Braun
Multimag SlideScan 6000 osoittautui tarpeelliseksi loka-marraskuussa 2013.
Oopperan tiloissa pidetyn isäni muistokonsertin diat oli heijastettava monen
metrin valkokankaalle kaukaa tiedostoina. Oopperalla ei ehkä ollut edes
käytössä diaprojektoria. Onnistui, vaikka välillä itketti.
Tämän
kirjoituksen peruste on selvä. Yritän selvittää itselleni ja blogin kautta
lukijoille, onko some-tyyppinen eli sosiaalisen median änkytyskuvaus nyt ainoa
valokuvauksen muoto, joka kiinnostaa alan teollisuutta.
Minullakin
on yhdessä puhelimessa liian hyvä kamera. Joku ystävä ja ammattilainen,
luultavasti Komulainen, opetti kauan sitten minulle valokuvauksen taitoa. ”Kamerassa
on reikä, josta katsotaan ennen laukaisemista.” Ammattilaisen mitat täyttänyt
isäni oli jo ennen maininnut, ettei kameraa pidä luulla lääkepulloksi; vain
sellaisissa lukee ”ravistettava ennen käyttöä”. Kun katselin kerran vierestä –
ja kohteena – Kalle Kultalan työskentelyä, huomasin että hän piti kameraa
(M-Leica) vaaka- ja pystysuorassa. Se on hyvä ajatus.
Nythän on
niin että (näin valehtelijat ennen estivät kuulijaa huomaamasta korviensa
heilumista) että kännykällä kuvaaminen on paljon vaikeampaa kuin kameralla,
siis sellaisella, josta ei ole tehty väkisin liian pientä. Katson aina
tarkkaan, kun joku kuvaa. Kertaakaan en ole vielä nähnyt, että kamera eli siis
puhelin olisi ollut suorassa. – Niitä perspektiivivirheitä ei pysty poistamaan
kuvankäsittelyohjelmilla.
Ihmiset
lähettelevät toisilleen hurjistuneesti huonoja kuvia. Luultavasti ne poistetaan
melkein saman tien. Siis valokuvasta on tullut samanlainen pieru kuin
puhelinkeskustelusta ja tekstiviestistä. Epämiellyttävä haju ja häiriö hälvenevät.
Olemme
menossa Hekan kanssa katsomaan Esko Männikön näyttelyä. Villiinnyin
lopullisesti television pätkästä, jossa hänen kuviaan näkyi enemmänkin, ja
kehyksiä. Mies joka jatkaa ihailemani Päätalon romaaniperinnettä kuvina jatkaa
korkeaa perinnettä. Hän näyttää olevan Päätalon naapurikunnan miehiä ja
merimaihin (Ouluun) Pudasjärven ja Utajärven jälkeen juurtunut. Etenkin
Koillismaa-sarja kertoo toisensa jälkeen, että kirjoittaja tunsi kovaa vetoa
autiotaloihin ja piti niistä. Samanlaista vetoa hän tunsi autioksi jääneisiin ihmisiin.
En ole
kysynyt asiaa keneltäkään, ja jos tapaisin Männikön, en tiijustaisi
häneltäkään. Pidän ilmankin varmana, ettei hän kuvaa puhelimella. Tosin hän
suosii suurta syvyystarkkuutta ja lievää laajakulmaa.
Ilmoitan
olevani itsekin vanhan koulun miehiä. Haluan valokuvia, joiden kanssa voi
vanhentua.
Skanneri
lakkasi toimimasta vajaa vuosi sitten. On tehty tarmokkaita yrityksiä saada se
toimimaan. Sille eivät kelpaa mitkään ajurit. Sekään ei ole pois suljettua,
että itse laitteeseen olisi tullut raudan vika. Skanneri on nyt Hymykuopassa
menossa maahantuojalle ja sieltä kai tehtaalle. Juuri nyt ihmettelen
vikailmoitusta, jossa pitäisi esittää muun muassa ostokuitti. Kun takuu on
ummessa, mitähän ne sillä tekevät? Vai onko ajatus, että maahantuoja
toimittaisi maksulliseen huoltoon koneita vain oman valintansa mukaan?
Epäilen
aika vahvasti, että vanhojen valokuvien digitointia pidetään keinotekoisesti
vaikeana ja kalliina. Etenkin dioja ja negatiiveja skannaavat välineet ovat
sekä monimutkaisia että hyvin kalliita. Teollinen skannauttaminen on myös
Suomessa ikävän kallista.
