Sivun näyttöjä yhteensä

28. elokuuta 2006

Laitejuoruja

Tietotekniikka-alan infraa tutkivan professuurin haltijana olen vakuuttunut siitä, että tietotekniikka- ja tietokonelaitteet ovat paholaisen keksintöjä, joiden perimmäinen tarkoitus on ihmisten kiusaaminen.

En lainkaan ihmettele, jos nyt, nano-alueelle siirryttyä, pystytään paikantamaan dybbuk, vanhan juutalaisen mytologian hyvin tuntema pikkupiru, jonka kaiken toiminnan tarkoitus on pitää hurksaita ja hyvää tarkoittavia ihmisiä pilkkanaan.

Dybbukeista ks. lähemmin Isaac Bashevis Singerin romaani- ja novellituotanto, josta aikoinaan painettiin kirjan takakanteen mieleen jäänyt mainoslause: kadehdin ihmisiä, jotka eivät vielä ole lukeneet näitä teoksia.

Sekä Bashevis Singer että tietotekniikka joutuvat tekemisiin yliluonnollisten ilmiöiden kanssa.

Viimeisin kosketus tuonpuoleiseen tuli, kun vanhempi poikani päätteli sähköposti-jeremiadin perusteella, että koneeni DVD-CD-asema on rikki. Vähäisillä taidoillani ja himmeällä ymmärrykselläni katselin Googlesta lisätietoja, ja sieltä löytyi tuvan täydeltä parjausta. Yliopistojen tätä nykyä suosimien HP:n pöytäkoneiden DVD-asemat ovat kuulemma keskimäärinkin kelvottomia.

Uusi asema (Samsung) sitten hankittiin ja asennettiin viikonloppuna, eikä siihen mennyt kuin viisi tuntia. Lievästi seonneen vanhemman aseman ansiosta jokin pelkäämäni Windows Registryn tiedosto oli korruptoitunut. Lisäksi koneeni USB-viidakko vaati hiukan viidakkoveitsen päättäväistä käyttöä, kun oli havaittu, että myös niin kunnollisen ja turvallisen näköinen USB-hubi oli onnistunut tekemään itsemurhan.

Apple on mielestäni edelleen mainio mitä moninaisimpiin käyttöihin, mutta nyt oli saatava käyttöön raskas tilasto-ohjelma SPSS uusimpana versiona, ja siitä ei taida edes olla olemassa Mac-versiota, eikä sen ajaminen virtuaalikoneella ole mielekästä. Eli PC:stä ei ohjelmien takia pääse puhtaasti eroon Maciin siirtymällä.

Alan nyt pikku hiljaa uskoa, että USB-tikkuja ja kameran laitteita ei pidä tökkiä mihin tahansa, koska Windows kirjaa aikojen loppuun asti napurikoloon työnnetyn USB-laitteen uutena, ja sitten voi vain ihmetellä, miksi puhelimen kalenteri on lakannut päivittymästä...

Kameroista minua on tämän blogin yhteydessä ja usein suullisesti kehotettu pitämään turpani kiinni, kun en niistä mitään ymmärrä. Olen myöntänyt tämän nöyrästi todeksi ja jättänyt ottamatta vaarin neuvosta.

Niinpä soitin kiihtyneenä Rajalalle vain saadakseni kuulla, että Panasonic Lumix DMC FZ50
on tulossa "joskus syksyn aikana". Olen käyttänyt tätä nykyistä mallia, joka on FZ30 ja ollut siihen hyvin mieltynyt. Lukijaa kehotetaan ottamaan huomioon, että lähes kattavan M-Leican linssivalikoiman ylpeänä omistajana olen arvioinut Epson-Seikon digitaalirungon, johon nuo mittaetsinkameran linssit sopisivat, syvästi ylihinnoitelluksi ja käyttöä ajatellen mahdottoman hankalaksi. Lisäksi olen päättänyt, että järjestelmäkameroitten päivät ovat minulta ohi, koska en kuitenkaan viitsi kantaa mukana kolmea kallista objektiivia.

Uudessa Panasonicissa näyttää olevan täsmälleen ne kaksi uutta ominaisuutta, joita olen kaivannut. Firman mainoskehuskelun ja jopa muutamien testien mukaan kohinaa olisi alennettu merkittävästi yli 800 ASA:n arvoilla ja lisäksi kameraan on ainakin luvassa oma salamalaite.

