Jotkut kirjoittajat hiukan pelkäävät jättiläismunausta. HS:n Pertti Avola kirjoitti torstaina ruotsalaisesta Hamilton-sarjan uutuuselokuvasta:” Persbrandt esittää Hamiltonin aika lailla sellaiseksi kuin Guillou hänet kuvaakin: toiminnan mies ei pahemmin tuumi tai tunteile, vaikka kamalia tekeekin.”
Puhe on siis Jan Guilloun Carl Hamilton –romaaneista, joita lienee myyty tähän mennessä kymmenkunta miljoonaa kappaletta – Ruotsissa Mankellin ohella aivan käsittämätön määrä.
Hesarin arvostelija osoittaa yhdellä lauseella olevansa täysin tietämätön toimintakirjallisuuden ja –elokuvan hämmästyttävimmästä ilmiöstä.
Guilloun Hamilton tuumii ja tunteilee ainakin kolme sarjan yli kymmenestä kirjasta alusta loppuun, kannesta kanteen, tekemiään kamalia. Eräässä hän järjestää itsensä vankilaan valtion edun vuoksi tekemästään murhasta. Moni muukin sarjan kirjoista on täynnä tätä pohdintaa, esimerkiksi ”Vendetta”, joka on hurja juttu ja hyvin kirjoitettu.
Sellaisissa arvosteluissa, joissa kirjoittaja on sattunut lukemaan esittelemänsä teoksen, Guillouta on aika usein syytetty moraalisten ja poliittisten ongelmien jauhamisesta. Vaikka romaanihenkilö Carl Hamilton on kaupallinen, alkujaan parodia viihteen agenteista ja ties mitä, Guillou jaksaa muistuttaa Hamiltonin maolaisesta menneisyydestä – Jan Myrdahlin hengessä – jonka vaikutus ei ole koskaan kadonnut. Lisäksi Hamilton puoltaa enemmän kuin Ruotsin hallitus Palestiinan asiaa ja suhtautuu ikävästi Israeliin ja Saksan armeijan ja poliisin tiettyihin piirteisiin.
Kun luin lehdestä maailman kuuluisimman terroristin tavoittamisesta ja surmaamisesta, jouduin hetken nieleskelemään. Kuviteltu Hamilton on USA:ssa koulutettu erikoiskommando, SEAL. Tuon murhaoperaation toteuttivat SEAL-kommandot tavalla, joka on kerrottu etukäteen yksityiskohtaisesti useissa Guilloun kirjoissa.
Vaikka on hienostunutta suhtautua Guillouhin ylimielisesti ja Ruotsissa vihamielisesti (hän lienee aika hankala henkilönä), hän ei ole suotta entinen huippujournalisti. Hänen asiatietonsa ovat niin valtavat, että vertauskohtana tulee mieleen vain vakoilukirjallisuuden Le Carré, joka oli itse toiminut vakoilijana.
Guilloun omaelämäkerrallinen ”Ordets makt och vanmakt” ilmestyi äskettäin. Se on herkkupala. Toki kirjoittaja on oma itsensä. Jos hän panisi kynttilänsä vakan alle, se olisi vakan menoa. Tuo muistelma yhdessä Hamilton-kirjojen kanssa on loistava poliittisen historian kertauskurssi, joka alkaa kylmän sodan vuosina ja ulottuu nykypäivään. Viimeksi Hamilton on näet esiintynyt romaaneissa vuosina 2006 ja 2008.
Poliittisen historian lisäksi tämä aineisto on länsimaisen journalismin historia. Lehdistön, radio ja television menettelytavat, vahvuudet ja suuret synnit kuvataan asiantuntevasti ja jokseenkin armottomasti.
Joskus jää miettimään, eivätkö suomalaiset poliitikot tiedä, että Guilloun piirtämä kuva Ruotsin ja Naton sotilasvakoilun yhteistyöstä on täysin tosi. Ruotsi on ollut Naton ”jäsen” 1940-luvun lopulta. Jo 1952 Tage Erlander valehteli sen minkä ehti – Neuvostoliiton Itämerellä alas ampuma DC-3 ei ollut säähavaintotehtävissä, vaan täynnä amerikkalaisten uusinta vakoilutekniikkaa, jota Ruotsi keräsi ja toimitti Englannin kautta Yhdysvalloille.
