Sivun näyttöjä yhteensä

27. kesäkuuta 2017

Mielen maisema



Se kiittelemäni Ylen ”Meidän maamme” ohjelma pyörii kerran toisensa jälkeen ja Arenassa myös- Kyllä ilmakuvat Imatrankosken luukkujen avaamisesta ja pitkän uoman täyttymisestä olivat oikeasti ainutlaatuisia. Ei sitä ollut juuri kukaan ennen nähnyt. Sen näkee, minkä silmä erottaa joltain seisomapaikalta. Ja huimaa oli juuri avautuminen, veden virtaaminen jokseenkin epämiellyttävän oloiseen uomaan.

Dokumenttiohjelma oli vanhaa maantiedettä, joka on jalo ala. Se esitteli Suomea, joka on suomalaisille jokseenkin tuntematon maa. Pojanpoikani vaelsivat viime kesänä Suomen Selän kansallispuistossa ja heidän ottamansa videot olivat minulle sensaatio. Vaikka olen ollut kyydissä, kun Parkanossa ja ties missä Kihniössä ja Jämijärvellä oli vain huonoja hiekkateitä, oli jännitysnäytelmä seurata, miten Koveron ja Helvetinkolun kautta päädyttiin Ruoveden – Virtain vanhalle maantielle, jota jo isät ennen kärrypeleillä kulkivat.

”Mielen maisema” eli genius loci on ollut tämän blogin yhteydessä usein esillä. Ihmisellä voi olla aito tai kuviteltu sielun tyyssija, jossa kaikki tuntuu olevan kummalla tavalla kohdallaan.

Itse olen tätä nykyä hyvin mieltynyt asuinpaikkaani, joka siis on Kirkkonummen Jorvas, ja alan ärtyä yhä enemmän siitä, ettei kylän eikä kunnan jokseenkin sekasortoisesta historiasta tahdo löytää tietoja. Tämä oli kerran Porkkalan vuokra-aluetta eli kuului Neuvostoliittoon. Se on kohta muistelemisen arvoista historiaa, että tänne muuttaessani latojen seinissä oli venäjänkielistä kirjoitusta (esim. tupakanpoltto kielletty) ja parkkipaikkamme vieressä oli taisteluhautoja täynnä ryöttää, etenkin säilyketölkkejä ja särkyneitä lasiastioita.

Tällä vuosikymmenellä venäläisten sotilaskohteet on kartoitettu. Niissä ei ole ihmeitä. Myöskään kivikautta ei ole vietetty näillä main erikoisen juhlavasti. Jos jaksaa siirtyä lähelle Espoon rajaa, siellä tulee vastaan paikka, jossa on merkkejä asutuksesta noin kahdeksan tuhannen vuoden ajalta.

Pikku kyläkirjoista käy ilmi, että joku kansakoulunopettaja on ollut ennen sotia siinä määrin kotiseutuaatteen läpitunkema, että perusti museon, ja se sijaitsi siis Masalassa, jossa käyn kaupassa ja postissa. Museo on siirretty Kirkonkylän taakse lähelle Gesterbytä, ja kuten kunnon kuntalaisen kuuluu, en ole koskaan käynyt siellä. En muuten ole käynyt sisällä liioin Kauhavan kotiseutumuseossa.

Masala siis on niin lähellä, että sinne kävelee ongelmattomasti. Minä en kävele. Jopa tässä blogissa on olut katkoja, kun vasemman jalkani kimppuun kävi stafylokokki tai sitten kihti. On se sen verran turvonnut ettei mene kenkä jalkaan. Se puolestaan on tehnyt minusta ainakin vielä joiksikin päiviksi kotihoidon asiakkaan. Yhdellä jalalla ei paljon juoksennella. Kotihoidolla tarkoitan tässä yhteydessä omaishoitoa.

Yksi oma mielenmaisemani on tuolla metsässä. Siellä on haljennut kivenlohkare, jonka päällä on vallan mainio istahtaa. Vähän matkaa siitä on kohta, jota sanoimme ennen Raunioksi. Siellä on metsässä betonista valettu rakennuksen antura. Sen talon nykyiseltä viheralueelta olen löytnyt vanhasta kartasta. Lienee ollut hiukan parempi torppa, vaikka pikku niityt vaikuttavat maaperältään viljelylle vihamielisiltä. Olisivatko pitäneet siinä mökkiä yli sata vuotta sitten ja käyneet taloissa töissä ja pitäneet siellä metsässä muutamaan lehmää?

