Sivun näyttöjä yhteensä

6. maaliskuuta 2015

Konsulentti, konsultti ja konsuli



Se on aivan keskeinen kysymys, miten Suomi muuttui sadassa vuodessa Euroopan taloudellisesti, kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti takapajuisimmasta maasta eturivin valtioksi.

Itsenäistyminen 1917 ei ollut avain. Nousu oli alkanut 1870-luvulla. Kansakoulu, joka tosin yleistyi aluksi hyvin hitaasti, ja metsäteollisuus merkitsivät hyvin paljon. Metsäteollisuus tarkoitti tietysti myös raha-ansiota metsänomistajille ja pennosia hevosen omistajille ja jotain pientä myös hakkuumiehille.

Ainakaan suomen kielen turvin se ei tapahtunut. Suomen kielen edistäminen oli, kuten tunnettua, Venäjän keino jarrutella Ruotsin pelättyjä ylivaltapyrkimyksiä, ja siihen rakoon ruotsinkielinen, suomea heikonlaisesti osannut J.V. Snellman iski. Hän tukeutui korkeintaan hollitupatasoisesti suomenkieltä osanneiden sanansepittäjien Runebergin ja Topeliuksen apuun. Kirjalliset mallinsa ruotsiksi omaksunut, päivittäisessä elämässään lähes yksinomaan tuota kieltä käyttänyt Alex. Stenvall lainelautaili nerokkaasti eksoottisen kielemme harjanteella, mutta putosi ja hukkui. Toisesta todella suomenkielisestä runoilijasta, Lönnrotista, väitetään ettei hän lainkaan käsittänyt Kiven kieltä ja asemaa; tätä tulkintaa epäilen. Vitsi kertoo Lönnrotin vipanneen rahaakin ”räätälin poikana kraatarin pojalle”.

Suomen 1860-luvun paha nälänhätä oli lajiaan Euroopan viimeinen. Eräin paikoin kuoli ihmisistä neljännes tai jopa kolmannes. Ilmasto oli vinksallaan, mutta yleinen, ylpeästi ylläpidetty takapajuisuus vaikutti sekin vahvasti. Venäjä yritti avustaa. Henkiin jääneiden jälkeläisistä vikkelimmät muuttivat – useimmat väliaikaisesti – Pietarin seudulle. Heitä oli enemmän kuin olojen elvyttyä Amerikkaan muuttaneita. Pietari oli suotuisa paikka, käytännössä viisikielinen kaupunki. Ne kaksi ylimääräistä olivat vientikaupassa välttämätön englanti ja etenkin kuljetuksissa ja laivan varustamisessa tarpeellinen hollanti. Vielä Nabokov oli lapsesta kolmikielinen samoin kuin oli ollut Tolstoi.

Yllättäen tärkein vientituotteemme on siis ollut ihmiset, työvoima. Se ei tulisi ensimmäisenä mieleen näin pienessä maassa. Konsulteista saadusta hyödystä ei ole lähempää tietoa. Konsuleista mielenkiintoisin oli Eero Lampio, joka Muurmannilla koettujen uskomattomien seikkailujen jälkeen oli tuossa tehtävässä Petsamossa ja siirtyi sitten majatalonpitäjäksi kunnes hukkui Jäniskoskeen näyttäessään, miten taitavasti sen voin laskea. Sitä vastoin konsulenttien tehtäväpiiri oli laaja ja merkitys suuri. Tuota tehtävänimikettä käytettiin naisista, jotka opastivat karjan ja karjataloustuotteiden parissa työskenteleviä. Osa heistä oli opiskellut paikassa, jolla oli todella hieno nimi, juustonvalmistusharjoittelulaitos.



18 kommenttia:

  1. " Asistentti on tulossa tänä päivänä! " Vietin lapsuuteni kesät mummolassa. Asistentti oli ainoa tosi merkkihenkilö, joka kävi tiloilla joskus kesäisin. Kuuluin niiden noin 15 joukkoon, joita tilan aikuisväki kutsui "musikoiksi", yhdellä uulla.

    VastaaPoista
  2. "Suomen 1860-luvun paha nälänhätä oli lajiaan Euroopan viimeinen. Eräin paikoin kuoli ihmisistä neljännes tai jopa kolmannes."

