Sivun näyttöjä yhteensä

18. maaliskuuta 2015

Anttila ja tukku





Minulla oli vaikeuksia käsittää, mitä tarkoittaa ”tukkukauppa”, paitsi että Teräs ja Haartman Vaasassa ovat tukkukauppoja ja varmaan myös ”Lassila etti kanoja”. Sitten menin koulun ja tuli muita mielenkiinnon kohteita, kuten tytöt.

Jossain välissä näistä ihanista naisista on tullut pirtsakoita mummeleita. Raili, Soile, Sirpa – missä olette ja onko essun taskussa varmasti puhdas nenäliina?

”Kalle Anttila” aiheutti nimenä hiukan hämminkiä. Jukolan isot kirjat kuuluivat ihan jokapäiväiseen lukemiseen. Syy tähän sairaalloiseen mielenkiintoon on epäselvä. Siellä umpihankimetsässä muistelin jonkun ennen tuntemattoman lajitoverin kanssa menneiden talvien lumia. Sain kallisarvoisia tietoja Veini Kontisesta ja Viljo Vellosesta. Paljon heitä myöhemmän Kalevi Hämäläisen tarinan tiesinkin.

Silloin ennen oli sellainen tapa, että kilpailuja seurattiin radiosta. Kuinka ollakaan, minulla on tallessa tulokset väliaikoineen eräästä kilpailusta, jossa menestyi myös Aku Kiuru, oikeastaan August, ja Paavo Lonkila kunnostautui hänkin. Oikeinkirjoitusvaikeuksia näytti aiheuttaneen Mora-Nisse Karlsson. Suorastaan muistan, miten sisutti, kun Simon Slottvik otti ja voitti Heikki Hasun yhdistetyssä. Tämä oli siis juuri ennen kuin Veikko Hakulinen ja Sixten Jernberg alkoivat asua palkintokorokkeilla.

Kalle Anttila oli siis kultamitalipainija, kaksinkertainen ja vielä toisen kerran kreikkalais-roomalaisessa ja toisen vapaapainissa. Hänen poikansa, Kalle Anttila hänkin, perusti kaupan ja kehitti siitä postimyyntiliikkeen niin että yksi ja toinen tavaratalo oli äkkiä sillassa. Ilmiö sattui suunnilleen samaan aikaan kuin vähittäiskauppa, nykyisin osamaksu, joka mullisti suomalaiset kodit kerralla. Sohvaryhmä ja riutuva kirjahylly ostettiin ”edullisella” luotolla, joka kesti yhtä kauan kuin uudenuusista tuotteista, lastulevystä ja superlonista kasattu istuinlaitekin. Tekstiilitavara ja etenkin uusi menestystuote muovi tuli Anttilasta. Kelpasi siinä kakaran kaataa maito päähänsä ja hakata lautasella vakstuukia, kun mikään ei mennyt rikki.

Jopa hakuteosten mukaan Anttilan liikeidea oli omaksuttu Yhdysvalloista, Uranuurtaja ja Montgomery Ward ja jättiläiskokoon kasvoi Sears Roebuck.

Taisin tuntea väristyksiä, kun kiertelin ensimmäistä kertaa Los Angelesin Pico Blvd:n myymälää. Maailman suurin, ainakin jossain mielessä. Nimi oli tuttu kirjoista. Postimyyntiliikkeen luettelot olivat kuulemma erikoisen hyviä huusissa, ja siksi tanakalle paperille painettuja välilehtiä pidettiin haitallisina. Siinä olivat hyöty ja huvi yhdessä. Jokaisen perheenisän suosikki Bilteman luettelo palvelee vain henkisiä tarpeita ja siis kauneusaistia, koska nykyinen päällystetty painopaperi ei toden totta kelpaa muuhun kuin lukemiseen.

Nämä kaksi suurta uudistusta, joiden hennot alkuoireet lienevät olleet Pariisin tavarataloissa, levittivät kaikkeen maailmaan teknisistä keksinnöistä suurimman, joka oli Singerin ompelukone. Jos joku lukija sattuu onnettomuudekseen olemaan kovin nuori, selitetään nyt, että ilman ompelukonetta ei kotitaloudessa selvitty. Mekot ja leningit ommeltiin kotona, mutta omalle sukupolvelleni miesten asusteiden suurentaminen tai pienentäminen uusia käyttäjiä varten oli itsestään selvää. Itse kuljin talvisin vielä lukiolaisena flanellikalsareissa, joissa luki ”S.A. Int.”. En tiedä, saivatko kaikki henkiin jääneet kalsarit kainaloon muistoksi sodasta. Joka tapauksessa osaan edelleen osoittaa parista räsymatosta kahdet kalsarit ja yhdet jalkarätit. Äitini oli kova kutomaankin, ja mikäs Kauhavalla oli kutoessa, kun siellä oli tiettävästi maan ainoa kaidetehdas. Ja te lukijat ette edes tiedä, mikä on kaide eli pirta! Se oli vanaha Pilikreeni, joka toi taidon kotimaastaan Ruotsista.

