Joku pätevämpi voisi laskea, oliko meillä Suomessa ”miespullistuma” ennen kansalaissotaa. Minulla on käytettävissäni lääneittäiset väkilukutilastot vuodesta 1865. Näyttäisi siltä, että parhaassa sodankäynti-iässä 1918 olleiden määrä oli kasvanut erittäin merkittävästi.
Numerosarjat saa muuten suhteellisen vähällä vaivalla tilastokeskuksen verkkosivuilta.
Se on sanomattakin selvä, että tappeluikäisten määrä oli 1970-1976 aivan epätavallisen suuri. Tappeluiäksi katson taannoisen lehtiartikkelin mukaan 15-25 vuotta. Kansalaissodan kenttä- ja valtiorikosoikeuksissa kuolemaan tuomittujen keski-ikä oli alle 20 vuotta.
Jatkan muutenkin perustelujen täydentämistä eli suomeksi selittelyä.
Kansa- ja oppikoulua tai nykyisin peruskoulua ja yliopistoja koskenut eilinen kahden kulttuurin väitteeni aiheutti ristiriitaisia kommentteja.
Se mitä kukaties aiottiin, poikkeaa paljon siitä, mitä todellisuudessa tehtiin.
Kansakouluissa oli ratkaistava vuodesta 1919 ongelma, mitä tehdä kaikille punapenikoille tai sellaisiksi epäillyille. Otaksuisin että ainakin usko kansan syvään viisauteen ja jaloihin ominaisuuksiin oli opettajakunnan piirissä saanut kolauksen.
Opettajat olivat, sikäli kuin päätyivät taisteluihin, miltei poikkeuksitta valkoisia – toisin kuin jääkärit, joissa oli punaväriäkin, vaikkei sitä mielellään muistella.
Hyvin punaisten perheiden lapsien päätyminen yliopistoon oli välirauhaan 1940 asti tiettävästi erittäin harvinaista.
Lisäksi ilmapiiriin ja käytäntöihin vaikutti seikka, joista meistä moni tuntee vieläkin luissaan.
Tämä on minun väitteeni. Älkää uskoko sitä.
Mielestäni maan talous ja ennen kaikkea kulttuuri oli komeassa nousussa ennen kansalaissotaa ja vielä pari vuotta sen jälkeen. Esimerkiksi kirjallisuus ja varsinkin suomenruotsalainen lyriikka hipoi maailman kärkeä. Ja oli se Sibeliuskin oikeasti eritäin merkittävä säveltäjä.
Noin vuonna 1922 eli ns. jääkärikapinan aikaan tai sen seurauksena maan sivistyselämä saavutti putoavan kassakaapin lentoradan. Ulkomaiset suhteet taantuivat. Ilmapiiri kiristyi. Avoimuus uudistuksia ja muutoksia kohtaan väheni. Erikoisen ongelmalliseksi osoittautui suomalainen rasismi eli ryssäviha, jota puhistiin ensin koko 20-luku, ja sitten vuonna 1930 pahaksi äitynyt oikeistoliikehdintä fasistisen korostuksin. Tasoittuminen alkoi noin 1937, kun Svinhufvudista oli päästy eroon, mutta ulkopoliittinen naivismi sotki pelin. Mistä me olisimme sitä ulkopolitiikkaa ehtineet oppia. Sivistyksen hedelmät – esimerkiksi kansakoulu – rahoitettiin suuriruhtinaanmaassa, jolla ei ollut ulkopolitiikkaa eikä armeijaa. Merkittävä säästö.
Suomalainen esivalta oli niskan päällä sotien välisen ajan. Siitä voi kiittää luojaansa kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että parlamentaarinen demokratia silti säilyi, jollain tavoin. Suomalaisen esivallan värit olivat sinivalkoiset ja puoluekanta maalaisliitto tai oikeisto.
Maalaisliitto oli Santeri Alkion johdolla erikoisen kiivas suhteessaan ryssiin. Minulla on hihassani muutamia Alkion sitaatteja, joita taatusti ei kaiverreta kuparitauluihin keskustapuolueen puoluetoimistoon.
Olen juuri lukenut Teknillisen korkeakoulun historian ja silmäillyt samalla Helsingin yliopiston historioita.
Myönnän avoimesti, että ällistykseni näiden yliopistojen sangen heikosta tieteellisestä tasosta oli aivan aitoa. Tsaarin aikana meillä oli ollut muutamia kansainvälisen tason matemaatikkoja, ja A.I. Virtanen ja muutama muu olivat oikeasti eteviä, mutta voi miten vähän heitä oli!
Ellen olisi niin valitettavan vihamielinen neuvostokommunismille ja sitä lähellä olleille suuntauksille, sanoisin että Suomi itsenäistyi sisäisesti ja nousi omille jaloilleen 1945 eikä 1917. Suuri paradoksi on, että ulko- ja puolustuspoliittisesti olimme tietysti Neuvostoliiton satelliitti.
Koulutuksen ja kahden koulukulttuurin kannalta uudet vaikutteet tulivat anglosaksisesta maailmasta. Fullbright – Asla –apurahoitus oli hyvin tärkeä. Lisäksi muutamat tutkijat, joita en viitsi mainita nimeltä, tekivät salaa merkittävää tutkimustyötä Yhdysvaltain armeijalle viimeistään 1950-luvulta.
Mutta ainakin minun opettajani olivat kansakoulussa, oppikoulussa ja yliopistossa henkilöitä, jotka olivat saaneet ratkaisevat vaikutteensa sotien välisen ajan Suomessa.
Kummako tuo sitten…
kORJAA KIRJOITUSVIRHE: oPETTAJAT OLIVAT VALKOISIA!
VastaaPoistaPekka S-to.