En pidä kaikista Hamilton-kirjoista, vaan mielestäni sarjassa on seassa aika heikkoja teoksia, enkä ole erikoisen ihastunut Guilloun muuhun tuotantoon.
Mutta korotan ääneni kertoakseni, että hänen ja Stieg Larssonin ero on kuin yön ja päivän. Larsson loi kolme valtavan menestyksen saanutta jännäriä, joiden suosio on minulle edelleen arvoitus. Mielestäni ne olivat ”vain” vetäviä ja hyvin kirjoitettuja. Sitä vastoin esimerkiksi asiantuntemus ja uskottavuus – Guilloun vahvat puolet – jäivät peräti heikoiksi.
Ja vielä anteeksipyyntö – olen muistaakseni Henning Mankellia kehuessani naureskellut, miten mahdotonta on, että Malmön seudulla tapahtuisi suuri määrä kummallisia henkirikoksia. Pyydän anteeksi. Olin väärässä.
Poliitikkojen enemmistöä taitaa vaivata sama henkisen laiskuuden lapamato kuin muitakin ihmisiä. Jukka Rislakin Paha sektori kirjaa koko joukon esimerkkejä sekä Suomen että "puolueettoman" Ruotsin yhteistyöstä USAn kanssa kylmän sodan aikakaudelta. Hyvä teos geopolitiikan harrastajille.
VastaaPoistaKuinkahan moni menestyskirjailija kirjoittaa kirjansa itse. Kalle Päätalo oli ehkä yksi.
VastaaPoistaMielestäni Guilloun kaksi viimeistä Hamilton-romaania ovat hieman heikompia kuin sarjan alkupään teokset, koska ne ovat kauempana puhtaan fantasian maailmassa.
VastaaPoistaYhteiskunnallis-poliittisen kommentoinnin huippu on mielestäni juuri "Vendetta", jossa Hamiltonin johtama armeijan kommandoryhmä pistää vahingossa matalaksi poliisin erikoisryhmän luullessaan tätä ammattitaidottomaksi terroristiryhmäksi. Guillou laittaa vielä Hamiltoninsa tutkimaan tajuttoman poliisin mustaa, salamakuvioisella tunnuksella varustettua univormua ja pohtimaan, mistä näitä uusnatsistisia pöljiä sikiää.
Usein puhutaan (kirjoitetaan), että joku toimi täysin tunteettomasti, puhtaasti järkisyin. Muistuu mieleen tunnettu tapahtuma, jossa mies sai työtapaturmassa rautakangen päähänsä. Kanki meni läpi aivojen ja mieheltä katosi kyky empatiaan. Ns. normaali ihminen ei voi toimia järkevästi, ilman että hänen tunnepuolensa on kunnossa, väittävät tutkijat ja siinä lienee oikeassa.
VastaaPoistaKemppinen kirjoitti tästä kaverista eilen eli 13.2.2012...
PoistaOn vanha eurooppalainen juhlapäivä, Valentinuksen päivä, jolla on myös verinen historia, vaikka siitä on liikkeellä nykyään suklaanmakuinen ja ruusuntuoksuinen versio. Hyvää ja onnellista ystävänpäivää Kemppinen-blogin kirjoittajalle ja lukijoille!
VastaaPoistaOn pakko luottaa kirjoittajan arvioon Guillousta, koska en ole lukenut hänen teoksiaan. Rinnastus Le Carréen siirtää hänet kuitenkin mielessäni appelsiinien joukosta mandariinilaatikkoon. Larsson ja O´Donnell ovat saman puun hedelmiä, vaikka eroavat kypsyysasteeltaan. Larssonin havainnot ympäristöstä tukevat ihmisten omia perussuomalaisia kokemuksia yhteiskunnasta. Olisihan silloin kummallista, jos ihmisiä ei kiehtoisi sankari, jolla on sekä Modesty Blaisen että Peppi Pitkätossun vahvuuksia suhteessa vallanpitäjiin.
VastaaPoistaOn se hyvä, ettei Kemppinen maininnut nimeltä "maailman kuuluisin terroristi". Googlen haulla nuo kolme sanaa ovat nytkin kolmannella sijalla. NSA olisi innolla tutkinut Kemppistä, jos olisi nimeltä maininnut :)
VastaaPoistaSen Guillou on jättänyt mainitsematta, että kova kato käy SEAL- ja muissa erikoisjoukoissa. Nyt ei taida enää olla elossa kuin muutama Bin Ladenin tappajista. Muut kokeneet yllättäviä ja eriskummallisia kuolemia.
