Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
Sivun näyttöjä yhteensä
28. heinäkuuta 2010
Köyhät
Kommentoija kysyi, mitä mahdoin tarkoittaa puhumalla karsaudesta maahanmuuttajia kohtaan, ja samaan hengenvetoon venäläisistä.
Pelkään että muukalaisvihamielisyys on tulevien vuosien suuri ja suosittu aate ja että se johtaa suureen sekasortoon.
Vaikka Suomella on omaa kokemusta asiasta, kaikkien tämän kirjoituksen lukijoiden itse muistama Balkanin sisällissota 1991-1995 on sisällöltään ja tapahtumiltaan hämärä. Siellä kuoli ainakin 100 000 ihmistä, ja tämä oli siis Eurooppaa.
Sodasta ei erotu aatteita eikä suunnitelmia. Lähes kaikki arvelivat olevansa syystä tai toisesta parempia kuin jotkut muut ja täysin vakuuttuneita siitä, että nämä muut olivat luvattomasti ja loukkaavasti lyöttäytyneet asumaan heidän pyhälle alueelleen (eräässä tapauksessa 1300-luvulla).
Suomessa on samaa ajattelua rajantakaisesta Karjalasta. Itse en satu ajattelemaan noin. Näin kesäkuussa sukulaismiehen ottamia valokuvia Kivennavan Joutselästä eli isoäidin puoleisen suvun hyvinkin vanhasta ”perintömaasta”. Kuvat olivat kiinnostavia. Joku oli rakentanut kaatopaikalle, myrkyllisten jättiläisputkien viidakkoon, ison ja kalliin näköisen talon.
Oma tunteeni on, että evakot toivat kodinjumalansa (penates) mukanaan ja jäljelle jäi autio maa, The Waste Land. Siellä palvotaan kiviä. Runoilijan mielestä se on sivistyksen alentunut muoto.
Silti meillä olisi syytä karsauteen venäläisiä kohtaan. En pidä sitä hyvänä. Mielestäni niihin, joiden käyttäytyminen osoittaa heikonlaista ymmärrystä, on suhtauduttava kärsivällisesti mutta samalla tekemällä selviksi rajat.
Yhteiskunta näyttää tarvitsevan syntipukkeja, ja lukemastani päätellen nämä lukuisat, jotka kiroavat maahanmuutajien hyysäämistä, eivät tiedä asiasta juuri mitään. Eräät heistä ilmoittautuvat ylpeästi nettoveronmaksajiksi. Se kai tarkoittaa, että he ovat mielestään maksaneet veroina enemmän kuin saaneet yhteiskunnalta tukena. Se osoittaa, ettei heillä ole käsitystä kansantaloudesta eikä veroista – mihin rakoon esimerkiksi arvonlisävero mahtaa sijoittua?
Itse ilmoittaudun tosisuomalaisten vihan kohteeksi; en luultavasti ole ”nettoveronmaksaja”, vaan olen tuottanut koko ikäni pelkkiä kustannuksia heidän, keskiolutbaarien miesten maksettavaksi. Olen saanut aivan liikaa koulutusta ja sen jälkeen toiminut täysin tuottamattomissa tehtävissä eli virkatuomarina ja professorina. Ja nyt saan vanhuuseläkettä, joka kuulemma on kustannettu heidän maksamillaan veroilla.
Taisin löytää johtolangan, joka selittää myös muutamat tämän blogin minulle hämäriksi jääneistä kommenteista.
Eräällä keskustelupalstalla kirjoitettiin: demokratia edellyttää, että toisen mielipide on yhtä tärkeä kuin toisenkin.
Asiayhteydestä kävi ilmi, että ”mielipiteellä” ei tarkoitettu, kumpi on parempaa, kaura- vai ohrapuuro, vaan esimerkiksi kehitysapua, toimeentulotukea ja vastaavia asioita, joita minä sanoisin tosiasiaväitteiksi.
Populistinen uho on siis tulkintani mukaan muotoa: tietoinen vale, tietämättömyydestä johtuva väärinkäsitys ja uskottavasti argumentoitu tosiasiaväite ovat muka saman arvoisia, ja niistä voi äänestää.
Niinpä käsitin vasta nyt, että nämä populismin porukat ovat peruskoulumme huonoimman vaiheen tuotteita. Olen seurannut kärsivällisesti Summerhill-sukupolven vaiheita – kaikki mitä opettaja sanoo, on väärin. Tuon suuntainen ajattelutapa vallitsi aikansa kouluissamme. Sitä seurasi yhä amerikkalaisempi vaihe. Esiintyy jokseenkin villejä tosiasiaväitteitä, ja niitä pitäisi uskoa, koska niiden esittäjät ovat ”rehellisiä suomalaisia”.
En halua olla mukana sellaisessa leikissä, jossa suvaitsevaisuudella tarkoitetaan typeryyksien kiittelemistä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Et tuota pettymystä yhdelläkään blogautuksella, mutta tästä on erikseen mainittava kuinka tekstin joukosta nousee pari sellaista helmenomaista ajatusta, jotka toivottavasti muistan jatkossa levitettäväksi eteenpäinkin. Bravissimo!
VastaaPoistaJoko saa hyökätä, hyökätäänkö heti? - Tallasivat kai sen kodinjumalankin, jota täällä kotomaan suloisilla tanhuvilla ei ole näkynyt!
VastaaPoistaSitä vain, Pahkasian ydinpommia pelkään. Sitä, joka mössähti maahan, ja josta juosten tuli sisältä miljoona kiinalaista; talloivat kaiken kasvavan, meidät suomalaisetkin, juostessaan!
Saatanan populistisen moninaiset kierosilmät!
Ne yrittää meittiä, me ollaan tärkeitä!
Sitä tosiaan on pakko hämmästellä, miten vähäiseen tietoon tosiasioista monien monet mielipiteet perustuvat. Ja tätäkin: Ne, jotka tietävät, eivät sano mitään ja niitä, jotka eivät tiedä, ei millään saa pitämään turpaansa kiinni.
VastaaPoistaEhdotan terminologisesti yhdisteltävän tässä kysymyksessä vanhaa ja uutta. Keskuudessamme on näitä, joita voisi nimittää "kustannuseräpatkuleiksi", joihin kuuluvaksi nyt bloginpitäjäkin tunnustautuu, joiden eläkkeet me olutravintoloiden pojat ja tytöt maksamme ja jotka terve kansanruumis kykenee voitollisesti ulkoistamaan. Putschin toisessa aallossa bloginpitäjämmekin aamuyöstä talutetaan kuorma-auton lavalle, muiden kustannuserien joukkoon. Myyräntyö loppuu siihen.