Tämä kuulostaa todella kiihdyttävältä. Käyttämäni vieras salama - siis ei TTL - on tietysti ongelmallinen. Pahat puheet Lumixin korvia huumaavasta kohinasta pitävät paikkansa - ääriolosuhteissa.

Kenno on tietojen mukaan uusi ja vakainta olisi parannettu. On syytäkin. Nykyisen, Leican nimellä varustetun telen yläpää on hiukankin vähemmällä valolla miltei käyttökelvoton.

Sitä en ymmärrä, mihin kaupoista ovat kadonneet clampit. Annoin laatikosta löytämäni Ristolle, joka vauvan isänä tarvitsee sitä enemmän kuin minä.

Kunnon jalustaa tai Leitzin erittäin tukevaa pöytäjalustaa ei korvaa mikään, mutta clamppi on aika ovela - eihän siinä ole muuta kuin kuulapää ja tapissa kameraan sopivat jengat ja hyvin tavallinen pikalukituksella varustettu ruuvipuristin. Mutta sen voi kiinnittää nopeasti esimerkiksi oveen tai kaapin oveen.

Kova juttu. Ei löydy kaupoista.

9 kommenttia:

  1. Ai sen nimi on clamp. Isäni antoi minulle sellaisen. Oli itse käyttänyt sitä 50-luvulta asti. Hyvin toimii vielä.

    VastaaPoista
  2. Ad Kervå -

    sillä nimellä vanhemmat kamerkauppiaat sen tunnistavat. Oikeaa nimeä en tiedä. Clamp -
    a versatile tool that serves as a temporary device for holding work securely in place. Used for many applications including carpentry, woodworking, furniture making, welding, construction, and metalworking.

    Kirurgiassa clamp on suonenpuristin. Unohdin pihistää appiukkovainajan instrumenttikaapista - hyödyllinen väline eli sellaiset pihdit, joissa on pykälä niin että ne voi jättää puristamaan jotain, esimerkiksi kaulavaltimoa...

    VastaaPoista
  3. Gorillapod on vähän vastaava, mutta hinta on clampiin verrattuna törkeä. Mutta onhan se makean näköinen...

    http://gizmodo.com/gadgets/digital-cameras/joby-gorillapod-slr-launches-186185.php

    VastaaPoista
  4. Minä olen hankkinut clampit ja gripit Soundatasta, (www.soundata.fi). Osoite on Hämeentie 153, telefooni 47693300.

    Kemppinen on hyvä ja kyselee sieltä.

    VastaaPoista
  5. Aivan mainio clamppi on Manfrotton Super Clamp 035 (jota voi katsoa esim. paikasta www.maitolaituri.tv). Suosittelen. Sitä on kiva ruuvailla tuttavien pöydänreunoihin ja muihin ei-toivottuihin paikkoihin.

    VastaaPoista
  6. Kas - vihjaa "Hamlet".

    Pienet on sulla murheet, jos niistä "mikrovilmin" aiot tehdä.

    Tämä päre lopullisesti todisti, että olet mies pilipalitiedon - et mikään "The Great One" kuten räät tuttavasti ulkomailla - uskoae omaa evidenssiäsi.

    Jätän "kirjoitusvirhewet tarkoituksellisesti paikalleen".

    VastaaPoista
  7. Oletko pettynyt, Rasanen, koska kirjoitat kuin turhautunut valmentaja? Ei tullut kultamitallistia.

    "Oikeassaolijaa" tai siis paremmintietäjää on aina vaikea arvostella. Pistetään pöytään muutama mieleen tullut yksityiskohta, jolla luodaan illuusio kokonaisuuden hallinnasta.
    Tiukan paikan tullen paremmintietäjä on aina valmis myöntämään olleensa alusta asti samaa mieltä kanssasi.

    Jäin silti miettimään, tuleeko besserwisserin arvostelijasta itsestään vielä pahempi oikeassaolija, ellei hänellä ole näyttää parempaa jälkeä. Toki hyvän suorituksen voi tunnistaa, vaikka ei pystyisikään sitä itse toistamaan.

    Mutta mitä on kirjoittaa yksi blogijuttu joka päivä? Se ei ole inspiraation etsimistä pitkillä kävelyretkillä, pitkään nukkumista ja odottelua. Se ei ole timantin loputonta hiomista. Olisi mukava lukea blogijuttu pikaesseiden kirjoittamisesta ja jatkuvasti päivittyvän blogin pitämisestä. Onko siitä tullut jo elämäntapa?

