Julkiset portot

Vaikeinta historiassa ja nykyhetkessä on huomata, mitä ei tapahtunut.

Sherlock Holmes osasi kysyä: miksi koira ei haukkunut? Murhaaja oli kulkenut pihan yli yöllä. Murhaaja oli omaa väkeä, koska muuten koira olisi nostanut metelin.

Vuonna 2003 kesän korvalla Jürgen Habermas ja Jacques Derrida julkaisivat erittäin näkyvästi herätyshuudon: Yhdysvaltain politiikka vaarantaa ympäristön, ilmaston ja rauhan. Euroopan on herättävä. Umberto Eco, Gianni Vattimo ja useat muut ensimmäisen luokan nimet, kuten amerikkalainen Richard Rorty kirjoittivat samoina päivinä samaa.

Jokseenkin kaikki olivat samaa mieltä, ja mitään ei tapahtunut. Kirjoituksista ei hälisty ja ne unohdettiin saman tien.

Julkiset intellektuellit ovat poissa päiviltä.

Intellektuelli on määritelmän mukaan henkilö, joka sanoo itseään sellaiseksi. Siitä on pitkä aika, kun Matti Kurjensaari kuulutti itsestään intellektuellia ja onnistuikin. Luin äskettäin hänen muotokuvaluonnostelmiaan, joissa hän kuvaili kaltaisikseen arvioimiaan ihmisiä, kuten Jörn Donneria ja Erkki Tuomiojaa. Ei yhtään hullumpia kirjoituksia.

Intellektuelli ei tarkoita samaa kuin professori, joista osalla ei ole älyllisiä harrastuksia eikä kuulostelemisen kykyä. Se ei tarkoita samaa kuin kirjailija, joista osa on kertomuksen sepittäjiä, sellaisia kuin Waltari tai itämainen sadunkertoja, joka yrittää kadunkulmassa vangita kuulijat tarinansa käänteitä. Tai Sheheradzade, joka kertoo tarinoita, jottei kaulaa katkaistaisi. Sellainen oikea kirjailija voi olla harvinaisen välinpitämätön suhteessaan yleisiin asioihin.

Platonin kielessä "idiootti" tarkoitti kansalaista, joka ei ole kiinnostunut yleisistä asioista. Platon oli tässäkin asiassa julma haaveilija ja science fictionin uranuurtaja.

Intellektuelli ei tarkoita samaa kuin "asiantuntija" eli sellainen henkilö, jolle soitellaan sanomalehdistä ja jota kuvataan kameralla. "Sano jotain viisasta, että saadaan nauraa."

Amerikkalainen Richard Posner julkaisi kirjan julkisista intellektuelleista. Kirja on kirpeä. Posner on outo lintu. Hän on istuva tuomari ja professori ja julkaissut mahdottoman paljon etenkin oikeustaloustieteestä. Muuan kateellinen kilpailija - Judge Kozinsky - määritteli hänet kerran keskustelussamme tyhjentävästä: maailman parhaat kolme minuuttia oikeudellista analyysia. Kuulijan tuli käsittää, että mutkikkaissa oikeudellisissa ongelmissa oivaltaminen on keskeisen tärkeää mutta se on työn alku eikä loppu. Oikeustaloustiedekin on hyvä oivallus, mutta ei sillä käytännössä pitkällä potki. Se on analyyttinen työkalu monien muiden ohella.

Tyypillinen julkinen intellektuelli on henkilö, joka saa tällaisia hyviä väläyksiä, kuorrutta ne kirjoittamalla niin sanotusti hyvin ja myy ne sitten rahasta eniten tarjoavalle. Toisin sanoen eräänalinen prostituoitu.

Poimin erittäin arvostetun akateemisen filosofi Richard Rortyn johtopäätöksiä akateemisistas julkaisuista. Vuonna 1987 eli kaksi vuotta ennen Berliinin muurin sortumista ja neljä vuotta ennen Neuvosoliiton katoamista:"Aika näyttää olevan Neuvostoliiton puolella." Vuonna 1988:" Jos toivoa on, toivo on Kolmannessa maailmassa." Vuonna 1992:"Yhdysvallat voi sortua fasismiin millä hetkellä hyvänsä." Vuonna 1995:" Amerikka näyttäisi joutuneen hermoromahduksen uhriksi: maa on uupunut, masentunut, peloissaan, päättämätön ja täydellisesti vailla kykyä vaikuttaa kansainväliseen päätöksentekoon."

