Sivun näyttöjä yhteensä

10. maaliskuuta 2015

Otetaan mitat





Luulin että ”kale” on etunimen lyhenne. Se onkin lehtikaali englanniksi, ja lehtikaalisalaatti on uusi ruokalaji.

Todellisuudessa kysymyksessä on pahamaineinen amerikkalainen markkinointi. Tuo ruokalaji oli ehkä uusi 1400-luvulla ja itse rehu kuuluu monenkin maan perinteisiin. Ihmisten huijaaminen hyödyllisiksi väitetyillä ruuilla on yhtä helppoa kuin poliittisilla aatteilla tai liikkeenjohdon väitetyillä menetelmillä ratsastaminen.

Coleslaw oli minulle Amerikassa uusi tuttavuus. Ihastuin siihen. Nykyisin olen kovin mieltynyt ruokalajiin, jota nimitän kaalisotkuksi. Riivittyä kaalia (kuuluisa suomalainen keksintö juustohöylä on hyvä työkalu) kuullotettuna (uusi sana) ja jauhelihaa. Syödään ahneesti päivän lehteä päivitellen. Täytyisi kysyä keittiön puolelta mausteet. Soijaa, luulisin.

Suomessa kaalilla oli sama perusteeton huono maine kuin toppatakeilla ja vilttitossuilla. Arvaan että tuon vihanneksen viihtyminen Venäjällä liittyisi sen kylmänkestävyyteen. Karjalaiset esivanhempani kehuivat kaalimaitaan. Vaikka pellolla oli lunta, sieltä voi käydä potkaisemassa kaalinkerän kainaloon ja ei muuta kuin soppaa laittamaan, parhaassa tapauksessa bortshia. Maailmanhistorian toisessa päässä Alger Hiss pisteli mikrofilmejä piiloon kaalinpäihin ja välitti näin tietoja USA:n sotilassalaisuuksista Neuvostoliitolle.

Todellisuus on tarua ikävystyttävämpää. Oliko virkamies Alger Hiss oikea vakoilija vai J. Edgar Hooverin ja nuoren Nixonin ensimmäinen uhri, se on todellisuudessa hiukan epäselvää. Eivätkä ne piilot olleetkaan kaalinpäitä, vaan kurpitsoita, jotka maistuvat kieltämättä hyvältä myös salaatissa. Joka tapauksessa tapahtumasarja jäi vainoamaan muiden joukossa James Ellroyta, joka on aikamme parhaita, hulluimpia ja monessa mielessä vaikealukuisimpia jännityskirjailijoita.

Ellroyn lukemisesta tulee vatsa kipeäksi. Hänelle painajaisunet ovat todellisempia kuin arki ja valve. Saman tyylilajin vastakkainen mestari on belgialainen Simenon. Maigret on kuin kaalisalaattia. Maigretin lukemisesta tulee ravituksi, kuten viimeksi ystäväni Kai Ekholm on blogissaan selvittänyt. Kaalin ystävän tulee huomata, että rouva Maigret, jonka keittokirjakin on julkaistu, oli hyvin tarkka myös hapankaalin (crout) hauduttamisesta (mijouter).

Ranska on sellainen kieli, että viehättävää ihmistä, etenkin lasta, puhutellaan kaaliksi. ”Mon chou”.

Minulla ei ole ollut sydäntä mainita Ekholmille, että edesmenneen Aili Palménin kirjahyllyssä olivat usein kirjailijan hänelle henkilökohtaisesti omistamina käytännössä kaikki Maigretit, joita hän itsekin käänsi. Kerran radio-ohjelmassani Aili kertoi kipakasti hyvin tuntemastaan Simenonista ja tämän kammottavasta akasta. Siitä ohjelmassani ei tehty numeroa, että Simenon oli itse vielä kammottavampi ja että hänen muistelmissaan selvittämänsä lukemattomat naisjutut ovat sekä vastenmielisiä että ilmeisen epätosia. Eli Otavassa oli ihminen, joka tunsi Simenonin ja oli kukaties saanut vihjeen tekijästä 40-luvulla Sveitsistä (Sinikka Kallio – mikä ettei myös tämän puoliso Rolf Nevanlinna).

