Sivun näyttöjä yhteensä

9. elokuuta 2006

Julkilaulu

Karaoken keksimistä ja leviämistä en olisi arvannut.

Ihmiset ja lisäksi poliitikot nousevat lavalle laulamaan nauhan tai orkesterin säestyksellä.

Kuten toissapäivänä mainitsin, mielestäni pakko laulaa toisten kuullen on laillinen ja ymmärrättävä elinikäisen henkisen vaurion aihe.

Se on institutionaalista julmuutta, jota voi verrata korkeintaan voimistelutunnin rekkiliikkeisiin tai köysiin kiipeämiseen.

Entisen ja luultavasti oikean käsityksen mukaan toiset ovat luontojaan hyviä ja toiset huonoja näissä asioissa.

Jos on hintelä ja likinäköinen, joutuu pesäpallojoukkueita arvottaessa aina jakojäännöksenä kiistan kohteeksi - kumman kaarevarintaisen kapteenin on pakko ottaa joukkueeseensa tämä painolasti. Kun on lisäksi laulusta viiva, eihän siinä ihminen voi muuta kuin kouluttautua esimerkiksi akateemikoksi, kersantiksi tai konstaapeliksi.

Näin vuonna 1961 lehdessä pilapiirroksen, jota en tullut leikanneeksi talteen. Tällainen huono laulaja ja toivoton palloilija istuu psykiatrin sohvalla ja psykiatri sanoo:" Olen nyt onnistunut selvittämään huonommuuden tunteittenne syyn. Te olete todella huonompi."

Pila kärsii hiukan kääntämisestä - complex of inferiority - you really are inferior. Amerikkalaiselle lukijalle "inferior product" on kovin tuttu käsite.

Se on vähän niin kuin bklogin kirjoittaminen. Vaikka kuinka yrittäisi sekundaa, pakkaa tulemaan joskus priimaa.

Asiantuntijani sanoi, että hittilaskurin pitäminen näkyvissä on karkeaa itsekorotusta ja todistus siitä, että asianomainen on todellinen tulokas eikä ymmärrä tuon taivaallista nettietiketistä.

Se oli hämmentävä tieto. En ollut kuullutkaan.

En tältä istumalta tee mitään, vaan yritän mainostaa tavalal tai toisella.

Luuloni on, että tietty pienproosa ja esseistiikka on henkitoreissaan. Kustannusliikkeiden syksyn luettelot sisältävät romaaneja, runoja ja keittokirjoja, ennen kaikkea keittokirjoja. Nyt niitä on jopa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran katalogissa.

Silmiin ei ole sattunut yhtään esseekirjaa.

Olen selaillut surullisena Matti Wuoren postuumia kirjoituskokoelmaa. Matti oli erinomainen kirjoittaja ja hänellä oli sekä kokemusta että asiaa.

Täytyy muistaa kysyä Leenalta tai Antilta. Epäilen olleeni ainoa ostaja. Ai niin. Taisin saada niteen ilmaiseksi.

Uskomus: vaikka teksti olisi kuinka hyvää, vaikka kirjoittaisi kuin Yrjö Hirn, kustantajat eivät kustanna eivätkä lukijat lue.

Blogi voisi kilpailla vessalukemisen kanssa - jotain muuta päivän tiimellyksessä.

9 kommenttia:

  1. Voi hyvin olla totta tuo, ettei hyvä kiinnosta enää. Nyt on julkkisten, näyttelijöiden ja muiden turhan päivän tuttujen aika. Kirjoittakoot he vain ne suuret romaanit vankkumattomalla tyylitajullaan ja kauan harjoitetulla kielellään.

    VastaaPoista
  2. Pidän historioitsijan urani suurimpiin kuuluvana saavutuksena sen, että joitakin vuosia sitten raahasin joukon poliittisen, sosiaali- ja taloushistorian edustajia karaokeen. Vain arvon professori K. kieltäytyi lopulta laulamasta.

    Muutama tohtorikandidaatti ja nykyinen tohtorikin on nähty stagella toistekin. Jopa tiedekunnan pikkujouluissakin on karaokea sittemmin laulettu (tosin aluksi kuulemma minun vuoksi). Osallistuminen oli ylitsevuotavaa.

    Kieltolain päättyminen, yksittäisten naisten salliminen ravintolatiloissa, kravattipakon loppuminen, alkoholin saaminen ilman ruokailua, keskioluen vapautuminen, portsareiden hetkittäinen katoaminen, yllyttävä holhous (eli katustandit), karaoke ja terassikulttuuri ovat Suomen ravintolahistorian pääotsikkoja.

    Niistä alkoholin saatavuuden jälkeen merkittävin on naisten oikeudet, mutta heti sen jälkeen karaoke. Mitalikamaa siis.

    Karaoken maailma: Laulat, kommunikoit, ylität pöydän taikapiirin ja koet yhteisöllisesti kulttuurihistorian parhaat puolet.

    Toinen laulaa ja toinen kuuntelee on hämmästyttävä yhdistelmä erilaisuudessaan.

    Karaoken keksijä Inoue Daisuke sai pari vuotta sitten ig-Nobelin.

    Perusteluna oli se, että karaoke tarjoaa "ihmisille kokonaan uuden tavan oppia sietämään toisiaan".

    Kantsii kokeilla.

