Sivun näyttöjä yhteensä

29. maaliskuuta 2015

Toivotus





Joku täyttää vuosia Raumalla. Onnea.

Siinä Hurmeen kirjassa, josta on ollut jo monta kertaa puhetta, vilahtaa toisenlainen ja kummastuttava ajatus murteista. Tämä kirjoittaja tuntui antavan arvoa Nortamon jutuille, toisin kuin muu Suomen kansa. Jäin miettimään omaa murrettani ja Vaasan Jaakkoa, jonka tuotannon olen hiljan lukenut. Tuo pohjalainen meni myöntämään jossain vaiheessa suorat vaikutteet Nortamolta.

Näitä kahta yhdisti ainakin se, että molemmat olivat aika vaikeita ihmisiä ja kannattivat mahdottomia poliittisia ajatuksia. Nortamo vastusti muun muassa yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta, ja hänen maineensa yhteisen kansan ymmärtäjänä ei näytä perustuvan tosiasioihin. Jaarituksissa henkilöt, jotka ovat kansanmiehiä ja merimiehiä, nähdään kirjoittajan ehdoilla ja sijoitetaan kansainvälisen humoreskiperinteen lokeroihin. Sama koskee vaasalaista Ikolaa, mutta ehkä vähemmässä määrin.

Luultavasti siksi, että Raumalla oli seminaari, Nortamosta tuli yllättäen koko kansan kuuluisuus. Raumalla hänestä ei oikein osattu pitää ja siksi hän pakeni lääkäriksi Pudasjärvelle ja sen jälkeen Poriin. Mutta luultavasti seminaarin kautta ainakin kaksi Nortamon lauluista siirtyi nopeasti kansakoulun laulukirjoihin.

Muistan jopa hiukan ihmetelleeni, miksi meidän piti oppia kansa- ja oppikoulussa näitä kielellisesti jokseenkin käsittämättömiä veisuja. Opettaja oli kyllä tikahtua hilpeyteen.

Tätä sopii ihmetellä, vaikka Nortamon laulujen tekstit eli omat ja käännökset (kuten Bellmanin) ovat nykymitoinkin aivan poikkeuksellisen hyviä.

Mistähän saisi, varmasti sieltä Raumalta divarista, Tapio Niemen kirjan Hj. Nortamo – jaaritustensa vanki (2003). Lähteistä voi päätellä, että Nortamo oli luulevaista lajia ja hallitsi myös perhe-elämänsä tärvelemisen taidon, ainakin jos rouva pani pahakseen aviottoman lapsen tekemisen kotiapulaiselle.

Suomalaisen kirjallisuuden perinteessä kansaa kuvataan viiden lasin läpi, kamarin tuplaikkunoiden, grogilasin ja silmälasien. Nyt lukemani perusteella Nortamo ei poikkea tässä säännöstä. Huumori on pirullinen lajityyppi. Se panee kieltämään ihmisten ahdistavat tunteet, yleensä kertomuskaavan vaatimalla ”onnellisella ratkaisulla”. Jos koulumaisteri kuulee juovuspäissään ostaneensa huutokaupassa raakapuita, jotka saadun tiedon mukaan ovat kalliitakin, loppuratkaisu on tietenkin aprillipäivä. Ystävät ovat niin hyviä ystäviä, että ovat järjestäneet joukolla kujeen. Jos Hakkri Iiro saa turpaansa Gitukrännissä, lommoon lyödystä silkkipytystä löytyy setelirahaa, jonka hävittäminen etäisessä Turun kaupungissa otetaan oitis asiaksi.

Ero naapuruston Kustavin Volter Kilpeen on huima, vaikka näitä kahta taas yhdistää se, ettei kumpaakaan lueta. Tai ainakaan minä en ole kuullut, että Nortamoa luettaisiin muutoin kuin rituaaleissa tai pakolla.