Yhteiskunta on laiminlyönyt koulutuspolitiikassaan yhteiskuntavastuun – se on siirretty työntekijälle itselleen. Tieto on muuttunut vuorovaikutteiseksi resurssiksi - vallan välineeksi. Kenen? Kannustus- ja palkitsemisjärjestelmä on räätälöity pienelle huippujoukolle joiden osuus yritysten tuloksessa on pienempi kuin keskitason työtekijöiden. Yritysten yhteiskuntavastuuta ei ole – ennenkuin se on liian vastuutonta.
VastaaPoistaAd Anonyymi: - kiitos, korjasin.
VastaaPoistaTörhösen Raja 1918-elokuvassa oli muutamia huomioita, jotka kuvittavat mielessä mukavasti tätäkin kirjoitusta.
VastaaPoistaMutta tuo 1920-luku, jossa ei ollut yhtään tärkeää vuosilukua.
Vuoden 1918 jälkeenhän tulee suoraan 1939, 1952, 1956, 1981 ja sitten Lordin voitto...
1920-luku on monella tapaa mysteeri, vaikka keskeiset muistelmat, lähes kaikki säilyneet lyhärit ja sen semmoiset on katsottu ja luettu.
Siihen tekisi mieli kirurgin veitsi upottaa. Siis mahdollisimman huonoa vertauskuvaa käyttäen.
Neljässä vuodessa suostun tuhatsivuiseen, jos joku maksaa.
Ad Sedis:
VastaaPoistaOma kummasteluni alkoi Relanderin päiväkirjoista, vaikka hänen merkintönsä ovat oudon pintapuolisia.
Epäilen kuitenkin yhä vahvemmin, että 1922 jääkärikapina itsemurhineen ja erottamisineen oli erittäin iso asia.
Kulttuuriyhteyksien kannalta Venäjän yhteyksien katkeamisen lisäksi Saksa oli siinä kunnossa kuin oli eikä Englannilla ollut mitän tarvetta myötämieleen.
Vertaan aina mielessäni Järnefeltiä ja Ahoa, Lehtosta ja Leinoa, jotka istuivat kielitaitoisina keskellä Pariisin taiteilijapiirejä, Waltariin, Lauri Viljaseen ja vastaaviin, jotka tulivat samaan Pariisin kymmenen vuotta myöhemmin joka suhteessa juntteina.
Praktiikassani olen ollut huomaavinani, että rikosasiakkaiden töheltäminen loppuu tai ainakin laantuu merkittävästi 30 ikävuoden pyykilllä. Jos se ei silloin lopu niin se ei lopu kuin hautaan.
VastaaPoistaIkäpyykin havaitseminen vaikuttanee kuolemattomuuden tunteen häviämiseen.
Näissä tapauksissa olen havainnut introspektion kehittymisen olevan tärkeän. Ihmiselle kehittyy sisäinen monologi. Daimonistakin voisi ehkä puhua.
Tämä siirtymähetki on merkittävä myös siksi, että tuon sisäisen äänen voi taitava manipuloija ottaa haltuun ennen kuin se itsestään syntyy.
Minä muuten luotan oppipoika-opetukseen, jossa poika/tyttö saa itse valita opensa kuin myös opetettavan asian. (jälkimmäiseen tosin voitaisiin vaikuttaa ulkopuolelta käsin, mieluiten luonnon taholta)
VastaaPoista"Hyvin punaisten perheiden lapsien päätyminen yliopistoon oli välirauhaan 1940 asti tiettävästi erittäin harvinaista."
VastaaPoistaNiinin veljesten isä oli ollut punakaartissa, eikä poikia ollut alunperin tarkoitus laittaa edes oppikouluun. Yksi pojista tuli sitten tapaturmaisesti kyvyttömäksi rehelliseen työhön, ja lopulta kaikki veljekset päätyivät professoreiksi. Harvinaista ehkä, ei missään tapauksessa tavatonta.
Kommentoin tässä eilisiä: minusta suomalainen koululaitos on aika hyvä, tasapuolinen ja oikeudenmukainen, vaikka itsekin sitä poikapullistuma-ikäisenä kritisoin. Kapinoidakin sai aika vapaasti ja ilman sen pahempia seurauksia.
VastaaPoistaJos se "jako kahteen" tapahtuu yläasteella (ja huom! ei silloinkaan konkreettisesti, vaan omissa asenteissa), niin on se nyt ihan helvetin paljon parempi kuin että se tapahtusi syntymähetkellä (kuten sivistysmaissa).
Ja vaikka en halua puolustellakaan suomalaista yhteiskuntaa 20- ja 30-luvuilla, niin eiköhän meidän rasismimme ja fasismimme ollut aika haalistunutta (tuontitavaraa?) verrattuna näihin mahtimaihin. Löytyykö Euroopasta maata, jolla olisi niiltä ajoilta puhtaat jauhot pussissa?
20-luvulla Tulenkantajat avasivat ikkunat Eurooppaan. Ja Paavolainen kommentoi tuoreeltaan ja asenteeltaan täysin asiallisesti 30-luvun loppupuolen "pohjoista ulottuvuutta" nousevassa Natsi-Saksassa. (Vastaavaan rehellisyyteen esim. taistolaiset eivät kyenneet koskaan.) Ruotsissakin mitattiin samaan aikaan kalloja rotupuhtautta vaalittaessa.
Me taidamme vain uskoa turhan helposti muiden jälkiviisaat väitteet, että heidän luonaan asuu suurempi viisaus, oikeus ja totuus?
Entäs Olavi Paavolainen?
VastaaPoistaLukeutuihan hän niihin reppanoihin jotka avasivat räppänämme Eurooppaan. Toki hän yksityiskirjeissään tunnusti (Paris, 1927) että briljeeraa kokemuksillaan... ("Syntisessä yössä" rypeminen tarkoitti että kävi "Moulin Rougen" vessassa vetämässä käteen? Ja keskustelu "maatalouspolitiikasta rahvaan kanssa" tarkoitti sitä, että pyysi tarjoilijalta lisää pullaa.)
