On hiukan
sopimatonta lukea toisten kirjoituksia. Kirjoittaja ajautuu moraalikatoon kuin
Suomen poliittinen järjestelmä, jos tietää, että hänen juttujaan vilkuillaan.
Luottaen
siihen, että Päätalon lukijat vähät välittävät jonkun Kemppisen sekavista ja hyppelehtivistä
selvityksistä, ja häneen välinpitämättömästi tai vihamielisesti suhtautuvat
hyppäävät yli, jatkan aiheesta, eikä loppu ole tässäkään edes näköpiirissä,
Jo kolme
kertaa olen joutunut viemään hyvät mielipiteeni Päätalosta roskiin (ongelmajäte,
ei kierrätys). Ensin pidin häntä taitamattomana, yksitoikkoisena ja
mielenkiinnottomana. Iijoki-sarja muutti tämän. Päädyin pitämään häntä ensin
ihan itse ja sitten, kuten havaitsin, Sinnemäen ja Karosen tavoin
ranskalais-irlantilaisen perinteen eli tajunnan ja havaitsemisen hienoisten tilojen
erehtymättömänä välittäjänä. Otin huomioon myös kansatieteelliset ja
mikrohistorialliset ansiot.
Sitten luin
Koillismaa-romaanit. Nekin ovat Iijoelta, mutta henkilöt ovat kuvitteellisia
eli läpinäkyvästi naamioituja. Kuvattu ajanjakso on 30-luvulta 60-luvulle.
Sarja on varsin hyvä, vaikka kirjoittajan kokemattomuus ja kustantajan
hutilointi näkyvät selvästi. Aineisto on monin kohdin sensaatiomaista. Ehkä
siksi sarjasta puhutaan niin vähän. Suuri Ruotsiin muutto 60-luvun lopulla on
keskeinen teema. Talvisota Suomussalmella ja Kuhmossa esiintyy paremmin
yhteisöihin ankkuroituna ja uskottavampana kuin missään muusa tietämässäni
kaunokirjallisessa kuvauksessa.
Tuo sarja
on siis varhaisempi kuin laaja ja omaelämäkerrallinen Iijoki. Ja se oli minulle
toinen mielenmuutos.
Pahin oli
vielä edessä. Kuvassa esitetty Nikke Vilon tarina on kuvan niteeseen hiukan
oudosti harsittu yhdistelmä romaaneista ”Kairankävijä” ja ”Viimeinen savotta”.
Olin varautunut kansikuvan julistamaa ennakoiden kaltaiseni vanhan papparaisen
osittain sekapäisiin höpötyksiin huonosti esitettynä.
Teos on
todellisuudessa Suomen kirjallisuudessa oikeastaan ainutlaatuinen. Se olisi
kirjallisuuden harrastajien lisäksi historiantutkijoiden, psykologien ja
psykiatrien luettava ensi tilassa.
Itse oli
kiinnostunut Muurmannin ratatöistä 1916. Isoisäni väitti olleensa siellä, ja
kirjoitti muistelman, jonka oikeaperäisyyttä olen aina epäillyt. Päätalon
taivalvaaralaiset olivat kulkeneet ennen maailmansotaa Louhessa ja
Kantalahdessa ja olleet noissa ratatöissä.
Romaanihenkilö
Vikke Nilo potaltaa työmaille, vaikka on pääammatiltaan korttihuijari, tai
oikeastaan juuri siksi. Tänään olen kohdassa, jossa hän on Murmanskissa, ja
Suomessa on kansalaissota.
Romaanin
alku on järkyttävä huutolaisuuden kuvaus. Päätalon äiti ja useat sukulaiset
olivat kokeneet tuon kohtalon. Kuvaus on luultavasti hyvinkin tosi ja jo sen
takia tärkeä.
Vikke on ”idiot
savant”. Termi tarkoittaa aivovaurioihin (Vikke Nilo) tai autismin spektriin
kuuluvia tiloja, joissa asianomaisella on vakavien mielen puutteiden ohella
merkillisiä, joskus uskomattomia valmiuksia. Tunnetuimpia ovat huikeat
muistisuoritukset. Usein mainitaan myös käsittämätön musikaalisuus. Asiaa on
tutkittu paljonkin, ja siitä on useitakin kuuluisia elokuvia.
Vikke Nilo
oppii huutolaisena sekä lukemaan että laskemaan omin päinsä. Rippikoulussa hän
lyö kirkkoherran ällikällä mutta karkaa takaisin metsään sosiaalisen
osaamattomuutensa vuoksi. Hän ei nimittäin ole viisas.