Simenon ja todellisuudessa myös Ellroy edustavat menneisyyden maailmaa, johon itsekin kuulun. Kukaan ei varmaan pannut merkille, että blogikirjani kansi on minun aloitteestani plagioitu Maigret’sta, etenkin nyt myynnissä olevasta Omnibus-sarjasta. Pari väriä, paksu viiva, väripinnat, vanha ihminen – piippu. Jos joku halujaa filosofisen selityksen, ehkä pidä komisariota sukulaissieluna, koska hänkin oli sydänjuuriaan myöten virkamies, kuten minäkin, ja virkamiehenä aina olosuhteiden uhri, kuten minä. Harvoin aktiivinen toimija, ei koskaan sankari, kaikkien tuulien tuivertama.

Jonkun pitäisi tehdä Maigretista äänikirjoja suomeksi. Uskon äänikirjoihin mutta en suomalaisten kustantajien kykyihin sillä alalla. Pieni vertailu etenkin Spotifystä löytyviin englantilaisiin, saksalaisiin ja ranskalaisiin äänikirjoihin paljastaa tietyn eron: ammattitaito. Se ei riitä alkuunkaan, että osaa ääntää äidinkieltään, kuten eräät näyttelijät osaavat. Teksti on myös rytmitettävä ja painotettava. Tuo taito on hiukan kuin soittamista. Sitä saa meillä etsiä. Veikko Sinisalo oli niin hyvä, että tietty pateettisuus ei lainkaan häiritse.

Samaan aikaan kuin kustantajat ja Elisa Kirja ovat kovasti siirtymässä e-kirjoihin ja ä-kirjoihin, muu maailma on siirtymässä niistä pois.

CD-levy on käytännössä jo kuollut kaupallisesti ja tietenkin vinyylien osuus erikoisuus, muutama prosentti. Muta myös iTunes ja vastaavat ovat kuolleet. Ostava yleisö ei enää lataa. Yleisö striimaa. Aineisto on tietysti melkein pelkkää musiikkia – vaikka äänikirjojen osuus on havaittavissa tilastoista. Klassisella musiikilla ei ole minkäänlaista rahallista merkitystä. Kaltaiseni ihminen, joka kuuntelee ja jopa hankkii Bachia ja Schubertia ja vastaavia, kuuluu musiikin ostajien vähemmistöön, jonka markkinaosuus on noin 0,000001 % musiikin kuluttajista. Musiikkitalo ja ooppera pärjäävät, koska siellä myydään istuinpaikkoja ja näkyvyyttä; musiikki on sivuseikka.

20 kommenttia:

  1. Jonkun kasvitieteilijän selostus kaalista olisi kiva lukea. Olen siinä käsityksessä että aika monessa "kaaliksi", "salaatiksi" ja vielä useammaksi muuksi kutsutuissa kasveissa on oikeasti kysymys vain yhdestä ja samasta kasvilajista, josta on löytynyt ominaisuuksia ihmisen jalostaa se vaikka minkä näköiseksi ja joista syödään jopa ihan eri osia.

    AW

    VastaaPoista
  2. Kuuntelin autoa ajaessani äänikirjana Katja Ketun "Kätilön", jonka esitti Eija Ahvo. Se oli kyllä vaikuttava näinkin. Tarkkana pitää olla, kun ei oikein voi taakse päinkään tarinassa palailla.
    Olen kaipaillut tässä muodossa Tsehovin novelleja tai miksei ihan kuunnelmiakin, joita joskus on radiosta tullut.

    -osku

    VastaaPoista
  3. Päivän teksti käsittelee kirjoja ja musiikkia, mutta kai lehtiäkin voi ihmetellä?

    Pakko on nimittäin siteerata eilisen Hesarin Oikaisuja -palstaa:

    ”Feminismiä käsitelleessä kirjoituksessa sunnuntaina 8. maaliskuuta sivulla A 12 oli virhe. Feminismin tavoitteisiin kuuluu epätasa-arvoa aiheuttavien rakenteiden purkaminen, ei tasa-arvoa aiheuttavien rakenteiden purkaminen.”

    Oikaisuja julkaistaan joka päivä, ja osa niistä kertoo aivan hervottomista töppäyksistä. Suoranaisia kirjoistuvirheitä on melko vähän, mutta muu tekstin tarkistuksen olemattomuus kyllä surettaa.

