Sivun näyttöjä yhteensä

29. maaliskuuta 2008

Sananvapaus ja tekijänoikeus

Kiitos kommenteista.

Jos sanoisin vielä neljännen kerran, että tekstiviestin tekijänoikeussuoja riippuu tekstiviestistä.

Useassa kommentissa väitetään, että tekstiviestiin ei ole tekijänoikeutta. Se on väärin väitetty. Samoin väitetään, että viesti on saajan ”omaisuutta”. Se ei pidä paikkaansa. Ajatelkaa nyt – joku lähettää pyytämättä minulle kirjoituksensa. Sitä tapahtuu jatkuvasti. Miten siitä nyt minun omaisuuttani tulisi?

Kun katselin tekstareitani, useimmat niistä eivät ole teoksia. ”*Tuletko syömään?” – ”Tuotko kaupasta kahvia, leivän ja kotimaisen kurkun.” Eivät myöskään lähettämäni ole. ”Tulen Lappeenrannasta klo 20.00.” Joukossa on muutama selvästi teoskynnyksen ylittävä.

Sisältö ei tee teosta. ”Eroan tasavallan presidentin virasta perjantaina” ei olisi suojattu teos, vaikka se olisi jymyuutinen.

Tekstiviesteistä on jankutettava, koska sellainenkin näkyvä on, että sähköposti tukehtuu ja tulevaisuus on erilaisten suoraviestien, etenkin Instant Messengerin eli mesen. Viestien määrä on suunnaton, ja nekin ovat kai enimmäkseen toisarvoisia, mutta niitä käyttäen voi lähettää laajoja tekstejä samanaikaisesti esimerkiksi 50 vastaanottajalle. Se voi olla jo julkaisemista.

Kanervan ja tanssijattaren tapauksessa voi olla kysymys Kanervan ja tanssijattaren sananvapaudesta – ei Hymy-lehden.

Ennakollinen estäminen eli sensuuri on varmaan tärkein näkökohta tässä. Eräästä eilisestä kommentista kävi ilmi ymmärrettävä väärinkäsitys. Perustuslain sensuurikielto ei ole ehdoton.

Jos olen kirjoittanut lehteen artikkelin ja lähettänyt sen sinne, voin mennä ennen julkaisemista sanomaan, että koneet seis. En salli tekstini julkaisemista. Voi mennä tuomioistuimeen ja vaatia kieltoa, uhkasakkoa ja takavarikkoa.

Perustuslaki mainitsee ennalta estämisen, mutta esimerkissä minä estän oman ilmaisuni eli tekstini käyttämisen, ja minä olen se, jonka turvaksi sananvapaus on tuossa tapauksessa olemassa.

Tekijänoikeuslaki vahvistaa tämän. Eräissä maissa, kuten Saksassa, tekijälle on nimenomaiselle säännöksellä taattu perääntymisoikeus.

Laajentaen voi kai sanoa, että sananvapaus ei saa kääntyä sanojan omaksi vahingoksi.

Kieltoni ja perääntymiseni voi olla sopimusrikkomus suhteessani lehden kustantajaan eli voin joutua korvaamaan kustantajalle aiheutuneen vahingon.

Tällaisia tapauksia on ollut. Tyypillisesti ne liittyvät uskonnollisen tai poliittisen vakaumuksen muuttumiseen.

Mutta asia on pohjaltaan yksinkertainen. Ei siihen tarvita perustuslakia eikä sensuurikieltoa, jos kirjapainosta sanotaan, että kirjaa ei paineta ennen kuin maksat edellisen kirjasi laskut.

Kirjapaino estää ennakolta minua ilmaisemasta itseäni – mutta tämä ei ole sananvapausasia. Se muuten on tekijänoikeusasia, jos kirjapaino kieltäytyy palauttamasta käsikirjoitustani, ellen maksa vanhoja laskujani. Käsikirjoitukseeni minulla on ehdoton oikeus.

Tämäkin on tullut esiin silloin tällöin – kustantaja hukkaa käsikirjoituksen, joka osoittautuu ainoaksi kappaleeksi. Paha juttu. Käsikirjoitus on palautettava, vaikkei sitä olisi aiottukaan julkaista. – Tämä sääntö on nyt toivottavasti muuttunut, koska kopiointi on niin helppoa ja halpaa, mutta silti en haluaisi olla kustantajan asemassa, jos joku hupsu todella osoittaa kadottaneensa (kelvottoman) käsikirjoituksensa ainoan kappaleen. On syytä panna kirjoituskilpailuihin ja erilaisiin ”apinalaatikkoihin” teksti ”käsikirjoituksia ei palauteta” tai jopa ”emme ota vastaan käsikirjoituksen ainoaa kappaletta”.

Suomessa lehdillä eli oikeushenkilöillä ei ole sananvapautta. Perustuslain perusoikeudet koskevat ihmisiä, eivät yhtiöitä. Asia ei yleensä tule ajankohtaiseksi, koska lehdessä jutulla on kirjoittaja, jolla on sananvapautensa.

Kun kommenteissa kysytään tekijänoikeuden ja sananvapauden yhteentörmäyksistä, vastaan sanomalla, ettei sananvapaus oikeuta esimerkiksi plagioimaan. Jos julkaisen plagiaatin ja puolustan itseäni vetoamalla sananvapauteen, niin tyhmää väitettä viitsitään tuskin edes erikseen hylätä tuomioistuimen päätöksessä.

Panetteleminen ja valehteleminen on sallittua.

Joku entinen kollega sanoo, että Kemppinen oli huono hovioikeudenneuvos ja kollegana sellainen, ettei häntä olisi uskaltanut lähettää kiskalle ostamaan iltapäivälehteä.

Ikävä juttu Kemppiselle – mutta ei mahda mitään. Asianomainen sanoo, että tuo on hänen käsityksensä. Kysymys ei ole kunnian loukkaamisesta. Ei laki voi koskea kaikkea asioita.

Ministerijulkisuudessa on kuohahdeltu väitetystä valehtelemisesta.

En ymmärrä.

Ministerikin saa valehdella, ja joskus hänen täytyy.

Toimittaja kysyy ministeriltä: onko valmisteilla verolain muutos. Ministeri valehtelee: ei ole. Oikein! Tietyissä asioissa totuuden kertominen aiheuttaisi epäoikeudenmukaisuutta eli avaisi oven keinottelulle.

Paljon parjattu kiertely on tietenkin parempi ratkaisu, mutta joskus se ei onnistu.

Toimittaja haluaa tietää, onko suuryhtiö ostamassa toista yhtiötä. Yhtiön edustajan on rangaistuksen uhalla salattava tuollaiset sisäpiirintiedot.

Viestin salassapidosta en puhuisi tänään etteivät menisi kaikki asiat samaan keittoon. – Toisen tekstiviestiä ei saa avata, ei edes puolison tai lapsen. Kanervan tapauksessa tekstit oli kai toimitettu avattuina Hymy-lehteen.

Vanha luentoesimerkkini: kirjesalaisuuskin koski kirjekuorta, ei kirjettä. Toisen viestiä ei saa avata, mutta jos jättää kirjeen lojumaan tai tekstarin näkyviin puhelimeen, mikään ei estä toisia lukemasta sitä.

52 kommenttia:

  1. Jos Hymy valikoisikin viesteistä vain teoskynnyksen riman alittavat riettaudet, niin lehti olisikin juridisesti paremmin turvassa seurauksilta?

    Eli neuvona Hymylle voisi olla vähiten omaperäisten vihjailujen esiin poimiminen.

