Yhtenä päivänä haettiin korvakorua. Pirkka-tyyppinen niksi
on tuttu. Pölynimurin suulakkeen päälle sukkahousut tai sukka, ja imuroimaan.
Vihjeen huono puoli: juuri korvakoru on todennäköisesti takertunut toiseen
vaatteeseen.
Lasiesineitä putoilee. Vihje: taskulamppu lattialle. Yhdestä
särkyneestä juomalaisista tai vastaavasta syntyneistä noin kymmenestä
miljoonasta murusesta saa ehkä havainnon. Pahimpia ovat maton päälle lentäneet.
Juuri niiden seuraava osoite tahtoo olla jalkapohja. Mutta lampun valossa ne
saattavat hyvinkin kiiltää.
Kotielämän konsteista meillä pitkäikäiseksi, ehkä pysyväksi,
on osoittautunut ruokasooda. Se on korvaamaton kiillotusaine mutta myös
erinomainen kaatoaltaiden ja vessan puhdistusaine. Se ei maksa juuri mitään ja on myrkytön. Löytyy
esimerkiksi Prismasta. Kuullun mukaan myös etikka on arvaamattoman
monikäyttöinen aine.
Kirjallisen vahvistuksen löysin ystäväni kustantajan
kertomaan. Jos tulee panneeksi suuhunsa aivan liian maustettua intialaista
ruokaa ja on läkähtyä cayennen poltteeseen,
viinaryyppy auttaa. Se jotenkin reagoi suuta korventavan mausteen
kanssa. Saman asian, tiettävästi kyllä heikommin, ajaa maito ja hätätilassa
myös leipä.
Mutta järkevän ihmisen ensimmäinen ajatus, vesi, tekee
tilanteen entistä pahemmaksi. Se ei sekoitu eikä laimenna, vaan lisää poltetta.
Tarvitsevalle tämä lienee erinomainen syy säilyttää
korkattua viinapulloa käden ulottuville. Ei sit koskaan tiedä, milloin cayenne
iskee.
Olisi ollut aihetta pitää jatkuvasti yhteyttä Turun
kulttuurihistorian poikiin ja tyttöihin. Mieleen tulee jatkuvasti aivan
käypäisiä opinnäytetyön aiheita. Esimerkiksi mausteet Suomessa.
Kuka tai mikä oli taho, jonka jäljiltä koko maa oli nopeasti
täynnä maustehyllykköjä ja niihin sopivia lasisia purnukoita ja terveydelle
epäilemättä vaarallisia mausteita? Mieleen tulee Kockens. Hakukone kertoo että
Skoonen perunanviljelijät perustivat tuon maustefirman 1916 Ystadiin. Toisin
sanoen komisario Wallanderin esi-isillä on varmaan sormet pelissä. Tämän tiedon
jälkeen Ystad siis tunnetaan kahdesta asiasta, Henning Mankellista ja
Kockensista. Tosin ensin mainittu on kuollut ja viimeksi mainitun tehtaat ovat
toisella paikkakunnalla ja omistajakin on tietysti Unilever.
Mutta muistan sen ajan, kun Burgundin pata oli kova juttu
kutsuilla, ja mestarikokiksi arvioitiin se, joka pöllytti pataan puoli
pullollista juuri cayennea ja sitten paprikaa ja pippuria päälle.
Mausteiden maailma vaikutti melkein kaikkien elämään.
Sturenkadulla sijainnut SOK:n (tai ehkä Elannon) Meira tuprutti ympäristöön
eksoottisia tuoksuja.
Ja kukahan keksi pippurin. Koulukirjoissa kerrottiin
maustesaarista ja mainittiin, miten erikoinen ja himoittu herkku pippuri oli
400 vuotta sitten. Itse epäilen, että muskottia ja niitä muita luultiin
lääkkeiksi. Ihmiset ovat tunnetusti valmiita maksamaan lääkkeistä mitä tahansa,
ja juuri tähän ilmiöön perustuu edelleen lääketeollisuus. Ihmiset haluavat
maksaa raskaimman jälkeen myös lääkkeistä, joista he itse tietävät, että ainoa
vaikutus on tukan lähteminen päästä ja hampaiden suusta. Esimerkki on kupan
elohopeahoidosta ennen vuosisadan käännekohtaa, kun Paul Ehrlich keksi
Salvarsanin, joka oikeasti tehoaa tuohon tautiin, ja sai ansaitusti Nobelin.
