Sivun näyttöjä yhteensä

16. helmikuuta 2012

Myytinmurtajat


”Myytnmurtajat” pyörii MTV3:ssä tätä kirjoittaessani. Alkujaan se on taivaskanava Discoveryn menestyneimpiä.

Kun siis lopultakin käsitin, että maksukanavat ovat myös sisäantennin varassa elävien ulottuvilla, ryhdyin viidelläkympillä Verraton –nimisen kanavanipun katsojaksi.

Palauttaisin taas kerran mieleen, että televisionkatsojan urani alkoi pakkasessa myymälän näyteikkunan takana lumisateessa lumisadetta katsellen. Huhu tiesi, että Ruotsin Vännäs näyttää peräti piirrettyjä elokuvia. Joskus olimmekin  näkevinämme varjon häilähtävän näytöllä.

”Myytinmurtajia” olin lähinnä ihmetellyt, mutta nyt on sopiva hetki sanoa, että ohjelma on mainio. Tänään näytettiin (amerikkalainen) jakso, jossa rakennettiin Ruotsin Gustavus Adolphuksen (Kustaa II Aadolf) käyttämä nahkatykki. Nahkatykki mainittiin ainakin historian oppikirjassa Mantere-Sarva. Luullakseni kymmenet sukupolvet ovat naureskelleet hassulle ajatukselle.

Kupariputki, metalliliuskat ja monta kerrosta nahkaa. Tavoite: liikkuva tulivoima 1600-luvulla. Tulos: toimii yllättävän hyvin, mutta kestää vain pari laukausta.

Edellisessä jaksossa kokeiltiin, saako pelkillä puhelinluetteloilla henkilöauton luodinkestäväksi. Vastaus – kyllä, tavallisten käsiaseitten tulta vastaan, ja silloinkin tarvitaan aina noin viisi puhelinluetteloa päällekkäin.

Kai se on kulttuuriero, että ainakaan lähetetyssä versiossa ei mainittu monien suomalaisten ampujien tietämää tosiasiaa: kasteltu puhelinluettelo pysäyttää myös isopistoolin luodin, yksi nide. Märkyys lisää kitkaa ja vaimentaa iskua hyvin tehokkaasti, hiukan kuin laminoitu tuulilasi, jossa lasikerrosten välissä on muovia.

Olin kerran esittelemässä juttua, jossa selvitettiin, oliko poliisia kohti ammuttu haulikon laukaus tapon yritys vai ei. Tietämättömänä ihmisenä olin yllättynyt, kun rikoslaboratorio koeammunnat suoritettuaan kertoi, että lintuhauli ei 25 metrin päästä ammuttuna läpäise edes päällystakkia.

”Myytinmurtajista” löytyy helposti paljon tietoa. Budjetti on suuri ja esiintyjät ensiluokkaisia. He ovat oikeasti selvillä fysiikasta ja  hankkineet kokemuksensa elokuvien erikoisefekteistä. Sitä ei näytetä suoraan, että taustalla työskentelee suuri määrä muita ammattilaisia. Se näytetään, että tarvittaessa turvaudutaan koelaitosten ja viranomaisten apuun (räjäytykset).

Tässä on jotain samaa kuin Tekniikan Maailman suosiossa. Jälleen kerran: luulen lukeneeni jokaisen numeron vuodesta 1953 (jolloin lehden nykyinen nimi tuli käyttöön). Suren edelleen, ettei jokaisessa numerossa vastata yleisön kysymykseen ”saako mopoa virittää”. Kesä- ja talvirengastestit ovat suosikkejani.

En ole kiinnostunut tekniikasta. Etenkin illalla ennen maate menoa oikeanlainen julkaisu toimii paremmin kuin nukahtamislääke. Voin luottaa siihen, etten joudun lukemaan äkisti kuolleista tuttavista, vangituista työtovereista tai B. Wahlroosista. Jotkut käyttävät samaan tarkoitukseen Aku Ankaa, mutta itse pilasin makuni Barksin Akuilla niin että nykyiset saattavat tympäristä kesken kaiken. Barksia voi lukea iltayöstä yhtä vähän kuin korkeaa runoutta: pulssi nousee, puna kohoaa poskille, silmät kostuvat, ei puhettakaan unesta ja rauhasta.

