Sivun näyttöjä yhteensä

22. maaliskuuta 2015

Meedioista



Mediayhtiöistä kirjoittavat yleensä meediot. En muista nähneeni montakaan painettua sanaa esimerkiksi WSOY:n taloudellisesta tilasta yhdistettynä Hannu Tarmion erottamisjupakkaan.

Välillä on niin, että vaikka esimerkiksi pornosta ja politiikasta puhutaan, osakeyhtiön osakkeenomistajat ovat kiinnostuneita rahasta.

Naureskelen ja kummastelen näinä päivinä muistiin palautettuja Otavan 1960-luvun lopun ongelmien kuvauksia kirjoissa ja lehdissä. Muutamin harvoin poikkeuksin kustannusliikkeiden historiikkien kirjoittajat eivät ymmärrä liiketoimintaa tai sitten sivuuttavat sen.

Suomen Kuvalehti tiesi, että Koneen Pekka Herliniä tarkoitettiin Otavan ostajaksi sen hädänalaisessa tilassa. Kysäisin asiasta. Suvun piirissä tällaista tietoa ei ole. Sen taas tiedän itsekin, että humalaiset lätisevät saunassa kaikenlaista, mitä ei ole tarkoitettu todeksi eikä toisteltavaksi.

Otava on ja oli yksi Suomen arvokkaimmista yhtiöistä, paitsi rahassa laskettuna. Kirjapuoli on kooltaan samaa luokkaa, ottaakseni vertauskohdan 1960-luvulta, kuin kumikorjaamo Kuopion takaa, siis todella pieni. Yhtyneet Kuvalehdet, nykyinen Otavamedia on jo isompi, mutta lehtifirma on aina huono bisnes. Kun joku pienenpieni hissiyhtiö saa koko ajan varoa ja seurata omia osakkeitaan, etteivät ne joudun kilpailijan käsiin, lehtiyhtiöstä ei pääse eroon vaikka itkisi.

Otavan vaikeuksien yksi syy oli suvun sisäinen riita lehdistä. Suku julkaisi Yhtyneitä, mutta yksi suvun jäsen, kaksoisveli Jorma Reenpää, piti kilpailevaa lehtiyhtiötä. Ja Otava ja WSOY olivat siamilaisia kaksosia, koska ne omistivat Yhtyneet Kuvalehdet puoliksi. Kauan kestänyt järjestely muistutti suuresti kartellia – ulkopuolinen voima oli lähinnä Lyytikäisten Apu.

Yllättyneenä luin, että Heikki ja Olli Reenpää muistavat pelastaneensa Otavan 1968, kun yhtiö oli konkurssikypsä ja vuorineuvos Kari Reenpää ampui itsensä.

Tähän asti on muistettu toisin. Reino Vento pelasi itse itsensä paitsioon, mutta pelastajana mainitaan sellainen Paavo Haavikko.

Haavikon taloudellista nerokkuutta on hehkutettu, eräin osin aiheestakin. Otavan tilanteeseen riitti kuitenkin kansakoulujärki, jota yhtiössä ei ollut muutoin käytettävissä. Kustannusliike on aina kassavirtansa armoilla tulorahoituksen varassa. Kun likviditeettikriisi on niin paha, että palkkoja ei saada maksetuksi eikä kukaan myy paperia, on kaksi vaihtoehtoa. On jätettävä konkurssihakemus tai mentävä vielä kerran pankkiin ja esitettävä oikeat numerot ja järkevä suunnitelma saneerauksesta.

Huonompikin pankinjohtaja ymmärtää, että kun konkurssissa suurin osa luotoista menee tappioiksi, uskottava velkataakan keventämissuunnitelma, joka alkaa kiinteistöjen ja tappiollisten sivuliikkeiden myymisellä, on harkitsemisen arvoinen vaihtoehto. Niin tapahtui tuossakin tapauksessa. Omistajasuku pannaan samalla koipussiin. Näin ei tapahtunut tuossa tapauksessa, koska Reenpäät olivat todella komea julkisivua ja Casimir Ehrnrooth oli vielä naimisissa Eeva R:n kanssa.

Olin mukana. Olin asianajotoimistossa, joka oli jo vuosikymmeniä hoitanut monenkin kustantajan lakiasioita ja huvikseni kävin arkistostakin läpi mielenkiintoisia asiakirjoja, kuten sitten Otavan palveluksessa. Olen nähnyt tilit ja taseet ja tiedän, että Reenpään komeiden serkusten oli vaikea oppia, mitä eroa on investoinnilla ja inventoinnilla. Kun Haavikko puhui poistoista tai kirjavaraston arvostamisesta taseessa, he eivät oikein ymmärtäneet, ja kun puhe siirtyi varaston kiertonopeuteen, mentiin aivan vieraalle alueelle. Kirjojen määrähintajärjestelmän purkaminen olisi edellyttänyt notkeutta, jota Otavalla ei ollut.

