Sivun näyttöjä yhteensä

10. joulukuuta 2007

Sukuunsa

Kahtena päivänä kirjoitin viattomasti ammateista, arvoista ja luokkaretkestä hennomatta muistuttaa, että luokkaretket suuntautuvat linnanmäelle, jossa on välineitä, joissa mennään ylös ja alas.

En siis maininnut niin sanottua laskevaa säätykiertoa.

Se liitetään historiantutkimuksessa ilmiönä usein Itä-Suomeen ja usein aivan aiheellisesti. Sieltä löytyi erilaisten veneiden alta pikkutekijöitä, joiden nimi oli Schroderus tai Stenius tai sellaista.

Älköön kukaan hengittäkö herneitä. Vanhan Suomen koululaitos oli erilainen - entisestä Viipurin läänistä ei juuri menty kouluihin, kun ei juuri ollut kouluakaan eikä Viipuria. Muistojemme Viipuri alkoi rehottaa vasta 150 vuotta sitten. Sitä ennen se oli kauan jumalanhylkimä loukko, jossa saksalaiset kirosivat suomalaisten saamattomuutta.

Pudotan seuraavan palikan ajanvietepelissäni.

Kysymyksessä on Tetris, suunnitellut toveri Pajitnov 1985. En oikein tunne näitä uudempia.

Onko sukuromaani edelleen mahdollinen?

Vastaus näyttäisi itsestään selvältä. Tuuri on kirjoittanut kaksi suurta ja useita pienempiä. Harri Tapper, joka on minusta romaanitaiteemme huippuja, on kirjoittanut Vääräsuisten suvun ja kirjan Tanssi puupattoossa.

Harvoin olen kirjoista näin nauttinut.

Mutta molemmat kirjoittavat maalta ja maasta ja maista.

Onko kaupungeissa sukuja? Jotain sellaista, johon voisi sisältyä vaihdokkaita ja rappeutumista ja maahan kätkettyjä aarteita? Ja professori-isiä ja hampuusipoikia ja hampuusi-isiä ja professorityttäriä?

Kysymyksen aihe on valtavaa runsautta elävä romaanikirjallisuus, jossa etenkin Skotlanti, Irlanti, Hollanti, Intia, Kiina, Japani, Korea ja Kanada tuottavat huikeita sukutarinoita.

Sukua ei pidä ymmärtää liian kirjaimellisesti. "Tuntematon sotilas" on sukuromaani, koska myös sotamiehet ja upseerit ovat sukua toisilleen, kohtalon iskusta, samoissa pataloonissa.

Sukuromaaneista puhuttaessa mainitaan aina Mannin Buddenbrookit, joka on 1800-luvulta mutta edelleen pelottavan tosi kertomus omaisuuden vaikutuksista kauppiassukuun.

Uusissa sukuromaaneissa teema on usein jokin versio havainnosta, että hintateoria eli taloustiede on ajat sitten syövyttänyt itsensä ihmissuhteisiin niin että esimerkiksi seksillä, rakkaudella, uskollisuudella ja uskonnolla on hinta ja korko. Mitään ihmisarvoa ei ole välttämättä havaittavissa mutta sitä enemmän välinearvoja.

En tiedä, en tiedä. Waltari kirjoitti kaupunkilaisen sukuromaanin 1930-luvulla, ja siitä tuli kovin huono. Kjell Westö toimii ehkä juuri tällä alueella. Ja tavallaan Donner, vaikka ei yhtä etevästi.

Leikittelin ja keikailin hiukan noilla yhteiskunnallisen arvostuksen tikkailla, jollaisiksi jotkut luulevat virkanimikettä ja siihen ehkä liittyvää sosioekonomista tasoa. Silti amerikkalaisessa romaanissa väkivaltakoneiston hallinta on kauan sitten levinnyt romaanista actioniin ja jännäreihin. Ehkä "Kummisetä" oli käännekohta - sukuromaani, jossa väkivalta merkitsi enemmän kuin raha.

Omissa kirjoissani korkea virka-asema, poliittinen tehtävä, rooli elinkeinoelämässä eivät paina kovin paljon. Samoille hautausmaille olemme nilkuttamassa, herrat ja narrit.

Arvostan ajattelemista ja kyky luopua ajatuksesta eli herkkyyttä toisen ajatuksille. Arvostan tunteita. Siksi miehen mitta ja naisen määrä on tapa ja kyky lukea kirjallisuutta, nähdä elokuvia, kuunnella musiikkia, sokeutua taiteesta.

Nähdäkseni asiat ovat tältä osin mallillaan. En ole huomannut, että olisi miehelle häpeäksi lukea hyviä ja vaativia kirjoja. Se ei tunnu olevan häpeäksi edes tekniikan tohtorille!