VastaaPoistaKeskiolutbaarien miehet (M. A. Numminen on kirjoittanut aiheesta kirjankin) ovat tupakoitsijoiden ja moottoripolttoaineiden suurkuluttajien kanssa suurinta veroriistaa.
VastaaPoistaNyt sokeriverivero vie makiatkin suusta. Kyllä siinä Marja Tyrninkin huuli alkaa väpättämään.
Tasaveroa kohti ollaan menemässä. Kunnallisvero nousee ja ja valtionverot laskevat.
Ikavanha pörssivitsi: "hamekangas nousee ja housukangas laskee sekä turkiksesta on kauhea kysyntä"
Suomen muuttuessa kaikkein tärkeintä on rakkaus ruotsinkieltä kohtaan.
VastaaPoistaTässä kyllä olet oikeassa, vaikka usein yhdynkin mielipiteisiisi ;-)
VastaaPoistaJuuri kaltaisesi jo 60-luvulla koulutustiensä aloittaneet virkamiehet ovat suurimpia syyllisiä tähän virkamiehiä pullistelevaan "virkamiesten hyvinvointivaltioon".
Sukupolvenne virkamiehistä tuli virkamiesesimiehiä jo 70-luvulla.
Sukupolvenne virkamiesten poliittinen osallistuminen sekä valtiollisella että kunnallisella sektorilla on ehkä suurin syy ylipaisuneeseen julkiseen sektoriin, paisutuslainsäädäntöä nääs.
Esimiehillä kun täytyy aina olla alaisia.
Julkishallinnossa alaisten määrä on vähäisen kokemukseni mukaan virkamiesesimiehen arvon tärkeimpiä mittareita.
Tämä virkamiehiä työllistävä ja ruokkiva sekä kansalaisia kahlitseva virkamieshyvinvointivaltio ei enää tyydytä meitä kaikkia.
Julkissektorin toistaiseksi pysyvästi kasvava BKT-osuus on huolestuttava kehityssuunta.
Väli-arvotarkasteluna 50% julkissektoriosuus tarkoittaa jo peruuttamatonta kehityssuuntaa, raja-arvo 100% on jo täydellinen "suunnitelmatalous".
Toivottavasti ajat muuttuvat...
Jukka,
VastaaPoistatuo kommenttisi siitä, miten karjalaiset ovat tuoneet kotijumalansa mukanaan, on osuva. Kyse on juuri siitä, miten me oikeastaan ajattelemme. Luovutettu Karjala jäi tyhjäksi. Sinne jäi rakennuksia, tehtaita, teitä. Sinne ei jääänyt mitään, mikä tekisi maasta suomalaisen. Muuta kuin luonto, joka jatkuu samanlaisena Päijänteeltä Äänisen toiselle puolen.
Karjalaisten siirto tynkä-Suomeen oli totaalinen. Karjalasta siirrettiin pois kaikki instituutiot: seminaarit, koulut, urheiluseurat, työväenyhdistykset, jopa Viipurin korkeakouluyhdistys ja ortodoksiset luostarit. Se näkymätön kudos, joka luo ihmisyhteisön, revittiin irti ja istutettiin ympäri maata. Nyt luovutetussa Karjalassa ei ole ainuttakaan yhteisöä eikä järjestelmää, joka voisi johtaa jatkuvuutensa vuotta 1940 kauemmassa. Eli mikäli "kodinjumalia" halutaan ajatella inhimillisenä jatkuvuutena, lähtivät ne todellakin Karjalasta Suomeen.
Mistä penaatit ja laarit sitten syntyvät? Veikkaukseni olisi, että hiestä, kyyneleistä ja verestä. Peltoon, metsään ja rakennustyömaalle valuneesta hiestä. Haudoille valuneista kyynelistä. Lasten leikeissä kolhiutuneista polvista ja sodissa vähän isommista haavoista vuotaneesta verestä.
JK "evakot toivat kodinjumalansa mukanaan (Karjalasta) ja jäljelle jäi autio maa, The Waste Land. Siellä palvotaan kiviä."
VastaaPoistaYlimielinen ja oikein antiikkiin yltävä aasinsilta pakkoluovutetusta Karjalasta.
Kaikenlaiseen alueen palautukseen edes haavekuvissa Kemppinen suhtautuu vastustavasti. Siinä hän on ollut johdonmukainen ja hänellä on kiistaton oikeus tähän mielipiteeseen.
Harasoo. Oikeastaan Kemppisen nykyinen asuinpaikka tulee luovuttaa Venäjän hallinnon alle ja asuttaa se ensitilassa vaikka Moskovan helteistä kärsivillä tai venäläisillä maahanmuuttajilla. Uusille asukkaille pitää myös maksaa Suomen valtion varoista toimeentulo- ja asuttamuskorvauksia.
Kemppiselle ja hänen sukulaisilleen määrättäköön laajennettu lähestymis- ja ajatuskielto menettämäänsä alueeseen ja omaisuuteen. Suotakoon kuitenkin 20 vuoden perästä mahdollisuus käydä siellä turisteina, kuvailemassa entistä kotiaan tai sen kivijalkoja.
Se, mitä Kemppinen tästä ajattelee saati mahdollisen vääryyden oikaisemisesta, on sitten degeneroitunutta sivistystä. Sitä paitsi se on myös venäläisiin maahanmuuttajiin kohdistuvaa rangaistavaa rasismia ja valtiollisesti tuomittaa revansismia.
P Limnellin kommentti on erittäin hyvä ja erittäin keskeinen täydennys JK:n kirjoitukseen.
VastaaPoistaXenofobia. On jo taustalla johtanut jonkinlaiseen sekasortoon. Paha juttu. Seurailin aikoinaan aikana sivustakatsojana Balkanin tapahtumia, myös paikan päällä. En osaa/halua vieläkään tarkkaan eritellä tuntojani. Sokki oli voimakas ja tietoisuus siitä tällaista saattaisi tapahtua "ihan missä tahansa" ja tuolloin siis Euroopassa. Tämä blogi on näköjään "oikotieto, mielipiteet" palstalla. Minäkin pidin siellä aikani yhtä blogeistani, en pidä enää ja arvaat varmaankin mistä syystä...
VastaaPoistaJK: Pelkään että muukalaisvihamielisyys on tulevien vuosien suuri ja suosittu aate ja että se johtaa suureen sekasortoon.
VastaaPoistaUskon Suomen olevan valtiona, kansana ja kansantaloutena hissuksiin hiipumassa ilman suurta pamausta, mutta jos sellainen kuitenkin tapahtuisi, ei ole mitään takeita siitä, etteikö versio 2.0 vuodesta 1918 voisi toteutua. Silloinhan ryssä oli monien valkoisten näkökulmasta itsestään selvästi tapettava olento, poliittisesta väristä riippumatta, ihan pelkän ryssyyden perusteella. Kansalaissodan historiankirjoituksen suurimmassa mustassa aukossa on tietymätön määrä venäläisiä. Surman suuhun joutuneet suomalaiset punikit on jo laskettu melko tarkasti, valkoisista puhumattakaan.