Ongelma on yksinkertainen: kirjoihin menee rahaa eli niiden valmistaminen maksaa. Niistä tulee rahaa vasta kun ne on myyty. Jos kirjoja ei myydä tarpeeksi, se on suuri ongelma. Suomessa kustannusliikkeet ovat peittäneet tuon aukon ”siviilitöillä” eli käyttämällä itse omistamiaan kirjapainoja. Otava menestyi oikein hyvin painamalla mm. armeijalle ohjesääntöjä, karttoja, lomakkeita – aivan mitä vain. Se on järkevää liiketoimintaa. Yleisen kirjallisuuden kustantaminen on ollut yleensä tappiollista. Jos muutama kirja menestyy, uhkaa Särkkä-syndrooma. T.J. Särkkä ajautui tusinatuotantoon ja lopulta ulos markkinoilta saatuaan aivan liikaa rahaa ”Tuntemattomalla sotilaalla”. Kun jaksottamista ei yleensä osattu, ongelma oli vähän sama kuin Mika Waltarilla, jonka ”Sinuhen” palkkioiden verotus oli nujertaa taloudellisesti.

Kerran seisoin vieressä, kun joku ihminen ällötti tälle Haavikolla jotain suuresta taiteilijasta. Haavikko vastasi: näkisittepä, miten ekonomiveljeni tekee tilinpäätöksiä. Hän se on meidän perheen suuri taiteilija.


16 kommenttia:

  1. Sekä Ehrnrootheilla Otavassa että Herlineillä Sanomissa ollaan ihmeissään, koska kauan ehdittiin tottua ajatukseen, että läntisen valloitussodan viimeinen näytös olisi koettu holocaustin myötä, mutta sinikeltaisia kravatteja käyttävien yritys "läntisen" pakkokulttuurin (vanhatestamentillinen rautanyrkki: iske oikeaan, viillä vasempaan, minne vain käteni sinua ohjaa, minä Herra olen puhunut; rahan valta ja omaisuusarvon kasvattaminen yli ihmisarvon) viemiseksi Itä-Ukrainaan on osoittanut toiveet turhiksi. Uskoimme pysyvän rauhantilan EU:n myötä vakiintuneen Euroopassa, mutta se näyttää murtuneen, ellei politiikkaan saada uusia kasvoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota nyt hyvä ihminen ne lääkkeet.

      Poista
    2. Ota nyt hyvä ihminen edes vähän sananvapautta.

      Poista
  2. Tilinpäätöksen tekemisen taiteellisuutta kuvaa kasku (lähdettä en muista):
    Kun kysytään kolmasluokkalaiselta koululaiselta paljonko on 2+2 niin vastaus on neljä.
    Kun kysytään liikemieheltä paljonko on 2+2 niin hän vastaa "neljä, mutta siitä voidaan neuvotella".
    Kun kysytään tilinpäätöstä tekevältä kirjanpitäjältä paljonko on 2+2 niin hän vastaa "yleensä se on neljä, mutta paljonko sen pitäisi olla?".

    VastaaPoista

  3. Tietysti Waltarin ja Suomi-Filmin huippuvuosien tulot olisi pitänyt jaksottaa mahdollisille heikommille tuleville ja verottaa siten. Viran puolesta sitä paitsi. Paitsi meillä. Toki feodaalifirmat jaksottivat tulonsa ja vielä aiemmat tappiot vähennettiin parempien aikojen voitoista ennen verotusta.

    Mutta mitäpä rahakassallakaan olisi tehnyt ? Inflaatio söi eikä shekkitililtä korkoa saanut. Mauno Koiviston vääristä politiikkalinjauksista yksi oli että josko pikkasen sallittaisiin likviditeettiäkin firmoille. Kohta ne veivät koko peukalon. Neuvostoennakkoja ei viety Tiivolalle josta tämä sydämmistyi, vaan niinpä harmaan rahan markkinat käynnistyivät, siis suora firmojen välinen lainananto ja -otto toiminto. Wahlroosin tuli sitä kesyttämään markkinarahaksi rahoitusyhtiöihin, joissa liisaus kätki ison koron saman aikaan kun hallinnollisen matalan koron etuilujono senkun piteni. Carry kauppaa tämäkin Snellmaninkadulta Unioninkadulle.

