Hallitus ja hullutus

 

Tampereella tutkitaan, kertoo lehti. Valitettavasti juttu oli hiukan huonosti kirjoitettu.

 

Kommentoijistani Liikkanen, joka on jäljestä päätellen kokenut ammattilainen, huomauttaa F-31:stä merkkihenkilöiden yhteydessä. Koodin alla on diagnoosi bipolaarinen mielialahäiriö, entisen kielenkäytön mukaan siis maanis-depressiivinen mielisairaus. Hän viittaa siihen, että hienojen suoritusten takana on hyvin usein tuo tauti, johon muuten on nykyisin hyvät lääkkeet.

 

Kun katselee maailmassa ympärilleen, saa ihmetellä koko ajan, mania vai psykoosi.

 

Jos ajatus oudostuttaa, miettikääpä esimerkin vuoksi huippu-urheilijoita. Valtava vuosikausien vaivannäkö ja olematon onnistumisen mahdollisuus eivät ole järjellisessä suhteessa toisiinsa.

 

Sotasankareista mieleeni pyrkii usein esimerkkinä eräs ritarin mitalin saanut pst-tykkitaiteilija. Puolet ajastaan hän kiukutteli olemattomista tai selitti olevansa huono ihminen. Toisen puolen ajastaan hän särki ryssän korsuja.

 

Tamperelaiset tutkijat arvelevat näkevänsä poliittisten tapojen nyt muuttuvan, kun sekä päättäjät että asiantuntijat sanovat suoraan, että eivät tiedä, etenkään korona-pandemia vaiheista ja torjumisesta. Aikaisempi tapa oli puhua epämääräisiä ja yrittää olla arvovaltaisen näköinen. Sitä aikaisempi tapa oli karjua suoraan tai osoittaa uhkaavalla käytöksellä, että turpa kiinni rivissä.

 

Opastaessani tutkijoita, etenkin väitöskirjan tekijöitä, siteerasin joskus lähdettä mainitsematta erästä kanttoria, joka harjoitti kirkkokuoroaan. Minäkin sanoin, että otetaanpa tuosta tuo paisutus pois ja pannaan tähän tällainen turha toisto. Ei sitä koskaan tiedä, miten lähtemättömän vaikutuksen se johonkuhun kuulijaan tekee.

 

Kollegani professori X neuvoi kirjoittamaan ensin luvun ”Tutkimustulokset” ja sitten miettimään niihin johtavan tutkimuksen. Lopuksi oli kirjoitettava ensimmäinen luku ”Tutkimustehtävä”. Ennen kuin lähtee etsimään, on päätettävä, mitä aikoo löytää. Tätä periaatetta noudattavat myös paremmat poliisit.

 

”Tutkimustieto” on viekoitteleva termi. Täytyy olla sekä ymmärrystä että koulutusta ennen kuin käsittää, että juuri politiikka toimii parhaiten alueella, josta ei voi olla tutkimustietoa. ”Oliko Brexit hyvä ratkaisu?” ”Olisiko Talvisota ollut vältettävissä?” – Aika näyttää. Tai ehkä ei sekään.

 

Darwinista Mendelin uudelleen löytämiseen eli lajien synnystä perinnöllisyyden käsittämiseen kului 50 vuotta. Siitä kului toiset 50 vuotta aminohappojen roolin oivaltamiseen ja vielä 50 vuotta todelliseen molekyyibiologiaan. Niin kauan saksalaiset ja britit ja useat muut pitivät omaa kuviteltua paremmuuttaan ”tutkimustietona”. Niin pitkään ”veri” määräsi ihmisen paikan yhteisössä. Demokratian uranuurtajat olivat Stalin, Hitler ja Mao. He kukin listivät aikaisemman yläluokan eli aatelin, sotilassäädyn ja mandariinit.

 

Ja nytpä tulee jännittävä vuosi. USA:n tapaan valta on Venäjällä, Kiinassa, Intiassa ja siis myös Isossa Britanniassa pääomasijoittajilla. Ja kaiken päällä on pandemia, jonka todellista vaikutusta emme vielä tiedä.

 

Suomi 3

 

Juha Hurmeen kirjan esittely olisi vajaa vailla ilmaa, metsää ja vettä. 

 

Eilen jäimme Kalevalaan. On vaikea sanoa mitään Hurmeen tietoon Kalevala-elokuvan Sampo (1959) neuvostoliittolaisen valtion varoin toteutetun elokuvan kustannuksista. Hyvin vaikea niitä olisi laskeakaan, jo olisi numeroita. ;itta numeroitakaan ei ole. 

 

Omien tietojeni mukaan naapurimaassa joskus sattui, että kuvausryhmä kaikkineen muutti tekopaikoille ja asui siellä pari kolme vuotta ja kuvasi, jos sattui. Joskus syntyi mestarillinen teos, useimmiten ei. Jos tarvittiin avustajia, tilattiin jalkaväkirykmentti tai pari. Niitä riitti. ”Sampo” oli joka tapauksessa katastrofi. Kukaan ei halunnut nähdä sitä. Ne jotka tulivat katsomaan, katuivat päätöstään. USA:ssa sen lyhennetty versio oli ehdolla kilpailussa kaikkien aikojen huonoimmasta elokuvasta.

 

Hurmeen maininta ”kalevalaisuuden” ja TV-teatterin lopusta on uskottava. Ehkä ”Rauta-aika” maksoi Ylelle kymmenen kertaa sen minkä tavallinen näytelmäelokuva. Suullisen tiedon mukaan kuluja ei varmuuden vuoksi laskettu. Hurmeen mukaan muista yhteyksistä tunnetut henkilöt seisoskelevat metsässä ja puhuvat käsittämättömiä.

 

Kun Turkka oli sitten vuorostaan kuvannut ”Seitsemän veljestä”, alettiin ymmärtää, ettei elokuva synny teatterimieheltä teatterin taidoilla, eikä näytelmä runoilijalta.

 

Merkittäviä muistoja käsiteltäessä olisi saanut mainita Mikko Niskasen ”Kahdeksan surmanluotia” ja etenkin ”Pojat”, joka on hämmästyttävän hyvä elokuva ja ainakin Tommi Kinnusen kirjan tautta ajankohtainen kaikkien vuosikymmenien jälkeen. Se on se filmi, jossa pääroolissa on Loiri keskenkasvuisena poikasena.

 

Aleksis Kiven kaksi elementtiä ovat ilma ja metsä. Perässä on tuli. Vasta sitten tulevat henkilöt. 

 

Hurme on kirjoittanut kirjaansa murhenäytelmän. Suomen taloudellinen nousu oli metsän tuho.

 

Yle näytti juuri dokumentin siitä, missä kunnossa Suomen metsät ovat jo nyt. Hurme on ensimmäisenä yhdistänyt kulttuurin ja elinkeinojen nousun ja ympäristön romahduksen yhtenäiseksi kertomukseksi. Se on merkittävä teko.

