Sivun näyttöjä yhteensä

8. kesäkuuta 2017

Isoturkki



Vielä Aleksis Kiven tuotannossa ”Isoturkki” eli turkkilaiset eli islam vilahtaa oikeiden ihmisten vihollisena. Euroopan historian pääpiirteet lukeneet tietävät, että Turkki pääsi parhaimmillaan aivan Wienin ympärysmuureille. Se sitä vastoin ei taida pitää paikkaansa, että voisarvi (croissant) ja siten rinkeli heijastelisivat Turkin puolikuuta, jota olisi käytetty leivonnaistenkin mallina.

Se taas on totta että Gallipolissa noin sata vuotta sitten turkkilaiset pysäyttivät Ensimmäisen maailmansodan englantilaisten ongelmattomaksi luuleman tunkeutumisen Turkin salmiin ja siis Keskusvaltojen selustaan.

Tämän kirjoitan miettiessäni, että ovatko eräät terroristijärjestöt ja niitä ehkä tukevat arabivaltiot varmasti oikea osoite.

Turkin tapahtumat ovat jääneet ikään kuin sivuun. Turkkilaisten itsensä 1920-luvulla aloittama eurooppalaistuminen, johon liittyy maallistuminen ja teollistuminen, on yllättäen pysäytetty täysin.

Maanosassamme on muutaman vuosikymmenen tauon jälkeen kaksi diktaattoria, yksi Turkissa ja toinen Venäjällä.

Islam-asiantuntijat esiintyvät ja selvittelevät taustoja.

Sitä ei ole korostettu erikseen, että käytännössä koko kohtalaisesti tuntemamme kulttuuri on peräisin tämän hetken sotatoimialueilta. Nykyisessä Turkissa ja Libanonin – Israelin seudulla syntyi maanviljely ja karjanhoito noin kymmenen tuhatta vuotta sitten, ja metallikaudet saivat alkunsa siellä, siis pronssikausi ja rautakausi.

Uutisissa vilahtelevat kaupungit, joita nyt tulitetaan maasta ja ilmasta, olivat kaupallisen ja sotilaallisen mielenkiinnon kohteina ainakin jo pronssikaudella.

Sitten tapahtui jotain, minkä tunnemme huonosti. Niin sanotut merikansat voittivat jopa Egyptin, ja Kreeta tuhoutui syystä tai toisesta. Tuho oli hyvin nopea. Lähes kaikki Välimeren altaan itäpään kaupungit tuhottiin noin 50 vuoden kuluessa.

Siitä alkoi pysyväksi osoittautunut näköharhamme, ”eurooppalaisuus”, jossa mahdollisimman paljon johdetaan antiikin Kreikasta ja Roomasta. Se toki myönnetään, että kun Eurooppa meni pimeäksi varhaiskeskiajalla, paljon arvokasta tietoa saatiin Tuhannen ja yhden yön alueilta.

Nykyihmiselle maailmanhistoria alkaa vuodesta 1914 tai 1945 ja ainakin Yhdysvaltojen ja ehkä myös Venäjän ennen näkemättömän roolin takia mitään jatkuvuutta ei ole.

Väitän että viime viikkojen tapahtumia on tarkasteltava kokonaisuutena, joka alkaa noin 8000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, tai että joka tapauksessa on otettava huomioon, miten sangen vähäpätöinen ratsastajakansa ilmaantui Aasiasta puristamaan itseään toiseksi Roomaksi sanovan Bysantin pois Anatoliasta niin että koko keisarikunta tuhoutui 1453, ja sen jälkeen Ottomaanien valtakunta oli erittäin merkittävä suurvalta ainakin 400 vuotta.

Tämän hetken terroristit mainitsevat välillä kristittyjen ristiretkistä, joita he pitivät tihutöinä. Sitä ei mainita koskaan, että juuri turkki levitti tähteä ja puolikuuta hyvinkin vastahakoisille naapureilleen.

Eurooppa ei koskaan toipunut sisällissodastaan 1914-1918. Ehkä siksi täällä vain sukupolven tai kahden ajan asuneet ovat taipuvaisia uskomaan että me olemme välimerelliseen väkeen verrattuna jollain mielenkiintoisella tavalla turmeltuneita.

Olen aina epäillyt, että kun Hitlerillä oli tuo lukeneisuus heikon puoleista, hän erehtyi ruvetessaan vihaamaan juutalaisia. Tuota erikoista kansaa oli Saksassa Hitlerin aloittaessa noin 1 prosentti maan väkiluvusta.

