Se kiittelemäni Ylen ”Meidän maamme” ohjelma pyörii kerran
toisensa jälkeen ja Arenassa myös- Kyllä ilmakuvat Imatrankosken luukkujen
avaamisesta ja pitkän uoman täyttymisestä olivat oikeasti ainutlaatuisia. Ei
sitä ollut juuri kukaan ennen nähnyt. Sen näkee, minkä silmä erottaa joltain
seisomapaikalta. Ja huimaa oli juuri avautuminen, veden virtaaminen jokseenkin
epämiellyttävän oloiseen uomaan.
Dokumenttiohjelma oli vanhaa maantiedettä, joka on jalo ala.
Se esitteli Suomea, joka on suomalaisille jokseenkin tuntematon maa.
Pojanpoikani vaelsivat viime kesänä Suomen Selän kansallispuistossa ja heidän
ottamansa videot olivat minulle sensaatio. Vaikka olen ollut kyydissä, kun
Parkanossa ja ties missä Kihniössä ja Jämijärvellä oli vain huonoja hiekkateitä,
oli jännitysnäytelmä seurata, miten Koveron ja Helvetinkolun kautta päädyttiin Ruoveden
– Virtain vanhalle maantielle, jota jo isät ennen kärrypeleillä kulkivat.
”Mielen maisema” eli genius loci on ollut tämän blogin
yhteydessä usein esillä. Ihmisellä voi olla aito tai kuviteltu sielun tyyssija,
jossa kaikki tuntuu olevan kummalla tavalla kohdallaan.
Itse olen tätä nykyä hyvin mieltynyt asuinpaikkaani, joka
siis on Kirkkonummen Jorvas, ja alan ärtyä yhä enemmän siitä, ettei kylän eikä
kunnan jokseenkin sekasortoisesta historiasta tahdo löytää tietoja. Tämä oli
kerran Porkkalan vuokra-aluetta eli kuului Neuvostoliittoon. Se on kohta
muistelemisen arvoista historiaa, että tänne muuttaessani latojen seinissä oli
venäjänkielistä kirjoitusta (esim. tupakanpoltto kielletty) ja parkkipaikkamme
vieressä oli taisteluhautoja täynnä ryöttää, etenkin säilyketölkkejä ja
särkyneitä lasiastioita.
Tällä vuosikymmenellä venäläisten sotilaskohteet on
kartoitettu. Niissä ei ole ihmeitä. Myöskään kivikautta ei ole vietetty näillä main
erikoisen juhlavasti. Jos jaksaa siirtyä lähelle Espoon rajaa, siellä tulee
vastaan paikka, jossa on merkkejä asutuksesta noin kahdeksan tuhannen vuoden ajalta.
Pikku kyläkirjoista käy ilmi, että joku kansakoulunopettaja
on ollut ennen sotia siinä määrin kotiseutuaatteen läpitunkema, että perusti
museon, ja se sijaitsi siis Masalassa, jossa käyn kaupassa ja postissa. Museo
on siirretty Kirkonkylän taakse lähelle Gesterbytä, ja kuten kunnon kuntalaisen
kuuluu, en ole koskaan käynyt siellä. En muuten ole käynyt sisällä liioin Kauhavan
kotiseutumuseossa.
Masala siis on niin lähellä, että sinne kävelee
ongelmattomasti. Minä en kävele. Jopa tässä blogissa on olut katkoja, kun
vasemman jalkani kimppuun kävi stafylokokki tai sitten kihti. On se sen verran
turvonnut ettei mene kenkä jalkaan. Se puolestaan on tehnyt minusta ainakin
vielä joiksikin päiviksi kotihoidon asiakkaan. Yhdellä jalalla ei paljon
juoksennella. Kotihoidolla tarkoitan tässä yhteydessä omaishoitoa.
Yksi oma mielenmaisemani on tuolla metsässä. Siellä on haljennut
kivenlohkare, jonka päällä on vallan mainio istahtaa. Vähän matkaa siitä on
kohta, jota sanoimme ennen Raunioksi. Siellä on metsässä betonista valettu
rakennuksen antura. Sen talon nykyiseltä viheralueelta olen löytnyt vanhasta
kartasta. Lienee ollut hiukan parempi torppa, vaikka pikku niityt vaikuttavat
maaperältään viljelylle vihamielisiltä. Olisivatko pitäneet siinä mökkiä yli
sata vuotta sitten ja käyneet taloissa töissä ja pitäneet siellä metsässä
muutamaan lehmää?