    VastaaPoista
  3. 1) Karaokea ei ole pakko laulaa.
    2) Jos kustantajat eivät kustanna, lukijoiden on paha lukea, vaikka haluaisivatkin.

    VastaaPoista
  4. Harva saa blogin vessaansa luettavaksi. Pitäisi olla kannettava tietokone ja siinä mieluiten langaton nettiyhteys.

    Sekundasta puheenollen pari vuotta sitten yritin ostaa sekundalevyjä paikalliselta rautakauppiaalta. Hän riemastui ja sanoi, ettetkö tiedä, että Suomessa sekundan valmistus on kokonaan lopetettu. No primaa täytyi ostaa, vaikka huonompikin olisi silloin tarkoitukseeni käynyt.

    VastaaPoista
  5. Miten kauas mahtaisi kuulua jos herännäisjuhlien 70 000 vierasta veisasi Jumala on linnamme karaokena?

    Minua viehättää erään norjalaisen kirjallisuusmiehen arvio 1950-luvusta: sotein jälkeen länsieurooppalainen älymystökeskustelu tuotti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia; uusien teorioiden syntymistä saatiin vielä odottaa.

    Sopii tämän päivän Suomeen kuin nenä päähän: seurataan elämää kuin näytelmää katsomosta käsin, hoilataan valmiiksi laulettuja lauluja, matkitaan muita ja mennään yli siitä missä aita on matalin.

    Kjell Westön muistan väittäneen että suomenruotsalaiset vapautuivat viimeistään 60-luvulla suojelevan Isän kaipuusta ja ryssänpelosta.

    VastaaPoista
  6. Sori nyt vaan Sedis, mutta jos minun täytyisi osoittaa ihmisten sietokykyni laulamalla karaokea, niin mieluummin olisin sietämättä ketään - edes sinua.

    Kuten sanottu laulaminen on ihan OK ja se yhdistää monella tapaa, mutta mennä johonkin savuiseen ja meluiseen kapakkaan, jossa tuskin kuulee omaa ääntään, kailottamaan liian yhteensulloutumisen aiheuttaman hämmennyksen lieventämiseksi ja/tai oman esiintymistarpeensa tyydyttämiseksi jotain päivän hittiä - se ei minusta yhdistä mitään eikä ketään vaan vaatii todellakin "sietokykyä".

    En ole varmaankaan niin avoin ja ulospäin suuntautuva luonne kuin sinä, mutta miksi minun pitäisi - ei ainakaan sen takia, että voisin osoittaa "ryhmäytymiseni" ja sietokykyni muita kohtaan juuri karaoken avulla.

    Karaoke on urbanisoitumisen - siis erittäin suuren väestötiheyden aiheuttama ilmiö, joka on selitettävissä sosiologisesti ja antropologisesti.

    Joudumme varsinkin kaupunkikulttuurissa tuijottamaan toisiamme esim. julkisissa kulkuneuvoissa kuin kalat tyhjin silmin.
    Mutta on outoa ja ahdistavaakin katsoa metrin päässä olevaa ihmistä robottimaisesti ja persoonattomasti.

    Laulamalla karaokea täyteen sullotussa diskossa pystymme kuitenkin osoittamaan, että yhä vielä kommunikoimme - ja jotakuinkin samantyyppisillä koodeilla. Emme ole muuttuneet "kaloiksi" tai koneiksi. Olemme edelleenkin yhteisöön kuuluvia yksilöitä, joskin läpikäymällä saman rituaalin kuin muutkin - "karaokeinitiaation."

    Mitään syvempää ja todella yhdistävämpää kommunikaatiota karaoke ei kuitenkaan vielä ole, eikä siitä välttämättä sellaista edes kehkeydy, ellei sitten siirrytä hiljaisempiin kabinetteihin, joissa dialogin katarttinen vaikutus menee satakertaisesti syvemmälle kuin karaoken luoma pinnallinen yhteiselo (chattailu) - tuo Blogistaniankin suosituin yhdessäolotapa.

    VastaaPoista
  7. Sinut on haastettu. Vastaat sitten haasteeseen tai et. Kysymys on kuitenkin kirjoista, jonka vuoksi mielelläni näkisin sinun vastauksesi.

    http://www.thorstrom.com/tarmo/blog/?p=191

    VastaaPoista
  8. Aika mielenkiintoista tuossa karaokeilmiössä on se, että Suomessa suosituin karaokemuoto, eli tutuille ja tuntemattomille ravintolan lavalla (enempi tahi vähempi laitamyötäisessä) laulaminen on itseasiassa Japanissa vain osa karaokekulttuuria. Suuri osa karaokelaulantaa tapahtuu kotona karaokelaitteiden avulla tai "karaokehotellien" kabineteissa. Kaveri- tai työporukka vuokraa tuntitaksalla karaokehotellista äänieristetyn kabinetin, saa hoilottaa omassa rauhassaan, tarjoilu pelaa ja joistakin paikoista saa vielä lähtiessään mukaansa ikävän todistuskappaleen laulunsa epäpuhtaudesta cd-muodossa.

    Tuosta laitamyötäisen vahvuudesta vielä, karaokeenkin sopiva vanha muusikkopiirien viisaus on, että niin kauan kun yleisö on enemmän maistissa kuin esiintyjät, on esityksen taiteellinen taso turvattu.

    VastaaPoista