Sivun näyttöjä yhteensä

9. maaliskuuta 2015

Mokat





Eilen oli puhe siitä, menivätkö naapurin isännällä piimät kaivoon. Näinkin pääsi käymään kansansadun isännälle, joka oli liikaa viisas. Hän sitoi kirnun selkäänsä, joka se tanhualla kulkiessa sopivasti hölskyisi, mutta unohti keksintönsä, kun piti välillä kumartua nostamaan sangolla vettä…

Korkeiden tahojen toimia miettiessä on jatkuva taipumus ajatella, että heidän toimintansa perustuu parhaaseen olemassa olevaan informaatioon, joka on analysoitu huolella. Sitten he käyttävän ylivoimaisia hengenvoimiaan ja päätyvät ratkaisuihin.

Markku Kuisma ja Pekka Seppänen miettivät tätä samaa ilmiötä aivan uudessa kirjassaan ”Suomen pahimmat bisnesmokat. Tarinoita Huippujohtamisesta” (Siltala, 2015).

Kirja on pieni ja nopeasti luettu mutta heppoisuus on siitä kaukana. Kuisma on taloushistoriaan erikoistunut professori ja Seppänen muun ohella entinen Talouselämän päätoimittaja eli vanha tekijä talouskirjoittamisessa.

Kirjoittajia yhdistää kunnioittava asenne liikkeenjohtajiin, etenkin niin sanottujen huippujohtajien tekemisiin. He ovat paneutuneet niihin. Mukana ovat palkitsemisjärjestelmät, onnistumiset, tahattomat onnistumiset ja erilaiset epäonnistumiset. Arvio on helppo hyväksyä todeksi. Vaikka asianomaisten oma käsitys näyttää olevan toinen, huippujohtajat ovat tavallisia ihmisiä, joiden toiminnan tulokset ovat tavallisia ja poikkeavat arkisista vain kooltaan. Siinä missä minun erehdykseni maksaa tuhat euroa, eräiden virheet maksavat tuhat miljoonaa, ja vielä siten kätevästi, että lasku lankeaa yleisölle.

Kysymyksessä ei ole paljastuskirjoittelu, joka muuten tuhoaisikin kirjan argumentin. Paljastaminen ja ”totuuden” esiin tuominen  on suosittua. Sellainen sisältää kuitenkin oletuksen, että kirjoittaja ymmärtäisi ja olisi ymmärtänyt asian paremmin kuin toimijat.

Kuisma ja Seppänen väittävät, että liikkeenjohtajat ja huippujohtajat ovat tavallisia ihmisiä.

Tämä on sensaatiomainen ajatus. Viihteellinen media, johon valitettavasti on luettava myös johtavat sanomalehdet ja monet televisio-ohjelmat, on hyvin halukas järjestämään liikkeenjohdon missikilpailuja. Ajatus on ehkä omaksuttu 1920-luvun Hollywoodista. Eräät tähdet ovat ”ylimaallisia”. He poikkeavat tavallisista ihmisistä kaikessa. Se käy ilmi jopa korvan tähystyksessä ja poskiontelon tulehduksessa. Yleisö oli valmis uskomaan, ettei filmitähti voi kärsiä esimerkiksi jalkahiestä. On hän niin sankarillinen. Ja tarvittaessa todellisuutta voi muuttaa. Ensin otettiin käsiteltäväksi hampaat, lopulta etenkin lähes alaikäisten naishenkilöicen maitorauhasia ympäröivä kudos.

Suosittelen tätä kirjaa. On tunnettua, ettei monilla ole arjen tiimellyksessä mahdollisuutta paneutua lähimenneisyyden mutkikkaisiin tapahtumasarjoihin syvällisesti. Kuisma ja Seppänen ovat tehneet sen puolestanne. Oma asianne on selvittää itsellenne, vakuututteko. Itse olen suoraan sanoen seurannut alaa tarkasti, niin että tässä kirjassa ei ole suuria yllätyksiä. Sanottavan kokoaminen iskeväksi sarjaksi näköaloja on aina erittäin hyvä työ, sillä sitä mukaa kuin näköaloja aukeaa, niitä myös unohtuu.

