Pepysin
päiväkirja on lystillinen asia sinänsä. Takana on mietityttävämpiä ajatuksia.
Kirjoittaja yleensä pyrkii, etenkin verkossa ja lehdissä, yleiseen
ymmärrettävyyteen. Kuka kirjoittaa kuin naapurin mies, saattaa ansaita hyvin.
Ja kirjoittaja pyrkii saamaan lukijoita; tämä ei.
Pepysin
päiväkirja ja siis Englannin Cromwellin ja sisällissodan jälkeen tapahtunut
kuninkaiden paluu, parlamentin kehittyminen, valtionvelan tasapainottaminen ja
rahavallan jatkuva kehittyminen oli käänteentekevä aika. Mitään ei tapahtunut –
meidät on opetettu hakemaan ja nimeämään löytöretkiä tai mielettömiä
taisteluja, jopa vallankumouksia ”tapahtumiksi”. Mutta tämä oli todellinen
suunnanmuutos.
Seuraava
sileä tapahtuma eli sellainen sensaatio, että mitään ei sattunut, oli
1830-luku. Kaiken järjen mukaan teollistumisen ja hirvittävän luokkasorron –
josta katso esimerkiksi Dickens, mikä kirja tahansa – piti järjennimessä johtaa
veriseen kapinointiin ja seuraavaan sisällissotaan. Sellaista ei tapahtunut Englannissa,
ja se oli uutinen. Sota saatiin Yhdysvalloissa, ja se oli hiukan odottamatonta.
Sotaa ei tietenkään käyty orjuudesta, kuten väitettiin, vaan ulkomaankaupasta
ja kaupan rakenteesta. Muuan muassa saksalaisen Marxin ja englantilaisen
Engelsin suunnattomaksi harmiksi Englannissa syntyikin ”reformismi” eli tapa
muuttaa oloja vähä vähältä.
Pepys oli
paljon suurempi kirjailija kuin hänen ihailijansa ymmärtävät. Itse kirjallisuus
oli jo kirjoitettu tappiin. Kukaan ei tulisi koskaan ylittämään Shakespearea
näytelmissä eikä Donnea soneteissa. Pepysin aikana tosin kirjoitti muuan
Milton, jota chicagolainen kirjakauppias Harold Bloom väittää
maailmankirjallisuuden huipuksi. Älkää uskoko. En minäkään usko. Jos nyt
eepoksista puhutaan, niin paalupaikalla on Chaucer.
Pepysin
keksintö oli käteinen sielu. Hänen vuosisatansa oli kuvaamattomien
uskonnollisten tihutöiden aikaa (30-vuotinen sota), jolloin äärikiihkoilu
toisaalla ja mystiikka toisaalla kukoistivat. Häntä sellainen ei kiinnostanut
häntä. Hän asemoi hitaasti syntyvän byrokratian rattaana eli virkamiehenä
itseään eli ihmistä maailmaan. Voisi puhua jopa yksilöllisyyden tunnon
synnystä.
Siinä ei
ole mauksikaan sattumaa, että aikakauden kuuluisia nimiä olivat Thomas Hobbes,
David Hume ja John Locke. Yksilöllisyys-kiihkoilija Berkeley kehitti solipsismin
aatetta.
Seuraavat
suuret proosateokset olivat joutavanpäiväisyyden ylistystä. Defoen Robinson
Crusoe oli jotain aivan uutta, kuvaus ihmisestä, joka rakentaa omin käsin
maailmaansa. Esitysteknisesti kuvaus oli toteutettu naurettavan epäuskottavana kertomuksena
aution saaren vangista. Miten lähteeksi väitetty merimies Selkirk oli
todellisuudessa toiminut, sillä ei ole niin väliä. Mutta ajatus jatkui ja sen
mestari oli muiden ohella Jules Verne. Varhaisia arkisuuden kirjaajia olivat
Sterne (Tristram Shandy) ja Smollet ja tietysti Fielding (Tom Jones). Heidän
lihallinen jälkeläisensä on Dickens, maapallon suurin nisäkäs.
Defoe vie
Pepysin ”uuden ihmisen” entistä pidemmälle. Dissentterit pitivät tätä
uskontona. Kun näet sankari on huuhtoutunut asumattoman saaren rantaan ja
tokenee hiukan kokemuksestaan, hän polvistuu esittämään palavan kiitoksen
Jumalalle, joka käsittämättömässä viisaudessaan on pelastanut – juuri hänet.
Ehkä meillä
on tuo ”valistuksen” ajatus edelleen ytimissämme. Laivan mukana hukkuneet eivät
olleet Herralle otollisia. Minä pelastuin. Siispä olen Jumalan silmäterä.
Kummallisen
mielleyhtymän kautta näen Pepysin vierellä vajaat sata vuotta vanhemman
kirjailijan. Minulle Pepys on uuden ajan ihmisen mallikappale. Hän on modernia
maailmaa. Asia on tapana ymmärtää toisin. Minulle Englannin kuninkaallinen
laivasto oli ensimmäinen todellinen liikeyritys. Kauppakomppaniat jatkoivat
vanhoja Hansan kaltaisten liittojen perustetta. Laivasto tykkeineen liikkui
periaatteessa Pepysin kaltaisten uudistajien ansiosta järkiperäisesti milloin
missäkin maksimoimassa voittoa. Liikkeenjohtajat (upseerit) hankittiin
nerokkaasti. Meriupseerin virkoja ostettiin ja myytiin. Monet etevät toimijat,
kuten Pepys, eivät olleet juuri merillä käyneet.