Joku päivä selvitän asian. Yksi vaikutuksiltaan Pohjoismaiden
kaikkien aikojen tärkeimmistä kirjoista on Cajsa Wargin keittokirja, jonka
vuoden 1750 laitos löytyy alkukielellä ruotsiksi Wikimediasta. Teos on
oikeastaan taloudenhoidon oppikirja, ensimmäinen laatuaan ehkä koko maailmassa,
mutta pääpaino on resepteissä. Sanotaan sen vaikuttaneen ratkaisevasti
ruotsalaiseen ruokaan (husmanskost), joskin herra Lindström, joka keksaisi
kuuluisan punajuurella höystetyn pihvin, oli keittiömestari, kiusattu herra
Jansson Tukholman Oopperakellarin kokki, kuten kai myös herra Rydberg. Ja
täydennykseksi löytyy omasta hyllystä suomalaisen kirjankustannusalan
jättiläismenestys, Kotikokki (tai sen kilpailija Kotiruokaa). Viimeksi
mainitusta on julkaistu vuodesta 1908 noin sata painosta. Parodia: ”Otetaan
puhdas kattila, jos on…”
Pogue selvittää aivan avuttomille lukijoille tarkoitetussa
tekniikka-kirjassaan puhelimen, tabletin ja tietokoneen käytön ihmeitä. Hän
vakuuttelee, että kohdeyleisö on siis aivan osaamattomat. Itse olen löytänyt
hänen kirjastaan noin viisikymmentä henkeäsalpaavaa niksiä ja todennut ieliyvn
tuntein, että mukana on muun muassa tekstiviestin kirjoittamista helpottava
välilyöntinäppäimen napauttaminen kahteen kertaan. Tuloksen on piste lauseen
loppuun, välilyönti ja valmiiksi tarjottu iso kirjain.
Amerikkalainen Pogue kertoo saaneensa ajatuksen tuollaisesta
kirjasta odotellessaan jotain tirehtööriä sihteerin huoneessa ja jouduttuaan
seuraamaan, miten sihteeri yritti kerran toisensa jälkeen valita Wordissa
hiirellä yhden sanan. Aina meni pitkäksi tai yli. Hän sanoo pohdiskelleensa, olisiko
ollut röyhkeää sanoa sihteerille, että kaksoisklikkaa. Kursori sanan päälle
mihin tahansa kohtaan ja kaksi klikkausta.
Blogin kirjoittajan perustaito on tekstin poistaminen, aika
usein myös kappaleen siirtäminen. Se tehdään klikkaamalla kolmasti. Jos niin
kävisi, että tuo hiiren kaksoisklikkaaminen olisi lukijalle outo toivotus, niin
sanon kyllä vakavasti, että parannuksenteon aika on käsillä.
Tämän julmistelun jälkeen tunnustan, että paljon kuvien ja
karttojen kanssa puhailevana en kuitenkaan tiennyt, ettei värin vaihtamiseen
tarvittavaa ”Color Range” –komentoa tarvitse hakea valikosta asti. Klikkaamalla
oikeanpuoleisella hiiren näppäimellä sen saa suoraa näkyviinsä.
Tavallisissa ohjelmissa on tuhansia oikoteitä oikealla
näpäten. Luullakseni perustaitojen osaamattomuus on suurin yksittäinen syy
tietokonekammoon, joka on kansantauti.
Suurimpien valmistajien mukaan yli 50 prosenttia tietokoneen omistajista
ei ole koskaan kuullutkaan tuota oikeanpuolisesta näppäimestä.
Macin minulle tärkein salatoiinto on esikatselu eli
tiedoston näkeminen viemällä kursori sen päälle (Finderissä) ja napauttamalla
välilyöntinäppäintä.