    Koska lehdellä on valinnan mahdollisuus, ei julkaisemista voitane kieltää ennakkoon, koska ei ole tiedossa, onko aikomuksenakaan julkaista teoskynnyksen ylittäviä viestejä?

    VastaaPoista
  2. Matti Vanhanen = SANANvapaus + Yksityisyyden suoja

    Ilkka "calluna vulgaris" Kanerva=
    SANANvapaus + tekijänoikeus

    Silkkaa potaskaa molemmat! MOT.


    Kaikki kunnioitus tuomari/runoilija/yleismies Kemppisen virtuaaliselle ja yleissivistävälle blogille,
    mutta mielestäni on etovaa ja kornia,

    että suvaitsevan ja valistuneen länsimaisen yhteiskunnan peruskivi=sananvapaus,
    sotketaan mukaan miespoliitikkojemme kyvyttömyyten pidätellä "erectustaan".

    O tempora, o mores!

    Tietenkin Kemppinen katsoo asiaa tuomarin silmin, pykälien lävitse, mutta nykyään uhanalaisen lajin eli maallikkolautamiehen näkökulmasta näkökulmasta päin katsottuna olen valmis langettamaan tuomion.

    Syyllinen.

    Anteeksi. Ei kun monikon nominatiivissa; Syylliset!!

    VastaaPoista
  3. Noh mitäpä jos tuo Canerva olisikin lähetellyt hiukan toisenlaisia tekstiviestejä?

    siis kun sen Zavidovo-vuodon aikana ei vielä ollut näitä kännyköitä ja muita masiinoita....

    silloinhan Jussi Linnamo erosi ja Antero Jyränki sai sakkoja kun oli vilauttanut jotakin Eino S.Revolle, mutta en muista, että kukaan olisi puhunut mitään tekijänoikeuksista © © ©

    http://www.youtube.com/watch?v=MCsGSMze_6Q

    VastaaPoista
  4. No voihan sitä lähettää 200 tekstiviestiä herpeksensyömälle avokaukaulaistanssijattarelle. Mikäpä siinä. Tämä nimimerkki kanerva nyt on vaan touhunnut enemmän kuin keskimääräinen virkamies. Ensviikol nähään.

    VastaaPoista
  5. Jos taas kerran oikeuteen kantajana joutuisin, niin toivoisin, että Kemppinen olisi minun avustajakaartissani edes siellä taustalla eikä vastapuolen.

    VastaaPoista
  6. Silloin tllöin HBl:n Nettilehteä lukaistessani on tuntunut siltä kuin olisin päässyt vilkaisemaan Kanerva-affäärin varsinaista sylttytehdasta (tankesmedja, think tank)

    Åbo Akademin professori Gustav Djupsund huudahtaa että "hänen käyttäytymisensä koskee meitä kaikkia, hän on ministeri!"

    Muutenkin ihan hurjia vaatimuksia ministerille, ei tästä vaan "totaliteettien" maailmasta."Ställer man upp för en plats i toppen gäller andra villkor än lägre ner. Totaliteten i personligheten har betydelse för hur jobbet sköts. Det är viktigt att bedöma allt, inte bara det som sker mellan klockan åtta och fyra."

    VastaaPoista
  7. "Vanha luentoesimerkkini: kirjesalaisuuskin koski kirjekuorta, ei kirjettä. Toisen viestiä ei saa avata, mutta jos jättää kirjeen lojumaan tai tekstarin näkyviin puhelimeen, mikään ei estä toisia lukemasta sitä."

    Kysyn toisen kerran: saan siis lukea toisen tekstarin, jos se on avattu ja näkyvissä - mutta saanko julkaista?

    Saanko keräillä lojumaan jätettyjä yksityiskirjeitä ja julkaita niistä kirjeromaanin?

    Lautamiesjärki sanoo, että en, mutta mitä sanoo terävämpi ammattituomarijärki?

    VastaaPoista
  8. Kokoomus ja Mauri ovat nyt EK:n ja mediatalojen valtuuttamina ajamassa työsuhdetekijänoikeutta. Jospa meillä tuollainen jo olisi, kuuluisivat työsuhteessa työsuhdekännykällä viestitetyt teokset työnantajalle eli Kansalle. Yhtyneet tässä vaan ennakoi tahtomaansa asiain tilaa.

    VastaaPoista
  9. Haluaisin professori Kemppiseltä tarkemman juridiseen argumentointiin perustuvan, ja mielellään vahvoihin oikeuslähteisiin pohjautuvan, perustelun seuraavalle väittämälle:

    "Jos olen kirjoittanut lehteen artikkelin ja lähettänyt sen sinne, voin mennä ennen julkaisemista sanomaan, että koneet seis. En salli tekstini julkaisemista. Voi mennä tuomioistuimeen ja vaatia kieltoa, uhkasakkoa ja takavarikkoa."

    Oman, vain maisterinarvoisen, koulutukseni pohjalta voin sanoa olevani täysin eri mieltä asiasta.

    VastaaPoista
  10. Ad Tapsa P:

    "Kirjesalaisuus" siis suojaa viestin avaamiselta. Kirjekuorta ei saa leikata auki eikä tekstiviestiä rullata esiin.

    Viesti sinänsä ei ole suojattu: pöydälle jätetty kirje, näkyviin jätetty tekstiviesti.

    Julkaiseminen on eri asia je menee eri lain mukaan eli tekijänoikeuden. Jos viesti on suojattu teos, et saa julkaista.

    Vrt.: teoksen lukemista ei tekijänoikeus rajoita - kirjakaupassa tai kirjastossa lukemisesta ei tekijä saa korvausta. Tekijän yksinoikeus on oikeus kappaleenvalmsitamiseen ja näin valmistettujen kappaleiden levittämiseen.

    Lukeminen ei ole kumpaakaan, julkaiseminen on kappaleen valmistamsita.

    Outoja sanoja mutta mielestäni yksinkertainen periaate.

    VastaaPoista
  11. "Haluatko tehdä sitä jossain jännässä paikassa? Mikä se voisi olla?"

    Siinäpä alkua teoskynnyksen ylittymisen pohdinnalle.

    VastaaPoista
  12. Ad Anonyymi:

    Katumisoikeus (droit de repentir - Rückkehrsrecht), ks. Kivimäki 1966 s. 132 ja Haarmann 2005 s. 150. Omassa kirjassani Digitaaliongelma käsittelen asiaa laajasti.

    Puhutaan myös perääntymisoikeudesta.

    Selkein juridinen perustelu on tämä: sopijapuolen käytettäväksi ei voida osoittaa pakkotäytäntökeinoa. Tilanne on sama kuin jos tilaisit maalarin, joka ei sitten maalaakaan. Voit vaatia vahingonkorvausta tai hankkia toisen maalarin ja hakea kustannuksen erotuksen tältä ensimmäiseltä. Kärjistäen: poliisi tai ulosottomies ei voi pakottaa maalaria maalaamaan.

    Tekijänoikeudessa ei ole täyteostomahdollisuutta - ei ole toista "maalaria", koska määritelmän johdosta jokainen teos on persoonallinen (omaperäinen). Jos olet tilannut minulta käsikirjoituksen ja minä kieltäydyn toimittamasta sitä, et periaatteessa voi tilata keneltäkään toiselta samaa käsikirjoitusta.

    Tekijänoikeudessa peräntymisoikeuteen suhtaudutaan tekijää ymmärtävästi, mutta (kuvitellussa) oikeudenkäynnissä tekijä, jolla ei ole esittää järjellisiä syitä perääntymiselleen, tuomitaan korvaamaan sopijapuolelle aiheutunut vahinko, käytännössä ainoastaan suoranaiset kulut.