Pahin
epäilyni siis on tämä – kun itse yhdessä kirjastolaitoksen kanssa yritän
edistää olemassa olevan aineiston eli suomalaisen arjen tallentamista, alan
teollisuus tuntuu vastustavan.
Siitä on
ollut tässä blogissa ennenkin puhe, että aivan välttäviä digikuvia saa aikaan
pikku järjestelyin valokuvaamalla dioja sopivalla digikameralla. Sen voi tehdä
jopa valkokankaalta. Itse olen saanut hyväksyttävää jälkeä jopa kuvaamalla
käsivaralta valkoisen paperin päälle pantuja diapositiiveja käsivaralta. Mutta
tarvitsen etenkin isäni kuvista eräille museoille ja kirjastoille
arkistotasoisia kuvia. Olen valmis käyttämään asiaan paljon aikaa ja
kohtuullisesti rahaa.
Tiedän että
tälläkin hetkellä jätelavoille lapioidaan ahkerasti erittäin korkeatasoisten
harrastajien kuvatuotantoa. Olen kuullut liian monesta valokuvausliikkeestä,
joiden arkistoimet negat on hävitetty tuosta vain. Samaan aikaan Suomen historiaa
käsittelevissä teoksissa esiintyvät yhä uudelleen samat, noin 100 valokuvaa.
(Poikkeus on nyt armeija – TK-kuvien digitointi oli todellinen suurtyö.)
Tämän takia
selostan jatkossakin Multimagin uusimpia seikkailuja. Hymykuopasta muuten saa tälläkin
hetkellä diafilmiä.
Ihanaa, taas tai pitkästä aikaa - miten vaan, tekstiä valokuvauksesta, nämä niitä juttuja joissa on hengessä mukana.
VastaaPoistaMinulla on nyt platta, siis nykypuhelin. En ole juuri kännykkää käyttänyt, mutta sisällöt tuntuu olevan helpompi oppia kuin kädessäpitelyn. Puhumattakaan käsissä pitelystä valokuvatessa!
Kovasti on tullut ikävä vanhoja kameroita ja kuvaamista. Kun valokuvauksen oppi jo lapsena haitarikameralla, kuva 6x6 ja sitten nuoruudessa kinokoisella, niin kameran käyttö tuli osaksi itseä. Nyt kädestä luiskahteleva tähtäimetön Lumia on tosi outo.
Miksihän millimetrien sadasosiin hiottu kokosuunnittelu, kun joutuu ensimmäiseksi etsiskelemään silikonisia suojuksia, että platta pysyisi hyppysissä. Onko näiden plattojen suunnittelussa unohdettu suunnitella kädessäpidettävyyttä, vaikka se on ensiksi keskeinen toiminto?
Kertoneeko yksi kuva enemmän kuin sata sanaa? Ainakin sen tutkiminen ja tulkinta saa aikaan satoja sanoja vaativia mielenliikeitä.
VastaaPoistaOlen viime aikoina lukenut kahden mittavan naisen elämäkertoja, Aale Tynnin ja Maria Jotunin. Molempien kirjoittajat ovat kohteensa perhepiiriä.
Luetun jälkeen olen useitakin kertoja tarkentanut ja testannut ajatuksiani kirjojen kuviin palaamalla. Ymmärtääkseni ihmistä, sydämellä.
(Kari Tarkiainen lainaa "Otavan osaavaa kustannustoimittajaa Jukka Kemppistä". Kunpa saisimme lukea tämän ajatuksia myös tästä syvälle poraavasta kirjasta!)
Ystävällisin terveisin Eileen
Olen kuvannut 13.5 cm x 10.5 cm suuruisella valoalustalla (Soligor SV-135) vanhoista 6 cm x 6 cm suuruisista negatiiveista kuvia PowerShot Pro1 kameralla (8 M) supermakroasetuksella.
VastaaPoistaKamera on tietenkin tukevasti Konig KN-Tripod40 jalustassa tärinän estämiseksi.
Negatiivine kuva muutetaan MacBookissa positiiviksi sen ohjelmalla. Kuvien jälki on todella hyvä.
Harmaan sävyt tulevat hienosti esille.