Mutta neuvoisin suhtautumaan hiukan varovasti tietokirjallisuuteen ja elämäkertoihin (joita itse ahmin). Kovin usein ne ovat huonoa fiktiota ja lisäksi tärkeilevän "tieteellisyyden" syövyttämiä.

Ettehän muuten sitten luule, että "suku" tarkoittaisi välttämättä jotain myönteistä ja hyvää. Olen ollut itse todistamassa mitä julminta kidutusta, jossa toimeenpanijana on ollut suku ja kohteena sukulainen.

21 kommenttia:

  1. Tuosta alenevasta kierrosta on lähipiirissä hyviä esimerkkejä.
    Siivooja, jonka isoisät olivat ministeri ja professori. Vahtimestari, jonka isoisät olivat kenraali ja laivanvarustaja.
    Tarjoilija, jonka suvussa on ollut useampia maaherroja ja kenraaleja.
    Nisti, jonka sukulaisissa on useampi pyhimyksiä.

    VastaaPoista
  2. Eiköhän köyhien perheiden pojissa ole kuitenkin enemmistö niitä, joista ei tule isona presidenttiä.

    Varmasti maassa, jossa 90% väestöstä on rahvasta ja virkamieskunta laajenee parissa vuosikymmenessä mammuttimaisiin mittoihin, on aika paljon alhaalta nousseita. Mutta entäs kun laajeneminen loppuu?

    70-luvulla ja sen jälkeen syntyneissä nuorissa neroissamme on aika vähän ongelmalähiöiden kasvatteja. Jari Sarasvuo on jo pitkään ollut Suomen vanhin lapsinero, jonka jälkeen kukaan ei ole ainakaan ilmoittautunut kaikkien aikojen köyhimmät lähtökohdat omanneeksi henkilöksi. Ben Zyskowicz on ikäjärjestyksessä seuraava, mutta hän kuuluu jo siihen polveen, jonka lapsuudessa Suomessa oli ehkä vielä muutama muukin köyhä kuin vain Ben.

    "Haluan saada lapsilleni paremmat lähtökohdat kuin itselläni oli" on usein kuultu perustelu suurten ja vähän pienempienkin ikäluokkien elintasokilpailulle. Miksi? Jos kerran köyhyys ei estä eikä rajoita mitään mahdollisuuksia, niin mitäs niillä paremmilla lähtökohdilla sitten tekee?

    VastaaPoista
  3. Barbara von Tisenhusen

    Hienoin sukutarina jonka olen lukenut koostuu useasta osasta ja on totta. Tai, niitä tarinoita on kaksikin.

    Ensimmäinen on Järnefeltin Vanhempieni romaani, joka piirtää komean kaaren Pietarista Suomenniemen sydän- ja rintamaille ja lopulta Helsingforsiin. Ja sen jatko-osat kirjoittaa Arvid Järnefelt fiktiona. Puhumattakaan Järnefeltien tyttölapsesta Ainosta, josta tulee Jean-nimisen nuoren hulivilin rouva.

    Toinen on Suomenniemen sivistyneistö ja sen kirjanpito. Sen runkona on Aino Kallaksen elämä (vaikkapa "Päiväkirjoista"). Häneen kiertyy niin Eino Lönnbohmin ajatukset ja työ kuin, kuvittelen, I.K. Inhankin. Krohnien suku on sekin tarinan arvoinen.

    Näitä olen seuraillut monesta lähteestä eli kirjasta ja kokenut ne tavattoman kiinnostaviksi -- sen takia etteivät ne ole kuvitelmaa.

    VastaaPoista
  4. . Video on ehdottomasti katsomisen väärti.

    VastaaPoista
  5. Onneksi ei ole kolmeensataan vuoteen paljon säätykierto laskenut, kun ei kovin korkealla ole käynytkään. Todisteeksi ote esi-isistäni ja äideistäni:

    10.269. JOHAN SCHRODERUS
    Sotkamon nimismies, suorituskomissaari, Fisk och Länsman, Sopala Öfver Sotcamo s. 1678 k. 6?.11. 1742, haudattu 12.12. 1742 (Sic! Okkoskirja 1950: k. 20.9.1753 - eli vaimon kuolinaika lipsahtanut P. K. Oulasvirran Liite no 2:een).