Macissä muuten ei näyttäisi olevan kahta nappia. Mutta on.
Myös näppäimettömältä näyttävä nykyhiiri sisältää tuon toiminnon, joka tosin
täytyy käydä panemassa päälle valikosta. Ja tpuch pad, joka on tosi hyvä
keksintö, toteuttaa tuon tehtävän, kun sitä koskettaa kahdella sormella eikä
yhdellä. – Siis koneen kimppuun niin kuin sika limppuun!
Sturenkadun ja Aleksis Kiven kadun tienoiden tuoksut olivat peräisin SOK:n paahtimosta, OTK:n paahtimot olivat Sörnäisissä. Sittemminhän ne 1980-luvun lopussa yhdistettiin Meiraksi ja 2000-luvun alussa myytiin koko p..a italiaiselle Segafredo Zanettille (tai oikeammin sen omistavalle Massimo Zanetti Beverage Groupille).
VastaaPoistaMaustehyllyjen yleistymiseen vaikutti ainakin 1970-luvulla se että se kuului kukkaruukun alusen ja leikkuulaudan ohella koulujen veisto- eli nykyään kai puutyötunneilla tehtäviin esineisiin.
Erinäisten tietokoneohjelmien käyttöohjeet pitäisi oikeastaan aloittaa suoraan noilla oikeanpuolisen näppäimen oikoteistä. Sen muun, perusteellisemman ja ehkä "oikeamman" käytön oppii kyllä myöhemminkin, jos ylipäätään tarvitsee, kun on jo päässyt ohjelman käyttöön "sisään".
Liekö Salvarsania käytetty muuhunkin kuin kupan hoitoon. Jatkosodan aikaan ns. poliittisessa turvasäilössä ollut isoisäni sai vapauduttuaan sitä sairaalassa mutta kuoli sittenkin. Niinkin selitettiin, että vankilassa olisi istutettu tuberkuloosi. Saattoi sillä se kuppakin olla - oli sen verran markkinaehtoinen mies.
VastaaPoistaHuomautamme myös, herramme Jobsin nimeen, että Macissa toimii myöskin avoinna olevien ohjelmien selaus CMD-TAB -yhdistelmällä, vähän kuin Windowsissa. Olen nähnyt ihan riittävästi Macisteja sulkemassa ikkunoita pienemmäksi punaisesta ruksipallosta, nähdäkseen desktopin. Ja vanhat Windows-käyttäjät kuvittelevat tällöin sulkeneensa ohjelmankin, vaikka vain kuittasivat kyseisen ikkunan.
VastaaPoistaSanos nyt, kun tiedät, että miten ne ikkunat sitten oikeasti suljetaan.
PoistaMacissa siis.
Ja mobiilissa erityisesti?
Kiitos jo etukäteen.
Kyllä Meiralla on vahvat Pellervolaiset juuret, KK tuli mukaan vasta lopunaikojen fuusiossa
VastaaPoistaPiimä olisi kuulemma ollut tehokas cayennepippurin poltteen lievittäjä. Edessäni olevassa lasissa sattui olemaan keskiolutta. Siemaisin sitä ja olut alkoi kuplia ja kiehua suussani. Hiki otsalla hotkaisin hotkaisin annoksen nälkäiseen mahaani.
VastaaPoista... "Mutta järkevän ihmisen ensimmäinen ajatus, vesi, tekee tilanteen entistä pahemmaksi. Se ei sekoitu eikä laimenna, vaan lisää poltetta. ..."
VastaaPoistaPakko (mikä ihmeen pakko?) kertoa miten vaatimaton, mutta sitäkin hohdokkaampi merimiesurani alkoi.