    Takapajuisuudella tosiaan oli oma osuutensa noihin onnettomiin tapahtumiin. Venäjältä saatavissa olleen vilja-avun torjuminen on totisesti ollut rikollista tyhmänylpeyttä, vaikka kuinka jälkiviisaita oltaisiinkin. Mutta niinpä taisi olla oma osuutensa onnettomuudessa myös jo tuolloin yliarvostetulla valuuttakurssillakin. On se jännä juttu, että valuutan yliarvostus on omalta, ja useinpa vielä hyvinkin keskeiseltä osaltaan ollut likipitäen kaikkien merkittävien talousshokkien taustalla, joista suomalaiset ovat varsinaisen järjestyneemmän rahatalouden aikana joutuneet kärsimään. Eikäpä taida euroaikakaan tehdä poikkeusta.

    Noita 1860-luvun takaiskuja lukuunottamatta Venäjän vallan aika ei sittenkään ollut suomalaisten kannalta hassumpaa. Jja katovuodet nyt tuskin olivat ryssien vika sentään. Suuriruhtinaskunta sai kuitenkin pidettyä enimmän osan kokoon haalimistaan pääomista ja vaurastui vähitellen, siinä missä aiempina aikoina kaikki ylijäämä tai jopa välttämättä tarvittavakin oli huolellisesti imuroitu Tukholmaan, plus sotarasitus vielä siihen päälle. Ilman autonomiaa Suomi ei olisi tänä päivänä sitä, mitä se nyt on, vaan köyhä, surkea reservaatti keskellä kurjaa periferiaa. Toki ei se olisi noussut siinäkään tapauksessa, ettei Venäjän vallasta olisikaan päästy eroon edes siinä vaiheessa, kun bolshevikkien toimesta alkoi mennä hulinaksi. Mutta kaikkineen, ei 1800-luvun aleksanterilainen Venäjä ollut niinkään hirveänkamala suurvalta, moneen muuhun aikalaiseensa maailmanmahtiin verrattuna (britit Intiassa, belgialaiset Kongossa, saksalaiset Lounais-Afrikassa, jne.) Puhumattakaan siitä, mihin suuntaan kehitys myös Venäjällä meni ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten alempana totesin, Snellman oli eräs nälkäkatastrofin pääsyyllisistä. Hänellä oli kuitenkin hyvä syy. Suomen autonomian aikana Senaatin politiikan pitkänä linjana oli ylläpitää ylijäämäistä valtiontaloutta ja hyvää luottokelpoisuutta. Oli nimittäin niin, että maksuvalmiuskriisi olisi tarkoittanut Venäjän valtion tuloa pelastajaksi ja samalla autonomian päättymistä. Snellman siis suojeli isänmaata välttäessään riskejä, jotka olisivat uhanneet Suomen autonomian valtiontaloudellista pohjaa.

      Kuten olemme tämän ja 1990-luvun alun laman aikana nähneet, myös taloudellisissa kriiseissä hallitus joutuu tekemään päätöksiä, jotka maksavat ihmishenkiä.

      Poista
  3. JK: "Suomen 1860-luvun paha nälänhätä oli lajiaan Euroopan viimeinen."

    Muotoilu tarkoittanee, ettei Ukrainan 1930-luvun nälänhätä ollut samaa lajia (kuten ei ollutkaan)?

    VastaaPoista
  4. Ja sitten jo elettiinkin taas sotien aikaa ja lapsia lähetettiin naapurimaahan. Heistä monet jäivät sille tielle ja sulautuivat maahan ja sen tapoihin.
    Samoin kävi meidän, myöhemmin Ruotsiin vapaaehtoisesti sekä myös pakolla muuttaneiden suomalaisten; ollaan siis maassa maan tavalla. Lasketaan, että nk. ruotsinsuomalaisia on jo n.700 000. Tässä määrässä on siis myös niitä, jotka eivät enää osaa tai eivät ole koskaan edes opetelleet suomea.

    //Sini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää aiheesta fosterlandet:

      http://stadsteatern.goteborg.se/fosterlandet

      //Sini

      Poista
  5. Aki Ollikaisen hieno pieni romaani Nälkävuosi kuvaa nälänhädän talvea 1867 - 1868, jolloin ihmisten oli pakko lähteä liikkeelle ruoan perässä, mutta monet menehtyivät. Hätäaputöinä rakennettiin niinä vuosina Pietarin rata ja myös mm. Nerkoon kanava lapsuudenkotini lähelle Lapinlahdelle. Perimätieto kertoo, että kuolleiden työmiesten ruumiita rahdattiin sieltä heinähäkeillä kirkonkylään hautuumaalle. Nälkä ja taudit tappoivat. Snellmania on jossain arvosteltu siitä, ettei rahaa annettu viljan tuontiin, taisi olla siinä kirjassakin.