Haluaisin tietää, onko tekninen, silloin tällöin luonnontiedettä sivuava puuhailu miesten hvuittelua. Kaiken sukupuolirooleista käydyn keskustelun jälkeen olen täydellisen epätietoisuuden vallassa. Mikä on perittyä, mikä opittua, mikä sattumanvaraista? Jos joku esittää selkeän vastauksen tähän, luulen että en usko sitä.

Leikki on hiukan sama asia kuin peli. Maailma on rajoitettu ja säännöt enemmän tai vähemmän itse keksittyjä. Aivottomia viihdelehtiä ja –ohjelmia on paheksuttu rajusti eri aikoina eri syistä. Esitän väitteen. Tietynlainen, esimerkiksi tässä kuvattu leikki, on hyödyllistä ja terveellistä. Myös aikuisten kuuluu leikkiä. Se tekee hyvää.

24 kommenttia:

  1. Itse asiassa historiallisen nahkakanuunan ongelma ei ollut kestävyys, vaan se, että se kuumeni helposti. Nahka on lämpöeriste, ja kanuunalla kykeni ampumaan vain kymmenen laukausta ennen kuin se kuumeni niin kuumaksi, että se sytytti ruudin itsestään.

    Kustaa II Aadolfin ideana oli uudistaa kenttätykistö niin, että tykkejä voisi kaksi miestä liikutella ja että tykkejä voisi siirtää mennen tullen sinne, missä niitä eniten tarvittiin - siihen saakka kenttätykistö oli siihen paikkaan sidottu, mihin tykki oli asemoitu. Ei toiminut ihan kuten oli suunniteltu, mutta nahkakanuuna oli arvokas prototyyppi.

    Tästä kanuunasta suunniteltiin sitten kuuluisa pronssinen rykmentintykki, joka vaati vain kaksi hevosta liikutteluun, ja joka mullisti koko senaikaisen sodankäynnin - Breitenfeld 1631 lienee paras esimerkki.

    VastaaPoista
  2. Paras. Hypnoottisin. Elokuva. Luodeista. Ikinä.

    http://www.youtube.com/watch?v=QfDoQwIAaXg

    " by Werner Mehl from Kurzzeit"

    MrrKAT

    VastaaPoista
  3. Monet tuntuvat sairastuneen moraalisesti; on totuttu puhumaan yhtä ja tekemään toista; on opittu elämään uskomatta mihinkään, huolehtimaan vain itsestä ottamatta toisia huomioon.

    Sellaiset sanat kuin vapaus, vastuu, ystävyys, myötätunto, anteeksianto ja rakkaus ovat menettäneet osan syvällisestä arvostaan. Kansan syvien tuntojen kuunteleminen ja talkoohenki kuulostavat pelkästään psykologisilta kummajaisilta.

    Luulisi, että kylmän sään korvikkeeksi ihmiset kehittäisivät keskinäistä lämpöä ja kuumia tunteita, sen sijaan että karkottavat keskinäistä elämäniloa jäätävän kovilla asenteillaan.

    VastaaPoista
  4. Ajan kulutuksestahan on kysymys,

    Yksi leikki tai lukee Aku Ankkoja tai dekkareita; toinen nauttii huumeista tai pelaa yksikatista rosvoa. Nalle Buntan poika Wahlroos kuluttaa aikansa pankkiliiketoiminnan tai muun busineksen kehittamiseen. Sadan vuoden tahtayksella tulema on sama.

    VastaaPoista
  5. Mikä on perittyä, mikä opittua, mikä sattumanvaraista?

    Kreikan presidentti kyselee mitä suomalaiset ovat heitä loukkaamaan.