Vuosisadan ja -kymmenen ja vuodenkin muistan kun Katajanokan "Myllystä" sain ensimmäisen pestini. Tilasin taksin ja ajettiin Jätkäsaaren. Laiva nimeltä Actinia minua siellä odotti. Laagongin yläpäässä minua odotti kolmas perämies, ja kun ilmottauduin hänelle että olen teidän uusi messikallenne, hän katsoi minua päästä kantapäihin. Kysyi: "Oletko ennen ollut merillä?" Sanoin että en. Kysyi sitten: "Oletko ollut rakennuksilla töissä?" Vastasin että olen. Hän siihen: "Ja aina aamuisin ajoit töihin taksilla..." - Olin hädin tuskin 17 -v, mutta ymmärsin. Vittuilu on ammattilaisten laji.
No, kyllä minulle hytti löytyi botskista, silti. Ja vanhat seilorit tulivat katsastamaan tätä uutta untuvikkoa. Yhdellä heistä oli ruskea Wirkkalan suunnitteleman näköinen olutpullo kädessä ja kysyi minulta "Otatko puuroa"? Totta kai otin, ja sanoin "totta kai otan"... ajattelin vain itsekseni, vähän hymähdellen, ettei se osaa lausua "beeriä" oikein. Ajattelin että nappasen tän kertaheitolla - näkevät nuokin akuankat etten minä mikään "eilisen teeren poika ole". Puoleen väliin ehdin sitä putelia hörpätä kun kaikki alkoi palaa, suu ja mun nielu, pullo lensi lattialle ja syöksyin käsikraanan alle ja aloin lappaa vettä suuhuni. Joka oli virhe! Poltin vaan pahemmin suuni + vähän muuta + hieman kai sisuskalujanikin. - Seuraavana päivänä työni olisi pitänyt alkaa mutta sain heti kättelyssä 3 päivää sairaslomaa. (Minua itteeni eniten harmitti että nyt ne - päällystö ja varustamo - pitävät minua "kaikkien aikojen paskimpana rekrytointina"... mutta ei ne. Kun otin laivalta lopputilin, monta kuukautta myöhemmin, kapteeni ite tuli pyytäää mua "et lähtis. tehdään susta matruusi". - Mutta en malttanut jäädä.
Ps. Se "puuro" oli 1/3 litran ruskeissa olutpulloissa myytyä 96 %sta pirtua. Nimeltään oli Camiza de Venus (en vastaa oikeinkirjoituksesta), suomeksi "Venuksen paita". Sitä myytiin Argentiinassa apteekeissa, maksoi suomen rahassa 30 penniä pullo, eli 90 penniä litra. Käytettiin kuulema pääasiassa - siellä - ruumiinpesuvetenä. Pullon kyljessä luki - kaiken muun pölinän lisäksi - puro. Se on myös espanjaa ja tarkoittaa "puhdasta/puhdistettua". - Ja sitähän se, pakko myöntää, oli! (piru vieköön)
Muistui mieleen tutun romanin kertoma juttu hevosen piikkilangasta kipeää saaneesta jalasta. Hänet oli lähetetty käymään eläinlääkärin luona ja lääkitys oli selvä, pirtua jalan hoitoon mutta hevosen omistaja ja tuttunsa toki voitelivat sillä aivan muuta (ja oitis) joten ei kun uutta putelia noutamaan. No, saihan hän sen. Saatesanoiksi eläinlääkäri sanoi hänen ovesta jo mennessään:"Rainer, antakaa nyt sille hevosellekin vähän."
PoistaMitä ruokaan (ja mausteisiin) tulee niin jonkun pitäisi kirjoittaa Reay Tannahilliä mukaillen ("Food in History) eepos "Ruoka Suomenniemellä kautta aikojen". Aloittaa voi myös Kokki-Kirjasta
VastaaPoistahttp://agricola.utu.fi/julkaisut/julkaisusarja/kktk/kokkikirja/
mutta myös itseäni kiinnostaa mausteiden historia, alkaen Vallis Gratiaen yrttitarhasta tai suopursusta.
Mummoni kuulemma kylpi - pyykkipadassa rannalla - luonnonyrttikylvyssä, jossa olisi mukana ainakin suopursua. Sen piti auttaa nivelkipuihin.
