Opiksi ja ojennukseksi

Hyvin moni huutaa herjatessaan ilmoille oman nimensä. Hyvin moni huutaa pahimman pelkonsa.

Joku sanoi eilen televisio-ohjelmasta, että se on naiivi, ja lisäsi kommenttiin pelkoakkansa Tarja Halosen, mikä nyt oli hiukan ”non sequitur” eli yllättävä siirtymä.

Haluaisin olla naiivi. Tietämättömän kansan keskuudessa, johon kommentoija ehkä kuuluu, arvellaan sanan tarkoittavan ”lapsellista”. Tarkoittaa se sitäkin eli viatonta ja varomatonta yksinkertaistamista. Vanhempi, ykkösmerkitys on ”luonnollinen teeskentelemättömyys”. Sanan tausta on sama kuin ”natura”, luonto, luonnollinen.

Marcel Proust oli suuri naivisti. Tavallisemmin häntä kai kyllä sanotaan impressionistiksi. Minulla meni aamukahvi väärään kurkkuun, kun Suomen Pankin johtaja Sinikka Salo mainitsi aamutelevisiossa olevansa oikeastaan kotoisin Kortesjärveltä eli siis Markista, kuten Kauhavalla sanotaan.

Koska kunta oli pieni ja köyhä, me kauhavalaiset halveksimme sitä tarmokkaasti ja pidimme yllä sellaista luuloa, että Pohjanmaalla ja Suomessa ei oikeastaan ole muita maininnan arvoisia paikkakuntia kuin Lapua, Kauhava ja Härmä. Viimeksi mainittu tarkoitti Alahärmää, johon kuitenkin armosta luettiin ylihärmäläisetkin. Kyröläiset tietenkin ovat kovia pitämään meteliä itsestään, mutta pakkoko sitä on kaikkea uskoa...

Todellisuudessa ”järvikunnista”, joiden piikitteleminen Pohjanmaalle liittyy myös murre-eroon, on tullut paljon vallan mielenkiintoista väkeä. Välillä käy mielessä tuo katteeton yleistys, että rajoilla on jännitteitä, jotka voivat vaikuttaa erittäin edullisesti. Krakova ja Viipuri olivat erittäin sivistyneitä kaupunkeja. Samoin oli rajakaupunki Pietarin laita.

Tuo murreraja tunnetaan nimellä ”savolaiskiila”. Järvikunnissa, eli esimerkiksi Kortesjärvellä, Evijärvellä ja Lappajärvellä puheenparressa on selviä savolaisuuksia.

Tämä sanoi tämä Salo, josta en tiedä, kenen tyttäriä hän mahtaa olla, että eläkkeelle syksyllä siirtyessään hän saattaa kovana lukijana ottaa työn alle Proustin.

Proustilla on meillä vähän sama maine kuin Volter Kilvellä – se on jäänyt kovin monelta kesken. Haluaisin antaa neuvon, joka liittyy digitaalisiin laitteisiin, kuten iPodiin, iPhoneen ja Kindleen. Se käsitys on nimittäin virheellinen, että kirja pitäisi lukea kokonaan tai alusta loppuun. Proustin voisi esimerkiksi aloittaa niteestä Fugitive – Pakenija.

Se tuttu ongelma, joka estää ihmisiä lukemasta ”Sotaa ja rauhaa” ja varsinkin ”Tohtori Zivagoa” eli henkilöitten loputon määrä ja heidän vihansa ja kiintymykensä. Tähän on helppo lääke: joissakin tapauksissa Wikipedia, joissakin tapauksissa suuren romaanin kotisivu sisältää kätevän yhteenvedon juonist ja henkilöistä. Sellaisen voisi tulostaa kirjanmerkiksi.

Jouduin tekemisiin ilmiön kanssa, kun kopioin koneisiini Balzacin Comédie Humainen. Sitä voisi ehkä sanoa romaanisarjana laajaksi – 137 teosta, joita romaaneja noin 90.

Ei säveltäjiäkään kuunnella loogisessa järjestyksessä. Jos joku on tietämätön mutta kiinnostunut Sibeliuksen sinfonioista, ei hänen pidä aloittaa nelosesta, vaan vitosesta tai ykkösestä. Myös kakkonen tulee kysymykseen. Mozartin sinfonioissa numero 25 on mainio johdatus numeroon 40. Muita voi kuunnella sitten vapaavalintaisesti.

Panen tähän juttuun Inkin kuvan; kälyni, joka suomensi Proustin melkein kokonaan, on kuollut. Annikki Suni käänsi teoksen loppuun hienosti. Jotenkin nousi mieleen työn alku 1970-luvulla. Koska olin silloin Otavassa, kävin useita niteitä sana sanalta läpi ja olin mukana etsimässä selityksiä ihmeelliisyyksille. Tulipa Proust tutuksi. Kannatti. Ja polkee se teksti kohdin paikallaan.