Nykyajan murrekirjailijoita ovat Veikko Huovinen, joka sijoittelee paljon kainuismeja teksteihinsä (kuten ”mölö pösilö”), Jari Tervo etenkin kielen rytmin ja kieliopin tasolla rovaniemeläisissä juoppojutuissaan, ja etenkin Rosa Liksom, joka taas on sekoittanut parodian ja satiirin niin kertakaikkisesti toisiinsa, ettei lukijalla ole mahdollisuutta ymmärtää, mitä tarkoitetaan ja mitä ei.

Voi olla että sain ajatuksen päästä kiinni. Nortamon näkyvin poliittinen vastustaja oli E.N. Setälä, kielimies ja kieliopin tekijä, joka vanhoilla päivillään melkein kaatoi Turun yliopiston, sen saman, johon entinen Rauman seminaarikin nyt kuuluu. Ei kai tarvitse korostaa, että jos oli Nortamolla puolensa, niin Setälä pakkasi olemaan menettely- ja käytöstavoiltaan tyyppiä norsu posliinikaupassa.

Suomalaisten mieleen istutettiin ajatuksentapainen, että yleensä murre on ”oikean” kielen vielä puutteellinen kehitysvaihe. Toinen ajatustapa, luultavasti Nortamonkin Ruotsista (Fröding) omaksuma oli purkaa aikakauden nationalismia nurkkanationalismiksi. Suomessa sama ilmiö nostattaa tänäkin päivänä pohjalaisten mieliä, koska näytelmä ”Pohjalaisia” oli poliittinen travestia. Wikipediassa selvitetään, että Järviluoman nimissä esitetty teksti voi olla suora plagiaatti kansankoulunopettaja Anton Kankaan kirjoittamasta näytelmästä. Mutta näytelmän suosio kyllä taitaa perustua uhmaan sortavaa esivaltaa eli ruoskaa käyttävään nimismieheen henkilöityvää Venäjää vastaan.

Minusta Suomen johtava murrekirjailija oli Aleksis Kivi ja hyvä kakkonen on Väinö Linna. Molemmat kulkivat samalla tiellä kuin Charles Dickens, Mark Twain ja James Joyce. Kieli on hanuri. Sen soinnin syvyys riippuu siitä, miten taitavasti sitä kiskoo ja sen nappeja painelee.

Pitäisi saada ihan omaksi se Tantun kuvittama jaaritusten laitos. Kerrankin Tantun jäykkä mutta tarkka viiva tekee myönteisen vaikutuksen. Lisäksi raumalaiset saavat kasvot ja kasvonpiirteet, joita heillä ei Nortamon tekstissä ehkä oikein ole.


29 kommenttia:

  1. Sanaa murre ei pitäisi käyttää vaan tilalle ottaa esim. alikieli tai dialekti. Murre on epäonnistunut ruotsinmukaisuus sanasta brytning, joka tarkoittaa korostusta. Dialekteille on ominaista, että ne ovat johdonmukaisia kun taas korostus on vain väärin äännettyä kieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Language is a virus

      by Laurie Anderson

      ",, yeee."

      Poista
  2. Hallantien Iikka, aina vaansunnuntaina, 29 maaliskuuta, 2015

    Erikoinen vartalo, sanoisin jopa patsasta tekniseksi. Mies taisi olla Vapaa toimija.

    VastaaPoista
  3. "Huumori on pirullinen lajityyppi. Se panee kieltämään ihmisten ahdistavat tunteet, yleensä kertomuskaavan vaatimalla ”onnellisella ratkaisulla”. "

    Jukan innoittamana olen kaivellut kirjahyllystäni Huovisia ja muita humoristeja, löytyi sieltä Härmän Kustaakin.

    Nopein tapa kerrata Huovisen ajatusmaailmaa on Panu Rajalan mainio Hirmuinen humoristi.

    Sen yhden luvun nimi on:

    Saatana kun naurattaa.

    Tämä lyhyt toteamus pitäisi jotenkin välittää eräälle uskontokunnalle tässä maailmassa.
    .