PoistaEG
"Man tager hvad man hafer", aloitti
VastaaPoistaCajsa Warg
PT
Suola, maustepippuri, katajanmarjat, etikka ja laakerinlehti riittivät minun lapsuudessani mausteiksi ja tietenkin kaneli, sokeri ja siirappi. Ehkä oli neilikkaakin ja inkivääriä, vai mitähän piparkakkuihin laitettiin? Äidilläni oli jopa laakeripensas kukkaruukussa ja ulkona parsaa, tosin vain koristekasvina; mistä lienee saanut, ehkä kälyltään Helsingistä. Lisämakuna oli tietysti sipulia, juureksia ja yrttejäkin, ainakin tilliä ja ruohosipulia.
VastaaPoistaMinun maustevarastooni 60-luvulla kuului jo useammanlaisia pippureita ja paprikaa. Sitten tuli curry, soijakastike ja muutamat tuliset sekoitteet pikku pulloissa, vähitellen myös chili. Aluksi oli valmiita sekoitteita kuten nelimauste ja sitruunapippuri. Koskahan liemikuutiot ilmestyivät ja ketsuppi? Nykyisin resepteissä on kaiken maailman mausteita. Minun hyllyyni ovat juurtuneet ainakin kalakastike - jota käytetään liharuokiin, tuore inkivääri ja chili, chilitahna, savupaprika ja kurkuma, jolla väitetään olevan huimia terveysvaikutuksia. Oli tai ei, hyvä mauste se on. Nykyisin kaakaon pitäisi olla raakakaakaota ja kahvinpavut jauhaa itse. Niin kuin silloin ennen. Mutta silloin ne paahdettiinkin itse, "rännärillä". Ja nyt on löydetty taas luonnonyrtit. Niin kuin minun mummoni aikaan.
Kyllä mausteiden historiassa tutkittavaa olisi, Suomessakin.
EG
Lisäyksenä: Nyt jotkut nuoret kokkiherrat ovat löytäneet villiyrtit ja tarjoavat niitä gourmetravintoloissaan hyvällä hinnalla. Eikös ilmiön silloin pitäisi olla hyväksyttävissä, kun se kiinnostaa miehiäkin? Kirjojakin tulee putkenaan. Minullakin on pari pöydälläni. Toinen väittää olevansa ihan "Villi city vegaani" (ne pari viimeistä sanaa tosin pitäisi olla yhdyssanana, - luen silti), toinen lupaa hyvinvointia lähikulmilta, kirjoittajina neljä naista ja yksi mies. Minä olen villivihanneksia syönyt ja syöttänyt muilla jo pian neljäkymmentä vuotta. Hengissä ollaan. Toistaiseksi.
PoistaEG
Pidän Mikiksen tavasta ajatella asioita ja kirjoittaa. Tunnen hänet. Tämä on toisesta blogista varastettu mutta en usko että Mikis paheksuu jos sen tuo julki myös täällä. Hän on tässä innokkaimmillaan.
VastaaPoistamikis01 heinäkuuta, 2017 15:32
Suomesta voitaisiin lopettaa uutiset kokonaan, sekä Yle että Hs. Emme menettäisi mitään. Luetaan Dagens Nyheteriä ja Pravdaa. vaan. Voitais katella kans televisiosta Tallinan kanavaa, niin kuin ennen tallinnalaiset katselivat meitä, ja Foxia. - Siinähän se jo olisi se betoninen alusta, jonka päälle voi rakentaa muuta "faktaa ja vaihtoehtoa", esim. BB-talon sisälläkäyntiä (audovisuaalisesti): ihmiset menisivät, eivät tulisi koskaan takaisin, heidän sukulaisensa vain ihmettelisivät... että minne hyö nyt..? - Emmehän me, ihmisparat - surkeat karvattomat nisäkkäät - muuta lohtua kaipaa kuin hyvin käsikirjoitettuja n.s. realiohjelmia... tai mitä nää on? Siis näitä tosi-on-onpas ohjelmia. Jossa joukko ihmisiä, isotissisiä huonosti näytteleviä naaraita ja isokullisia ja maitohampaisia, vieläkin