 

Sääli että hän jättää mainitsematta tukkilaisromantiikastamme kirjoitettuaan murroksen kirjanneen Kalle Päätalon, joka samalla oli viimeinen todella luettu kirjailija Suomessa Väinö Linnan jo muutettua kansallista tietoisuutta.

 

Omasta puolestani lisäisin, että kirjallisuus ja suurin osin jopa lehdistö on ollut meillä naisten varassa. Suomen hienoin naiskirjailija on kuitenkin F. E. Sillapää. ”Nuorena nukkunut” on uskomattoman hieno romaani. Aikakausi kuittasi sen ”biologismina”, kun ei saanut sanotuksi, että köyhien kuuluukin kuolla, keuhkotautiin. 

 

Mutta siinä kerrankin Nobel löysi kohteensa. Ja kirjailija henkisen tasapainonsa.

Suomi 2

 

Olen samaa mieltä kuin nimetön kommentoija ennen joulua. Juha Hurmeen ”Suomi” ei ole yhtä hyvä näytelmä kuin edellinen, ”Niemi”. Dramaturgia pätkii.

 

Tämä tarkoittaa, että jokaisen ahtaisiin asuinsijoihin kyllästyneen kannattaisi kiirehtiä lukemaan Hurmeen kirja, koska se on täynnä sanomisen iloa, hyviä ajatuksia ja etenkin yllätyksiä.

 

Hän on ottanut pääasiakseen Lönnrotin ja Kalevalan. Hyvä asia. Mutta hän jättää jäsentämättä. Lönnrot rakensi kuvitteellisen teoksen eikä vastustellut kovasti, kun teosta väitettiin suoraan kansan suusta kaivetuksi.

 

Oudosti ja mielenkiintoisesti 1700-luvun lopulta asti kaikenlaiset sissiliikkeet ovat ilmoittaneet: me olemme kansa.

 

Hurme jättää aivan maininnatta Suomen uusvasemmistolaisuuden, joka oli eliittiliike. Ajatus dosenttien sodasta toteutui Keski-Euroopassa, ja opiskelijat eli suomeksi ylioppilaat olivat liikehdinnässä näkyvimpiä USA:ssa.

 

Kyllä meillä vanhalla työväenliikkeellä ja etenkin Moskovan linjan jyrkillä miehillä oli naurussa pitelemistä, kun papin tyttäret ja ministereiden pojat alkoivat äkisti rakastaa heitä. Vuosi oli noin 1970.

 

Hurme kirjoittaa paljon Toivo Kärjestä, ja se on hyvä. Minustakin hän oli merkittävämpi säveltäjä kuin Kokkonen ja Sallinen, vaikka ei aivan yhtä hyvä kuin Arvo Pärt, joka nyt ei kuitenkaan ole suomalainen.

 

Mutta häneltä jää maininnatta, että eliitiltä vei pohjan ja siis kannatuksen Kärjen esityöllä pintaan noussut rokki ja poppi, kotimainen, suomeksi huonosti esitetty. Sen kansa otti omakseen. Nyt meillä on melkein kuin Ruotsissa taivaanvaloja milloin mistäkin yllättävästä maan kolkasta.

 

Olisin halunnut Suomen kuvaan maininnan koululaitoksesta. Meillä on puoli vahingossa kansainvälisesti verrattuna järkyttävän hyvä musiikkiopetus sekä niin sanotulla kevyellä että raskaalla puolella.

 

Ei kannata ihmetellä musiikin suurta merkitystä. Englantikin oli raunioillaan hoippuva entinen suurvalta, kun tuli 60-luvun alussa Beatles ja sen perässä kaikki. Ja jos täytyisi sanoa ihan vakavissaan, mahtavia ja peruskouluun tukeutuvia onnistumisia ovat monien muiden joukossa opettajien, sairaanhoitajien ja poliisien koulutus. Ehkä pitäisi lisätä: ja armeija.

 

Lönnrotin Kalevalasta on suora yhteys suomirokkiin. Rytmikkyys. Trokee. Mutta Lönnrot ja Kivi olivat saman kovan tehtävän edessä. Kirjallisuudelle oli keksittävä kieli. Ei sellaista suomea kuin Kalevalan eikä sellaista suomen murretta kuin Kiven ollut olemassakaan. He itse sen keksivät.

 

Samaan haasteeseen vastasivat aikanamme Juha Watt Vainio ja Juice Leskinen. ”Viidestoista yö” onnistui siinä missä sotien jälkeinen modernismi epäonnistui. Se puhutteli kaikkia Se oli kaikkien oma, heti.

Vuosi 2020

Kysykää vain,

                miksi viivyn täällä.

En vastaa.

                Sydän hymyilee.

Kukka virtaa.

                Aalto romahtaa.

Vihreitten vuorten takana

                maailma poissa.

 

 

 

Tarvitaan toinen mieli

                näkemään tyhjyys, joka on,

ja toinen tyhjyys,

                jota ei ole.

 

_______________________________________________________________

 

 

Muuttunut menneisyys

 

 

Menneisyyskään ei ole ennallaan.

 

Hienoa että jotkut fyysikotkin ovat nähneet valkeuden.

 

Lähes sata vuotta olemme tienneet, että mittaaminen muuttaa mittaustulosta. Ilmiö liittyy kvanttien lomittumiseen. Jo kauan on ollut tapana siirtää taustat toisille ja laskea reippaasti, suu kiinni, kynää nuoleskelematta.

 

Pintapuolisissakin katsauksissa mainitaan, että Einstein ja Niels Bohr kinasivat elämänsä päivät jostain omituisesta asiasta, ja samalla ehkä myönnetään, että B ohrin johdolla luotu ns. Kööpenhaminan konkordanssi on hiukan ongelmallinen.

 

Luin eilen saunan jälkeen Kauhavan historiaa. Se oli virhe. Siinä ei muuten puhuttu mitään kvanttimekaniikasta, mutta sitäkin enemmän menneisyyden voudintileistä. Joen etelärannassa oli ollut Matsomppi -niminen talo, josta ei enää minun aikanani eli 70 vuotta sitten ollut merkkiäkään. Ja veroluetteloista löytyy Matti Somppi ja lisäksi Martti Somppi, joita oli verotettu siitä talosta, niiltä jalansijoilta.

 

Muisteleminen muuttaa menneisyyttä. Runous perustuu siihen, ja musiikki myös, välillisesti. Kerrankin muistelin kansakoulua, jota kävin, samoin kuin äitini ja sen puolen sukulaiset, ja kun ajoin siitä viimeksi, se oli palanut ja tilalle oli rakennettu toinen. Täsmälleen Schrödingerin lineaarisen osittaisdifferentiaaliyhtälön mukaista. Noin käy, kun päästetään aaltofunktiot romahtamaan.

 

Muuta väitetään, mutta menneisyyttä voi muuttaa. Menneisyyksiä on nimittäin tosi paljon. Ei nyt kuitenkaan mennä n-ulotteisiin vektoriavaruuksiin. Meille joulua kohti käyville riittää yhteinen kokemuksemme, että vuosi on ollut sangen tuonpuoleinen.