    Taiteilijat ovat viiime vuosiin saakka olleet virkamahtajien hampaissa. Ei päästy toiminiminä toimimaan, ei kimpassa yhtiöinä,viivästyskorot juoksivat prosessien viivyttyessä. Oli huviveroa. Toki oli valmisteveroissakin ylellisyyslisää ja joku kirjanoppinut toimi makutuomarina. On kyllä paljon ihmisten itsensä valinnanvapautta vailla paremman virastoväen valjastusta sitemmin mahdollistettu.

    Yksi asia on vaivannut. Kuinka se Olavi Virta niitä amerikanrautoja osti? Raha ei riittänyt, piti olla lisenssi. Vai olivatko ne kunnanlääkäreiltä ja maanmittareilta ja muulta kulkuväeltä tuoreina ostettuja ? Kaiketi. Ja hyvä niin. Kulkuväeltä ? Tanssitajat olivat kai kulkureita. Heille auto ei ollut työväline eikä vänennyskelpoinen. Menkööt linjurilla, junapelurit ja haitarinsoittajat. Todella törkeätä jos matka-autoon ei annettu ikuista liikeyrityksen perusoikeutta vähentää tulonhankintakulut? Ja mitä surkuTeostoja ja henkisten oikeuksien patenttijuristeja maassa olikaan etikettineuvojina ,tuolloinkin.

    Suojeluskuntakartellejahan nuo suurkustantamot olivat, ja aikaisempi tsaarinaikainen monikirjava ja rääväsuinen herrapilkka oltiin vaiennettu. Noilla mentiin vielä sodanjälkeisetkin vuosikymmenet. Sitten rupesi rahanvalta murenemaan, harmaa raha, Lassilan Tiivolan sisällissota, ulkomaalaisille vapaiden osakkeiden haju Kourin Soroksen sieraimissa. Sitten kaiken repeytyminen Säästopankki Sijoitus ; Mancon Kehitysyhtiö tässä vain muistuttamassa lukuisista kahakoista. Otavan pelko vihamielisestä valtauksesta, oliko Amerin ja Weilin Göösin herättämää, oli hieno keisi. Reenpääthän ostivat pörssistä Otavaa hissunkissun bulvaani Kirja Oy:hyn velkarahalla. Sitten fuusio ja uusi Otava jatkaa yhä. Alkuun se ui raskaassa velkalastissa kun omistajaperheen pörssiosto- ja omistajuuskeskityksen velat piti maksaa.

    Siis ihan samoin kuin pääomasijoittajien jäljiltä nyt vaikkapa Mehiläinen on veloissa mm. Ilmariselle joka Ilmarinen taas kuinkako monetta kertaa uudella yhtiöjärjestelyllä sitä omistaakin (myös kaveripiiriläis- eli verkkoliikekumppanuushyötyjien kanssa).Pääomistaja kärkkymässä seuraavaa myyntikertaa isommalla hinnalla (ja Ilmarinen taas ostopuolellakin ja lisävelkaa panemassa) on Ruotsista Triton ja puheenjohtajanaan Mehiläisessä Mikael Lilius.