    VastaaPoista
  4. Tämä oli paha pettymys, olisin niin toivonut lisää Putin, Venäjä, islam analyysiä.

    VastaaPoista
  5. Veikko Sinisalo on äänikirjojen lukijana ylittämätön. Risto Mäkelän Konsta Pylkkänen kakkonen, mutta kummaltakaan sedältä ei taida enää tulla uutta kuunneltavaa.
    Seppo Jokisen dekkarit, joissa seikkailee Komisario Koskinen, ovat nautittava kuunneltavaa. Lukijana on Ola Tuominen. Osa äänikirjoista on MP3-formaatissa, jolloin koko kirjan voi kuunnella yhtä soittoa. Paras tapa jaksaa ajaa Lappiin tai Lapista etelään, äänikirjan kera.

    VastaaPoista
  6. JK: "Kaltaiseni ihminen, joka kuuntelee ja jopa hankkii Bachia ja Schubertia ja vastaavia, kuuluu musiikin ostajien vähemmistöön, jonka markkinaosuus on noin 0,000001 % musiikin kuluttajista."

    Hmmmm... jäin tässä mietiskelemään, että keitähän ne 4 muuta suomalaista ovat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muita hupsuja. Kaikilla muilla on jo tarvittavat levyt. Puhe oli siis ostamisesta. Ne joilla ei ole jotain kappaletta, kuuntelevat Spotifystä. Tuossakin palvelussa "maksu" on sama, kuunteli mitä kuunteli.

      Poista
  7. Äänikirjat (esimerkiksi Audible.co.uk, Audible.com ja Elisa Kirja) ovat aarre ja podcastit&striimit (kuten YLE ja BBC, ei tarvitse paljoa yllyttää niin voin suositella ohjelmia kuuntelen säännöllisesti noin tusinaa, tilattuna toista sataa) rikkaus. Kannattaa käyttää toisto-ohjelmaa, jossa takaisinhyppy ja säädettävä nopeus.

    Ulkomaisten äänikirjojen tekemisestä olen lukenut ja kuullut selostuksia, siellä tuntuu aina olevan ohjaaja (voi kulkea tuottajankin nimellä vaikka sama rooli) mukana, CD-versioissa on hänen nimensäkin painettu pakettiin. En tiedä miten meillä, mutta jopa Vesa Vierikon tasoisella näyttelijällä on alkupään äänitteissä lähes yhtä paha saarnanuotti kuin Kemppisen joulusaarnassa tarkoituksella muinoin (Aristoteleen kantapäässäkö se oli?)

    VastaaPoista
  8. Onko klassisella musiikilla sitten ollut joskus joku markkinaosuus ja arvo? Vielä 1980 -luvulla Anttila tavaratalosta saattoi ostaa edullisesti kantaohjelmiston. Sitten tuli Naxos, ja nyt Anttiloita ei ole.

    VastaaPoista
  9. Olipas taas monenlaista asiaa päivän blogissa. Keittiön puolellekin eksyttiin!
    Lehtikaali on ollut suosikkivihanneksiani jo ainakin 15 vuotta, sillä sitä on helppo kasvattaa vaikka omenapuun alla tai kukkapenkissä, eivätkä kaaliperhosetkaan ole siitä kiinnostuneita. Komea kasvi, yksi terveellisimpiä vihanneksia, isokokoinen, nopeakasvuinen ja pakkasen kestävä. Pakasteena ne ovat riittäneet kevääseen asti, ja niitä olen laittanut keittoihin, muhennoksiin ja smootheihin. 2-vuotinen, jos hyvin käy. Syystalvella jättämäni varret ovat jo alkaneet kasvattaa uusia lehtiä. Eräs pojistani sanoi laittaneensa lehtikaalista uunissa sipsejä, ja hyvin olivat maistuneet perheen nuorisolle. Tai sitten vain pannulle öljyn, sipulin, valkosipulin ja paprikan kanssa, soijaa tietysti ja pippuria päälle. Pienet nuoret lehdet käyvät salaattiinkin. Netistä löytyy reseptejä.