Ps. Arvostan O. Paavolaista! Ei tarvitte kun roudata liiat adjektiiviattribuutit pois, niin hänen Saksasta, E-Amerikasta ja Venäjästä kirjoittamat opukset ovat yhä... tietysti aikaansa sidottuja, mutta... no, upeita. Aikalaistodistuksia.
Itseäni on ihmetyttänyt monet pikkukoulut landella. Opettajalla voi olla yhtä aikaa kolme eri-ikäistä luokkaa opetettavanaan. Käytännössä yhdelle luokalle on silloin aikaa keskimäärin 15 minuuttia. Yhdellä luokalla saattaa olla vain yksi tai kaksi oppilasta. Opetusvälineet ja tilat ovat myös erittäin alkeelliset.
VastaaPoistaMulle ainakin tulee fiilis, että ollaan lähinnä leikkikoulussa, jonne lapset on säilötty pois kotoa. Oppiminen on toisarvoinen asia. Ja vanhemmat haluavat pitää kynsin hampain kiinni kyläkouluistaan.
Suomalainen rasismi eli ryssänviha:)
VastaaPoistaTähän kommunistien ja stalinistien lanseeraamaan käsitteeseen näyttää professorin ja monen muunkin tietämys itsenäisyytemmme alkuvuosikymmenistä tyhjentyvän.
Vai kertooko se myös suhteellisuudentajusta tai sen puutteesta. Näet samassa kirjoituksesta kun jääkäreistä löytyy punaväriä.
Sehän se oli olennaista ja leimallista. Vähän väkisin kaivettua politrukki Lackmanin kirjoista.
Ta sitten taitaa olla takki ja pajatso tyhjä, kun provoon vain pystyy.
Sisäinen ääni tulee ennen ulkoista sanoo Vygotskij. Lapsi puhuu ensin itsensä kanssa outoja ja täysin epäloogisia "höpinöitä" eli kehittää alle kaksivuotiaana sanontoja, joiden merkitys on olemassa lapselle itselleen. Jos joskus tarkkailette pientä lasta joka leikkii, hän voi keskittyneenä puhua niin hassuja asioita, joille hän itse nyökkää ja vastaa jne. Sisäinen ääni tulee ensin, eli käsityskartta alkaa tästä vuorovaikutuksesta. Sitten vasta tulee oikea kommunikaatio, jolla on merkitystä muille ja interaktiivisesti.
VastaaPoistaMutta mitä me teemme tälle vaiheelle kun hätyttelemme lapsia olemaan ns. sosiaalisia liian aikaisin+ Kun emme anna aikaa oppimiseen ja kielen muodostukseen.
Mitä teemme kun riistämme lapselta hänen turvallisuuden tunteen jo alle kolmivuotiaana? Hänestä tulee kuuliainen ja sosiaalinen (Kalland) mutta tuleeko hänestä reflektiivinen itsensä osalta? Tämä on hyvä kysymys, josta ystäväni GS on oivaltanut hyvin paljon tieteen kannalta. Hän on yrittänyt kuten minä saada äänensä kuuluviin, mutta koska häntä ei olla "kestetty" kuten minuakaan hänenkin kauneimmat oivallukset ovat viety ja varastettu ja suorastaan istutettu muiden suihin. Hänen sukunimensä on sama kuin meillä suuri kansallinen pedagogi. Nyt hänellä on hätä eikä hänen hätäänsä nähdä vaan häntä huidotaan sivuun ja ymmärrän jo hänen tuskansa. Hän näkee kuten minä miten asiat menevät eikä voi sille enää mitään, että hän on ruvennut sekä aggressiiviseksi että huolimattomaksi. Hän ei sitä OLE.
Hän on erinomainen mutta jonkun pitäisi osata kuunnella ja kunnioittaa sitä, joka puhuu. Vaikka on vanhoja kalavelkoja ko. suvun kanssa, ne eivät ole HÄN. Ystäväni, tämä kestävä ja minunkaltainen nainen on kamppaillut ehkä minuakin enemmän sillä minulla oli aikaa (en ole päivätyössä) mitä hänellä ei ole. Hän on joutunut prässäämään itsensä päivätyössä matalapalkkaisena ja sitten iltaisin yrittää. Samalla hänen kuten minunkin lähipiiri kannustaa miesväkeä ja ihan kaikkea muuta kuin tätä rohkeaa naista itseään. Hänelle suon kaikki kunnian. Omalle bestikselle sen sijaan en voi kun suoda surullisen ajatuksen: kas kun hän ei minua tuntenut ja kas kun hän ei ole ikinä halunnut omaa itseään laittaa milloinkaan likoon mutta nyt kun minä olen häntäkin kiittänyt niin hän nousee ja rupeaa ottamaan (ilman mitään syytä) vastaan kiitospuheita hyvästä pedagogiikasta.
Tässä minun pitää sanoa, että yhteiskunta todella arvioi päin helkkaria. Tämä toinen nainen ei siis ole ikinä tehnyt hyvää vaikka on osaava siitäkin puhua. Ei ole mtään riskeerannut mutta istunut kaksikymmentä vuotta kanssani ja pohtinut kaikenlaista. Hän on joskus tyrkännyt minulle, että minä voisin sanoa sitä tai tätä. - Sano itse, olen hänelle aina vastannut. Mutta sitä hän ei ole halunnut. Hän ei ole myöskään ottanut vastaan ylennyksiä, joita hän olisi voinut saada. Hän ei ole rohkea. Hänenlaisia on maamme täynnä: kyllä kaikki tietävät teoriassa miten asiat voisi olla tai pitäisi olla, mutta miksi ne, joiden ääni nousee ja kertoo sen saa koiranpäät ja ne, jotka odottavat vain osakkeitteinsa nostoa sitten pidetään arvossaan?
Samalla suon tällekin (ehkä vähän raukkamaiselle tyttöfrendille) hieman huomiota ja ehkä palkintojakin mutta hey, c'mon - kuinka paljon hänkin on oppinut juuri minun tarinoitteni kautta ja siitä, miten kerron miksi sanon niin tai sanon näin. Hänhän on ollut se, joka on minua vuosikymmenet kuullut ja samalla hän ei itse ole auttanut ikinä vaikka on istunut piireissä, joilla olisi ollut myös sisäistä valtaa.