Olen kuvannut myös vanhoja väridioja. Niissä pyrkivät värit hiukan muuttumaan. Vanhoista värinegatiiveista en ole saanut oikein hyviä kuvia.
Diat uudelleen käyttöön digitoituna.
VastaaPoistaKaipaisi kirjastoihin tehokkaampia diojen skannauslaitteita. Nykyiset muutama dia kerrallaan ovat hitaita. Braun Multimag SlideScan 6000 skannaisi useamman lippaan nopeasti. .
Lumia 1020:een saa kuvaus"kahvan", josta saa paremman otteen ja lisäakusta virtaa. Hankala taskussa ja latauskuoren kanssa, muutoin asiallinen.
VastaaPoistaPS Muistotilaisuus oli kai 2012.
Mistä me puhumme kun puhumme hyvistä kuvista? Teknisesti hyvät kuvat voivat olla yhtä lailla huonoja kuin teknisesti huonot kuvat hyviä..
VastaaPoistaTietämättä laitteen ikää, niin huomauttaisin, että takuuajan loppuminen ei tarkoita sitä, etteikö maahantuoja ja valmistaja olisi vastuussa siitä että laite toimii oletetun käyttöiän, joka kulutuselektroniikassa taitaa olla kolmisen vuotta tai enemmänkin. Takuu on lisäarvo, jonka valmistaja tai maahantuoja antaa. Sillä ei voi rajata virhevastuuta. Kuittiakaan ei tarvita, mutta se toki helpottaa asian ajoa.
VastaaPoista"..Negatiivine kuva muutetaan MacBookissa positiiviksi sen ohjelmalla. Kuvien jälki on todella hyvä. "
VastaaPoistaÖh. Ei liene Macin mikään vakio-ohjelma. Vai onko kyseessä PowerShotin mukana tullut Canonin joku oma kilke?
Skanneriajurit (ja printteriajurit) ovat tyypillinen nykyajan riesa, valmistajien tuki ei yleensä koske kuin juuri sitä käyttöjärjestelmäversiota joka sattuu olemaan voimassa laitetta hankittaessa. Rautahan yleensä kevyessä kotikäytössä kestäisi vaikka miten kauan. Minulla on Canonin skanneri jolle ei ole ajuria kuin XP:lle, samoin HP:n värilaserin verkkotulostus ei toimi kuin XP:ssä. Jälkimmäinen oli aikanaan kuuluisa siitä että ajureita tehtiin uusille käyttiksille vaikka miten vanhoille laitteille, mutta politiikka ilmeisesti muuttui jokunen vuosi sitten.
VastaaPoistaLievästi kehitysvammaisen, TVH:n lapiomiehen Villelän Veikon (Rautavaara, Kellomäki) ottamat (heti sotien jälkeen aina 80-luvulle saakka) mustavalkoiset valokuvat eivät ole lainkaan mitättömiä. Kun niitä selaa, oikein odottaa, missä kuvassa Veikon varjo näkyy kuvattavien edessä nurmella. Toisin sanoen teknisesti sekä asetelmallisesti ottaen melkein kaikki kuvat ovat päin persettä, mutta sen seudun ajankuvina täydellisiä ja juuri niin kuin se monessa mökkiläisperheessä muun maailman "huimasta" kehityksestä huolimatta oli, eli päin persettä. Harmi vain, että eräs läheinen sukulainen alzheimerin päähänsä kotiuduttua siivosi valokuvia pahvilaatikoittain nuotioon Veikon kuolinsiivouksessa ennen kuin "terveemmät" hoksasivat estää.
VastaaPoistaLaitoin kuitenkin Veikon harrastelukalusta, eli kamerasta ottamani valokuvan talteen muuten tyhjään rinnakkaisblogiini ja sitä voipi käydä ihailemassa tässä osoitteessa: http://kivaniemi2.blogspot.fi/2014/01/kamera.html
Aina on tietysti bonusta jos kuva on taiten sommiteltu ja teknisesti korkeatasoinen, mutta ikuisuuden katsannossa valokuvassa tärkeintä on kuitenkin "mitä se esittää?" tai "ketä siinä on?". Valokuvan keinoilla on tietysti aina tehty myös "kuvataidetta" eli jäljitelty historiamaalausta tai abstraktia taidetta, mutta kyllä se pakkaa haukotuttamaan.
PoistaAW