    VastaaPoista
  4. Aikanaan kielirajalla sijainnut Kustavi on tuottanut ainakin kaksi hyvää kielimiestä. Kirjailija Kilven lisäksi pienestä saaristopitäjästä oli kotoisin suomen kieliopin perustajana pidetty A.W. Jahnsson. E.N. Setäläkin pohjasi oman kielioppinsa Jahnssonin väitöskirjaan. Olikohan laivanvarustamisen tuomilla kokemuksilla ja varoilla merkitystä sille, että kustavilaiset kouluttivat lapsiaan varhemmin kuin varsinaisissa maaseutupitäjissä tehtiin.

    VastaaPoista
  5. Ajattelin, että otan Niemen teoksen tuosta hyllystä ja tuon pääsiäisenä. En löytänyt. Olenkohan antanut kirjan pois siitä huolimatta, että se on hämmästyttävän hyvä. Niemi kuvaa hienosti, miten lääkärin ammatin hoitaminen pienessä kaupungissa alkaa käydä hermoille. Pako pohjoiseen toi pientä helpotusta, mutta ilmeisesti kuoleman ja kärsimyksen näkeminen koetteli taiteilijan sielua tavallista syvemmltä. Muistan ihmetelleeni Niemen teosta lukiessani sitä, kunka Nordlingin perhe kytkettiin fennomaniaan. Eivät he erikoisen suomenmielisiltä vaikuttaneet verrattuna pääkaupunkiseudun fennomaaniperheisiin. Mitä tulee seminaariin, niin siellä ei Laulajapoikaa laulettu musiikin tunneilla, vaikka pariin oli sävelen laatinut oppilaitoksen oma musiikin lehtori A. Törnudd. Alkoholin nauttiminen oli tietenkin tiukasti kielletty seminaarin pojilta, joten Nortamon juoomalauluje ei tietenkään seminaarin alueella kuulunut. Vilkaisin Törnuddin kirjoittamia oppiennätyksiä 1900-1918. Hänen ja Nortamon yhteisiä raomankielisiä sävellyksiä ei löydy opeteltujen teosten joukosta. Seminaarin lääkärinä hän toki oli tietenkin tunnettu seminaarilaisten joukossa, ja Seminaarin tuleminen paikkakuinnalle näkyi varmasti myös palkkapussissa.

    Tämän päiväiseen juttuun liittämääsi kuvaa katsoessani minulle tulee aina mieleen se, että juhlakalu ei vaikuta erityisen innostuneelta saamastaan huomionosoituksesta. Pää on nostettu tolpan päähän. Kuulin muuten viime vuonna Satakunnan kirjallisen kerhon kokouksessa vuosisadan alusta peräisin olevan äänitteen, missä Nortamo lukee itse omaa jaaritustaan. Äänitys lienee ainoa laatuaan. Nortamon ääni soi korkeassa tenorissa. Jotenkin minun mielessäni Tauno Koskela edustaa puhuttua rauman kieltä. Jaaritukset ovat paljon hauskempia kun niitä saa kuulla hyvän lukijan lukemina.
    Lauri

    VastaaPoista
  6. Olisikohan niin, että nykypäivän Suomessa ainoa kulttuurillisesti ja korkeakirjallisesti korrekti murre on pohjolan, etenkin peräpohjolan murre?

    Nimenomaan se versio, jota puhutaan rajan molemmin puolin, ja jota ovat viljelleet vakavasti otettavissa teoksissaan Mukka, Pohjanen, Liksom, Mikael Niemikin osittain ja miksei Katja Kettu Kätilössään.



    VastaaPoista
  7. JK: "...vilahtaa toisenlainen ja kummastuttava ajatus murteista..."

    Tätähän minun pitikin kysyä, että millainen ajatus, millä tavalla erilainen ja outo? Silläkö, ettei murre olekaan oikean kielen puutteellinen kehitysvaihe?

    Kenellehän tuo ajatus on uusi ja eriskummallinen? Suurelle yleisellekö, sohvaperunoille ja persuille?

    VastaaPoista
  8. Ohoh, kun pitkä kaula tolla ukolla.

