Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
Sivun näyttöjä yhteensä
17. heinäkuuta 2010
Esimerkki
Brittiläisen Peter Watsonin ”The Modern Mind” ihastutti minua suuresti. Se on 20.vuosisadan ”intellectual history”, mikä ei tarkoita oppihistoriaa, aatehistoriaa eikä kulttuurihistoriaa. Se on ainoa käsiini osunut kirja, jossa luonnontieteen ja yhteiskuntatieteiden sekä kirjallisuuden ja taiteen muutokset on yhdistetty toisiinsa mielenkiintoisesti.
Watsonin seuraava suuri kirja ”Ideas” on suurten ajatusten ja keksintöjen historia tulesta Freudiin. Useasta syystä siinä tuntee liikkuvansa tallatuilla teillä.
Hänen kolmas suuri kirjansa ilmestyi pari päivää sitten, ”The German Genius: Europe's Third Renaissance, the Second Scientific Revolution, and the Twentieth Century”.
Tuntuu hyvältä, että saksaa taitamattomille eli nykyisin melkein kaikille suomalaisille on tarjolla kertomus siitä, miten saksalaiset keksivät mm. yliopiston, lääketieteen, lainopin ja luonnontieteet. Sitä on turha kiistää, että ranskalaisista tai englantilaisista olisi ollut uhkaamaan heidän asemaansa tässä.
Ainakin Goethe vaikutti koko lukevaan maailmaan. Saksalainen (ja itävaltalainen) orkesterimusiikki oli noin 1770-1930 melkein sama asia kuin orkesterimusiikki. Saksalainen filosofia Kantista Heideggeriin vaikutti ratkaisevasti esimerkiksi Pohjoismaiden käsityksiin filosofiasta.
Vaikka emme enää lue alkuperäisteoksia, olemme joskus huvittavan tiukasti kiinni Kantissa ja Hegelissä.
Luin kerran henkilöstä, joka oli lukenut Kantia Ruotsin laivalla. Niinpä luin puhtaan ja teoreettisen järjen kritiikin kerran Tukholmaan mennessä ja sieltä palatessa. Valitettavasti arvelin senkin jälkeen – ja edelleen – että viisaampaa olisi lukea Kantia koskeva jakso sopivasta filosofian historiasta. Sellaisista ei ole puutetta. Niitä on suomeksikin.
Watsonin kirjan on saanut jo The New York Timesilta nyrpeän vastanoton. Iso asia sinänsä,että NYT arvosteli kirjan heti. Ihan arvattavaa, ettei lehti erityisemmin ihastunut. Sotia ja Hitleriä ei voi sivuuttaa saksalaisuudesta puhuttaessa, kuten Watson on tehnyt.
Itse kirjoitan tämän vain osoittaakseni sormella, että sivistyksestä (Bildung), koulutuksesta ja oppiarvoista niin innostuneet ja ylpeät saksalaiset olivat eilen puheeksi ottamani anti-intellektualismin edelläkävijöitä.
Ei sillä hyvä, ettei Saksassa vuonna 1900 tai 1914 tai 1932 juuri kukaan tiennyt Kantista muuta kuin sen, mitä lyseossa (Lyzeum – saksalainen keksintö) oli oppikirjaan painettu. Saksalainen olut- ja makkaraväki suhtautui avoimen vihamielisesti ”viisasteluun” ja olisi ilmaissut tuntonsa näkyvästi, jos olisi saanut.
Saksalainen auktoriteettiuskonto johtuu osittain tästä. Koulussa, armeijassa, kirkossa, työpaikoilla ja kodeissa oli heristettävä tai käytettävä nyrkkiä, koska maalais- ja työläiskulttuuri suhtautuivat vihamielisesti sanojen, kuvien, valojen ja äänten maailmaan. Jo ensimmäisen maailmansodan muistot ovat täynnä järkyttäviä yksityiskohtia tapauksista, joissa arvovalta tai arvoaste voittaa järjen.
Ja juuri tätä piirrettä käytti hyväkseen natsism. Olavi Paavolaisen sanoin ”aivoilla on ajateltu liikaa” – tämä oli saksalaisille käsitettävä ja tervetullut iskulause. Lisäksi se oli kaiku Herderistä ja Hegelistä: olemme maailman parhaita siksi, että olemme saksalaisia. Mitä sitä sen enempää miettimään!
