Sivun näyttöjä yhteensä

7. kesäkuuta 2017

Lukko pura






Ainakin ennen armeijassa opetettiin juuri väärällä tavalla eli nöyryyttämällä opetettavia kaikkien kuullen ja harjoittamalla mieletöntä toistamista. Tulokset olivat hyviä, osittain erinomaisia.

Mistähän saisi sotilaskiväärin, sellaisen pystykorvan? Varmaan ei mistään. Minulla eivät tahtoneet aina näppivoimat riittää, kun sitä lukkoa purettaessa laitteen päässä ollut piikki piti tuke esimerkiksi vyölaukussa täytteenä olleeseen puun palaseen ja sitten vetää nupista ja kääntää samalla.

Kaikki taisivat oppia lopulta, ja osa alle kaksikymppisistä osoittautui hyvin näppäriksi. Sellaistakin näet tehtiin, että se lukko purettiin side silmillä ja luulen että myös kädet selän takana.

Kun olin siirtynyt itselleni paremmin sopivien aseiden pariin ja keskittynyt perunoiden kuorimiseen ja tiskaamiseen, kuulin juttuna, että pikakivääri oli vaikea ja konekivääri vielä vaikeampi.

Kova ja uuvuttava harjoittelu käsitettiin välttämättömäksi, koska syöttöhäiriö kesken kaiken vaaransi koko ryhmän hengen.

Sekin on muilta kuultua että Ilmavoimien teknillisillä kursseilla Ilmasotakoulussa oli sekä kiukkuisia että sävyisiä kanta-aliupseereita. Jotkut olivat tulleet lopuksi ikäänsä kiukkuisiksi sodan aikana jouduttuaan suorittamaan erittäin suuria huoltotoimia ja moottoriremontteja tosi pakkasessa taivasalla paljain käsin.

Joku oli kuulemma keksinyt nykytyyppisen grillin. Kaksi metallitasoa, joista alemmalla poltettiin nuotiota tai siihen ainakin koottiin kekäleitä. Puretut moottorin osat ja työkaluja laskettiin lämpenemään siihen ylemmälle tasolle.

Kun on tarpeeksi pakkasta, jakoavaimet jäätyvät käteen kiinni, puhumattakaan muttereista.

Tämä muistuma voi mennä väärinkin, mutta käsitin koulupoikaikäisenä, että Meserschmittin magneeton laittaminen paikalleen, edelleen siis taivasalla ja pakkasessa, oli se todellinen miehuuskoe. Se piti nostaa suorille käsille ja painoi kymmeniä kiloja. Se ei myöskään mennyt paikalleen kuin yhdessä asennossa ja toimituksessa oli jonkinasteinen riski, etteivät männät päässeet liikahtamaan omia aikojaan. Vaikka juuri Mersuissa oli inertiakäynnistin, jonka pieni veivi näkyy vanhoissa valokuvissa, lentokoneen käynnistäminen potkurinlavasta heittämällä oli usein tarpeeseen. Siinä vaiheessa muutama pääsi hengestään ellei osannut varoa päätään.

Joku moottoritekniikan professori ilmaisi asian harvinaisen lyhyesti ja selkeästi puhuttaessa sähkömoottoreista ja laajemmin uusimmista polttoaineista: polttomoottoria ei pysty käynnistymään omin voimin. Toisin sanoen tarvitaan pyörittämistä käsin tai käynnistysmoottori, joka ottaa energiansa akusta. Viimeksi mainittu tuli tavalliseksi 1930-luvulla. Veivit jotkut lukijat muistavat traktoreista, mutta oli niitä ainakin 1960-luvulla kuorma-autoissakin ja joissakin henkilöautoissa lisävarusteena.

Kaikki tuntevat nykyisten ruohonleikkureiden ja entisten perämottorin käynnistämisen remmistä vetäisemällä. Osa muistaa, että kun isä puhui sopimattomia ja käytössä oli sellainen Juunssoni, johon käynnistysköysi piti pujottaa käsin, lasten piti kumartua ja varoa silmiään, kun köydestä kiskaistiin. Siinä oli solmu päässä.