Ei auttanut, ei mitään. Ostivat minulle punaiset kumisaappaat kun valmistuin yliopistosta ja sen jälkeen (kun kunnia on viety oman maun mukaan) ruvetaan kysymään olenko minä SAIRAS?
Koska siinä kohtaan ehkä havahtui että oli sittenkin ns. myynyt bestiksen ottamalla parhaimmat stoorit, oivallukset, kasvatusideologiat jne minulta. Mutta ei hän osaa silti näitä asioita, koska hänen koulutus on 30 vuotta sitten ja aika pragmaattinen. Ei kykene puhumaan abstraktion kieltä, vaikka minä kykenen suoltamaan abstraktiot 13-vuotiaan korviin. Hän, tämä bestis, joka ei enää voi sitä olla, sanoi minulle jossain vaiheessa, että hänen mielestä opettaja voi napata minkä teorian tahansa kun opettaa...
....ja tämä oli minulle ihan samanlainen juttu kuin tuo Jussin vai oliko se Catuluxin höpinä noista Chomskyn musiikkiohjelmista.
Kyllä kuulee kun tietää. Asiantuntija vaan kuulee, että just-just nyt ladataan Chomskyn musaa noissa piireissä.
Minä siis pidän itseäni teoreetikkona ja siksi akateemikkona. Minä kirjoitan väärin, muistan nimet väärin ja olen tosi tyhmä eli oppineisuus on vain pieni reuna. Kun alkaa osata jotain rupeaa kanssa tajuamaan, miten vähän osaa. Mutta en nappaa ilmaiseksi muiden osaamiset, mollaa heitä sairaiksi ja sitten ylväästi kiillotan raamini väärässä auringonpaisteessa. Sitähän psykopaatit tekevät, jotka palkkaavat tarkkuudella ja potkivat ne, joiden osaaminen on omaa napaa suurempi. Se on sitä pudotuspeliä mistä Pirkko Saisio (huom nimi) eilen puhui.
Mutta tässä oli siis vain elävästä elämästä niitti, eli voisimme vähän katsoa kuka saa rahat ja mammonat ja kuka todella toimittaa tiedot.
Minä olen vain ja ainoastaan antanut tietoa viimeiset 10 vuotta ja joka kerta minut on potkittu ulos sillä uskomukset ja vanhat kummat stoorit ovat ilmeisesti tärkeämpiä opettajien aivoissa kun oppilas itse ja hänen omat aikaansaannokset? Tästä rupeaisin olemaan jo huolissaan.
Miksi näin on? Senkin voisi kertoa, mutta en tässä. Se on Kemppisen helppo analysoida, jos miettii miten suomenruotsalaiset ovat aina ennen olleet pärjääviä: olikohan niin, että ennen - kun palveltiin Kirkkoa ja Kungingasta - palkittiin siitä, että oli kuulias ja suoranainen instrumentti kuninkaalle. Ei siis oltu itsenäisiä vaikka puhe kuulostaa mahtipontiselta ja terävältä ja jopa diivalta kun vertaa suomenkielisiin, joille hapuilu on kuten minulla.
Mutta minulla on todella korkea johtajuus; ei vaan ole uskottavuutta tässä alistuneiden maassa?
Kuka huomaa erot?
Paitsi oppi- ja kansakoulun dualismia oli peruskoulun alkuvuosina vielä jako perus- ja kansalaiskouluun. Tottahan kansalaiskoulu oli käytössä jo kansakoulunkin aikana, ja siitä se jäikin vielä muutamiksi vuosiksi peruskoulun rinnalle. Monasti oli niin, että k-puolen pojat yhteisessä koulurakennuksessa olivat monissa käytännön hommissa, esimerkiksi käsitöissä, tavan tasapäistettyä peruskoululaista parempia. Opintosuunnitelmakin oli siihen suuntaan painotettu. Peruskoulussa oppiaineina oli kuvaamataito ja musiikki, k-puolella piirustus ja laulu. Vuoroin kumpaakin joukkuetta opettaessaan taidemaisteri sitten soveltautui aineen mukaan.
VastaaPoistaHuikeita tyyppejä oli kansakoulunopettajissa 1950-luvulla, kun armeijasta työttömiksi jääneitä kapiaisia koulutettiin pikatahtia kansankynttilöiksi. Eräässäkin pikkukylän koulussa saattoi päivä mennä ulkona sulkeisissa tai tulenjohtoteltan suuaukon suuntaa ja lähipuolustusasemia määritettäessä. Eipä silti, yksi keskikoulunkin rehtori oli tunnin alkajaisiksi todennut oppilailleen, että jos hänellä olisi kotimainen m 64 konekivääri pöydällään, yksikään ei kerkiäisi ovelle asti, saati ulos. Mutta se oli hurttia huumoria silloin se.
Ad Anonyymi (punaisten professorilapsista) -
VastaaPoistakokeilin taas tätä vaikeaa ajoituskysymystä. Punakaartilaisten lapset saattoivat päätyä ylioppilaiksi aikaisintaan 1936.
Jäi mieleeni pyörimään, kun joku nukke-elokuvatekijä sanoi olevans "punakaartilainen neljännessä polvessa". Jos hän tarkoitti että neljännessä polvessa on punakaartilaisia, mikä on eri asia, luulisin että ainakin puolella nykyisistä yliopistomiehistä on. Esimerkiksi minulla.
Ad "Anonyymi sanoi" - olet kyll kirkkaasti väärässä. Ryssänvihasta alkoi kirjoittaa ei-bolsevikki Klinge 1972.
VastaaPoistaItse opin nämä asenteet iosisältäni, joka oli Inkerin suomalainen (ei siis inkeriläinen) ja venäjäntaitoinen. Hän pani pahakseen sen, että Tsheka surmasi ja siirsi Siperiaan sisarukset, äidit, serkut jne.
