Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
Sivun näyttöjä yhteensä
27. heinäkuuta 2010
Valekuva
Lahjaksi vietävän kansion kokoaminen herättää häiritsevän kysymyksen: kumpi valehtelee, kuva vai muisti.
Suuri osa näistä kuvista on 20 vuoden takaa tai yli. Osumatarkkuus on tavanomainen. Ehkä yksi kuva sadasta on kahden katsomisen arvoinen. Joissakin kuvissa toinen puoli henkilöistä on jo kuollut. Ei se mitään. Niin on tällä viikolla otetuissakin.
Sanotaan sitä vaikka vanhanaikaisuudeksi. Ihmisen kuva ei mielestäni merkitse mitään, ellei se liikauta tunnetta. Eilen julkaisemani vanha propagandakuva upseerista korvikkeen keitossa liikauttaa. Sain tosin miettiä aikani, onko siinä kumminkin joku näyttelijä, ja pohtia, miten tuollainen kuva on saatu otetuksi. Valo vasemmalta ylhäältä osoittaa, että teltassa palaa Petromax tai karbidivalo. Kuvattavan ilme osoittaa, että teltassa on istuttu pitkään. Ainakaan Contax ei käytännössä toiminut pakkasella – poikittainen metallilamellisuljin.
On tämänkin jutun kuvassa jotain outoa ja ehkä kertomisen arvoista – Leica, Noctilux, aukko 1. Summiluxilla (f 2,8) ei olisi tainnut lähteä tuolla valolla.
Minulla on tapana lukea sanomalehtiä. Näyttäisi että etevät lehtikuvaajat käyttävät ihmisten kuviin yhä enemmän todella pitkää polttoväliä, 200 – 400. Sama sääntö kuin journalismisssa ja kirjallisuudessa muutenkin. Ihminen irrotetaan taustastaan eli asiayhteydestä.
Taidemaalarit totuttivat meidät huonoihin muotokuviin, joita on kabineteissa ja kanslioissa vaikka kuinka. Otimme kerran töissä Tarja Halosesta alla kymmenessä minuutissa yli sata valokuvaa. Pari niistä oli oikein hyviä. Ne eivät muistuttaneet vähääkään sitä virallista valokuvaa, jota näkee konttoreissa ja kamareissa.
Kreikkalainen ja roomalainen muotokuva – veistos – liittyivät uskontoon ja esi-isien kunnioittamiseen. On vaikea kuvitella, että Babylonian tai Egyptin kuvilla olisi ollut jokin muu tarkoitus tai sitten etruskien hautakuvilla, joihin pantiin niin paljon huolta ja rahaa.
Viimeksi ihmisen muotokuvista on kirjoittanut syvällisesti Waltari, sama henkilö, joka Suomen Kuvalehden toimitussihteerinä oli käynyt läpi niin paljon valokuvia. ”Turms” liittyy hyvin kiinteästi hautamuotokuvan maalaamiseen. ”Mikael Karvajalan” hahmo ja kukaties luonne ovat lähtöisin eräästä pienestä maalauksesta, jonka sanotaan esittävän nuorta miestä.
Waltarille saattoi käydä niin ettei hän päässyt irti näkemästään kuvasta, ainakaan kirjoittamatta siitä kirjaa. ”Mikael Karvajalka” on todellä täynnä kuuluisia maalareita, jotka viivähtävät kerronnassa sivuhenkilöinä. Siellä ovat Dürer ja Tiziano.
Katseltuani eilen kaksisataa valokuvaa ajattelen, että vain sellainen kuva on hyvä, jossa on kertomus. Koska en äkkiä keksi esimerkiksi valokuvaa, nimeän kertovaksi kuvaksi vaikkapa Schjerfbackin ”Toipilaan”. Siinä on kokonainen elämäntarina ja selvä aavistus maailmasta sellaisena kuin kukaties kohde ja ainakin taiteilija tunsivat sen.