Ja sitten ovat moottoripyörät. Tanssien jälkeen puolet lähti kerran jalalla polkaistuaan liikkeelle ja toinen puoli polki häpeän puna poskillaan kerran toisensa jälkeen ja kyytiin lupautunut tyttö odotti ja yritti olla tirskumatta. Tyttöihmisen pystyi yleensä pitämään rauhallisena jupisemalla, että täytyy ryypyttää ja mutisemalla, että kastelikohan se nyt tulpat, ja vielä jatkoksi voi hyvin valehdella, että puolan johdossa on varmaan vikaa. Niitä oli sellaisia moottoripyöriä, joissa johtoa täytyi pitää ajaessa kädellä kiinni. Se ei mitenkään edistänyt liikenneturvallisuutta.

Vanhat yksipyttyiset, kuten Viku, heitettiin vauhtipyörän kammesta käyntiin, ja sekin oli taitomiehen puuhaa, johon ei tarvittu ainakaan lapsia.

Hyvin yllättävästi Citroen ID:ssä oli työkalupaketin vieressä myös veivi. Olisivatko säästäneet 6 voltin akussa Ranskassa? En muista että siihen kampeen olisi koskaan tarvinnut tarttua, vaikka kuljin ID:n kyydissä matkustajana ja sitten myös kuljettajana lähes 20 vuotta. (ID oli hinnaltaan helpotettu versio DS:tä, joka jäi mm. Suomessa hyvin harvinaiseksi ja saattoi alkuperämaassaankin osoittautua vähän turhan monimutkaiseksi.)

Simahtavan akun ääntä te nuoret ette tunne. Se on masentava ääni. Sitä starttaa ja starttaa, ja moottori pyörii yhä laiskemmin ja lopulta ei ollenkaan. Sen jälkeen on vuorossa akun kaapeleiden etsiminen ja käynnistysavun saaminen hyväntahtoiselta naapurilta. Toinen vaihtoehto oli mäkilähtö. On tullut sitäkin kokeiltua. Käsijarru irti, kakkkonen tai kolmonen silmään ja alamäkeen.

Ja autossa kuin autossa piti olla hinausköysi, koska aina välillä niitä tarvittiin, eikä hinattavana oleminen ollut aivan ongelmatonta. Ellei osannut pitää sopivasti jarruttamalla hinausköyttä suorana, hinaava auto pääsi kiskaisemaan, ja pahimmassa tapauksessa siinä saattoi lennellä puskureita.

Eikä niitä hinauskoukkuja välttämättä ollut. Ehkä olen itsekin sanonut tuntemattomalla henkilölle, että älä hyvä mies sido sitä köyttä etupyörän raidetankoon äläkä tukivarsiin. Muistaakseni vastaus oli se tavallinen suomalainen kehotus hoitaa vain omat asiansa.

Tämä sangen kirjallinen vuodatus sai alkunsa kysymyksestä, osaisiko joku paikata polkupyörän renkaan. Tuolla on vähäisempiin kuljetustehtäviin maitokärryt, toinen rengas puhki.

Väittäisin ettei minulla ole kaupungissa asuessani ollut polkupyörää, joten viimeksi olen ollut noissa tehtävissä lasten alettua pyöräillä. Näen silmissäni peltikotelon, jossa oli eräänlainen raspi ja hyvin pieni liimapullo paikkojen lisäksi. Ellei kukaan ehtinyt kieltämään, päällysrenkaan irrottaminen onnistui hyvin kahdella pöytälusikalla, kunhan oli tarpeeksi tukevia. Polkupyörän pumpun luulen nähneeni viimeksi parikymmentä vuotta sitten. Auton renkaaseen tarkoitettu käsi- tai jalkapumppu on tosi historiaa. Toivottavasti Tekniikan museon on valppaana.

26 kommenttia:

  1. Inertiakäynnistin. Kaikissa saksalaisissa hävittäjissä (ja Stukassa) oli sellainen. Sitä pidettiin 1930-luvun alussa hienostuneena laitteena joka toimi aina. Heti sodan jälkeen eräs saksalainen hävittäjälentäjä pääsi taas lentämään -- koneet olivat jääneet maahan muutama viikko ennen sodan loppua polttoainepulan vuoksi -- ja lentämään amerikkalaisten Mustangilla. Siinä oli mittareiden keskellä starttinappi ja moottorissa sähkökäynnistin. "Tällaisilla me oltaisiin voitettu koko sota", hän valehteli.