 

Itkuisuus- ja vapinakohtausta tapaileville lukijoille teen ehdotuksen puuttuvaksi joululahjaksi.

 

Sean M. Carroll on CalTechin professori (teoreettinen fysiikka). Hänen uusi kirjansa ”Something Deeply Hidden” on selvästi parempi kuin lähes vuosikymmenen takainen historiikki lopullisen ajan teorian historiasta (”From Eternity to Here”).

 

Carroll vie rohkeasti eteenpäin ajatusta rinnakkaisista maailmankaikkeuksista (Many Worlds), joka hylätään aina silloin tällöin mahdottomana. Carroll tietenkin aloittaa huomauttamalla, että koko toimiva ja koko ajan käytetty kvanttimekaniikka on mahdoton ajatus. 

 

Pankaa joulupukki asialle! Harvemmin kohtaa huippuasiantuntijaa, joka on huippukirjoittaja ja osaa eläytyä lukijoihinsa ja auttaa heitä saamaan selvää sellaisestakin, mistä ei saa selvää.

Gambiitti

 

”Musta kuningatar” on Netflixin minisarja ja suuri tapaus. Vilpitön mielipiteeni on, että tätä parempaa tai edes tämän tasoista ei ole sattunut silmään. Olen erittäin iloinen siitä, että tähän on päästy pelkästään ammatillisesti (taiteellisesti) erittäin korkeatasoisella työllä ja irrottauduttu samalla kaikista kummallisuuksista. Sarjassa ei ole väkivaltaa, ihmeellistä seksiä eikä oudosti kieroutuneita ihmisiä. Päähenkilö on niin sanottu nero eli täysin poikkeuksellinen ilmiö - mutta sellaisia on.

 

Ja aiheena on, kaikista asioista, shakki. Muutkin ovat kysyneet samaa: voiko edes keksiä selkeämmin myönteistä aihepiiriä. Ihminen joka pelaa shakkia, ei tee sillä hetkellä pahaa muille. Shakki ei ole ollut kiellettyä eikä edes epäilyttävää toimintaa edes pahoissa diktatuureissa.

 

Tässä ”Mustassa kuningattaressa” muuten on sivujuoni, jossa tyttö, shakin ihmelapsi, koetetaan CIA:n toimesta valjastaa vapaan maailman airueeksi Moskovan turnauksessa kylmän sodan maailmassa. Sankari kieltäytyy ja livahtaa voitettuaan mestaruuden Moskovassa kadulle naisten hurratessa katselemaan vanhojen äijien pelaamista kadulla pienessä pakkasessa.

 

Toivottavasti tästä kävi jo ilmi, että tämä elokuva sopii kenelle tahansa. Kiirehdin kirjoittamaan siitä, koska näissä karanteenin oloissakin olen olllut tekemisissä hyvin erilaisten ihmisten kanssa, jotka ovat puuskahtaneet innoissaan katsoneensa neljä tuntia putkeen Netflixistä. Eikä tietääkseni kukaan ole ollut alan harrastaja. 

 

Itse olen siirrellyt nappuloita viimeksi vuosikymmeniä sitten lasten kanssa; kun joskus kouluvuosina pelattiin kavereiden kanssa, käsitin nopeasti, että tässäkin asiassa olen oikeasti huono, ja yllätyin siitä, että joillakin tämä peli oli valmiiksi verissä.

 

Tunsin hyvin ihmisen, joka lopetti shakin pelaamisen hävittyään nuorena aikuisena jatkuvasti paimennettavanaan olleelle kahdeksanvuotiaalle serkulleen.

 

Kun nyt on tehty striimattavan elokuvan historiaa, sietää lisätä, että filmaamisen yhteydessä ovat häärineet maailman luokan mestarit, kai jopa Kasparov, ja erinomaiset näyttelijät on treenattu erittäin uskottaviin otteisiin ja ilmeisiin, mutta toisaalta itse pelejä ei juurikaan seurata.

 

Kysymyksessä on viihde eli siis taide. Sarja on kehityskertomus. Pääosassa ovat ihmiset, ei nappulat. Itse asiassa taustalta löytyy rohkaiseva viesti jokaiselle katsojalle: olet muutakin kuin nappula jonkun laudalla. Olet ihminen.

 

Näyttää siltä, että tämä jo valtavaan suosioon eli siis myyntiin noussut hitti on lisännyt hurjasti mielenkiintoa myös shakkia kohtaan. Vihje: peli sopii erinomaisesti myös digi-laitteisiin ja olennaiset tiedot peleistä ja pelaajista löytyvät heti, esimerkiksi chess.com. Digipelaamisessa on se hyvä puoli, että musta kuningatar ei putoa vahingossa seinän ja patterin väliin.

 

 

 

 

Talo ja tavarat

 

Ehdotan vaihtoa. Helsingin kaupunginmuseo saisi halvalla tai ilmaiseksi keskustan tavaratalon, ja ne tavarat voitaisiin siirtää Töölönlahden rantaan Hakasalmen museoon halukkaille myytäviksi.

 

Toisin kuin  muut en pidä firman johtajia enkä omistajia syntipukkeina. 

 

Agapetuksen näytelmästä on tehty kaksi hyvää elokuvaa. Stockmannille (nimi muutettu muistaakseni Tarmolaksi) palkataan Lasse Pöysti tai Kaarlo Kartio syntipukiksi eli ottamaan vastaan haukut muiden virheistä.

 

Niille joiden mielestä 1930-luku oli vain Lapuan Liikkeen mellastusaikaa, on palautettava mieleen, että Euroopan viidenneksi suurin tavaratalorakennus otettiin käyttöön 1930 ja oli täydellinen menestys. Se seisoi ruotsinkielisellä pohjalla ja luotti vain itseensä.

 

Rakennustaiteena se oli niin suurenmoinen saavutus, että jäljitelmiä on San Franciscossa asti. Sen suurin vahvuus oli sijainti, ja sijainti tappaa sen lähivuosina.

 

Ahkerassa ja oikeassa käytössä tontti oli esimerkiksi kieltolain aikaan. ”Hattupäidän kahvilassa” istuttiin juovuksissa ja borsa päässä. Paikka oli kätevä etenkin niille, joilla oli päällä porttikielto Brondalle.

 

Kaupunkisuunnittelussa on sama ongelma kuin pandemian torjumisessa. Aktiivinen osa väestöstä harrastaa joka tapauksessa kaikenlaista kiellettyä, etenkin viinaan ja seksiin liittyvää, ja nykyisin myös huumeita. Virtuaalista seksiä sanottiin ennen pornografiaksi, mutta ei se ole sama asia.

 

Epäaktiivinen kansanosa voi hyvinkin hampparoida esimerkiksi katselemassa televisioita tai henkilöautoja ja ostaakin - jos ostos odottaa valmiiksi viritettynä kotona. Ainakin Amazon, joka ei siis ole mikään kirjakauppa, vaan myy kaikkea, myös humalaisia isoäitejä tai välineitä sellaisten torjumiseen, panostaa vahvasti drone-liikenteeseen eli pienoishelikoptereihin.

