Kirjan
kansikuva (yllä) ei ole onnistunut. Kaupassa ja verkossa silmä ei heti tartu
kirjan nimeen, joten tätä voi luulla ensiapuoppaaksi. Rinnakkaisteos Pajuoja –
Pölönen ”Ylin laillisuusvalvonta”, jota on kiitetty tässä blogissa, turvautuu
tyhjän päällä ilmassa leijuvaan korinttilaisen pylvään kuvaan. Se on jo
vakiintunut etenkin EU-oikeudessa; unionilla on erilaisia ”pilareita”. Haulla ”kolme
pilaria” saa käsityksen tilanteesta. Kuvan ajatus on otettu Ranskan
perinteestä.
Tämä
kirjoitus kannattaa lukea, vaikka tämä ei ole puolueeton arvostelu.
Asiantuntemukseni riittää vain ihmisoikeuksia käsittelevän kirjan esittelemiseen.
Lisäksi olen jäävi. Tietosanoma on minunkin kustantajani. Keskustelen silloin
tällöin sen omistajan (Heikki Haavikko) kanssa juuri näiden tyyppisistä kirjoista
ja niiden tekijöistä. Koska olen vanhentunut ihminen, arvostan ripeää
päätöksentekoa ja päteviä kustannustoimittajia.
Luulen että
meitä on monta – ihmisiä joiden pitäisi tietää laillisuuden uudemmista
veräjistä, mutta jotka eivät kuitenkaan osaa kuin pääpiirteet, ja nekin
valikoivasti. Itse osaan luennoida vain laiskemmille opiskelijoille
KS-sopimuksesta ja TSS-sopimuksesta. Sanon ensin, että edellinen on YK:n
Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus
(8/1976) ja jälkimmäinen Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä
oikeuksia koskeva yleissopimus 1966 (6/1976).
Tälläkin
alalla viljellään kirjainlyhenteitä. KP on englanniksi ICCPR ja TSS ICESCR.
Näillä maininnoilla ja muutamilla yleisluonteisilla lisäyksillä saattoi jo
päästä luentokuulustelusta läpi. Jälkiviisaana ajattelen, että rimaa olisi
varmaan täytynyt nostaa, vaikka luentojen aiheena olivat eräät ihmisoikeuksien
osat suomalakisten kannalta.
Lukija ehkä
hyötyy tiedosta, että ihmisoikeudet eivät ole ”EU-oikeutta”. Taustalla on YK.
Oman varhaisen työelämäni ääneen lausumaton ajatus, että YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen
julistus 1948 on ”politiikkaa”, josta ei tarvitse välittää. Ajattelimme ehkä
myös kansainvälisestä oikeudesta, että kun tentti on suoritettu, sen saa rauhassa
unohtaa ja jättää Erik Castrénin ja kumppaneiden huoliksi. Meitä lattajalkaisia
lakimiehiä kiinnostaa vain ”kansainvälinen yksityisoikeus”, jossa selvitellään,
minkä maan lakia sovelletaan vaikkapa avioeroon, jos isä on yhdestä maasta,
äiti toisesta ja asuinpaikka kolmas.
Tuo asenne
oli alkujaankin virheellinen ja ylimielinen. Viimeistään 1990-luvulla jouduimme
syömään puppumme, mutta teimme senkin hätäisesti. Nyt on tilaisuus hieman
kohentaa kuntoaan ja oppia lisää esimerkiksi sananvapaudesta ja sen suhteesta
tekijänoikeuteen. Esiteltävänä olevasta kirjasta on opiskeltava ensin
sisällysluettelo. Ensimmäinen havainto on erinomainen, alan huippua edustava
kirjoittajakunta ja sitä täydentävä, keskellä aiheen ongelmia työskentelevä
keskipolvi täydennettynä nuorilla tutkijoilla. Hienoa!
Hyvin monet
muutkin ihmiset lakimiesten lisäksi tarvitsevat nykyisin välttämättä perustiedot
tästä aiheesta. Uskomatonta kyllä, niiden hankkiminen ei ole aivan helppoa.
Tällainen kirja auttaa.
Se ei ole
helppo tehtävä. Olisi osattava hahmottaa, mitä kirjassa ei ole. Esimerkiksi
joka viikko näkee ja kuulee vääriä kannanottoja myös uskotuista lähteistä.
Uskottu eli luotettu lähde on vaikkapa television uutislähetys tai sanomalehden
pääkirjoitus.
Tuon tai
tämän osakeyhtiön menettely voi olla ”ihmisoikeuksien vastaista”. Haluaisin
liioitella väittämällä, että pahimmat tunarit ovat juuri yrityksiä ja yhtiöitä.
Joka tapauksessa heti ajaudutaan kysymään, miten yhtiöitä pannaan aisoihin.