Jospa Hitler oli lukenut tietosanakirjan väärää osaa. Wieniläiselle (oikeastaan toisessa Itävallan kaupungissa Linzissä syntyneelle) perinteinen kauhistuksen kohde olisi ollut turkkilaisuus ja kaikki mikä siihen liittyy. Kun ainakin opettajat koulussa kertoivat myös mongoleista, joista muuan Tshingis-kaani perusti kaikkien aikojen toiseksi suurimman imperiumin ja kukisti muun muassa turkkilaiset, siinä on toinen perinteinen pelon paikka. Englannin kielessä saksalaisia sanottiin halveksivassa mielessä hunneiksi, kun tyhmyydestään tunnettu keisari Wilhelm II oli päästänyt tällaisen lipsauksen suustaan. Unkarissa hunnit sitä vastoin elävät nimistössä – kuten Attila – ja ehkä maan nimessä – Hun-garia.

Kiinalaisista ei ollut tuohon aikaan paljon vaaraa, koska etenkin englantilaiset olivat osallistuneet oopiumisodillaan Keskustan valtakunnan halvaannuttamiseen niin tehokkaasti, ettei Kiinaa poliittisena yksikkönä oikein ollut olemassa 1900-luvun alussa. Ja Intia ja Brasilia olivat siirtomaita.

Nämä viittailut Turkkiin ja Syyriaan ovat keskeneräisiä ajatuksia, joiden pohjana on mielestäni aika vahva oppi siitä, että maantiede ja siihen liittyen ilmasto (saastunut tai vähemmän saastunut) ovat historian tekijät. Ihmiset ja heidän rahansa ovat väliaikaisia ilmiöitä. Vuoristot ja meret, joet ja järvet pysyvät, ellemme siis mene geologiseen aikaan.

Ilmasto ja vesi ovat ongelmia mutta myös maapallon suurin voimavara. Luotaimet ja radioteleskoopit etsivät eksoplaneetoilta näitä kahta, ilmaa ja vettä. Välimeri, Itämeri, Pojanmeri ja alle kymmenen suurta jokea ovat Euroopan historian avaimet.

Vallankumouksellinen tekniikka on yleensä saatu Eurooppaan Silkkiteitä Kiinan suunnasta. Siellä oltiin kroonisesti Eurooppaa edellä muun muassa metallien käsittelyssä.

Tietysti asiat muuttuvat ja tekniikka merkitsee paljon. Lyhyen aikavälin tarkastelussa tämän hetken ”uskontojen taistelut” johtuvat pitkälle öljystä ja etenkin 1970-luvun öljykriiseistä. Ensin öljyä oli saatava välttämättä yhä lisää ja nyt hyvin moni käsittää, että öljyn ja siis öljymaiden aika on menemässä mailleen.

19 kommenttia:

  1. "Tämän hetken terroristit mainitsevat välillä kristittyjen ristiretkistä, joita he pitivät tihutöinä. Sitä ei mainita koskaan, että juuri turkki levitti tähteä ja puolikuuta hyvinkin vastahakoisille naapureilleen."

    Dr. Bill Warner vertaa ristiretkiä ja islam-invaasion 548 taistelua.

    https://www.youtube.com/watch?v=I_To-cV94Bo

    VastaaPoista
  2. Sikäli osmanit eivät levittäneet ristiä ja puolikuuta kovin tehokkaasti, että juutalaisilla ja kristityillä on uskonnonvapaus ja laaja itsehallinto. Patriarkalla oli visiirin automaattinen paikka. Esim. Luther kirjoitti kunnioittaen asiasta, yhden englantilaisen diplomaatin mukaan Istanbulissa oli vapaampaa harjoittaa uskontoaan kuin Madridissa. Balkanilla verot alenivat aiempaan kristittyyn valtaan verrattuna.

    VastaaPoista
  3. Maanviljelyksen ja kaupunkikulttuurin syntysijana pidetään lähi-idän "kultaisen puolikuun" jokien varsia. Turkin laaja alainen imperiumi eli satoja vuosia pysähtyneisyyden tilassa, ja oli 1900-luvulle tultaessa "Euroopan sairas mies"Venäjän ohella.
    Hitlerin antisemitismin syntyyn lienee vaikuttanut maalaisnuorukaisen tyrmistys,nähdessään monikulttuurisen Wienin katukuvassa erottuvia itäeuroopan juutalaisvainoja paenneita värikkätä juutalaisia.

    VastaaPoista
  4. Täydentäisin blogistin sanomaa seuraavlla.