 

Dronen etevämmyyden ovat osoittaneet armeijat ja poliisi sekä rajavartijat.

 

Jokin keinutuoli kaupasta meille on pikkujuttu verrattuna nyt käytttävissä oleviin lennokkeihin, jotka löytävät ilmasta lämpökameroillaan Lapinkorpeen eksyneen matkailijan muutamassa minuutissa. Ennen siihen meni pari päivää ja enemmät puolet läänin murtomaata kulkevista asukkaista.

 

Verkkokaupoista ja kivijalkakaupoista samassa lauseessa puhuminen osoittaa vain asiantuntemattomuutta. Puhuisivat logistiikasta - kuljetus kustannuksineen. Se on se pähkinä.

 

Panitteko koskaan merkille, että nerokas Frosterus jatkoi Stokkan tavaratalolla vakiintunutta venäläistä tiiliarkkitehtuuria? Sama kai tuo, missä niitä tiilenpäitä lukee…

Unissalaulu

 

Muuan oppinut julkaisi kaksikin tutkimusta unissasaarnaamisesta. Jotkut poikkeusyksilöt vaipuivatg uneen tai horrokseen ja saarnasivat tai luulivat saarnavansa. Puheesta sai selvän tai ei saanut. Luultavasti mukana oli ”supermuistia”. Nukkuja lateli kirkossa kuulemaansa, jonka sisältöä hän ei välttämättä ymmärtänyt.

 

Ymmärrän ristiriidan. Kun luen nykyisin aika paljon teoreettisen fysiikan perusteita käyttäen kirjoja, jotka asiantuntijat ovat osoittaneet muille kuin asiantuntijoille, minusta tuntuu, että ymmärrän niitä paljon paremmin kuin vielä muutamia vuosia sitten. Katselen Hamiltoneita. Lorenzin yhtälöt ovat tuttuja, Mutta matriisilaskennasta kehitettyyn tensorilaskentaan tyssää.

 

Olen ajatellut pyrkiä Teknlliseen korkeakouluun eli Aalto-yliopistoon tai sitten Verstaalle opiskellakseni filosofian maisterin verran matematiikkaa. Kollegat ja ystävät kuitenkin sanovat, että älä kuule viitsi. Onhan sinulla värikynät ja roskalaatikosta löytyy paperia, joka on kyllä ilmankin halpaa.

 

Havaintoni että olen tullut vanhoilla päivilläni fiksummaksi, on aika vahva todiste, että tyhmennyn jatkuvasti. 

 

Jos tyhmyyttä haluaa kuvailla käsitettävästi, sanoisin että kysymys on taipumuksesta luulla ymmärtävänsä asioita, joita ei ymmärrä. Seurannainen on perusteeton luulo selvittelyjen ja lisäponnistelun tarpeettomuudesta. Arvaan unohtavani ensi viikolla, mikä on Burkina Fason pääkaupunki. Käsitin jo lapsena, että viisauden merkki on tietää paljon pääkaupunkeja. Meillä oli perheessä yksi, joka osasi ne kaikki, maailmankartalta ja seinäkartasta löytyvät. Tai taisi niitä olla kaksi…

 

Heitin luovin vasemmalle ja menin katsomaan, kun televisiossa joku lauloi erittäin hyvin joululaulua. Bassobaritoni. Elja Puukko, kukas muu! Vanha ystävä. Espoonlahden kanttori. Tietämäni mukaan hän olisi yhdessä vaiheessa päässyt itsensä Fischer-Dieskaun oppilaaksi, vaikka tämä ei juurikaan pitänyt oppilaita. No nyt Espoossa oli ymmärretty pitää joululaulutilaisuuksia kerrostalokorttelin sisäpihalla. Ihmiset lauloivat kukin parvekkeellaan toppatakki päällä. Elja lauloi edellä ja pieni soitinryhmä säesti. Suurenmoinen ajatus.

 

Minä sitten kelasin puoli yötä joulu laul­­uja mielessäni. Tuohon pihaan mahtuisi turvavälein parikymmentä ihmistä ja kuistilta olisi hyvä laulaa ja soittaa puuseinä selän takana. Mehän olemme järjestäneet konsertteja. Vahinko että olen hiukan yksinkertainen. Kun suositellaan, että nyt ei tavata ketään, niin ei sitten.

 

Mutta sen olen oppinut, että yhteislaulu - kauneimmat joululaulut - ei ole musiikkia, vaan jotain hyvin syvällisesti yhteistä. Ei tarvitse osata. Riittää että mölisee. Niin muutkin eläimet tekevät.

Oikaisuja

 

Todellisuudessa Neuvostoliiton tiedustelutehtävistä vastannut Boris Jartsev aloitti neuvottelut Suomen kanssa maalis-huhtikuussa 1938. Talvisodan nimittäminen ”Erkon sodaksi” ei ole Mannerheimin vaan Paasikiven tokaisu. Aluevaatimuksia sisältäneiden neuvottelujen aikana Erkko ei ollut ministeri eikä  siis neuvottelija.

 

Mahdollisesti kontaktin taustalla oli Itävallan liittäminen Saksaan. Vaikka Saksan ja Neuvostoliiton sopimus eli Molotovin - Ribbentropin sopimus tehtiin vasta vuotta myöhemmin eli elokuun lopussa 1939, Saksa työskenteli tehokkaasti ja onnistui painostamaan ministeri Holstin virastaan. Ulkoministeriöstä sanotaan ainakin K.N. Rantakarin olleen vahvasti tällä asialla.

 

Holsti kaadettiin juovuksissa Hitleristä sanottuihin rumiin sanoihin. Syyksi eroon esitettiin palkkakysymykset.

 

Seuraajana toimi lyhyen ajan Väinö Voionmaa ja joulukuusta 1938 Erkko.

 

Jartsev oli todellisuudessa välikäsi. Suoraan Stalinilta sai käskynsä hänen vaimonsa Zoja Rybkina, joka johti suvereenisti jopa Saksassa ja Sveitsissä toiminutta ”Rote Kapelle” -vakoilurengasta. Kerrotaan hänen pistäytyneen Talvisodan aikana Tukholmassa (Saltsjöbadenissa) sanomassa madame Kollontaylle, ettei tämä saa sekaantua asioihin, joita hän hoitaa Kremlin käskystä.

 

Se tuntuu vaikealta uskoa, mutta on esitetty, että Holsti olisi Neuvostoliiton vaatimuksesta salannut kontaktin myös Mannerheimilta ja Paasikiveltä.

 

Neuvostoliiton aikataulu ja joukkojen ryhmitykset osoittavat, ettei syksyllä 1939 ollut kysymys alueluovutuksista. Ennen joulua Suomussalmella ja Savukoskelle sekä Kemijärvelle marssi taistelujoukkoja. Tarkoitusperänsä Neuvostoliitto ilmaisi koko maailmalle kahdessa päivässä synnytetyllä Terijoen hallituksella.