    VastaaPoista
  9. En minä ole tamperelainen mutta olen joskus siellä asunut. (Onneksi en sentään Turussa!) Kun sitä tampereenmurretta luonnossa kuunteli niin ajatteli että "kyä on rumaa"... Mutta äkkiäkös siihen tottu. (Niin kuin kaikkeen.) Hannu Salama kirjoissaan, siis repliikeissään, stilisoi sitä puhekieltä niin ovelasti että se kuullostaa ihan aidolta... vaikka varmaan ei oo. Siinä mielessä minä pidän häntä erittäin hyvänä "murrekirjailijana" myös.

    Ps. Jos hämäläismurteisia repliikkejä kirjoihin pistäisi semmoisenaan kuin ne puhutaan, esim.

    "...joskus jo vuasia sitten olin, tua Romaniassa ja semmosessa kylpylässä ja, ja tota, semmonem pariskunta nin, ne tuli aina istuun, ruakapöytään, yhtaikaa ja, se miäs katteli mua aina ja mä olin niinnn ...vaivaantunuj ja vaivaantunuj ja tota noin, kai ne sen sitte huamas ja rouvva sittes sano että tota noi, kais sää oot se huamannuk kun tutummaks tultii että, että, me aina haetaan sun seuraas ja, ja ukko kattelee sua oikee haavi auki että tota noin, niin mä san että joo, kyllä mää sen oo huamannuj ja mua ov vähä rassanus se. Nin se sano että, ku se nauttii niin kun sää puhut tamperetta. Että, se aina sanoo mennääv vaan sen tamperelaiser rouvvav viäree"

    niin kuka pöljä tällain kirjotettuja kirjoja viittii lukee? Kysyn vaan. Tai tiätysti jos kirjan asiasisältö olis pirun painava, niin kai maar simmottii sitte pakon erest lukis.
    .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älähän nyt, Sinikka Nopola kirjoittaa tuolla nurkan takana.

      Poista
    2. Kyllä Nopolatkin välillä vetää mutkia oikoiseksi. On pakko. Mutta siitä laitilaisesta mikä se nyt on nimeltään, Helikö? niin hänen käyttämästään kielestä en osaa sanoa onko se presiis just tai vain melkein aitoa? Runoilijat kun muutenkin pruukaavat puhua läpiä päähänsä. - Itse olen Vorssasta (kirjoitetaan Forssa) kotoisin, ja olen lukenut jostain (en muista mistä) että Lounais-Hämeessä yhdistyvät sekä turun- että hämeen murteitten pahimmat (en muista mitä termiä tutkija-raukka käytti mutta sanotaan että...) mönkyröinnit. Tarkoitti sillä että ko. paikallismurre lainaa rummimmat piirteet kummaltakin. - Mielestäni hän on kyllä oikeassa siinä.

      Ps. Mutta tämänhän kai kaikki tietävät...? Että kun tyhmin tamperelainen muuttaa Turkuun, niin kummankin kaupungin asukkaiden älykkyysosamäärä nousee...

      Turku on kiva kaupunki. Vaikka se kerran paloi ja 60-luvulla melkein kokonaan purettiin. On se.

      Poista
    3. Kiva se Heli! Se on niin tarkkaan kuin olla voi. Runot näes mikis. Kiertelee, keikkailee, taiteilee... Elämästä elämällä pääsee.

      En kehtaa tähän tällätä lounaisalikielistä imitaatiota.
      Sulavoi on herkkua. Se lue.

      Matti Hälli. Herrajjestas. Jos että Guareschin Isä Camillo? Ei-ei... Maria Gripe, Josefin! Se toinen on Josefinin ystävä.

      En tahdo olla puolikuiva saati brutaali, siksi paukkasen taas sen pommin: Marko Tapio, Arktinen hysteria. Kaksiosainen sekin. Voinee päätellä että klassinen romantismi on viehättävin laji mitä tulee yleensä makuni vikoihin.

      Ostin torilta taulun. Kotka siinä käy kelon kouraan nautitsemaan saalista. Taidan tietää taiteilijan, olkoon kuka hyvänsä. Kiitolaukkaa kotiin ja karkuun! Kiitos.

      Sorruin sitten minäkin kybällä, suaketti.


      Poista
    4. Joo ja kittiä tilkkeeks lissää, lukijat saa pään särkyä kun hajasijoitusyhtiö investoi näin mutta 5 siitä.