Tietämystäni itsenäisyyden alkuvuosikymmenestä kuvaisin hyväksi. Tai on minulla siitä paperitkin.
Onko Sinulla?
Oletko muuten lukenut Max Engmanin uuden kirjan "Raja: Karjalankannas 1918-1920"?
Jääkäreiden taustoista en muista niinkään Lackmanin kirjoittaneen - sen sijaan Lauerman paksun kirjan luin jo 60-luvulla. Häntä eivät ainakaan jääkärit nimitelleet politrukiksi.
Kemppinen on nyt hyvä, ja ajattelee pikkuisen. Läheskään
VastaaPoistakaikki punakaartilaiset eivät olleet lapsettomia. Risto Niini oli syntynyt 1907 (muiden veljesten syntymävuosia ei pikainen googletus löytänyt), mutta se ei mitenkään estänyt hänen isäänsä kuulumasta punakaartiin. Risto Niini siis mitä luultavimmin päätyi yliopistoon pian 20-luvun puolivälin jälkeen.
Irrota ympäristösi kylmät sormet iholtasi, HG, valjasta tietosi, älysi ja kaikki aistisi ja kirjoita kirja!
VastaaPoistaAd Anonyymi - ja mikä erikoisinta, Risto Niini oli jatkosodan ajan päämajan tiedusteluosaston palveluksessa ja sodan päättymisvaiheessa Stella Polariksen asioissa mukana, tavalla tai toisella.
VastaaPoista- - -
punakaartilaisuus ja "punikkiveri" ovat tunnetusti sattuman ratkaisemia asioita, esimerkiksi niin päin, että meillä oli ympäri Keski- ja Pohjois-Suomea kovia työväenliikkeen miehiä, jotka pysyivät kansalaissodan ulkopuolella.
Sitä vastoin "säätykierto" on hiukan täsmällisempi. Paradigmaattinen tapaus on kansleri Gustaf Komppa, joka oli vosikan poika Viipurista.
Kauan ennen häntä Lorenz Lindelöf, suomalaisen talonpojan pojanpoika, kohosi ruotsinkieliseksi aatelismieheksi ja Euroopassa tunnustetuksi matemaatikoksi ja hänen poikansa vielä tunnetummaksi.
nämä herrat tulivat jostakin mieleeni kun otit puheeksi tuon laskemisen ja jos nyt viitsii tai ehtii noita linkkejä lueskella, niin aika mukavan ajankuvan sieltä ainakin löytää, varsinkin tuon Heikki Wariksen yhteydessä
VastaaPoistaWestermarck
http://www.filosofia.fi/node/2420
Uno Harva(sta hiukan)
http://www.soc.utu.fi/laitokset/sosiologia/laitos/historia/
Heikki Waris
http://www.valt.helsinki.fi/staff/jproos/waris.htm
Mulla on sellainen kirja tässä kun;
Anu Hakala Housukaartilaiset - Marian punakaartin naiskomppania Suomen sisällissodassa
Siitä saa ainakin vähän väriä tuohon "miespullistuman" analysoimiseen
;)
"Sotaista kamppailua rintamalla pidän sitä vastoin miehen yksinomaisena oikeutena ja velvollisuutena. Tämä mielipide on minussa vakiintunut niiden monivuotisten sotaretkien aikana, jolloin minäkin olen ollut tilaisuudessa tutustumaan naispataljooniin ja olen minä huolimatta niiden osoittamasta urhoollisuudesta tullut yhä lujemmin vakuutetuksi niiden sopimattomuudesta sotilaalliselta kannalta katsottuna."
Mannerheim
(ja kun tuo asevelvollisuus ei pakollisena vielä tänäkään päivänä koske noita naisia - niin kysyisin ohimennen, että - olisiko siihen sitten joitakin selviä syitä - muitakin kuin ns biologisia - osaahan ne ajaa autoakin)
kielilaki taisi myös jotakin merkitä 20-luvun sivistyselämässä:
Heikki Ritavuoren murha 14.2 (1922) ja 1.6. vanha kielilaki kumottiin.
vaikka riita jatkui ja huipentui sitten vuoden 1934 lopulla kysymykseen Helsingin yliopiston kieliolojen järjestämisestä
eli ei ole oikoista suhdetta radikalisoitumiselle
että ei pelkästään se punikin tausta, jos sinne yliopistoon oli haluja ja kykyjä yrittää
ja
Eurooppaa vaivasi muutenkin aikamoinen umpioituneisuus molempien maailmansotien välillä, siis että ei kai se pelkästään Suomea koskenut, se, että vuorovaikutussuhteita ei juurikaan ollut.
Ryssänviha on kyllä sikäli outo juttu, etten koskaan ole päässyt perille sen syvyydestä.
VastaaPoistaUkkini, tappeluikäisenä punainen, hiippaili vanhuudessaan tämän tästä rappukäytävään kurkistelemaan, joko ryssät sieltä hyökkäävät. Syvimmät sotamuistot täytyivät kuitenkin olla hänellä vuodelta 1918, koska myöhemmissä sodissa hän ei ollut rintamalla.
Äitini, evakko, pelkäsi aikuisenakin talvi-iltoina maalla, että huusimatkalla hangesta pompahtaa aseistautunut venäläissotilas.
Ekalla luokalla (1977) edessäni istui tyttö, jonka vaatteiden väitettiin haisevan ryssältä. Käpylässä asui muitakin epäilyttäviä ihmisiä. Esimerkiksi kommarien nimet lausuttiin madalletulla äänellä ja maailmankatsomus mainittiin jälkikäteen, jos semmoinen kävi kylässä. Mutta pahaa ei ollut heidän poliittinen kantansa vaan sen äärimmäisyys.