Anti-intellektualismin kotimaaksi tuli kuitenkin Neuvostoliitto, jossa heikot ajattelijat, kuten Lenin ja (Buhariniin, Rykoviin ja moneen muuhun verrattuna) viheliäisen heikko Stalin muokkasivat saksalaisten päähänpistoista sellaisen keitoksen, että siitä riittää edelleen, vaikka Nliito on kuulemma kaatunut. Täytyy olla suomalainen ja ministeri, jotta voi vähätellä perivenäläisiä päähänpistoja, joista eilen uutisaihe oli elintarvikehygienia.
Mutta – ellemme välttämätä seiso jättiläisten harteilla, voimme ainakin nojata niihin. AI:n hengessä myönnämme, että on olemassa jättiläismäisiä kääpiöitä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogisti on saanut piilotettua vatsansa Stalinin patsaan taakse!
VastaaPoistaOnnittelut tästä!
Saksalaisuudesta.
VastaaPoistaOlen viimeisten kymmenen vuoden ajan viettänyt talvisin yhdestä kahteen lomakuukautta Teneriffalla, jossa talvehtii paljon saksalaisia eläkeläisiä, joiden määrä tosin on vähentynyt vuodesta 2008 kun saksalaisille valmistui oma lomakeidas Sansibariin. Niin näillä saksalaisilla oli yleinen tapa etuilla tizzajonoissa siten, että joku porukasta meni hyvissä ajoin jonon keulille paikoja varaamaan. Loppu seurue sitten vähitellen valui jonoon tuttujen kanssa rupattelemaan ja siitä huomaamatta bussiin ja kuinka ollakkaan, saattoipa moni ajoissa odottamaan tullut huomata jonottavansa seuraavaa tizzaa. Tämä saksalaisten yleinen käyttäyminen linja-autoasemilla havaittavasti raivostutti paikallisia asukkaita.
Lieneekö saksalaisia arvostellut käynytkään Tenerihvalla, kun kirjoittaa saaren linja-autoyhtiön nimen väärin. Se on Titsa nimeltään.
VastaaPoistaMitähän suomalaisuudesta olisikaan sanottavaa ellei vieressä olisi aina ollut suurta ja mahtavaa, jonka syyksi voi kaiken pahan ja ruman panna?
VastaaPoistaSamaa on Kerimäen kirkkoherra soveltanut aina myös sisäisesti: valinnut valituista valituimpia, ajatellut toisten puolesta, alistanut heidät laupiaksi lampaiksi polvirukoukseen körttijuhlilla, estänyt oikaisemasta selkäänsä katsoamaan maailmaa selllaisena kuin se ihmissilmään avautuu.
Kiitos vinkistä! McNeillien Verkottunut ihmiskunta (The Human Web. A Bird's-Eye View of World History)ja Jared Diamondin Tykit, taudit ja teräs: ihmisen yhteiskuntien kohtalot (Guns, Germs, and Steel: The Fates of Human Societies)ovat sinänsä erinomaisia opuksia, mutta niistä puuttuu tuo kirjallisuuden ynnä taiteiden ulottuvuus.
VastaaPoistaBlogisti katselee Stalinin pään yli ulkona.
VastaaPoistaMikähän merkitys Saksan AI-kehitykselle on ollut yhdistyminen 1871? Koko Saksasta taisi tulla preussilainen kertarysäyksellä.
VastaaPoistaTuota, mitenkäs sitten englantilainen olut- ja makkaraväki, tai sama heimo Ranskassa suhtautui sivistykseen? Olisiko vain niin, että Saksassa "demokratiaa" vietiin nopeammin ja johdonmukaisemmin porvaristosta alaspäin? Tai älyttiin ensimmäisenä käyttää demosta eli roskaväkeä hyväksi?
VastaaPoista"saksalaiset keksivät mm. yliopiston, lääketieteen, lainopin ja luonnontieteet."
VastaaPoista"Ei kukaan oo niin viisas kun saksalainen" sanottiin ennen Savossa, kun kuultiin jostain keksinnöstä tai uudesta ideasta tai joku toimi luovasti jossain käytännön tilanteessa.
Onkos jutun kuva otettu Paavo Haavikon pihalla?