      Faija piti intistä kuin fakiiri futonista, pois ja pian! No ylioppilas tiesi että RUK on Haminassa. Käy siinä niillä muutamalla litteralla sitten Turkuun ramppaamaan eestaas. Eipä hötkyä, kaikkien keksintöjen äiti on tarve. Motoveetio liikunta, tai muuta nerokasta luki viikonlopun palvelu -kohdassa. Ha Haa. Päivystäjänä marssitti eräs komppanian Ruissaloon uimaan ja takaisin... Muodossa, juoksumarssia. Sitä ei käy toistaminen.. hm, hm. Kunnes se lojahti ohtaan, tupakavereilla oli reipas rosvomeininki ja ne oli kähveltäny Suomi-kp:n lippaineen-patruunoineen ja arvelivat käryävänsä mutta hyötyvänsä sen konepislarin. Faija tiesi ettei se hampaiden kirskuttelu puolin ja toisin tule loppumaan ennen kuin se palaa "omia aikojaan" kassulle se pruuttapyssy. Ratkaisu: se otti sen kontolleen, puhtaat paperit kun ainoana sattui olemaan. Kelmit kiitti, kapiukot ymmärsi vaikkei mieli tehnytkään ja Faija sai nuhtelun.

      Joutui helvettiläinen sentään aliupseerikouluun, voi elämän käsi!

      Poriin, oli kuljetukset. "Eei se ollu mikään hullumpi paikka", sanoi.

      Spettari kukki sattumalta esiin ja vein sen hänelle. Kurkkasin tietysti. Kurssin arvosana oli 6,8. Älkää pyörtykö. Isäni arvosana oli 5,8. Saa pyörtyä.

      Sehän on työtä joka ei sovi älyköille. Sen työn perimmäinen tarkoitus on tehdä itsensä tarpeettomaksi. Siispä tee työtä jolla on tarkoitus!
      Varovasti kuitenkin. Sotilastuomioistuimilla on tunnettu äkkiväärä huumori ja nopeat toimet. Toisaalle vilkaisten, niin oli Faijallakin.

      Nämä kelmit on kyllä varmasti Herramme muurahaisia farmaamassa.

      Olisihan se upeaa jos kaikki ymmärtäisivät maanpuolustuksen heidän tapaansa, kilpaileva yritys pystyyn ja työkalut kanssa. Siviileille hulinat housuun ja pääommaa hommaamaan ettei ikäänsä topparoikassa joudu heilumaan. Vapaaehtoistyö. Jaloa. Ja kaamea, aivan säädytön ja julkijumalaton ryssäviha näillä. Mitä arvelette? Montako keikkaa?

      Miettimään, pani miettimään.

      Poista
  10. Heikki Packalèn luki radiossa Nortamon jaarituksia niin, että esityksen sointi ja rytmi oli sujuvaa. Murteesta sai hämäläinen koulupoikakin selvän ja tarinat huvittivat kuulijaa.
    Samoihin aikoihin olin varma, että Tantun piirroksiinsa kuvaamia hahmoja ei ole olemassa missään. Nykyisin ajattelen, että taiteilija oli varmaan ollut odottamassa vuoroaan terveyskeskuksen labran eteisessä tai aamupäivän ostoksilla Prismassa. Ilmeitä riittää.

    Naatiksi virvottuna Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  11. Vähän stilisoitu murre repliikeissä ja murresanat harvakseltaan antavat tekstille väriä, pelkkää murretekstiä ei kukaan jaksaisi lukea. No ne Nortamon jutut olivat kyllä ihan hauskoja ja sopivat sellaisiin veijaritarinoihin. Sirpa Kähkönen on ripotellut kirjoihinsa "jotunilaista" savon murretta sen verran, että sitä voi kuka tahansa lukea ärtymättä.

    Yllättäen tapaamalleni entiselle äidinkielen opettajalleni kehuin Eino Säisän Kukkivat roudan maat -teossarjaa, joka oli silloin ilmestynyt, mutta hänkös moittimaan: "Ei vain suostu vieläkään käyttämään possessiivisuffiksia!" Tapahtui joskus 70-luvulla. Nyt puhekieli ei ärsyttäne ketään kaunokirjallisuudessa. EG

    VastaaPoista
  12. No Matti Hälli sitten - saaneeko vuoronsa? Hm.

