista.
"Jatkosota aivan jotain muuta kuin talvisota"
VastaaPoistaItse en ole lainkaan samaa mieltä. Ja kun et ole mukana ollut niin todistusarvo on samaa luokkaa.
Yhtä syvällinen lausahdus olisi, että talvisota oli pesäpalloa jatkosotaanverrattuna.
Minulla on hyllyssäni vieläkin se vuoden 1953 "Marsin aikakirjat". Kirjasta on otettu uusikin painos, mutta olen säilyttänyt sen vanhan (jonka muuten isäni minulle osti).
VastaaPoistaMistähän johtuu, että kun tehdään listoja maailmankirjallisuuden 100 parhaasta krijasta tai vastaavasta, scifi ei tule koskaan mieleen, vaikka "Aniara" on minusta ehdottomasti kirjallisuuden valioita? Sen sijaan "Tarun sormusten herrasta" kehtaa kyllä listata.
Luumunnuput pulleina pilkottaa valkoista, haluan olla tyytyväinen näine hyvineen.
VastaaPoistaVoinkin olla, koska en tiedä missä suunnassa on eteen päin ja tikapuille en halua.
On saanut elää kaksikymmentä vuotta ja vielä kehtaa niuhottaa... Ettäkö jokainen päivä voi mennä hukkaan!
Ad anonyymi (talvisota) - en tarkoittanut sen ihmeempää kuin kaikista lähteistä ilmenevää varustelun (aseet, ammukset) eroa ja sen vaikutuksia.
VastaaPoistaToki Talvisodassa oli myös tämä Suomen onnenpotku eli Hitlerin-Stalinin sopimus, joka vei äärivasemmistolta ja äärioikeistolta jalat alta niin ettei auttanut nmuu kuin olla yksimielinen.
ad pohjavuo seksuaalisuus..? Ventovieraan nisät ja lanteet. Että "mitä jos me". Nelikymppisinä sitten "olihan se". Väliin rakkautta riitaa naurua itkua ja lapset. Toisen loputonta säätämistä, taipumista hyväksi käyttämistä, käytetyksi tulemista ja hukkaan heittämistä. Eikä elämä koskaan antanut mitä halusin.
VastaaPoistaKumma juttu, ettei murrosikäisille opeteta parisuhteesta muuta kuin ehkäisyvälineen käyttäminen.
Kirkossa pitäisi soittaa karuselliurkuja tai vähintäänkin posetiivia.
VastaaPoistaKuule, Freud was a wanker,
VastaaPoistaJokelan tapauksen jälkeen virallisessa tunteenpurkamispalaverissa joku esitti ehdotuksen, että eikö hei meidän koulussamme kannattaisi ruveta opettamaan oppilaille tunteenilmaisua, ei sitten niin syntyisi patoumia. Tuli hetkeksi hiljaista. Minä kysyin, kukahan meistä katsoo olevansa sopiva opettamaan sitä alaa. Kukaan ei katsonut.
Kondomin käyttöohje on kohtalaisen yksiselitteinen.
ad mummo
VastaaPoistajaa kukaan ei uskalla opettaa vaan kaikki luottaa, että kyllä luonto tikanpojan...
Ja teinit ovat niin ujoja, etteivät oman koulunsa porukalle uskalla puhua yhtikäs mitään.
No meillä on esimerkiksi tämä kaikkivoipa interneetteri ja kansainvälisyys sekä kieliopinnot. Noin kiinnostavasta aiheesta vois laittaa suomen teinit jollakin luokalla tarinoimaan vaikka saksalaisteinien kanssa jollakin sikäläisellä luokalla englanniksi randomilla nimimerkillä.
Jos ei muita rohkeita löydy, niin voikkamaikka, joka opastaa kortsun käytössä, vois heittää piristäviä välihuutoja seinälle heijastettaviin chatteihin...
Voi luoja! Eletäänkö me montakin tuhatta vuotta ennen kristusta näissä asioissa.
Vanhempien omat opit menee haastoon se on varmaa... ja ei auta kuin oppia lisää nuorten keralla.
Eipähän ainakaan vaihdu hiitiöitä ja vonkseja vaikka chatti menisi kuinka intiimiksi.
"opettamaan oppilaille tunteenilmaisua"
VastaaPoistaJos te jaatte käytöksestä numeron, niin pitäisi teidän varmaankin opettaa, miten sen hymypoikapatsaan oikein saa! Luulisin, että HV (ei siis hyvä veli) ei puolla korkeaa käytösnumeroa vaikka onkin tunteenpurkaus.