Kirjoittajat muistuttavat, että ”peruutuspeiliin katsominen” on hyvä tapa. Näin on. Peilit saattavat pelastaa kulkuneuvon, tai hengen. Taloudellissävyinen kirjoittelu ja lausuntojen lateleminen näyttää olevan merkittävä ajattelun uhka, jota tällainen kirja osaltaan torjuu.

Kun fundamentalistiksi ruvenneelle markkinatalouden kannattajalle huomauttaa tosiasiasta, joka ei sovi hänen ylistämäänsä oppiin, vastaus on luultavasti ”poikkeus vahvistaa säännön”. Olen joskus vastannut, että jos tuolla lauseella on tarkoitus vähätellä poikkeuksia, silloin unohdetaan, että matematiikassa aina ja fysiikassa melkein aina poikkeus murskaa säännön. Poikkeus pakottaa selvittämään tarkasti, mistä on kysymys. Luonnontiede ei tunnusta mielipidetutkimusten + - 2 % -sääntöä. Itse asiassa tiede sellaisena kuin me ymmärrämme sen nyt, alkoi planeettojen ratojen ja sitten painovoiman ”poikkeusten” selvittämisestä. Samaa voisi sanoa Einsteinin kolmannesta suuresta oivalluksesta, Brownin liikkeestä. Ennen oli arveltu, että hiukkaset liikkuvat muuten vain. Nyt kävi ilmi, että kysymyksessä onkin lämpöliike.

Kuisma ja Seppänen suosittavat liikkeenjohtajille mielikirjaksi Tuntemattoman sotilaan sijasta Seitsemää veljestä, joka sisältää kaikki liikkeenjohtajan perustyypit.

Kirjan esittelyyn on ahdettava jotain kriittistä. Siksi huomautan omasta puolestani, etten ole varma, oliko liikkeenjohtajien suosikki Koskela parempi johtaja kuin Lammio. Koskela kaatui, oikeastaan ihan turhaan, väsymystään ja kyllästyneisyyttään. Lammio säilyi hengissä lopputaisteluihin U-asemassa. Luultavasti hänestä tuli sotien jälkeen liikkeenjohtaja. Sellaista kokemusta minulla mielestäni on.


20 kommenttia:

  1. "Poikkeus vahvistaa säännön" on hauska lausahdus, jonka alkuperä on lähes kaikilta päässyt unohtumaan. Se nimittäin on alunperin "exception proves the rule" ja alunperin "prove" on tarkoittanut koettamista, kokeeseen asettamista. Eli kyse on ollut niinkin yksinkertaisesta asiasta, että säännön koettaa (&todistaa) poikkeus - ei kuitenkaan poikkeus sääntöön kuten nykyään virheellisesti todetaan vaan poikkeus lähtöaineistossa. Eli säännön pitää todistaa toimivan myös poikkeuksellisille esimerkeille eikä vain helpoille ja samankaltaisille. Vasta sitten se on toimiva sääntö.

    Markkinatalous nyt tietysti ei useinkaan ole oppi vaan uskonto - kaikki sen ongelmat lakaistaan maton alle. Tosin nuo "ongelmat" ovat usein köyhien, joita ei tarvitse huomioida, koska he ovat laiskoja ja saamattomia eivätkä hyvää kohtelua ansaitse - muutenhan he olisivat pärjänneet paremmin. Oikeat ongelmat korjataan muiden rahoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että joku tämän huomaa. Soisin tuon kirjoituksen saavan yleisempääkin huomiota, mutta voi olla että tuo väärä käsitys on juurtunut ihmisten mieliin niin vahvana ettei sitä enää voi muuttaa olkoonkin että tuo käsitys on täsmälleen päinvastainen alkuperäiseen tarkoitukseen verrattuna.

      Poista
  2. Tuntemattoman sotilaan upseerimalleista on keskusteltu paljon. Lammio oli kaaderi: "Maasotakoulu oli pilannut miehen lopullisesti." Kariluoto ja Koskela olivat reserviupseereja, vaikka ainakin Koskela oli ammattisotilas. Hän oli jo vanhempi mies, joka oli jäänyt talvisodan jälkeen palvelukseen, kun asevelvollisuusaikaa pidennettiin, kruununraakkeja kutsuttiin palevelukseen, ja rauhan ajan armeija kasvoi nopeasti. Kariluoto on ilmeisesti tuore ylioppilas, joka on käynyt RUK:n joko talvisodan aikana tai sen jälkeen vähän Mikko Juvan tapaan.