    Hän taisteli sodassa natseja vastaan [jotka silloinkin pitivät suomalaisia taskussaan].

    Pysyvintä lienee kansan käyttämä perinteinen kieli. Esimerkiksi Savon murre oli ollut olemassa ennenkuin kristinusko tuli Savoon, ja on siellä varsin hyvin säilynyt.

    Sama pätee Etelä-Euroopassa. Italialaisen tv-kanavan suositussa tietovisailussa testataan paikallisten murrresanojen tuntemusta. Niistä kilpailijat ovat ylpeitä.

    Euroopan historiaan perehtynyt Lennart Meri hymähtikin ettei yhdessäkään EU-maassa pienen vähemmistön kieltä ole määrätty suuren enemmistön kieleksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kreikan presidentti, kyllä varmaan, mutta Kreikassa lienee vähän sama kuin Ranskassa: Heti sodan jälkeen 1945 joka ukko ilmoitti "taistelleensa sodassa natseja vastaan". Ihme, että se Euroopan miehittäminen kesti niinkin monta vuotta...

      Poista
    2. Savon murre on sekamurre, joka on syntynyt vasta kristillisellä ajalla. Se on syntynyt 1300- ja 1400-luvuilla kun Savo asutettiin.

      Esikristillisellä ajalla Manner-Suomessa oli asutusta vain kolmessa keskittymässä: Aura- ja Kokemäenjokilaaksossa (varsinaissuomalaiset), Hämeen suurten järvien (Vanaja, Pyhäjärvi, Näsijärvi, Päijänne) rannoilla (hämäläiset) sekä Saimaan ja Vuoksen rannoilla (karjalaiset). Muu osa Suomea oli asumatonta erämaata, ja kaikki kolme suomalaisten heimoa olivat jatkuvassa endeemisessä sodassa keskenään. Savon suuret järvet olivat karjalaisten etupiiriä.

      Kun yhtenäisvalta ja kristinusko vakiinnuttivat asemansa, endeemiset sodat loppuivat ja väkiluku kääntyi voimakkaaseen nousuun. Tämä merkitsi myös Savon, Keskisuomen ja Uudenmaan asuttamista. Savon asuttivat sekä karjalaiset että hämäläiset uudisasukkaat. Heidän kielestään muotoutui Savon murre.

      Savon murre on vanha, mutta ei aivan niin vanha kuin annat ymmärtää. Se on peräisin 1300- ja 1400-luvuilta.

      Poista
  6. Valtiokapitalismia tämä on. Wahlroos, Sailas, Vuoria, Eloranta. Vanhan kauppa-ja teollisuusministeriön piiristä verokalenterin huipulle nousseita.

    VastaaPoista
  7. Ilmastollakin on osuutta tähän kylmyyteen ja tunteettomuuteen. Kun tulee lämmintä, me suomalaiset muutumme.

    VastaaPoista
  8. Lassipallo on oikein lysti leikki. Sääntöjä muutetaan sitä mukaa kuin homma etenee. Opettaa tosi elämää!

    Lumikasalta katsoen Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  9. Yllättävää kuinka moni nuori ja vanhempikin on innoissaan tietokoneen komponenttien virittämisestä, HW modifioinnista, koteloiden modifioinnista, ohjelmoinnista ja niin edelleen.
    Ennen vanhaan opittiin puutyöt kouluissa ja lisemmät taidot sukulaisilta.
    Nykyisin riittää kysymyksen esittäminen Internetissä kuinka paljon lämpötilaa jokin komponentti kestää.
    Vanhat puutyöntaitajat kuolevat pois, Internetvarasto on ikuinen. Ikuista on myös harrastaminen. Lajilla ei väliä. Jotkut lajit (harrastukset) kuolevat sukupuuttoon, mutta evoluutio synnyttää uusia harrastuksia.

