Toiset tosiasiat

Suurien miesten historia meni ohi ehkä 60 vuotta sitten. Heidät on jätetty rauhaan.

Pietari Suuri, Kaarle XII ja August Väkevä, aikalaiset, olivat hyvin isokokoisia miehiä. Ketään heistä olisi tuskin edes ajan mittapuiden mukaan pidetty henkisesti normaaleina.

Heistä on vaikea saada käsitystä, koska tutkimuskirjallisuutta on niin paljon. Kaarle XII on Ruotsissa hyvi epäsuosittu, osittain siksi, että uusnatsit pitävät häntä sankarinaan. He ovat kyllä oikeassa. Kaarlella oli pyrkimys marssia Moskovaan, ja hänen armeijansa tuhoutui keskellä Ukrainaa. Stalingrad ei ole aivan tavattoman etäällä Pultavasta.

Neuvostoliittolainen akateemikko Aleksei Tolstoi kuoli 1945. Hän luultavasti oli aivan kammottava ihminen, milloin tahansa valmis kavaltamaan kenet tahansa kolikosta.

Silti on hiukan yllättävää, että ”Tsaari Pietari I” on häivytetty tietoisuudesta. Se on suomennettu 1939. Kirjoittajan tietoinen ihailun kohde oli Victor Hugo. Ei hän jää pahasti toiseksi.

Kirja on tavattoman eläväinen eikä kaihda kuvailemasta edes Pietarin toimeenpanemia joukkoteloituksia – streltsien ruumiit kolisivat jäätyneinä Kremlin muureilla - jatkuvaa juopottelua ja kaiken kaikkiaan hurjaa elämää. Joku tietänee, miten ja milloin kirja ilmestyi Neuvostoliitossa. Kirjailija kuitenkin sai Stalinin palkinnon 1941. Kirjailija esiintyi vielä tutkimuskomissiossa yhdessä Zhdanovin kanssa syyttämässä suomalaisia aiheellisesti jatkosodan vankileirikurjuudesta. Hän oli myös mukana väärentämässä raporttia puolalaisupseerien murhista Katynin metsissä.

Ehkä kreivi Aleksei Nikolajevitsh oli perinyt kirjallisia kykyjä etäiseltä isänpuoliselta sukulaiseltaan kreivi Leo Tolstoilta tai äidin puoleiselta sukulaiseltaan Turgenevilta. Hän tietenkin tunsi kaikki vallankumouksen jälkeiset suuret nimet Majakovskista Ehrenburgiin, Pasternakiin ja Tsvetajevaan ja pyöri heidän kanssaan Berliinissä. Hän kirjoitti erittäin suosittuja science-fiction –romaaneja 20-luvulla (”Aelita, Marsin kuningatar”),  ja hänen käsikirjoituksiaan filmattiin ahkerasti.

Niukkojen lähdeviittausten perusteella arvaten esimerkiksi Putin ja Medvedev (jonka sukunimikaima tai sukulainen esiintyy Pietari Suuren seurueessa) ovat lukeneet tämän kirjan huolellisesti – sitä on painettu miljoonia kappaleita Venäjällä, mutta vasta nyt siitä on kelvollisen oloinen englanninnos.

Viimeksi presidentinvaalien keskusteluissa mainittiin, että meillä on hyödyllistä tietoa ja kokemusta venäläisistä. Näin ei ole. Silti meillä oli kaksi Venäjällä koulutettua presidenttiä, Mannerheim ja – Paasikivi. Hän suoritti ennen oikeustieteen opintojaan filosofian kandidaatin tutkinnon pääaineenaan venäjän kieli ja kirjallisuus, ja matkaili Venäjällä.

Pietari Suuri oivalsi sen, mihin tsaarit pyrkivät ja osittain pääsivät. Venäjälle oli saatava myös kauppaa. A. Tolstoi tekee tästä historiallisen romaaninsa avainteeman. Nuori Pietari käsittää Arkangelin satamassa, että Venäjä on aivan ostajiensa armoilla ja ryhtyy siitä paikasta rakentamaan laivastoa, kuten tiedetään, osittain omin käsin.

Keisarillisella Venäjällä oli pahoja ongelmia ratkaisematta, mutta sen elinkeinotoiminta oli vauhdissa, kun maailmansota syttyi. Neuvostoliitto puolestaan perustui sellaisten miesten ajatteluun, jotka eivät kauppaa käsittäneet. Tarkoitan Leniniä ja Stalinia. He eivät olisi pysyneet edes vallassa ilman valtavin järjestelyin toteutettua Siperian rautatietä, joka oli saatu käyttöön vain vähän ennen sotaa.

”Vale-Dmitrien aika” (tarkoittaa yleistä hulinaa) alkoi uudelleen Neuvostoliiton äkisti kaaduttua. Sekin Tolstoin Pietarin suuhun panema ajatus, että hallinnon ja lainkäytön on oltava arvattavaa eli ammattimaista, pääsi 1990-luvulla unohtumaan, eikä siinä ole tälläkään hetkellä kehumista.

Mutta Venäjän parhaat mahdolliset markkinat ovat Euroopassa. Kiinan ja Japanin kelkasta se on pudonnut kauan sitten – tekninen kehitys ei riitä eikä logistiikka toimi. Tosin kaupankäyntiä ajatellen Venäjällä on sama ongelma kuin Kreikalla, kummalliset kirjaimet…