”Moderni”
on vastenmielinen nimike. Emme ole koskaan olleet moderneja. Mutta toimivan ja
syviä syntyjä enimmäkseen kaihtavan Pepysin takana seisoo Michel de Montaigne.
Hän oli aatelismies ja sotapäällikkö ja – yhdistävä tekijä – kokenut
hallintomies. Hän vetäytyi suhteellisen varhain surullisesta maailmastaan ja
kirjoitti rakkaitten klassikkojensa keskellä tekstejä, joita hän nimitti
”yritelmiksi”. Ranskan sana ”essay” vakiintui sitten ulkopuolisen tarkastelijan
maailman mietteiden yleisnimitykseksi ja alkoi menestyä etenkin Englannissa,
Pepysin jälkeen.
Tämä on
vain katteeton päähänpisto. Pepysistä ei tiedetty mitään ennen 1800-luvun
loppua, ja kun hänen tekstinsä ei ollut luettavissa, se ei tietenkään
vaikuttanut kehenkään. Montaignen maine on ollut suuri aina ja hänellä on
riittänyt jäljittelijöitä. Itse tiedän jäljitteleväni häntä, ja Plutarkhosta
(siis vähän tunnettuja ”esseitä”, ”Moralia”).
VastaaPoistaSittenhän sieltä löytyy Shakespearekin.Hänen murrepuheensa kai on sattumusketjun jälkeen globaalin amerikkamme takana ? Kun hänen teatterinsa oli kaupallinen sen kieli ja asiat olivat tietty suureen ostokykyiseen yleisöön iskeviä. Ja kaipa hänen teatterinsa ohessa esiintyi jos millaista markkinasketsiä ja pilkkarunoelmaa ja ivatemppuilijaa kiertävine lanttilakkeineen.
Hovipiiriläisten raakuudet,murhat ja lastenkin tyrmäämiset näytelmistä hyvinkin tunnettiin ja olisivatko vaikuttaneet siihen että Monarkki ei noussut Jumalan osoittamaksi lainsäätäjäksi ja järjestyksen turvaksi kuten mannermaalla ?
Pyllistely pullistelijoille ja heidän kujeittensa irviminen lienee ollut jokseenkin raakaa ja ylevyydestä riisuttua. No, kun valta siirtyi puritaaneille nämä jopa kielsivät teatteripelleilyn ja menikö samalla muukin taide -ainakin pyhätöistä raastettiin ?
Etten pettäisi mahdollista lukijaa nousen keppihevoseni selkään ja roimaan laukkaan. Ihan vuosisadan alussa koottiin kauppaseikkailijoiden mm.Argangel Adventures (kun Baltian joet saksaritareilla) jengeistä Itä-Intian Kauppaseura ihan kiinteäksi osakeyhtiöksi järjestettynä. Kun se sitten aikaa myöten hoksaa puuvillan ja siitä kudotun kankaan iho- ja muun suurenmoisuuden, aletaan lähestyä tehdasaikautta ja siis Forssaa ja myös sen nimistä sosiaalidemokratiaa.
Osakeyhtiö oli aluksi kiva porvarisuvuille perinnönjakotilanteissa, varsinkin kun laki rupesi pakottamaan pirstaksi jakamisen suuntaan. Osuuksien ottohan vei firmasta isoja rahoja eli näivetti sitä. Homma ulkoistettiin kun sai vain tukun osakkeita ja jos kässiksi halusi, niin mars Fabianinkadun Pörssiin.
Tällainen pörssi Helsingissä yhäkin olisi kuten Tukholmassa on, jos keskitämisen hingussa Hakaniemi-Eteläranta pöhköt eivät olisi päässeet kokoamaan kaikkea Ilmariseen ja Varmaan ja Kevaan. (Niihin on kasattu enemmän kuin tollot osaavat sijoittaa, joten asia on edelleen ulkoistettu Cityn ja Wall Streetin hedgeporukoille kasinopöytiin panostettavaksi). Jos meillä olisi yhtiökohtaiset eläkekassat kuten ennen telliä, olisi meillä yhtiötkin.
Suomi olisi ihan elävä maa ilman asiantuntijasyöpäänsä.Jukka Sjöstedt
Kuinka selvästi historia osoittaakaan, että talous ja sotiminen tai raha ja rosvous - laillistettuna väkivallan tekemisenä viholliseksi eli minun talouttani heikentäväksi ymmärretyn ryöväämisenä, orjuuttamisena ja tuhoamisena - liittyvät yhteen. Kuinka absurdeiksi paljastuvatkaan sodat ja sotapäälliköt, jollei selvitetä taustalla vaikuttavia taloudellisia tekijöitä.