Tällä seudulla oli kuitenkin neljä herraskartanoa, joista
ainakin Sundsberg oli oikea aateliskartano ja kuului jossain vaiheessa
Adlercreutzeille. Suku on seudulla edelleen varsin hyvin edustettu. Päärakennus
näyttäisi olleen samaa tyyliä puu-empirea kuin Espoonkartano, jonka omistajat
olivat Ramsayn sukua. Sama suku omisti Munkkiniemen kartanon vuoteen 1910.
Sundsbergin ympärillä oleva uusi asuntoalue Sundet näyttää
ottaneen komeamman nimen, Kartanonranta. Itse kartanon tuhosi kuulemani mukaan
silloinen omistaja nähtyään, missä kunnossa paikat olivat venäläisten jäljiltä.
Kaksi ulkorakennusta törröttivät törmällä yksinäisinä maanmerkkeinä viime
vuosiin asti, Kehä III:n kallioleikkauksessa. Mahdolliset kiinnostuneet
löytävät laajat tiedot Sigbritt Backmanin kirjasta Gården vid sundet: Erään
kartanon historia. Edellä mainittu inventointiaineisto löytyy hakukoneella
sanoilla ’Länsi-Jorvas ja Kvis Kulttuuriympäristön’.
Oma mieleni teki tempun. Mielen maisema on usein idylli,
joka halutaankin nähdä muuttumattomana. Minulla on sellainen paikka ja joukko
käyntejä ja kokemuksia Jämsästä, sukulaisen mailta. Kun kävin siellä viimeksi,
sukulaisten lapset olivat pystyttäneet muutaman sievän mökin kerran erämaiselle
rannalle. Kysymyksessä on lähdejärvi vuoressa eli aika korkealla Päijänteen
rannan lähellä.
Vesi oli edelleen sanoin kuvaamattoman kirkasta. Seudun
merkittävä kulttuurinähtävyys on Jyväskylänrallin pikataival, joka usein ohjataan
siitä lähettyviltä ja kerää varmaan kansaa kovastikin.
Maininta ei sisällä arvostelua kilpa-ajoja kohtaan. Kukin
käsittää mielihyvänsä sieltä mistä haluaa. Kukaties luontohypnoosi on pahakin
sairausilmiö. En tiedä. En kylä ole kuullut kenenkään kuolleen siihen.
Aikanaan tapahtui kaikenlaista. Muistelen kummastelleeni
ajatusta, että Keski-Suomeen perustetaan hiihtokeskuksia pujottelua ja
vastaavaa varten. Mielestäni jossain Hyvinkäällä oli kyllin uskaliaille rinne,
jossa oli tilaisuus koettaa.
Mutta hiihtokeskus tuli, ja nyt Juhannuksena katselin
valokuvia ja liikkuvia kuvia hyvin suuren suosion saaneista festivaaleista,
jossa oli tarjolla vaikka mitä. Himosvuoren rinnettä Loiloon meni kauan sitten
kärrytie, jota sade- ja sulamisvedet huuhtelivat. Se oli niin huono ja niin
jyrkkä, että pikkupojankin veti vakavaksi. Kuinkas sitten suu pannaan, jos
menee vaikka tuulettajan remmi tai venttiilit hyppivät paikoiltaan?
Ja vielä perillä oli jätettävä auto ja kannettava eväs- ja
yöpymistarvikkeet ties kuinka monta sataa metriä tiheään ylämäkeen.
Ehkä omat mieleen jääneet tunnelmani liittyivät myös siihen,
että kansallismaisemaan sopivat vedet olivat Pohjanmaalla harvinaisia. Kuvia
festivaaliyleisöstä katsellessa saattoi sitä vastoin vakuuttua siitä, etteivät
nämä pahemmin välittäneet kirkasvetisestä lähdejärvestä, joka kaiken lisäksi
oli aika kalaton. Onneksi Suomi on iso maa. Luultavasti myös Päijänteellä on
ihmeellisiä paikkoja, joista eivät tyhmät tiedä.
!00-vuotias inspiroi tekemään hienoja ohjelmia muunmuassa mielen maisemasta sielun tyyssijana. Eikö olekin outoa, että kahdella sanaparilla luodaan ymmärrettävä lopputulos. Ei mieltä eikä sielua pystytä edes määrittelemään, ei niiden olinpaikkaa (ainakaan toistaiseksi) löytämään, mutta silti ne lisäävät ymmärrystämme ja todistamaan olemassaolomme ainutlaatuisuutta.