    Järjellisenä syynä mainitsin itse kirjallisuudessa tavallisimmin mainitun muuttuneen vakaumuksen.

    Helppo esimerkki: Sibelius piti mm. Kullervo-sinfoniaansa huonoa, ja se oli esityskiellossa vuosikymmeniä.

    Esittävän taiteen alalta - on hyvinkin paljon äänitteitä, jotka muusikko on "vetänyt pois", koska ei ole enää tyytyväine niihin.

    Ajattelepa esimerkkinä konserttipianistia, joka tulee takaisin levy-yhtiöön ja sanoo, että ei julkaista, kun tuli niin paljon huteja. Ei siihen levy-yhtiön auta intää, että ei niitä kukaan huomaa.

    Käytännössä viimeksi mainitussa tilanteessa neuvotellaan ja taivutellaan ja ehkä vähän uhkaillaan kustannusten korvamisella.

    Mutta perääntymisoikeus sinänsä on selvä "yleisten oikeusperiaatteiden mukaan" edellä selittämälläni tavalla.

    Asian voi selittää myös julkistamisoikeuden ehdottomuudella ja korostamalla tekijän moraalisia oikeuksia, mutta edellä esitetty selitys on mielestäni riittävä.

    VastaaPoista
  13. No jos ei noita Mata Hareja ehkä olekaan juuri nyt liikkeellä, niin aikamoista viilaamista tämä teoksen määrittely kuitenkin edellyttää.... tässä vaikka erään verkkokaupan sopimusehdot on tulkittu teokseksi

    http://www.finlex.fi:80/fi/oikeus/ho/2007/20072437

    eli jos Canerva lähetti sille neidille ruokareseptejä ne eivät olleet teoksia, mutta entäs jos ne reseptit sitten julkaistaisiinkin kirjana....

    VastaaPoista
  14. Jos radion freelancer on hastatellut minua ja sitten lisännyt ko. ohjelmaan (minulle) odottamattomia - ja (minusta) kiusalliselta vaikuttavia muita haastatteluja, ja odottamattomia efektejä...

    Mitkä ovat oikeuteni noiden lisäysten suhteen, ja koko tulevan ohjelman lähetyksen suhteen?

    Erään toisen YLEn toimittajan mukaan minulla ei ole mitään oikeuksia.

    Alun perin ohjelmasta neuvoteltaessa ei näistä oudoista lisäyksistä puhuttu minulle mitään.

    VastaaPoista
  15. Catulux,
    sinä olet selvästi perillä omasta asenteestasi. Se on hyvä. Miehen on siis pidäteltävä. Mutta vain seksuaalista haluaanko? Mitä mieltä olet humalaisista? Etovatko he sinua? He ovat toisinaan humaltumatonta pidäkkeettömämäpiä. Saako ministeri juoda? Entä opettaja, pappi? Muistan sinun sanoneen, että ministerin on käyttäydyttävä jotensakin arvokkaasti ja esimerkillisesti asemansa tähden. Mutta eikö hänellä ole vapaa-aikaa?

    Borgne,
    minua kuvottaa se, että nimität jotakuta "herpeksensyömäksi avokaulaistanssijattareksi". Sinä tuskin tiedät mitään ko. ihmisen herpeksistä. Vai tiedätkö? Yhtä kaikki sinun asenteesi pyörittää tätäkin tarinaa. Olisin vilpittömän kiinnostunut kuulemaan, pidätkö omaa ammattiasi ja mahdollisia herpeksiäsi jotenkin arvokkaampina kuin mainitun naisen.

    VastaaPoista
  16. Petja Jäppiselle onnittelut positiivisista avauksista!
    Kehitys kehittyy. Ennen Männistön muori hoiti naurettavat naisenvonkaajat turskisti kiroillen ja ärhennellen pihalle. Nyt tarvitaan mobiiliteknologian ihmemaan juristikunta ym. asiantuntijat protokollia ja suplikaaneja tutkimaan.
    Monen konstin ja koukun päässä on oikeus, ja "tukala on pääseminen pahan nimen liasta, koska se kerran on tarttunut mieheen."

    VastaaPoista
  17. On siis uskottava, että tekijänoikeus voi suojata yksityishenkilöä kustantajia vastaan. Siis periaatteessa.

    Nyttemmin tekijänoikeutta käytetään aseena, kun pitkätukkien tietokoneita ratsataan ja takavarikoidaan kustantajien toimeksiannosta. Ajat muuttuvat. Ehkä siksi Kemppisen analyysi saa varovaisen vastaanoton.

    VastaaPoista
  18. Nyt on tuoreempaakin märehdittävää kun myös IS julkaisi Kanervan tekstiviestin. Liekö siis Erkonkin lakimiehet täysiä idiootteja?

    Ilen tekstiviesti on niin huikea rakkausruno, että teoskynnys ylittyy että rapsahtaa. IS:n naurettavat perustelut "ihmisten oikeudella tietää" saavat vain myötähäpeän punan kasvoilleni, onhan julkaisu mitä törkein varkaus ja aiheuttaa suunnattonta vahinkoa.

    Vinkkinä kaikille blogia seuraaville pankkiryöstöä harkitseville. Älkää kirjoittako lappuun "rahat tänne, tämä on rystö" vaan pukekaa sananne lyyrisempään muotoon. Mikäli jäätte kiinni, niin voitte tekijänoikeuteen vedoten pyytää oikeudenkäyntiä salaiseksi!

    VastaaPoista
  19. Katumisoikeudesta: varsin selvät argumentit ja esimerkit, mutta kuinka nämä liittyvät alkuperäiseen asiaan?

    Edellisessä blogissa kerroit, että Kanervalla on tekijänoikeudet Hymylle toimitettuihin tekstiviesteihin. Nyt annat katumisoikeudesta puhumalla ymmärtää, että ne ovat myös Tukiaisella.

    VastaaPoista
  20. Näköjään tuollaisia "Tukiaisia-Takiaisia" tarvitaan, näilläkin sivuilla on asiasta inspiroiduttu monella tapaa. Tulee mieleen, että missä ovat ihmisten kotileikit, millainen on se itse valittu (?)puolisko, jonka kanssa ei enää inspiroiduta leikkimään.

    Pääsiäislauantaina häivähtivät tummat, kärsivät kasvot TV:n ruudulla. Puoliskon kasvojen puhuessa hikipisarat helmeillen pöntössä armosta. Riipaisi, molempien puolesta.

    Montako Anonyymiä muuten täällä kirjoittelee vai olenko sekoamassa?

    VastaaPoista
  21. Vanha luentoesimerkkini: kirjesalaisuuskin koski kirjekuorta, ei kirjettä. Toisen viestiä ei saa avata, mutta jos jättää kirjeen lojumaan tai tekstarin näkyviin puhelimeen, mikään ei estä toisia lukemasta sitä.

    Entäs postikortti? Missä menee sen osalta raja? Onko se tahallisuudessa?
    Jos kuvapuoli on esillä, sitä ei saa kääntää eikä tekstiä kurkkia?
    Entä jos tekstipuoli on näkyvissä, mutta vastaanottaja ei ole vielä nähnyt sitä?
    Pitääkö aina pyrkiä olemaan lukematta vai riittääkö ettei pyri lukemaan?

    Onko yksityisen viestin sisällöllä automaattista luottamuksellisuutta?