    Kemppisen blogin lukeminen kuuluu aamuun siinä missä Hesari ja kahvi. Se on saavutus.

    VastaaPoista
  8. Telemakhos.

    Henkilökohtainen tunnustus. Näissä yliampuvimmissa teksteissäni minä taistelen vähintäinkin yhtä paljon oman "hulluuteni" kuin muiden oletetun "tietämyksen" kanssa.

    Kemppisestä on kauhukseni ja ilokseni (voin kyllä perustella molemmat mielipiteet) tulossa instituutio Bolgistaniaan.

    Kuten olen todennut - hän on mies tiedon, tosiasioiden, perusteltujen mielipiteitten, nippelitiedon ja (useinkin positiivisen) snobismin.

    Intohimoa en sen sijaan ole löytänyt häneltä muusta kuin suhteestaan Aku Ankkaan, Tinttiin sekä pohjalaisiin "uho-ja puukkolauluihin..."

    (Sanottakoon nyt selvennykseksi, että oma suhteeni sarjakuviin muuttui radikaalisti -80-luvulla.
    Aloin arvostaa niitä - jos en taiteena niin ainakin tärkeinä kulttuurituotteina.)

    Mitä minä siis kritisoin Kemppisessä?

    Olen jo kerran viitannut aiheeseen siteeraamalla Napoleonin kommenttia Aleksanteri I:stä Tilsitin tapaamisen jälkeen.

    "Tyypillinen venäläinen - hänestä puuttuu jotain, en tiedä, mitä se on".

    Kaiken tämän tietotulvan keskellä koen todellakin, että tämä mies puhuu/kirjoittaa liikaa siihen nähden, miten vähän/paljon koherenssia hänen ajattelussaan on.

    Mutta kyseessähän on lopultakin minun ongelmani - ei Kemppisen.

    Tietysti jossain menee hyvän maun raja kritikoimisessakin, ja siinä minulla on useinkin oltava tarkkana itseni kanssa.

    Aina ei kontrolli välttämättä pelaa tarpeeksi hyvin...

    Mutta loukata en halua, koska se, joka haluaa VAIN loukata, tekee tämän pelkästään ilkeyksissään, mutta minä en koe kirjoittavani sellaisen motiivin pohjalta.
    Olen nimittäin ihan vakavissani.

    Edellisen Napoleon-sitaatin heuristisuus suhteessa tapaukseen Kemppinen käyköön sitä esimerkkinä.

    *
    Ja hyvänen aika! Mitä muuta tämä lopulta on kuin ilmaista mainosta "joka asian asiantuntijalle" - enkä nyt tarkoita itseäni.

    VastaaPoista
  9. Rääsänen:

    Unhoita vaikerrus ja katkeruus. Ainakin itselleni Kemppisen blogin seuraaminen on tuottanut suurta mielihyvää. Erityisen palkitsevaa tämä on juuri mainitsemasi koherenssin puutteen ja tasaisen tappavan kirjoitustahdin ansiosta.

    Toki runsaan volyymin haittapuolena on yksittäisten kirjoitusten laadullinen heilunta. Tästä huolimatta tämä metodi tuottaa määrällisesti enemmän laadukkaita merkintöjä kuin jos Kemppinen hioisi yhden "täydellisen" kirjoituksen per kuukausi.

    Edellinen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että metodi sopisi muillekin blogikirjoittajille. Päinvastoin, jos laadulliset onnistumiset loistavat poissaolollaan, niin kannattaa hidasta päreiden takomisen tahtia.

    Jos Kemppisestä on tulossa instituutio "blogistaniassa", niin helvetin hieno juttu. Tällaisia instituutioita sinne sitten tarvittaisiin lisääkin. Suomessa on kolme blogia, joita pystyn lukemaan ilman vankkaa myötähäpeän tunnetta. Kemppisen blogi on joukossa ainoa yksityishenkilön pitämä.

    P.s. Merkinnät puukkolauluista huolestuttavat minuakin. Lisäksi vihaan akuankkoja ja aivan erityisesti sen belgialaisen sutenöörin Tinttiä (arvostan sarjakuvaa nimenomaan taiteena ja ilmaisumuotona, sisältönsä puolesta suuret taiteilijat ovat vain perin harvassa nykyään).

    VastaaPoista