    10.270. MAGDALENA SINIUS
    s. 16.11. 1697 k. 20.09. 1753 Sotkamo
    Vanhemmat: khra Isak Isaacßon Sinius k. 1727 (11.539.) Margaretha Cajanus k. 1734 (11.540.)
    (Nuorempi sisar Susanna aviossa Johan Arffmanin kanssa)
    Sotkamon RK 1728-34, s. 165 Sopala: Hr Erich Sinii Enk. Mad. Magdalena Cajana S. Isach ) S. Erich ) Schol (mol) dr Margeta Sinia dr Lÿsa Sinia drenger Vitus Kuosman och Michel Ärfväs H. Carin Hurscatar, p. Anna Lijmatar (10.326.?) Länsman Joh. Schroderus obiit 1742 in Novembr (10/269) H: Magd. Sinia (10/270) Son ----- Schroderus (renovoijien vuosilukusarja 1749 - 1756, myöhempiä merkintöjä)
    S Johan Johanßon Schroderus (9/135) Fisc: och Länsman Isaac Schroderus Mad: Magd. Ahllund Br Johan, Hustro Brita, Syst: Greta (+ renkejä ja piikoja)

    VastaaPoista
  6. Suomessahan on vain yksi kaupunki, jonka historiaan mahtuu tarpeeksi tapahtumia ja sukupolvia pitkäksi kertomukseksi kaupan, kruunun ja kirkon palveluksessa.

    Eikä se ole Helsinki.

    "Turun taudista" vitsaillaan, mutta onko kukaan kirjailijamme huomannut, että kyseessä on perinnöllinen vaiva, josta voisi ammentaa pitkiä saagoja?

    VastaaPoista
  7. Tässä yksi esimerkki;
    http://juhansuku.blogspot.com/2007/04/alenevaa-stykiertoa.html

    VastaaPoista
  8. Palaisin vielä dr. blindin esille ottamaan Tuomas Enbuskeen. Ohjelma on ylen huippua. Nopea reagointikyky yhdistyneenä pätevään taustatyöhön. Se on harvinaista mannaa nykyään

    Sitten Kjäll Westö: En pidä. Jaksan kyllä jotenkin kahlata läpi, mutta huomaan kaiken aikaa ihmetteleväni kerronnan monisanaisuutta. Maksetaanko miehelle liuskoista. Maksetaanpa tietenkin. " Äiti valmisti kotiin tultuaan perheelle maksalaatikkoa, jonka oli ostanut läheisestä valintamyymälästä" Turhaa höpinää. Tuo vain ulkomuistista, saattaa olla vähän väärinkin. Pitäisikö lukea alkukielellä. En tiedä. En pidä.

    VastaaPoista
  9. Muistan lukeneeni jostain, että Ruotsissa nousevaa säätykiertoa ei esiinny enää sanottavasti. Näin olisi ollut jo jonkin aikaa.
    No, Ruotsi on muutenkin monen hämmästykseksi paljon enemmän luokkayhteiskunta kuin Suomi.

    Toisaalta sama taitaa olla edessä Suomessakin. Akateeminen luokka ei voi enää tästä kasvaa.

    VastaaPoista
  10. Oli näköjään tippunut edellisen kommenttini alku pois. Kehuin siis Tampereen teekkareiden "talo-tetristä", josta video saatavilla (ks. edellinen kommenttini). Aikamoinen tempaus!
    PS. Linkki jatkuu Sediksen kommenttiin, joten satunnainen lukija voi ihmetellä asiayhteyttä Sediksen suvun ja Hervannan välillä...

    VastaaPoista
  11. Ruotsissa ei ole ollut mainittavaa säätykiertoa sen jälkeen kun hakivat Ranskasta kenraalin kuninkaakseen, paremman puutteessa. Suurempi säätykierto alkoi hidastua jo silloin kun Kustaasta sai säädetyksi perintökuninkuuden.

    Siellähän ei ole ollut aatelittomia työväenpuolueen johtajiakaan.

    VastaaPoista
  12. luattaumus elämään - se ainaki kantaa.

    VastaaPoista
  13. Kemppinen: "Leikittelin ja keikailin hiukan noilla yhteiskunnallisen arvostuksen tikkailla, jollaisiksi jotkut luulevat virkanimikettä ja siihen ehkä liittyvää sosioekonomista tasoa."

    On käsiteakrobatiaa ilman verkkoa, ettei sosioekonominen taso kuvaisi yhteiskunnallista arvostusta.

    VastaaPoista
  14. Ihmettelen, miten herrat jaksavat aprikoida titteleitä, säätykiertoa ja sukuhistoriaa. Toisaalta niin pohjalaista, siis tuttua. Karjalainen kysyy vieraalta, kuka sie oot, mistä sie tuut ja mitä siul on kassissais. Mutta pohjalainen: mistä sinä olet kotosin. Niin huomasin itsekin miniöiltäni ensi tapaamisella utelevani. Enkä tarkoittanut syntymä- tai kirjoillaolokuntaa, hävettää tunnustaa. Totta kyllä, että sukujen vaiheista on siinnyt loistavaa kirjallisuutta. "Miten minusta tuli minä" lienee siis perusluonteinen eksistenssikysymys. Väitän, että enemmän miesten kuin naisten päänvaiva. Eipä tuo paljon tunnu, jos putoaa luudan päältä lattialle, on naisten viisautta.