    VastaaPoista
  2. Kyllä pystykorvia saa, ainakin kymmenisen vuotta sitten sai, kun ostin omani, oikean Ukkopekan. Erinomainen kapine. Armeijassa minulla tosin oli jo rynnäkkökivääri. Sen purkaa ja kokoaa silmät sidottuina helposti jo nopeasti, olisiko ollut puolessa minuutissa. Tärkeä taito, jos vihollinen sattuisi hyökkäämään virka-ajan ulkopuolella, katalasti yön pimeydessä.

    Pioneerina osaan kertoa, että esim. 35 asteen pakkasen ongelma on se, että muutaman minuutin avokäsin puuhaamisen, esim. panostuksen, jälkeen sormet eivät yksinkertaisesti enää tottele. Sen ymmärtää kun sen kokee.

    VastaaPoista
  3. Kävin 70-luvun lopuilla intin Rovaniemellä. Alokasaikana saapusmiserämme kokonaisuudessaan kuului osallistua "Sergein" eli 23 mm it-kanuunan lukon purkamiseen ja kokoamiseen. Porukassa oli paljon maalaistalojen ja urakoitsijoiden poikia, joille koneiden kanssa touhuaminen kävi luonnostaan eikä heillä kauaakaan kestänyt ottaa konetykin koneistoa haltuun. Seurailin sivusta ja pian siirryinkin viestiporukkaan, jossa sähkölaitteiden kanssa näprääminen tuntui itselleni sopivan paremmin. Kertausharjoituksissa olinkin sitten pikkuherran hommissa, jossa hoidin miehistöjeni mielestä hyvin extramuonan ja alkoholien hommaamisen.

    t. Leka-Antti

    VastaaPoista
  4. Niin, muistatteko Veskun sketsin jossa hän luki kirjekurssilla dippainssiksi.

    Kysymys taisi tulla C-kasetilla ja kuului: "onhan autossa kondensaattori, onhan"? Vesku mietti pitkään ja ja takellellen vastasi: " oo, oo on!. Hän läpäisi tentin.

    Latovainiossa asui eräs mies jolla oli eläväinen mielikuvitus ja kun hän innostui kertomaan juttuja hän alkoi itsekin uskomaan niitä todeksi. Yksi juttu liittyy moottoripyörän sytytysjärjestelmässä olevaan kondensaattoriin.
    Mies kertoili ajelleensa Ypäjällä ja moottoripyörä alkoi piiputtamaan perunapellon laidalla jossa joku oli juuri istuttamassa perunoita.

    Yhdessä pähkäilivät että huonon käynnin syy olisi viallinen kondensaattori ja tuo perunanistuttaja oli sanonut että kondensaattorin tilalle tai rinnalle voi laittaa perunan.
    No siihen laitettiinkin ja toinen vielä miehen taskuun. Lähti ajamaan ja pääsi Vaulammille asti kun taas se moottoripyörä piiputti jälleen. Hän otti taskustaan uuden perunan ja vaihtoi sen entisen tilalle. Taas mentiin ja päästiinkin Latovainioon asti.
    Voisihan tuo olla tottakin, mutta ei ehkä sittenkään. Ei kai se peruna oikein sovi sinne moottoripyörän magneettoon kondensaattorin rinnalle tai tilalle, ellei sitten veistä pientä siparetta. Se minua mietityttää josko se oli varhaisperuna ja pitikö silloin sytytystä säätää myöhäisemmäksi? -Murphy_

    VastaaPoista
  5. Ei pystykorva
    Ukko-pekka
    Reserviläis-

    Ollaan sitä nyt niin teknikaalia.

    Aina yhä.

    VastaaPoista
  6. Niille, joita kiinnostaa, miten armeija näkee koulutuksen teorian nykyaikana, Kouluttajan opas 2007 voi olla mielenkiintoista luettavaa.