    Kirjapiirissämme on 87-vuotias rouva, jonka lukunäkö on mennyt, mutta hän pysyy hyvin ajan tasalla, sillä Näkövammaisten keskuksen kirja -CD:t tipahtelevat hänen postiluukustaan ilmaiseksi puhelinsoitolla, eikä niitä tarvitse edes palauttaa. Uusimpia kirjojakin, näyttelijöiden taitavasti lukemia. Se on kyllä hyvää palvelua, ja tarpeellista.

    Minulle on toistaiseksi riittänyt yhden Ellroyn lukeminen, kun siinä päitä poksauteltiin niin taajaan. Mutta oli siinä tekstissä jännitettä ja Amerikan ja Keski-Amerikan lähihistoriaa "vähän" tihennettynä. Totuuspohjaa en välittänyt selvittää. Kirsi Piha HS:n lukupiirissä narrasi sen lukemaan, mutta ei sitten itse lukenutkaan! Taisin olla yksi harvoista, joka sen selvitti - ja siihen taisi loppuakin se lukupiiri. EG

    VastaaPoista
  10. Kökkineito Bécassine laittoi papiljotit salaattiin, saadakseen kähäräsalaattia. Se, kuten myös itse lehtikaali osoittaa, ettei kasvin eikä ihmisen tarvitse olla siloisen kukoistava luodakseen jotakin.
    - kale -

    VastaaPoista
  11. Kemppinen: coleslaw ei ole jauhelihamössöä vaan "Coleslaw on yhdysvaltalaiseen ruokakulttuuriin kuuluva kaalisalaatti. Pääraaka-aineensa silputun keräkaalin lisäksi se sisältää usein raastettua porkkanaa. Kastike voi olla majoneesi- tai etikkapohjainen."

    VastaaPoista
  12. Tor Bjørklund, norjalainen seppä piti oleman juustohöylän keksijä vuonna 1925 mutta ans olla, 1994 Roomasta löytyi kaivauksissa ajanlaskumme alusta oleva selvä kappales jota tutkittaessa löytyi juustojäämiä. Antaa niitten norjalaisten ny ihmetellä tätä. Kerrotaan niille sitten vasta että juujuu kyllä me se tiedetään. Nääs suomalainen sen siellä kävi keksimässä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaisin, että hän oli puuseppä ammatiltaan. Höylänlastusta ei ollut pitkä matka juustoviipaleeseen, näin toimii luova mieli!

      Mustaleimaa mussutellen Kunnaksen Ilkka

      Poista
  13. Kansakouluaikani talousopetusta: Ihmiset eivät voi saada toimeentuloaan pilkkomalla puita toisilleen. Nykyään kaikki suomalaiset soittavat, tanssivat ja laulavat, säveltävät ja sanoittavat toinen toisilleen. Kivaahan se on, mutta tarvitaan myös ruokaa, juomaa ja suojaa. Mistä tässä on oikein kysymys? Hube.

    VastaaPoista
  14. Ad omnia: kirjoitin vähän huonosti. Yritin sanoa, että vuonna 1996 coleslaw oli minulle siinä mielessä uutuus, etten tiennyt sitä tarjottavan joka pystybaarissa.

    Tarkistin - on se kaupassamme tänäänkin erikoistarjouksena - coleslaw eli amerikan kaalisalaatti. Joskus aina ostetaankin. Vanha suosikkini on tätäkin epäterveellisempi italiansalaatti (perunasalaatti, mielellän Forssan) ja pari nakkia.

    VastaaPoista
  15. Kaalikeitto ei ole ruoka vaan trauma.

    VastaaPoista
  16. Kaali saa mieluusti olla Rasilaisen patentilla, kuulua hapankaalia. Siitä saapi keiton oivan! Paketillinen siskon- tai muuta raakamakkaraa sekaan ja miten maustanettekin, yhdellä kädellä tehtäviin pikaruokiin kuuluva laji. Helpolla hyvää.

    VastaaPoista
  17. Helena Siltala esittää kappaleen Mies ja piippu v. 1955. https://www.youtube.com/watch?v=32l9HG6Vwks
    Olisiko ollut radiokuunnelman tunnussävel?

    AW

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laulun on levyttänyt myös Esa Saario.

      Muistaa Kunnaksen Ilkka

      Poista