Siitä erikoisjoukkoporukasta, joka osallistui muutaman tuhannen antautuneen afgaanisotavangin teloittamiseen ampumalla ja kontteihin tukahduttamalla, ei ole elossa ketään. Asiasta on pari kirjaakin kirjoitettu.
Mutta asiasta toiseen. katselin toisella silmällä elokuvan Larry Flyntistä. Mistä löytyisi elokuvan lopussa oleva silloinen Korkeimman Oikeuden "päätös" sananvapaudesta?
Ja löytyihän Hamilton I Nationens Intresse 2012 SWEDiSH TC XviD MEMFiS, torrenteiltakin 4 päivää sitten niihin lisättynä.
Minusta Stellan Skarsgård osasi esittää Hamiltonia ilmeikkäämmin.
Leffa vielä katsomatta, mutta jos kyseessä on Hustler Magazine v. Falwell niin löytynee ainakin sivustosta findlaw.com
PoistaKiitos, löytyihän se:
Poistahttp://caselaw.lp.findlaw.com/cgi-bin/getcase.pl?court=US&vol=485&invol=46
Joskus on niin käsi ettei löydä vaikka etsisi...
"Larsson loi kolme valtavan menestyksen saanutta jännäriä, joiden suosio on minulle edelleen arvoitus."
VastaaPoistaNaisille suunnattua feminististä "kapinaa patriarkaattia vastaan", dekkarien muodossa. Siinä se selitys.
"... Sitä vastoin esimerkiksi asiantuntemus ja uskottavuus – Guilloun vahvat puolet – jäivät peräti heikoiksi."
VastaaPoistaSaa rauhassa korotella ääntä, tietenkin,
mutta ne nuo noin parikymppiset bisset cyperpunkkarit taitavat olla ko. jännäreistä hieman eri mieltä, kuulostaa.
Ehkäpä Pertti Avolalle kävi Hesarin arvostelijan "vanhanaikainen": tuli arvostelleeksi teoksen, jota ei ollut nähnyt/lukenut. Sitä kuulemma tapahtuu hektisessä mediaympäristössä.
VastaaPoistaMitä JK on mieltä Guilloun Arn-sarjasta? Faktat tuntuvat olevan kohtuullisesti kohdallaan vaikkakin päähenkilön anakronistinen ajattelu haittaa, mutta sehän on historiallisten romaanien yleisin ongelma, josta lähes vain M. Waltari oli vapaa. Suomalaisena kuvattu aikakausi on mielenkiintoinen, koska se kuvaa Ruotsin keskiaikaisen valtion, johon meillä oli ilo liittyä, syntyvaiheita.
"Mielestäni ne olivat ”vain” vetäviä ja hyvin kirjoitettuja. Sitä vastoin esimerkiksi asiantuntemus ja uskottavuus."
VastaaPoistaEiköhän Larssonilla ollut uskottavuutta ja asiantuntemusta samala lailla. Aihe (pedofilia, rasismi) ja aika vain olivat toinen.
Parikymmentä vuotta sitten eli uusitsenäisen Viron alkuvuosina törmäsin metsästysreissulle menossa olleeseen kirjailijaan Tallinnan laivan baarissa. Hän taisi hiukan yllättyä että suomalainen tunnisti hänet ja tunnustautui vielä Hamilton-kirjojen lukijaksi. (Siihenastisia suomennoksia oli kaksi eikä kumpikaan ollujt menestynyt.)
VastaaPoistaGuillou innostuikin kertomaan että tulevassa jatko-osassa Hamiltonille kestoaihelman mukaisesti viimeisessä kappaleessa myönnettävä kunniamerkki olisi "Frihetskorset". (Vai olisiko ollut peräti "Mannerheimkorset"?) Protestoin voimakkaasti ja selitin ettei presidentti Koivisto sellaista myöntäisi ruotsalaiselle. (Keskustelua ei käyty ihan selvänä.) Muistan että tämä huvitti Guillouta kovasti.
