Intiaanit Esplanadilla

Tiedän että korkein hallinto-oikeus on Fabianinkadulla. Tämän kirjoituksen kannalta korkeimmat oikeudet ovat sama asia.

Tämän tärkeämpää asiaa minulla ei ole. Monin tavoin aion kuvata vallankäyttöä esimerkkinäni tuomioistuimet, koska ne tunnen.

Tärkeä asia on tämä: murehtikaa vain Euroopan Unionia ja haukkukaa. Mutta teidän on syytä ymmärtää, ettei niiden hallinnollisten ja taloudellisten epäkohtien takana ole ”EU”, se kun on varsin nuori laitos, nykyisellään vain muutaman vuoden ikäinen.

Euroopan onnettomuuksien syypää on Ranska.

Englanti on koko ajan vikuroinut saarelaisuuttaan ja pistellyt kapuloita rattaisiin. Saksa on ollut vähä-ääninen maksumies. Merkel on ensimmäinen saksalainen poliitikko, joka toimii määrätietoisesti EU-asioissa. Vasta hänellä on kotimaassaan siihen poliittinen tuki. Tehtävä on vaikea: pitää yllä Putinin Venäjää, ainakin rahallisesti, ja tulla toimeen ranskalaisten kanssa!

Jos sanotte, että minä en tunne tuomioistuimia, koska olen ollut jo kauan poissa, olette oikeassa, mutta vihjaatte samalla, että ne olisivat muuttuneet paljon. Myönnän: muutoksia on ollut, ja hyviä. Mutta muuttuminen on yhteiskunnallisten laitosten toinen nimi.

Otaksun näet, että laitokset, myös yksittäiset virastot, pyrkivät säilyttämään valta-asemansa ja mahdollisuuksien mukaan lisäämään valtaansa. Näen tämän piirteen pienimmässä kirkkoherran toimistossa (Suomessa nekin ovat ”virastoja”) ja suurimmissa eläkevakuutusyhtiöissä.

Päivän puheenaihe kuntauudistus on jo kuukausia pyörinyt arvovaltaan ja taktisiin asemiin pureutuvan kinastelun merkeissä. Ei kukaan halua kuunnella, että myös kunta on väline, ei itse tarkoitus. Yksittäinen kunta, esimerkiksi Kirkkonummi, on ”laitos” eli instituutio, jonka mielestäni pitäisi toimia tehokkaasti eli ”tuottaa” enemmän kuin kuluttaa. Lainausmerkit tarkoittavat, ettei kunnan ”tuotto” ole vain rahassa mitattavia palveluja.

Ranskalainen sosiologi Bruno Latour on viime vuosina esitäytynyt etnografiksi. Se viittaa johonkin antropologian osaan; alalla on paljon suuntauksia.

Vesissä silmin luen hänen tutkimustaan Ranskan ”korkeimmasta hallinto-oikeudesta”. Laitoksen nimi on Conseil d’Etat. Nimeä on vaikea kääntää, koska tuo elin toimii mm. korkeimpana hallintotuomioistuimena ja lisäksi antaa hallitukselle lausuntoja laeista sekä tarkastaa asiallisesti ja kielellisesti asetukset (”laintarkastuskunta). Samat tuomarit siis sekä vastaavat lakiteksteistä että tutkivat niiden noudattamista esimerkiksi maahanmuuttoa tai ympäroistöhaittoja koskevissa asioissa.

Sitä ei heti uskoisi, mutta ranskalaiset pitävät tätä Napoleonin 1700-luvun mallien mukaan luomaa järjestelmää esikuvallisena. Heillä on lisäksi korkein oikeus ja perustuslakituomioistuin ja vielä muuan elin, joka selvittää näiden välisiä tulkintaeroja toimivaltakysymyksissä.

”Oikeusantropologia” on tunnettu ala. Rohkeimmat ovat jopa verranneet esimerkiksi sukulaisuudesta tai avioliitosta syntyvien riitojen ratkaisemista Trobriandeilla, Nigeriassa ja Washingtonissa.

Itse jätin nämä hulluttelut vähemmälle, kun en keksinyt, edistävätkö nämä mielikuvitukselliset tulkinnat asioiden ymmärtämistä ja hoitamista. Tunnen tuomarikunnan mielipiteen, jonka mukaan on yhdentekevää, ketkä tuomareina toimivat tulkiten lakia, kunhan he saavat itse nimittää tai nimetä heidät. Olin vihjaillut, että joukko on kovin yhdenmukaista, ikään ja sukupuoleen katsomatta.

Latourin kirja on täynnä esimerkkejä, jotka tunnen tavattoman hyvin kokemuksestani. Sadan vuoden takaiset juristit osasivat Ranskaa ja tiesivät, mistä ottaa mallia. Saksan järjestelmä, jota meilläkin yleisesti peilattiin, oli keisariaikana eräin kohdin malliksi soveltumaton.

Aina alkaen meille hankalasta säädösmallista, jossa on johdanto (preamble) ja tavaton määrä kohtia, jotka on ilmaistu johdonmukaisen koukeroisesti, tuomioistuinten ratkaisuihin, joissa tavaton laajuus joskus peittää tekstin ohuuden, Euroopan Unioni on saanut syntymälahjaksi Ranskan huonomman mallin. Yksityisoikeuden puolella olisi ollut mielenkiintoistakin ainesta, mutta se ei ole tarttunut yhteisöön.

Pystyäkseen rakentamaan totemeja Esplanadille on oltava intiaani. Minä olen.

Latour, Bruno: La fabrique du droit : Une ethnographie du Conseil d'Etat. Engl. The Making of Law: An Ethnography of the Conseil d'Etat