    Kiva kirjoittaa mutta rajansa kaikella. Jos vielä sanoisi inventoinnista. Siinähän katsottiin mm. paljonko hankintahinnoin on varaston arvo. Siitä sitten raapaistiin haluttu mutta pimitetty määrä pois verovähennykseksi. Toinen salaerä oli käyttöomaisuuden poistokirjaus. Kun näiden erien perusteista ei annettu selkoa toimintakertomuksissa, edes pörssinoteeratuissa tapauksissa, ei ulkopuolinen kuten pääluottamusmies ollut jyvällä firman palkanmaksukyvystä. Paras mitata yli. Sopi firmallekin, inflaatio söi velat taseista ja kohtahan devalvoitaisiin tuontikilpailu kalliiksi ja vientitoimitukset rahakkaiksi kun punnasta sai neljänneksen enempi markkoja kuin viime kuussa. Ei ollut kriisistä tietoakaan -eikä ole nytkään.Hyvin menee mutta menkööt -nytkin.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  4. Muistelen joskus 70-luvun lopula käytyjä "kokouksia" joissa käytiin eräänkin yhtiön kirjanpitoa läpi. Oli siinä kansiota ja paperia poikineen. Kottikärryllä kärrättiin paperit.
    Aivot raksuttivat, tupakkaa kului. Ehdotuksia ja ideoita sateli. Kädet kipeinä kirjoittamisesta, persus puutuneena. Joku kiersi varastoa ja kirjasi ajatuksia paperille.
    Tänään vastaava tapahtuma tulostetaan, tietokone analysoi pari vaihtoehtoa joista keskustellaan. Siinä se. Hieman kärjistetysti tämä.
    Palataan takaisin vanhaan hyvään aikaa ja kielletään tietokoneet, salliten ainoastaa paperi ja kynä. Ideoita syntyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, lopetaan myös kaikkien ansisidonnaisuuksien ja työttömyyskorvauksien matksaminen, kaikki yritystuet, samoin kaiken maailman stipenpit ja apurahat, Filnlandi-hiihto ja Finland palkinnot pois, mutta Finlandis vodka saisi säilyä, Pro patria -mitalit huit hemmettiin, työpaikkakustannusten korvaamiset lakkautettaisiin, ei elvyttä,istä tai jotain ihmen sopeuttamisia vaan reilusti vain valtion menojen leikkauksia ja säästjä m
      5-6 milrkadia ainakin 5.7 vjuotta putkeen, wahlroosit ja fazerit karkoitettaisiin huitsin nevadaan, jossa ne voisit jatkaa alitusta nalkuttamistaan, joka ei kuitenkaan Suomeen asti kuuluisi, Suomi eroaa eurosta ja EU:stä, työtuloveroprosentti enintään 25 prosenttin, alvit puoleen nykyisistä, viinakortit takaisin, hommataan jalkiväkijuomat- ja miinat takain, nostetaan yleinen asevollisuusaika joka jepe osalta vähintään kahteen vuoteen, palautetaan kansalaisluottamuksen menetys lisärangaistukseksi, lopetetaan työehtosopimusten yleissitovuus, pakailliset sopimukset työ- ja palkkehdoista kunniaan, lopetetaan joka toinen ay-liitto tarpeettomana, lakkautetaan joko kolmas yliopisto tai korkeakoulu,käräjäoikeuksien luku laskettakoon kahdeksaan, ellei vieläkin alemmaksi, ja hovioikeuksien märä kahteen eli Pohjois- Suomen ja Ruuhka-Suomen hovioikeuteen,Pekkaspäivät ja lomaltapaluurahat pois,rakennetaan, ei uusia homekouluja, vaan mahdottoman suuri ilmatorjunta-alus lentokenttineen, Hornettien määrä kaksikertaistetaan, Natosta puhuminen kunniaan ja ryssien pelottelemiseksi "Karjala takaisin" -mielenosoitukset joka viikkoisiksi, tasavallan presidentin toimikautta jatketaan kuudesta vuodesta vähintään kymmeneen vuoteen sitten kun pressaksi saadan vihdoin tervepäinen mies, eduskunnan jäsenmäärä puolitetaan sataan, pääsihteeri Tiitinen laskettakoon vihdoin eläkkeele, mutta Tiitisen lista pysyköön Supon kassakaapisissa vielä 100 vuotta.

      Tuossa oli joitakin muttei kaikkia vaalilupauksia ja korjaustoimia. Jos ne toteutetaan, niin johohan olisi ihme, jollei Suomen bruttokansantuote nousi kertaheitolla 5-6 vuotta putkeen vähintään 10 prosalla per vuosi, työpaikat lisääntysivöt parina vuotena vähintään 2000 000 :lla ja työllisyys vähenisi alle 5 prosentin, suomalaisten yritysten kilpailukyky ponnahtasi kirkkaasti johtoon koko Euroopassa. Ulkomaisten sijoittajien Suomeen tekevät investoinnit lähtisivät ripeään kasvuun. Varmuuden vuoksi lunastettaisiin vuonna 2016 puolet venäläisten Suomesta osatamista kiinteistöstä ja loput ko.kiinteistöistä seuraavana vuonna.

      Poista
    2. Aitosuomalainen sotilasjuntta siis, mainiota. Svenduuvalaisten huopatossujaos hyväksyy mutta miteppä muotisyylliset? Ei suinkaan olevista oloista voida itsesyytöksillä päästä, pitäähän se syntipukki olla? EU? Mamut? Putin?

      Poista
  5. Suvun piirin käsityksen painoa voinee tutkia katsomalla minkä verran vastaavista asioista muuten tiedettiin saati keskusteltiin. Kuten Kemppinen todistaa, Otava olisi ollut taloudellisesti varsin pieni asia.

    Tulojen jaksottaminen verotuksessa ja muutenkin on tosiaan vaikeampaa kuin menojen, vaikka juuri niihin investointien muodossa useimmiten päädytään.