    Ennen vanhaan harrastin pommeja ja kaasuja. Apteekista sai ainesosat mm. fosforipommiin. Se oli tarkkaa työtä. Nyt lainsäädäntö pilannut tämänkin kehittävän harrastuksen.
    Pikkupoikana olin innostunut avaruudesta. Minulla oli kaksi hamsteria ja sekuntikello. Laitoin hamsterin huiviin ja pyöritin kovaa vauhtia huivia ympäri esim. kaksikymmentä kierrosta. Kellolla mittasin ajan kun hamsteri ei enää heilutuksen jälkeen hoippunut.
    Jos joku tarvitsee tietoa kuinka monta sekuntia hamsterilta kuluu aikaa selvitäkseen 23 kierroksen jälkeen hoippumatta, minulta saa tarkat tilastot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun hamsterin laittaa uimaan suureen pesuvatiin, kauanko menee ennen kuin hamsteri ottaa poskipussit täyteen ilmaa pysyäkseen niiden avulla veden pinnalla. Minulta saa tarkan ajan.

      Poista
  10. Ensimmäisen kerran näin televisio-ohjelmaa vuonna -60, jolloin Tamara Press pukkasi kuulaa voittolukemiin Rooman olympialaisissa; sen näin kunnanlääkärin tv:stä.
    Meille televisio muistaakseni ostettiin -62, jolloin voi nähdä lumisateen lisäksi yleensä vain Ruotsin tv:n testikuvan, sekin oli ihmeellistä. Joskus näkyi ja kuului Skansenin kevyitä ruotsalaisrevyitä pätkittäin. Antennia piti vähän väliä suunnata Vännäsia kohti. Korkean talon savupiipun nokkaan kiipeäminen antennia vääntelemään oli riskihommaa. Sitten kun Lapuan linkkimasto pystytettiin, saattoi nähdä myös Suomen tv:n lähetyksiä. Se oli kai -63 paikkeilla, jolloin Kennedy murhattiin. Siitähän on jo 50 vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Ja 100 vuotta siitä, kun Euroopassa tapettiin apauttiarallaa 10 miljoonaa miestä paremman väen turhamaisuuden tähden. Lähde: Ken Follett; Kun suuret sortuvat

      Poista
  11. Ad Omnia: - nyt sieltä tuli se täsmennys, jota olin toivonut: kukin vastaa itsestään mahdollisuuksiensa mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tätä keskustelua on pakko jatkaa - ja miksei olisi koska se on ikuinen - niin pitäisi löytää välimuoto sosialistisen ja kapitalistisen helvetin välillä.

      Kapitalistisessa helvetissa ihmisellä, erityisesti vahvoilla ja kyvykkäillä, on maksimaalinen vapaus toteuttaa itseään, mutta omasta ja omasta syystä riippumaatta epäonnistuneista ei pidetä huolta enintään muuten kuin hyväosaisten jakamilla almuilla ts hyväntekeväisyydellä.

      Sosialistisessa (sosiaalidemokraatisessa) helvetissä - parhaimmillaan - kaikista pyritään pitämään huolta, mutta itsestään huolta kykeneviäkin yksilöitä kohdellaan lapsina ja vapautta ei juuri ole - paitsi johtajilla.

      Sen vuoksi pitäisi löytää jonkinlainen välimuoto, joka optimoisi varsinkin omatta syyttään epäonnistuneista huolenpitämisen ja yksilön vapauden toteuttaa itseään. Ennen tuollaista kutsuttiin sosiaaliseksi markkinataloudeksi.

      Poista
    2. Mutta millainen sielunmaisema on ihmisellä, joka edes kuvittelee toisen olevan sitä mieltä, että heikot on jätettävä oman onnensa nojaan? Kertokaa te, jotka sellaisia epäilyksiä kilvan esititte. Minulla ei sellainen tullut mieleenikään.

      Kuulun niihin huru-ukkoihin, jotka mielellään muistelevat entisajan kunniakäsitteitä. Syntyihän legendaarinen Talvisodan henkikin siitä, että jokainen tiesi muiden tekevän takuulla kaikkensa yhteisen asian eteen, samoin jokainen tiesi, että kaveria ei jätetä.