VastaaPoistaEi silti. Nuo kokit ja kihdit taitavat olla vastaavanlaisia olioita. Toivotan kärsivällisyyttä.
Kärsivällisyyttä toivotti Mannerheimkin potilaille vieraillessaan sotilassairaalassa jatkosodan aikana.
PoistaSiellä on Valkeinen Kuopiossa, jota on luodattu ja tutkittu - mutsilta, kun huuhteli, repis lattiamaton käsistä hiisi ja vei.
VastaaPoistaPohjaa tutki myös muuan luonnonoikku mies, joll oli kituset. Pyörteitä.
Tästä, kuten Kuikka-Koposesta ym., kerrottiin Savonkansan keskuudessa, saunoissa ja rantatulilla.
Niin, olihan siellä myös muuan koiranmakkaraa syönyt Paska-Pali. Neljän miehen voimat oli - ja tyött sitä myöten. Polttomoottorin rakenteesta se kerran puhui: "pistää männät repimään eri suuntiin."
En liene ainoa täällä joka on huolissaan herra blogistin terveydentilasta. Mites olis lääkäri? Ei sellaiset tulehdukset ole leikin tekoa. Itselläni on ollut kihtiä aiemmin mutta se on aika lailla harmiton kivuista huolimatta. Nuo pöpöt eivät.
VastaaPoistaAsiahan ei minulle kuulu mutta jos kuitenkin...
Joo nuo korkeilla mäillä olevat järvet ovat tunnelmaltaan erikoisia. Tahkomäen päällä on vastaava, pinta jossain 230 metrin paikkeilla, ja kokoa joku 200-300m, useamman hehtaarin järvi siis. Vesi kristallinkirkasta. Sen ympärillä taitaa olla jotain suojelualuetta, erämaanomaista tunnelmaa, vaikka hiihtokeskus on vieressä. Lapsuudessa käytiin mummolan väen kanssa siellä mäen päällä marjassa. Hyviä mustikka- ja puolukkamaastoja.
VastaaPoistaTahkolle se vuori-nimitys tuli vasta hiihtokeskuksen myötä. Paikkakuntalaisille se oli Tahkomäki. Liekö murre-eroa keskisuomalaisten ja savolaisten välillä niin, että Jämsäläiset ovat vanhastaankin nimittäneet Himosta vuoreksi.
Se on vähän herrassa miten menee: Vanuvuori on jylhä yhdeltä sivulta mutta ei niin erikoisen korkea, tai Kanavuori, samoin. Kansansuussa kulki Ruusuvuori mutta oli toiselta nimeltään Myllymäki, sittemmin Mölymäki, Möläri.
PoistaKeski-Suomessa taitas kohtuu vähä olla korkeita mestoja - kyllä varmaan jotkut karstuslaiset vähäistäkin kukkulaansa mieluusti karahteeraisivat vuoreksi.
Ohan niillä ainaki saarijärveläisten mukaan Hesari kaksinkerroin lompakossaan.
Terveyttä polyhistorille! Kunhan ei tule ruususta risti. Himoshuipulla lyö paikkaseudun paperiteollisuus kättä luonnon ja liikunnan kanssa (Juuson urheiluseuroja unohtamatta): tehtaiden millälie saosteella on taiottu nordic walking -polut kimmoisiksi. Ken on luonut laaksot vuoret? Kontemplatiivisuus kunniaan.
VastaaPoistaItselläni tuppaa iskemään kohti aika ajoin isovarpaaseen. Pahaksi onneksi olin vielä allerginen estolääkitykselle. Ruokavalio on tärkein esto. Ei passaa mässäillä.
VastaaPoistaSitten tuli lääkäri, joka kirjoitti kortisonireseptin ja sanoi että jos ei tällä lähde niin vaiva ei ole kihtiä. Lähti heti kun otin ensi oireeseen. Pari pilleriä riitti!
Tuon kartan järven muistan sekä kesä- että talviretkestämme. Vesi oli niin kirkasta että veljesi yritti kalastaa rautalangan pätkällä seuraamalla kaloja kivellä maaten. En muista onnistuiko.