Kalle Anttilan perustaman liikkeen häviö esitettiin yli kymmenen vuotta sitten A. Chandlerin mainiossa kirjassa Inventing the Electronic Century. Japanilaiset valmistajat tekivät selvää amerikkalaisista niin ettei maassa ole ollut vuosikymmeniin kilpailukykyistä kulutuselektroniikan valmistusta. Anttilan Helsingin keskustan sisäänvetotuote DVD-levyt ovat juuri nyt nopeasti katoamassa markkinoilta. Tiedän että jääräpäiset pitävät kiinni kokoelmistaan, ja voi olla, että kuulun niihin itse. Mutta ikävät numerot näyttävät jo, että suoratoisto verkossa on tullut voittaakseen.

Se ei kuulu tähän asiaan, mutta seuravaksi muuten menevät rannekellot. Olen ollut sellaisiin ikäni mieltynyt, ja nyt kaupoissa on viimein älykelloja, joiden taulun ja osoittimet voi vaihtaa vaikka joka päivä. Kun itse laitteet ovat sisältä oleellisesti samoja, siinä onkin ihmettelemistä, millä miehet seuraavaksi komeilevat.

Jos Kalle Anttila itse ja hänen isänsä olisivat vielä liikenteessä, olisi hyvä ajatus perustaa Etu-Töölöön retro-kauppa. Maitoa hinkkiin, makkara siivutetaan silmienne alla, silli kaivetaan isosta tynnyristä, lamppuöljy kaadetaan kanisterista ja länget riippuvat koukusta katossa. Ainakin ET-lehden väki juoksisi tilaamaan verkkokaupasta suuren määrän uusia pelihousuja repäistyjen tilalle. Luulen että asiakaskuntaan löytyisi sopiva, sateenvarjolla kauppatavaroita ja kauppiasta osoitteleva kiukkuinen täti-ihminen ja tavattoman verkkaan puhuva, tyhjää tupakkiholkkia melkein hampaattomassa suussaan pyörittelevä ulkotyöläinen, joka on jonottamassa halpaamakkaraa. Ja laskut tehtäisiin kosmoskynällä puotipaperiin.






13 kommenttia:

  1. En usko mekaanisen kellon jäävän pois suosiosta, ks aikka Kellomies-kirjan suosiota.

    Yksi mielenkiintoinen rannevaruste on tällainen:
    http://www.leatherman.com/425.html

    Applehan on tosissaan segmentoimassa, Apple Watchin 18 karaatin (menetelmän vuoksi kultaa on silti vähemmän kuin voisi luulla) mallit ovat alkaen 10.000 $,

    VastaaPoista
  2. Niin,

    Niin, Latovainion Osuuskaupassa hiivakin otettiin paloina ohuella siimalla leikkamalla. Ja sitten Ensio tuli ulos tankkaamaan mopoa, sekoittaen itse öljyn bensan joukkoon. Sisälle päästyä voitiin ottaa rautanauloja ja rotanmyrkkyä. Jauheliha tehtiin siinä asiakkaan odottaessa, Teemakkara ja ranskanleipä oli jo kassissa.

    Mutta mitä tulee yhteen ensimmäisistä veropakolaisiista Kalle Anttilaan niin kaiholla häntä muistan kun toi erotiikan myös puberteettipoikien ulottuville. Kerran vuodessa tuli ilmaiseksi ja ilman suojakäärettä Anttilan kuvasto postilaatikkoon.

    Siinä oli paljon vähäpukeisia naisia keekoilemassa alusvaatteissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilisessä naapurimaan Kobrassa oli juttua onaniasta ja eräs vanha rouva (0nanian mestari) väitti, että yleinen käsitys on, että O on substituutti tälle ihte asialle, mutta hänen mielestään jokainen meistä aloittaa O:lla, joten se on päinvastoin.

      Poista
  3. Mainitsit ohimennen Bilteman katalogin. Kuulin taannoin äijäporukasta, joka perusti muodin mukaisen lukupiirin. Ensimäiseksi luettavaksi ja keskuteltavaksi he valitsivat Bilteman katalogin. Sivuja taitaa olla yli 500.

