Wahlroos ja Soini

Björn Wahlroos ja Timo Soini ovat neroja. Se on monien mielipide. Wahlroos ja Soini ovat hyvin taitavia ja älykkäitä henkilöitä. Se on oma mielipiteeni eli siis arvaus, kumpaakaan lainkaan tuntematta.

Aikani mietittyäni näen yhteyden. He ovat saman hengen lapsia. Se henki on populismi.

Edelliseen Wahlroos-kirjoitukseen kommentteja lähettäneissä näyttää olevan muutama tai ainakin yksi, jonka mielestä saattaisi olla hyväkin ajatus pistäytyä käsiaseen kanssa saarella, joka kuhisee sosialisteja.

Itse kirjoitus ja ajattelutapa eivät huolestuta minua. Selvitys henkilökohtaisesta vastuusta ja itsemääräämisoikeudesta höystettynä sekavilla puheilla roduista ja niiden eriarvoisuudesta ei kestä lusikallista risiiniöljyä. Pontevuus kärsii puheidenkin tasolla, kun on paskat housussa ja lisää tulossa. Siinä saattaa suorastaan juolahtaa mieleen, että kukahan nämä pesee ja miten täältä pääsee pois.

Esimerkkini voi kuulostaa raakalaismaiselta ja joku saattaa tietää, että Italian oikeat fasistit käyttivät ennen sotia risiiniöljyä aseenaan. Mutta sen tilalle voi sijoittaa itse aiheutetun vaivan, esimerkiksi ruuasta saadun ripulin. Ainakaan ennen sen parantumista asianomainen tuskin kirjoittaa seuraavaa mielipiteensä ilmaisua, jonka mukaan esimerkiksi hengissä olevat sotaveteraanit olisi kannettava hoitolaitoksista hankeen, koska he ovat aiheuttaneet itse vammansa ja lisäksi on periaatteessa väärin paapoa eli hyysätä hyödyttömiä kansalaisia.

Mutta Wahlroosista ja Soinista pitäisi tulla mieleen Pierre Poujade, klassinen populisti Ranskan 1950-luvulta. Minun mieleeni tulee Mogens Glistrup, joka vasta kuoli Tanskanmaalla. Hänen entinen kannattajansa Pia Kjaersgaard porskuttaa yhä.

Glistrup oli kovan luokan välkky lukiessaan itsensä juristiksi, opetti vero-oikeutta Kööpenhaminan yliopistossa ja oli osakkaana Kööpenhaminan arvostetuimpiin kuuluneessa asianajotoimistossa. Sitten hän siirtyi politiikkaan saatuaan puoliksi sattumalta suunvuoron television suorassa lähetyksessä ja ryhdyttyään vaatimaan tuloveron poistamista. Sen rinnalle hän kehitti ajatuksen muhamettilaisten salaliitosta. Kaava oli: vanhat puolueet ovat läpimätiä ja ulkomaalaiset on heitettävä maasta ulos.

Soinin yhteydessä mainitaan aina Vennamo, mutta sukupuu ei ole kovin selvä. Vennamon aate oli lähinnä Kekkosen vastustaminen, eikä Kekkosta enää ole.

Glistrupin konstin teki Ruotsissa Ian Wachtmeister, joka vastusti holhousyhteiskuntaa, vaati vähentämään veroja ja supistamaan julkista sektoria, mutta ennen kaikkea pakolaispolitiikkaa oli muutettava kireämmäksi.

Wahlroos on huomattava henkilö. Hän näyttää keksineen ylösalaisin käännetyn populismin, joskin hänellä näyttäisi olevan aateveljiä Yhdysvalloissa. Jos autat rikkaita köyhien sorrosta, sinusta voi itsestäsikin tulla rikas! Hänen talous- ja yhteiskuntatieteelliset mielipiteensä ja epäjohdonmukaisuutensa on sitä luokkaa, ettei kysymys voi olla rehellisyydestä.

Hän ei ole pahemmin kajonnut EU:n toimiin, ei edes Kreikan lainoittamiseen. Tämä viittaisi siihen, että hänellä olisi pyrkyä keskuspankkitoimintaan. Koska Suomessa on samoissa ajatuksissa etevämpiäkin henkilöitä, tämä taktiikka voisi olla tehokas. Hän ei ole liioin kajonnut maahanmuuttajakysymykseen. Hän ei siis halua tulla sekoitetuksi aateveljeensä Soiniin.

Arvelisin että taustalla on kaiken jälkeenkin kaikkien aikojen suurin populisti, Josif Stalin, hän joka teki maailmanvallankumouksesta venäläisen projektin. Vanhojen bolshevikkien ja sotilaiden surmaaminen varmaan miellytti monia.

Stalinismi – siis tämä oikea ja alkuperäinen – ei tunne eikä tunnusta ihmisarvoa eikä lieventäviä olosuhteita. Olisi ehkä aika tutkia Stalin-korttia kovin usein mainitun Hitler-kortin sijaan. Tosin surmauttihan Stalinkin esimerkiksi valtapiirissään olleet suomalaiset. Kai hänelläkin oli käsitys rotujen etevyydestä. Itsehän hä ei ollut venäläinen, vaan Gruusian poikia ja taustakoulutukseltaan pankkirosvo.