Sivun näyttöjä yhteensä

16. maaliskuuta 2015

Huonot kirjat II




[jatkuu…]

”Seitsemän veljestä” alkaa pakona naisten (äidin, Männistön muorin) helmoista ja jatkuu samoissa merkeissä. Yksi romaanin huipuista on epäuskottava tapahtumasarja Hiidenkivellä, urosten keskinäinen sarvien kolistelu. Päähenkilöt ovat saman syvän infantilismin uhreja kuin Nummisuutarin Esko, jonka näytelmässä ainoan naimaikäisen naisen vie toinen, isä on impotentti ja äiti Martta siitä hirmuksi vihastunut.

Suomen kirjallisuuteen aikuiset ihmiset tulevat Minna Canthin ja etenkin Juhani Ahon hahmoina. Aho oli itsekin todella alan miehiä, joten hänellä oli kirjoittaa kokemuksesta. Elisabeth o.s. Järnefelt suhtautui nuoren Ahon opettamiseen hyvin perinpohjaisesti. Eino Leino tunnettiin naissankarina, jonka seurassa nähtiin jopa aikakauden kaunein ja lahjakkain nainen, Aino Kallas, loistonsa päivinä todella hurja ilmestys.

Juha Hurme tulee paljastaneeksi ”Nyljetyissä ajatuksissa” ajattelunsa kapeuden tölväisemällä Väinö Linnaa, joka kuitenkin poikkesi kansankirjailijoista juuri oman eroottisen kypsyytensä voimalla. Hän tiesi, että miehet ahmivat sotakirjoja syystä – ei taistelukuvausten takia vaan siksi, ettei niissä ole naisia. Hänen sotaromaaninsa on tietenkin epäuskottava siksi, että porukoissa nuoret miehet eivät todellisuudessa puhu mistään muusta kuin siitä ja sen kestävyydestä. Mutta minkäs teet. Historian oli mennyt veri päähän.

Hannu Salaman ”Juhannustanssit” ja sen aiheuttama kirjasota kuvataan vieläkin johdonmukaisesti väärin. Se jumalajuttu on aika pieni repliikki romaaniin kuvatuissa humalaisten hölötyksissä. Sitä vastoin romaani on aikakauden mitoin huomattavan pornografinen kuvaus siitä, mitä tapahtuu todella, kun on juhannus ja tanssit ja meno on sellaista, että huonompikin mies saa ihan ilmaiseksi, mutta kohtalon kosto on kauhea – se auto-onnettomuus Teiskon Aunessillalla.

Suomen vasemmistolaisuuden ja etenkin stalinismin nousua ihmetellään edelleen. Kahdessa puritaanisessa maassa, Yhdysvalloissa ja Suomessa, vasemmistolaisuudessa oli kysymys joutavien puheiden alla ennen kaikkea ja ajoittain yksinomaan seksistä, jonka takana oli puolestaan ehkäisy ja eräiden ikävien tautien tehokas lääkehoito. Juuri Salama ja Rintala tulivat meillä kuvanneeksi tämän. Erikoista että näkökulma puuttuu edelleen sekä muistelmista että tutkimuksesta, vaikka kertojat olisivat vielä keskuudessamme. Kysykää esimerkiksi Arja Saijonmaalta ja tietäkää että jo ennen Lapualaisoopperaa moni sydän sykki Kirsti Wallasvaaran ja Kristiina Halkolan tahdissa, ja se oli uutta. Jaakko Pakkasvirrasta piti tulla nuoren sukupolven taiteellinen ja poliittinen tiennäyttäjä, vaikkei sitten tullutkaan. Hänen kumppaninsa oli jonkin aikaa hollywoodilaisin 50-luvun tähtemme Anneli Sauli, josta hänestäkin sukeutui sitten hyvä vasemmistolainen, ja sen jälkeen 60-luvun kaunotar Titta Karakorpi. Tässä kohdassa saan suistaa suuni, koska muuten alan puhua sellaista, mistä olisi vaiettava (katso lähemmin Woittgenstein).