    VastaaPoista
  22. Ad Omnia:

    Viikonlopun lehdessä oleva Kanervan tekstiviesti on hyvin valittu. Se ei tietenkään ole suojattu teos. Siinä ei ole mitään omaperäistä joka tarkoittaisi tässä tapaksessa kirjoittajaan liittyvää.

    VastaaPoista
  23. Ad Anonyymi (haastattelusta):

    Radiohaastattelussa haastatellulla on tekijänokeus vastauksiinsa ja oikeus vaatia, että ohjelmaa ei lähetetä.

    Toimittajalla eli kysyjällä on oikeus kysymyksiinsä.

    Oikeudesta haastatteluun eli kokonaisuuteen määräävät periaatteessa molemmat yhdessä.

    VastaaPoista
  24. Ad Anonyymi (Tukiaisesta): ymmärsit väärin. Jos mukana on Tukiaisen kirjoitamia viestejä - en tiedä, onko, hänellä voi olla oikeus niihin kuten Kanervalla omiinsa.

    Katumisoikeus tai muut oikeudet kohdistuvat tietenkin vain omiin teoksiin.

    VastaaPoista
  25. Ad anonyymi (pankkiryöstäjä): tekijänoikeuden suojaama aineisto liitetään oikeudenkäyntimateriaaliin, mutta se voidaan poistaa yleisölle jaettavista kappaleista. Tilanne on tavallinen tekijänoikeusjutuissa.

    Vitsi vitsinä, mutta meni viereen.

    VastaaPoista
  26. Ad Jouni Snellman: huomautuksesi ei ole vailla perää.

    Tosin pidän itse huolestuttavampana poliisin toimia, kun on takavarikoitu asianajajien tietokoneita. Niissä on paljon luottamuksellista tietoa kaikenlaisista asioista.

    Jos olisin asianajaja, polttaisin luottamukselliset tiedot DVD:lle ja lisäisin lokitiedoston. Voisi sanoa poliisille, että tässä on vain NN:n lapsen huoltoa koskevia asioita jne.

    Ainakaan ammatinharjoittajan ei pidä säilyttää päämiesten tai vastapuolten yksityisyyttä koskevia tietoja tietokoneen kiintolevyllä.

    Muille: tämä ei ole sen dramaattisempaa kuin tarinoita ryyppäämisestä ja vieraissa käymisestä jne., joka ei siis saa joutua juristilta sivullisten käsiin siitäkään syystä, että tietojen paljastamisesta kärsivät usein mm. asianomaisen lapset.

    VastaaPoista
  27. Ad Omnia:

    Viestin sisältö ei ole suojattu.

    Kiellettyä on toisen viestin avaaminen. Kun sivullinen on saanut tiedon viestin sisällöstä - postikortista tms. - ei ole yleistä kieltoa levitellä sitä.

    Olen joskus nähnyt kahvilan kenen tahansa käytössä olevan tietokoneen ruudulla sähköpostiviestin jonkun henkilön laboratoriotutkimuksista (terveydentilasta).

    Pitäisi muistaa kirjoittautua ulos.

    VastaaPoista
  28. Catuluxille:

    Matti Vanhanen = juoruileva nainen + juoruista nauttiva media - yksityisyys

    Kanerva = juoruilevat naiset + juoruista nauttiva media - yksityisyys.

    Yhteistä molemmille ovat idiootti-kansalaiset, jotka ovat kiinnostuneita aiheesta, lukien ja ostaen lehtiä.

    Ainut mahdollisuus tolkkuun on kieltää sananvapaus ja teloittaa idioottikansalaiset.

    Vaikka ajattelenkin Kanervasta negatiivisesti, niin kyllä kundilla pitäisi olla reissailujensa aikana mahdollisuus rentoutua henkilökohtaisin viestittelyin. Ainut kelle tuo jotain kuuluu ovat lapsensa tai avokkaansa.

    Perkele ja anteeksi. Itse pidän vakavampana näitä nettitreffailuja, joihin osallistuu useampikin korkea päättäjä.
    Eivät hölmöt tajua edes että lähettämissään (esimerkiksi) suomi24.fi sähköposteissa ei pysty olemaan nimetön, vaikka aliaksella sähköpostittelee.
    Eräidenkin korkea-arvoisten päättäjien ip-osoite on selvästi luettavissa viesteistä. Eihän tuo tarvitse kuin Outlookista katsoa hiiren kakkospainikkeella viestiä ja valita Viestin asetukset.

    Joo... jossin treffi-ilmoitukseessa lukee: "Olen kaljuuntuva vaalea sinisilmäinen 164 senttiä pitkä himokas uros". Kundi lähettää nimimerkillään sähköpostia, josta löytyy tieto:

    (yritysOyxxx.xxx.xx.x-kone24)

    ja on helppo tietää kuka lähettäjä todellisuudessa on.

    Että terkkuja vaan Supolle.
    Kohta alkaa Elisabeth Furtwänglerin muistelot Teemalta.

    VastaaPoista
  29. Kuulin eilen Kemppisen radio-ohjelmasta osan. Kyllä huvitti se junakohtaus painijasta.

    Onko tällaisessa sanonnassa mitään perää vai onko se tekemällä väännetty:

    "Ennen saa siasta hieromalla poliisikoiran kuin vaasalaisesta ihmisen."

    VastaaPoista
  30. Kemppinen:
    "Samoin väitetään, että viesti on saajan ”omaisuutta”. Se ei pidä paikkaansa. Ajatelkaa nyt – joku lähettää pyytämättä minulle kirjoituksensa. Sitä tapahtuu jatkuvasti. Miten siitä nyt minun omaisuuttani tulisi?"

    Tekeekö blogin pitäjä rikoksen kun hän poistaa blogistaan jonkun toisen omaisuutta eli lähettämän kirjoituksen. Bloginpitäjää ei miellytä viesti ja poistaa sen luullen, että saamansa kommentti on hänen omaisuuttaan.

    Tällaista tapahtuu. Mitä sanoo tekijänoikeuslaki. Tai vielä pahempaa, blogin pitäjä poistaa osan jonkun kommentista ja jättää jäljelle itseään miellyttävät kohdat. Alkuperäisen kommentin lähettäjän teosta siis peukaloidaan ilman lupaa.

    Uudet viestintäkeinot tuovat mielenkiintoisia tilanteita.

    VastaaPoista
  31. Ad Jami:
    Hyvä kysymys.

    Ei kuitenkaan sekoiteta omaisuutta (paperinippu) tekijänoikeuteen. Kommentti on kappale teoksesta. Kun se on blogin kommentti, Sinulla on ainakin mahdollisuus tallettaa kappale itsellesi.

    Lähettämällä kommentit myönnät blogin pitäjälle oikeuden käyttää teostasi julkaisemalla kommentti. En ole varma, saisinko käyttää kommenttiasi esimerkiksi kirjassa - ehkä en saisi.

    Saan jättää kommenttisi julkaisematta, koska näet omin silmin, että auditoin eli minulla on valvonta käytössä. Sinulla ei toisaalta ole oikeutta saada kommenttia julki, koska minä päätän siitä.

    Minulla ei ole oikeutta muutella, lyhentää tai muutenkaan "sensuroida" kommenttiasi. Joko julkaisen sellaisenaan tai jätän julkaisematta. Siinä Sinulla on suojanasi tekijänoikeus.

    Näin - ymmärrät tietysti, että "Sinä" ja "kommenttisi" ovat vain esimerkkejä. Todellisuudessa julkaisen jatkuvasti jokseenkin kaiken; joskus joku pyytää, että en julkaisisi; silloin tällöin sama kommentti tulee kaksi kertaa, jolloin hylkään tietysti toisen.