    En ole pedagogi, kuten eräs viisas mies sanoi, mutta sikäli kuin vähäinen kasvatustieteellinen ymmärrykseni riittää, näkisin tämän kirjasen olevan ihmiskuvaltaan ihan nykyaikaisen konstruktiivinen oppimiskäsityksen mukainen. Ylioppimisen eli järkyttävän kertaamisen teoria pohja esitellään kirjan sivulta 20 alkaen. Lyhyesti sanottuna perusideana on saada ihmiset oppimaan asiat kiitettävän hyvin, jotta ne muutaman vuoden siviilielon jälkeen menevät tyydyttävästi kovankin paineen alaisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin luokkaretkellä, vuoden 1959 yot, Säkylän Huovinrinteellä päivittämässä armeijan käsityksiä oppimisesta ja kouluttamisesta. Siellä ollaan ajassa, oltu jo varsin pitkään, Siviilipuoli on jo ainakin parikymmentä vuotta ottanut armeijan järjestelmistä oppia.Ei mistään Tuntemattoman jermuista, vaan nykyisen ihmiskäsityksen ja sen sisältämän elinikäisen oppimisen mahdollistamasta. Nöyryyttämisjärjestelmän olen kokenut mm. RUK:ssa aikoinaan. Lukon purkaminen side silmillä vielä onnistui, kokoaminen ei. Kenraalikin kuului seuraajiin. Onneksi poistuivat ennen siteen poistamista (ehkä, häpeä voinut muuttaa muistoja)

      Poista
    2. Rynnäkkökivääri on helpompi purkaa ja koota. Omana inttiaikana AUK-vaiheessa harrastimme ihan huviksemme sen purkamista ja kokoamista erilaisin vaikeutetuin tavoin. Esim. pipo silmillä selällään maaten aseen osat rinnan päälle laittaen. Sillä konstilla sai hommaan sopivasti haastetta. Rukissa ei ollut moiseen sitten enää aikaa.

      Rynkky on niin yksinkertainen laite, ettei siinä tarvitse hienomekaanisia taitoja:

      Kaikki eivät opi lukemaan. Kaikki eivät opi ajamaan polkupyörällä. Kaikki eivät opi puhumaan. Mutta jokainen oppii purkamaan ja kokoamaan rynnäkkökiväärin.

      Kun miettii, että tuon järjettömyyden esittää kokemuksen syvällä rintaäänellä puoli vuotta palvellut 19-vuotias alikersantti viikon palvelleille alokkaille, elämänsä ensimmäisille oikeille alaisille, jotka pitävät alikersanttia kokeneena, karaistuneena sotilaana, tajuaa tilanteen absurdiuden.

      Poista
    3. Niiettä itselataava elikäs kertatuliversio rynkystä tri Kemppiselle on suositeltavissa ja suodaan kunhan liittyy seuraan, käy ampumassa kalustolaukauksia ettei pääse ruoste pesimään ja rymyää muuteki pisin jos poikin urbaania etelää?

      - "Aina kun sä puhut sitä etelää se saa mun levikset repeemään, re-re-re-repeemään."

      - "Anna sitä märkää."

      Poista
  7. Pystykorvan voi ostaa - mutta ei ampumakuntoista. Sama käsittääkseni koskee Suomi-konepistoolia, jonka pirullista pyörölipasta olen aikanaan monesti täyttänyt. Lipas on kuin pirullinen kellokoneisto jousineen. Jos kaikki ei mene juuri oikein niin patruunat ovat miten sattuu ja sormet verillä. Mutta oli se kiva pyssy ampua koska sillä osui helposti. Toisin kuin sillä nykyisellä nk. rynkyllä, joka heitti helpostikin metrin verran sadalla metrillä.

    A. Lahti sai tiettävästi kymmenisen miljoonaa silloista rahaa Suomi KP:n komissioina. Paljonkohan mahtoivat saada oikeat omistajat Daugs ja Ehrich sekä omistusbulvaanina toiminut Transbaltic Oy. Sitä on vaikea arvioida. Paljon joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpi se nyt on se Madsenin rööri; onkse piippu vai putki ?

