Koupe

Olen nyt kohonnut yhteiskunnallisessa arvossa.

Tunnen oloni lähinnä hovineuvokseksi, nadvornyj sovetnik.

Toisaalta alan alistua siihen, että keisarillisen rankijärjestyksen VI luokka, everstiä vastaava kollegioneuvoksen asema, joka oikeuttaisi minut vaatimaan esimerkiksi Lappeenrannan rautatieasemalla puhuttelua "vashe vysokorodie", teidän korkeajalosukuisuutenne, taitaa jäädä saavuttamatta. Se on surullista, varsinkin kun jotkut vanhat tuttavat ja pari ystävääkin on kohonnut V luokkaan. Professoreita on joka oksalla.

Se on kallis kapine tämä takapuoli. Osa elämää menee persettä vahtiessa tai vahdatessa ja toinen osa hankkiessa erilaisia pehmusteita. Kovin vähiin mennyt jääkärihenki. Myöhempi jääkärikenraali Laatikainen lienee sanonut takapuolestaan Kannaksen suurten kesäsotaharjoituksen jälkeen jouduttuaan olemaan riskinä miehenä koko päivän ratsailla: "Kestäköön kun on perseeksi ruvennut."

Yksi keskeinen psyyken ja takapuolen pehmuste on auto.

Kuten kotona Venäjällä, meilläkin on ongelmattominta ostaa itselleen perusteetonta arvonnousua, ja yksi keino on auto. Kuvassa on uusi autoni Koupe. Autoliikkeen ulkopuolella Citroen C 4:n lähempi määrä vain kirjoitetaan coupé ja äännetään kupee, mutta tämä on siis Koupe, moottori 2 litraa.

Wunderbaum on tilauksessa ja karvanopat samoin.

Pojat ovat tuoneet Kaliforniasta aika uskomattomia kulkuneuvoja, Mikko Camaron ja hiljan Herkko näytti, miten käsittämätön kahteen kertaan irvisitetty Volvo liikahtaa nollasta sataan neljän sekunnin pintaan. Olisikohan se ollut tämän kolmejapuolilitrainen kaksoisturbo. Mutta Aurapa toi Pirkka-Mersun eli Volkswagen Passatin.

Vaikka pojat aikovat liiketoimia näillä kulkuneuvoilla, he eivät usko, että nahkaveerhoiltu Audi sopii vain vararehtorille ja Jagge osastonjohtajalle. Asiassa on kovin helppo ampua yli.

Oma valintani oli saamattomaksi tunnetulta professorilta lievästi kummastuttava eli jotain samanlaista kuin suosimani Kenzon kravatit. Ekshibitionismia tietysti mutta myös arkipäivän fasismia.

Auton merkin valinta on irrationaalista. Tietääkseni auton kestävyyttä ja korkeaa laatua ajatellen kenelläkään ei ole perusteltua aihetta ostaa mitään muuta kuin Toyota Corolla. Jos Aku Ankaa on hukassa, ylimpiä ilojani on lukea Consumer Reportia yöllä näkkileipää syödessä. Sitä valitettavasti ei taida saada Suomesta. Miljoonan käyttäjän kokemuksiin perustuvan kyselyn mukaan korjaamokäyntien lukumäärällä mitaten kymmenen parasta autoa on aina japanilaisia ja kymmenen huonointi amerikkalaisia.

Silti tunnen avohoidossa olevia ihmisiä, joille vain isolla koneella varustetty Jeep Cherokee on Auto. Vähintäänkin Olli P. ja Petri M. ovat langenneet SUV:iin (Sport-Utility Vehicle eli pysäköintitalon olosuhteisiin optimoitu maastoauto). Henryllä oli oikea Lantikka, joka lienee joka suhteessa saatanallinen kaupunkiliikenteessä.

Citroenin harrastaminen perustuu järjenvastaiseen vakaumukseen, että Citroenin omistajat ovat hiukan parempia ihmisiä kuin kaikki muut ja ennen kaikkea osoittavat taiteellisia taipumuksia ja teollisen muotoilun arvostamista.