Tällä kertaa en tosin usko väkivallan aallon pyyhkäisevän venäläisiä mennessään. Pikemminkin näen rusoposkiset venäläisnuoret teurastamassa somaleja ja romaneja yhdessä suomalaisen roskaväen kanssa.
Maahanmuuttokriittisessä keskustelussa on paljon hälyä ja vääristymiä, mutta sen kipeää ydinkysymystä, eli onko nykyisen kaltainen maahanmuutto Suomelle sosiaalisesti, taloudellisesti, kulttuurisesti ja poliittisesti pitkällä aikavälillä hyvä vai huono asia, ei pysty kiertämään puhumalla muukalaisvihamielisyydestä. Sitä ei pysty kiertämään millään muullakaan konstilla, sillä se tulee kohti.
Niinpä käsitin vasta nyt, että nämä populismin porukat ovat peruskoulumme huonoimman vaiheen tuotteita.
VastaaPoistaEn sano ettei tuossa ole jonkin verran itua, mutta kyllä tämän populismin ydinporukka on juurikin sitä väkeä, jolle kotona kerrottiin, ettei peruskoulun opettajaa saa uskoa, koska peruskoulu on kommunistien koulu ja peruskoulussa opetetaan kommunismia. Näin ihan porvarillisen demokratiankin liberaalit perusarvot ovat ulkomaalaisia vihaavan nationalistioikeiston mielestä "kommunismia".
Mitä sitten nettomaksajuuteen tulee, oma ironiansa on siinä, että tämä alakulttuuri palvoo suunnilleen messiaanaan miestä, joka on ammatiltaan kuolleen kirkkokielen tutkija ja takuulla tuottavaan työhön työllistymätön. Toisaalta taas alakulttuuri on suunnannut massiivisia nettihäirintäkampanjoja vastustajiinsa, joiden joukossa on yksityisyrittäjiä ja vientiteollisuuden asiantuntijoita.
Oma hauskuutensa on siinä, että edes Kokoomus, jota elinkeinoelämän ja kapitalismin puolueeksi mainitaan, ei yksiselitteisesti pidä näiden uhrien puolta, koska puolueessa on aika paljon rasismiin taipuvaisia nationalisteja, joille nimenomaan talous ja yrittäjyys ovat herttaisen yhdentekeviä, vaikka he osaavatkin päästellä muka liiketalousliberaaleja äännähdyksiä kelvatakseen jengiin mukaan.
Kuvio on lähinnä sellainen, että nationalistis-oikeistolaisen, konservatiivisen kotikasvatuksen saaneet, usein tulonsiirroilla tai stipendeillä elävät tai muulla tavalla työ- ja elinkeinoelämän rationaliteeteista ja työyhteisöjen sosiaalistumistarpeista irrallaan olevat henkilöt (ei toki välttämättä alaluokka tai työttömät, on siellä esim. ihan työssäkäyviä insinöörejä) vainoaa sellaisia keskiluokkaisia ihmisiä, jotka ovat esimerkiksi seksuaalisuuden ja/tai ulkomaalaisten suhteen liberaaleja. Tämän jälkimmäisen joukon ensimmäinen osaa tulkita vain "kommunisteiksi" tai "vihervasemmistolaisiksi", koska porvarillinen liberalismi ei ole olemassa sen kokemusmaailmassa eikä poliittisessa käsitevarastossa ollenkaan.
Tähän on toki syynsä. Suomessa ei taida Ruotsalaisen kansanpuolueen ulkopuolella olla aitoa liberalismin perinnettä missään puolueessa. Kokoomus on jakomielitautinen puolue, jossa on sekä aitoja liberaaleja, kuten Stubb, että nationalistisia, antiliberaaleja konservatiiveja, kuten Wille Rydman. Vihreät ajavat käytännössä monia liberaaleja arvoja, mutta vihreiden aatehistoriallinen tausta on ongelmallinen, koska sieltä löytyy ihan kommunismista perittyjä totalitaarisia piirteitä ja laittomuuden ihannointia (ns. "kansalaistottelemattomuus").
Mitä historian mustiin aukkoihin tulee, olisi tavattoman kiinnostavaa nähdä itänaapurimme kuolinsyyn mukaan ryhmitellyt väestötilastot vuosilta 1917-1923. Kansalaissodassahan arvioidaan kuolleen noin 15 miljoonaa ihmistä, joista 13 miljoonaa siviilejä (Wikipedia). Mitä tapahtui todella?
VastaaPoistaVertailun vuoksi voidaan todeta ensimmäisessä maailmansodassa kuolleen noin 10 miljoonaa ihmistä. Espanjantauti taas pyyhkäisi maan rakoon 30 miljoonaa. En äkkiseltään löytänyt tilastoa siitä, paljonko se niitti väkeä Venäjällä.
Onko Malmön tie myös Suomen tie?
VastaaPoistaRasistikortti heilahtaa heti, jos uskaltaa epäillä hallitsemattoman maahanmuuton siunauksellisuutta.
sen kipeää ydinkysymystä, eli onko nykyisen kaltainen maahanmuutto Suomelle sosiaalisesti, taloudellisesti, kulttuurisesti ja poliittisesti pitkällä aikavälillä hyvä vai huono asia, ei pysty kiertämään puhumalla muukalaisvihamielisyydestä. Sitä ei pysty kiertämään millään muullakaan konstilla, sillä se tulee kohti.
VastaaPoistaNykytilanteessa, kun otetaan huomioon mm. kansainväliset sopimukset, Suomen maahanmuuttopolitiikka on osapuilleen niin tiukkaa kuin se voi olla, eli käytännön vaihtoehtoja ovat rajat sulkeva oikeistodiktatuuri, osapuilleen nykyisenkaltainen maahanmuuttopolitiikka ja oleellisesti nykyistä avoimempi maahanmuuttopolitiikka. Yleisesti ottaen ns. maahanmuuttokriitikoiden vaatimukset voi jakaa kahteen luokkaan: niihin, jotka on jo toteutettu ja niihin, joita ei oikeusvaltiota purkamatta ja Suomen allekirjoittamia sopimuksia rikkomatta voida toteuttaa. Äskeisessä perussuomalaisten rasistisiiven Turun manifestissa jokseenkin kaikki vaatimukset oli jo toteutettu, ainoa toteuttamaton oli se toteuttamiskelvoton, eli kymmenen vuoden ehdollinen kansalaisuus, joka osoittaa täydellistä ymmärtämättömyyttä kansalaisuuden käsitteestä sinänsä. (Esimerkiksi Neuvostoliitossa oli käytännössä ehdollinen kansalaisuus kaikille, koska kansalaisuus saatettiin viedä poliittisilta toisinajattelijoilta - ja tätä kansalaisuuden riistämistä pidettiin yhtenä todisteena Neuvostoliiton totalitaristisesta pahuudesta ja sorrosta.)