Tällä seudulla oli kuitenkin neljä herraskartanoa, joista ainakin Sundsberg oli oikea aateliskartano ja kuului jossain vaiheessa Adlercreutzeille. Suku on seudulla edelleen varsin hyvin edustettu. Päärakennus näyttäisi olleen samaa tyyliä puu-empirea kuin Espoonkartano, jonka omistajat olivat Ramsayn sukua. Sama suku omisti Munkkiniemen kartanon vuoteen 1910.

Sundsbergin ympärillä oleva uusi asuntoalue Sundet näyttää ottaneen komeamman nimen, Kartanonranta. Itse kartanon tuhosi kuulemani mukaan silloinen omistaja nähtyään, missä kunnossa paikat olivat venäläisten jäljiltä. Kaksi ulkorakennusta törröttivät törmällä yksinäisinä maanmerkkeinä viime vuosiin asti, Kehä III:n kallioleikkauksessa. Mahdolliset kiinnostuneet löytävät laajat tiedot Sigbritt Backmanin kirjasta Gården vid sundet: Erään kartanon historia. Edellä mainittu inventointiaineisto löytyy hakukoneella sanoilla ’Länsi-Jorvas ja Kvis Kulttuuriympäristön’.

Oma mieleni teki tempun. Mielen maisema on usein idylli, joka halutaankin nähdä muuttumattomana. Minulla on sellainen paikka ja joukko käyntejä ja kokemuksia Jämsästä, sukulaisen mailta. Kun kävin siellä viimeksi, sukulaisten lapset olivat pystyttäneet muutaman sievän mökin kerran erämaiselle rannalle. Kysymyksessä on lähdejärvi vuoressa eli aika korkealla Päijänteen rannan lähellä.

Vesi oli edelleen sanoin kuvaamattoman kirkasta. Seudun merkittävä kulttuurinähtävyys on Jyväskylänrallin pikataival, joka usein ohjataan siitä lähettyviltä ja kerää varmaan kansaa kovastikin.

Maininta ei sisällä arvostelua kilpa-ajoja kohtaan. Kukin käsittää mielihyvänsä sieltä mistä haluaa. Kukaties luontohypnoosi on pahakin sairausilmiö. En tiedä. En kylä ole kuullut kenenkään kuolleen siihen.

Aikanaan tapahtui kaikenlaista. Muistelen kummastelleeni ajatusta, että Keski-Suomeen perustetaan hiihtokeskuksia pujottelua ja vastaavaa varten. Mielestäni jossain Hyvinkäällä oli kyllin uskaliaille rinne, jossa oli tilaisuus koettaa.

Mutta hiihtokeskus tuli, ja nyt Juhannuksena katselin valokuvia ja liikkuvia kuvia hyvin suuren suosion saaneista festivaaleista, jossa oli tarjolla vaikka mitä. Himosvuoren rinnettä Loiloon meni kauan sitten kärrytie, jota sade- ja sulamisvedet huuhtelivat. Se oli niin huono ja niin jyrkkä, että pikkupojankin veti vakavaksi. Kuinkas sitten suu pannaan, jos menee vaikka tuulettajan remmi tai venttiilit hyppivät paikoiltaan?

Ja vielä perillä oli jätettävä auto ja kannettava eväs- ja yöpymistarvikkeet ties kuinka monta sataa metriä tiheään ylämäkeen.


Ehkä omat mieleen jääneet tunnelmani liittyivät myös siihen, että kansallismaisemaan sopivat vedet olivat Pohjanmaalla harvinaisia. Kuvia festivaaliyleisöstä katsellessa saattoi sitä vastoin vakuuttua siitä, etteivät nämä pahemmin välittäneet kirkasvetisestä lähdejärvestä, joka kaiken lisäksi oli aika kalaton. Onneksi Suomi on iso maa. Luultavasti myös Päijänteellä on ihmeellisiä paikkoja, joista eivät tyhmät tiedä.