Ensimmäisenä tämän todisti kirjallisuudentutkija Roland Barthes 1960-luvun esseessään "Iso Citroen" (Les Mythologies).

Meillä isäni osti ensimmäisestä maahan tuodusta erästä ID:n, jonka joku muistaa mainosnimellä Iso Kissa (ison kissan pehmeyttä, sanoi katsastusmies Sitikan pelleistä). Se aiheutti laajaa kiihtymystä Etelä-Pohjanmaan kuoppaisilla sorateillä 1957. Hän pysyi samassa merkissä niin kauan kuin niitä sai ja siirtyi Xantiaan, kunnes siirtyi korkean iän vuoksi taksin asiakkaaksi.

Minulla on ollut pelkästään Citroeneja Saab 96:n jälkeen eli viimeiset 30 vuotta. BX oli magee ja viimeinen varsinainen Citroen. Sen jälkeen uudet mallit ovat olleet Ranskan teollisuuskonsernin aika kasvottomia tuotteita ja esimerkiksi Xantia vielä teknisesti aika huono.

Poikani ei ole erikoisen onnellinen C-vitosestaan. Tyttären perheessä on sama, mutta syy on tavaratila, johon saa kaksosten vaunut ja muut kamppeet.

Tästä rakentui häikäilemätön tekstimainos niin että voisi lähettää nykyiselle maahantuojalle Veholle laskun, joten lisään kiireesti, että Citroen ei ole millään muotoa hyvä auto, jollaisen hankkiminen olisi jollain järkevällä syyllä perusteltua.

Mutta eipä ole enää Mersukaan entisensä, ja sehän oli kuitenkin viimeisiä teollisuustuotteita, jota myytiin korkealle hinnalla ja poikkeuksellisen hyvällä teknisellä laadulla. Nyt myös kulkuneuvoissa on siirrytty Microsoft-periaatteeseen (katso juttuni "Sahajauhoteoria") eli keskeneräisten tuotteiden markkinointiin täydellä hinnalla ja ryssäämällä tehdyn myymiseen priimana.

Ainoa todella blogiin merkittävä asia on erinomaisesti koulutetun, asentajataustaisen myyjän täysin myönteinen asenne hybridiautoihin ja vaihtoehtoisiin polttoaineisiin. Keskustelimme miehekkäästi polttokennoista ja kerroin hänelle Manhattanin busseista, jotka kulkevat maakaasulla.

Autot ovat perineet hevosen sosiaalisen roolin. Renkipojat puhuvat niistä suutaan suistamatta. Tosi mahtimiehet liikkuvat tavallisella hevosella ja vanhoilla kieseillä, kuten tarkkasilmäinen Eeva Joenpelto mainitsee vanhasta Juliinista, siitä samasta, jota koskeva sitaatti on Kanava-lehden kolumnissa pysyvästi väärin - Julin omisti äänetöntä maata ja metsää välittämättä siitä suuriakaan ja puuttui puheeseen yleensä vasta kun oltiin tyhmyyden äärimmäisillä rajoilla. - Kanava sanoo "hulluuden".

Aika kohdata päivän kauhut, autolla. Luulenpa soittavani levyltä Kindertotenliedereitä. Se selvitys on vielä kesken, tokko autoradioon saisi iPodin kiinni. Liikkeessä väitettiin että toki. Rohkenen epäillä.

Aamutelevisiossa mölyää Loiri, epäpuhtaasti kuten niin usein. Se käsitys elää edelleen, että on etevää laulaa levylle, vaikka ei osaa, ja rytmin taitamatonta käsittelyä sanotaan "jatsahtavuudeksi". Jos liikenteeseen sattuu sitten jokin Sinikka Sokka, joka todella osaa laulaa ja näkee vaivaa esitystensä eteen, ero on häkellyttävä.