Romaanissa
selostetaan yksityiskohtaisesti Nilon korttihuijarin toimen yksityiskohtia,
kuten keskisormen hiomista ja harjoittamista herkkätuntoiseksi ja pelikortin
sivujen viistämistä viilalla tai selkäpuolten varustamista hienoisilla neulan
painalluksilla. Myös uhkapelin kuvaukset ovat mykistävän asiantuntevia.
Muurmannilla päähenkilöltä menee holtti. Parakin lattialla rojottaa ruumis; puukoilla
tapettu vainaja oli kuullun mukaan yrittänyt samaa, mitä Vikke on juuri
yrittämässä.
Uhkapelisairautta
on meillä Päätalon ohella käsitellyt Haanpää, jonka asiatiedot jätkän elämästä –
pääaiheestaan – ovat tavattoman paljon heikommat kuin Päätalon. Eihän se Pentti
todellisuudessa ulkotöissä viihtynyt. Isoon taloon syntynyt valtiopäivämiehen
poika vain keksi esittää ”jätkää”, ja se meni täydestä ainakin Helsingissä.
Mutta korttipakkansa hän poltti uunissa vähän väliä.
Kaikkein
yllättävintä on, että tässä meillä on suomalainen veijariromaani. Vikke on
pakonomainen valehtelija, joka sepittää itselleen ja muille sekä tilanteisiin
sopivia että sopimattomia taustatarinoita. […]
Kohdaltani täytyy valittaen todeta, että anoppila yksi oli Iijoen vieressä kolmen kivenheiton päässä siitä. Semmoisesta voi mies sieluunsa saada semmoisen vamman, ettei saata ottaa käteensä Päätaloa ilman sielun tuskia. Ehkä sitten vanhempana joskus.
VastaaPoistaJep. Hauskin Päätalo ikinä.
VastaaPoistaNiin,
VastaaPoistaVikke Nilon olen lukenut kaksi kertaa ja nyt juuri on menossa seitsemäs Iijokisarjan kirja putkeen. Edellisen kerran parikymmentä vuotta sitten.
Kallelta tuli nyt lukemiani kirjoja 80-luvulla tasaisesti vuoden välein. Yllätyin miten tyyli muuttui ehkä vieläkin puuduttavammaksi ja yksityiskohtaisemmaksi "Nouseva maa" osion kohdalla. Edelliset sota-aikaa käsittelevät tuntuivat soljuvan nopeammin, voi johtua myös Kallen elämänvaiheesta.
Hän on nyt akanmies ja puuduttava asuminen Kuusisen alakerrassa puuduttavine veden pumppaamisineen matkaansaattaa rauhallisempaa kerrontaa.
Minun kotimaiset sankarini ovat Päätälon Nikke Vilo, Haanpään Iisakki Vähäpuheinen ja Huovisen Konstan Pylkerö. Nämä valinnat kertovat tietysti enemmän minusta kuin kirjoittajistaan.
VastaaPoistajtapio
Tuo kairankävijä on mainio teos. Ihme ettei siitä ole tehty elokuvaa. Viimeisestä savotasta se tehtiin Edwinin johtamana ja tulos ei ainakaan minua miellyttänyt. Päätalon tuotannosta on varmaan hankala tehdä elokuvaa kun materiaalia on "liikaa". Niskanen sitä jo päivitteli aikoinaan. Kahakorpi kuulemma kuvaa paraaikaa rainaa Kallen armeija-ajoista. Kukahan esittää Vimparia ?
VastaaPoista"varmaan hankala tehdä elokuvaa kun materiaalia on "liikaa"."
PoistaEi ole se vaatii vain itsenäisen taitelijan, joka materiaalin pohjalta tekee itsenäisen taideteoksen, jolla on oma näkökulma elokuvan keinojen käyttäen materiaalista.