Ryssiä on kuulkaa vieläkin koulumaailmassa. Tosin ihan kaikki nimitystä käyttävät eivät ole koskaan kuulleetkaan esimerkiksi Neuvostoliitosta. Hyvässä lykyssä joku saattaa olla yhtaikaa ryssä, neekeri ja huora.
Ad Kariav
VastaaPoistaToisaalta tapasin 80-luvun alkupuolella tällaisen pikaisesti opettajaksi koulutetun rintamaupseerin Kontiolahden ala-asteella lyhyen sijaisuuden aikana. Hän oli viimeisiä vuosia rehtorina ja aivan huippupedagogi. Joulujuhlaa valmistellessa harjoitutti kolmeäänistä esitystä tyttötrion kanssa harmonilla suvereenisti säestäen. Ilahtui, kun sai värvättyä minut ohjaamaan joulujuhlaesityksen ja keskusteli kiinnostuneena teatterista yms. Sijaisuuden lisäetuna oli välitunneilla esitetyt asiantuntevat arviot naapurissa olevan Jääkäripataljoonan sotaharjoitusten ongelmista ja pataljoonan komentajan kyvyistä. Samoin tarinat veteraanien seminaarikurssilta: Rehtori oli tavannut vanhan tulenjohtajansa kurssilla ja nauroi yhä vesissä silmin tulenjohtaja evp:n vetämää askartelua ekaluokkalaisille. Tärkeintä kuitenkin oli se, että oppilaat selvästi viihtyivät ja etenkin oppivat erinomaisesti.
hg: pitää varmasti paikkaansa mitä kirjoitit. Mutta vaikeista oloista lähteneelle ihmiselle on nuorena helpompi sulkea tuo sisäinen ääni kuin kohdata todellisuus. Ihmisen psyyke keksii kaiken laista itseään suojellakseen.
VastaaPoistaToisekseen todellisuuden hahmottaminen ja sellainen sisäinen monologi jota kreikkalaiset kuvailivat daimonikseen ei ole ihan sama asia.
"Tsaarin aikana meillä oli ollut muutamia kansainvälisen tason matemaatikkoja - -." Suomessa ei ole koskaan ollut tsaaria vaan Keisari ja Suuriruhtinas, minkä voi helposti todeta esimerkiksi mistä tahansa keisarivallan ajan suomenkielisistä virallisista papereista. Tsaari-nimityksen käytön Venäjällä lakkautti jo Pietari Suuri vuonna 1721.
VastaaPoistaJos kirjoitan kirjan, se on hyvin lähellä tätä: http://www.naomiklein.org/main
VastaaPoistaeli tuhokapitalismin tapahtumat oman elämän kautta katsottuna. Samalla pitää muistaa, että en itse ole kapitalismia vastaan sellaisena kun se teoriana oli ajateltu arvonmuodostuksen osalta. Mutta raha ja Maailmanpankki ja monet uskomukset, joiden juuret ovat kaukana oikeudenmukaisuudesta vievät asioita politiikkaan, josta me olemme osana. En silti kirjoittaisi faktakirjaa enkä bestselleriä vaan ainoastaan oman elämän omituisuudet koska mitkään todelliset asiat eivät puolla sitä mistä ihmiset uskovat. Kun on joka kerta ihan lyhyessä ajassa tehnyt sen mistä saa palkkansakin ja nostanut huomioarvoa, vienyt paljon eteenpäin mutta samalla ihmetellyt ääneen miten voi olla peiton-alla meneviä prosesseja joista kukaan ei tiedä saa vain Koiranpään. Se johtuu siitä, että ne, jotka eivät ymmärrä mitään pelkäävät ja ne, jotka ymmärtävät tajuavat, ettei asialle voi ihan heti mitään. Silti tapahtuu paljon oikeaan suuntaan ja se laaja talousopillinen indoktrinointi (Friedman) jota syötettiin koulutusten kautta on ollut liian paksua kenenkään ymmärtää. Meidän ekonomit ja tekniikan professorit sen varmasti jo tänä päivänä ymmärtävät. Ovat suuria ja pohjaantuvat uskoon, joka ei ole helppoa selittää sillä se koskettaa juuri näitä perustavia näkemyksiä ihmisyydestä, hänen oikeuksiiaan olla sosiaalinen ilman keinotekoisia ryhmäpaineita, hänen seksuaaliset oikeudet, hänen identiteetti ja kielioikeudet, hänen oikeus holistiseen koulutukseen missä ei pimitetä tietoa sen takia, että jotkut kokevat nousevansa muiden yläpuolelle tiedon avulla jne jne.
Minä uskon siis, että Berlusconin kaltaiset miehet, joiden seksuaalisuus on kuulemma tyyppinä vahva on samalla vääränlainen vahva minun mielestä. Jos mies ei aio ymmärtää, että on oikeasti hätä ympärillä, jota peitetään ns. nollatoleranssin avulla (siivotaan pois silmistä voisi sanoa), vaan kannustaa muita psykopaattisiin toimenpiteisiin missä palvotaan kaupallisuutta ja brandingia yli normaalin älyn.
Jos näkee miehen roolin aivan erilailla (ja samalla minä pidän miehisistä miehistä kuten metsänhoitajat aikoinaan eli aitoja vahvoja uroksia) rupeaa pikkuhiljaa näkemään oikean ja väärän ihan toisella tavalla. Tämä vastaa minulla samanlaista näkemystä mitä meidän miehillä on islamuskoisista miehistä: näkee sen väärän vaikka he eivät sitä näe. Mutta länsimainen mies ei voi nähdä itseään kuten islamuskoinen ei myöskään ehkä näe omia harhoja. Kaikki ovat singulaareina ok, mutta jos haluaa ymmärtää miksi eriarvoisuus kasvaa pitää lähteä ihan täältä.
"Huikeita tyyppejä oli kansakoulunopettajissa 1950-luvulla, kun armeijasta työttömiksi jääneitä kapiaisia koulutettiin pikatahtia kansankynttilöiksi."
