Sivun näyttöjä yhteensä

30. tammikuuta 2006

Rikas - rikos

On rikos olla rikas. On luihua periä. On väärin sormeilla perintöverotusta. On se niin väärin.

Setä Topelius opetti, ettei onnellisella miehellä ole paitaa eli että köyhin meistä on onnellisin. Kukaan ei tunnu ottaneen onkeensa. Menneisyyden stalinistien laulu 20 perheestä ei ollut millään tavoin uusi. Viimeksi kuluneet kymmenen tuhatta vuotta ihmiset ovat olleet ainakin hiljaa mielessään varmoja siitä, ettei rikkauksia rehellisellä pelillä hankita, tai jos hankitaankin, ei sitten säilytetä.

Yli sata vuotta sitten syntyi oppi rahan ja tavaran tasaamisesta. Siihen uskoi muun muassa Suomen Punainen Kaarti. Taustalla oli taloudellista ajatteluakin. Tuotantovälineet, joka käsiteettiin samaksi asiaksi kuin rikkaudet, oli otettava yhteiskunnan eli tulevan valtion haltuun. Siten potkittaisiin pitkälle.

Ei potkittu.

Tunnen ainakin yhden erittäin rikkaan suomalaisen, joka kuuntelee minua ja kysyi, ovatko rikkaat ja rikastuneet lehtien ja toimittajien mielestä usein roistoja. Vastasin että ovat.

Hän ei kysynyt, mitä mieltä itse olen. Ehkä olisin sanonut, että luullakseni milloin ovat milloin eivät. Mutta kansan riemu on suuri, kun joku rikkaaksi ja vaikutusvaltaiseksi ajateltu saadaan kiinni jostain, ellei muusta niin ylinopeudesta.

Ylellisyys näyttää käyvän kateeksi. Kun valtakunnan johto hankkii uusia autoja, niiden hintoja kauhistellaan yleisesti. Tuskin ihmiset kuitenkaan haluaisivat sellaisia suojaamattomia ja panssaroimattomia autoja, joista reipas humalainen ampuu hirvikiväärillä läpi sekä poikittain että pitkittäin.

Matkailu näyttää käyvän kateeksi, etenkin jos matkustavaiset ovat poliitikkoja. Omassa elinpiirissäni on vähän ihmisiä, jotka eivät pitäisi matkustamista kirouksena. Itse haeskelen huononpuoleisia hotelleja. Loistohotellit, joissa olen herra paratkoon joutunut myös majailemaan, aiheuttavat minulle tunteen, että olen täi jonkun toisen frakissa.

Tämä ei ole maalaisuutta eikä vaatimattomuutta. En kuulu sinne. Se ei ole minun maailmani. Enkä halua maksaa hamurilaisesta 30 dollaria, vaikka se olisi erinomaisen hyvää.

Luulen että jännite syntyi, kun suuret vallankumoukset olivat valmisteilla 1700-luvulla. Uudet miehet halusivat valtaan ja heidän oli keksittävä perusteet kiskoa lyhtypylväisiin ja taluttaa giljotiinit terän alle kilpailijansa. Syiksi otettiin aatelisuus ja rikkaus.

Miljonäärit tekivät kyllä kaikkensa pilatakseen maineensa 1800-luvun ja 1900-luvun alun Yhdysvalloissa ja muuallakin. Ihmisiltä jäi huomaamatta, että monissa tapauksissa he käyttivät suuret rahansa hyvin. New Yorkin johtama konserttisali on nimeltää Carnegie Hall miljonääri Andrewin muistoksi. Suomessa Alfred Kordelin ja sitten Heikki Huhtamäki rahoittivat valtavasti ja pysyvästi kulttuuria ja sosiaalityötä. Samaa on sanottava Amos Andersonista. Samaa on sanottava kauppaneuvos Juho Lallukasta, jonka erikoinen harraste oli näyttämötaide.

En siis pidä rikkautta rikoksena enkä edes syntinä. Hiukan kahdehdittavaa se on. Kateuttani hillitsee tieto ja havainto, että kun rahaa on oikein paljon, niin sitten rupeaa suremaan kuolemaansa tai lasten epäonnistumista tai puolison karkailua tai ties mitä.

* * *

Tarkistin, että kaikki itseään kunnioittavat blogistit ovat eilen ja tänään lausuneet jotain kuolematonta presidentinvaaleista.

Täytyy siis kai yrittää. Niinistö oli etevä, mutta hän ei kyennyt täysin erottautumaan rahahuijareiden ilmapiiristä. Sellaisiahan on Salossakin ainakin kotitarpeiksi. Hänen toimintansa Luxemburgissa on hyvinkin sosiaalistsa, mutta se unohdettiin selittää. Hän ei päässyt aivan irtautumaan todellisten rahamiesten juoksupojan mielikuvasta.