Kerran päätin, että en ainakaan halua tulla hulluksi. Pääsin jossain seurassa päivällisille, jotka pidettiin Bonnierien huvilalla Tukholman Djurgårdenilla. Siellä on alkuperäiskappale maalauksesta Gustaf Frödingistä mielipuolena yöpaidassa sairaalan vuoteessa, ja muuten saman taiteilijan, Richard Berghin Strindberg, muotokuvamaalauksen huippuja. Samassa kokoelmassa on muuten myös Carl Larsonin Lagerlöf ja Karl Otto Bonnier...
En osaa sanoa, miksi harhaudun näihin maalauksiin; myös Suomessa olisi äänekkään maininnan arvoisia, kuten Otavan seinillä riippuva Gallen-Kallelan Eino Leino – merkillinen, tiivis, jotenkin pelottava lähikuva.
Ehkä se on näin. Jotta poikkeuksellisen lahjakas valokuvaaja saisi syntymään hyvän muotokuvan ihmisestä, hänen pitäisi tyytyä yhtään valotukseen (laukaukseen) ja käyttää sen valmistamiseen ja valmistelemiseen riittävästi aikaa. Sanoisin että kaksi kuukautta olisi minimi, todennäköisemmin kuitenkin kuusi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Vaimoni kuvaa oman alansa ammattilehdelle oto.
VastaaPoistaYleensä haastateltavia.
Hänellä on tapana ottaa ensin kuva, niin että se otettu. Sen jälkeen hän alkaap puhua töistä, mutta oikeasti hän ottaa sen kuvan vasta sitten, kun kohde luulee että kuvo on otettu ja vaimo vain sählää jalustan kanssa.
Minä en halua että minusta otetaan valokuvia. (Koska en halua näyttää eri näköiseltä kuin olen.) Tuo otsikkokuva on mainio. Juuri sitä tarkoitan.
VastaaPoistaEn minäkään pidä siitä,että joudun kuvaan. Muita kyllä olen aina kuvannut. Kuitenkin on mukavaa nähdä itsestään kuvia, olempa ollut hyvän näköinen!
VastaaPoistaNyt esimerkiksi näytän juuri Bodomista tulleena harmaapäiseltä JöröJukalta. Ei sekään ihan pahan näköinen olisi.
Lapsia on hyvä kuvata lyhyellä putkella ja läheltä. Siinä etäisyydet ja toiminta korostuvat. Poikien nyrkit ja muukin yhteis-touhu on selvästi aistittavissa. Tyttöjen leikeissä kuppikuntalaisuus tulee herkästi heti esille, jos kuvattavia on enemmän kuin kaksi!
Pitkä putki on parhaimmillaan esimerkiksi syyskyntöjen aikaan. Se vetää traktorikyntäjän ja höyryävän taustan yhdeksi väkeväksi raadannaksi ja huomisen odotukseksi.
Ykkösen aukolla otettu kuva mikä on saatu valotuksen puolesta näyttämään ansiokkaasti juuri tyypilliseltä suoralla salamalla sisätilossa räpsäistyltä kuvatukselta! Onkohan kuvan "kohdevalo" taskulampusta, vai onko se otettu "portrait" -asennossa salama -kengässä?
VastaaPoistaTodennäköinen kuva on tylsä. Ihminen ei osaa tietoisesti kuin teeskennellä - jos tarkoitus on kuvata jotain muuta, on saatava sattumakuva. Sellaiseen ikkuna on ehkä kuusi kymmenesosasekuntia. Tietysti voi manipuloida ja onnistua, kuten ehkä Sibeliuksen "voces intimae -kuvissa", jossa kirkas valo pakotti katseen sisään.
VastaaPoistaOttakaa mallia otsikkokuvasta, miten toimitaan, kun mennään Tukholman laivalle. Jos ette halua tulla kuvatuksi laivan portilla, tuo on oikea ele. Muuten teistä näppäistään kuva, joka ripustetaan laivan promenadelle kaiken kansan pällisteltäväksi. Ideana on tietysti, että ostatte sen kuvan sieltä pois. Ehkä kivaa jonkun mielestä, mutta ei kaikkien.
VastaaPoistaAd ttn : - valo on kallistetusta lampunvarjostimessa. Minulla ei ollut lainkaan sanansa M-Leicaan.