"Kysymys" on siis hämäystä: maahanmuuttokriitikot ovat luoneet paikkaansapitämättömän mielikuvan valtavasta maahanmuutosta, pitkälti ottamalla julkisen keskustelun haltuunsa mielipideterrorin keinoin, eli uhkailemalla ja säikyttelemällä maahanmuuttotutkijat ja -virkamiehet ulos julkisuudesta. Maahanmuutosta on aina keskusteltu, mutta "maahanmuuttokriittiset" haluavat siitä keskusteltavan heidän ehdoillaan, eli näkemällä maahanmuuttajat kasvottomana massana, uhkana, erään "maahanmuuttokriitikon" mielitermin mukaan "mutavyörynä", josta ei erotu yksittäisiä kasvoja eikä yksilöllisiä piirteitä.
Viime kädessä "maahanmuuttokritiikki" onkin vanhan kollektivistisen nationalistioikeiston kapinaa individualismia ja liberaaleja arvoja vastaan. Jiri Nieminen on blogissaan "Postmoderni identiteetti" esittänyt äärioikeiston nousun oikeiston sisäisenä kapinana, joka liittyy vasemmiston heikkouteen.
Nationalistinen, anti-individualistinen ja kollektivistinen äärioikeisto näkee liberaalin, individualistisen oikeiston lähinnä markkinointiosastona, jonka tarkoitus on tehdä oikeisto houkuttelevaksi vaihtoehdoksi vasemmistolle. Kun vasemmisto on tappiolla, äärioikeisto katsoo, että nyt on varaa näyttää oikea karva ja markkinointioikeisto voidaan heittää pellolle.
Ad anonyymi,
VastaaPoistamitä ihmettä siellä luovutetulla alueella enää on, joka olisi suomalaista? Siirtoväki ei ole enää siinä iässä, että kykenisi muuttamaan Karjalaa asuttamaan. Venäläiset ovat laiminlyöneet ja hoitaneet seutua huonosti viimeiset 65 vuotta. Me nuoremman sukupolven siirtoväestä periytyvät emme halua sinne muuttaa. Minä asun itse rakentamassani talossa omilla synnyinseuduillani enkä muuttaisi "takaisin" Karjalaan edes maksusta.
Karjalainen kansa on levittäytynyt ympäri maata ja sekoittunut paikallisväestöön. Ei sitä enää voi ottaa uusilta asuinpaikoiltaan ja palauttaa Karjalaan. Vastaavasti venäläiset ovat asuneet Karjalassa jo kolmen sukupolven ajan. Heillä on yhtä suuri oikeus asua siellä kuin juutalaisilla Israelissa. Tai minulla täällä tynkä-Suomessa.
Lisäksi on muistettava, että luovutetusta Karjalasta suurin osa olisi joka tapauksessa autiota kehitysaluetta. Hyrsylän mutkassa ei asuisi kuin kaksi, kolme vanhaa muoria. Sortavala, Käkisalmi olisivat taantuvia paikalliskeskuksia. Vain Viipuri olisi kehittyvä kasvukeskus.
Jos jotain aluetta haluaisit Suomeen liittää, olisi nyky-Petroskoi paljon perustellummin suomalainen paikka kuin nyky-Viipuri.
Tämä nyt oli taas näitä Kemppisen rimanalituksia. Ja kommentit peesaavat. Hauskaa siellä Kyrsälässä (Kirkkonummi-Kyrkslätt ympäristökuntien kielenkäytössä) on pasteerailla ja kommunikoida ihanan eksoottisen värinän takia. Ongelmia ei joudu kohtaamaan kun kaikki värisijät valuvat Helsinkiin, Ouluun, Turkuun tai Tampereelle ennemmin tai viimeistään 3 vuoden kuluttua. Ei ole erityisen hauskaa kun matalan tuoton (lue kouluttamattoman) työväkeä alkaa olla kunnassa yli 25 %. Siinä sitä on ihmettelemistä mistä verotulot ja palvelujen rahoitus. Saamapuolella tuota ei niin mietitä. Suomeen mahtuu ja tänne voi tulla paljonkin väkeä, mutta taakka saisi jakautua vähän tasaisemmin.
VastaaPoistaVielä venäläisistä. Ei niitä vihata. Inho voisi olla parempi luonnehdinta. Inho on pan-itäeurooppalainen eikä mikään suomalainen ilmiö. Kysykää vaikka puolalaisten mielipidettä. Tai unkarilaisten. Ei pidä sotkea vihakäsitettä sellaiseen missä sitä ei ole. Karsastuskin tarkoittaa kieroon katsomista. Ei siitä ole myöskään kyse.
Ja lopuksi. Tälläkin palstalla esiinotettu kapunginvaltuutettu tekee ihan yksityissektorin töitä eli suomi-ukraina-sanakirjaa tms., jonka rahoitus tulee muualta kuin valtiolta. Näin se vaan on. Mitä enemmän lyötte, sitä enemmän ääniä.
Lainausta:
VastaaPoistaPopulistinen uho on siis tulkintani mukaan muotoa: tietoinen vale, tietämättömyydestä johtuva väärinkäsitys ja uskottavasti argumentoitu tosiasiaväite ovat muka saman arvoisia, ja niistä voi äänestää...
...Esiintyy jokseenkin villejä tosiasiaväitteitä, ja niitä pitäisi uskoa, koska niiden esittäjät ovat ”rehellisiä suomalaisia”.
Yllä oleva osuu liiankin oikeaan siinä kuinka meitä suomalaisia johdatellaan.
Suomi Areenalla otsikolla "Näitä ratkaisuja mediapomot häpeävät", löytyy seuraavaa jutustelua:
Pekka Karhuvaara (MTV3): ”Olin Iltalehden päätoimittaja, kun Suomi oli liittymässä EU:hun. Sanomien Aatos Erkko soitti Turun Sanomat -konsernin Ketosille ja Alma Median silloiselle toimitusjohtajalle Matti Packalénille ja kysyi, voisivatko kaikki valtamediat julkaista koko sivun ilmoituksen EU-jäsenyyden puolesta. Almassa mm. Kauppalehden Lauri Helve suostui siihen, ja minäkin tein myönteisen päätöksen Iltalehden puolesta. Vaikka se oli vain pelkkä ilmoitus – esimerkiksi toimittajia ei ohjeistettu kirjoittamaan myönteisesti EU:n puolesta – niin kyllä se haisi.”