huonommin näytteleviä koiraita, kootaan johonkin yhteen... ja sanotaan "olkaa ny ihan luonnollisia". (No eihän ne ny tietenkään ne ole, miehet vain kaivelevat nenäänsä ja naiset haarojenväliä... se siitä luonnollisuudesta.) klaffi/otetaanpas uudestaan/otos 69/hiljaisuus... kuvaus, kamerat käy. - No yhtä päin persettä menee tämä sixtinainkin otto. Kun kaikki pitäs olla niin-ja-niin luonnollista... eihän tuon ensimmäisenkään kaikkein isotissisimmän ämmän pitäis sanoa muuta - tollain luonnollisesti tietenkin - että "aijaa, olemmeko tavanneet ennenkin"... ja minkä saatanan takia hän joka otossa sanoo... "jaa, pantaisko me taas...". Ei se kuulu tähän käsikirjoitukseen, se ei oo sillain nääs spontaania! siis täähän on tosi-tosi-teevetä eikä mitään fiktiota!" Blondi, se isoryntäisin, mulkaisee ohjaajaa ja sanoo "niin mutta ku me ennenkin Jaakon kanssa on oltu sillain, nääs..." - Ohjaaja repii viimeisetkin hiuksensa (turha toivo) kaljustaan pois. Ja päättää, kun ensin on ratkennut ryyppäämään, että ikinä ei ohjaa mitään tv-dokumenttia millekään kanavalle... kunnes sitten seuraavana päivänä hänelle soitetaan tv-4sta "kuule, tulisitko... viimeksikin olit niin hyvä tässä..."
Elämä on raadollista tapahtumista.
En ole yhtään otettu, päinvastoin, siitä että minun sanomisiani siirretään toisesta blogista toiseen blogiin. Kommenttini ovat kirjeitä, tarkoitettu hälle, jolle olen ne lähettänyt. - Tekijänoikeuksista en tiedä? Ei kai nimimerkillä mitään suojaa ole? (Mutta ottakaa huomioon se, hyvät ystävät, että nimimerkinkin takana on ihminen. Vaikka se teidän mielestä onkin vain "toinen" ihminen.)
PoistaRuokasoodan käytöstä on lisättävä vielä, että se on mainio jääkaapin puhdistuksessa. Sekoitetaan veteen muiden pulvereiden tapaan ja pestään. Ruokien kannalta on etu, ettei sooda haise.
VastaaPoistaRuokasooda on kai sama kuin "suuta", jota ukki otti lusikallisen vatsalääkkeeksi. Maha oli mennyt pilalle aikanaan vankileirillä. Toinen hyvä lääke oli puolukkasurvos, ilman sokeria. Mies eli hoikkana pitkän elämän, sai takaisin kansalaisluottamuksensakin.
PoistaKahvi päihitti Fairyn mennen tullen puutarhakeinun muovikatoksen puhdistamisessa.
VastaaPoista
VastaaPoistaKikkaa niksiä värkkiä jos millaista vilistää silmissä. Vedetkin pusertavasti curryä ja muuta. Panenpa yhden lisää Erkki Liikaselta. Hän pani pippurihelmen kierimään mutta ei mokoma puraise. Minäpä lyön lekalla pippuripallon lihvaksi -tai peukalooni.
Liikanen selvitti kivasti Wienissä 30.5.-17 finanssikriisiä. Listasi pointteja jotka nyt vuosikymenen funtsaamisen jälkeen ovat kristallisoituneet syiksi. Teksti on varmaan suomeksikin SPsta saatavissa jos vain soittaa ja pyytää. Se on aika lyhyt ja siksi avaan nyt yhtä kohtaa intresantteja osoitellen ja noukkien eroja entiseen. Jos sopii.
Roosevelthan justeerasi isä-Kennedyn pätevän, rahaa tehneen, sisäpiiritiedon ja Keynesin poleemisten purevien ja siksikin syvällisten luotto/raha/arvopaperi artikkeleiden pohjalta kapitalismin yläkerran pelisäännöt uusiksi ja ankariksi.