    Täysin mahdottomia kommentteja minulle tulee hyvin harvoin, pari vuodessa.

    Mielestäni pelin henki on se, että vaikka kommentti olisi jyrkästikin eri mieltä kuin minä ja hyökkäävä, tietenkin julkaisen sen.

    VastaaPoista
  32. Kemppiselle:

    Minulla ei ole oikeutta muutella, lyhentää tai muutenkaan "sensuroida" kommenttiasi. Joko julkaisen sellaisenaan tai jätän julkaisematta. Siinä Sinulla on suojanasi tekijänoikeus.

    Miten vastine- ja oikaisuoikeus?
    Jos minulla olisi perusteltu syy vaatia vastine- oikaisuoikeutta jossain lehdessä, niin voiko julkaisija poistaa tai muokata vastinettani?
    Näitähän muokataan, lyhennetään hyvinkin usein. Tai joskus ei jopa julkaista lainkaan.

    VastaaPoista
  33. Jukka Tarkka julkaisi 80-luvulla Suomen Kuvalehdessä (?) Paavo Väyrysen Vladimirov-kirjeen ilman mitään lupia. Ja hyvä näin, sillä se paljasti merkittävää tietoa sen ajan suomettumisen syvyydestä.

    Väyrynen yritti estää julkaisun nimenomaan kemppistaktiikalla, eli vetoamalla tekijänoikeuteen. Ei mennyt läpi. Ilmeisesti tämä kanta käytiin tarkistamassa korkeimmassa oikeudessa asti.

    Kemppisellä lienee tämän päätöksen ja oman ehdotuksensa väliseen ristiriitaan joku järkeenkäypä selitys?

    P.s. kannattaako viisastella sillä, ettei Hymyllä ole oikeushenkilönä sananvapautta, kun joku oikea ihminen ne jutut kuitenkin kirjoittaa?

    VastaaPoista
  34. Ad JarMom:

    Kagtso laki sananvapaudesta joukkoviestimissä, 4. luku.

    Vastine- tai oikaisuvaatimuksen voi esittää loukkaavasta tai virheellisestä tiedosta, ja lehden on se julkaistava. Vaatimus on esitettvä 14 päivässä.

    Lehdet (ja radio ja televisio) perustelevat vastineiden ja oikaisujen lyhentelemistä tavallisimmin sillä, että vastineeksi tai oikaisuksi tarkoitettu teksti sisältää muutakin kuin oikaisun, esimerkiksi perusteluja tai väitteitä.

    Näin taitaa usein ollakin.

    Esimerkki: kirjoitan, että NN valmistui huonoin arvosanoin ylioppilaaksi Normaalilyseosta.

    NN lähettää vastineen, jossa hän ilmoittaa valmistuneensa hyvin arvosanoin SYK:sta ja olevansa sitä mieltä, että SYK on oivallinen koulu.

    Vastineesta saan jättää tuon viimeisen kohdan pois, koska se ei kuulu asiaan. Virheelliset tiedot joudun oikaisemaan.

    Tässä siis sananvapaus ylittää tekijänoikeuden. Perustelu on se, että lehden (tai vastaavan) pitäisi oikeasetaan ilmoittaa: katsomme vastineeksi vain tämän ... ja julkaisemme sen, jos poistatte tuon...

    Media ehkä oikaisee kurvissa tekemällä poiston itse, vaikka sillä tarkasti ottaen ei ehkä olisi siihen tekijänoikeuslain mukaan oikeutta.

    Esimerkkini ei ole kovin hyvä - tekstin osan julkaiseminen ei välttämättä loukkaa kirjoittajan oikeutta. Oikaisun sisällön muuttaminen ei ole luvallista.

    Siis jos oikaisuun oli kirjoitettu "...valmistunut kaikkien järkevien henkilöiden maan parhaana kouluna pitämästä SYK:sta" oikea menettely on, että oikaisuvaatimus palautetaan ilmoituksin, ettei se täytä lain oikaisulle esittämiä vaatimuksia.

    VastaaPoista
  35. Kiitos Kemppiselle. Asia tuli monellekin nyt selväksi. Kaikille ei ole ollut täysin selvää, eikä ehkä koskaan tule olemaan. Nyanssit tässäkin.

    Kuviteltu, totuuden mukainen esimerkki:

    Vastinepyynto:
    "Yrityksemme auto ei ajanut päin talon seinää kuten julkaisuusanne väitettiin valheellisesti, vaan seinään ajoi Kuoma-autoyhtiö XX"
    Yrityksellämme ei ole mitään yhteyttä asiaan.

    - Juu emme julkaise muiden yritysten nimiä vastineissamme.

    Pyyntö nro II:
    "Yrityksemme auto ei ole koskaan ajanut päin talon seinää"

    - Juu, emme sanatarkalleen näin ole lehdessä kertoneet. Emme hyväksy vastinetta sellaiseen seikkaan jota lehdessä ei ole julkaistu."

    Pyyntö nro III:
    "Meillä ei ole tiedossa sellaista tapahtumaa mitä eilinen lehtikirjoitus antoi ymmärtää"

    - Juu, valittettavasti ette ole yksilöineet tai oikaisseet mitään sellaista joka olisi lehdessämme esitetty virheellisesti tai ei ole totuuden mukaista. Tätä ei siis hyväksytä. Teillä on kuitenkin oikeus käyttää oikaisupyyntöä, koska kyse on yrityksestä.
    ------------
    Kuulema homma on vielä keskeneräinen 2 kuukauden jälkeen...

    VastaaPoista
  36. ad Mummo

    Kys. henkilö on netissä olleen kuvan perusteella mainitunlainen.
    Minun asenteeni ei pyöritä mitään.
    En pida ammattiani arvokkaanpana kuin muidenkaan. On olemassa paljonkin tärkeämpiä töitä kuin tekemäni.

    VastaaPoista
  37. Sananvapauteen kuuluu olennaisesti myös oikeus pitää turpansa kiinni. Valitettavan harva käyttää tätä oikeuttaan.

    VastaaPoista
  38. Ad Anonymous Väyrysestä

    Muistelen että Väyrynen kirjoitti ministerinä. Siitä on oma lakinsa, nykyisin nimeltään laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta.

    Tuomioistuimeen asia ei joutunut - tunnen luullakseni kaikki tekijänoikeutta koskevat suomalaiset tuomioistuinratkaisut 1920-luvulta alkaen.

    Ja vaikka oletkin vihainen, älä viitsi kytkeä minua Kanervaankaan.

    VastaaPoista
  39. Borgne-kulta,
    luulen, ettei netissä ole ollut tanssijattaren genitaalikuvia. Ja niistäkin olisi vaikea päätellä, onko sukupuolitautia vai ei.

    Jos netin kuvien perusteella maailmansa rakentaa, yllättävän monella meistä kannattaisi epäillä pikemmin frontaalilohkollista pulmaa.

    VastaaPoista
  40. JarMom:

    "Vaikka ajattelenkin Kanervasta negatiivisesti, niin kyllä kundilla pitäisi olla reissailujensa aikana mahdollisuus rentoutua henkilökohtaisin viestittelyin. Ainut kelle tuo jotain kuuluu ovat lapsensa tai avokkaansa."

    Puhut asiaa. Myönnettäköön. Kuitenkin ja kaikitenkin luulisi ministerin paikalle päässeiden miesten omaavan sen verran logiikkaa, että katsoisivat mihin ongelmavyyhtiin nenänsä/kölinsä työntävät.