    Koskelan motivaatiota voisi tästä syystä vähän moittia. Hän oli pientilan poika ja hänelle vänrikin palkka jasosiaalinen asema merkitsivät selvää nousua. Tämä sisäinen ristiriita tuleekin Marskin syntymäpäivien korsukohtauksessa esille. Häneen verrattuna Kariluoto ja Lammio olivat idealisteja. Molemmat ihan ammattitaitoisia ja rohkeita upseereja, vaikka Lammio olikin täysin kyvytön ihmisten johtajana. Koskelan hällä väliä -johtamistyyli edustaa tietynlaista ihannetta. Olen itse nähnyt sen toimivan. Varusmiesaikana minulla oli alaisena laiskanpulskea alikersantti, joka onnistui henkilökohtaisella karismallaan vetämään ryhmäänsä erinomaisesti, vaikka ei tuntunut yhtään välittävän muusta kuin moitteiden välttämiseen riittävästä suorituksesta. Miehen johtamistapa muistutti kovasti Koskelaa. Itse en samaa uskaltaisi yrittää. Se vaatii ihan omanlaistaan karismaa.

    RUK:ssa asiaa käsiteltäessä todettiin: "Älkää yrittäkö olla koskeloita. Jos Kariluodon tason tavoitatte, hyvä
    on. Kunhn ette ole lammioita."

    VastaaPoista
  3. Niin,

    Bisnesmokista monelle tulee mieleen Sonera ja Saksan taajuushuutokauppa. Eri asia onko mokia sellaiset joissa tiedossa oleva riski konkretisoituu. Tekes voisi listata rahoittamistaan tapauksista enemmistön, sehän on riskirahoitusta. Omalta työuraltanikin tiedän yli kymmenen isoa ja kallista projektia, sitä sanotaan liiketoimintariskiksi. Se alkoi minun osaltani jo Valcosta.

    VastaaPoista
  4. Elämme tosiaan kummallista aikaa: Yksilönvapauden sanotaan olevan korkeammalla kuin koskaan, mutta samaan aikaan maassa vallitsee yksi ainoa totuus, ainakin median, politiikan ja talouden pintatasolla.

    VastaaPoista
  5. Luonnontiede ei tunnusta mielipidetutkimusten + - 2 % -sääntöä.. Kui? Kysymyshän on siitä, että sama tutkimus tehdään uudestaan ja uudestaan eri henkilöillä ja aina tulos on marginaalin sisällä. Luonnontiede ei varmasti tunnusta sitä, että mielipidetiedustelun tulos olisi sama kuin toteutunut tulos. Tuossa muuten pitäisi olla %-yksikköä eikä prosenttia.

    VastaaPoista
  6. JK: "Luonnontiede ei tunnusta mielipidetutkimusten + - 2 % -sääntöä."

    No joo, mitenkä sen nyt ottaa... Arvaan, että professori tarkoitti eri asiaa, mutta sanottavahan se on silti, että nykytieteen parhaan teorian, kvanttifysiikan, mukaan esim. elektronin paikkaa ei voi tietää täsmällisesti tiettynä ajanhetkenä.

    Eikä tässä kaikki: itse asiassa kvanttiteoria väittää, että sitä ei voi tietää siksi, ettei elektroni oikeasti olekaan missään tietyssä paikassa tietyllä hetkellä! Se on vain jollakin todennäköisyydellä jossakin.

    Nykytietämyksemme mukaan luonto todella toimii pohjimmiltaan näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää huomata, että ajatus elektronin paikasta on melko järjetön. Elektronin tilaa kuvaava täsmällinen tieto sisältyy sen aaltofunktioon. Tämä on periaatteessa mahdollista tietää tarkasti.

      Epätarkkuus liittyy mittaukseen. Sitä, miten mittaus "romahduttaa" aaltofunktion, ei ymmärrä kukaan, mutta se ei ole tarpeenkaan. Teoria toimii oikein hyvin ilmankin. Ne tuntemani fyysikot, jotka työkseen ratkovat aaltoyhtälöitä, eivät paljoa tätä filosofista puolta mieti. Jos sitä miettii liikaa, voi käydä hassusti.

