Minusta Maughamin "Elämältä se maistui" oli kauneimpia kirjannimiä. Alkuteos on nimeltään pikkuleipää ja kaljaa, Cakes and Ale.Tänäkin päivänä kustannusliikkeissä mietitään huolellisesti, mistä kirjalle nimi.
Ei se ole ratkaisevaa. Väinö Linnan "Tuntematon sotilas" ja "Täällä Pohjantähden alla" ovat mielestäni molemmat huonoja, etenkin "tuntematon". "Pohjantähti" on muuten ilmestynyt ruotsiksi muiden laulujen nimillä. Ensimmäinen osa viittaa Saarijärven Paavoon (Högt bland Saarijärvis moar) ja toinen Porilasten marssiin. Laulun puhtaasti uskonnollinen tuonpuoleisen kaipuu (tähtein tuolla puolen - uuden kodin saamme) ei tunnu mitenkään sopivan tähän kirjaan.
Kesti aikansa ennen kuin kuulin lapsena, mitä tarkoittaa "Moreeni", mutta en oikein vieläkään ymmärrä, onko se nyt niin erinomainen nimi Lauri Viidan romaanille.
Luulen että kirjojen ja muiden teosten nimeäminen on hyvin vaativa runouden laji, koska nimissä mennään hyvin helposti keikailun puolelle. Nyt vuosikymmenien jälkeen Vartion "Se on sitten kevät" ja "Kaikki naiset näkevät unia" tuntuvat hyviltä mutta hitusen estetisoivilta.
Kustantaja ei ole kaikkivoipa. Maughamin rinnalla Hemingway tuotti paljon kirjoja, joiden nimet ovat järkyttävän hyviä - "Joen yli puiden siimekseen", "Afrikan vihreät kunnaat", "Kenelle kellot soivat", "Jäähyväiset aseille", "Ja aurinko nousee".
Hemingway siis käytti sitaatteja. "Kellot" on kirjan motonkin mukaan 1500-luvun John Donnen aiheellinen kysymys - älä koskaan kysy, kenelle kellot soivat. "Ja aurinko nousee" on viattoman näköinen, mutta kyllä se varmastikin on Salomon Saarnaajan suuresta hehkutukset ja viittaa jatkoonsa "ja aurinko laskee, eikä ole mitään uutta auringon alla..."
Kirjan nimi ei saa olla kovin vitsikäs, koska sellainen kuluu niin nopeasti ja alkaa tympäistä.
Nostaisin esiin kaksi kirjojen nimien mestaria. Toinen on Mauri Sariola - kymmeniä esimerkkejä, kuten Lavean tien lakia ja Aina roiskuu kun rapataan. Toinen on Eeva Joenpelto, "Eteisiin ja kynnyksille", "Sataa suolaista vettä", "Neito kulkee vetten päällä"...
Mitä mieltä itse olette?
Sanoisin, että "Sotaromaani" olisi ollut parempi kuin "Tuntematon sotilas". "Rakennustyömaan arkea" vs. "Ihmisiä telineillä" on näennäisestä valinnan helppoudesta huolimatta mielestäni edelleen ratkaisematon.
VastaaPoistaLeino on ylittämätön tässäkin: "Alla kasvon kaikkivallan".
VastaaPoistaÄrsyttävimpiä ovat tieteellisten tekstien "taiteelliset" nimet, jotka ainakin minulla saavat lukemaan sitaatit myös tekstien epiteettiin. Tyyppiä "Siellä on jo kauan kukkineet omenapuut: Tilastollinen kulttuuritutkimus humuspitoisten kasvualustojen levinneisyydestä postmodernissa kaupunkitilassa 1999-2001" (tämä jo liiankin hauska esimerkki toki kuvitteellinen, jottei ketään loukattaisi).
Tyylikkäimpiä ovat elatiivinimet: "De civitate Dei" (Augustinus) tai "Irtaimen kaupasta" (Kivivuori).
Proustin suurteoksessaan paikannimistä esittämä on käsittämätöntä, toisin kuin yleensä hänen teksteissään, en koe pääseväni edes aavistukseen. Ehkä syynä on se, että pidän nimiä, paikannimiä nyt ainakin, objektiivisina - vaikka oma subjektiivinen muistoni ja elämykseni liittää paikannimeen väristyksiä, en osaa ajatella niiden olevan mitenkään yleisiä tai jaettavissa olevia, saati tulkittavissa objektiivisen nimen ominaisuuksiksi. Tämä näkyy minusta havainnollisesti etymologisen tiedon vastaanottamisessa - vaikka monien yleisnimien historian tuntemus voi avata uusia ajatustapoja ja ainakin ahaa-elämyksiä (kuten vaikka sanan "virka" tausta pyyntireittinä), en ole erisnimissä koskaan kokenut samaa. Saimaan tuttuutta ei vähennä sanan salaperäisyys eikä jonkin Pyhäjärven virvoittavuus kärsi nimen yleisyydestä tai sakraalista viittauksesta.