VastaaPoistaMeneekö se niin, että naurettavat yksityiskohdat tekevät menneestä jotenkin siedettävämmän? Reilut 50-vuotta sitten tuollaisen kuvan julkaiseminen olisi saattanut olla vaikeampaa…
Saksalaiset eivät ole humoristien maineessa, vaikka Die Blechtrommel esimerkiksi kertoo muusta. Sinänsä hauskaa verrata Günter Grassin naimiskuvauksia vaikkapa Henry Millerin vastaaviin. Olihan Millerilläkin saksalaiset sukujuuret.
Saksalaisissa on ehkä jonkinlaista patologisuutta jo luonnostaan. Mieleen tulee vaikkapa Hans Frank, josta Wikipedia kertoo mm: Hans Frank syntyi Karlsruhessa asianajajaperheeseen. Vuonna 1924 Frank väitteli lakitieteen tohtoriksi julkisoikeudellisia oikeushenkilöitä käsitelleellä väitöskirjallaan Die öffentliche Juristische Person – Ein Beitrag zur Lehre des Merkmals der öffentlichen Rechtsperson. 1926 hän suoritti valtiollisen lakitieteen tutkinnon voidakseen toimia asianajajana Münchenissä. Hänestä tuli myös Adolf Hitlerin oikeusopillinen neuvonantaja. Joissakin artikkeleissa häntä kutsutaan natsipuolueen pääjuristiksi.
Sinänsä kun häntä - tai Stalinia - ajattelee, tuntuu että ikkunat sinne menneisyyden syvyyksiin aukeavat paremmin heidän avullaan. Onhan näissä ihmishirviöissä samoja ominaisuuksia, kuin muissakin ihmisissä. Historian alitajuiset ulottuvuudet tekevät siitä mielenkiintoisempaa. Ja kai tuo Haavikon pihalla (?) otettu kuva kertoo myös siitä, että ne menneisyyden karmeimmatkin muistot, voi voittaa huumorilla.
Ehkäpä on kuitenkin hyvä tehdä ero venäläisen ja Neuvostoliiton välille, vähän samaan tapaan kuin saksalaisen ja Natsi-Saksan välille, siitäkin huolimatta, että venäläiset eivät ole pystyneet tekemään tiliä sen neuvostoajan kanssa siten, kuin saksalaiset natsiajan suhteen. Tuntuu oudolta ajatella, että sitä tilintekoa ei Venäjällä jostakin syystä koskaan tehtäisi. Johtuuko se sitten esimerkiksi huumorin puutteesta, vai mistä? Tietysti voidaan kysyä, kuinka hyvin Hitlerin ajan kokemukset on Saksassa ymmärretty. (Kuinka hyvin ne on ymmärretty muualla?)
Vaikea kuvitella Kantista käytyä keskustelua saksalaisessa kapakassa (ei se mahdotonta ole), mutta saksalaiset juomatavat kehittyivät jo paljon ennen Kantin syntymää, kun 1600-luku oli esimerkiksi Ranskassa ja Englannissa rauhoittumisen ja sivilisoitumisen aikaa, se oli Saksassa köyhtymisen ja raaistumisen aikaa. Se opetti saksalaisia dokaamaan kurinalaisesti (henki saattoi muuten mennä) - hätä piti tehdä siedettävämmäksi. Turpiinsahan siinä voi saada, jos jotakin niin levotonta juttua kuin mitä Kant kertoo, olisi alkanut jollekin kännääjälle selittämään.
Kun Mozartin isä anoi Salzburgin hovin kapellimestarin paikkaa 1778 arkkipiispalta, hän päätti kirjoituksensa näin: Teidän Ruhtinaallisen Armonne / armollisen Ruhtinaan / ja Herra Herran / nöyrin palvelija / Leopold Mozart
Saarikoskelainen tilanne kuvassa.
VastaaPoistaSaksalaisten kankea pönötys johtuu oluen juonnista. Italialaiset esimerkiksi ja ranskalaiset viinin juojina ovat vikkeliä liikkeissään kun heillä ei ole ilmaa koko ajan suolistossa pidäteltävänä.Tämä näkyy myös saksalaisissa filosofeissä kammottavana kurttuotsaisuutena.
VastaaPoistaMenisiköhän tämä saksalaisten tiede- ja kulttuuripiirien otteen ja osuuden vähättely ja mollaus överiksi? Lieneekö kirjoittaja oikein
VastaaPoistajutusta jyvällä, vai onko sattunut vaan huonoon seuraan?