Suomussalmella kasvoi myös lukiokaverini - tyttö, joka on nyt hammaslääkärinä Malmössä. Opiskeli välillä taidetta Kolkassa Intiassa
VastaaPoistaKorttihuijarit ja huutolaiset ovat eräänlaista marginaali porukkaa, eivätkä suinkaan ole mikään keskeinen ryhmä missään vaiheessa Suomen ajanjaksoissa. Metsän hakkaaminenkin kirveellä ja sahalla oli eräänlainen vaihe metsäteollisuuden kehitysvaiheessa Suomessa. Ei asiasta kannata niin suurta numeroa tehdä, vaan iloita siitä että on siirrytty helpompaan moto-aikaan. Onneksi on ollut ihmisä, jotka ovat korttihuijaamisen sijasta keskittyneet metsätyön koneellistamiseen ja kehittämiseen. Meidän on osattava arvostaa oikeita henkilöitä, jotka ovat vieneet asioita ja edistystä eteenpäin. Näin on päästy ikävästä ja raskaasta metsätyöstä helpompiin aikoihin. Kalle Päätalo kirjoitti jossakin kirjassaan 100 sivua halon halkaisusta. Veikö moinen kirjoitus kehitystä millään muotoa eteenpäin? Vastaus ei. Siinä vain takerruttiin johonkin lyhyt aikaiseen, kapea alaiseen ja menneesee aikaan. Ihmettelen eräiden muidenkin metsureiden logiikkaa ja takertumista menneeseen.
VastaaPoistaSinä se kuule et taida oikein ymmärtää, mistä tässä om kyse.
PoistaHeh heh ! Näkemystäsi. Mikä tässä maailmassa on ollut pitkäikäistä ? Mikä ryhmä tässä elämässä ei ole markinaaliryhmä jne...
PoistaKommentissa on perääkin. Herkko edusti ainoata sukupolvea, joka todella tienasi kovalla ja konstailemattomalla työnteolla. Vasta teollistuminen ja globaali kauppa toivat tienahommat, mutta jo Herkon keski-iässä automaatio alkoi hävittää niitä. Kallen oli jo pakko lukea itsensä herraksi. Vanhalle Herkolle järjestettiin jotain aurausmerkkien katkomista että sai pitää mielenterveytensä. Me näemme kovan ja monotonisen työn painajaisena, mutta Herkon ja Riitun lapsuudessa ei ollut mitään suojaa viheliäiselle köyhyydelle, huutolaisuudelle ja nälkäkuolemalle. Herkon himo ryskätöihin ja nopeaan rahansaantiin oli ymmärrettävää mutta perspektiivitöntä, mikä onkin yksi Iijokisarjan hieman peitetymmistä mutta pitkäaikaisimmista (Tammetun virran ensimmäisiltä sivuilta Pölhökannon loppuun saakka) teemoista. Oikeastaan Kallen lapsuudentraumat ja "huono kasvatus" oli vain sitä, ettei Herkko tajunnut maailman muuttuvan.
PoistaOlen aika myöhäisherännyt Päätalon lukija, mutta olen havainnut että nykyajallekin niistä on paljon opittavaa. Enemmänkin kuin useimmista nykyaikaan sijoittuvista kirjoista. Toki nykyajastakin julkaistaan hyviä kirjoja, mutta tuskin ne yhtään enempää vievät "kehitystä eteenpäin". Minusta eteenpäinmenoa on nimenomaan se että jokaisen ihmisen ihmisarvoa kunnioitetaan.
PoistaPäätalon ohessa tärkeätä lukemista nimenomaan nykyaikana on myös mielikirjailijani Haanpää. Tuntuu, että vaikka puitteet ovat täysin erilaiset, hän kirjoittaa juuri meidän ajastamme. Samat ilmiöt tapahtuvat, nyt vain hiukan värikkäämmissä globaaleissa kuvioissa.
"Veikö moinen kirjoitus kehitystä millään muotoa eteenpäin? Vastaus ei."
PoistaTämä ei henkiö ei tajua taidetta: ei sen tehtävä ole viedä kehitystäeteenpäin, taiteen tarkoitus on taide.
Yhtä hyvin voisi kysyä, mitä hyötyä on Daavid patsaasta? Voisihan sen marmorista polttaa kalkkia kehityksen kehittämiseksi.
Aivan upea analyysi tuosta niin kaksijakoisesta persoonasta.
VastaaPoistaVikke Nilosta on jäänyt ainakin 45 vuodeksi muistiin hänen kaverinsa Pyrjähtämättömän Einarin viisaus: "Se on tuurissaan, kenelle kasvaa iso k..(sensuroitu).