Halosta ei kukaan epäile rikkaudesta eikä oman taloudellisen edun tavoittelusta. Mielikuvien arvostelijat unohtivat, että rähiseviin akkoihin suomalainen on tottunut, jos mihin. Ja useimmat ovat tottuneet myös siihen, että rähinään on aihetta ja että pienen pullikoimisen jälkeen on syytä myöntyä. Puheet pehmoilusta, äidillisyydestä ja turvallisuudesta saa kyllä unohtaa.

Olen tullut siksi usein laulaneeksi pöljän kansan kunniaa, he kun ovat kerran toisensa jälkeen pelastaneet maan Helsingin herrojen "hoidettua" asioita aikansa, että on aika nostaa vanhemmat naiset esiin.

Katselin torkahdellen jotain vaalikeskustelua, ja mieleeni palasi koko ajan Pentti Haanpään Pussisen akka, novellin nimikkeen mukaan "kunnianarvoisa naishenkilö",

"jo iäkäs ihminen, jolun näköinen akka, jonka kasvoihin aika on kirjoittanut mitä on kirjoittanut. Suustaankin on hän sellainen, että sivistyneenmakuinen ihminen voi ällistyä. Sellaista käkriäismäistä kielenkäyttöä, jossa uhkausta pahanjuonisen sikiönkantturan pääkuoren halkaisemisesta ei ole otettava aivan täydestä, sananmukaisesti.

- - -
Ja sitten hän luutusi mäkin lattiankin kuluneet palkit, joista kovat oksat pullistelivat kuin mulkosilmät. Sillä miltäpä elämä lienee välillä maistunutkin, niin Pussisen akka ei koskaan menettänyt uskoaan, että enempi sitä on vettä kuin paskaa..."

6 kommenttia:

  1. Tiedote Blogistanin kukkahattutädeille/-sedille.

    On niitä muitakin rääväsuita kuin Räsänen.
    Esmes nyt Haanpää - ja toi Kemppinen...

    VastaaPoista
  2. Muistaakseni Raamatussa sanotaan, että vihollisista viimeisenä kukistetaan kukkaro.

    VastaaPoista
  3. Raha ei tee onnelliseksi, mutta rahan puute tekee onnettomaksi. Siksi ostovoimaeroja on tasattava.

    VastaaPoista
  4. Höh.

    Oletin, että pääsen inttämään perintökaarenmuutoshankkeesta, mutta en hemmetti taida tästä saada tarpeeksi aihetta... ;-)

    VastaaPoista
  5. En näe järkeä vastakkainasettelussa ahneus vs. kateus. Molempia on, mutta vähemmän kuin toisiaan syyttävät haluavat uskoa. Silloin kun mahdollista, perustelisin yhteiskunnallisia sääntöjä ja valintoja mielummin logiikalla kuin tunteilla, ja olen esittänyt hyviä rationaalisia syitä esimerkiksi perintöveron säilyttämisen (tai jopa kasvattamista) puolesta.

    Rikkailla ihmisillä on kieltämättä yhteiskuntaa värittävä vaikutus erityisesti siksi, ettei heidän tarvitse rahoituspäätöksissään olla samalla tavalla varovaisia tai tasapuolisia kuin 4-5 puolueen hallituksen. Mutta onko tämä peruste tukea varallisuuserojen kasvua? Kaikki rikkaathan eivät harrasta filantropiaa, joten ehkä parempi järjestelmä olisi sellainen, jossa valtio kerää vuosittain 100 Me ylimääräistä, ja budjetin valmistuttua eduskunta arpoo kyseisen rahasumman kohteen suljetulla lippuäänestyksellä.

    VastaaPoista
  6. Ad Cessu:

    Minullekin ns. 80 - 20 on myös Suomen kipeimpiä ongelmia ja varallisuuserojen kasvu on sen osa. Tästä ainakin tarkoitin puhua kirjoittaessani optioista.

    Nyt mielessäni oli rikkaus syntinä, koska näen muutamien suomalaistenkin perheyhtiöiden rikkauden käyttämisen erikoisella tavalla koko yhteiskuntaa hyödyttävänä toimintana. Oikeastaan lisärikkaus on peräisen yritysten tuloksesta, koska laajasti ottaen palkat, myös virkapalkat verojen kautta, ovat peräisin yrityksiltä.

    Erottelu on siis tuotannollinen pääoma / finanssipääoma

    VastaaPoista