Sivun näyttöjä yhteensä

30. tammikuuta 2014

Pepysin selitys



Pepysin päiväkirja on lystillinen asia sinänsä. Takana on mietityttävämpiä ajatuksia. Kirjoittaja yleensä pyrkii, etenkin verkossa ja lehdissä, yleiseen ymmärrettävyyteen. Kuka kirjoittaa kuin naapurin mies, saattaa ansaita hyvin. Ja kirjoittaja pyrkii saamaan lukijoita; tämä ei.

Pepysin päiväkirja ja siis Englannin Cromwellin ja sisällissodan jälkeen tapahtunut kuninkaiden paluu, parlamentin kehittyminen, valtionvelan tasapainottaminen ja rahavallan jatkuva kehittyminen oli käänteentekevä aika. Mitään ei tapahtunut – meidät on opetettu hakemaan ja nimeämään löytöretkiä tai mielettömiä taisteluja, jopa vallankumouksia ”tapahtumiksi”. Mutta tämä oli todellinen suunnanmuutos.

Seuraava sileä tapahtuma eli sellainen sensaatio, että mitään ei sattunut, oli 1830-luku. Kaiken järjen mukaan teollistumisen ja hirvittävän luokkasorron – josta katso esimerkiksi Dickens, mikä kirja tahansa – piti järjennimessä johtaa veriseen kapinointiin ja seuraavaan sisällissotaan. Sellaista ei tapahtunut Englannissa, ja se oli uutinen. Sota saatiin Yhdysvalloissa, ja se oli hiukan odottamatonta. Sotaa ei tietenkään käyty orjuudesta, kuten väitettiin, vaan ulkomaankaupasta ja kaupan rakenteesta. Muuan muassa saksalaisen Marxin ja englantilaisen Engelsin suunnattomaksi harmiksi Englannissa syntyikin ”reformismi” eli tapa muuttaa oloja vähä vähältä.

Pepys oli paljon suurempi kirjailija kuin hänen ihailijansa ymmärtävät. Itse kirjallisuus oli jo kirjoitettu tappiin. Kukaan ei tulisi koskaan ylittämään Shakespearea näytelmissä eikä Donnea soneteissa. Pepysin aikana tosin kirjoitti muuan Milton, jota chicagolainen kirjakauppias Harold Bloom väittää maailmankirjallisuuden huipuksi. Älkää uskoko. En minäkään usko. Jos nyt eepoksista puhutaan, niin paalupaikalla on Chaucer.

Pepysin keksintö oli käteinen sielu. Hänen vuosisatansa oli kuvaamattomien uskonnollisten tihutöiden aikaa (30-vuotinen sota), jolloin äärikiihkoilu toisaalla ja mystiikka toisaalla kukoistivat. Häntä sellainen ei kiinnostanut häntä. Hän asemoi hitaasti syntyvän byrokratian rattaana eli virkamiehenä itseään eli ihmistä maailmaan. Voisi puhua jopa yksilöllisyyden tunnon synnystä.

Siinä ei ole mauksikaan sattumaa, että aikakauden kuuluisia nimiä olivat Thomas Hobbes, David Hume ja John Locke. Yksilöllisyys-kiihkoilija Berkeley kehitti solipsismin aatetta.

Seuraavat suuret proosateokset olivat joutavanpäiväisyyden ylistystä. Defoen Robinson Crusoe oli jotain aivan uutta, kuvaus ihmisestä, joka rakentaa omin käsin maailmaansa. Esitysteknisesti kuvaus oli toteutettu naurettavan epäuskottavana kertomuksena aution saaren vangista. Miten lähteeksi väitetty merimies Selkirk oli todellisuudessa toiminut, sillä ei ole niin väliä. Mutta ajatus jatkui ja sen mestari oli muiden ohella Jules Verne. Varhaisia arkisuuden kirjaajia olivat Sterne (Tristram Shandy) ja Smollet ja tietysti Fielding (Tom Jones). Heidän lihallinen jälkeläisensä on Dickens, maapallon suurin nisäkäs.

Defoe vie Pepysin ”uuden ihmisen” entistä pidemmälle. Dissentterit pitivät tätä uskontona. Kun näet sankari on huuhtoutunut asumattoman saaren rantaan ja tokenee hiukan kokemuksestaan, hän polvistuu esittämään palavan kiitoksen Jumalalle, joka käsittämättömässä viisaudessaan on pelastanut – juuri hänet.

Ehkä meillä on tuo ”valistuksen” ajatus edelleen ytimissämme. Laivan mukana hukkuneet eivät olleet Herralle otollisia. Minä pelastuin. Siispä olen Jumalan silmäterä.

Kummallisen mielleyhtymän kautta näen Pepysin vierellä vajaat sata vuotta vanhemman kirjailijan. Minulle Pepys on uuden ajan ihmisen mallikappale. Hän on modernia maailmaa. Asia on tapana ymmärtää toisin. Minulle Englannin kuninkaallinen laivasto oli ensimmäinen todellinen liikeyritys. Kauppakomppaniat jatkoivat vanhoja Hansan kaltaisten liittojen perustetta. Laivasto tykkeineen liikkui periaatteessa Pepysin kaltaisten uudistajien ansiosta järkiperäisesti milloin missäkin maksimoimassa voittoa. Liikkeenjohtajat (upseerit) hankittiin nerokkaasti. Meriupseerin virkoja ostettiin ja myytiin. Monet etevät toimijat, kuten Pepys, eivät olleet juuri merillä käyneet.