Ad Kari Rydman
VastaaPoista"Olisiko vain niin, että Saksassa "demokratiaa" vietiin nopeammin ja johdonmukaisemmin porvaristosta alaspäin?"
Saksa ei ole koskaan ennen nykypäivää, ja tarkoitan oikeasti nykypäivää, yhdistymisen jälkeistä aikaa, ole ollut niin demokraattinen kuin Iso-Britannia on ollut 1600-luvulta asti.
Antiikin esittäminen demokratian mallina länsimaille on historian vääristelyä, kun juuri Britannia on ollut demokratian ja parlamentarismin malli koko euroopalle.
Englanti lähti omille teilleen jo 1066 jolloin Normandian herttua Willem nousi maihin Hastingsin luona ja korvasi feodaalisen valtiojärjestelmän Euroopan ensimmäisen patrimonialistisen valtion, vaikka se olikin vielä taloudellisesti feodaalinen vielä pitkään ja vasta 1300-luvulla alkoi lähennellä täyspatrimonialismia. Kuvaavaa on sekin että Englannissa perustettiin ensimmäiset nominaattiaatelisarvot jo 1400-luvulla.
Vaikka Tudorien aikana parlamentti oli heikko, se oli kuitenkin olemassa koko ajan, ja vaikka sen voima ei riittänyt vastustamaan kuningasta, kuitenkin Tudorien valta toteutui Parlamentin päätösten kautta, eikä niin, että kuningas olisi säätänyt lakeja ilman parlamenttia.
Tämä loi pohjan vahvalle ja toimintakykyiselle parlamentille, joka sitten Stuartien aikana, vaikkakin paljolti suurmaanmistajien kassarana, loi vahvan vastuksen kuninkaan vallalle.
Saksaan ja Ranskaan verrattuna merkittävä ero oli säätykierto, joka oikeasti pelitti, vaikkakaan ei nopeasti, niin kuitenkin.
Kun Saksassa ja Ranskssa monet virat olivat vain aateliston saavutettavissa 1700-luvun loppuun asti, saattoi lahjakas mies päästä Englannissa pitkälle ja näin esim. Henrik VIII aikana valtakunnan tärkein tuomari, kuninkaan jälkeen, oli kauppiaan poika ja maahanmuuttajan pojanpoika.
Kun Ranska ja Saksa sulkivat aateliston, niin että aatelin ja rahvaan väliset avioliitot kiellettiin ja aatelisarvotkin menivä vain jo aatelisille suvuille, saattoi Englannissa nousta talonpojasta herttuaksi muutamassa sukupolvessa, ensin kenties paroniksi tai baronetiksi, sitten seuraavassa sukupolvessa palkittiin hyvä työ korkeammalla arvolla.
1700-luvulta asti kehittyi Brittiläinen parlamentarismi, niin että suurmaanomistajinen etuoikudet ja valta kaventuivat seuraavan 150-vuoden aikana, kun samaan aikaan Saksaa ja Ranskaa saattoi sanoa isommalta osalta diktatuureiksi.
Ad Petja Jäppinen et alii: - yksi Euroopan historian suuria ihmeitä ja siunauksia tapahatui Englannissa, ei siis tapahtunut: se että Napoleonin sotien jälkeen ei tullut vallankumousta. luokkataistelua, kapinoita... Köyhien ihmisten asiat olivat huonolla tolalla. Mutta että hallitseva luokka vaihtui samalla! Maata omistava aateli (landed gentry) vetäytyi vapaaehtoisesti finanssimaailmasta ja käytännössä politiikassa, ja Cityn ja Westministerin nuoret vallankäyttäjät osoittautuivat yleisesti ottaen järkeviksi ihmisiksi.
VastaaPoistaEsimerkkitapaukseni on B. Disraeli, juutalainen josta tuli aika pitkälle kyvykkyyden vuoksi puoluejohtaja, pääministeri ja kuningattaren eli Viktorian suosikki.
Kummalla kuvassa, on päässään Insect Oilia?
VastaaPoistakuuleha sie Tuomar Herra, Si oot viissas mies, sie ko tonkin näkyvill hirmu viisaita, enne sanotuja, ja sie koitat viel etsit välee uusikii, mitä viel ei kukkaa oo sanonu, ei verkkant.
VastaaPoistaA vot, sivisii se käy siel lakituvassakii.
Tehää päivää ko nähhää.