Keksitty maantiede

Poliittisista mullistuksista riittää yksi lause. Vallalla on tietämättömyyden juhliminen, tyhmyyden pyhitys. Samuel Johnson mainitsi Boswellin mukaan 1700-luvulla, kun patriotismi ja nationalismi olivat syntymässä, että isänmaallisuus on roiston viimeinen veruke.

Kansallisuusaate on tuontitavaraa ulkomailta. Suomeen se tui Ruotsista, johon se oli saatu Saksasta. Herder oli miettinyt pohjat tilanteessa, jossa saksaa puhuttiin etenkin Itävallassa eli Pyhässä Roomalaisessa keisarikunnassa. Erittäin suuri vaikutus oli ollut Napoleonin sodilla. Romantiikan taiteilijat alkoivat sitten pohtia, mikä ja millainen se isänmaa olisi.

Suomessa asia tuli ajankohtaiseksi, kun alueemme ja kansamme liitettiin Venäjän keisarikuntaan 1809. Johdonmukaiseen tapaan monet maan merkkihenkilöt olivat Porvoossa juhlimassa uutta ja oikeampaa hallitsijaa, keisari Aleksanteri I:ta, kun sotaväki kaikkine suomalaisineen kävi vielä taisteluita samaa keisaria vastaan ja kuoli myös nälkään ja tauteihin.

Suomalaisuuden määritteli maantie Pohjanmaalle ja osittain siitä Ouluun. Runeberg osoittautui suureksi järviromantikoksi, varmaan laskien, että hänellä oli Ruotsinmaallakin paljon lukijoita, ja Ruotsissakin on järviä. Hänen perusmaisemakseen tuli Ruovesi, tarvittavin osin myös Saarijärvi. Topelius oli ajanut kärryillä kotinsa Uudenkaarlepyyn ja Helsingin väliä sen kymmenet kerrat ja valikoinut perussuomalaiseksi maisemaksi Kangasalan.

Hyviä valintoja. Aikalaisista Fr. Cygnaeus liehui laveammin ja toisin kuin Runeberg liikkui myös ulkomailla. Hän toi tietoisuuteen jännitteen ikivihreän etelän ja vuodenaikojen kurittaman pohjoisen välillä.

Topelius piti ensimmäisen professoriluentosarjansa yliopistolla Suomen maantieteestä ja löi kaikki toiset laudalta tekemällä vaimonsa kanssa 1851 todella pitkän kiertomatkan Imatralle, Punkaharjulle, Kuopioon ja viimein Uuteenkaarlepyyhyn.

Topelius oli oivallinen poliitikko ja etevä liikemies. Professori hänestä tehtiin aika vähin ansioin ja yliopiston rehtori vielä vähemmällä. Hänellä oli kyky ja taito tasapainotella hallitsijan mielisuosiossa ja selittää asiat parhain päin. Kirjailijana hän pääsi erinomaisiin tuloihin matkakertomuksillaan (En resa i Finland), keksimällä Suomella menneisyyden Välskärin kertomuksia), sieppaamalla etenkin H.C. Andersenilta taidesadun idean ja viljelemällä sitä etevästi monen sukupolven iloksi (Lukemisia lapsille), ja tietenkin kirjoittamalla mitä ahkerimmin sanomalehtiin. Todellinen paukku oli kaiken Suomesta kertova Maamme-kirja. Mitä siinä ei kerrottu, se ei ollut Suomea.

Topelius oli äitinsä puolelta juutalainen. En ole nähnyt, että siitä olisi tehty numeroa.

Suomalaisen maiseman suurmiehistä äidinkieleltään suomalainen oli Lönnrot. Hänen laaja matkailunsa ehkä pikemmin hämmensi kuin selvitti, missä on Suomi. Hän kulki Vienan lisäksi Kuolan niemimaalla ja M.A. Castrenin kaverina Inarissa asti.