      Malli törröttää Vesikossa. Huippulaatua. Lahti matki paljon. Täysin mahdoton vekotin nuolen (moottoritykkiveneviirikkö -85) keulatäkillä, toivotonta sohottamista mutta kuulemma pirtuveneet erottuivat kuutamolla O.K. josta päättelen taitolajiksi. Oisko ?

      Hylsyt on käyttöön kelpaavia, eräskin pullonavaaja tehty. Tsöff...

      Poista
    2. Ø 20,173 urahalkaisija, siis putki.
      Uran pohjathan kuluvat palamalla ja siitä seuraa ohivuotoa; ammuksen lähtönopeus laskee ja enenevästi ohivuodon määrä. Sama periaate kaikissa kierteellisissä putkissa, siksi esim. Rheinmetall:in tornikanuuna on sileäputkinen.

      Poista
    3. Suomi KP valmistettiin lisenssit ml. n. 150000 kpl. PPŠ-41 n. 6 miljoonaa. Sosialistien tieteellinen työnjohto eli taylorismi tuotti tulosta. Lahti et al. keskittyi lähinnä ryyppäämiseen ja kiukutteluun provikoista.

      Poista
  8. Pystykorvan lukon kokoamisessa oli tärkeää ranneliike, jolla iskurin? sai menemään reikään. Munkkikahvit tuli. Renkaan paikkaaminen on ehkä mennyttä aikaa. Sisäkumit ovat niin halpoja ja kumia ne eivät ole nähneetkään. Uusi sisärengas on. Ongelmana on, ettei se se vaihdu omin voimin, kuten ei käynnistynyt Mersun moottorikaan.

    VastaaPoista
  9. K:"Jotkut olivat tulleet lopuksi ikäänsä kiukkuisiksi sodan aikana jouduttuaan suorittamaan erittäin suuria huoltotoimia ja moottoriremontteja tosi pakkasessa taivasalla paljain käsin."

    Ahaa. Siis tässä kuuluisassa - ja nauretussa - videossa ärräpäiden pääsyy olisi se että on pakkaspäivä:

    On tämä saatana työmaa!
    https://www.youtube.com/watch?v=xuywUEdkvTM

    VastaaPoista
  10. Polkupyörän tekniikka on kehittynyt dramaattisesti 2000-luvulla, ihan perusasioissakin.

    Nykyisiä viiltosuojattuja renkaita ei tahdo millään saada puhki pahimmassakaan sepelissä. Ilmaa tarvitaan lisää kerran vuodessa.

    Ketjukaan ei enää putoa rattailta minkäänlaisessa maastossa, vaikka rattaita olisi takana yhdeksän. Nopeimpien maantiepyörien yhdestätoista ei aina voi mennä takuuseen.

    Voihan tämä olla kädentaitojen kannalta huolestuttavaa kehitystä.

    vuorela, tampere

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuorelan pitäisi ajaa edes yksi hiekoituskausi pääkaupunkiseudulla. Nimitys "tappajasepeli" ei ole tullut tyhjästä eivätkä sitä ole antaneet makkarankuorenohuilla renkailla ajavat lycrapellet. Kun markkinoiden parhainkaan pistosuojaus eivätkä edes ulko- ja sisärenkaan väliin erikseen tungettavat pistosuojanauhat auta, voisi talvisesta liukkaudentorjunnasta vastaava virkamies myöntää että pyöräilijöiden valitukset eivät ole aiheettomia, mutta ei...
      PS Kiviaineksen valintaa on perusteltu edullisemmalla hinnalla ja vähäisemmällä pölyävyydellä.

      Poista
    2. Iikkonen (Malmi Malm)tiistaina, 13 kesäkuuta, 2017

      Reipas ostoskeskustaisteilija (åkettaja) menee vaikka läpi harmaan alueen.

      Sinkulat, ei siis sinkelit kyseessä. Se on miehestä kii!

      Ihme kitinää? Heftaa ja jesaria.