Toisin ajatteleva liike on ollut aina olemassa. Se uskottelee, että kirjallisuus ja taide on jokin muita korkeampi ja etevämpi todellisuus. Tämä uskottelu on poliittinen ase. Hienoin keino oli opettaa plantuille latinaa ja sitten jokin määrä kirjallisuutta tuolla kielellä. Siinä oli keino pitää pöljä kansa kurissa. Omina aikoinamme samaa on tavoiteltu suosimalla niin vaikeaselkoisia muotoja ja saksankielisiä ritirimpsuja, etteivät tavalliset ihmiset jaksa eivätkä viitsi ihmetellä niitä, ja itse itsensä valinnut ”sivistyneistö” voi sitten rauhassa pitää itseään etevänä.

Kukaan ei enää muista, mitä Che Guevara teki tai kirjoitti, koska ei sillä ollut väliä. Matti Rossi oli nuorena sikaria myöten esikuvansa kaltainen, ja hänellä oli menestystä. Minulla on hiukan tietoa todellisista tunteista puolin ja toisin, kun tuhat todella kaunista tyttöä piiritti Taisto Sinisaloa ja aluksi Aarne Saaristakin. Ehkä tyrmistyneisyys olisi oikea sana.

Niinpä ikäkausi-idolit kauhtuivat yleisvasemmistolaisiksi. Pintansa pitää Lapualaisoopperasta kuuluisa, jo sitä ennen elokuvasta tunnettu Vesa-Matti Loiri, jonka asemaa ei horjuta se, ettei hän ole erikoisen komea, ei kehuttava laulaja ja näyttelijänäkin tehoava vain hänelle räätälöidyissä rooleissa. Suomenruotsalaisella puolella on Jörn Donner, ihme miehekseen, röyhkeä ja seksikäs ja lisäksi oikeasti fiksu jo yli 50 vuoden ajan.

Kirjallisuudessa, jossa siis mielestäni on vähemmän tärkeää, mitä on kirjoitettu kuin mitä tasoa kirjailijan henkilökohtainen vetovoima on, ei ole enää näkynyt todella korkeita hahmoja. Myyntilistojen kärjestä Tervon ei taida kannattaa kilpailla rokkistarojen kanssa, eivätkä Juha Seppälä ja Hurme itse taida tuntea tarvetta ryhtyä dingoiksi tai djangoiksi.

Kuten ihmisoikeussopimuksissa tähdennetään, ei riitä että on suuri kirjailija. Lisäksi on oltava omiaan luomaan vaikutelma suuresta taiteilijasta. Kun tällaisia ei ole, ehdotan Juha Hurmeen tavoin keskittymään huonompaan kirjallisuuteen. Sieltä löytyy loputtomasti hienoja tekstejä, jotka vaikuttavat enemmän kuin neljä humalaa tai yksi juoppohulluuskohtaus. Tekstin tuottaman nautinnon lisäksi Hurmeen kirja on täynnä vihjeitä, joita kannattaa seurata kuin Selkämeren rantaviivaa, vaikka vastatuuleen ja välillä kivelle.

23 kommenttia:

  1. Eroottisen kohtauksen kliimaksi linnalaisittain:

    "Aune auttoi asiaa lopulta melko julkeasti, ja vähitellen poika painui eräänlaiseen tunneliin torjuen jokaisen järkevän ajatuksen päässään". (Täällä Pohjantähden alla, 1962.)

    VastaaPoista
  2. Erään soutumatkan kuvaus tuli luettua viime kesänä. Tartuin sen innoittamana myös erään kustavilaisen parkkilaivasopimuksen laatimista kuvaavaan teokseen. Hauskoja ja huumorillisia kirjoja kumpainenkin. Stenvallista olen tykännyt pikku-nallikasta asti. Eritoten kolme hänen teoksistaan on ollut mieluisia. Ikävä vain, että Alexis ei ehtinyt kirjoittaa jatko-osia, kuten vaikkapa elokuvatuotannosta tunnemme lukuisat tappajahait ja muut merkkiteokset. Olisihan se voinut mennä vaikka näinikkään.