Yllä oleva esimerkki jäävuoren huippuna.
Tosin, kyllä Erkko niitä toimittajia ohjeistutti.
Entä varainhoitoministeri Katajainen? Euroopan parhaaksi varainhoitajaksi sanottu, jonka lyhyen matematiikan numero oli kuusi (6).
" Suomi pyrkii ensi vuoden alussa EU:n vahvimmaksi taloudeksi."
Vuonna 2008: "Ei lama Suomea tule koskemaan"
"Kreikan laina on tuottava sijoitus Suomelle"
Minäkin olen seurannut kärsivällisesti näitä politiikan populisteja.
Jokin aika kirjoitin tänne, kuinka kosto on suloista. Eipä mennyt kuin muutama päivä kun "Presidentti Nicolas Sarkozy vannoi, että Ranska kostaa miehen kuoleman."
Kosto on kuin orgasmi.
Kummin päin se nyt menee? Johdattelevatko tosisuomalaiset poliitikkoja, vai toisin päin?
Se, että puhutaan tietämättä, on sekin keskustelua. Nimittäin sitten, kun ne jotka tietävät, viitsivät vastata.
VastaaPoistaJuuri tämä on toivoa: aiemmin ei ollut mahdollista että näin eritasoiset keskustelijat riitelisivät samalla foorumilla, Kemppiset eivät istuneet keskiolutbaareissa. Joka kerta kun olen heittänyt vilpittömän mutta asiantuntemattoman purkauksen facebookissa, siihen on tullut useita vastauksia joista olen oppinut jotain peruuttamattomasti. Minusta tulee viisaampi ja myötätuntoisempi netissä, puhutaan sen keskustelujen tasosta mitä hyvänsä.
"Silti meillä olisi syytä karsauteen venäläisiä kohtaan. En pidä sitä hyvänä. Mielestäni niihin, joiden käyttäytyminen osoittaa heikonlaista ymmärrystä, on suhtauduttava kärsivällisesti mutta samalla tekemällä selviksi rajat."
VastaaPoistaOngelmahan on siinä ettei rajoja - käyttäytymis- tai valtion- - nyt tehdä selviksi vaan niitä suosiolla hälvennetään - kiitellään typeryyttä.
EA: "tuo kommenttisi siitä, miten karjalaiset ovat tuoneet kotijumalansa mukanaan, on osuva. Kyse on juuri siitä, miten me oikeastaan ajattelemme. Luovutettu Karjala jäi tyhjäksi. Sinne jäi rakennuksia, tehtaita, teitä. Sinne ei jääänyt mitään, mikä tekisi maasta suomalaisen."
VastaaPoistaKyse on oikeudenmukaisuudesta.
Tuollainen perustelu palauttamista vastaan on älyllistä epärehellisyyttä parhaimmillaan. Mikäli väestö olisi sinne jäänyt, olisi se kuitenkin vainottu, siirretty Siperiaan ja venäläistetty. Ei sinne olisi silloinkään jäänyt mitään suomalaista. Vain kärsimyksen määrä olisi ollut suurempi.
Ano: "vihreiden aatehistoriallinen tausta on ongelmallinen, koska sieltä löytyy ihan kommunismista perittyjä totalitaarisia piirteitä ja laittomuuden ihannointia (ns. "kansalaistottelemattomuus")"
Ööh..
Eikös kansalaistottelemattomuus juuri ole liberalismia? Kansalaistottelevaisuus olisi totalitarismia ja autoritarismia..
Kun siunaillaan populistien vähäistä tietomäärää ja vääristyneitä käsityksiä, kannattaa huomata, ettei esim. oikeusoppineen tietämys jostakin oman alansa ulkopuolisesta yhteiskunnallisesta asiasta välttämättä ole sen oikeampaa, parempaa tai syvällisempää kuin kenen tahansa muun harrastelijan.
VastaaPoistaLisäksi toistensa ohi ja eri asioista puhuminen on inhimillistä. Minäkin olen noin tuhat kertaa luullut puhuvani asiasta A ja saanut sitten niskaani ryöpyn, jossa kerrotaan että näkemykseni asiasta Ö on ihan perseestä.
Kuvaavaa on, että kun pahimmat mamukriitikot puhuvat maahanmuuttopolitiikan vääristymistä tarkoittaen sillä afrikkalaisia nuoria miehiä, heille vastataan pyhää tuohtumusta täynnä viitaten 1800-luvulla Suomeen tulleisiin ulkomaisiin suuryrittäjiin. Tällaisen kuilun yli keskustelu on yhtä tyhjän kanssa.
Itsekin olen erehtynyt ottamaan kantaa suoraan, samalla tavalla kuin aikoinaan kulttuurieliittimme taistolaisuutta vastaan, ja reaktiot ovat olleet täsmälleen samanlaisia. Siitä tulee väkisin mieleen, että olenkohan taas oikeasssa.
Samanlaista paskaa sain silmilleni silloin, kun sanoin Viron olevan miehitetty maa ja Neuvostoliiton totalitaarinen diktatuuri, kuin nytkin kun sanon nykypolitiikkamme tuovan meille suuria hankaluuksia - slummeja, yhteiskuntamoraalin rappiota ja kurjuutta kolmanteen polveen.
Mielenkiintoista on, että ne silloiset kovaääniset väärässäolijat ovat nyt yhteiskuntamme tukipylväitä, niitä päätöksentekijöitä joiden käsialaa mm. maahanmuuttopolitiikkamme on.
Enkä usko, että he ovat niistä ajoista viisastuneet. Oppurtinistit eivät viisastu. He surffaavat ajan aalloilla omaa etuansa ajaen.
PS. Mitä Karjala-keskusteluun tulee, niin tuollaisista mielipiteistä joita Kemppinen esitti, tulisi Venäjällä ammutuksi. Suomen ei kannata olla maailmanpolitiikan arnd pekurinen.
Luin tuosta yhdestä kommentista väärin; että virkamiesesi-isiä. Sitä kai voisi myös puhua havaintoprimitivismistä. Siis siitä, kun kaikki pelkistetään pienimpään yhteiseen nimittäjään. Mutta kyllähän siinä on vinha perä, että monelle virkamiehelle se alaisten määrä merkitsi jotakin. Isäni muisti vanhoilla päivilläänkin, että alaisia oli ollut 1800, kun elämä ei enää ollut sitä mitä ennen.