15 kommenttia:

  1. !00-vuotias inspiroi tekemään hienoja ohjelmia muunmuassa mielen maisemasta sielun tyyssijana. Eikö olekin outoa, että kahdella sanaparilla luodaan ymmärrettävä lopputulos. Ei mieltä eikä sielua pystytä edes määrittelemään, ei niiden olinpaikkaa (ainakaan toistaiseksi) löytämään, mutta silti ne lisäävät ymmärrystämme ja todistamaan olemassaolomme ainutlaatuisuutta.
    Ei silti. Nuo kokit ja kihdit taitavat olla vastaavanlaisia olioita. Toivotan kärsivällisyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärsivällisyyttä toivotti Mannerheimkin potilaille vieraillessaan sotilassairaalassa jatkosodan aikana.

      Poista
  2. Siellä on Valkeinen Kuopiossa, jota on luodattu ja tutkittu - mutsilta, kun huuhteli, repis lattiamaton käsistä hiisi ja vei.
    Pohjaa tutki myös muuan luonnonoikku mies, joll oli kituset. Pyörteitä.
    Tästä, kuten Kuikka-Koposesta ym., kerrottiin Savonkansan keskuudessa, saunoissa ja rantatulilla.
    Niin, olihan siellä myös muuan koiranmakkaraa syönyt Paska-Pali. Neljän miehen voimat oli - ja tyött sitä myöten. Polttomoottorin rakenteesta se kerran puhui: "pistää männät repimään eri suuntiin."

    VastaaPoista
  3. En liene ainoa täällä joka on huolissaan herra blogistin terveydentilasta. Mites olis lääkäri? Ei sellaiset tulehdukset ole leikin tekoa. Itselläni on ollut kihtiä aiemmin mutta se on aika lailla harmiton kivuista huolimatta. Nuo pöpöt eivät.

    Asiahan ei minulle kuulu mutta jos kuitenkin...

    VastaaPoista
  4. Joo nuo korkeilla mäillä olevat järvet ovat tunnelmaltaan erikoisia. Tahkomäen päällä on vastaava, pinta jossain 230 metrin paikkeilla, ja kokoa joku 200-300m, useamman hehtaarin järvi siis. Vesi kristallinkirkasta. Sen ympärillä taitaa olla jotain suojelualuetta, erämaanomaista tunnelmaa, vaikka hiihtokeskus on vieressä. Lapsuudessa käytiin mummolan väen kanssa siellä mäen päällä marjassa. Hyviä mustikka- ja puolukkamaastoja.

    Tahkolle se vuori-nimitys tuli vasta hiihtokeskuksen myötä. Paikkakuntalaisille se oli Tahkomäki. Liekö murre-eroa keskisuomalaisten ja savolaisten välillä niin, että Jämsäläiset ovat vanhastaankin nimittäneet Himosta vuoreksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on vähän herrassa miten menee: Vanuvuori on jylhä yhdeltä sivulta mutta ei niin erikoisen korkea, tai Kanavuori, samoin. Kansansuussa kulki Ruusuvuori mutta oli toiselta nimeltään Myllymäki, sittemmin Mölymäki, Möläri.
      Keski-Suomessa taitas kohtuu vähä olla korkeita mestoja - kyllä varmaan jotkut karstuslaiset vähäistäkin kukkulaansa mieluusti karahteeraisivat vuoreksi.
      Ohan niillä ainaki saarijärveläisten mukaan Hesari kaksinkerroin lompakossaan.

      Poista
  5. Terveyttä polyhistorille! Kunhan ei tule ruususta risti. Himoshuipulla lyö paikkaseudun paperiteollisuus kättä luonnon ja liikunnan kanssa (Juuson urheiluseuroja unohtamatta): tehtaiden millälie saosteella on taiottu nordic walking -polut kimmoisiksi. Ken on luonut laaksot vuoret? Kontemplatiivisuus kunniaan.

    VastaaPoista
  6. Itselläni tuppaa iskemään kohti aika ajoin isovarpaaseen. Pahaksi onneksi olin vielä allerginen estolääkitykselle. Ruokavalio on tärkein esto. Ei passaa mässäillä.

    Sitten tuli lääkäri, joka kirjoitti kortisonireseptin ja sanoi että jos ei tällä lähde niin vaiva ei ole kihtiä. Lähti heti kun otin ensi oireeseen. Pari pilleriä riitti!

    Tuon kartan järven muistan sekä kesä- että talviretkestämme. Vesi oli niin kirkasta että veljesi yritti kalastaa rautalangan pätkällä seuraamalla kaloja kivellä maaten. En muista onnistuiko.