    VastaaPoista
  3. Tämä Kiven ja muiden 'eroottisen kehittymättömyyden' tematiikka oli hyvin freesiä luettavaa, ja oivalluksia herättävää. - Minullakin oli nuorena naisena Che Guevara sikari suussa seinällä. Tietenkin olevinaan kantaa ottavaa ja osallistuvaa, mutta ennen kaikkea siksi että oli tosi hyvän näköinen, sänkyni yläpuolellä tietenkin. Pääsin muuten siitä vallankumousromantiikasta lopullisesti - kuvasta kyllä jo aiemmin - vasta luettuni Jukka Koskelaisen 'Anteeksi häiriö, mutta tämä on vallankumous'. Se pitäisi jokaisen rauhaa rakastavan mutta Che-paitaa käyttävän lukea.

    VastaaPoista
  4. Auto-onnettomuuden tuo romaaniinsa jo F.E. Sillanpää kuvatessaan kesätapahtumia Pirkanmaalla. En tiedä, onko hän ensimmäinen, joka valjastaa uuden tekniikan mukaan kohtalonsormeksi.

    Melkisten varma tieto: Putin on bongattu loistohuvilallaan Sardiniassa juhlimassa naapurinsa Silvio Berlusconin vapautumista vankeudesta. Pileet jatkuvat niin kauan kuin veljissä voimaa riittää. Sitten tullaan taas näkyviin hyvin ruskettuneina.

    Kevättä katsellen Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  5. Olen jo pitkään keskittynyt huonompaan kirjallisuuteen. Äskettäin luin toiseen kertaan Paavo Haavikon Prosperon. Kirjassa esitetyissä asioissa on kiinnostavuutta, mutta muuten Haavikko on tainnut olla oman tekstinsä kustannustoimittaja. Luin nyljettyjä ajatuksia johonkin määrään asti, mutta en tykännyt tyylistä, joten jätin ajatukset silleen. Tämä kommentti on tynkä.

    VastaaPoista
  6. Kiven edeltäjistä suosittelen Kerimäen kirkon rakennuskassan hoitajaa Pietari Makkosta, joka kirjoitti oivaa ja edelleen esittämiskelpoista rahvaanrunoutta.

    VastaaPoista
  7. Nummisuutarit on tulossa Kansallisteatterin näyttämölle taas. Minkähänlaisen ilmiasun Eskon "infantiilisuus" tällä kertaa saa?
    Olenpa eräänkin esityksen jälkeen huokaillut, että saisin ennen kuolemaani nähdä Eskon kunnianpalautuksen, että esitetään tapahtunut peräkamarinpojan heräämisenä, turhautuneen ja tukahtuneen mielen kirkastumisena. Loppurepliikki hammasta purren: niinhän te luulette, odotatte, toivotte - saattepa nähdä! Hurmeen uskoisin tähän tulkintaan taipuvan ja pystyvän.

    VastaaPoista
  8. Hei, olisinko voinut kysyä tällaista asiaa, että voiko kokonaisen runon julkaista Facebookissa vai rikkooko se tekijänoikeuksia? Siis tottakai ilmoitan julkaisussani, että kyse on lainaamisesta ja ilmoitan runon kirjoittajan... Vai pitääkö tämä julkaisu nyt poistaa? (En tullut todellakaan tyhmyyksissäni miettineeksi asiaa etukäteen!)

    Mistähän näihin voisi saada neuvoa/apua? Ja siis en todellakaan kovin usein edes julkaise mitään facebookissa, mutta mietin nyt vain, että rikoinko lakia...? Mitä jos kirjoittaisin blogia, niin saisiko siellä julkaista kokonaisen runon(toisen kirjoittaman siis)? (Siis toki sitaattimerkeissä ja runon kirjoittajan nimi mainiten yms.)? Ja selvyyden vuoksi haluan mainita, että runoilijan kuolemasta ei ole kulunut vielä 70. vuotta.

    Jos sitä ei olisi saanut julkaista, poistan julkaisuni, mutta jos sen saa, niin riittääk, että runo on lainausmerkeissä/sitaattimerkeissä ja ilmoitan runon kirjoittajan? Vai pitääkö mys runokokoelman/runokirjan nimi mainita?