Mielestäni sivistys on mm. sen korkeampaa, mitä paremmin ymmärrät ja erotat oikean värästä, teet selvän eron hyvän ja pahan välillä. sen pohjalta kasvaa yhteisössä ns, sosiaalisen ja henkinen pääoma-ylipäätään yhteisön hyvinvointi.
VastaaPoistaNäiden seikkojen puute tai rikkaus kertoo mm. valtioiden /kansojen sivistyksen tason.Niin se vaan on.
Mielen maisemia on eri ajoilta, on lapsuuden mansikka- ja mesikkapaikat ajalta jolloin pelloilla oli vielä ojia ja metsän kuusissa naavaa, on kesäpaikan kallioiset ulkosaaret, tehdasnäkymät Tammerkosken sillalta, siltä pohjoisemmalta aamuauringon noustessa, sopi siihen dynaamiseen elämänvaiheeseen ja nyt tämä siisti pieni kaupunki kauan viljeltyine ja rakennettuine ympäristöineen, jokineen ja puutarhoineen, valkovuokkoineen ja jalopuineen, tammineen, saarnineen. Koulukaupungissa sielu löysi kodin kirjastosta, opiskeluaikana Suomenlinnan kalliorannat vetivät puoleensa. Ajatuksissa useasti ne kaikki, mutta tämän seudun olen kyllä ottanut omakseni niin, että kuulun jopa kotiseutuyhdistykseen (ruotsiksi) ja omakotitaloyhdistykseen (ruotsiksi) ja puutarhaseuraan (suomeksi) ja... Monesta olen luopunutkin.
VastaaPoistaKesäkuu on kaikenlaisten yhdistysten retkiaikaa. On käyty taas Tvärminnessä ja Hangon Korsussa, Igorin museossa ja Siuntion linnassa. Minulle ne selostukset menevät kyllä vähän hukkaan, kun alan ajatella omiani. Jäähän sieltä jotain hassuja yksityiskohtia mieleen, kuten että yhdestäkin Porkkalan alueen talosta oli ollut vain veranta jäljellä, mutta isäntä rakensi sille sitten uuden talon. Mielenkiintoista kuitenkin kuulla ihmisiä, jotka lapsena olivat itse kokeneet ne ajat.
EG
eg, vai että ruotsinkieli ny - eips sitä paljon suomalaiskansallisromanttisen teosofiahurmåksen aikana äännelty.
PoistaMielenkiintoinen toteamus: "- -pelloilla oli vielä ojia ja metsän kuusissa naavaa".
PoistaMinä olen 1980-luvun lapsi. Silloin ei kotiseutuni puissa ollut naavaa, ei edes jäkälää. 1990-luvulle tultaessa ilmanlaatu oli parantunut niin paljon, että männylle ilmestyi hirvenjäkälää. Puutarhaharrastajille ilmiö oli niin vieras, että pohdittiin vakavissaan keinoja torjua jäkälää puun kuorelta. Tiskivedellä pesu kuulemma auttoi.
Nyt samoilla seuduin kuuset ovat järjestään naavapartaisia.
Tällä paikkakunnalla, Raaseporissa, on aina ollut ruotsinkielinen enemmistö, Tammisaaressa on vieläkin noin 85% ruotsinkielisiä ja täällä Karjaalla jotain yli 60. Yhdistysten kieli menee siinä suhteessa, vaikka jotkut ovatkin periaatteessa kaksikielisiä, ainakin nimi.
PoistaOjien mukana menivät mesimarjat, niitä en ole nähnyt vuosikymmeniin. Olen kyllä kuullut, että naavapartoja löytyy taas. Hienoa, että ympäristönsuojelu näkyy jossain ihan konkreettisesti.
EG
Aihepiiriin liittyvä suositeltava kirja on esimerkiksi Risto Isomäen (2015) Miten Salpausselät syntyivät. Kirjoittaja ei ole geologi, mutta esittää hyviä kysymyksiä Suomen ja maapallon geologiaan liittyen. Suosittelen.
VastaaPoistaLapsuudestani kun muistan naapurin mailta komean hongikkomäen, joka sitten hakattiin niin, että toistakymppisinä meikkä oli hyvät jyrkät hiihtomäet. Nyt sitten alkaa sen ajan hakamaillamme jo komea kuusikko, harvennukset tehtynä... Puu kasvaa Suomessa täysikokoiseksi ihmisiässä.
VastaaPoista