Kirjan kannessa näyttäisikin olevan Suomen Leijonan 3.lk komentajamerkki (mutta voin olla väärässäkin). Toisaalta jotenkin muistelisin että Hamilton sai kun saikin myös kirjekuoren, josta löytyi mitali jossa luki "För tapperhet"?
Täytyykin Kemppisen kehujen ja omien muistelojen jälkeen lukea tämä (ja ehkä toinenkin) Hamilton uudelleen!
Guillou'n ansioksi luen, että ruotsin lukutaitoni sujuvoitui 1980-lla. Eihän niitä dekkareita voinut laskea käsistään ennen kuin pikkutunneilla.
VastaaPoistaMinusta "Ondskan" on ihan hyvä. Siitä tehtiin kai elokuvakin - liekö kelvollinen.
Temppeliherratarinat olivat jo vähän kevyempiä.
Mitä tulee Perspirantin näyttelemiseen, se on aikamoisen ohutta. Katsoin teeveestä pari jaksoa kohuttua Beck-dekkarisarjaa, jossa P näytteli pitkästynyttä puolitylsää poliisia. Tai niin ainakin sen omin silmin näin, mutta hän kuulemma esittikin pahaluonteista ja coolia.
VastaaPoistaJa muuten varsin hyvä tanskalainen elokuva "Kosto" kärsi myös ko. näyttelijän työstä.
Olen seurannut Guillouta hänen lehtikirjoitteluistaan alkaen (toki vasta ETC:ssä 80-luvulla) ja lukenut monet hänen kirjansa. Mulla on Arn-sarja ja useimmat Hamiltonit. Hamiltoneissa tehdään jokin teko kolmella sivulla ja sitten siitä diskuteerataan kolmekymmentä. Hyvin ruotsalaista kirjallisuutta, ja Stieg Larsson tiivistää paljon paremmin. Mutta se mikä Larssonia ja Guillouta yhdistää on usko lehdistöön. Molemmilla on tämä vapaan lehdistön tematiikka.
VastaaPoistaAd Omnia: - Persbrand on Dramtenin näyttelijä eli siis täysammattilainen.
VastaaPoistaGuillou ja usein mainitemani Leif G W Persson ovat vanhoja ystäviä ja yhteistyökumppaneita. Ainakin Guillou on nyt elämäkerrassaan myöntänyt ymmärtäneensä, että Sjöwall ja Wahlö muuttivat hyvin oikeistolaisen amerikkalaisen poliisiromaanin yleisvasemmistolaiseksi ja päätti tehdä samoin, S & W ja Guillou samoi olivat Ruotsin kommunistipuolueenjäseniä. Kuten pitäisi olla tunnettua, tuo puolue on ollut iät ajat raivokkaan Moskovavastainen.
Guillou istui vankilassa vakoiluista 1970-luvulla. Hänen julkaisemansa paljastukset ("IB-affär") osoittautuivat lopulta kauttaaltaan oikeiksi.
Hamilton-kirjojen ylimääräinen bonus on Olof Palmen, Carl Dildtin ja päälinja demareiden sydämetön pilkkaminen.
En taida tietää mistään päin maailmaa menestyskirjailijaa (puhe on siis jännityskirjoista), joka olisi tai olisi ollut kovan linjan vasemmistolainen.
Ehkä on syytä lisätä, että Guilloun ja hänen ystäviensä, etenkin Jan Nyrdahlin mielipiteet ja toienpidesuositukset eivät alkuunkaan vastaa omiani.
Ad Kemppinen: Dashiell Hammett
PoistaMutta ehkä kovan linjan vasemmistolainen ei ole Amiriikassa hänelle oikea termi.
Ad hela församlingen: Kun kauan sitten oltiin vanhassa pääkaupungissa kävelyllä, olisiko ollut niitä aikoja kun joka laivamatkalla oli Hamilton-dekkari kulutuksessa, niin mukaan tarttui paikallisen frälläkän kirjallisuusosastolta Guilloun poikakavereidensa kanssa laatima 1991 – Grabbarnas stora presentbok (medförfattare Pär Lorentzon och Leif G.W. Persson). Siinä on mainio tarina kesän tulosta Pohjolaan.
VastaaPoistaGuilloun varsinaista tuotantoa hyllyssäni ei ole, mutta Hamilton on minulle hänen hahmoistaan tunnetuin,
VastaaPoista