      Poista
  11. Polkupyörän renkaan paikkaaminen ei ole missään tapauksessa mennyttä aikaa - ellei kuulu niihin ihmisiin jotka sen sijaan että pesisivat käyttämänsä sukat heittävät ne roskiin, ovathan ne nykyään niin halpoja! Mutta ei ole mitään mieltä tuottaa tarpeetonta jätettä yhtään enempää kuin on välttämätöntä - ja nykyihmiselle voi pelkällä vähäisen asian omin käsin tekemisellä, olipa se se sitten paidan napin ompelu tai sisärenkaan paikkaus, tietty arvonsa.
    Sisurin paikkauksessa tärkein niksi on muistaa ettei käytettävä aine liimaa vaan vulkanisoi ja että se pitää levittää ohuelti mutta tasaisesti ja ennen paikan laittamista sen pitää antaa kuivua juuri niin kauan kuin ohjelappunen neuvoo.
    Toinen niksi liittyy ulkorenkaan vanteelta ottamiseen ja takaisin laittamiseen. Lusikoita eikä veitsiä ei siihen käytetä eikä voimaakaan. Tarkoitusta varten on rengasraudat jotka nimestään huolimatta ovat muovia, mutta pelkillä näpeilläkin homma onnistuu kun painaa renkaan reunalangat koko matkalta vanteen reunoilta sen keskelle, jolloin vanteen ympärysmitta pienenee. Takaisin laitettaessa sisuriin laitetaan ensin sen verran ilmaa että se saa vähän muotoa, jolloin se ei vahingossa jää ulkorenkaan ja vanteen väliin ja puhkea heti uudestaan. Reunalankojen kanssa sama juttu kuin edellä ja ulkorenkaan saa paikalleen ilman työkaluja, joilla moni onnistuu tökkäämään reiän juuri laittamaansa uuteen tai paikattuun sisuriin.

    VastaaPoista
  12. Loputtomalta tuntunutta toistoa (jota kutsuttiin asekäpistelyksi) harrastettiin minun aikanani ja koulutushaarassani) vain rk:n ja kvkk:n parissa, mutta kyllä nekin riittivät laittamaan varusmiehet lahjakkuusjärjestykseen.
    Curzio Malaparte (joka kieltämättä oli ennen kaikkea tarinankertoja ja ideologisesti romantikko) kertoo jossain kirjassaan siitä kuinka arojen perinteisesti hevosia paimentaneet ja sukupolvia kasvattaneet kansat tuottivat NL:n konearmeijalle sen parhaat panssarivaunumekaanikot jotka oppivat nopeimmin ja tunnistivat viat taitavimmin.
    Mutta törmäsin hyvin samankaltaiseen kertomukseen kun satuin lukemaan erään amerikkalaisen hävittäjälentäjän kuvausta siitä kuinka ilmiömäisimmät hänen tuntemansa mekaanikot olivat Alaskan eskimoita jotka eivät ennen asepalvelukseen joutumistaan olleet moottoreita nähneetkään eivätkä kouluja käyneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nenetšimekaanikot ei pärjää ninjakauppiaille!

      Poista
  13. Tuo lukon purkaminen ja kokoaminen osui arkaan paikkaan. Armeijassa 60-luvulla olin aina viimeinen rynnäkkökiväärin lukon purkamisessa tai kokoamisessa.

    Tämä käsistä kömpelön elämä on johtanut myös siihen että en ole koskaan suostunut hankkimaan vaihdepyörää. Liiallisia käpistelyongelmia siinäkin. Polkupyörän kumin vaihtaminen tai paikkaaminen toki sentään vieläkin sujuu.

    Polkupyörä on silti minulle tärkeä liikkumis- ja liikuntaväline, vaikka omaa autoahan ei nykyään voi välttää varsinkin kun kaikenmaailman "onnipussit" vielä hävittivät koko entisen matkustusinfran.

    VastaaPoista
  14. Ei sitä vesikärryä kaukoparannuksena ainakaan saa kulkemaan. Joka sellaisen maitotonkkien lykkäämiseen suunnitellun omistaa olkoon tyytyväinen, sillä kulkee saavillinen sopivasti saunalle ja ryhti pysyy hyvänä.

    VastaaPoista
  15. Renault 4&6:n yleistyökalu: Pyörämutterin avain, tunkin veivi ja käynnistyskampi.

    VastaaPoista