    Ja luulisi miesten myös tuntevan nyky "median" (onkohan tuo liian hieno sana?) loputtoman sensaationälän.

    Kanerva on hoitanut ulkoministerin saran ihan hyvin; ei siinä mitään.

    Mutta jos mies jo 3 vuotta sitten teki itsestään tekstiviestipellen, ja jatkaa samalla linjalla Suomen ulkoministerinä (!!) mitään oppimatta; olen valmis heittämään 1. kiven.

    VastaaPoista
  41. Mummo:

    "Catulux,
    sinä olet selvästi perillä omasta asenteestasi. Se on hyvä. Miehen on siis pidäteltävä. Mutta vain seksuaalista haluaanko? Mitä mieltä olet humalaisista? Etovatko he sinua? He ovat toisinaan humaltumatonta pidäkkeettömämäpiä. Saako ministeri juoda? Entä opettaja, pappi? Muistan sinun sanoneen, että ministerin on käyttäydyttävä jotensakin arvokkaasti ja esimerkillisesti asemansa tähden. Mutta eikö hänellä ole vapaa-aikaa?"



    Opettajan pitää olla esimerkkinä nuorisolle nousevalle, joka tarkoittaa sitä ettei kännissä heiluta julkisesti eikä muutenkaan sikailla. Papilla tämä vastuu on vielä suurempi ja piispalla ja ministerillä kolminkertainen.

    Viinaa, tupakkaa ja laulua jokainen saa nauttia yksityisoloissaan niin paljon kuin haluaa.

    Ministerin ei tarvitse olla eunukki eikä niin yliarvokas, että paskantaa marmoria; mutta ministerin täytyy ymmärtää myös , että hän asemansa (joka palkitaan hopialla/kullalla ja vallalla), on saatu suoraan kansalta ja sitä kautta hänen yksityisyytensäkin on jonkin verran meitä mattimeikäläisiä kapeampi.

    Vielä. Parempi on naida kuin palaa ja liha on heikko ja miesten kiima suuri. Viettien täytyy purkautua, mutta jos ministerin täytyy sortua hipshuhhahhei-pornotähteen tai naiiviin ja huomionkipeään kampaajaan;

    niin suosittelen vakavasti molemmille miehille sitä oikeaa....

    tai sitten vasenta.

    Eli Annikkia...tai Kyllikkiä...

    VastaaPoista
  42. Ad Mummo:

    Kyse oli käsittääkseni huuliherppeksestä eikä ganitaaliherppeksestä. Mummo hikeentyi nyt kyllä turhaan. Tai ei ehkä turhaan vaan väärästä mielikuvasta.

    VastaaPoista
  43. Netistä minulle syntyy semmoinen kuva, että 90 %:lla suomalaisista on huuliherpes.

    Niin, ja "Johanna on kaunis, suomalainen nainen, joka on arvostettu Suomen älykköpiireissä". Tämäkin oli netissä.

    VastaaPoista
  44. Voi olla jankkausta, mutta tekstiviesti on samantyyppistä viestintää kuin puhuminen. Nuorisohan on jo korvannut puhumisen pitkälti messenger viestinnällä. Puhuminenkin voidaan tulkita tietysti teokseksi, mutta aika kaltevalla pinnalla ollaan, jos minkä tahansa (muun kuin julkisuuteen annetun) lausuman julkaiseminen tai edes referointi voitaisiin estää väittämällä lausumaa teokseksi. Usein tietysti tuntuu, että oma puhe on runoutta tai vähintäänkin aforismi.

    VastaaPoista
  45. Catulux sanoi:
    "Opettajan pitää olla esimerkkinä nuorisolle nousevalle, joka tarkoittaa sitä ettei kännissä heiluta julkisesti eikä muutenkaan sikailla. Papilla tämä vastuu on vielä suurempi ja piispalla ja ministerillä kolminkertainen.
    Viinaa, tupakkaa ja laulua jokainen saa nauttia yksityisoloissaan niin paljon kuin haluaa."


    Mitäs sanot siihen, että elämä on aina oppimisen kannalta reflektiota ja se on puolestaan paradoksia: kahteen suuntaan meneviä ajatuksia?

    Tämä tarkoittaa sitä, että jos kaikki kulkisi putipuhtaana, marmoria paskantavina suorina, ylväinä ja nolletoleranssia noudattaen ei olisi enää oppimista.
    Elämä pysyähtyisi siihen, että olisimme kaikki (!) patsaita tai kipsipäisiä murmeleita, joille hokeminen olisi ainoa puheen sisältö. Hokesimme ja hokesimme ja olisimme toinen toistamme ylväimpiä. Tämä kylläkin jo muistuttaa minua joistain ryhmistä, mitkä esiintyvät elämässämme. Älä kysy mitä ryhmää ajattelen...

    Eli maassa, missä ei olisi mustaa, harmaata eikä valkoista vaan pelkästään kirkkautta ei olisi enää mitään elämää. Tämä tarkoittaa sitä, että aivomme ja sielumme, jotta se voisi jotain ymmärtää ja jotta se voisi jostain puhua ja tajuta ja näkeä pitää olla kontrastit itsellään, soliphistisesti selvillä. Kun se on jokaisella singulaarilla selvää, eli mistä tunnistaa punaisen, sinisen, valkoisen ja läpinäkyvän osaa vasta tunnistaa se muilla tai muualla. Oppiminen on oma kokemus; pitää olla itsellä ennen kuin voi nähdä se muilla.

    Tämä metafoora väreistä on täreämpi kuin uskottekaan. Tästä värien puutoksesta tulee myös ymmärtämättömyyden puutos. Jos ei ole nähnyt, ei nauranut, ei itkenyt , ei katunut, ei lähes kuollut häpeästä ei tiedä mitä nämä ovat ja missä määrin ulkopuoliset (the other) valehtelee, näyttelee, peittää, soinnuttaa, tarinoi, pelleilee jne jne. Eli vain ihminen, jolla on Kanervan kaltainen voimakas väriskaala sielussa pystyy näkemään ja tajuamaan mm miten erilaiset ihmiset saattavat olla hyviä tai pahoja. Liian putipuhdas ja mammanpoika ei sitä voi nähdä ja maan kannalta se on mielestäni VIELÄ SUUREMPI vaara, kun se, että nämä itsensä Jumalaksi nimittäneet rupeavat juoruilemaan Suomen Ulkoministeristä.

    Paradoksi oppimisen suhteen on siis se, että jotta voisi ihmistieteen nimissä mitään ymmärtää pitää ensin olla asia kokenut. Nyt ei tarvitse kuitenkaan (saman aikakauden aikana) olla niin, että ihan kaikki kokevat ihan samaa kunhan case ja tieto siirtyy sen oikeassa hahmossa eteenpäin. On siis siksi tärkeää, että ihminen, jolla on kaikki väriskaalat sisimmässään selvänä saa niistä myös kertoa tai hyödyntää. Jos ei sitä saa, vaan laitetaan pellen roolin alle tämä valtava tietotaito tai tilapäinen kompetenssi siirtyy hautausmaalle ja kipsipäät jatkavat sokeina.

    Pitää sen takia olla armollinen ja pitää ymmärtää, jos opettaja aikoo olla, että opettajan itse pitää saada kertoa asiat niin, että oikea asia viestittyy. Nyt minulle (olenhan pedagogi) sanottiin, että "voi jumalauta toi ei opi ikinä" ja naurettiin. Tämä filosofien osalta suurimmillaan. He siis käyttivät omaa valtaansa, omaa arvoaan ja uskottavuuttaan mollatakseen pedagogia, joka oivalluttaa tiedot myös heille.