    VastaaPoista
  15. ad try

    hauska. vaikea tosin tehdä mitään järkevää tuossa välkkeessä talon sisällä. laserilla saa hauskaa jälkeä vähemmin vempelein. kai

    VastaaPoista
  16. Metsuri kiroili Kemppisen lapsuudessa vielä pokasahan ja hevosen kanssa. Vannoi kouluttavansa lapsensa akateemisiksi. Metsäkoneen kuljettajan on nykyisin hallittava enemmän kuin akateemisen silloin. Hänelläkin on siisti sisätyö ja jos osaa laskea urakkansa, niin huimasti paremmat tulot. Vanhoilla arvoilla on vaikea tunnistaa nykypäivää. Todella vaikeaa on neuvoa nuoremmille mitä tehdä. Pitää vain olla aina tarkkana kuin porkkana... eikä luottaa liiaksi mihinkään. Voittajat eivät luovuta eivätkä luovuttajat voita (aika hyvin Tammiselta).

    VastaaPoista
  17. Sukupuoli. Sukuromaani. Sukutarina. Sukupolvi. Sukututkimus.

    Sukulaku...

    Miksi on näin, että nämä sukututkimusjutut kiinnostavat allekirjoittanutta yhtä paljon kuin pölyiset kuunkivet??

    Taidan olla ilmeisesti liian nuori kiinnostumaan juuristani. Näyttää siltä, että kiinnostus sukujuuriinsa herää immeisellä pari päivää ennen kuolemaa. So. noin kuudenkympin iässä.

    Toisille sukutaulut ovat sitten pullistelua edesmenneillä aatelisilla esi-isillään. Vakuuttelua siitä, että minä, juuri MINÄ olen se kiiltävä rengas, jumalainen puuttuva tekijä, tässä sukupolvien ketjussa.

    Toisaalta se on inhimillistä ja ymmärrettävää. Eikös jokainen meistä olekin eräänlainen Suffenius? Jokainen haluaa kuvitella itsensä suuremmaksi ja jalommaksi kuin onkaan. (tai jopa suureksi runoilijaksi!!!)

    Mitäs säkkiä se Petjakin kantaa selässään ?? ;)




    ”Mutta avaa kirja ja
    Suffenius,
    kuuluisa kestivieras
    katoaa kyydistä.
    Vuohipaimen,
    maalainen tollo
    tuijottaa meitä
    kummasti muuttuneena.
    Mitäpä tästä ajatella?
    Henkevyyden halu
    muuttuu Muusan kosketuksesta
    takelteluksi.
    ja tämä on hänestä suurinta:
    kuvitella itsensä
    runoilijan rooliin.
    Kuka ei olisi tavallaan
    tällainen Suffenius?
    jokaisella on sokea kohta.
    Emme näe säkkiä,
    joka killuu selässä.”


    Catullus suom. Kemppinen

    VastaaPoista
  18. Catullux, Catullux
    miten kateus istuu sinulle?
    Ei purista kapoista kaulaa
    ei kiristä hartioista
    ei vilauta rannetta paljas
    vain ahdistaa rinnan päältä
    kun laahaa pölyistä maata
    kaikki mitä sinulta puuttuu
    kyllä mahtuisi taskuihisi.

    VastaaPoista
  19. Olen hyvilläni, että Kemppinen nosti Harri Tapperin esille. Hän on todella kaiken esitetyn ja esittämättömän suitsutuksen arvoinen. Itse hankin jo syksyllä tutuille ja kylän miehille joululahjaksi annettavaksi Tapperin uusimman, "Vielä kerran kokosin heidät" (Atena 2007). Uskomaton teos, jossa pohditaan suuria ja pieniä, menneitä ja tulevia. Pisteenä iin päällä Kain Tapperin kuvitus.

    VastaaPoista
  20. Näyttää siltä, että kiinnostus sukujuuriinsa herää immeisellä pari päivää ennen kuolemaa.
    Jahas. Päiviä laskemaan vain sitten.

    Toisille sukutaulut ovat sitten pullistelua edesmenneillä aatelisilla esi-isillään.
    Samaahan se on kuin kehuskelisi tuntevansa tärkeitä henkilöitä. Erotuksena tietenkin se, että jos tuntee jonkun voi mukana jopa ollakin omaa ansiota.

    VastaaPoista