      Jukan esimerkki mielipidemittauksen virhemarginaalista oli vähän huono. Todelliseen fysikaaliseen mittaukseen liittyy aina samantapainen virhemarginaali, vaikka monesti paljon pienempi. Itse ajatus oli kyllä oikein. Matematiikassa ja luonnontieteissä yksi vastaesimerkki (kunhan se on virhemarginaalien ulkopuolella) romuttaa "yleisen" lain.

      Poista
  7. (Varoitus:Ikävää etten keksi tästäkään Kemppisen jutusta mitään negatiivista, vaikka se olisi vaihteeksi mukavaa.)
    Tämä on tavallaan kertomus kirjasta, joka on osoittautunut lukijansa mielestä hyväksi.
    Mutta jännästi tämä kirjan esittelijä tulee kirjasta kertoessaan yhdistäneeksi siihen tavalliset ihmiset, suhteellisuustaulukot , kunnioituksen, viihteellisyyden, joitakin sairauksia, missikilpaulut, ihmisen kehon osia, peilit, niiden hyödyllisyyden myös taaksepäin katsoessa, poikkeukset , Einsteinin, maailmankaikkeuden planeettoineen ja painovoimineen. Tästä selviää myös Brownin liike (josta en ole aiemmin tiennyt sellaista olevankaan) ja nyt tiedän että hiukkaset eivät liikehdi miten vaan, vaan kysymyjsessä on lämpöliike.
    Muuta kirjallisuuttakaan ei tässä unohdeta, kaksi painavaa perusteosta on päässyt mukaan: Seitsemän veljestä ja Tuntematon sotilas.
    Ainoa, mitä jään kaipaamaan on musiikki.

    Tämä oli riemastuttavan monipuolista luettavaa. Pelkäänpä, että tuo kirja, josta tässä kerrotaan, jää kiinnostavuudessaan toiseksi. Kai se on luettava, jos sattuu käsiin kirjaston uutuushyllyssä. Ja täytyyhän sen olla hyvä. Miksi muuten kirjasta kirjoittaja innostuisi näin laajalti käsittelemään maailmaa, sen kaikkeutta ja ihmisiä. Oletin aiheen, jonka nimenä on Mokat, jo sinänsä mielenkiintoiseksi, mutta kun se osoittautui liittyvän talouselämään ja sen kautta huippujohtajiin, epäilen, että kirja olisi jäänyt hyllyyn ilman tätä kirjoitusta.

    Talouselämä kaikkine vivahteineen on minulle mustapilvi taivaanrannalla, joka uhkaavasti lähenee. Huippujohtajat jotka vetävät huippupalkkoja oletetusta työstään ovat..niin mitä he ovat? Tämän kirjoituksen mukaan, huhhuh, onneksi tavallisia ihmisiä! (Eli ei heitä kannata pelätä saati kadehtia.)
    Antaa pilven tulla. Sateeksi se muuttuu. Ja tavallisesti sateen jälkeen paistaa aurinko.

    VastaaPoista
  8. Kiitos tuosta viimeisestä kappaleesta, Lammion maineenpalautuksesta. Asiat ovat harvoin niin mustavalkoisia kuin mistä vaikuttaa olevan kansallinen yksimielisyys. Toisinajattelijat tahtovat olla vähissä ja yksinäisiä. Niin paljon kivempaa on puhua epämääräisiä Ellun kanoista.

    VastaaPoista
  9. Lammion esikuvaksi on tarjottu keuhkoistaan haavoittunutta, sittemmin asekätkennästä syytettyä ja lopulta Kuopion piispaksi noussutta Jukka Malmivaaraa. Eikös piispakin ole jonkinlainen liikkeenjohtaja, vai ?

    Lähisukulaisen vasemmistolaisella kaverilla ei ollut korkeaa käsitystä Malmivaarasta seuraavan tapauksen johdosta: Sodassa hän, sotamies, hämärässä laittoi jalkaansa vahingossa omien kenkien sijasta Malmivaaran saappaat. Malmivaara kapiaiskaverinsa kanssa suuttui silmittömästi, väitti että sotamies teki tahallaan ja uhkasivat teloittaa hänet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malmivaara toimi osittain Kariluodon esikuvana. Lammiolla ei ollut yksittäistä esikuvaa.