    VastaaPoista
  13. Pakko ottaa välillä pari piirua itään. Juuan Shemeikka Heikki Turunen on toki se nykykirjailija, joka suhtautuu omaan murteeseensa, tai karjalan kieleen, kaikkein vakavimmin. Hän rakastaa karjalan kieltä ja karjalaisia kuin lapsi äitiään.

    Linna on Pohjantähdessä suvereeni oman murteensa käyttäjä. Hän osaa ottaa sekä Hämeen murteeseen että hämäläisiin etäisyyttä. Linna katselee auringon tavoin, kuinka Pentinkulman hurjat tai selväpäiset elävät.

    Turusen näkökulma on toinen. Kuta kuinkin jokaisessa kirjassaan hän rymyää samassa sakissa kyynärpäitä myöten kontallaan pitkin suo-ojan pohjia kyläläisten kanssa, puhua röplyyttää "sammoo karjalloo". Kiihdyttää kun pitäisi jarruttaa. Ylimaalaa kun olisi myös pelkistämisen paikka. Pohjois-Karjalassa Turunen on jossain Messiaan ja Olavi Virran välissä: tavattoman arvostettu ihminen ja kirjailija.

    En muista että yksikään Heikki Turusen kirja olisi ollut edes ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi. Jääkö Turusen selkeä kirjallinen sanoma, maaseudun tuhon kuvaus ja puolustuspuhe, liian monisanaisena ja hillittömänä rönsyävän kielen alle, jalkoihin?

    Eipä silti, ei Päätaloakaan varmaan edes kuviteltu aikanaan Finlandia-ehdokkaaksi.

    Mutta olisiko se ehdokkuus kumpaakaan tai kummankaan lukijoita tai faneja hetkauttanut? En usko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turusen paras kirja on Simpauttaja, jonka hän kirjoitti kustannustoimittajan kovan käden alla. Kirja on riemastuttavan hyvä. Kustannustoimittajaa Turunen olisi tarvinnut jatkossakin. Hänen myöhempien kirjojensa lukeminen on kuin piikkilangan päröttämistä kerältä.
      Julkisuudessa Turusen tavaramerkki on jonkinlainen kalevalainen kylähulluus - kaiketi vastapainona kasvukeskusten kirjailijoiden pyrkimykseen punnittuun puheeseen. Se on yhtä rasittavaa kuin elähteneen muusikon 'aina-rock'-asenne.
      Visti

      Poista
  14. Veivamast!

    Isoisän suosikkikirjoihin kuului Valtamerillä ja Uudempia Raumlaissi. Myös minun, totta mooses kun ne luetutin niin moneen kertaan.

    Ei mitään uutta länsirintamalta? Tuota voisi lukeakin! Meni ja luki. Avaamaton. Kirjeveitsen kanssa rasautteli. Seuraavana aamuna myrkyllisen hauskalla tuulella. Ammukahvin sijaan pelkkää vettä kousalla. Olimme siskoni kanssa kummissamme, pyysin koettaa saada kuulla Sotatoverimme! Komea schäfer kannessa. Juu! Sanoi ja nakkasi saunan padan alle. Puolen metriä lasikaapin ylähyllyä perkasi.

    Selvisikö? Tiedän vastauksen. Allt är möjligt.

    I. H.

    VastaaPoista

  15. Tämän Huovis-keskustelun innoittamana kävin kirjastossa ja etsin sieltä talvituristia. Käteen tarttui kuitenkin 1998 kirjoitettu viime talvi. Se onkin poikkeuksellinen aivan kuin paperimuotoinen blogi. Veikkoa oli pyydetty kirjoittamaan päiväkirjaa ja hän tekee siitä kirjan liki päivän tarkkuudella.

    Kirjasta saa hyvän käsityksen vanhenevan miehen ajatusmaailmasta ja elosta. Tällöin hänen esikoiskirjastaan on jo viisikymmentä vuotta.