VastaaPoistaVai kuusikuukautta valmistelua kuvaan. Ei taida kukaan maksaa sellaista palkkaa, että näin tapahtuisi. Ja jos maksaisi, voi käydä niin, että kuvasta tulee liian realistinen, että ei kohde siitä perustaisi.
VastaaPoistaNoniin, toisinaan leiccaa hitaasti, useimmiten ei ollenkaan.. Aikoina ennen digihärveleitä äärimmäisen valovoimaisesta linssistä oli varmasti syytäkin riehaantua. Nykyään paremmat digilaitteet antavat pieneen/normaaliin tulostuskokoon varsin käyttökelpoista kuvaa hillittömän suurilla ISO -arvoilla. Toki valovoimainen linssi on upea tekninen kapine, ja minimaalisen pienellä tarkalla alueella kuvissa oma paikkansa.
VastaaPoistaAd ttn: - kysymyksessä on todellakin pelkkä kuriositeetti - muistoalbumin kuva. Omilla käytännön vehkeilläni pääsee siistiin laatuun 3 200 ASAlla. Verkkokaupasta irtoaisi, jos olisi tarvetta, 10 - 20 kertaa nopeampia linssejä, joissa kohina on hallinnassa.
VastaaPoistaLukemani mukaan ammattilaiskäyttöön on jo myynnissä miljoonan ASAn ylittävä linssi. Sehän on oikeastaan aika selvä asia, kun tietää, mitä hämäränäkölaitteiden alueella on.
Minulla on vähän taipumusta menneisyyden tekniikan lapselliseen ihannointiin. Vanhemman poikani hallussa on wholeplate-Linhof ja sen kolme Schneiderin linssiä. Negatiivin koko on siis 8 x 10 tuumaa ja tarkentaminen suoritetaan samankokoiselta tähyslasilta.Todellinen perheenisän kompaktikamera...
Ad Sami Haapavaara: uuden ranskalaisen elämäkertateoksen mukaan Cartier-Bresson kierteli erästä kohdettaan joka tapauksessa kuukausikaupalla. Kirjassa on paljon mielenkiintoisia tietoja. Toivottavasti se ilmestyy englanniksikin. Kirjoittajan nimi on Assouille - yksi Ranskan johtavia blogisteja muiden toimiensa ohella.
VastaaPoistaCartier-Bresson olikin poikkeuksellinen kuvaaja. Robert Capa hummasi häneltä useamman vuoden ansiot, mutta onneksi mies ei elänyt kuvaamisensa tuloilla. Muuten ei olisi häneltä sellaista portfoliota syntynyt.
VastaaPoistaAivan..
VastaaPoistaASA -arvojen liittäminen linssin ominaisuuksiin onkin minulle uutta, samoin kohinan hallinnan.
Asiansa osaavan valmistajan kinokokoinen sensori vaikkapa 6:lla Megapixelillä antaisi nykyiselläkin tekniikalla varmasti häkellyttävän suorituskyvyn jollain 12800 ISO -arvolla. Mitä sitten huomispäivä mahdollistaakaan..
Mainittu perheenisän pokkari on varmasti aivan hengästyttävä laite! Ja melkein A4:n kokoinen filmi.. Melkoinen ässä heitettäväksi pöytään "kenellä on isoin" -vertailuun! ;o)
Lainaus Kemppiseltä alkaa:
VastaaPoistaNäyttäisi että etevät lehtikuvaajat käyttävät ihmisten kuviin yhä enemmän todella pitkää polttoväliä, 200 – 400. Sama sääntö kuin journalismisssa ja kirjallisuudessa muutenkin. Ihminen irrotetaan taustastaan eli asiayhteydestä.
Lainaus Kemppiseltä loppuu:
---------
Puusa
Olen lehtikuvaaja ja kuvajournalismin opettaja. En ole koskaan huomannut tällaista ilmiötä enenevässä määrin, vaan kyseessä on normaali kuvajournalistinen käytäntö.Kun ihminen irroitetaan taustasta annetaan lukijalle mahdollisuus nähdä henkilö ilman viitekehystä, persoonana, jota juttu käsittelee. Kun juttu käsittelee ao ihmistä ja hänen kosketuspintaansa johonkin asiaan, josta myös kerrotaan, siirtyy kuvaaja laajempaan optiikkaan tai lisää syvyysterävyyttä. Softiin taustaan taas ei tarvita 200-400 millistä, vaan oivallus aukkosarjan käytön liittymisestä kuvajournalismiin.