    Myös Valko-Venäjällä on diktaattori, jonka kettinkiä Putin yrittää silloin tällöin kalistella muttei tuo tunnu siitä välittävän. Ikävä heppu (no, molemmat).

    Unkarissa ollaan liukumassa diktatuuriin demokratian menetelmin mutta rimaa tärisyttäen. Unkarilaisten oma nimitys maalleen on Magyarország eli madjaarien valtio. Muut kutsuvat hunneiksi ja unkarilaiset olivat pelättyjä ratsumiehiä jotka tekivät pieniä valloitusretkiä ympäristöönsä nykyisille paikoilleen siirryttyään. Ovat etäisiä sukulaisia meille suomalaisille ja kielensä on hyvin läheistä sukua. On mielenkiintoista kuinka samankaltainen kielioppi on unkarin kielessä verraten suomenkieleen. Mutta ne sanat, ne ovat muuttuneet koko lailla erilaisiksi (luultavasti molemmissa kielissä). Vain ikiaikaiset perussanat ovat identtiset. Ajankohtainen kehitys unkarilaisten maailmassa on erittäin huolestuttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt niin kovin huolestunut olisi unkarilaisten demokratian kehityksestä. Valtaa pitävä Fidesz on lähinnä kokoomusta vastaava konservatiivipuolue. Kansallismielinen työväenpuolue jobbik on pieni tekijä, jota yleisesti pidetään vähän hörhöporukkana, eikä vaikuta olevan mitenkään kasvattamassa suosiotaan.

      Poliittisen vasemmiston alamäki on lähinnä heidän omaa syytään. Sosialistit mokasivat viimeisimmän valtakautensa kymmenkunta vuotta sitten todella pahasti. Korruptio ja vallan väärinkäytökset olivat itäeurooppalaisittainkin niin poikkeuksellisia, että sukupolvi saa muuttua ennen kuin vasemmistolla on uudelleen mahdollisuutta nousuun.

      Vietän Unkarissa aika paljon aikaa, tunnen paljon unkarilaisia eri elämänaloilta. Yleinen käsitys maassa ei ole, että suunta olisi diktatuuriin päin. Jonkun verran konservatiivisemmalta maa vaikuttaa kuin Suomi. Samankaltaista mielenmaisemaa siellä kohtaa kuin naapurissa Itävallassa. Puheet diktatorisesta kehityksestä ovat lähinnä vastaavia kuin jos Li Anderssonilta kysyttäisiin Suomen hallituksesta. Eipä paljoa positiivista kuuluisi. Niin Unkarissakin kriitikot ovat enimmäkseen valtansa menettäneisiin sosialisteihin sidoksissa olevia.

      Poista
    2. Unkarin demokratian pelastaa rajojen kiinni paneminen. Vaihtoehtoina ovat diktatuuri tai perikato, jota liberaalidemokraattiseksi avoimeksi yhteiskunnaksi niin kutsutaan.

      Poista
  5. "Jospa Hitler oli lukenut tietosanakirjan väärää osaa. Wieniläiselle (oikeastaan toisessa Itävallan kaupungissa Linzissä syntyneelle) perinteinen kauhistuksen kohde olisi ollut turkkilaisuus ja kaikki mikä siihen liittyy."

    Minusta on ihan selvää, että Hitler vain halusi juutalaisten omaisuuden ja orjatyövoimaa. Oli kätevää varastaa joukolta, joka oli omien rajojen sisäpuolella. Miksi vaivautua surmaamaan juutalaisia tai ketään muutakaan, jos siitä ei ole taloudellista hyötyä. Tappaminen on ikävää työtä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä rajoja piti siirtää juutalaisalueille, kuten Venäjälle.

      Poista
  6. En tiedä mistä tämä Hun-garia on peräisin mutta ellen ihan väärin ole ymmärtänyt, he itse kutsuvat maataan nimellä Magyarorszag eli magyaarien maa joita magyaareja (majaareja, mitenkähän tuo suomeksi kirjoitetaan?) pitävät esi-isinään ja jotka maahan saapuivat hyvinkin hunnien jälkeen. Wikipedia tietäisi paremmin, varmaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoo tuossa alussa on latinalaistetusta versiosta. Suomenkielen "unkari" on lähempänä alkuperäistä haukkumasanaa. Sen lähde on obskurantti, kuten madjaarien omakin nimitys itsestään.