1930-luvulla USA pakotti tavallisen laina- ja säästöpankin omaksi sortikseen ja investointipelit, osakelanseeraukset, velka/saamis vyyhdet toisiin laitoksiin, investointipankkeihin. Ei Euroopassa. Tämä kuilu kurottiin jälleen umpeen 90-luvulla. Isot europpalaiset säästö plus investointi eli ns.universaalipankit olivat menneet Amerikkaan -ja usalaiset tulla tupsahtaneet Cityyn. Deutsche ja Paribas ja Swiss Credit ammensivat surutta amerikkaisesta kaivosta. Polku oli avattava omillekin. Tähän syssyyn US investointipankit muuttuivat osakeyhtiöiksi, Limited, oltuaan omistajien kokonaisvastuulla välivuosikymmenet.
Tämä tietty teki heistä huolettomampia, mutta ennen kaikkea uusille eräpoluille rohjettiin lähteä kun jo irtisaadut osingot jäisivät himaan, vaikka uusiin ansoihin kompastuisikin. Tuli lähipiiriyhtiöt hedge fundit alternative jahtiin. Alkuun pääsi derivaattakojuja pystyttämällä ja huokuttelemalla reaalibisneksen insinöörit hunajan äärelle. Harvard tiesi tieteellisesti kuinka omistajan ja managerin harmonia löytyy. Se löytyy shareholder valuesta. Manageri siis optiolle.
Pankki siinä keskellä jatkoi industrialismin toteuttamiseksi sata vuotta aikaisemmin saamaansa lisenssiä. Se oli se että pankin talletus on yhteiskunnan laillista rahaa. Nyt sitä vain ruvettiin tekemään näiden lähiyhtiöiden ja shareholder valuen korotusnäkökulmasta. Siitä loogisesti tehtaiden siirto globaaliin, halvan tavaran tuonti sieltä superkauppoihin jne.
Kun vielä Kiina vanhanaikaisesti teki kustakin dollarista omaan käyttöönsä yuanin ja sitten lainasi kaikki vientitulodollarit takaisin USAan, niin tulihan vauhtia. Tähän Chinamerica instituutioon Liikanen viittaa epätasapainona, Bernanke puhui säästötulvasta.
Oikempaa olisi antaa kunnia asian organisoimisesta Wall Streeteille matkijaSuomea myöten, ja todeta riippumattoman keskuspankkisysteemin siunanneen innovaatio- ja superkasvuprosessin. Se on yksi sosiaalisen insinööritaidon huikeimista periodeista. Ja silmiemme alla, piilossa.
Mutta kuten rautakin väsyy, myös onnistunut organisointi alkaa kitistä ja katkesi 2008 syyskuulla. Asiaa oli kai jo odotettu kun palokunnat kohta karauttivat paikalle. Ruiskuttivat homeopaattisesti samaa, rahaa. Sitä ei vielä tiedä tepsikö, vaan kun nyt pitäisi kerätä letkut rullalle ja kuivumaan, niin mitä tapahtuukaan? Kohta nähdään.
Sen jos vielä sanoisi, että nämä deregulaation lainasaamiset ovat kristillisesti synti ja siis epävalideja. Ne on tehty pyhää keskinäissysteemiä raa´asti kiduttaen. Lainarahat saadaan alkupankkiin lainasaaminen arvopaperistamalla rahastoyhtiöihin ja eläkesäätiöihin. Lainaksiantaja sai jo, nyt lainanottajaa ahdistelee, ei lainaksiantaja vaan tavallisen kauppatoimen osapuoli. Säätiö joka osti osuuden yritysvaltaajan vallatulleen asettamasta taakasta. CLO noitten murteella. Samaa sakkia, samaa sopimusvaraista matematiikkaa, premissejä edukseen tulkitsevaa talenttipiiriä. Liikejuridikkaa ja rahakauppatiedettä.
Lastesi nykymallin asuntolaina?, niin sehän vain kävi Nordea Pankissa matkalla ristiinmyynnissä Nordea Rahastoon, kylvi bonusta kulkiessaan ja pölytti rahaa maailmaan jota sitten lopun ikäänsä uusi sukupolvi työllään tai Kelasta ruokkii.Jukka Sjöstedt