Nöyryydestä

Kari Enqvist olisi Suomen paras tiedekirjoittaja, jos hän kirjoittaisi paremmin.

Näinä päivinä ilmestynyt Monimutkaisuudesta. Elävän olemassaolomme perusta on todella tärkeä kirja, koska nyt Enqvist käy käsiksi reduktionismiin, joka on kaarrellut näkyvissä hänen aikaisemmassa tuotannossaan.

Sääli että hän on jo saanut jokseenkin kaikki palkinnot kansanomaisen tieteen kirjoistaan. Tai ehkä se ei haittaa. Taas on tulossa lisää.

Tapaus on erikoinen. Toisin kuin useimmissa muissa tapauksissa maailmankuvan perusteita ja sen luonnontieteellisiä perusteita esiteltäessä kirjoittaja on itse tiedemies ja nähtävästi kovaa kansainvälistä tasoa.

Varauma johtuu vain siitä, etten osaa arvioida enkä arvata teoslistan perusteella, miten asian laita on. Fysiikka on rajun kilpailun alue. Mutta Enqvist on joka tapauksessa tieteellisillä ansioillaan Helsingin yliopiston teoreettisen fysiikan professori.

Tämä ei tarkoita Helsingin yliopiston kiitosta. Luonnontieteessä olisi kuitenkin sensaatio, jos vähäinen tai näennäinen kyky kipuaisi tuolle oppituolille. Asiantuntijoita löytyy, eivätkä kieli ja kulttuuri aiheuta heille ongelmia.

Otan nyt opettaakseni Enqvistille muutaman asian kirjoittamisesta.

On perusteltua peitellä sitä, miten tavattoman mielissään on itsestään ja miten ylivoimaiseksi itsensä arvioi verrattuna tavallisiin tolvanoihin.

Tämä kavaluussääntö kannattaa pitää mielessä, koska ihmisten ei ole pakko ostaa eikä lukea kirjoja. Suomessa menestyy vain yksi Hannu Taanila kerrallaan, ja kun Hannu täyttää parin vuoden kuluttua 70, Jari Sarasvuo on jo ottanut hänen paikkansa.

Sorry about that, man. No vacancy.

Omahyväisiä besserwissereitä me kirjoittajat olemme joka sorkka. No doubt about that, man. Mutta vaihtoehtoja eli vapausasteita riittää.

Älyllisen etevämmyyden esittely on lukijasta yhtä miellyttävä kuin taskulampun (LED) tuikautteleminen silmiin.

Myönnän että kirjoittaja on määrättömästi etevämpi kuin esimerkiksi minä. Mutta toisaalta elän sellaisessa maailmassa, johon ei ole kukaan omin voimien tullut ja josta ei ole yksikään jalkamiehenä lähtenyt.

Ei tämä ole pahasti sanottu. Kaikessa ystävällisyydessä minä. Enemmän minua harmittavat nöyrät miehet, kuten ne kaksi suuruudenhullua (Vesa Keskinen ja Maskun ja Ideaparkin Topi Sukari), jotka mainitsivat äsken television ajankohtaisohjelmassa johtavaksi arvokseen nöyryyden.

Samaa tapaavat nykyisin toistella ammattiurheilijat, nekin joilla on himomurhaajan luonne ja koulutus.

Kirjallisten tehokeinojen ongelma on yksinkertainen. Kun sellaisia käyttää, tulee tunnustaneeksi, että tarvitsee niitä. Se taas tarkoittaa, ettei itsekään ihan luota sanomisensa voimaan. Enqvistin tehokeinoja ovat nokkeluudet ja hauskat pudotukset kesken vaativan tekstin.

Mutta pellyhypyt kuuluvat muualle, esimerkiksi blogeihin. Professorin ei kannata kilpailla nimimerkin Liukas Lätkä kanssa. Siinä jää toiseksi.

Hyvä teksti on niin kuin puhtaat alusvaatteet. On selkeä olo. Ei tule mieleenkään ajatella niitä alusvaatteita. Nokkela teksti on pierutyyny takataskussa. Se voi toimia halutulla tavalla, mutta ei aina eikä joka paikassa.

Lisäksi veikistely osoittaa, että kirjoittaja haluaa miellyttää lukijoita, jolloin lukija miettii, mistä tämä tarve johtuu.

”27. Luku. Elämän pehmeys, jossa teemme salaattikastiketta ja edistämme molekyyligastronomiaa sekä muita pehmeitä arvoja, kehumme fyysikoiden panosta elämän olemuksen selvitystyössä ja pohdiskelemme elämän katalyyttistä syntyä.”

Kieli on epätarkkaa (gastronomia arvona) ja kliseistä (panos työssä).

Kirjoitan tästä kirjasta lisää. Luin vasta puolet – loppupuolen. Oli muita kiireitä. Aihe on äärimmäisen kiinnostava ja olen ollut pitkään todella kiinnostunut tästä. Kompleksiteetti (joka on selvä käsite), emergenssi (joka on epäselvä ja ryöstelty käsite).

Aikaisemmissa kirjoissaan Enqvist on ollut äärimmäisen hyvä selvittäessään vaikeita tieteellisiä asioita ja nolostuttavan teinimäinen kaunokirjallisissa juoksutuksissaan.

Feynman osasi sen. Hän kirjoitti, että tiedämme niin kovin vähän ja olemme niin kovin tyhmiä. Hänen kirjekokoelmansa (Don't you have time to think) on täynnä asioita, joissa edes fysiikka ei auta eikä reduktio käy mielessä. Esimerkiksi millaista on rakastaa ihanaa naista ja sitten puhua hänen kanssaan hiljaa kauan jonnekin aamua kohti.

Toivon että harmini on aiheeton. Luettavan ja tajuttavan tekstin sepittäminen tiukasta tieteestä on hyvin vaikeaa.

Sepittäminen liittyy sanaan ”seppä”.