Kindle PC

Sanomalehtien lainaama Reuter’sin uutinen on arvoituksellinen. Lukulaite Kindle on Amazonin ilmoituksen mukaan sen myydyin yksittäinen tuote.

Kindleä saa nyt siis Suomeen. Hyvin vähässä ajassa se onneksi tapahtui, koska laite – keskeneräisyydestään huolimatta – on käyttökelpoinen, ellei hyvä. Liian kallis se kyllä on.

Toinenkin kytkös on katkennut. Helsingistä saa iPhonea ”paljaaltaan” eli ilman Soneran vastenmielistä kytkykauppaa. Tosin myynnissä on vain edellinen malli, ei uusi ”S”. Ja tosin oman simmin hyväksyvä puhelin on hyvin kallis – jotain 750 euroa.

Kindlen myyntiä jarruttakoon kaikin mokomin uusi Kindle for PC. Hankin sen heti, ja historiallinen ensimmäinen ostokseni oli kirja ”1000 tyhmintä lausuntoa”. Toiseksi tuli ”Loukkauksia ja häväistyksiä”, ja se olikin oikein hauska. Vasta kolmanneksi ostin asiallisen ja uuden kirjan uusimman historiantutkimuksen suuntauksista. Alle kymmenen dollaria kukin.

PC:lle tulevan version lukulaite on tyydyttävä. Tiedostomuoto on salattu. En ole toistaiseksi keksinyt keinoa siirtää uutta, maksettua kirjaa läppäriin. Luullakseni se menee samaan tapaan kuin iTunesin ostokset – neljä kopiota.

Uutuuden toinen vika on raskaus. Kun on kovin paljon ohjelmia auki, tämä hidastaa koko konetta havaittavasti. Tuo piirre ja samoin käyttöliittymän alkeellisuus varmaan paranevat pian.

Jos mennään asiaan eli lapsellisuuksiin, on jollain tavalla riemastuttavaa, että uutuusteoksen saa minuutissa luettavakseen. Olen aina ollut aika ahne tällaiselle ja polttanut rahaa Amazonin niteiden nopeisiin ja kalliisiin kuljetuksiin.

Missään muussa mielessä tämä Kindle PC ei ole parempi kuin itse rakenneltu Acrobat eli pdf-tiedosto, omaa sukua Project Gutenberg.

Mutta graafinen ala on nyt vapaassa pudotuksessa. Lupaan tällä puheella kirjan- ja lehdenkustantajille suuria vaikeuksia ja pieniä tuloja. Amerikkalsilta verkkosivuilta ja blogeista lukemieni arvailujen perusteella luulen, että nyt Amazon ja joulun jälkeen pahasti kelkasta pudonneet Barnes & Noblen bestsellermyynnistä hyvin suuri osa – sanoisin kolmannes koska lähteeni sanovat puolet – myydään sähkökirjoina.

Sony ja kumppanit rukkaavat vasiten lehtien lukemiseen sopeutettua laitetta.

Huomauttaisin kunnioittavasti, että tuleva lukijapolvi eli nuoret lukevat – niin uskomattomalta kuin se esimerkiksi minusta tuntuu – sanomalehtiä ja kirjoja puhelimen, toisin sanoen iPhonen näytöltä. Ja ellei joku tietäisi, kännykkä josta voi lukea päivän lehteä, soittaa siis myös musiikkia, määrättömästi.

Ken Aulettan uusi kirja Googlesta on Kindle-versionakin luultavasti vanhentunut, koska Google julkistaa juuri nyt aika isoja ja uudenlaisia palveluja.

Proteettisia palveluja ajatellen (viittaan puujalkaan) Google-haku on varmaan muuttanut hyvinvoivan väestön arkielämää eniten.

Asian laita on nimittäin se, että minä en usko informaatioähkyyn. En ajattele, että informaatiota tulee liikaa, koska sitä tulee liian vähän.

Olen saanut kokea oppilaitteni ja vertaisteni taholta paljon ansaittua pilkkaa eksponenttilain (power law – ”pitkä häntä”) ihastelustani. I stand corrected. Silti olen sitä mieltä, että 98 prosenttia informaatioyksiköistä on sama asia aina uudelleen ja uudelleen, ja lisäksi väitän, että näin on aina ollut.

Maailmassa merkitsee jotain kyky yhdistellä asioita, esimerkiksi informaatiota, ja kyky nähdä yllättäviä yhteyksiä. Kaunokirjallisuudessa ei mielestäni ole tullut esiin mitään varsinaisesti uutta sen jälkeen kun Kreikan näytelmäkirjailijat, lyyrikot, prosaistit ja historiankirjoittajat kaatoivat kuppinsa noin 2 300 vuotta sitten. Samaan aikaan olen sitä mieltä, että kirjallisuus uudistuu jatkuvasti.

Kysymys on näkökulmista (verkostorakenteista), joiden lukumäärää emme tiedä. Lisäksi jokainen ihminen on lapsi, joka yrittää päästä pakoon vanhasta ruumiista ja väsyneestä lihasta. Myös kirjankustantajat tietävät hyvin, että lastenkirjoja ei voita tuotteina mikään, koska koko yleisö uudistuu parin vuoden välein, ja aina on uusi ikäluokka, jolle on luettava ääneen Peppi Pitkätossua tai Nalle Puhia. Pienet lapset eivät osaa vaatia Aku Ankkaa. Heille riittää se sama tarina joka ilta.

Itse asiassa melkein sama koskee meitä hiukan vanhempiakin, mutta me olemme kehittäneet erilaisia itsepetoksen keinoja, suosikkiharhoja, jotka juoksuttavat meitä näennäisten ”uutuuksien” perässä.

Kankeasti sisälukutaitoinen Uapi, Esukka tai Ierikka on informaatiosta rikkaampi kuin minä, ainakin jos ollaan Saimaalla, 20-heppaisella Tohatsulla. Kontentti ei ole kingi (sisältö ei ole kuningas). Tärkeä on yhteys, ja asiayhteys.