    Valittaminen taitaa nykyisin olla kansantautina, kas kun on lama ja taantuma. EG

    VastaaPoista
  6. Avainsanat ovat rehellisyys, luotettavuus ja jokaisen suomalaisen kohdalla erikseen - sisu. Siis miksi Suomi nousi ja nousee tulevaisuudessa aina huipulle. Näin sanoo virolainen :)

    VastaaPoista
  7. Lönnrot on oiva esimerkki siitä, että sivistyskieli on monesti äidinkieltä tärkeämpi. Lönnrot osasi suomea täydellisesti, ehkä aikalaisistaan täydellisimmin, mutta ruotsi oli silti hänelle vaivattomampi, koska hän oli harjaantuneempi sen kirjalliseen käyttöön. Kirjoittaessaan lapsilleen kirjeitä Lönnrot käytti ruotsia.

    Suuri nälkävuosi oli tosiaan jotain hirveää. Katastrofiin jouduttiin hyvin pitkälti J.V. Snellmanin johdolla. Vaikka mies oli suomalaisen puolueen luojana ja valtiofilosofina suurmies, oli hän talouspolitiikassa aikansa lapsi. Snellman ei halunnut puuttua vapaaseen yritystoimintaan eikä ottaa valtiolle syömävelkaa, joten hän viivytteli kruunun viljantuonnin aloitusta. Lopputuloksena oli katastrofi, vaikka motiivit olivat jalot ja ymmärrettävät.

    Kyllähän Suomi on työvoimaa paljon vienyt. Omasta kansalaisuudestamme saamme kiittää Venäjän köyhäinhoidon kitsautta. Pietariin perustettiin aikanaan. Suomen passivirasto vahtimaan, että raihnaisiksi käyneet suomalaiset työläiset voitaisiin lähettää kotiseurakuntansa köyhäinhoidon rasitteiksi. Samalla luotiin Suomen kansalaisuus.

    Venäläisille suomalaisten vanhanaikainen ritarihuone tuotti muutenkin päänvaivaa. Se hyväksyi vain perinnöllisen, keisarin erityisesti myöntämän aateluuden aatelisarvoksi. Näin ollen Suomessa oli aatelittomia miehiä virka-arvoissa, joihin Venäjällä olisi kuulunut automaattisesti perinnöllinen tai henkilökohtainen aateluus. Kun suomalaisen virkamiehen tai hänen lapsensa asemaa sitten arvioitiin Venäjällä, oli heille käytännössä pakko myöntää aatelisen kohtelu, koska muu olisi ollut sosiaalisesti mahdotonta. Ilmeisesti nyrkkisäännöksi muodostui, että suomalaiset säätyläiset olivat aina de facto -aatelisia.

    Vuoden 1830 paikkeilla jonkun suomalaisen kellosepän poika haki Pietarin yliopistoon. Häneltä edellytettiin kirjettä, jossa isäntä sallisi orjansa hakeutua opintielle. Mistäpä tällaista olisi suomalaisella ollut? Ministerivaltiosihteeri Alexander Armfelt kirjoitti, ihailtavan lyhyen, alle vuoden kestäneen pohdinnan jälkeen, nuorukaiselle todistuksen, jossa totesi, että "Suomessa jokaisella on säädystään riippumatta oikeus hakeutua yliopistoon ryhtyäkseen palvelemaan valtiota virkamiehenä."

    Jos venäläiset olisivat olleet vähän vähemmän pikkumaisia Pietarin sosiaalisten ongelmien lakaisussa maton alle, olisi "suomalaisen" käsite ollut vuonna 1917 paljon epämääräisempi.

    VastaaPoista
  8. Olisi mukavaa, valaisevaa ja mielenkiintoista kun joku sivistynyt selvittäisi syvällisesti,että mitä tarkoittaa ihmisen sivistyskieli, kun ja jos se poikkeaa hänen äidinkielestään ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sivistyskieli tarkoittaa yleensä kieltä, jolla on julkaistu kirjallisuutta. Esimerkiksi useat suomen sukukielet eivät olleet sivistyskieliä. Kielioppeja ja joitakin aapisia ja hartauskirjoja ei tässä lasketa.