Kelvottomimpia suomenkielisiä nimiä on annettu scifi-kirjoiie. "Uhka avaruudesta" (Rendezvous with Rama), Uhka syvyydestä (Kraken wakes), uhka sitä ja uhka tätä...
VastaaPoistaTietenkään ei nimi kirjaa pahenna tai paranna; kuten ei miestäkään. Kuitenkin on todettava, että nuo Hemingwayn teosten nimet ovat ylitse muiden.
VastaaPoistaJa aurinko nousee/Kenelle kellot soivat maalaavat silmien eteen eräänlaisen pienoismaiseman ja herättävät heti uteliaisuutta ja kysymyksiä, joihin haluaa saada vastauksia. Lisäksi niissä on tuo Kemppisen mainitsema raamatullisuus mukana; tai oikeastaan elämä ja kuolema...
Pieni Vastaus tuleekin välittömästi jälkimmäisen kirjan alussa; Turha kysyä, ne soivat sinulle....
En lue paljon yhtään suomalaista nykyproosaa, runoutta enemmän. Eräs hieno kirjan nimi, johon törmäsin jo vuosia sitten ja joka jäi heti mieleen on tietenkin Leena Landerin "Tulkoon myrsky".
Aika uhkaavan jylhä nimi. Vai onkos?
Koska niin on monta mieltäkin kuin miestäkin...
Juuri tuli vastaani kaksi "uutta" nimikettä Jari Tervolta, kustantaja julkaissut kirjoja pareina ja niille keksitty yhteinen otsikko: Rokuli (Pohjan hovi+Poliisin poika)ja Livohka (Pyhiesi yhteyteen+ Tuulikaappimaa). Niminä tekijänsä oloisia eli nasakoita.
VastaaPoistaEnpä ole ennen törmännyt vastaavaan. Kerääkö Tervo Balzac-maisesti tuotoksiaan itseään isomm(a/i)ksi?
Kirjoja pitäisi myydä lööpeillä:
VastaaPoista-7 pölhöä paratiisissaan, A.Kivi
-Hitonmoista ahkion kiskontaa Karjalassa, V.Linna
-Papin lukutaidottomat palvelijat Matti ja Liisa junaa ihmettelemässä, J.Aho
-Ei mitään sivistystä Kuopiossa, J.Donner
-Akat ne aidan laittaa, miehet menevät sitä mittaamaan, Päivi Lipponen
-Miten ihme tapahtuu, Päivi Lipponen kokemuksistaan pääministerin vaimona
Tyylikkäimpiä ovat elatiivinimet
VastaaPoistaElatiiviotsikoita näkee yleensä leipääntyneissä kolumneissa. Luokkaa Tylsistä otsikoista. Yleensä elatiiviotsikko toimii vinkkinä, että tämä kannattaa skipata. Voi olla, ettei tämä päde suoraan kirjoihin tosin.
En osaa nähdä mitään erityisen hyvää nimessä Aina roiskuu kun rapataan, mutta kyllä tunne teostakaan. Minusta Kenelle kellot soivat on hieno nimi.
Jos talviyönä matkamies on nimenä jo niin hölmö, että taidan antaa ääneni sille.
"Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta" on minulla muuttunut aforismiksi, vaikka en ole itse kirjaa lukenut.
VastaaPoistaSariolan ansioista nimien keksijänä en ole niin varma, mutta yksi esikuvansa Ian Fleming oli erittäin etevä omissa puitteissaan. Hienoa sarjaa, varsinkin englanniksi: Live And Let Die, Moonraker, Diamonds Are Forever, From Russia With Love, Doctor No, Thunderball, You Only Live Twice.
VastaaPoistaOvat toki banalisoituneet usein lainattuina ja markkinakoneiston rummuttamana, mutta lähtökohtaisesti nimet ovat hyvin keksittyjä.
Risto Raition uutena suomennoksena Live And Let Die on muuten Anna kaikkien kukkien kuolla.