"Jatkan kuoleman tansseista ja lauluista"
VastaaPoistaTässä pari vinkkiä:
Australiassa on armahdettu 86 v. sitten hirtetty mies. Syytön tietysti, mutta jotain jivea sen on täytynyt narun päässä harrastaa.
Turun Sanomissa oli artikkeli tutkimuksesta, jossa todettiin että vuoden 1918 konfliktin aikana kansanedustajia tapettiin kuin kärpäsiä. Uutinen kuitattiin HeSarissa muutamalla virkkeellä.
Loistavaa
VastaaPoistatunteenilmaisuja kannattaa kyllä opettaa - ja rakentavia vastareaktioita. Esim. jos sulle sanotaan HP (ei hyvää päivää) niin vastaat: nuuh nuuh... joo ... sä haiset tosi pahalle. Jos älyäsi kyseenalaistetaan moittimalla idiootiksi, kehota lukemaan Dostojevskin laatimat käyttöohjeet niin tulette paremmin juttuun. Äitis on ja housussas on ovat vanhahtavaa tyyliä. Ei enää sellaisia tunteenpurkauksia. Joka toista haukkuu sen napa paukkuu saa kuitenkin täydet pisteet antiikkisten ilmaisujen syvällisestä tuntemuksesta. Tärkeintä on levollinen ja harkinnan salliva vastareaktio. Taitava saa tietysti riidan haastajan menettämään malttinsa täysin, mutta häntä on tyynnyteltävä sopivasti. Yää - mä kerron sun äiskälle vois olla hyvä kompropmissi tunteenpurkausten päätteeksi.
Ei ollut tarkoitus kääntää keskustelua kouluun, mutta kun tämä aihe tuntuu herättävän tunteita, lisään vielä pari sanaa.
VastaaPoistaEn vastusta tunneilmaisun opetusta. Vastustan sitä, että sitä opetettaisiin koulussa. Koulu on - valitettavasti - järjestelmä, jonka tehtävä on rankaista tunneilmaisusta. Olisi jotenkin järjetöntä opettaa, että viha on ilmaistava ja sitten lätkäistä tunti jälki-istuntoa, kun oppilas heittää pulpetin ikkunaan. Henkilökohtaisesti en kannata rankaisemiskäytäntöä lainkaan, mutta se on sivuseikka. Koulu on järjestelmänä vääränlainen tunneilmaisun opetukseen.
Freud was a wankeria rauhoitan kertomalla, että seksiopetus ei ole vaikeaa. Huomattavasti vaikeampaa on keskustella esimerkiksi Jumalasta tai viholliskuvien luomisesta tai itsemurhasta. Olen muuten sitä mieltä, että 12-vuotiaat pojat ovat keskimäärin kypsempiä puhumaan seksistä kuin tytöt. Yllättävää?
ad mummo
VastaaPoistaonhan tuo aika yllättävää. kymmeniä vuosia sitten asia oli toisin.
Turvallisinta ja tasokkainta taitaa olla tuo television tarjoama kasvatus
"...12-vuotiaat pojat ovat keskimäärin kypsempiä puhumaan seksistä kuin tytöt. Yllättävää?"
VastaaPoistaMinua tuo ei yllätä, sillä olen ollut 12-vuotias poika.
Myytti tyttöjen poikia nopeammasta kehittymisestä tuossa iässä perustuu vain ja ainoastaan heidän nopeampaan fyysiseen kehittymiseensä.
Muuten he ovat samanlaisia lapsia kuin pojatkin.
Siis koko sivistys perustuu juuri tunteiden hallintaan, ei niitten ilmaisuun.
VastaaPoistaTunteiden ilmaisu on taas eräs kepulien ja ranskalaisten juoni ihmiskunnan hävitykseksi.
Olen muuten sitä mieltä, että 12-vuotiaat pojat ovat keskimäärin kypsempiä puhumaan seksistä kuin tytöt. Yllättävää?
VastaaPoistaHormonit? Mitenkäs ne puberteetti-iät eri sukupuolilla menivätkään?
ad petja
VastaaPoistaolet täysin oikeassa.
tunteita voi ilmaista vapaasti vain taiteessa, joka kohdistuu kaikkiin ja ei keneenkään.