      Sanonta liittyy siis kirjapainoon ja julkaisemiseen. Suomen laskisin sivistyskieliin ensimmäisistä säännöllisesti ilmestyneistä sanomalehdistä.

      Poista
    2. Lönnrotin tapauksessa sanan "sivistyskieli" voisi korvata myös sanalla "koulukieli". Olennaista on siis se, että Lönnrot oli saanut koko sivistyksensä ruotsiksi.

      Niille, jotka kannattavat englannin mahdollisimman laajaa käyttöä sivistyselämässä, tämän tulisi antaa ajattelun aihetta. Suomen kieli pysyy sivistyskielenä (Jukan käyttämässä merkityksessä) vain, jos se on myös sivistyneistön sivistyskieli (koulutuskielen merkityksessä). Tällöin se on kieli, jolla yhteiskunnan kaikki kerrokset kykenevät vaivattomimmin ilmaisemaan omat ajatuksensa. Jos sen sijaan yliopistoissa teetetään kirjalliset työt vain englanniksi pelkästään teoreettisen "kansainvälisyyden" nimissä, eivät opiskelijat opi ilmaisemaan otseään omissa ammattikysymyksissään suomeksi eikä alan suomenkielinen sanasto vakiinnu. Englanniksi tulee kirjoittaa vain, jos:
      a) professori ei ymmärrä suomea tai
      b) teksti on aidosti eikä vain teoriassa tarkoitettu kv. levitykseen

      Poista
    3. Toisaalta Agricola jo loi kirjallisen suomalaisen sanarieskan, kirjoittamisen mielen ilona. Agricolasta on yhä suora linja vuoden 2015 parhaaseen suomalaiseen sananviljelyyn. "Kyllä se ymmärtää suomen kielen, joka tuntee kaikkein mielen".

      Poista
    4. Erastotenes jes ! Ymmärsit asian, vielä on vanhallakin toivoa !

      Poista
    5. Mielenkiintoinen kysymys käsitellä olisikin, miten sadassa vuodessa suurin uhrauksin hankittu ja ylläpidetty suomen kielinen sivistys onnistuttiin tuhomaan pakkoenglannilla parissa vuosikymmenessä.

      Poista
  9. Guardianin netissä oli äskettäin juttu Itä-Intian kauppakomppaniasta. Ja muistaakseni myös alempana mainitusta Aki Ollikaisen kirjasta.

    VastaaPoista
  10. Oletko hyvä Kemppinen spekuloinut koskaan sillä seikalla, mitä Suomen viennille, eritoten tervan viennille, tapahtui Napoleonin mannermaansulkemuksen takia? Olisiko Suomi teollistunut varhemmin kuin 1870-luvulla ja mitä siitä olisi seurannut?

    VastaaPoista
  11. Suomen kielen merkityksen vähättely on aika yksipuolinen tapa lähestyä asiaa. Muodinmukaista tämä kansallisen historiankirjoituksen kritiikki toki on.

    Ruotsinkielisen Snellmanin ja Venäjän hallituksen toimia korostettaessa on helppo unohtaa Pietari Hannikaisen ja Paavo Tikkasen kaltaisten suomenkielisten fennomaanien toiminta. Luonnollisesti kielikysymys on myös kansakoulun kehityksen kannalta keskeinen.

    Mielenkiintoista olisi myös pohtia, miten suomenkielisen sanomalehdistön ja kirjallisuuden lisääntynyt saatavuus ja suomenkielisten oppilaitosten perustaminen vaikuttivat maatalouden modernisoitumiseen (ja yleisemmin yritystoiminnan kehitykseen) 1860-luvun katokatastrofin jälkeen. Jo tätä aikaisemmin Suomessa oli Antti Mannisen (1831-1866) kaltaisia itseoppineita vaikuttajia. Manninen ehti ennen varhaista kuolemaansa toimia maanviljelyskoulun johtajana, valistuskirjailijana ja lehtimiehenä.

    Jos historiaa kuvataan pääkaupungin eliittiperspektiivistä, suurta suomenkielisen kulttuurin ja liike-elämän läpimurtoa ei tapahtunut ennen Päivälehden, KOP:n, Otavan jne. perustamista vuoden 1890 tienoilla. Ne eivät kuitenkaan syntyneet tyhjästä. Pohjaa oli luotu 1870- ja 1880-luvulla mm. vireän maakuntalehdistön toimin.

    VastaaPoista