 

Tämä on blogi. En ole arkistotutkija. En mene pidemmälle. Itse olen vakuuttunut, että syksyllä 1838 oli tarkoitus valloittaa Suomi, ja jos alueluovutuksiin olisi suostuttu, seurauksena olisi ollut uusia vaatimuksia samaan tapaan kuin välirauhan aikana 1940.

 

En ole vakuuttunut, mutta päättelen, että Talvisodan päättymisestä päätti Hitler, jonka suurpolitiikka oli menossa sekaisin Englannin ja Ranskan hankkeiden vuoksi. Englantilaiset nousivat maihin Narvikissa.

 

Aluevaatimukset olivat loogisia, koska Suomen armeijan liikekannallepano oli onnistunut suurenmoisesti. Stalinia tuolloin pahasti vaivannut maallikkomaisuutta osoitti, ettei Kannakselle jaj Laatokan taakse ollut varattu läheskään riittävästi joukkoja eikä tykistöä. Niinpä Talvisota oli Neuvostoliitolle katastrofi, ja kun Molotov kävi Berlinissä syksyllä 1940, Hitler oli jo kukistanut Ranskan.

Lahjattomuudesta

 

Jumalauta, sanoi joulupukki, kun lahjat loppui.

 

Kansallinen kokoomus oli vuosikymmeniä keskittynyt johto- ja toimihenkilöihin, joiden kyvyissä ei ollut hurraamista. Ei pidä suuttua. Tunsin tai katselin vierestä monia. Ongelma oli tietenkin paremmat työpaikat, joita porvaripojille ja niille harvoille tytöille oli tarjolla. Sitten kuului kummia. Viinanen ja Niinistö ovat joukkoa, joita ei ole moitittu henkisestä kovaosaisuudesta. Paljosta muusta kyllä.

 

Niinpä ajatukseni entävät (vertaa ”onnen aatos entää”) Vihreisiin, jotka ovat juuri menettäneet presidenttiehdokkaansa ja ääniharavansa Haaviston.

 

Hiukan ihmettelin jo vuosi sitten, eikö Katajanokalla vanhassa merikasarmissa ole pannuhuonetta. Kun esimies, esimerkiksi ministeri, hankkiutuu eroon alaisestaan, tälle ei missään tapauksessa äkshyillä. Vahtimestari vain avaa asianmaiselle pohjakerroksessa oven ja sanoo, että tästä pääseekin näppärästi. Vasta kun pannuhuoneen ovi napsahtaa takana lukkoon, henkistä itsenäisyyttä tavoitellut virkamies tajuaa, että tässä se oli sitten, virkaura siis.

 

Minulla oli kerran käyntikortin kokoinen lappu, jonka saattoi sujauttaa keskustelukumppanilleen. Siinä luki:” Nyt loppui paskan puhuminen. Kehoitetaan poistumaan omin voimin ja luut ehjinä, kun vielä voi. P.S. Päällysvaatteenne ovat valmiiksi ruusupensaassa.”

 

Ulkoministeriä on eri vuosikymmeninä vaikuttanut lievää tärkeämmin tärähtäneiden keräilypaikalta. Alan muistelmakirjallisuus hipoo rannatonta. Erittäin sivistyneitä ja vihjailevia ja siis hauskoja ovat Heikki Brotheruksen muistot. Toisaalta muistan kyllä R. Enckellin kuviot Pariisissa ja erikoisesti Müllerin jutun, jota isäni taisi ajaa ja jossa UM:n herrojen nenää hierottiin lankkuaitaan päättäväisesti.

 

Korkean ja matalan virkamiehen perussääntö on: lyö aina pienempääsi - ja vain silloin, kun poliisi ei näe.

 

Kun vihreiden kansanedustajat ottivat asian järjestääkseen perustuslakivaliokunnassa, se olikin nopeasti perin pohjin järjestetty. Elämänohje nuorille: PlVk:n puheenjohtajaa ei kannata nokitella. Kenenkään. Tunnen neljä tai viisi, jotka ovat yrittäneet, ja jotka on siis kannettu kehästä.

 

Perussuomalaisten kunniaksi on sanottava, että aina kun joku heistä esimerkiksi katsoo rannekelloa, joku juoksee nyrkkiin.

 

Niin nytkin.,

Lahjakirja

 

Osoitan nämä sanat niille, jotka eivät harrasta Juha Hurmetta. Kannattaa harrastaa Juha Hurmetta.

 

Uusin kirja ”Suomi” on vielä parempi kuin edellinen, ”Niemi”, joka sai Finlandia-palkinnon.

 

Tunnen kutsumusta liittää mukaan tällaisen tuoteselosteen, koska kirjan voi ymmärtää väärinkin. Voi nimittäin ajatella, että tässä on tällainen, ehkä ihan pikkuisen hullu kirjailija, joka nyt revittelee Suomen ja Euroopan historialla. Ja voi ajatella, että hän on pannut kirjaan mitä mieleen tulee.

 

Kun minulla on korkeat kupongit erilaisista yliopistoaineista, kuten historiastakin, esitän arvioni, että tässä on muinaisen Topeliuksen Maamme-kirjan seuraaja.

 

Sääli muuten että Donner sotki tämänkin asian julkaisemalla jotain nimellä ”Uusi Maamme-kirja”. Taisin muuten osallistua sen toimittamiseen ja kohdin suomentamiseenkin. Ei se mitään sellaista ollut, vaan kirjoittajalleen tyypillisiä hataria päähänpistoja.

 

Hurmeen kirja sitä vastoin palauttaa uskoa kirjoihin, kirjaan. Se on jokaisen syytä lukea kaikella asianaan olevalla huolella ja etenkin harppomatta yli tekstisitaatteja. Siellä on sellaista kansanrunoutta, jonka olemassaolostakaan muut kuin asiantuntijat eivät olleet selvillä.

 

Sekä kansanrunous että historia ja etenkin kielitiede ja arkeologia ovat muuttuneet perin pohjin viimeksi kuluneiden kymmenen - kahdenkymmenen vuoden kuluessa. Uskomatonta kyllä, Hurmeella on tämä uudempi ja uusin aineisto hyvin hallinnassaan. Hän on tehnyt voimallisen keitoksen ja lisäksi, luulenma, sylkenyt patahan kuohuvaan.

 

Rauta raudan rohkaiseepi, sanoi entinen noita.

 

”Hyvin kirjoittaminen” on tarkoittanut usein joidenkin hämäräperäisten sääntöjen noudattamista tai sellaista tolkuttomuutta, josta ei saa selvää. Myöhemmin on sanottu, että hyvä teksti on täysin läpinäkyvää eikä vääristele todellisuutta.. Mutta kun me emme voi olla mitenkään varmoja, onko mitään todellisuutta olemassakaan, allekirjoitan Hurmeen oman viihdeteorian. Hyvää tekstiä on sellainen, mitä on hauska lukea. Ja Hurmeen tekstiä on tosi hauska lukea. Pankaa jalalla koreasti kirjakauppaa päin. Niin kuin olisi jo!

Kissa ja sen häntä

 

 

Tämä blogi on nyt epäuskottava. Tämän lukemista ei suositella.