VastaaPoistaTästä Kariavin huomiosta tuli mieleeni etelän erkkien kertoma (ilm.) kaupunkilegenda Maunulan kansakoulusta.
Siellä kuulema kätensä menettänyt möreä-ääninen sotaveteraani aloitteli tuntinsa aina samalla tavalla ja peloitteli ylikiltit oppilaansa lähes henkihieveriin:
"Järjestäjä! Olkaa hyvä tulkaa vääntämään proteesini siipimutteri kiinni!"
Kyllä siinä ovat kovatkin sällit olleet hiljaisia...
Hyvä HG:
VastaaPoistaVähän sitä diskurssianalyysia, mihin viittaat:
Eihän ihminen halua riidellä ja vihata, vaan rakastaa. Mutta loppujen lopuksi johtajat (jotka kuuntelevat häntä joka ei ihmisen kanssa puhu) määräävät sisällön.
Eikä ole kummainenkaan temppu saada ihmsiset mukaansa. Olipa kansalaisilla kieltä tai ei, se voidaan houkutella tukemaan johtajia. Tarvitsee vain vähän kurmottaa.
Etenkin Suomessa se on helppoa, kuten suurenmoisen onnistunut historiamme todistaa.
itse valita opensa kuin myös opetettavan asian. (jälkimmäiseen tosin voitaisiin vaikuttaa ulkopuolelta käsin, mieluiten luonnon taholta)
VastaaPoistaViedään lapsi korpeen eikä pois ole tulemista ennen kuin on valinnut oikein?
HG:lle
VastaaPoistaKaksitoistavuotiaana kirjoitin aineen, jonka piti käsitellä elämää.
Otsikko kuului:
Hengissäpysyminen ja toiveet.
Teksti kuului: "Olen karsinut kaikki turhat rääsät pois mitä elämään vaaditaan. Vain nämä kaksi asiaa on jääneet jäljelle, jotka ainoastaan ohjastavat ajatuksiamme ja tekojamme. Kaikki muu on turhan tarvitsematonta."
Sain 8+
Tuli vain mieleeni lueskellessani kirjoituksiasi.
Toivottavasti sinä saat täyden 10+.
Kiitos Jarmom, minun tekstejänihän aina mollattiin ja näin minun koko uskottavuus vietiin jota olin silti määrätietoisesti monen vuoden ajan yrittänyt rakentaa. Arvaa miten tässä nyt käy (nyt olen 50, tämä alkoi minulle kun olin n. 40 sillä halusin uudelleen työelämään ja olinhan ollut näköalapaikoilla ennenkin)?
VastaaPoistaTässä käy niin, että nämä, jotka repivät minun uskottavuuteni alas (oman typeryytensä takia, sillä heillä oli valtaa siihen ja samalla he kääkättivät ja juoruilivat niin paljon, että oli myös noussut uteliaisuus saada tietää miten asiat ON ja sen takia pysäyttivät jälleen kerran minun pyrkimykseni saadaa jalansijani takaisin mistä olin ollut vaille myös sitä ennen.
Kun ihminen ns. pyrkii rakkauteen ja hyvyyteen hän kyllä ilmeisesti käyttää muiden elämää ja muiden olotilaa ja mitä kateelliset ovat päässeet sadismissaan/rasismissaan
sanomaan toisesta. Varsinkin yliopiston sisällä missä ollaan niin ylimielisiä ja kaikentietäviä (vaikka eivät tienneet paljon mitään oikeastaan näin jälkikäteen tajuttuna) kyetään nousemaan jonkinlaisen tuomariston lailla ylös mukamas päättämään mitä toinen saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. No, minullehan tämä on ollut elämänmittainen asia. On aina tullut näitä besserwissereitä eteeni ja jos niille yritän selittää, että minä haluan vain olla osana sosiaalista formaattia, tehdä työtä, tienata oma palkka ja kuulua joukkoon (asia, mistä koulukiusattu lapsi aina kärsii ja olinhan kertonut näille, että olin ollut kiusattu mutta kun he eivät tajunneet mitä se oikeastaan tarkoittaa niin eivät kunnioittaneet sitäkään). Kiusattu haluaa kuulua joukkoon, haluaa saada sitä kunnioitusta mitä ei milloinkaan saanut ja tekee enemmän työtä kuin pinnalla liitäjät joista kukaan ei mitään juorua. Silti saa pakit koska tämä heidän utelaisuus vuorostaan ja sen takia turha pysäytys pysäyttää toisen (kiusatun) mahdollisuudet nousta sille itse tehdylle tasanteelle. Nyt sanovat sitten pian taas minulle äidillisen kiltisti: "No kuules nyt pikkuinen, unohda nyt kaikki tuo ja rupea vain tekemään eteenpäin työtä...."
Jos minulle kerrankin vielä niin sanotaan lyön jollain päähän. Minä en tiedä kuinka monta kertaa sitä olen kuullut ja kuinka monta kertaa minä sen teen ja kuinka monta kertaa nämä itsevaltiaat ylimieliset kaikentietävät taas pysäyttävät, repivät elämäni jonkun alueen auki - huutavat mediaan asti ja kuvittelevat, että saavat vihdoin jonkun verisen erävoiton - kuten tähänkin asti. Olen siis 50 ja tätä on jatkunut. No, ei ole enää sen takia (!) uskottavuuttakaan. Se vastaa tilannetta kun olisin ollut Kanerva mutta en olisikaan lähettänyt kun yhden tekstiviestin jossa lukisi: oletpa kaunis. Tämä olisi kuitenkin heille niin suuri tarve repiä auki ja herkutella sadistisesti mediassa ja kun selvisi, että oli vain yksi viesti ja sekin 30 vuotta sitten niin prosessi (!) olisi silti luonut kaikenlaista ympärilleen. Täytyy siis muistaa, että jo pohdinta ja ihmettely ovat tyhmälle kansalle aina sama kuin Tuli, josta savua.
