Auto vai housut?

Hain monta päivää syytä kirjoittaa huonoista autoista. Teki mieli myös mainita siitä, miten mutkikasta on tulkita vakuutusyhtiöiden listoja kolarialttiista autoista, joissa henki on herkässä.

En sitten päässyt innostumaan, en edes siitä, että yksi turvattomista autoista oli ruotsalaisen vakuutusyhtiön mukaan Citroen, jota itse ajan. Kysymyksessä oli nimittäin 1993 lopetettu malli.

Lopulta käsitin, mitä ajoin takaa.


Järkevä kysymys on, vaihtaako housuja vai autoja.

Minulla on suvun valokuvia kesänvietosta. Huonompi kaupunkipuku toimi loma-asuna, ja sauna lämmitettiin kravatti kaulassa, pikkutakki päällä. Olin itse mukana, tosin vastikään opiskelijan vapaa-ajan asuksi kelpuutetuissa farkuissa, mutta äidin neuloma villapaita päällä.

Kun ostin housut (ja kaupanpäälliseksi lihavamman puhun) ja vedin päälleni lievästi homoseksuaalisen Harris-tweed takkini (nahkavahvikkeet kyynärpäissä), käsitin vasta, että olen monta henkilöä.

Se on suuri muutos. Kulttuurintutkijoiden väitteet eivät pidä paikkaansa. Emme me vanhemmat miehet enää liputa vaatteilla, autoilla, kengillä, taskuliinoilla, parralla, kampauksella, silmälaseilla emmekä varsinkaan hopeisilla savukekoteloilla henkilö, joka muka olemme.

Sitä vastoin olemme mukana roolileikeissä.

Käyn kylmän rauhallisesti jopa kaupungilla hiukan reikäisissä tuulipuvun housuissa, koska en tunne tarvetta olla kukaan. Jos olen toisen asialla, esimerkiksi tahtomassa rahaa tutkimukseen tai apurahoja oppilaille, päällä on oltava parasta. Tämä on ehkä piintymä vanhasta virkamiesmaailmasta - toisen asia olisi hoidettava paremmin kuin omat asiat.

Ennen oli aivan selvää, että ylilääkärillä oli Rover, menestyskirjailijalla valkoinen Mersu, ja Erkon hellimällä erikoistoimittajalla BMW (sellainen jossa on kantokahva takaluukun kannessa).

Aikakausia siten Tuomioja, Taipale ja heidän siipimiehensä (kuten minä) käyttivät vakosamettipukua, lippalakkia ja Marimekon Jokapoika-paitaa ja Marimekon kassia.

Ei tarvinne mainita, että jotkut käyttävät edelleen...

Nuo vetimet olivat yhteiskunnallisen ja luultavasti seksuaalisen avarakatseisuuden tunnuksia. Eläköön keskiolut! Alas portsareiden mielivalta!

Siis auto ja sen miehekäs murina: varsinkin nyt, kun itseään voi pettää liisaamalla liian kalliin auton, on täysin yhdentekevää, millä ajaa. Parempi olisi ajaa junalla.

Emme tarvitse ajo-ominaisuuksia, passiivista turvallisuutta emmekä varsinkaan kilonewtoneita, koska emme autoile, vaan siirrymme paikasta toiseen.

Viittaamani ja linkillä varustamani listat osoittavat laajasti ottaen, että tavalliset henkilöautot ovat riittävän hyviä.

Kesällä ostin Stockmannilta huonot housut. Myyjä vähän ihmetteli mutta löysi ripeästi erilaisista muoveista valmistetut upslaakihousut, jotka todet totta ovat juna- tai lentomatkan jälkeen paljon siivomman näköiset kuin paraskaan villa.

Entä muu? En tiedä. En yleensä kehtaa tai viitsi mennä ravintolaan syömän yksin. S-ryhmän Rosso on O.K. Ruoka on hyvää, vaikka ei herkullista. K-kaupan valmissalaatti on mainio lounas.

En tiedä, ketkä syövät niitä hörhellyksiä, joista kerrotaan kirjoissa ja televisiossa. Oma herkkuni on näkkileipä, jonka päällä on sardiini. Ruuista mainitsisin hernekeiton, spagetin ja etenkin karjalanpaistin.

Kuvittelen, että herrasväet söivät ennen monimutkaisemmin.

Entä mööpelit? Tästäkään en ole varma, mutta olen saanut Ikea-herätyksen vanhan Lundia-uskonnon lisäksi. Kukaties on paikallaan, että olohuoneessa on yksi kallis sohva ja jokin muu tarpeeton kapine, mutta muut mööpelit ovat käyttöä varten, ja Sotka, Masku ja Ikea myyvät juuri sellaisia.

Konttorituolia en riskeeraisi, koska siinä voi olla selkä kysymyksessä - mutta tavallinen Isku tai vastaava on monikymmenvuotisen kokemukseni mukaan jopa parempi kuin Martelan ja muiden ihmeviritykset.

Samaan terveys-sarjaan kuuluvat jalkineet. Ainakin näillä keleillä olen onnellinen, että ostin jotkut vihreät kumisaappaat Partio-Aitasta ja korvasin niillä sileiksi kuluneet Nokian kontiot. Ei tee mieli rikkoa luitaan turhan päiten. Me olemme tässä asuntoyhtiössä kaikki sen verran vanhoja ja laiskoja, että hiekoituksen kanssa on niin ja näin.

Ehkä enemmän niin kuin näin.