Kielitieteen ja välillisesti tietojenkäsittelytieteen suurmies Noam Chomsky pitää Yhdysvaltoja pahan tyyssijana. Vuonna 1977 hän lehtikirjoituksessa ja Paul Hollanderin kanssa toimittamassaan kirjassa totesi, ettei ole totta, että punaiset khmerit olisivat surmanneet Kamputseassa yli miljoona ihmistä, sillä erittäin pätevät asiantuntijat ovat todenneet, että teloituksia tapahtui vain joitakin tuhansia, ja nekin talonpoikien aiheuttamissa levottomuuksissa Amerikkalaisten kylvämän tuhon ja kuoleman takia.

Vuosisadan kiitetyimpiin kuulunut Jean-Paul Sartre kiitti stalinismia ja piti joukkkotuhontaa oikeutettuna, jos asia oli hyvä. Sartren seminaarissa istui ahkerasti Indokiinan suunnalta tulleita opiskelijoita, joita kovin miellytti etukäteen annettu avoin valtakirja. Sartre ehti kiittelemään myös Mao Zedongin menetelmiä, kunnes kuoli 1980.

Ruotissa Gunnar ja Alva Myrdal kirjoittivat osittain heille totena syötettyjen valheiden varaan mestariteoksen "Asian Drama". Heidän poikansa Jan Myrdal uskoi kaiken, mitä hänelle näytettiin "tyypillisessä" kiinalaisessa kylässä. Siinä ei ole mitään uutta. Saman teki André Gige 1930-luvulla Neuvostoliitossa. Meillä Poika Tuominen mainitsee muistelmissaan, millainen kiire heillä oli ennen sotia siirtää viihtyisät huonekalut kolhoosista toiseen länsi-eurooppalaisten tulijoiden saapuessa, ruokota musikat ja siirtää epäilyttävät tapaukset piiloon, joskus Stalinin kanavalle tai Solovetskin saarelle asti.

Tässä ei ole mitään uutta. Aikalaishuomioitsijoiden ja etenkin omiin mielipiteisiinsä sitoutuneiden intellektuellien kyky, taito ja uskallus pettää itseään ja siten muita on tavattoman hyvin tunnettu asia. Joskus katselen Paavo Haavikon taloudellisia ja oikeudellisia oppeja 1980-luvulta ja 1990-luvun alusta. "Osta Kansallis-Osake-Pankin osakkeita..." Pentti Linkola on keksinyt rinnastaa eläinten ja elollisen luonnon kärsimyksen ihmisten kärsimykseen ja päättelee, että ihmisten on väistyttävä. Pol Potista hän ei havaitakseni sano pahaa sanaa. Toisen maailmansodan lopputulos vaimensi joitakin johtavia intellektuellejamme, sellaisia kuin V.A. Koskenniemi. Toisaalta muutos oli ällistyttävän pieni. Alan edelleenkin paras nimi, Olavi Paavolainen, julkaisi sodan jälkeen Synkän yksinpuhelun ja menetti sillä hyvin merkittävästi uskottavuuttaan. Karkotuspaikaksi määrättiin Yleisradio, jossa hän sai radioteatterissa kyllä paljon aikaan.

Sitä jään silti pohtimaan, mikä intellektuellit kaatoi. Todellisuus, kieltämättä. Yksi rehellisimmistä oli Milton Friedman, joka kieltäytyi ottamasta kunniaa 1980-luvun talouspolitiikasta, vaan sanoi, että todellisuus ajoi teorian ohi.

Hyllyssäni on aika monta paperinkeräykseen menevää kirjaa (Huntington, Paul Johnson), joissa kerrotaan, miten tavattomalla tavalla tulee tuhoutumaan se kaikki, mikä on meille läheistä. Tuhopäivät ovat menneet kauan sitten ohi.

Vuoteen 2003 asti intellektuelli oli kuin teekkari vappuna. Sai vaikka oksentaa poliisin taskuun. toinen vain nauroi ja taputti taskuaan. Kyllä ne teekkarit osaavat!

Sitten kaikki muuttui.

Edelleen on samanlaisia henkiä kuin Albert Camus, joka näki tarkasti ja kirjoitti vielä tarkemmin. Artur Koestler istui kuolemaan tuomittuna Francon, Hitlerin ja Stalinin vankiloissa ja julkaisi kirjan Pimeää keskellä päivää (Dark at Noon). George Orwell oli oikeastaan niuhottaja, mutta kirjoitti silti joitakin satumaisen hyviä pikku esseitä. Eläinten vallankumous ja 1984 ovat kumpikin hiukan rasittavia lukea ja niiden profeetallisuus osoittautui vähäiseksi.

Vanhan testamentin profeetat selittivät menneisyyttä ja lupasivat syntisille suurta tuhoa. Intellektuellit ennustavat tulevaisuutta ja joutuvat siten joko keksimään hyviä selityksiä tai kiistämään kaiken.