    Kiitos, jos ehdit neuvoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä aihetta on käsitelty. http://www.opettajantekijanoikeus.fi/2011/06/sitaatti-runosta-verkkoon/

      Poista
  9. Yhden totuuden selityksiin on hyvä suhtautua varauksella, esimerkiksi taistolaisten aikansa yhteiskuntaselitykseen. Veljekset saattoivat lähteä pakoon naisia, mutta heitä hirvitti varmasti myös lukkari ja koulu. Aina on myös kirjojen ylitulkinnan vaara. Saarikosken runoteosta Katselen Stalinin pään yli ulos pidettiin käänteentekevänä yhteiskunnallisena irtiottona. Myöhemmin Tuulaliina Varis, tuolloin Saarikoski, kertoi Pentin ostaneen Leningradin reissullaan Stalinin kuparisen, vai pronssisen, rintakuvan. Saarikoski tuijotti kuvan ohi päiväkausia ikkunasta ulos saamatta aikaan yhtään herran sanaa edes punaviinin voimin. Muitakin esimerkkejä ylitulkinnoista Tuulaliinan kirjassa on. Omasta runokirjastaan Ovat muistojemme lehdet kuolleet Saarikoski huokasi itse, ettei siinä ole mitään muuta hyvää kuin nimi.
    Ihmeellisellä tavalla, alkuvaistolla, Kivi osasi kuvata naistakin. Kirjan loppupuolella Eero istuu Seunalan Annan kanssa seesteissä pirtissä. Anna alkaa itkeä ja hänestä kumpuaa runo, joka on maailmankirjallisuuden helmiä: Tuonen lehto. Siinä soivat (yksi selitys) kalevalaiset itkuvirret: Tuuti lasta tuonelahan ja vastasynnyttäneen äidin usein tuntema alakulo. - Nero mies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just! Harvoin olen ollut kenenkään kanssa näin monessa asiassa samaa mieltä!

      Poista
  10. "Kuten ihmisoikeussopimuksissa tähdennetään, ei riitä että on suuri kirjailija. Lisäksi on oltava omiaan luomaan vaikutelma suuresta taiteilijasta." Tätä ironiaa juridiikkaan perehtymättömän voi olla vaikea tajuta. Olettaakseni kyse on viittauksesta siihen, että nykyajan eurooppalaisessa tärkeää ei enää ole se, miten asiat ovat, vaan se, miltä ne jonkun silmissä voivat näyttää. Esimerkiksi tuomari voi olla esteellinen vain siksi, että hän joidenkin mielestä siltä vaikuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen kommentoijalta tipahtaneen yhden sanan pois. Tarkoitus lienee ollut puhua nykyisestä eurooppalaisesta ihmisoikeusajattelusta.

      Poista
  11. Kirjallisuuden suurkuluttajia ovat ihmiset, joilta puuttuu uskallus omaan elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olipa laittamattomasti sanottu...
      Mitäpä se kenenkään elämä kenellekään kuuluu, luetaan me poijat vaan!

      Poista
    2. Sain tästä provokaatiostani palstaherralta "ruudinkeksijän" arvonimen 17.3.. Tunnen henkilökohtaisesti useita "kirjallisuuden suurkuluttajia", joten en nyhjäissyt tyhjästä.

      Poista
  12. Kemppi taas onnistuneesti oikaiseen, kuten tapoihinsa kuuluu. Se hänelle sallittakoon! Kreeta ei suinkaan ole ainoa naimaikäinen nainen näytelmässä. Myös Topiaksen ja Martan kasvattitytär Jaana on naimaikäinen (naisen naimaikä oli silloin 16v.). Ja että Topias olisi impotentti? Mihin tämä olettamus perustuu? Ettei Kemppi nyt vaan "yleistä" liikaa? Lakimiehenä soisi Kempin ennemmin pohtivan kollegansa (toki vain kanttoori!) Sepeteuksen laatimaa "avointa naimalupaa" ja sen laillisuutta. Ottiko kyseinen kanttoori mahdollisesti lahjuksen Topiakselta ja Martalta, jotta "korpraalin perintö" saataisiin alaikäiselle Eskolle? Mitä Hurmeen Juhan perhetaustoihin tulee, tunnen ne melko hyvin ja kovan kuranssin kautta on poika kasvanut ja tiensä tehnyt. Tokkopa ne isänsä ja äitinsä teatteriopit niin antoisia olivat...
    Kivisin terv. pekka s-to. (Paimjom poika)