VastaaPoistaStatistical discrimination, also called rational prejudice (or rational racism), occurs when some stereotypes are considered to be statistically “accurate”. Accurate here in the sense of statistical generalization or average behavior (or characteristics).
http://www.dictionaryofeconomics.com/article?id=pde2009_S000544
Tietynlaisen vankeudentilan luonnehtiminen kuvailemalla jotain toista vankeudentilaa on yhtä hyvin puolustettavissa kuin minkä tahansa olemassa olevan todellisuuden kuvaileminen kertomalla sellaisesta, mitä ei ole. Daniel Defoe
Ainoat paratiisit ovat kadotettuja paratiiseja. Puun hyvä sijainti maisemassa saattaa herättää rakkauden jotakin menetettyä kohtaan. Kuolemakin on vanhojen äänien kaikupohja silloin, kun puhutaan siitä mikä joskus oli. Ja sääliessään omaa onnettomuuttaan, ihminen saattaa pitää itsestäänkin hiukan enemmän, leikellessään vuosikymmeniä ajan kankaasta. Heh heh heh - pitäisikö vielä jatkaa tätä pohdiskelua tuohon suuntaan, vai ei? Ehkä ei.
JK: "Suomessa on samaa ajattelua rajantakaisesta Karjalasta. Itse en satu ajattelemaan noin. " - Et varmaan ole ainoa. Ajattelu on tässäkin asiassa erityisen suositeltavaa toimintaa. Kauniisti sanoen:
Olin alistanut älyni ruumiini levolle. Päästettyäni sen kahleistaan luulin vapauttaneeni orjan, mutta olinkin saanut siinä itselleni isännän, jota voimani eivät riitä tyydyttämään, ja joka tappaisi minut, ellen pitäisi puoliani sitä vastaan. - Marcel Proust
"Ikävä kyllä, Jukkis-opettaja on taas oikeassa! Tulevina ja olevina vuosina vastakkain asettelut tulevat jyrkistymään, mikä ei ole mahdollisesta järjestä kiinni.
VastaaPoistaJärkeä, tai ainakin älyä olisi, jos sitä käytettäisiin, eipä vaan suostuta käyttämään, koska fasciat on niputettu, ja se on tunteen ja riemun kysymys kuten Hamelnin hiirillä, jotka marssitettiin soiton perästä oliko se Itämereen.
Huomiotani sai "En sano"-anonyymi. Jo osasi sanoa kohdalleen hänkin, taitaa olla joku historian tuntija incognito!
Ilmoittaudun kateellisten TOHSI-kerhoon; Tuon Olisin Halunnut Sanoa Itsekin!"
Ymmärtääkseni kolmasosa nuorista jää peruskoulun jälkeen vaille jatko-opiskelupaikkaa. Valintakoesysteemi vielä seuloo porukan. Lain edessä he sitten ovat tasavertaisia, mutta entä muuten. Demokratian saavuttaakseen heidän olisi osattava uskottavasti argumentoida tosiasiaväitteitä?
VastaaPoistaAnonyymi Suomen muuttuessa kaikkein tärkeintä on rakkaus ruotsinkieltä kohtaan.
VastaaPoistaTämä välähdyksenomainen, suuri oivallus selittää suomalaiselle julkisuudelle ominaiset järjestetyt avioliitot (Fagerholm, Kekkonen ja moni muu)
Suomalaisten muiden yhtä onnettomassa maantieteellsessä asemassa olevien kansojen kannalta venäläisten itsetuhovietti - kymmeniä miljoonia 1900-luvulla - on tervetullut.
VastaaPoistaEhkä maahanmuuttokriitisyyden voisi pelkistää ns. kantaväestöön kuuluvien peloksi maahanmuutajia suosittavan etnisellä perusteella heidän kustannuksellaan, siis ikäänkuin heitä rankaistaisiin siitä että ovat syntyneet tänne lumen ja jään keskelle esim. lukemaan HS:n uuden "kirkkosavolaisen" päätoimittajan todistusta kahden maan (maanpäällisen ja tuonpuoleisen paratiisin) kansalaisuuden autuudesta.
VastaaPoistaTämänpäivän poliittiset broilerit - Kiviniemi, Urpilainen, Arhinmäki, Katainen - alkavat näyttää yhtä vaarallisilta kuin kovin nuorina valtaan nostetut intoilijat Saksassa 30-luvulla.
VastaaPoistaTekevät vaan nöyrästi mitä rahavalta heiltä odottaa. Sitten hurskastelevat että tämähän on maan tapa!
- -kaikkien tämän kirjoituksen lukijoiden itse muistama Balkanin sisällissota 1991-1995 - -
VastaaPoistaMiksi tämä luonnehdinta, joka mitä todennäköisimmin ei pidä paikkaansa?
Tehdään vaikka sellainen sinänsä täysin yltiöoptimistinen oletus, että kaikki, jotka tuon sodan kestäessä olivat vähintään 10-vuotiaita, muistavat sen. Jos asia olisi näin, niin se merkitsisi, ettei tällä blogilla ole lainkaan alle 25-vuotiaita lukijoita. Lukijoiden keski-ikä voi olla melko korkea, mutta tämä ei kerta kaikkiaan ole uskottavaa.
Nuorin henkilö, jonka kanssa olen itse käynyt keskusteluja aiheesta Jukka Kemppinen, on syntynyt vuonna 1992. En tosin tiedä, onko hän koskaan lukenut nimenomaan tätä blogia.
Mitä sitten nettomaksajuuteen tulee, oma ironiansa on siinä, että tämä alakulttuuri palvoo suunnilleen messiaanaan miestä, joka on ammatiltaan kuolleen kirkkokielen tutkija ja takuulla tuottavaan työhön työllistymätön.
Kuolleiden kielten tutkijuudella on jokin kummallinen tilastollinen yhteys siihen, että puhuu levottomia eri etnisistä ryhmistä. Friedrich Nietzsche oli klassillisen filologian professori. Britannian konservatiivien edesmennyt rotukiihottaja Enoch Powell oli kreikan kielen professori. Yhdysvaltalainen uusnatsi Revilo P. Oliver, joka sai 60-luvulla julkisuutta mm. väittämällä John F. Kennedyä Neuvostoliiton agentiksi, oli klassillisen filologian professori. Ja niin edelleen.
Julkissektorin toistaiseksi pysyvästi kasvava BKT-osuus on huolestuttava kehityssuunta.
"Julkissektorin toistaiseksi pysyvästi kasvava BKT-osuus" on olematon harhakuvitelma. 90-luvun laman jälkeen julkisen sektorin BKT-osuus päinvastoin laski taukoamatta toistakymmentä vuotta ja yhteensä melkein parikymmentä prosenttiyksikköä, ennen kuin se parina viime vuonna on lähtenyt uudestaan nousemaan.
Mitähän se blogistirukka taas yritti hössöttää?
