Konservatiivi...

Kokoomuksen ”dynaaminen konservatiivisuus” uudelleen nimettiin aikoinaan räjähtäväksi säilyketeollisuudeksi.

Meidän keskustelumme on kaunis esimerkki siitä, miten oikeiston ja vasemmiston, konservatiivisuuden ja liberaaliuden tai kukaties ”edistyksellisyyden” erot ovat kadonneet lakattuaan kiinnostamasta.

Bloggeria ajatellen olen kovin hyvilläni, jos sielutaiteellinen kirjoitukseni tuo kommentteja esimerkiksi ulkohuusin rakentamisesta, joihin lisään kiireesti, että reiät on sahattava pystyyn, jottei palveluskunta vetelehdi tarpeillaan.

Se on tällaisen kirjoittamisen autuus. Asian vierestä puhuminen on yleensäkin kovin rentouttavaa.

Keskustelua olen tahallani johdatellut yhä enemmän harhaan. Menneisyyden ajatussuuntaukset eivät antaudu helpolla ymmärrettäväksi, ja se koskee muun muassa kristinoppia ja sosialismia samoin kuin natsismia.

Ymmärrämme ne auttamattomasti omassa kokemuspiirissämme, johon kuuluvat myös voimat. Oikeastaan emme tiedä emmekä osaa edes arvata, mikä ihmisiä kulloinkin kuljetti.

Aatteet sellaisina kuin ne on merkitty kirjoihin ja kansiin ovat korkeintaan roskia virran kalvolla, ja eräät aatteet ovat myrkyllisiä aineita.

Silti: minun kirjoissani menneen vuosisadan suurin konservatiivi oli Lenin, ja hänen kanssaan kilpaili Stalin.

Käsitän konservatiiviksi henkilön, joka pelaa historian kanssa nollasummapeliä. Ajatus proletariaatin diktatuurista on paitsi älytön myös aika vanha. Katolinen kirkko ryhtyi paahtamaan ja pariloimaan sen aatteen kannattajia jo 1200-luvulla. Heitä olivat mm. ”Lyonin köyhät” ja lukuisat kataarit, joita nimitetään usein lyhyesti kerettiläisiksi eli harhaoppisiksi. Lukuisissa talonpoikaiskapinoissa oli sama aate.

Se ajatus, että otetaan herroilta rahat ja pannaan itse maailma parempaan kuntoon, on puhtaasti systeemin sisäinen. Pakassa on edelleen 52 korttia, ja se, että kuvakortit jaetaan uudelleen tai valtti määritellään toisin kuin ennen, ei luo lisää jaettavaa.

Meikäläisillä sosialidemokraateilla on ollut vähän saman suuntainen tapa ajatella.

Kasvuaate, jota osa oikeistostamme kenties ihannoi Chicagon koulukunnan virheelliseksi osoitettujen taloudellisten oppien merkeissä, sivuuttaa etenkin sen, ettei yksikään puu kasva taivaaseen asti ja että ihmisten maailma voi hyvinkin mennä rikki, jos eriarvoisuutta ei vastusteta.

Jotain muuta kuin konservatiiveja ovat opettajat ja lääkärit.

Puollan konservatiivisia menetelmiä kirurgiassa radikaalien sektioiden sijasta. Tuossa konservatiivisuudessa on se vahva puoli, että se antaa elimistön omille voimille suurimman mahdollisen sijan uudistaa ja parantaa. Se toisin sanoen edistää kasvua.