 

Lakkasin nyt julkaisemasta kaikkia kommentteja. Toimenpide oli sekä epäviisas että hätiköity. Moneen vuotaan en ole saanut sisällöltään lainvastaisia kommentteja.

 

Sisällöltään omistani poikkeavia mielipiteitä julkaisen jatkossakin. Pakkohan minun on, koska en kannata omia mielipiteitäni. En aivan tarkoin edes ymmärrä, miten mielipidettä voisi kannattaa. Hetki sitten mielipiteeni oli, että kannattaisi laittaa kahvit.

 

Asia ei aiheuta keskustelua eikä vaadi äänestyksiä. Kiitos Litukan meillä on sopivaa kahvia helppoon hintaan, ja hanasta tulee vettä, kunhan muistaa avata sen.

 

Sitä vastoin kyllästyin maahanmuuttokeskusteluun, jonka painotukset ovat selvästi samoja kuin erään puolueen ylläpitämät. Olen ymmärtänyt ettei maahanmuutto ole näiden viikkojen johtava ongelma Suomessa.

 

Kuuntelin radiosta podcastin, kun en ymmärtänyt tietoa koronarokotuksen vastustamisesta. Sen ymmärrän, että Jumalaa voi vastustaa sellainenkin, jolle Jumalaa ei ole olemassa. Voin mielestäni vastustaa huomista makkarakeittoa - itse asiassa kannatan sitä, koska se on hyvää - kun kerran tiedän, millaista se on. Mutta vastustaisinko axolotl-keittoa tai potrzebie-piirakkaa. Äärimmäisen uhanalainen Meksikossa tavattava salamanterilaji ei ole tarjoutumassa keittiöömme, ja potrzebie on kuviteltu ja vitsikkäksi tarkoitettu mittayksikkö, jota ei ole käytetty muualla kuin Mad-lehdessä vuonna 1956.

 

Tätä saa sanoa sensuuriksi. Itse kuitenkin päätän, mitä julkaisen. Tämä on minun lokeroni lajien monimuotoisuudessa, tämä blogi. Kun minulle tulee tunne, että joku käenpoika käyttää sitä omiin tarkoituksiinsa, en siedä sitä määrääni enempää.

 

Palautan mieleen, että tämä kirjoittelu on epäkaupallista eli en saa tästä penniäkään. Tämä on maineetonta, koska en luule edistäväni tällä mitään, ja on täysin mahdollista, että tämä on pakko-oire. En osaa olla kirjoittamatta.

 

Eikö kullakin saa olla oikeus omaan mielenvikaisuuteensa?

 

Alamainen aloite

 

Linnan juhlat saisi lopettaa. Juuri nyt olisi sopiva hetki. Itse perinne  on itävaltalais-venäläinen. Molemmat keisarikunnat eli Venäjä ja Itävalta-Unkari kaatuivat yli 100 vuotta sitten. Mutta täällä vaalitaan perinnettä. Hylättävä perinne on ajatus, että on parempia ja huonompia ihmisiä. Paremmat sitten marssivat ja tanssivat ja huonommat pällistelevät ja huutavat ”hurraa” mäkättävällä äänellä, kun santarmikenraali käskee.

 

Perinteisesti perinteet ovat keksittyä tavaraa. Minulla on sellainen kirjakin: ”The Invention of Tradition” (Hobsbawm.) Kirjoittajat riekkuvat etenkin kansallisten perinteiden keinotekoisuutta. Skottien kiltti on muistaakseni vain parinsadan vuoden takainen päähänpisto, ja tartaani samoin.

 

Sekä katsottuna että mukana ollen tapaus on kiusallinen. Ja tulee hikikin.

 

Edesmennyt ystäväni oikeusneuvos Jösse Portin kuvaili aloittamista korkeimman oikeuden jäsenenä. Ensimmäiset kuukaudet menevät ihmetellessä, että miten minä olen päässyt tänne. Ja ennen kaikkea että miten tuo ja tuokin on päässyt.

 

Olin frakissa ja kunniamerkeissä niissä linnan juhlissa, jossa eräs hyvin palkittu kirjailija-taiteilija yritti harjoittaa sukupuoliyhdyntää jonkun, kukaties vaimonsa kanssa, siivouskomerossa. Vahtimestareilla oli kohtalainen vaiva saada heidät sangen puolipukeisina Mariankadulle. Me, juhlayleisö, seurasimme tapausta kiinnostuneina.

 

Aloitteen aihe on ajankohtainen. Itsenäisyyspäivän korvaava televisio-ohjelma oli niin erinomainen. Tehdään siitä tapa. Frakkarit ja frakittaret voivat toki järjestää toisilleen tilaisuuksia oman valintansa ja kustannuskestonsa mukaan.

 

Frakkien akateemisesta käytöstä olisin sitä mieltä, alaa paljon nähneenä, että tohtorinväitöksessä hyvä tutkimus tekisi paremman vaikutuksen kuin vuokrafrakki, jotka muuten ovat nykyisin hätäisesti kokoon kursittua sekoitetta. Kieltämättä jotkut väitöskirjatkin ovat.

 

Uudestaan: YLE:n ammattilaiset ylittivät itsensä ja presidenttipari osoitti suurta kykyä etäjuontaa. Tuota on jatkettava!

 

Piti siivota

 

 

Olisipa ollut joku neljäs henkilö tai olisinpa viitsinyt laittaa kameran jalustalle, olisi saatu komia kuva. Kaksi naishenkilöä, nimittäin toimitusjohtaja ja huoneenhallituksen puheenjohtaja napsimassa papereita ja painotuotteita ja minä kuin mikäkin Mooseksen veli sauvalla osoittelemassa, että tuokin paksu kirja joutaa pois. Tiheää lainoppia, mutta sen verran pahasti vanhentunut, että pitää pannan roskiin. Lapset muuten oppivat siitä hullutuksia.

 

Vaikka ei siitä koskaan tiedä. Eero vei 1948 ilmestyneen Lakiasiain käsikirjan, oletettavasti siksi, että äitini oli ommellut siihen paidan hännästä suojakannet ja ristipistellyt kankaaseen että kemppinen.

 

 Minulle tuli vähän hätä piilottaa paperinkeräykseen menevien laatikkoon valokopio valokuvasta, joka esitti lapsia orjatyössä. Jumalattoman laihana ja uhkaavan isoisäni siinä vahti lapsiaan, joita oli rapanevalla nostamassa polttoturvetta kuivumaan, ja niitä lapsia oli metsänrantaan asti. Vuosi näyttäisi olleen tyyppiä 1938. Äitini ei ollut silloinkaan mukana. Hän oli hymyilemässä kirjakaupassa.

 

Minulla oli tarkoitus kirjoittaa tänään horisontaalisesta geenin siirrosta, josta en paljon ymmärrä, siinä kun ovat asialla virus, arkkibakteeri ja bakteeri ja eräiden väitteiden mukaan esimerkiksi pandemia osoittautuu luonnon prosessiksi. Näkymättömät oliot siinä selvittelevät välejään.

