Taas kerran

Taas kerran: kuntalaitos eli kuntien maantieteelliset rajat ovat ajatuksena peräisin kärryjen ja ratsuhevosten ajalta.

Nyt alkanut kauhistunut keskustelu kuntauudistuksesta on jatkunut tässä blogissa vuosia, kolme vuotta tai viisi. Minulle tämä asia tuli selväksi, kun luin ison tutkimuksen Pohjois-Saksan suunnattomista kuivatus- ja kanavatöistä 200 ja 250 vuotta sitten. Se alue, joka nyt tulee ensimmäisenä mieleen Saksasta puhuttaessa, oli ollut kymmenen tuhatta vuotta rämettä, jossa viihtyivät vain hyttyset ja sotilaskarkurit.

Kuntauudistus on sama asia kuin EU. Kuntauudistuksen vastustajat ovat samoja tahoja, jotka vastustavat Euroopan Unionia. Armeijan varuskuntien lakkauttamiset ovat samaa asiaa. Nokian tehtaiden lopettaminen on samaa asiaa.

Ennen sotia suuria varuskuntia oli jopa Kiviniemessä, Vuoksen varrella, ja muutenkin itärajan pinnassa, tietysti vihollisen maahankarkauksen varalta. Ennen maailmansotia kasarmit olivat kaupunkien keskustassa, myös Helsingissä. Sotaväen yksi tehtävä oli lannistaa rettelöivät siviilit. Eräässä vaiheessa tulivat korpivaruskunnat, kuten Vekarajärvi. Huolto kulki kumipyörillä.

Suomessa kuvernöörit ja voudit valvoivat valtion etuja maaseudulla, ja henkisistä tarpeista vastasi kirkko eli seurakunnat. Logistiikan eli kuljetuksen ongelmia kuvastaa sekin, että Suomessa vähän joka järvessä on Ruumissaari tai Hautasaari. Vainajat sijoitettiin kevyeen hiekkamaahan ennen loppusijoituspaikkaa, joka oli kirkon lattian alla tai vieressä, joka tapauksessa kirkkotarhan aidan sisäpuolella.

Ihmisen näkökulmasta vanha, riittävä toimintayksikkö oli täällä pohjoisessa talo tai taloryhmä. Vasta muuttuneet liikenneolot eli kanavat ja rautatiet alkoivat muuttaa asetelmaa. Antiikin Kreikassa, jossa oli nykyisestä hiukan poikkeava tapa järjestellä luottolamaa, vuorten välisissä rypyissä ei ollut kuntia vaan valtioita. ”Polis” oli kaupunkivaltio, jolla oli myös oma ulkopolitiikka ja joissakin tapauksissa (Ateena) oma laivasto.

EU:n alkuperäinen tarkoitus oli lopettaa Saksan ja Ranskan välinen sota, jota oli jatkunut yli tuhat vuotta. Historiassa ei sanota aivan suoraan, että toinen tarkoitus oli pitää aisoissa Neuvostoliitto, tuo Englannin ja Yhdysvaltojen sotatoveri.

Molemmat tarkoitusperät saavutettiin. Yhteismarkkinaa ei saatu toimimaan, koska ihmisiä ei pelota rahan loppuminen, niin kauan kuin se loppuu naapurilta. Se tieto ei ole mennyt vielä perille, että naapurin köyhtyminen on paha asia. Kenelle myyt, kun ei ole asiakkaita? Palveluja voi viedä vain rajoitetusti.

Tämä on kuntaongelmamme, jota poliitikot nimittävät eriarvoistumiseksi tai palvelutason liialliseksi vaihteluksi. Poliitikot ovat täsmälleen oikeassa.

Minulla ei ole tiedollisia edellytyksiä arvioida, onko eilen esitelty suurkuntamalli toteuttamiskelpoinen.

Muistutan vain jälleen kerran siitä, että ICT eli tieto- ja tietoliikenne alkoi menestyä ryhdyttyään jäljittelemään biologisia rakenteita ja malleja. Se ei ole huvittava yhteensattuma, että matkapuhelinverkon perusyksikkö on solu. Kännykä on englanniksi solupuhelin, cellphone.

Edellinen, aidosti byrokraattinen malli toimi samalla idealla kuin käsivälitteinen puhelinkeskus: valtavasti tapsia, pistotulppia ja reikiä. Tai entisajan puhelinpylväs, joka kannatteli sataa lankaa.

Kuka muuten tarvitsee ja katselee television poliittisia viihdeohjelmia? Mari Kiviniemi kuohui yli kuin vanha kalja heti kun tohtori P. Väyrynen oli tullut julkisuuteen taitavasti ennakoidulla ehdotuksellaan, joka oli räätälöity – ehkä Salon tehtailla – kunnallisvaalien tarpeisiin. Keskustapuolueella on vieläkin paljon menetettävää, ja Kiviniemi meni jo julistamaan, että vihollinen on kokoomus, joka aikoo ryöstää köyhät kunnat. Hän ei kertonut, mitä ryöstämisen arvoista niissä on. Ei mitään, mutta ehkä ajattelemisen aihetta vihreille, joita varmaan askarruttaa kysymys jatkuvuudesta.