    VastaaPoista
  16. TUL:n koripallojoukkue Punasalamat: muiden muassa Arajärvi, Kemppinen, Tuomioja, jonka sivulla on kuvakin. Onko punainen väri ollut menestyksen salaisuus Suomessa?

    VastaaPoista
  17. Kemppisen sekoilu tuotti älytöntä kommenttisekoilua. Vaivaako flunssa tai kuume porukkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ratioaallot takertelee kitukränttyihin kuusiin kuin repaleiset vasikannahat...

      Poista
  18. Tämä Järviluoma ja Kangas on kiinnostava esimerkki Wikipedian vallasta. Ajatus Anton Kankaan tekijyydestä perustuu yhden tutkijan ja hänen harvojen tosiuskovaistensa teorioihin. Wikipedia-artikkelin Kangasta propagoivien kohtien taustalla näyttää olevan tämä pieni piiri. Kukaan ei valitettavasti jaksa käydä päivityssotaa uskon ritareita vastaan. Joku asiaa tuntematon tiedon janoinen voisi Wikipedian perusteella erehtyä luulemaan, että asiasta on joku konsensus.

    Todellisuudessa Anton Kankaan väitetystä "Härmäläisiä" näytelmästä ei ole säilynyt sanaakaan - eikä mistään muustakaan Kankaan näytelmästä. Mikään ei todista, että Järviluoma ja Kangas olisivat koskaan tavanneet toisensa tai edes olisivat tienneet toistensa olemassaolosta. Koko ajatus Kankaan tekijyydestä pohjalaisiin perustuu epämääräiseen suulliseen perimätietoon eli juoruun, joka on kirjoitettu ylös 70-luvulla, kymmeniä vuosiaJärviluoman ja Kankaan kuoleman jälkeen. Aika heikko pohja plagiointisyytökselle. Ainoaksi Kangasta puolustavien oikeaksi argumentiksi jää, että Järviluoma oli muka niin huono kirjalija, että ei millään olisi saanut aikaiseksi niin hyvää näytelmää. Aika epävarmaa, mielestäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainitsin toivoen saavani kommentin tuohon asiaan. Wikipedian juttu aiheutti minussa juuri saman arvelun.

      Poista
    2. Itseäni kiinnostaisi tässä myös tieteen vapauden suhde klassikkosuojaan - taloudellisesti merkittävät tekijänoikeudethan ovat jo rauenneet Järviluoman kuolemasta ollessa yli 70-vuotta. Jos (mitä todennäköisimmin) Järviluoman kirjoittamaa näytelmää "Pohjalaisia" aletaan esittää tai mainostaa Anton Kankaan näytelmänä "Härmäläisiä" hyvin spekulatiivisten yhden historian tohtorin teorioiden perusteella, onko klassikkosuojaa rikottu? Wikipediassa ainakin artikkeleissa "Härmäläisiä", "Anton Kangas", "Pohjalaisia (näytelmä)", "Pohjalaisia (ooppera)" ja "Artturi Järviluoma" esitetään kiistattomana tosiasiana, että tohtori Kallion teoria Pohjalaisista plagiaattina on totta. Moni asiaan perehtymätön teatterintekijä voi olettaa teorian olevan "tieteen viimeinen sana" ja markkinoida produktiotaan vastaavasti.

      Poista
  19. Haluan antaa sellaisen todistuksen, että Artturi Järviluoma oli lahjakas elokuvakäsikirjoittaja ja itsenäisen Suomen elokuvatuotannon perustajan Erkki Karun tärkeä yhteistyökumppani. Artturi Järviluoman käsikirjoituksen pohjalta Erkki Karu ohjasi ensimmäisen Nummisuutarit-filmatisoinnin, joka on yllättäen parempi kuin kaksi myöhempää. Järviluoma teki käsikirjoituksen myös Pohjalaisten molempiin filmatisointeihin; niistä ensimmäinen on äskettäin restauroitu ja kelpaa katsoa. Karun tytär Sinikka Järviluoma muistaakseni oli naimisissa Artturin pojan kanssa.

    VastaaPoista