VastaaPoista
VastaaPoistaNokikkain nokittamisesta sitä kai mieltänsä ja sen riehakkuuksia, kuin myös kitkeröitymisiä ja niissä piehtaroimisia oppisi tiedostamaan. Typerämpi voi mennä Kultsan teatteriin Katri Valan puistomäkeen koverretuun luolaan katsomaan peilistä päänsä sisuskaluja. 7,50 € / h siellä Jean-Paul Sartre selvittää Suljetut ovet näytelmässä, mistä villikkomielessä kyse on. Näytelmä pohjautuu miehen sotavankihavaintoihin ja kuullun ymmärtämiseen. Hän teki asiat paitsi filosofis-psykologiseksi tietokirjaksi, myös näytelmäksi niille jotka eivät ole tottuneet filosofisiin kirjoihin.
Taustan kertovat ohjelmaliuskassa Kultsan korkeakulttuurisen taiteen ja lämpiökäytöksen ihanat ihmiset. Lavalla mieli muistaa ja käy uudelleen vanhoja kisoja toisten ihmisten kanssa, jotka siis ovat helvetti. Se iskulause "Helvetti.Se ovat toiset ihmiset" on tästä näytelmästä. Kiva kun on taidetta, voi ite turvaelää bunkkerissa. Oulussakin Tuntematonta panevat loiskaten. Koskela nousee Jalovaarana, nyökättyään Kauniaisten hoitokodissa kylpytakissa rollaattorillaan liikkuvalle majuri Sarastielle. Koskela-Jalovaara-MBA (---nimeä itse) on trimmikuosissa mitä mantteliin / liituraitaan ja rusketukseen / geelitukkaan tulee.
No tuommoisia sentään elämystuotetaan varjellulle,joka on oppinut lukemaankin koulussa eikä täyttäessä vedonlyöntikuponkeja kuten teollisuusproletaarit (isojaon kadulle heittämät) Englannissa. Lukutaidon ei-opettajavaletta saa lukea amerikkalaisten kristillisperustaisten yliopistojen kulttuurihistorioista, joista Suomenkin erityispiirteet kirkaasti piirtyvät esiin. Niin kuin tuon Rautaruukin.Firma maksoi 70 - 80 milj. osinkoja, korkoja puolet 30 - 40 milj. Ja mikä merkillepantavinta, hintoja ei alennettu myynnin edistämiseksi ja työllisyyden kohentamiseksi. -Eduskunta kuitenkin säätäessään yhtiön perustamisesta verorahoilla oli juuri näitä edellyttänyt. Jäpät soveltavat omankädenoikeutta. Parempi jos ette kävelisi kaup… Kiovassa vastaani. Ainakin räkäistä osaan.Jukka Sjöstedt
Tarkastelet siis kirjallisuutta puhtaasti vain tuotantomenetelmien kehityksen näkökulmasta? Mikäpäs se siinä, on hyvä pitää fokus terävänä.
VastaaPoistaTämän piti mennä kommentiksi Anonyymille "Korttihuijarit ja huutolaiset ..."
PoistaEi siis kommentiksi itse blogitekstille. Pahoittelen näppihäiriötä.
Idiot savanteista ehkä kuuluisin on Kim Peek. Hän oli esikuvana "Sademiehen" elokuvan Dustin Hoffmanille. Peek muisti kaikki lukemmansa tuhannet kirjat sanalleen, hän osasi kymmenien USA:n kaupunkien puhelinluettelot. Jos häneltä kysyi paljonko on 7867 kertaa 8973, niin Peek aloitti "numerot ovat vaikeita ja jatkoi 70 miljoonaa 590 tuhatta 591.
VastaaPoistaPeek oppi kävelemään nelivuotiaana, mutta lukemaan puoliitoistavuotiaana. Hän ei pystynyt ilman apua napittamaan paitaansa.
Kalevi Kantele
Sinänsä tällä kommentilani ei ole mitään virkaa, mutta on hauska huomata yhtymäkohtia blogistin mielenkiinnon kohteisiin.
VastaaPoista70-luvun alussa esiteini-ikäisenä hurahdin Kullervo Kemppisen tunturivaelluskirjoihin. Tintti sarjakuvat toki myös kuuluivat kuvaan. Siitä muutaman vuoden kuluttua innostuin Jymy.lehdestä ja underground-sarjakuvista. Ostin sarjakuvista kertovan kirjan "Sarjakuvat". 80-luvun lopulla ja 90-luvulla sekosin Kalle Päätalon kirjoihin. Iijoki-sarja on nyt luettu läpi kahteen kertaan....
-sp
Upeita kuvia ja mukaansa tempaavia Päätalo videoita löytyi tuolta sivustolta.
VastaaPoistahttp://viihdefoorumi.com/viewforum.php?f=15