He (jotka indoktrinoinnin osaavat, ja minäkin sen osaan mutta en harjota tällä tavalla härskisti kuten jotkut ryhmät tuntuvat tekevän) siis voittavat joka tapauksessa kunhan pommi on heitetty. Se on siksi tärkeää, että myös Kanervan tapauksessa tajutaan.
On aina poliittisia tahoja (itsevaltiaat ubermensch) joiden sadismi saa energiaa siitä, että pääsevät nitistämään jotain ihmistä joka heitä ärsyttää.
Ja olen varma, että Kanerva ärsyttää sillä hän on etevä työssään ja hän voi siksi muuttaa vanhoja (pahoja) prosesseja ja sitähän nämä investointinikkarit eivät halua. Heille raha kulkee kaikkien ihmisten mainetta edellä. Käyttävät sitä kuten minua kohtaan: ihan miten vaan kunhan saavat erävoiton. Voittamisen pakko on siis se sairas osa näissä Berlusconin kaltaisissa miehissä: on hienoa, että haluaa voittaa mutta terveen tulisi ymmärtää missä kulkee raja sitten kun ei enää ole oikeassa. Mutta se on heille pahempi kuin kuolema jossain määrin ja repivät mitä vaan ja kenet vaan siinä voittamisen hybriidissä. Tätä on nähty myös meillä.
Silti ei voi ruveta karsimaan ihmisiä otsalohkon mukaan koska se pienentää koko rotua (jos rodusta voisimme puhua, länsimaisuutta kulttuuria sitten) ja tekee karhunpalvelukset myös muihin nähden. Mutta sekin voi olla jonkun taustalla hääräävän vielä sadistisemman tahon toive. Minä en siksi usko, että rakkauteen pyrkii kukaan koska minä näen näitä sadistisia ja piilotettuja pahoja prosesseja yhtä paljon kuin kauniita ja oikeudenmukaisia. Olen myös nähnyt omasta elämästä miten vaikeaa on pysyä mukana kun ympäristö on aloittanut tuollaisen kansanvallan ja repimisen. Miten raadollisuus kulkee jossain järjen vieressä, ei siinä itsessään ehkä.
Mutta taasko pitäisi siis jättää heidän turhat estot taakse ja lähteä puhumaan ns. asiakasrintamalle ikäänkuin mitään ei olisi tapahtunut. Vaatii pokkaa voin sanoa ja kukaan ei näistä haaskalinnuista olisi itse valmiita kohtaamaan sen vaikeuden mihin minut laittavat (ja traumat lapsuudesta revitään auki jne jne eli monta vaikeaa asiaa joudun uudelleen ja uudelleen heitä varten kokemaan ilman, että kukaan edes ymmärtää mitä tekevät. Minäkin voin stalkata näitä ja katsoa mitä voisin hieman repiä julkisuuteen??)
Nyt mieheni sanoi, että no joo, katsos sinä olet jo 50. Minä sanoin, että tämä paska otti vauhtia jo kun olin 40. Kukaan ei kuunnellut kun yritin olla asioiden edellä, sillä arvasin miten tässä käy koska se oli tapahtunut ennen. Mutta ei, tässä sadistinen hymy ja kaikenlaiset etä-diagnostisoijat nousivat viisauksissaan ja jos olisin voinut valokuvata noita typeriä ilmeitä mitä kohtasin kun näin heidän omnipotenssin ja tiesin miten tässä tulee käymään - niin voisin saada paljon rahaa psykologisilta lehdiltä: ovat siis typeryyden huippuja minun mielestä. Mutta minun kasvojeni piirteitä he kylläkin ottavat analysoitavaksi, paitsi, että tulkitsivat kaiken väärin. Pelkoni oli todellista, ei mitään syyllisyyden varmuutta.
Kun minun kasvot heijastivat äärimmäistä pelkoa ja lopullisen toiveen menetystä he kuvittelivat, että olivat löytäneet oikean joko sairaan tai sitten rikollisen. Näin typerä mieli miettii eikä kuuntele.
Samalla he kyllä opettavat suu vaahdossa muille (!) että pitää osata vähän kuunnella. Osata vähän sitä ja tätä...paitsi, etteivät itse sitä osaa. Miten muut ikäänkuin valehtelevat ja lässyn lässyn kun eivät ymmärrä ollenkaan miten Homo Sapiens toimii. Eikä voinut sitä heille sanoakaan: He pudistelivat päätään ja pitivät vain valheina tai satuina. Friedman oli heille vielä vuosi sitten ohjenaru ja tästä lähtivät. Näin ideologia toimii käytännössä: istuu kuin kivi vaikka perustuu yhden miehen sairaisiin kuvitelmiin.
Mitä opimme tästä? Diktaattorit jylläävät myös lännessä - eri lailla vaan.
Kenen oikein, Anonyymi? ja kuka veisi korpeen ja miksi sinne?
VastaaPoistaMie tarkoitan luonnolla jokapäiväistä elämää riisuttuna ajan pitää-täytyy-muodista.
Ja tänään on kyllä paljon riisuttavaa ja vaatimusten kylmiä sormia iholla.
(jaa, voisi se olla korpikin, mutta se ei sovi kaikille)
HG:lle
VastaaPoistaMinä sain 8+ aineen lyhyydestä ja ytimekkyydestä. En muista mitä ope sanoi itse asiasta.
"voittamisen hybriidissä" piti tietysti olla voittamisen
VastaaPoistaHybriksessä
ks. http://fi.wikipedia.org/wiki/Hybris
1920-luvulla käytiin heimosotia, saatiin Tarton rauhat Virolle ja Suomelle, jos 1910-luku päättyi 31.12.1919 eikä 31.12.1920, mikä ei ole varma toisen tulkinnan mukaan.
VastaaPoista* 1920 Tarton rauha
* 1922 Lex Kallio
* 1923 Kallion leikkaus eli SSTP:n kansanedustajien vangitseminen
* 1925 Lex Pulkkinen
* 1927 ennätyspuutavaran vienti ja laivastolaki
* 1929 laman alku