VastaaPoista"Niinpä käsitin vasta nyt, että nämä populismin porukat ovat peruskoulumme huonoimman vaiheen tuotteita."
VastaaPoistaMinustakin tässä Kemppinen kulkee hivenen harhaan. Anonyymi puolestaan yhtä reippaasti toiseen suuntaan suolla.
Kyllä, kun 1970-luvun lopulla kaverini opettajaäiti (konserv.) ryhtyi haukkumaan naisten kanssa peruskoulua, he laittoivat pölynimurin päälle, etteivät pojat kuulisi. Kuulimme silti. Ei sikäli, samaa epäilyä saattoi kuulla avoimesti monien muidenkin suusta ja lukea lehdistä.
Sen sijaan 1990-luvun laman aikaansaannoksia koululaitoksessa ei ole taidettu vieläkään korjata. Oikaiskoon joku, jos aihetta on.
Koko ajatus että koulutuksella ja hallinnoinnilla pystyttäisiin vaikuttamaan asenteisiin, on hivenen hupaisa. Mieleen tulee Soininvaaran taannoinen kirjoitus, jossa laskettiin että Suomessa on 139 kasvatustieteen professoria. Suurenmoista. Mitkä mahtavat olla tulokset?
Maahanmuuttokeskustelusta sanon vain sen, että olisi eduksi nähdä maailma sellaisena kuin se on, eikä sellaisena mitä sen pitäisi olla. Tähän asti tuossa asiassa kukaan, millään puolella, ei ole katsonut että heillä olisi varaa sellaiseen ylellisyyteen.
Ad Jari Lehtinen - nykyisen peruskoulun tulokset on mitattu ja todettu kansainvälisesti huipputasoisiksi. Liiankin usein mainitut Pisa-tulokset viittaavat artimetiikkaan eri peruslaskutoimitukseen. Luku- ja kirjoitustaito ovat kuitenkin myös erinomaisella tolalla.
VastaaPoistaKasvatustieteen tohtorit - poikani muuten yhtenä - opettavat tiedekunnissa peruskoulun luokanopettajiksi valmistuvia. Heitä muuten on paljon ja hakijoita vielä enemmän.
"kun sanon nykypolitiikkamme tuovan meille suuria hankaluuksia - slummeja, yhteiskuntamoraalin rappiota ja kurjuutta kolmanteen polveen."
VastaaPoistaTämä Tapanin jo aiemmin todettu ei todellakaan koske vain pelkästään Suomea vaan koko länsimaista uusliberalistista "hypettä" ruokkivia yhteiskuntia. Koomassa oleva hengityslaitepotilaskin pystyy toteamaan että riittäviä murusia globaalista kakusta ei riitä kaikille.
@ Tuntema Ton
Ad anonyymi,
VastaaPoistase, ettei luovutettuun Karjalaan jäänyt mitään suomalaista, on Suomen suuri etu. Siellä ei ole mitään, mikä voisi esittää vaatimuksia nykyiseen Suomeen, sen henkiseen perintöön tai taloudelliseen omaisuuteen. Venäläiset istuvat tunkioksi muuttuneen maakunnan päällä ihmettelemässä, miten huonosti ovat sitä hoitaneet.
Paljon pahempaa olisi, jos luovutetussa Karjalassa ja Itä-Karjalassa olisi elinvoimainen, mutta venäläismielinen ja -henkinen suomenkielinen kulttuuri. Silloin olisi olemassa valmis järjestelmä Suomen sulauttamiseksi suureen Venäjänmaahan ja reitti, jota pitkin maahan tulisi helposti itäistä, korruptoivaa vaikutusta. Nyt ei ole. Rajan toisella puolella on Venäjä ja venäläisyys, meille vieras kulttuuri. Raja railona aukeaa.
Rasistikortti heilahtaa heti, jos uskaltaa epäillä hallitsemattoman maahanmuuton siunauksellisuutta.
VastaaPoistaSuomeen suuntautuva maahanmuutto ei tällä hetkellä ole hallitsematonta, eikä hallitsematonta maahanmuuttoa täällä kannata kukaan muu kuin jokin niittinaamainen idealistikerho. Rasistien perustasoinen propagandaväite on juuri tuo hallitsematon maahanmuutto.
Jari Lehtinen sanoo: Maahanmuuttokeskustelusta sanon vain sen, että olisi eduksi nähdä maailma sellaisena kuin se on, eikä sellaisena mitä sen pitäisi olla. Tähän asti tuossa asiassa kukaan, millään puolella, ei ole katsonut että heillä olisi varaa sellaiseen ylellisyyteen. Tähän ylellisyyteen ei ole varaa siksi, että ns. "maahanmuuttokriittiset" ovat uhkailemalla, netissä anonyymisti solvaamalla ja muutenkin terrorisoimalla ajaneet tietoisesti keskustelusta ulos juuri ne tahot, joilla olisi tuota pragmaattista jalat maassa -asennetta. "Hallitsemattomasta maahanmuutosta" sönkkäävät ja muita äärioikeiston propagandavaleita levittävät "maahanmuuttokriitikot" haluavat vaikka väkivalloin omia itselleen sen "pragmaattisen järkiolennon" aseman, joten he terrorisoivat niitä oikeita pragmaatikkoja. Idealistiset piipertäjät he sitä vastoin jättävät rauhaan, kontrastihäirikökseen.
"Kuolleiden kielten tutkijuudella on jokin kummallinen tilastollinen yhteys siihen, että puhuu levottomia eri etnisistä ryhmistä."
VastaaPoistaSamalla tavalla voisi todeta: Vasemmistolaisuudella on jokin kummallinen tilastollinen yhteys siihen, että väitteiden totuudenmukaisuutta arvioidaan niiden esittäjien taustan perusteella.
T.U.:"Kuolleiden kielten tutkijuudella on jokin kummallinen tilastollinen yhteys siihen, että puhuu levottomia eri etnisistä ryhmistä. "
VastaaPoistaMinäkin olen pannut merkille, Serbiassa ikävällä tavalla on kunnostautunut (pääkaupugin?)yliopiston kielitieteellinen laitos joka on ollut naimisissa kansallismielisyyden kanssa. Sieltä tullut opetusministeri Colic pyrki poistamaan englanninopetuksen kouluista, tuomaan kreationismin kouluihin ja muuta ihmeellistä..
MrrKAT
"Populistinen uho on siis tulkintani mukaan muotoa: tietoinen vale, tietämättömyydestä johtuva väärinkäsitys ja uskottavasti argumentoitu tosiasiaväite ovat muka saman arvoisia, ja niistä voi äänestää."