    Tämä on kuin olisi kahdesti tapettu. Ensin kun on tapettu ja saanut ns. nousta kuolemasta ja yrittää kertoa miten tämä oikein oli tämä alkuperäinen asia niin joutuu uudelleen taponuhaksi. Saa siis hävetä vielä sitä, että on joutunut muiden uhriksi ja näin sitten tappavat sillä, että kertoo asiat.

    Kun ei voi suoraan mitään kertoa sillä uskottavuus kun on valmiiksi huono - kukaan ei siis usko mitään - pitää mennä takaperin ja näyttää, että on älykäs olio. Miten sen nyt sitten tekisi? Hmmm pitää siis käyttää paradoksit takaperin, eli mennä pelleksi itse ulos. Kun menee pellenä pelleksi tulee anti-vaikutus eli asia kääntyy toisinpäin. Kansa joutuu miettimään miten tuo pelle nyt uskalsi olla pelle ja samalla osoittaa järkeä kaikessa pohdinnassa? Tuli uusi tenkkapoo mutta nyt filosofit kuolevat itse naurusta, sillä olivathan ehtineet seurata yleistä mestaus-ilmapiiriä ja lisänneet naurunalaisuutta.

    Kunnes laulun kirkkain ääni (tenoori) näyttäytyy ja laulun klimax taittuu.

    Musiikki pysähtyy. Draama vaihtaa sävyä ja mustasta tuli valkoinen. Lumi sulasi lampusta, ulkovalaisimesta, ja teatteri joutuu huomaamaan miten katsojat olivat olleet mukana. Naamarit riisutaan - taustalla on hieman hölmistynyt katse ja samalla helpottunut.

    Pythagoras ymmärsi pituuden ja soinnun välisen yhteyden: kun laulu ei pysähdy sen vaikutus jää päällimmäiseksi. Tämä on tärkeä havainto filosofian kielellä, mutta kuka sitä enää osaa puida koska sitä ei voi tulkita näillä eväillä.
    Tästä syystä Kanerva (Sarkozy, Vanhanen jne jne) tekevät ihmiskunnalle palveluksen olemalla ns. vääriä uskottavuuden osalta.
    Katsotaan koska siitä osataan kirjoittaa oikein. Minähän en saanut, enkä edes nyt saa palvelijankaan työtä. Mutta rakkauden takia kaikella oli tarkoituksensa ja merkityksensä: mutta vain minulle ihmisenä.


    http://images.google.fi/imgres?imgurl=http://brasseur.bastien.free.fr/sambo/loozine/forum/savant-fou.jpg&imgrefurl=http://artofparadox.over-blog.com/archive-5-2006.html&h=500&w=463&sz=55&hl=fi&start=1&um=1&tbnid=F3uJvZjB6VrsXM:&tbnh=130&tbnw=120&prev=/images%3Fq%3D%2Bsavant%26svnum%3D10%26um%3D1%26hl%3Dfi%26client%3Dfirefox-a%26rls%3Dorg.mozilla:fi-FI:official%26sa%3DG


    ja vaikka tähän olisi sopinut jokin intellektuelli sitaatti vanhojen kreikkalaisten mukaan niin en nyt yritä tehdä itsestäni viisaamman mitä olen. Mutta jos joku ei ymmärrä rehellisyyden merkitystä merkitysten tulkinnassa niin jo on tyhmä yksilö mielestäni. Puhukoot sitten mitä vaan uskottavuudesta jne, joka on opittu habitti ja lännen tapa nyrpistää nenäänsä aidolle, autenttiselle olemiselle.

    Ei yhtään ihme, etteivät tiedä mitä rakkaus ON, mitä elämä ON ja mitä eudaimonia ON. Elävät jos ei synnissä suoraan niin ainakin valheista suurimmassa.

    Itsensä valehtelemiselle.

    VastaaPoista
  46. Itseni näköinen (ei-intellektuelli) hahmo, paradoksi siitä, että olen intellektuelli. Oikeeeesti.
    http://artofparadox.over-blog.com/archive-5-2006.html
    (sama linkki kuin tuossa ylhäällä, voiko joku nyt silti sitä uskoa on toinen juttu koska en näyttele sitä laittamalla vieläkään mitään hirvittävän hienoa tai kirjaviisasta loksautusta kuten Veni, vidi, vici tai muita fraaseja. Niitähän voi miettiä loputtomiin silti mitään ymmärtämättä.

    Totuus on aina simppeli, ja sen jälkeen kun sen on joku sanonut se on tietysti kaikkien huulilla: Kyllä moni tajusi, että omena tippuu alaspäin sen jälkeen kun Newton sen oli sanonut. No problem, itse tieto ei ole ongelma, ongelma on sen huomaaminen ja sanominen.

    VastaaPoista
  47. "Kyllä moni tajusi, että omena tippuu alaspäin sen jälkeen kun Newton sen oli sanonut. ...itse tieto ei ole ongelma, ongelma on sen huomaaminen ja sanominen."

    HG:n tarkoitus on oikea, mutta tuo vertaus vähän hämärtää sitä: kaikkihan olivat aina "tienneet", että omena tippuu "alaspäin" - mutta Newton oivalsi, ettei sellaista "alaspäintä" ole olemassakaan, eikä se omena suinkaan "tipu", vaan jokin outo voima vetää omenaa kohti maan keskipistettä.

    (Toinen asia on sitten se, että Einstein suhteellisuusteoriassaan selitti vetovoiman sittenkin olevan olemukseltaan ikään kuin alaspäin putoamista kaareutuvassa avaruudessa.)

    VastaaPoista
  48. Suhteellisuusteoriassa olenkin sikäli hukassa, sillä kvanttiteorian ja suhteellisuusteorian kummankin outo asia on AIKA. Tässä suhteellisuusteoria on näet vahvempi selittävä mutta en osaa näitä avata vielä mutta välillä saan "flashback"-kaltaisia fiiliksiä, miten huomaan, että jokin näissäkin tuntuu aina välillä avautuvan. Pitäisi olla tutkija, mutta toisaalta minun kaikki oivallukset ovat lähes aina tulleet elävän elämän kautta; ei siis laskentapöydän tai muiden teksteistä. Samalla voi jonkun teksti yllättäen avata jotain. Se ei silti tee tekstiä ns. paremmaksi ellei se satu olemaan vanha. Vanhat tekstit ovat parempia lännessä ja se pitäisi olla jo merkki tutkijakolleegoille. Jotenkin ollaan menty ojasta allikkoon tai oltu liian itseriittoisia tutkiessaan maailmaa, että nykypäivän kirjatkin (ainakin kasvatuksen tai psykologian alueilta) ovat jotenkin pyöristäneet kaikki kulmat, tehneet kaiken toistensa kaltaiseksi ympäripyöreäksi litteäksi väittämäksi. Tämä ei ole kritiikki yksittäisille tutkijoille vaan koko tieteen onttoudelle. Minä siis pidän vanhoja (100 vuotta vanhoja) kirjoja erinomaisina edelleen ja mielestäni pitäisi uudelleen lukea 1800-luvun suuret kirjailijat uudelleen.

    Tulkinta pitäisi olla köyhien ihmisten sillä heidän köyhyys ovat teroittaneet heidän silmänsä ja etenkin sisäiset silmänsä vaikka eivät olisi välkkyjä kognitiivisesti tai outputkin osalta.