      "The Hungarian people refer to themselves by the demonym "Magyar" rather than "Hungarian". "Magyar" is Finno-Ugric from the Old Hungarian "mogyër". "Magyar" possibly derived from the name of the most prominent Hungarian tribe, the "Megyer". The tribal name "Megyer" became "Magyar" in reference to the Hungarian people as a whole. "Magyar" may also derive from the Hunnic "Muageris" or "Mugel". (Wiki)

      Poista
    2. Kyllä unkarilaiset jossain määrin tuntevat yhteyttä hunneihin, osana alueen historiaa. Esim. Attila on siellä kohtalaisen yleinen etunimi.

      Muuten, unkarissa, samoin kuin suomessa, hyvin pääsääntöisesti sanojen äänteet lausutaan niin kuin kirjoitetaan, tietysti huomioiden sen, että jotkut kirjaimet lausutaan eri tavoin kuin suomessa. Attila-nimi on poikkeus tähän sääntöön, se lausutaan Atilla. En ole koskaan kuullut selitystä miksi, niin vain on.

      Poista
    3. Unkarilais-brittiläinen kirjailija George Mikes kirjoitti luoneensa nyrkkisäännön suomalaisten tunnistamiseen: puhe kuulostaa unkarilta, mutta mitään ei ymmärrä. Tämä päti siihen asti kun hän vieraili Israelissa ja kuuli unkarilaislähtöisten sikäläisten puhuvan hepreaa.

      Poista
    4. Tässä kommenttiketjussa ei vielä mainittu, että sanalla Unkari ei ole historiallisesti mitään tekemistä hunnien kanssa. Myöhemmin h lisättiin sekundaarisesti juuri sen takia, että sanan ajateltiin virheellisesti liittyvän hunneihin. Unkari oli alun perin turkkilainen heimonnimi, josta se siirtyi unkarilaisten nimitykseksi. Niinhän myös Bulgaria oli alkujaan erään turkkilaisen heimon nimi.

      Poista
  7. Sotien syiksi ehdotetaan rationaalisia selityksiä kuten ilmastonmuutos, öljy, teollisuuden keskinäinen kilpailu (Britannia- Saksa). Kovat tosiasiat johtavat pahoihin asioihin. Väitän päinvastaista. Kollektiivinen pimeys, pessimismi eli Social mood tai Zeitgeist vanhemmalla termillä, korreloi destruktiivisen käytöksen ja ilmaisun kanssa. Asiat tapahtuvat tunteen kautta. Sitten ne rationalisoidaan. Ristiretkistä osana suurempaa kokonaisuutta kirjoittaa Montefiori. https://ketovuori.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvisodan suoranaisesta ihmeestä puhuminen kertoo, että päätös pään lyömisestä Karjalan mäntyyn ei ollut rationaalinen.

      Poista
  8. Kylmän sodan jälkeinen Washignton ei ole tottunut vastaamaan tekemisistään kenellekään. Sieltä on voinut ostaa vaikutusvaltaa, aseita - pay to play you know. Syyrian öljyt on myyty moneen kertaan. Googlaamalla Genie Murdoch Rothschild Syria - mitä sieltä löytyykään. Soleimani pyysi Diktaattori Putinilta taustatukea. Loppuhistoriaa kirjoitetaan
    http://www.reuters.com/article/us-mideast-crisis-syria-soleimani-insigh-idUSKCN0S02BV20151006

    VastaaPoista
  9. "Ilmasto ja vesi ovat ongelmia mutta myös maapallon suuri voimavara... Välimeri, Itämeri, Pohjanmeri ja alle kymmenen suurta jokea ovat Euroopan historian avaimet."
    Jos puhumme ilmastosta, tuohon listaan olisi kaiketi lisättävä Atlantin Valtameri. Edellä mainitut ovat alisteisia Atlantille ja sen merivirroille. Koko Euroopan ilmasto (Venäjä Uralille asti) on perustaltaan riippuvainen niistä.
    Henry Chapinin ja F.G.Walton Smithin kirja "Valtameri virtaa" antaa mielestäni hyvän yleis- tai kokonaiskuvan Atlantin vaikutuksesta Eurooppalaisen kulttuurin kehitykseen. Tosin en ole huomannut onko siitä käyty polemiikkia. Onko joku taho tyrmännyt kirjan esittämät arviot? Kaiketi perusfaktat ovat edelleen pätöisiä, vaikka se onkin julkaistu suomeksi 1955 WSOY:n kustantamana.

    VastaaPoista
  10. Jaa että Kemppinen ei usko croissantin puolikuiseen syntyhistoriaan. Onko hänellä perusteita epäuskolleen? Edesmennyt Wienin teknillisen yliopiston arkkitehtuurin teorian professori Kari Jormakka uskoi ja perusteli uskonsa harvinaisen vakuuttavasti.

    VastaaPoista