      Sukulaismiehen kaverin kertomusta epäilemättä kannattaa tietenkin muistaa, että Malmivaara olisi itse päätynyt linnaan, jos olisi ryhtynyt saappaanlainaajaa ammuskelemaan. Kertomus ei kyllä oikein vastaa omia kokemuksiani/kuulemisiani Malmivaarasta.

      Poista
  10. "Poikkeus vahvistaa säännön"-lause on esitetty hyvin myös suomenkielisessä Wikipediassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä oli sekin merkitys, jonka itse lausumalla ajattelevan olevan: jos havaitsemme poikkeuksen, täytyy olla olemassa jokin sääntö, tapa, lainalaisuus tms (jota emme välttämättä muuten tulisi havainneeksi).

      Poista
  11. Tätä aihetta käsittelee James Surowiecki kirjassaan "Joukkojen viisaus" Terra Cocnita 2007. Surowiecki haastaa perinteisen kliseen "joukossa hulluus tiivistyy", ja väittää ,että mikäli koottaisiin riittävän suuri ja kirjava ihmisjoukko päättämään "yleisesti kiinnostavista asioista" ,ryhmän ratkaisut osoittautuisivat ajan mittaan "älyllisesti aina yksilön ratkaisua paremmiksi" riippumatta hänen älykkyydestään tai perehtyneisyydestään asioihin. Suuren yhtiön johtajan olisi nimenomaan varottava loistavia liike, fuusio y.m.ideoita. Tilastojen mukaan ne johtavat tappiolle. Tässäkin ilmenee entropia, järjestyneisyys on tiettyä, epäjärjestys lukemattoman moninaista.

    VastaaPoista
  12. johtajat harvoin ymmärtävät miksi firma menestyy tai ei menesty. puoli elämää lattiatason toimittajana on saanut minutkin hyväksymään tämän. hauskoja esimerkkejä riittää myös asiantuntijoiden asiantuntemuksesta, oli jotenkin noloa kirjoittaa vaikkapa strategosin jim scholesin haastattelua enronin suurenmoisuudesta tai yves zozin haastattelua nokian ketteryydestä. kuisma ja seppänen ovat hauskoja sanaseppoja. olen kyllä sitä mieltä että tuntematon sotilas ja seitsemän veljestä joutavat samaan roskikseen tässä yhteydessä. jokainen oikeaa työtä tehnyt ihminen tajuaa että noilla hahmoilla ei ole meille mitään opetettavaa. nauratti parikymmentä vuotta sitten kun eräs tuttavani tuli neuvottelusta tauno matomäen luota ja sanoi että "pakkohan minun oli ottaa se eeron rooli kun iso mies sitä väkisin minulle tyrkytti".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bisneskonsultit käyttävät mielellään näitä tuntemattomien ja veljesten hahmoja, koska ne yksinkertaistavat asiat ymmärrettäviksi. Muita yleisesti käytettyjä ovat esim. eläimet - onko johtajana leijona vai susi vai peräti sarvikuono tai pässi.

      Pulmana näissä konsulttipöhinöissä on se, että ongelmat herkästi psykologisoidaan: firmalla menee huonosti, koska johtoryhmä ei tule keskenään toimeen erilaisten luonteidensa takia yms. On siinä tietenkin sikäli perää, jos eriluonteisuuden takia ei saada oikeita päätöksiä aikaan.

      Poista
  13. kukaan ei tiedä miksi jokin yritys menestyy tai ei menesty. enron oli vielä joitakin kuukausia ennen romahdustaan "maailman paras yritys, koska se oli onnistunut integroimaan innovatiivisuuden koko rakenteeseensa" (sanoi minulle strategosin jim scholes) ja nokia oli byrokratiansa ja prosessiensa lamaannuttamanakin (inseadin yves dozin mukaan) huippuesimerkki strategisesta ketteryydestä. jälkeenpäin voimme esittää kaikenlaisia syitä tapahtuneeseen, malliin että pentagon halusi nokian intelligenssin pois venäjän rajan läheisyydestä, tai että eero ei tullut juhanin kanssa toimeen.

    VastaaPoista
  14. Mutta mikä on tuo otsikon kuva - kuutioitu imaginäärinen häkkyrä Brownin liikkeestäkö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kuvittelin, että ajatus siinä kytee aivoissa.

      Raksuttaa Kunnaksen Ilkka

      Poista