”Moderni” on vastenmielinen nimike. Emme ole koskaan olleet moderneja. Mutta toimivan ja syviä syntyjä enimmäkseen kaihtavan Pepysin takana seisoo Michel de Montaigne. Hän oli aatelismies ja sotapäällikkö ja – yhdistävä tekijä – kokenut hallintomies. Hän vetäytyi suhteellisen varhain surullisesta maailmastaan ja kirjoitti rakkaitten klassikkojensa keskellä tekstejä, joita hän nimitti ”yritelmiksi”. Ranskan sana ”essay” vakiintui sitten ulkopuolisen tarkastelijan maailman mietteiden yleisnimitykseksi ja alkoi menestyä etenkin Englannissa, Pepysin jälkeen.


Tämä on vain katteeton päähänpisto. Pepysistä ei tiedetty mitään ennen 1800-luvun loppua, ja kun hänen tekstinsä ei ollut luettavissa, se ei tietenkään vaikuttanut kehenkään. Montaignen maine on ollut suuri aina ja hänellä on riittänyt jäljittelijöitä. Itse tiedän jäljitteleväni häntä, ja Plutarkhosta (siis vähän tunnettuja ”esseitä”, ”Moralia”). 

12 kommenttia:


  1. Sittenhän sieltä löytyy Shakespearekin.Hänen murrepuheensa kai on sattumusketjun jälkeen globaalin amerikkamme takana ? Kun hänen teatterinsa oli kaupallinen sen kieli ja asiat olivat tietty suureen ostokykyiseen yleisöön iskeviä. Ja kaipa hänen teatterinsa ohessa esiintyi jos millaista markkinasketsiä ja pilkkarunoelmaa ja ivatemppuilijaa kiertävine lanttilakkeineen.

    Hovipiiriläisten raakuudet,murhat ja lastenkin tyrmäämiset näytelmistä hyvinkin tunnettiin ja olisivatko vaikuttaneet siihen että Monarkki ei noussut Jumalan osoittamaksi lainsäätäjäksi ja järjestyksen turvaksi kuten mannermaalla ?
    Pyllistely pullistelijoille ja heidän kujeittensa irviminen lienee ollut jokseenkin raakaa ja ylevyydestä riisuttua. No, kun valta siirtyi puritaaneille nämä jopa kielsivät teatteripelleilyn ja menikö samalla muukin taide -ainakin pyhätöistä raastettiin ?

    Etten pettäisi mahdollista lukijaa nousen keppihevoseni selkään ja roimaan laukkaan. Ihan vuosisadan alussa koottiin kauppaseikkailijoiden mm.Argangel Adventures (kun Baltian joet saksaritareilla) jengeistä Itä-Intian Kauppaseura ihan kiinteäksi osakeyhtiöksi järjestettynä. Kun se sitten aikaa myöten hoksaa puuvillan ja siitä kudotun kankaan iho- ja muun suurenmoisuuden, aletaan lähestyä tehdasaikautta ja siis Forssaa ja myös sen nimistä sosiaalidemokratiaa.

    Osakeyhtiö oli aluksi kiva porvarisuvuille perinnönjakotilanteissa, varsinkin kun laki rupesi pakottamaan pirstaksi jakamisen suuntaan. Osuuksien ottohan vei firmasta isoja rahoja eli näivetti sitä. Homma ulkoistettiin kun sai vain tukun osakkeita ja jos kässiksi halusi, niin mars Fabianinkadun Pörssiin.

    Tällainen pörssi Helsingissä yhäkin olisi kuten Tukholmassa on, jos keskitämisen hingussa Hakaniemi-Eteläranta pöhköt eivät olisi päässeet kokoamaan kaikkea Ilmariseen ja Varmaan ja Kevaan. (Niihin on kasattu enemmän kuin tollot osaavat sijoittaa, joten asia on edelleen ulkoistettu Cityn ja Wall Streetin hedgeporukoille kasinopöytiin panostettavaksi). Jos meillä olisi yhtiökohtaiset eläkekassat kuten ennen telliä, olisi meillä yhtiötkin.
    Suomi olisi ihan elävä maa ilman asiantuntijasyöpäänsä.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  2. Kuinka selvästi historia osoittaakaan, että talous ja sotiminen tai raha ja rosvous - laillistettuna väkivallan tekemisenä viholliseksi eli minun talouttani heikentäväksi ymmärretyn ryöväämisenä, orjuuttamisena ja tuhoamisena - liittyvät yhteen. Kuinka absurdeiksi paljastuvatkaan sodat ja sotapäälliköt, jollei selvitetä taustalla vaikuttavia taloudellisia tekijöitä.

    Entäpä nykyään? Kun kerrotaan tarina menneiltä ajoilta, sen voi aina sovittaa nykyhetkeen. Mutta jos haluaa varjeltua, ei pidä havahtua ääneen.