Mikä on osakeyhtiön oikeudellinen vastuu? – Tähän on joukko oikeita vastauksia,
mutta ei yhtään todella hyvää. Tässä on siis kysymys rikosoikeudellisesta
vastuusta. Yhtiö vastaa isoilla rahoilla vain eräissä, ehkä räikeimmissä
tapauksissa, mutta myös toisissa, valistuneenkin yleisön kannalta vähemmän
kiinnostavissa tilanteissa, kuten kilpailunrajoituksissa. Jos iso sika on ”vain”
osakeyhtiön toimihenkilö, hän ei luultavasti ole itse minkäänlaisessa
vastuussa. Vastuu sananvapauden loukkauksesta on ikävän sokkeloinen. Tilanteen
syy on hyvin selvä. Esimerkiksi puhelinoperaattorin vastuuta mietittiin kovin.
Rikosoikeudellista vastuuta ei voi siirtää taholle, jolla ei ole mahdollisuutta
omasta aloitteestaan estää esimerkiksi sisällöltään lainvastaisten viestien
(puhelujen, sähköpostien) lähettely.
Hyvin usein
huomaas myös unohdettavan, ettei oikeushenkilöillä ole ihmisoikeuksia. Tämä nyt
on karkea yleissääntö. Osakeyhtiö ei voi osakeyhtiönä vedota esimerkiksi
sananvapauteen. Osakeyhtiöllä ei ole kunniaa. Sen hallituksella voi olla
sellainen kunnia, jota voi loukata rikosoikeudellisesti.
Tätä edelle
kirjoitettua ette löydä käsikirjasta. Kirjoittajat ovat asiantuntijoita. Heille
on aivan selvää, että ihmisoikeudet ovat (vain) ihmisten oikeuksia. Lukija ei
sitä ehkä tiedä. Tietämättömyyden ymmärtää, koska ainakin kilpailuoikeudelliset
tilanteet sekoittuvat jopa ihmisoikeustuomioistuimen asioihin. Se on tuo
jälkimmäinen, joka tänään päättää (arvaan), ettei Suomen korkeimman oikeuden
kanta Vanhasen ja Ruususen asiassa olekaan oikea. Arvaukseni perustuu tuon
tuomioistuimen käytäntöön. Itse olisin tuomarina ollut juuri samaa mieltä kuin
KKO (2010:39).
"YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus 1948 on ”politiikkaa”, josta ei tarvitse välittää. Ajattelimme ehkä myös kansainvälisestä oikeudesta, että kun tentti on suoritettu, sen saa rauhassa unohtaa ja jättää Erik Castrénin ja kumppaneiden huoliksi."
VastaaPoistaTunnistan vielä 1970-80 opiskelleena ajatuksen, joka koski myös valtiosääntöoikeutta, mukaanluettuna perusoikeudet. Se oli sitä Kekkosen aikaa. Vanhemmat polvet olivat 1939-44 saaneet lähtemättömän rokotuksen kansainväliseen oikeuteen. Riemastuttava (varasto-) löytö oli Castrenin "Ilmasota" (1938?), jonka mukaan siviiliväestön pommittaminen oli kerrassaan kiellettyä.
Ihmisoikeudet kotiutuivat Suomeen vasta sen liityttyä - Neuvostoliiton hajottua - Euroopan neuvostoon. Siltä ajatus pienen ihmisen hyväksi kuuluvista perusoikeuksista siirtyi Suomen perustuslakiin kun oli vähän noloa, että KKO pyyhki Ihmisoikeussopimuksella milloin mitäkin kansallista lakia. On siinä ollut vanhalla opettelemista.
- Kuinka monta kertaa puhelin keskeyttikään kiihkeän rakastelumme!
VastaaPoista- Vaikka X nyt olikin Europan presidentti, ehdimme tapailla ja nauttia fyysisestikin toisistamme.
- Hieroimme vuoron perään toistemme hartioita.
JK: "Esimerkiksi puhelinoperaattorin vastuuta mietittiin kovin. Rikosoikeudellista vastuuta ei voi siirtää taholle, jolla ei ole mahdollisuutta omasta aloitteestaan estää esimerkiksi sisällöltään lainvastaisten viestien (puhelujen, sähköpostien) lähettely."
VastaaPoistaTuon ymmärrän hyvin. Mutta sitä en ymmärrä, ettei teleoperaattorilla ole mitään vastuuta, vaikka ensin antaa ulkomaisten huijausyritysten toimia verkossaan, sekä sen jälkeen vielä laskuttaa asiakkaalta käräjillä uhaten onnistuneet huijausrahat, joista tulouttaa kiltisti valtaosan huijareille. Eikä lopeta tai estä tällaista toimintaa, vaikka miten valitettaisiin, voivottelee vaan käsiään levitellen.
On tuo nyt ainakin, maallikon mielestä, varastettuun tavaraan ryhtymistä. Ellei peräti avunantoa rikokseen.
PS. Minulla ei ole omaa lehmää ojassa, eli en ole tullut huijatuksi, vaan olen ihmetellyt asiaa sivullisena jo vuosia. Eihän huijarifirma saisi euroakaan, ellei teleoperaattori sitä sille maksaisi!? Miksei rahoja voi vaikka jäädyttää tai antaa valtiolle ja pakottaa huijarifirmat ulos koloistaan niitä perimään?