Ruotsalainen tunturiromantiikka ei levinnyt Suomeen lainkaan. Olisiko asiaan vaikuttanut hiukan sekin, ettei ennen vuoden 1860 rajasopimusta kukaan oikein tiennyt, mihin valtakuntaan Lappi kuului. Matkailijat kulkivat ihmettelemään tunturiluontoa Aavasaksalla, johon sentään pääsi. Varhaiset tutkimusmatkailijat eivät hevin poikenneet pitkälle Tornionjoesta, joka tarjosi venekyydin. Reitti Kemistä Rovaniemelle oli hyvin vaikea, vaikka takaisin tullessa olisi käyttänyt valantehneitä koskenlaskijoita.

Sisävesilaivat muuttivat paljon ja rautatiet lopunkin. Topelius kuvaa Euroopan matkakertomuksessaan, miten hän ensimmäisen kerran pani henkensä alttiiksi ajamalla ihan rautatiellä, ja miten merkillinen ihme oli kaasuvalo.

Luonto oli ja muuten edelleen on monille tökerösti maalattu kulissi, jonka edessä seisten voi revitellä ihmeellistä itseään ja kaikenkarvaisia tunteitaan.

Muutakin on väitetty, mutta Runeberg pysytteli enimmäkseen antiikin topoksissa niin ettei hänen ympärillään näkemänsä kaikin kohdin poikennut vuosituhantisista pastoraaleista. Joutsen on kieltämättä mainio oivallus – menneen ajan lihakas riistalintu – joka yllättäen ylistääkin käheällä laulullaan armasta Suomenmaata.

Kolmansille – Topeliuksesta Koskenniemeen ja edelleen, luontonäky johtaa johonkin syvämietteiseen ajatukseen, joka on moraalista tai uskonnollista laatua.

Oman aikamme kirjallisuuden luontokäsityksen tuli leimanneeksi T.S. Eliot – Autio maa. ”Waste land” tarkoittaa tosin joutomaata, ei pelkästään asumatonta.

Professori Pirkko Alhoniemi kirjoitti kauan sitten tutkimuksen ”Isänmaan korkeat veisut”.

Siihen olisi lisättävää. Aleksis Kivi, Eino Leino ja Otto Manninen olivat runoilijoita, jotka näkivät maisemissa kovin usein omia tuntojaan. Sama koskee Sarkiaa. Yrjö Jylhää on hiukan vaikea ajatella ilman joki-kuvastoa.

Alhoniemi huomauttaa, että Runeberg keskitti huomionsa järviin, kun taas Topelius sisällytti maisemiin myös meren. Entä kuka olisi suon kuvaaja kirjallisuudessamme? Väin Linna, jolle Runebergin tavoin suo on pahan juuri, joka on kukistettava. Samaa mieltä tuntuisi olleen luonnontieteilijä ja tohtori Aaro Hellaakoski.

Ekologisesti ajatellen molemmat herra erehtyivät.

Vaikka meillä on tai on äskettäin ollut eteviä luonto-runoilijoita, kuten Risto Rasa, kielellinen akvarellismi tuntuu olevan heidän alansa.

Maisema ja siis luonto on representaatio, kuva tai heijastuma jostain. Tuon peili-ajatuksen kuuluisa edustaja, kuka ties keksijä, oli kirkkoisä Augustinus, jolle kaikki maailmassa oli vain huoo heijastuma taivaallisesta Jerusalemista.

Runous ei ehkä ole ottanut sitä askeletta, että kirjoittaja todella käsittäisi olevansa osa luontoa. Sääli, koska paikalleen kivettyneiden kuvien maailmassa taide on muutoksen mahdollisuus.

Jopa viime vuosikymmenien erilaiset vihreät, aina Linkolasta lähtien, sivuuttivat luonnon muuttuvana ja siis jännitteisenä ekologisena systeeminä. He eivät ehkä olleet päässeet pidemmälle kuin vanhan tähtitieteilijät tai fyysikot, joille kaikki oli kappaleita ja niiden välisiä voimia.

Politiikan tutkijat sen ymmärtävät. Politiikka on peli, jossa huonosti käy lähinnä sen, joka yrittää pysäyttää muutoksen esimerkiksi diktatuurilla tai vain ideologialla.

Siinä hengessä ja muutoksen nopeutta ja suuntaa miettien liitän jutun kuvaksi valokuvan perussuomalaisista.

Asia ei liene ajankohtaisuutta vailla.a