----------
Lainaus Kemppiseltä alkaa:
Otimme kerran töissä Tarja Halosesta alla kymmenessä minuutissa yli sata valokuvaa. Pari niistä oli oikein hyviä. Ne eivät muistuttaneet vähääkään sitä virallista valokuvaa, jota näkee konttoreissa ja kamareissa.
Lainaus Kemppiseltä loppuu:
----------
Puusa
Hyväkuva käsite on kelvoton määrittämään kuvaa mitenkään, käsite kertoo vain käyttäjänsä henkilökohtaisesta mieltymyksestä kuvaan. Kuvalle voidaan antaa määritteitä, jotka liittyvät siihen, miten se toteuttaa tilaajansa tahtoa tai ajatusmaailmaa tai brieffiä. Virallinen valokuva toteuttaa jatkumoa presidenttikuvissa.
----------
Lainaus Petja Jäppiseltä alkaa:
Vaimoni kuvaa oman alansa ammattilehdelle oto. Yleensä haastateltavia. Hänellä on tapana ottaa ensin kuva, niin että se otettu. Sen jälkeen hän alkaap puhua töistä, mutta oikeasti hän ottaa sen kuvan vasta sitten, kun kohde luulee että kuvo on otettu ja vaimo vain sählää jalustan kanssa
Lainaus Petja Jäppiseltä loppuu:
-----------
Puusa
Vaimosi tekee melkoista hallaa letikuvaukselle toimimalla salaa siis peittäen toimiaan ja ottamalla kuvan kun kuvattava ei tiedäettä häntä kuvataan. Ammattilainen saa rentotumisen aikaan muuten kuin pettämällä kuvattavaa.
Näin tässä journalismissa käy kun otokuvaajat ja amatöörit hääräävät. Kun menen keikalle saan 15minuuttia vakuutella, että osaan asiani toisin, kuin aiemmin otona kuvannut amatööri, jonka ottama kuva lehdessä järkytti kuvattavan.
Jore, vai ei hyväkuva käsite mitään meinaa? Entäs huono kuva?
VastaaPoistaOlen meinaa ainakin kuullut ajatuksen, jonka on sanottu olevan sinun sanoma: Huono lehtikuva muuttuu hyväksi, kun se julkaistaa Helsingin sanomissa 5 palstalla.
Sitten vielä amatöörien hääräämisestä, taikka ammattilaisten, eiköhän se ihmisten kuvaaminen ole psykologiaa.
Onhan tunnettua, että eräs ulkomaan paparazzi kun haastatteluihin tuli kuvaamaan, tuli kaikista kuvista ihan kauheita. Syystä, että kuvaaja oli äärettömän ruma ja peloittava mies. Eli sähläävä nainen voi saada aikaan hyvinkin laadukkaita kuvia, vaikka ei olisikaan 400 mm paparazzi linssiä erottamaan kohdettaan todellisuudesta.
s-
Lainaus.
VastaaPoistaOlen meinaa ainakin kuullut ajatuksen, jonka on sanottu olevan sinun sanoma: Huono lehtikuva muuttuu hyväksi, kun se julkaistaa Helsingin sanomissa 5 palstalla.
Lainaus.
---------------
Tätä uskottavammaksi ei sitaatti voi enää muuttua!
Amerikkalaisten oikeusalidraamojen alussa onneton pidätetään ja hänelle luetaan oikeudet, oliko termi mirandize?
"Kaikkea sanomaanne voidaan käyttää teitä vastaan"
Suomalaisessa valokuvauskirjoittelussa lause voidaan muuttaa muotoon: "Kaikkea mitä teidän on luultu sanovan voidaan käyttää jne...."
Kellun pilvissä, kiitos.
Olethan sinä Jore aika persoona, ja vaikka ei olisikaan totta, niin hyvä juttuhan toi on. Että näin sitä kaupungilla puhutaan. :)
VastaaPoista