    Kalevi Kantele

    VastaaPoista
  4. Mekaanisia kelloja ei osteta niiden monipuolisten näyttöominaisuuksien takia. :)

    VastaaPoista
  5. Kuka kertoisi minulle kuinka lerpulla olevat kuvat saadaan talteeen nykyaisempiin välineisiin.
    Minäkin luulen muistavani kuinka lähikaupan Väinö laski kosmoskynällä makulaarin mitä se tekee yhteensä.

    VastaaPoista
  6. Pussihousuja ei ole näkynyt aikoihin edes siellä, missä kylätie on hiljainen. Kumiteräsaappaat minulla on, mutta pussihousut puuttuivat. Ne tilasin Jalavan kaupasta. Nyt passaa kesällä rehvastella kylän ainoassa kaupassa. Pussihousuaikaan kauppoja oli kuusi ja meno kaikissa juuri kuin Kemppisen tekstissä kerrottu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvätpä varusteet olet hankkinut, samoin minulla ja hyvätpä on

      Poista
  7. Kotikaupunkini Anttila suljettiin viime suvena. Ei se oikeastaan yllätys ollut, mutta pettymys kumminkin. Kehitys oli ollut näkyvissä jo jonkin aikaa. Ensin katosi ajanmukaisuus ja muodikkuus, sitten romahti laatu. Myyjiä ei enää ollut, eikä sitten enää asiakkaitakaan.
    Jokamiehenlakanakangasta ei enää ole eikä sitä ehkä kukaan minun lisäkseni ostaisikaan. Anttila myi, kauan sitten, äitini ja minä ostimme.
    Anttila ei kai oikein ole onnistunut netissä, mutta en ole minäkään. Anttilasta sai harmaata sukkalankaa, eri värejä, helposti ja kesälläkin. Nyt sitä saa satunnaisesti muista marketeista. Netistä saa varmasti, mutta samalla saa pulittaa neljän euron lankakerästä viiden euron toimituskulut eikä tavara ole heti hyppysissä, vaikka kuinka polttelisi luoda uusi kudin.
    Ennen vanhaan maalaistansseissa oli aina ainakin kolme tai neljä Anttilasta ostettua mekkoa, ne tunnisti. Näitä nykyisiä vermeitä ei enää tunnistakaan, ainakaan uutena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anttilan takavuosien markkinointipäällikkö Markku Talvio kertoi YLE-uutisissa, että tavaratalon vaikeuksien taustalla on muun muassa se että "postimyynnistään tunnetusta Anttilasta kehittyi liian fiini". Paluu juurille voisi tehdä hyvää identiteetille.

      Poista
    2. Muutin 70-luvun alussa työnvälityksen litteroilla Helsinkiin velipojan keittiöön. Ostimme Tennispalatsin Anttilasta laverin ja 5 mk:n patjan, jotka kannoimme katuja pitkin kahdestaan Hietalahteen. Kirjava vilttikin oli, joka palveli sitten rispaantuneen auton etuistuimen suojana myöhemmin. Kerran menimme Töölön uimahalliin saunaan ja mennessä ostimme Anttilasta pyyhkeet. Pesun jälkeen velipoika kysyi, että kaaduitko sinä lattialle. En, mutta pyyhkeestä oli jäänyt märkään ihoon tummia karvoja, mikä erehdyttävästi antoi saman vaikutelman.

      Poista
  8. Tavaratalojen historiasta kiinnostuneille suosittelen Anna Kortelaisen kirjaa "Päivä naisten paratiisissa". Olisipa tämänkin päivä tavarataloissa naisille lepohuoneita, missä voisi hetken lepuuttaa ostoskierroksella väsyneitä jalkojaan, minkä jälkeen voisikin sitten taas uusin voimin jatkaa ostoskeluaan.

    VastaaPoista
  9. Ymmärtääkseni kaikki jatkosodasta kotiutetut saivat valtiolta päällään olleet vaatteet. Lisäksi oli nähtävästi mahdollista ostaa vähän lisää varusteita. Isoisäni, nyt muistossa autuaan vainajan, jälkeenjääneissä papereissa oli siisti kuitti ostetusta villapaidasta, alushousuista ja -paidasta sekä päällystakista otsikolla "myyty valtion omaisuus". Kuitista voisi päätellä, että oli ollut mahdollista ostaa vaihtovaatteet ja vähän lämmintä.

    Omana inttiaikana kotiutuva sai ihan laillisesti ostaa valtiolta barettinsa. Sandaalit ja kenttäpullon sai omaksi ilmaiseksi. Niitä varten ei ole kuulemma olemassa pesulinjaa, koska uusien ostaminen tulee valtiolle halvemmaksi.

    VastaaPoista