    VastaaPoista
  3. "Ehkä meillä on tuo ”valistuksen” ajatus edelleen ytimissämme. Laivan mukana hukkuneet eivät olleet Herralle otollisia. Minä pelastuin. Siispä olen Jumalan silmäterä" Sikäli tähän liittyen on tämä meidän nykyinen päävisiiri sen verran fiksu, ettei siellä tsunamimaassa pelastaututtuaan todennut olevansa silmäterä ja ne muutamat muut huononmpisaattoisemman lajitoverit ei otollisia Herralle.

    VastaaPoista
  4. "Hänen vuosisatansa oli kuvaamattomien uskonnollisten tihutöiden aikaa (30-vuotinen sota), jolloin äärikiihkoilu toisaalla ja mystiikka toisaalla kukoistivat."

    Eikö tämä ole hiukka epätarkka huomio? Olen itse ymmärtänyt, että 1648 päättynyt 30-vuotinen sota väsytti väen uskonnollisen kiihkoiluun, joka muuttui ensin mystiikaksi (jansenismi Ranskassa) ja sitten rationalismiksi. Britanniassa Cromwelin vallan päättyminen poisti puritanismin vallan. Eikö Pepys vaikuttanut juuri tuolla 1600 luvun jälkipuoliskolla?

    VastaaPoista
  5. "hän polvistuu esittämään palavan kiitoksen Jumalalle, joka käsittämättömässä viisaudessaan on pelastanut – juuri hänet... Laivan mukana hukkuneet eivät olleet Herralle otollisia. Minä pelastuin. Siispä olen Jumalan silmäterä"

    Eikö tämä ajattelutapa ole puritaanien 1. kalvinistien, jotka ovat omaksuneet kaksipuoleisen predestinaation (Jumala on jo aikojen alusta valinnut toiset pelastukseen, toisen kadotukseen). Valitut eivät voi poiketa, mutta yksilön ongelmaksi tulee, kuuluuko hän valittuihin. Siitä tulee etsiä merkkejä (varallisuus tms.).

    Tämän predestinaatio-opin ymmärtäminen auttaa muuten ymmärtämään nykyisenkin USA:n menoa. Kun rikolliset, köyhät ja muut luuserit ovatkin kadotukseen valittuja, ei heitä kohtaan tarvitse - meidän pelastukseen valittujen rikkaiden menestyjien - tuntea sääliä tai ylipäänsä veljeyttä.

    VastaaPoista
  6. Kiitos antoisasta analyysistä Pepysin kirjaan liittyen! Toisen samantyyppisen artikkelin luin jälleen kerran uudelleen eilen.Se on Paavo Lehtosen alkusanat Wodehouse-kokoelmaan Pip-pip,Sir vuodelta -69.
    Illalla ajattelin lukea loppuun laamanni KK:n muistelmat.Ukko tuntuu olleen innoissaan Citroenin isoista kissoista kuin konsanaan se kuuluisa hullu puurosta.Aiemmin olen kuullut auton olleen upea mutta epäluotettava.Toisaalta laamannin todistus on otettava todesta,sillä niin paljon hänellä näyttää olleen kokemusta muunlaisistakin moottoriajoneuvoista. LH,Mansesta nääs.

    VastaaPoista
  7. Tämäpä hienoa, vintage-Kemppistä aivan tuoreena. Hämmästyttävää.

    Pitää hankkia tätä Pepysiä käsiin, kuulopuheelta vain olen tiennyt.

    "Dickens - maailman suurin nisäkäs". Heh, samaan tyyliin: Balzac - maailman suurin jyrsijä tai hauskemmin: Proust - maailman suurin märehtijä.

    VastaaPoista
  8. Tuota 'mitään-ei-tapahtunut'-prosessia ruoditaan kirjassa "Why Nations Fail" (Acemoglu & Robinson, Crown Publishers 2012). Herroilla on selvästikin oma agenda mutta silti hyviä huomioita pluralismin siunauksellisuudesta esittävät.

    VastaaPoista
  9. Onhan meilläkin esim. Gottlund, suotta unohdettu avointa päiväkirjaa pitänyt suurmies (ainakin siinä missä moni muukin, tunnetumpi).

    VastaaPoista
  10. Sjöstedt kirjoitti:
    "Jos meillä olisi yhtiökohtaiset eläkekassat kuten ennen telliä, olisi meillä yhtiötkin."

    Lukuisissa yritysjärjestelyissä eläkevastuita kauhistelleena jäin miettimään tämän virkkeen logiikkaa - jos meillä olisi nälkä, olisi leipääkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sjöstedt esittää mielestäni väitteen, että yhtiökohtaisten eläkekassojen purku on aiheuttanut aiheettomia konkursseja ja hyvien yritysten myyntejä ulkomaisiin käsiin (viimeksi RR).

      En osaa ottaa kantaa siihen, onko tässä enemmän logiikkaa.

      Poista
    2. Tuo on mahdollinen lukutapa, mutta tuskin mahdollinen efekti todellisuudessa.

      Poista