 

Mutta nyt aamulla tulin isänmaalliselle mielelle, kun televisiossa kehuttiin, että on itsenäisyyspäivä.

 

Niinpä tulin malttamattomaksi sanottuani juuri eilen, että tuon kirjan minä kyllä ottaisin ja mietittyäni, että noinkohan tuo ehtii jouluksi. Katsoin nimittäin, että Elisalla oli kympillä e-kirjana Juha Hurmeen nyt ilmestynyt ”Suomi”.

 

Eli tulihan se sitten heti ostetuksi, ja alkusivujen perusteella tohdin sanoa, että kovasti on isänmaallinen ja itsenäinen kirja ja tuntuisi olevan jopa parempi kuin edellinen, ”Niemi”. 

 

Kai siitä on jo kaksi vuotta, alun kolmattakin kukaties, kun seisoskelin tämän Nurmeen kanssa jutskailemassa ja huomasin, että ei se hullu ole. Se vain näyttelee.

 

Ja kirja on siis taas tosi kuin vesi. Ja pitää kuin seula. Hyvää itsenäisyyttä vain, itse kullekin säädylle.

 

 

Soy

 

Nyt me pidämme vähän taukoa yleisistä asioista, niin Matti kuin muutkin. Tulee joulu, ja siihen asti karanteeni on kova. 

 

Seurasin vierestä nuoren ihmisen tuhoutumista partioleirillä 1957. Lippukunnanjohtaja, joka kuului olevan oikeasti pappi, jakeli lausumia, joista tuli klassikkoja. ”Ja nyt järjestäydymme ruokailuun, niin Matti kuin muutkin.” Se oli hänen poikansa, joka yritti pitää johtavan isänsä ja itsensä välissä vähintään katajapensaan.

 

Tauko tarkoittaa, että puoluepoliittista uskollisuutta koskevat kirjoitukset jäävät nyt julkaisematta. Välitili on sama kuin kulttuuri- ja aatehistoriassa yleisesti. Ihmisten puheita eivät ohjaa heidän elinolonsa, vaikka 1800-luvun luokka- ja rotuopit väittivät sellaista.

 

Mukana on kaksi muuta tärkeää asiaa, aivot ja aika.

 

Yhdessä ihmisessä on hermostoa niin että sitä riittäisi yli kaksi kertaa maapallon ympäri. Haarautumia eli teoreettisesti vapausasteita on niin monta miljardia, että havaintojen ja tunteiden samansuuntaisuus eri yksilöiden kesken on iso ihme.

 

Aika on kulttuurin käsite. Oikeastaan elämme eri aikoja ja aikakausia niin kuin muutaman vuosisadan takainen, tuskin koskaan vieraita ihmisiä nähnyt metsäläinen ja lähistön jokea kerran melonut kauppias, jolla oli kyydissään väsähtänyt miekkamies.

 

Kivikautisia ajatuksiamme sanottiin ennen vieteiksi tai vaistoiksi. Nyt olemme lakanneet ymmärtämästä, mistä on oikeasti kysymys.

 

Poliittinen keskustelu on mahdollista, vaikka keskustelijat elävät eri vuosikymmenillä. Eräät kommentoijista näyttävät viihtyvän keskellä 1970-lukua. Minun maailmani on 1950-lukua, jolloin muuten keski-ikäiset elivät vuoden 1918 tunnelmissa – oikeasti.

 

Aamulla varhain soitettiin jymykappaleita 70-luvulta, Armia ja Dannyä ja sellaista. Tiedättekö – en ollut mukana. Vanha iskelmämusiikki on minulle liian uutta. Rock’n’roll oli uutuus, mutta en oikeastaan kiinnostunut. Tosin vanhempi ystäväni O. Heinonen, josta tuli tuomarina vaikka mitä, mainitsi kerran olleensa yksi niistä ”lättähatuista”, joista poliisi ja tädit huolestuivat, kun he napsuttelivat sormiaan elokuvateatteri Edisonin edessä nähtyään uutuustuotteen ”Rock Around the Clock”. 

 

Mutta ajat muuttuvat. Tempora enim mutantur. Nos et mutamur in illis. Niinpä nautin eilen kasvislounaan. Jauheliha oli oikeasti soijaa. Kolmivuotias pikkutyttö oli ilahtunut jouduttuaan syömään jotain pestoa, että eihän se maistunut miltään.

 

Soija-jauheliha tuotti saman ilahtuneen tunteen. Sen saa maistumaan vaikka miltä, kun maustaa. Ja tiettävästi se ravitsee, Nälkä lähti, eikä ravitsemustila ole muutenkaan ongelmani.

 

Pitkä lenkki soijaan, kun olen näillä korvillani istunut kuuntelemassa vanhojen paheksumista. Ennen tuntematon lehtisalaatti oli ”kaninruokaa”, jollaista tolkun ihminen ei suuhunsa pane. Pitää olla kiljuvan pintaa ja tosi suolaista silliä. Pitääkö?

Pankolta

 

Perussuomalaisten puolueohjelman ja vaihtoehtobudjetin olen lukenut ja kerrannut. Niistä käy ilmi, millaisilla asioilla ihmisiä houkutellaan äänestämään. Samoin toimivat kaikki puolueet.

Perussuomalaiset näyttää kiehtovat hyvin erikoislaatuisia ihmisiä. Kannanotot hämmästyttävät usein. Puolueen puheenjohtajan lausumat ovat olleet viime aikoina peruspyöreitä. 

Äänestäjät ovat tuskin selvillä ohjelmista. Luulen että ratkaisut perustuvat tässä kuten valinnoissa tavallisesti mielikuviin, jotka tarvittaessa peitetään näennäisperusteluilla tai pelkillä iskulauseilla.

Kun olen itse ruotivaivainen, huutelen uuninpankolta. En ole enää edes vanha isäntä, joka pitäisi seinäpenkillä kaksin käsin kiinni jo hupenevasta arvovallastaan. Vaikka saisin juttukaveriksi aatteen miehen tai naisen, en pystyisi horjuttamaan häntä.Kuuntelin eri vuosikymmeninä Moskovan tai jopa Pekingin kommunismin kannattajia ja myös Amerikka-uskoisia. Keskustelut eivät johtaneet mihinkään. ”On se kirjansa lukenut”, oli tavallinen kuittaus, kun esimerkiksi väitin, että tyytymättömiä ovat usein ne, jotka tuntevat oman asemansa horjuvan. Ympäri maailman maahanmuuttovastaisimpia ovat usein ne, jotka pelkäävät, että tulokkaat vievät heidän etuutensa tai työpaikkansa. Ranskalaisten putkimiesten peikko oli puolalalinen putkimies.

En ole lukemassa näitä suosituimpia talouden keittokirjoja, vaan juuri nyt Tyytymättömyyden taloutta (Jean-Michel Paul). ”Eliitin romahduksesta populismin nousuun”. Mielestäni esimerkki romahtavasta rikkaasta valtiosta on Ruotsi. Lähes miljoona maahanmuuttajaa eli muualla kuin Ruotsissa syntynyttä on liikaa, vaikka heistä suuri osa on sävyisiä suomalaisia.