    VastaaPoista
  7. Mielestäni sivistys on mm. sen korkeampaa, mitä paremmin ymmärrät ja erotat oikean värästä, teet selvän eron hyvän ja pahan välillä. sen pohjalta kasvaa yhteisössä ns, sosiaalisen ja henkinen pääoma-ylipäätään yhteisön hyvinvointi.
    Näiden seikkojen puute tai rikkaus kertoo mm. valtioiden /kansojen sivistyksen tason.Niin se vaan on.

    VastaaPoista
  8. Mielen maisemia on eri ajoilta, on lapsuuden mansikka- ja mesikkapaikat ajalta jolloin pelloilla oli vielä ojia ja metsän kuusissa naavaa, on kesäpaikan kallioiset ulkosaaret, tehdasnäkymät Tammerkosken sillalta, siltä pohjoisemmalta aamuauringon noustessa, sopi siihen dynaamiseen elämänvaiheeseen ja nyt tämä siisti pieni kaupunki kauan viljeltyine ja rakennettuine ympäristöineen, jokineen ja puutarhoineen, valkovuokkoineen ja jalopuineen, tammineen, saarnineen. Koulukaupungissa sielu löysi kodin kirjastosta, opiskeluaikana Suomenlinnan kalliorannat vetivät puoleensa. Ajatuksissa useasti ne kaikki, mutta tämän seudun olen kyllä ottanut omakseni niin, että kuulun jopa kotiseutuyhdistykseen (ruotsiksi) ja omakotitaloyhdistykseen (ruotsiksi) ja puutarhaseuraan (suomeksi) ja... Monesta olen luopunutkin.

    Kesäkuu on kaikenlaisten yhdistysten retkiaikaa. On käyty taas Tvärminnessä ja Hangon Korsussa, Igorin museossa ja Siuntion linnassa. Minulle ne selostukset menevät kyllä vähän hukkaan, kun alan ajatella omiani. Jäähän sieltä jotain hassuja yksityiskohtia mieleen, kuten että yhdestäkin Porkkalan alueen talosta oli ollut vain veranta jäljellä, mutta isäntä rakensi sille sitten uuden talon. Mielenkiintoista kuitenkin kuulla ihmisiä, jotka lapsena olivat itse kokeneet ne ajat.
    EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eg, vai että ruotsinkieli ny - eips sitä paljon suomalaiskansallisromanttisen teosofiahurmåksen aikana äännelty.

      Poista
    2. Mielenkiintoinen toteamus: "- -pelloilla oli vielä ojia ja metsän kuusissa naavaa".

      Minä olen 1980-luvun lapsi. Silloin ei kotiseutuni puissa ollut naavaa, ei edes jäkälää. 1990-luvulle tultaessa ilmanlaatu oli parantunut niin paljon, että männylle ilmestyi hirvenjäkälää. Puutarhaharrastajille ilmiö oli niin vieras, että pohdittiin vakavissaan keinoja torjua jäkälää puun kuorelta. Tiskivedellä pesu kuulemma auttoi.

      Nyt samoilla seuduin kuuset ovat järjestään naavapartaisia.

      Poista
    3. Tällä paikkakunnalla, Raaseporissa, on aina ollut ruotsinkielinen enemmistö, Tammisaaressa on vieläkin noin 85% ruotsinkielisiä ja täällä Karjaalla jotain yli 60. Yhdistysten kieli menee siinä suhteessa, vaikka jotkut ovatkin periaatteessa kaksikielisiä, ainakin nimi.

      Ojien mukana menivät mesimarjat, niitä en ole nähnyt vuosikymmeniin. Olen kyllä kuullut, että naavapartoja löytyy taas. Hienoa, että ympäristönsuojelu näkyy jossain ihan konkreettisesti.
      EG

      Poista
  9. Aihepiiriin liittyvä suositeltava kirja on esimerkiksi Risto Isomäen (2015) Miten Salpausselät syntyivät. Kirjoittaja ei ole geologi, mutta esittää hyviä kysymyksiä Suomen ja maapallon geologiaan liittyen. Suosittelen.

    VastaaPoista
  10. Lapsuudestani kun muistan naapurin mailta komean hongikkomäen, joka sitten hakattiin niin, että toistakymppisinä meikkä oli hyvät jyrkät hiihtomäet. Nyt sitten alkaa sen ajan hakamaillamme jo komea kuusikko, harvennukset tehtynä... Puu kasvaa Suomessa täysikokoiseksi ihmisiässä.

    VastaaPoista