VastaaPoistaErotettanee kuitenkin kaksi kategoriaa:
- tosia-asiaväitteet, joista ei voi äänestää
- arvo-arvostelmat, jita ei voi näyttää oikeiksi
Esimerkki:
työntekijä tuottaa enemmän kuin palkkakulunsa
(tosiasia, joka voidaan mitata)
- kyseessä on työläisen riisto lisäarvolla tai yrittäjän asianmukainen voitto arvokkaasta yrittäjäntyöstään (arvoarvostelma).
Tämäntyyppisistä arvoarvostelmista jokaisen mielipide on htä arvokas ja demokratiassa punnitaan vaaleissa sekä kansalaiskeskustelussa, joissa JK:n mielipide ei ole arvokkaampi kuin keskiolutbaarien miestenkään.
Re: nykyisen peruskoulun tulokset on mitattu ja todettu kansainvälisesti huipputasoisiksi.
VastaaPoistaKatselin ydinvoimaäänestyksen jälkeen televisiota, jossa nuori tyttö nyyhki eduskuntatalon rappusilla, kun oma kanta ei mennytkään läpi. Samalla kun ihmettelin eikö tässä yhteiskunnassa todellakaan löydy kriisiapua ihmiselle, jolla on selvästi paha olla ja ahistaa, mietin kuka on vastuussa siitä, että kallispalkkaisten opettajien vuosien ponnistelujen jälkeen isämaan toivo ei ymmärrä sen vertaa matematiikkaa, että 120 on enemmän kuin 72 tai sen vertaa yhteiskuntaoppia, että demokratiassa enemmän ääniä saanut voittaa.
Kannatan lämpimästi potilasvastuuta vastaavan järjestelmän luomista opetusalalle – jollei kymmenessä vuodessa kykene antamaan kakaralle elämän perusvalmiuksia, kalossinkuva persauksiin ja kunnon korvaukset kersalle...
Maahanmuuttokriitikot ovat itse kehittäneet itselleen olemattoman vihollisen ("hallitsematon maahanmuutto"), jonka olemassaolosta he kuitenkin syyttävät kaikkia niitä, jotka ovat erimieltä heidän kanssaan. Tätä ryyditetään henkilöön käyvällä alatyylisellä arvostelulla, jossa kaikki erimieltä olevat ovat joko "kommunisteja", "kukkahattuja", "mokuttajia" tai "vihervasemmistolaisia". Sitten he vielä jaksavat ihmettelellä, miksi kukaan ei jaksa kuunnella heitä ja ottaa vakavasti.
VastaaPoista" Eräät heistä ilmoittautuvat ylpeästi nettoveronmaksajiksi. Se kai tarkoittaa, että he ovat mielestään maksaneet veroina enemmän kuin saaneet yhteiskunnalta tukena. Se osoittaa, ettei heillä ole käsitystä kansantaloudesta eikä veroista – mihin rakoon esimerkiksi arvonlisävero mahtaa sijoittua?"
VastaaPoistaEi tuossa ole mitään ihmellistä tai väärinymmärrettyä. Yksityisen (miel. vielä vienti) sektorin työntekijät kustantavat virkamiesten, maahanmuuttajien, sosiaalitoimen asiakkaiden jne. elämän.
Asia on todellakin näin suoraviivainen. Sen hämärtäminen kertoo lähinnä virkamiesten hädästä. "They're on to us!". ;)
Anonyymi: "... itse kehittäneet itselleen olemattoman vihollisen ("hallitsematon maahanmuutto"), jonka olemassaolosta he kuitenkin syyttävät kaikkia..."
VastaaPoistaTätä minä pelkäsinkin. Maahanmuuttopolitiikkamme ei siis ole karannut päättäjien lapasesta.
Se on tarkoitettukin tällaiseksi.
Ad Jaaha: - ei se ole noin suoraviivainen. Vientiteollisuus itse arvioi työntekijöiden koulutustason vaikuttavan edullisesti toimintaansa. Ennen firmat perustivat jopa ammatti- ja teollisuuskouluja. Tarkoitus oli lisätä tuottavuutta.
VastaaPoista"Ennen firmat perustivat jopa ammatti- ja teollisuuskouluja. Tarkoitus oli lisätä tuottavuutta."
VastaaPoistaNyt kaikki toiminnot omistajuutta ja tietotaitoa myöten siirretään välillä jopa valtion avustuksella ulkomaille. Mitä v....a?
hmmm... Kansakoulupohjalla ja 5:n matikalla -kyllä tulee mieleen, että jos koriin kerätään markkoja tai euroja pitkin matkaa..ja niitä on ensin kotimaan omat kansalaiset jakamassa, kuten itse haluavat...koska itse ovat keränneet... niin onhan se aika erikoinen logiikka - jos ilman perusteita niitä joku muu ryhmä tulee jakamaan. Ja tällä vitosen matikalle ei liene vaikea laskea mitä tarkoittaa, jos rahaa jaetaan suuremmalle määrälle kuin alunperin tarkoitus--tai edes oikeutus. Mistä se valta tulee- tai vallanpuute tässä kohtaa, ettei suomalainen popula saisi itse hoitaa omia veromarkkojaan tai mitä tahansa omaansa- mikä meidän rajojemme sisäpuolella on. Olisiko siitä myös syytä kysyä kansalaisten mielipidettä.
VastaaPoistaEvoluutio opettaa moniakin tapoja, mutta tuntuu että vallan käsitteet ovat jotenkin vähän hukassa tässä nykyajassa, missä arvot ovat muutenkin hieman hakusessa. Mutta kyllä siellä vielä luulisi jonkunlainen itsekkyys olevan tervettä - vaikka kovasti systeemi yrittää luoda kuvaa, että kaikkien pitää vain antaa periksi, hymyillä ja olla mukavia. Tunteiden ilmaisu(kuten viha) ovat nykyään vähän kirosanoja. Paitsi tietysti se "suvaitsevaisuus"---se on päivän sana. Mutta vanha sanonta, myöhäistä haukotella...on sitten vielä edessä, jos maahanmuuttajista puhutaan.
Tilastojahan on jo olemassa, pitkin eurooppaa, mutta ilmeisesti kaikki ne menevät sivulauseen piikkiin..kuten kunniamurhat, mellakat, vieraat kulttuurit, rikollisuus, terrorismi ym..
No, maailma muuttuu, mutta olisi hauskaa, jos se muuttuisi siten, että olemme itse päättämässä siitä, mitä haluamme. Monia noita yllämainittujahan ei ollut vielä 50v sitten. Miksi ne nyt tänne halutaan. Onko Suomen geeniperimä jo niin huonossa kunnossa..hmmm...että Afrikasta asti tarvitaan lisää muuntelua. No jaa. Asiasta voinee olla montaa mieltä.