Siinäkin myötäilen perussuomalaisia, että EU:n etelää ja pohjoista on melkein mahdoton hitsata yhteen ja että itä ja länsi ovat yhtä vaikeita. EU:n ongelma on ”imperial overreach” eli liikalaajentuminen. EU:n ja USA:n perusongelma on siis sama. Valtakuntaa on enemmän kuin valtaa.

Tulkintani PS:n papereista on selvä. Tavoitteet ja vähät keinot niiden tavoittamiseksi ovat jatkuvasti sekaisin. Hyvin tärkeitä asioit puuttuu. Työllisyys ja koulutus mainitaan ja perään tulee ”maaseutu on Suomen tulevaisuus”. Asumisen hinnasta ja alle 40-vuotiaiden ahdingosta ei sanaakaan. Kouluista ja yliopistoista suuri määrä vääriä tietoja ja perusteettomia väitteitä.

Tuleeko Halla-ahosta Suomen Trump eli seuraava presidentti tai pääministeri? Mistä minä tiedän. Arvaukseni on että ei tule. Pälyilevällä  intellektuellilla ei ole sitä karismaa, ja epäluuloisena miehenä hän ei kasvata opetuslapsia.

Halusin kirjoittaa tämän siltä varalta, että olisin hiljaa, kun jotain kauheaa tapahtuu maassa.

Niskapuna

 

 

Puhe on perussuomalaisista nyt Suomen suurimpana puolueena mielipidemittauksen mukaan.

 

Tiedän että niskan punotus laskee kiihtymyksen mennessä ohi, tai viimeistään syksyllä. Silti arvioni on, että puolueen kannatus nousee vielä kaksinkertaiseksi tämänpäiväisestä.

 

Sitten on edessä hallitusvastuu, luultavasti yhteistyössä kokoomuksen kanssa. Jatko riippuu lähinnä siitä, syttyykö seuraava maailmansota. Sellaisestakin on merkkejä. Rikkiviisaan sananselityksen mukaan III maailmansota on ollut käynnissä jo useita vuosia.

 

Perinteisen ja ehkä vanhentuneen edustuksellisen demokratian nimissä voisin ajatella äänestäväni taas pitkästä aikaa. Voisin äänestää mitä tahansa muuta puoluetta, mutta en perussuomalaisia.

 

Silti olen sitä mieltä, että heillä on ollut tärkeitä havaintoja ja kannanottoja. Esimerkiksi Euroopan maahanmuuttajakriisi 2015 oli erittäin paha epäonnistuminen, ja keskeinen syyllinen oli EU. Olisin kyllä tehnyt itse saman virheen.

 

Esitän perusteluni. Se on lyhyt. Vaikeina aikoina ei riitä että vastustaa. On tehtävä jotain. Kielikuvana: ei riitä, että vastustaa korona-pandemiaa. Täytyy kehittää rokotteita ja hakea torjunta- ja hoitokeinoja. 

 

Kuulin kerran asunto-osakeyhtiöstä, jonka toiminta pysähtyi, kun osa jäsenistä vastusti tien varren naapuria. Tuo naapuri uhkasi päästä kunnallisesta jätevesimaksusta halvemmalla. Lopulta yhtiö oli itse jätevesiensä kanssa uhkasakolla ja käyttövesi oli jatkuvasti vähissä.

 

Oli ajateltavissa jätevettä, ei naapuria. Oli kestettävä kirvelevä tappio.

 

En pidä joukoista, jotka kannattavat ja vaativa oikeutta vain niin kauan kuin saavat itse määritellä, mikä on oikeutta.

 

Haluan kannattaa vääryyttä.

 

Minäkin osaisin näyttää kymmeniä korkeimman oikeuden päätöksiä, jotka ovat vääriä. Kannatan niitä myös vaikka tietäisin mielestäni ratkaisun, joka olisi lainmukainen ja oikeudenmukainen. En nimittäin ole enää itse päättämässä asioista tuomarina.

Naamio

 

Kysymys: missä ovat saranat? Viihteen suuret sankarit eivät ole tekniikan luomia, vaikka muskettisoturit ja holmesit ja muut nousivat jatkokertomuksina sanomalehdissä ja sitten kirjoina.

 

Suullinen tarinaperinne tukeutui aina sankareihin. Se perinne on ikivanha ja yleismaailmallinen. Joskus tarinan henkilö on ylivertainen tai epätavallisen naurettava ihminen, joskus muuhun muotoon muutettu eläin, joskus jumala.

 

Hallitsijalla oli hallitsijan vaatteet ja aatelisella aatelisen. Varhaiset seikkailusankarit merkittiin vaatteilla. Sherlock Holmesin omituinen päähine ei taida esiintyä lainkaan Doylen kirjoituksissa, ja kuvituksissa sen osuus ei ole keskeinen. Näyttämöllä Prinsessa Ruusunen näyttäytyy aina kruunussa. Tiettävästi tuota todella hankalaa päähänpantavaa ei käytety kuin aniharvoin suurissa seremonioissa.

 

Mutta jo punaisissa ja mustissa maljakkomaalauksissa ja niitä paljon vanhemmissa egyptiläisissä kuvissa ja veistoksissa sekä sankareilla että jumalilla oli jokin tunnus. Niin he eivät sekoittuneet viattomiin sivustakatsojiin. Jollain oli kantapäissä siivet. Jollain oli tosi hankala sauva - sama joka on edelleen käytössä ammattikunnan sormuksissa (Hermes eli Merkurius). Väinämöiselle keksittiin virsut ja kainaloon kantele sekä kummallinen kalotti.

 

Naamion suurin hyöty on että sen voi riisua. Sama koskee tietysti maskia. Teräsmies naamioituu normaaliksi Clark Kentiksi. Mustanaamio on vain jok u Mr. Walker pitkässä rotsissa ja lierihatussa ja käyttää aurinkolaseja yölläkin. Yksinäinen Ratsastaja taitaa nukkuakin naamio silmillä kuin huonouninen täti.

 

Saranakohta on maailmansotien välinen aika. Ihailtujen tai pelättyjen mutta aina hyvin poikkeavien sankareiden aika väistyi kommunismin ja natsismin tieltä. Ne pukivat kaikki marssijat vaikka väkisin täysin saman näköisiksi ja täysin persoonattomiksi. Stalin, Hitler ja Mao käyttivät salapukunaan yliyksinkertaista sotilastakkia. Juristi ja pikkuaatelinen Lenin naamioitui työläiseksi vetämällä lätsän päähänsä.

 

Ja sotien jälkeen 30 vuotta yhdenmukaisuus korostui entisestä. Väitetään että IBM.ltä sai potkut, jos oli väärän värinen kravatti. Jopa vanhat katukuvat ovat kaameita: kaikille miehillä samat kamppeet.

 

Pitäisikö minun etsiä jostain isäni kihisevä bri-nailoninen tuulipuku?