    VastaaPoista
  6. Maamme kustantamojen sekä kirjapaino- ja lehtitalojen taloushistoriat ovat tosiaan iso musta aukko: kirjoittamatta ja käsittelemättä. Jos joku kirjoitustaitoinen niistä tietääkin, hän on useimmiten liian kytköksissä aiheeseen ja ihmisiin. Kirjoittamatta jää ja on jäänyt.
    Suomen puoluelehdistön saamat valtaisat rahalliset tuet, lehdistötuet esimerkiksi 1970-luvulla, olivat yksi surullinen luku tuossa historiassa.
    Tuolloin painotalot tuottivat huimaa voittoa aika ihmeellisillä tuotteilla: mainosesitteillä, lehtisillä, karamelli- ja jäätelöpaperien kääreillä ja vaikkapa oululaisten yritysten avausesitelehdillä. Painotalojen ainoa ulosnäkyvä tuote, puoluelehti toimituksineen, aluelehtineen, lehtitaloineen, oikolukijoineen ja muine henkilökuntineen tuotti koko ajan valtavaa tappiota.
    Jos tämä kaikki olisi ollut ja esitetty vuositaseissa yhtenä kokonaisuutena, tulos olisi ollut varmaan lievästi voitollinen.
    Mutta konsernissa oli kaksi yhtiötä, tuottava painotalo ja toisena yhtiönä valtavaa tappiota tuottanut puoluelehti. Lehti ja konserni saivat näin vuodesta toiseen miljoonien lehdistötukea "sananvapauden" nimissä.
    Ja kuka tämän maksoi? Veronmaksaja.
    Joitain kuiskeita tästä asiasta on kuulunut, mutta silmääni ei ole sattunut yhtään lehdistötalon taloushistoriaa tuolta ajalta. Voi niitä ollakin, Kertokaa, jos tiedätte. Juoksen heti kirjastoon lainaamaan jonkin puoluelehden taloushistorian vuosilta 1970-1990.
    Sitten peliin astuivat panostajat ja nurkanvaltaajat. Pankit kaatuivat, kukkulat horjuivat ja Suomen talous kellui hämärän rajoilla.
    Mutta se onkin jo toinen juttu.

    VastaaPoista
  7. No nyt kirjoitetaan todella painavaa asiaa sekä blogissa että kommenteissa..

    VastaaPoista
  8. Autistitaaleri ja valheetsunnuntaina, 22 maaliskuuta, 2015

    Bisnesmiehen samaistaminen taiteilijaan haiskahtaa. Siten efkaristoa luojalle järjen menetelmästä, jota hyödyntäen tämäkin terävien miesten barbarian laji pyyhkiytyy pois pallilta.

    En siis edelleenkään pidä suhteellisen nähtävää miestä, joka ei ymmärrä matematiikkaa, tekniikkaa, automaation abstraktioita, viljelyä ja historiaa syvällisesti juuri minään. Sotimisesta ja pappeiluista ei niin väliä, sillä ne elävät ajanhukkailmiöistä. Tapauksellisesti hyvin perustelemattomina ne ovat massiivisia bumerangeja.

    Väelle vaikuttaa yhä olevan niin kovin rakasta harrastaa vakavissaan sissiryömintää perse edellä puihin. Ymmärtäisivät vain, että tuon sekventiaalisen järjestyksen rikkomisesta johtuu yksityisyyttä koskien toistainen menetys. Seuraus koko reilun pelin häväistyksestä jääräpäisellä tavalla sen sijaan on sota.

    Vitsin juju on tietää, että nuo eivät ole joukkorangaistuksia, ja Suomi ei toimi. Sitähän Kemppinen selittääkin.

    VastaaPoista
  9. Mun ymmärtääkseeni kuviossa jossa saadaan avustusta toiminnan ollessa tappiollista tulee toiminnan koko ajan näyttää tappiota.

    Saattaa koskea ainakin montaa kulttuurilaitosta, ainakin pääkaupunkiseudulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Suomessa suurimmat intensiivit saa se, joka osoittaa olevansa saamattomin ja surkein.

      Näin on sekä yksilö- että organisaatiotasolla. Vuodesta toiseen.

      On selvää, että tällä insentiivipolitiikalla edessä on totaalihalvaus ja konkurssi. Mikään ei liiku, koska muuten tuet ja intensiivit menetetään. Valtionosuus laskee.

      Poista
  10. Kylläpä nämä menneen maailman meediot ja kemppiset ovatkin olleet niin kovin monessa mukana! Aina he tästä jaksavatkin jälkipolvia muistuttaa.

    VastaaPoista