    Samalla en haluaisi enää opastaa mitään tutkimuksen alueelta sillä minähän en kelvannut mitenkään edes filosofiaan. Silti uskon, että juuri tänään oivalsin jotain aika oleellista tähän samaan asiaan kun luin mitä Applesta sanotaan tutkimuksissa (HS pieni juttu). Minä siis kapinoin sitä, että puhutaan dialogista mutta seurataan ulkomaailmaa kuin esikoululaiset.
    Miksi pitää olla niin hyvä olemaan tanssilattian seuraava osapuoli? MIksi ei voi viedä tanssissa, jos on kuulo ja tahti tallella?

    Ainoa tapa innovaatioyliopistolle on unohtaa kaikki mitä tämän päivän ns. auktoriteetit sanovat ja yrittävät sanoa tutkimisesta. Pitäisi antaa oikeat speksit (se ei tarkoita pellleilyä vaan puitteet) ja sen jälkeen vain tietty vapaus ja tietty realismi. Jos aikoo noudattaa sitä mitä luin, että suuret filosofit siellä (omasta ja äidin mielestä...) aikovat noudattaa olemme todellisessa materialismissa vaikka väittävät poliittisesti toisin. Jos "elämää" aikoo pitää ohjenaan se kääntyy muiden kuolemaksi (the other). Onko se nyt sitä mitä oikeasti ajavat? Tuskin. Mutta miksi en saanut näistä kirjoittaa koska olin jo viestittänyt näitä asioita vaikka kuinka hyvin. Näin innostuksen ja sitten näin tukahduksen. Eilen (yksityisjuhlissa) suuri osa minun ns. ystävistä edelleen luuli, etten ollut saanut paperini ja näinollen he eivät edes sitä kysy. Pitävät sitä niin kiusallisena minun kannalta, etteivät edes kysy! Tämä tarkoittaa, että vääränlainen sääli leviää minun nimen yhteydessä ja pilaa minun mahdollisuuteni nostaa oma lippulaiva. Tämä harmittaa. Olenko siis aina, koko loppuelämäni, tässä bloggimaailmassa ja opastan muita?
    Tuntuu sikamaiselta - ja samalla kaikki on vain inhimillistä eikä kannata syyllistää.

    Sääli on sairautta: kysykää ja olkaa reiluja hyvät ihmiset. Samalla tuo kamala väärä sääliminen ja väärä diagnostisointi juuri tekee sairaaksi. Olkaa siis joskus vähän ihmisiä siinä Jumalan roolissanne, toivoisin. Minä en siis aio kertoa pian mitään vaikka samalla itken, etten saa olla sitä mitä voisin olla.

    Mieheni uskoo taas, että houruilen ja näin hänen tulkinta on aina hänen tulkinta. Hän ei mieti näin kuten minä eikä hän näe sitä mitä minä sillä hän oppii ja seuraa valssissa siinä missä minä vien tangossa. Silti häntä seurataan myös mutta se ei johdu enää samoista asioista. Nämä sananvapaus ja tekijänoikeusasiat ovat moninkertaisia ja vaikeita ja todelliset oivallukset ja älyn suuret juonet eivät tule kirjoista voisin väittää eikä tule siitä, että on PuuhaPete tai kiltti kuuntelija. Tulevat omasta ajattelusta jolla on punainen lanka ja se lanka on kiinnitetty tiukasti rakkauteen.

    Kanervalle kuitenkin tukeni, ei sen takia että pitäsin tuota kohua järkevänä mutta se on silti terveellinen lännnelle, jos se edes sitä tajuaa.

    VastaaPoista
  49. Kemppinen:
    "Saan jättää kommenttisi julkaisematta, koska näet omin silmin, että auditoin eli minulla on valvonta käytössä. Sinulla ei toisaalta ole oikeutta saada kommenttia julki, koska minä päätän siitä."

    Sori että vielä jankutan, mutta syy on alinperin minun. Joudun tarkentamaan. Em. koskee sellaisia blogeja joissa on valvonta käytössä ja se on kerrottu kommentoijille.

    On kuitenkin paljon blogeja, joissa ei ole etukäteisvalvontaa.

    Ts. kommentoijat kirjoittavat kommenttinsa ja blogin pitäjä voi poistaa tai sitten ei blogiin _jo_ näkyville kirjoitetut kommentit.

    Ts. hän poistaa toisen henkisen ja luovan työn tuloksen. Esim. hyvät ja mielikuvitusrikkaat haukkumiset;) Kommentoija menettää luovan työn tuloksensa blogin pitäjän vuoksi!

    Entä hyvien tapojen vastaiset kommentit blogissa? Kuka niistä on vastuussa? Saaja vai lähettäjä jos saaja piruuksissaan jättää oikein kunnon rimanalituksen blogiinsa?

    VastaaPoista
  50. Ad Jami:

    Tolkuta rauhassa, koska kysymys on vaikea.

    Tulkitsen oman blogini sähköiseksi julkaisuksi, jolloin sitä koskee eri laki. Kirjoitan joka päivä ja moderoin. Olen siten rikosoikeudellisesti vastuussa myös kommenttien sisällöstä ja siksi minulla on oikeus ja velvollisuus poistaa sisällöltään rikolliseksi arvioimani kommentti.

    Itse en ihan hevin toisen kunniaa suojaisi, mutta yllytys kansanryhmää vastaan on esimerkki. Olen muistaakseni poistanut yhden "sellaiset ja sellaiset rättipäät helvettiin" -kommentin.

    Vastuu määräytyy muutoin yleisten sääntöjen mukaan eli äkkiäkin vastuussa ovat sekä kirjoittaja että blogin ylläpitäjä, ehä toinen tekijänä ja toinen avunantajana.

    Kommentin julkaisematta jättämiselle ei kommentoija mahda mitään - ei kenelläkään ole velvollisuutta julkaista toisen kirjoittamaa (paitsi eräissä tapauksissa vastine / oikaisu).

    Kommentin muuttaminen ei ole sallittua, jos kommentti on suojattu teos, kuten se kai yleensä on.

    VastaaPoista
  51. Hei,
    Jos lähetän tekstiviestin omasta puhelimesta kaverin henkilökohtaiseen puhelimeen vapaa-ajalla niin saako viestin sisällön näyttää työpaikalla esimiehille/johdolle jos olemme tekstiviestin vastaanottajan kanssa samalla työnantajalla töissä.
    Sama koskee sähköpostiviestiin eli vapaa-ajalla samalla työnanatajalla oleva saako se näyttää viestiä työnantajalle vaikka viestin sisältönä olisi "että olet idiootti pelle paviaani kun sekoilet ja johtajatkin vaikka pässejä". Ja sähköposti lähetetty omasta sähköpostista eikä työnantajan.

    Moni sanonut että haastan oikeuteen henkilön kun vie vapaa ajan viestit "seottuaan lääkkeitten ja viinan voimasta ilmeisesti" esimiesten/johdon nähtäväksi.
    Mihin vastaanottaja/esimiehet/johtajat yksikössä syyllistyvät kun lukevat näitä jos ovat esim.tietoturva vastaavia vaikka töissä ja saako antaa esim.huomautusta töissä kirjallisesti vaikka työnteolla ei mitään tekemistä asian kanssa.

    Siis lähettäjä ja vastaanottaja olivat siis entisiä hyviä kavereita ja lähettäjä tietää toisen kaikki asiat paremmin kuin kukaan muu maailmassa.
    HUOM.Olivat kavereita.

    Toivottavasti tuli asia ymmärretyksi

    VastaaPoista