      Emmekö enää usko tähän? Uskooko/luuleeko/tietääkö liian moni liian monen muun lusmuilevan?

      Poista
  12. Ad Anonyymi: - kehuskelemallani Discovery-kanavalla on ohjelma "miehen perinteisten käden taitojen" kehittämisestä. Ruuvetaan, hakataan, nikerrellään, nakerrellaan.

    Ystäväpiirissäni sattuu olemaan parikin tapausta, esimerkiksi arvostettu (ja varakas) lääkäri, joka nikkaroi lipastot ja senkit itse. Arvostan sellaista suuresti.

    Opistojen ja järjestöjen puu- ja metallityökurssit ovat tietääkseni tupaten täynnä.

    VastaaPoista
  13. "Nahkatykki mainittiin ainakin historian oppikirjassa Mantere-Sarva." Myös Peter Englund käsittelee asiaa Suuren sodan vuodet -teoksessaan.

    Idea oli mainio: kevyt muutaman jalkaväkimiehen kuljetettavissa oleva tykki, jolla esim. haehauleilla ladattuna oli valtava tulivoima tuolloin. Voisi verrata nykyajan kevyisiin kranaatinheittimiin. Ongelmana oli kestävyys, jonka vuoksi nahkakanuunat hylättiin melko pian niiden kuluessa nopeasti ja räjähdellessä käyttäjiensä vahingoksi.

    VastaaPoista
  14. "onko tekninen, silloin tällöin luonnontiedettä sivuava puuhailu miesten hvuittelua."

    Kyllä se on, todisteeksi käy parin illan vietto TV:n "naistenkanavan" LIV:n tai AVA:n ja "miestenkannavan" JIM:n ääressä.

    Mistä tuo johtuu, voidaan täyttää yksi yliopistollinen kirjasto tai ainakin yksi naistutkimuksen tiedekuntakirjasto. Pääselitykset kulkevat akselilla geenit - opitut sukupuoliroolit. Itselleni riitää selitys "sellaiseksi luoja meidät loi" ja toimiminen sen mukaan - toisten oikeuksia kuitenkaan loukkaamatta tai toisia pahentumatta.

    VastaaPoista
  15. "Myös aikuisten kuuluu leikkiä. Se tekee hyvää."

    Totta kai! Leikkiä on lähellä luovuutta ellei peräti sitä itseään. Se myös auttaa vapautumaan liian jäykistävistä ajattelu- tai roolimalleista.

    Kuvaavaa on, että tutkimusten mukaan jopa ihmisten lemmikit koirat säilyttävät koko ikänsä pennunomaisen leikkisyyden toisin kuin esim. sudet.

    VastaaPoista
  16. "Myös aikuisten kuuluu leikkiä. Se tekee hyvää".

    Blogistin hiekkalaatikko näyttää olevan blogi ja leikkikalu telkkari. Tämä tekee hänelle kutaa.

    VastaaPoista
  17. ...tuosta paperin lujuudesta vielä sen verran, että sota-aikaan jaappanilaiset valmistivat lentokoneen lisäpolttoainesäiliöitä paperiliuskoista, jotka kyllästettiin tuoremehulla, siis aito luomutuote, ja tiedä vaikka oli luodinkestävä ratkaisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin tekivät britit ja amerikkalaiset. Ideana oli tehdä polttoainesäiliö ei-strategisesta materiaalista, jota vihollinen ei kykenisi hyödyntämään. Polttoaine tankattiin tuohon säiliöön vasta aivan muutama minuutti ennen lähtöä.

      Ilmailumuseossa on sodanaikainen suomalainen lisäpolttoainesäiliö. Se on tehty vaneriviilusta. Sama juttu - kun se on käytetty loppuun ja pudotettu, vihollinen ei kykene hyödyntämään sitä, toisin kuin jos se olisi alumiinia.

      Poista