Freelance

Parista kommentista kävi ilmi, miksi lehdet eivät julkaise tuomioistuimen päätöksiä. Ne ovat pitkiä. Vaikka ne eivät olisi, kukaan ei lue niitä.

Eilisessä markkinaoikeuden freelance-päätöksessä on kaksi avainsanaa, elinkeinonharjoittaja ja sopijapuolten epätasapainon aiheuttama kohtuuttomuus.

Tekijänoikeuskeskustelut puuroutuvat melkein aina jo ensimmäisessä lauseessa, jossa yleensä mainitaan ”tekijä”.

Tekijät näet ovat joko yksityisiä kansalaisia (”kuluttajia”) tai elinkeinonharjoittajia.

Silti vallalla on yleinen vimma puhua ”tekijöistä” jollain tavoin yhtenäisenä joukkona. Huomautan, että sanan ”tekijä” määrittää tekijänoikeuslaki. Puhe ei ole taiteilijoista tai hyvistä ihmisistä tai luovuuden kannattajista, vaan ”tekijöistä”. ”Tekijä” on henkilö tai joukko henkilöitä, jotka ovat luoneet ”kirjallisen tai taiteellisen teoksen”. Joku voi olla aikamoinen tekijä naisten hurmaajana, mutta hän ei ole ”tekijä” (tekijänoikeuslain mielessä).

Tekijänoikeuslaki ei erottele yksityistä tekijää ja elinkeinonharjoittajaa. Erottelu on tunnettu, riittävän selkeä ja käytännössä välttämätön mm. verotuksen ja eläkkeen vuoksi.

Teoksia luodaan myös työsuhteessa. Kun näin on, sovelletaan toisia lakeja, kuten työsopimuslakia. Työntekijä ei ole elinkeinonharjoittaja.

Henkilö joka julkaisee muistelmansa ei ole elinkeinonharjoittaja. Muuan J. Kemppinen, joka kuka ties kirjoittaa enemmän kirjaimia päivässä kuin juuri kukaan muu, ei ole elinkeinonharjoittaja, kun ei saa vastiketta eikä siis osaakaan elannostaan blogeista.

Juttu perustuu lakiin, jossa määrätään elinkeinonharjoittajien välisistä sopimuksista. Se on lyhyt ja epämääräinen laki.

Sopijapuolten epätasapaino ei ole lain tuntema peruste muuttaa sopimusta. Taloudellisen, tiedollisen ja sosiaalisen epätasapainon oikaiseminen on lainsäätäjän, ei tuomioistuinten tehtävä. Jos tuomioistuin purkaa kaupan, jolla mummo on myynyt mökkinsä hiukan liian halvalla, ratkaisu on yksipuolinen vero, joka kohdistuu ostajaan. Jos ”tekijät” ovat jatkuvasti liian köyhiä, asiaa ei voi auttaa sisällyttämällä tekijänoikeuslakiin säännöstä riittävän korkeasta korvauksesta. Esimerkki pyrkimyksestä vaikuttaa ongelmaan on poliittinen eli lainsäätäjän luoma apurahajärjestelmä.

Se ajatus, että epäkohtia voisi tehokkaasti oikoa antamalla laeissa määräyksiä, on utopistisosialismia. Kokemukset säännöstelystä hintasulkuineen osoittavat aika vakuuttavasti, että menettely on muuan ongelmallinen keino poikkeusoloissa. Huoneenvuokralain rukkaaminen irtisanomissuojan suuntaan 1960-luvun lopulta alkaen ei lisännyt vuokrattavien asuntojen määrää, joka oli ongelma.

Freelance-päätöksessä sanotaan, että tasapainottomuutta on. Se arvioi, ettei tuo neuvotteluvoiman ero perustele avustajien vaatimia kieltoja.

Ratkaisu näyttää olevan lainmukainen. Avustajien juristi tai markkinaoikeus itse olisi mielellään saanut tietää Saksan tekijänoikeuslain 5 luvun 31 §:n tulevia tekniikkoja koskevan säännöksen, jota on testattu usein oikeudessa. Suomesta tiedossani ei ole kannanottoa. Sanoman sopimusteksti haiskahtaa tältä osin kohtuuttomalta.

Markkinaoikeuden päätöstä lukiessa on välttämättä huomattava, että tekijänoikeuslain ja oikeustoimilain kohtuullistamissäännöksiä voi tietysti soveltaa yksittäistapauksessa. Nyt otettiin kantaa siihen, saako eräitä sopimusmääräyksiä ensinkään käyttää. MO toistaa useita kertoja, että olosuhteet yksittäistapauksessa voivat johtaa toiseen tulokseen.

Väitän, että ”täten luovutan kaikki tekijänoikeuteni tuleviin teoksiini” on Suomen lain mukaan selvästi mitätön paperi, vaikka rahaakin olisi saatu. Tämä on mielipide, ei tosiasia. Väitän että ”täten luovutan kaikki oikeuteni käyttää kaikkia teoksiani kaupallisesti sellaisen tekniikan avulla, joka ei ole tällä hetkellä tunnettu”, menisi nurin tuomioistuimessa. Väittäisin että tavallisen toimittajan tai valokuvaajan ”windfall” eli aivan odottamaton suurmenestys tulisi Suomen lain mukaan tekijän, ei Sanoman hyödyksi. Mutta sellaisia tapauksia on hyvin vähän.

Avustajien potkiminen freelance-suhteeseen on hyvin ikävä asia. Syy on tietysti halu välttää työsuhteen oheiskulut, jotka ovat korkeat. Se on kuitenkin osa yleistä ulkoistamista.

Jos minulta kysyttäisiin, tietäisin keinoja menestyville avustajille, en kenelle tahansa. Kerran maailmassa joukko huippuvalokuvaajia perusti kuvatoimiston (Magnum).

Tämä ei koske tätä oikeustapausta, mutta toistelen edelleen, että printtimedia kaivaa omaa hautaansa yrittämällä myydä huonompaa tavaraa kalliimmalla. Se on huono resepti.