VastaaPoistaEntäpä nykyään? Kun kerrotaan tarina menneiltä ajoilta, sen voi aina sovittaa nykyhetkeen. Mutta jos haluaa varjeltua, ei pidä havahtua ääneen.
"Ehkä meillä on tuo ”valistuksen” ajatus edelleen ytimissämme. Laivan mukana hukkuneet eivät olleet Herralle otollisia. Minä pelastuin. Siispä olen Jumalan silmäterä" Sikäli tähän liittyen on tämä meidän nykyinen päävisiiri sen verran fiksu, ettei siellä tsunamimaassa pelastaututtuaan todennut olevansa silmäterä ja ne muutamat muut huononmpisaattoisemman lajitoverit ei otollisia Herralle.
VastaaPoista"Hänen vuosisatansa oli kuvaamattomien uskonnollisten tihutöiden aikaa (30-vuotinen sota), jolloin äärikiihkoilu toisaalla ja mystiikka toisaalla kukoistivat."
VastaaPoistaEikö tämä ole hiukka epätarkka huomio? Olen itse ymmärtänyt, että 1648 päättynyt 30-vuotinen sota väsytti väen uskonnollisen kiihkoiluun, joka muuttui ensin mystiikaksi (jansenismi Ranskassa) ja sitten rationalismiksi. Britanniassa Cromwelin vallan päättyminen poisti puritanismin vallan. Eikö Pepys vaikuttanut juuri tuolla 1600 luvun jälkipuoliskolla?
"hän polvistuu esittämään palavan kiitoksen Jumalalle, joka käsittämättömässä viisaudessaan on pelastanut – juuri hänet... Laivan mukana hukkuneet eivät olleet Herralle otollisia. Minä pelastuin. Siispä olen Jumalan silmäterä"
VastaaPoistaEikö tämä ajattelutapa ole puritaanien 1. kalvinistien, jotka ovat omaksuneet kaksipuoleisen predestinaation (Jumala on jo aikojen alusta valinnut toiset pelastukseen, toisen kadotukseen). Valitut eivät voi poiketa, mutta yksilön ongelmaksi tulee, kuuluuko hän valittuihin. Siitä tulee etsiä merkkejä (varallisuus tms.).
Tämän predestinaatio-opin ymmärtäminen auttaa muuten ymmärtämään nykyisenkin USA:n menoa. Kun rikolliset, köyhät ja muut luuserit ovatkin kadotukseen valittuja, ei heitä kohtaan tarvitse - meidän pelastukseen valittujen rikkaiden menestyjien - tuntea sääliä tai ylipäänsä veljeyttä.
Kiitos antoisasta analyysistä Pepysin kirjaan liittyen! Toisen samantyyppisen artikkelin luin jälleen kerran uudelleen eilen.Se on Paavo Lehtosen alkusanat Wodehouse-kokoelmaan Pip-pip,Sir vuodelta -69.
VastaaPoistaIllalla ajattelin lukea loppuun laamanni KK:n muistelmat.Ukko tuntuu olleen innoissaan Citroenin isoista kissoista kuin konsanaan se kuuluisa hullu puurosta.Aiemmin olen kuullut auton olleen upea mutta epäluotettava.Toisaalta laamannin todistus on otettava todesta,sillä niin paljon hänellä näyttää olleen kokemusta muunlaisistakin moottoriajoneuvoista. LH,Mansesta nääs.
Tämäpä hienoa, vintage-Kemppistä aivan tuoreena. Hämmästyttävää.
VastaaPoistaPitää hankkia tätä Pepysiä käsiin, kuulopuheelta vain olen tiennyt.
"Dickens - maailman suurin nisäkäs". Heh, samaan tyyliin: Balzac - maailman suurin jyrsijä tai hauskemmin: Proust - maailman suurin märehtijä.
Tuota 'mitään-ei-tapahtunut'-prosessia ruoditaan kirjassa "Why Nations Fail" (Acemoglu & Robinson, Crown Publishers 2012). Herroilla on selvästikin oma agenda mutta silti hyviä huomioita pluralismin siunauksellisuudesta esittävät.
VastaaPoistaOnhan meilläkin esim. Gottlund, suotta unohdettu avointa päiväkirjaa pitänyt suurmies (ainakin siinä missä moni muukin, tunnetumpi).
VastaaPoistaSjöstedt kirjoitti:
VastaaPoista"Jos meillä olisi yhtiökohtaiset eläkekassat kuten ennen telliä, olisi meillä yhtiötkin."
Lukuisissa yritysjärjestelyissä eläkevastuita kauhistelleena jäin miettimään tämän virkkeen logiikkaa - jos meillä olisi nälkä, olisi leipääkin?
Sjöstedt esittää mielestäni väitteen, että yhtiökohtaisten eläkekassojen purku on aiheuttanut aiheettomia konkursseja ja hyvien yritysten myyntejä ulkomaisiin käsiin (viimeksi RR).
PoistaEn osaa ottaa kantaa siihen, onko tässä enemmän logiikkaa.
Tuo on mahdollinen lukutapa, mutta tuskin mahdollinen efekti todellisuudessa.
Poista