    VastaaPoista
  13. Ja missä näkee sitten sitä arvokasta omaa elämää pienkuluttajilla? Puolet ystävistäni ovat niitä suurkuluttajia ja jotkut niistä ovat tieteen ihmisiä, jotkut lääkäreitä, jotkut säveltäjiä. Kuka niistä ei uskalla sinusta elää?

    VastaaPoista
  14. Kovalla kuranssilla on tehty todellisia tähtiä kuten vaikkapa Michael Jackson tai Jussi Björling, mutta liika ankaruus voi viedä toiseenkin suuntaan ja oli ehkä Björlinginkin lopullisen tuhon takana. Jossain kirjassaan Hurme kyllä antaa tunnustuksen isänsä joulunäytelmille, vaikka kirjat tietty ovat (myös) fiktiota ja kyllä siellä isä esiintyy itsevaltiaanakin. Ehkä tietty boheemius tuli sitten elämään vaativuuden vastapainoksi. Sisko, edelleen kirjatekstissä: Sinusta tuli sitten näyttelijä, vaikka lapsena olit niin mukava. Minä: Ja sinusta ekonomi, vaikka lapsena olit niin mukava.

    Hurmeella on kyllä karismaa, mutta hän on ensemblehenkinen, karttaa kaikenlaista pönötystä ja itsetehostusta. Jotenkin aito ja rehellinen ihminen, takana nähtyä ja koettua elämää, josta on nyt hyvä ammentaa valtavan kirjallisen pääoman ohella. Hyväntahtoinen huumori silaa sitten kaiken. Jotain huomautettavaakin tähän asti: tukkaa voisi joskus kammata, mutta onhan se nyt leikattu...

    Jari Tervon lapsuudenkuvaukset ovat vaihteeksi taas hyväksi vatsalihaksille (tai ehkä minä olen turhan nauraja), varsinkin tämä viimeisin Pyrstötähti. Niistä välittyy lämmin kuva lapsuuden kodista. EG

    VastaaPoista
  15. Hormonitoiminta säätelee kaikkea toimintaa, varsinkin nuoruudessa. Itkihän se eräskin nuori mies taannoin kirjan verran sitä että ei "saanut", sitten jo kuulemma sai ja rauhoittui. Vaikea sanoa, mikä on minkin teon pontimena, saaminen vai "saamattomuus". Kirjoista ja muustakin saa itse kullakin olla oma mielipiteensä ja kukin saa olla mielestään oikeassa. Kirjallisuudesta sekä Hurme että Kemppinen ovat mielestäni olleet "oikeassa" - kas kun itse olen yleensä ollut samaa mieltä. Mutta voi sitä olla toistakin mieltä, minun puolestani. (Savolaisille juurilleen ja lapsuuden aivopesulle ei mitään voi.) EG

    VastaaPoista
  16. Onpa mainiota, että arvostettu blogisti on löytänyt Juha Hurmeen. Lahjakkuutensa lisäksi hänestä säteilee vanhanaikainen hyvyys ja puhdas lapsenomaisuus. Olen todennut tämän lähietäisyydellä pari kertaa teatterin penkissä istuessani. En ole sukulainen, vain kypsempi vanha rouva.
    Helena

    VastaaPoista
  17. "Hänen sotaromaaninsa on tietenkin epäuskottava siksi, että porukoissa nuoret miehet eivät todellisuudessa puhu mistään muusta kuin siitä ja sen kestävyydestä."

    Tämän takia Suomi olisi pitänyt mattopommittaa ajasta ikuisuuteen jo silloin 40-luvulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outo johtopäätös (sic!). Vai luuleeko nuori herra ylioppilas että muiden armeijoiden nuoret miehet muusta puhuisivat?

      Poista