Klubilla

Kauhavan kauppiailla oli ennen sotia klubi Orrenmaan matkustajakodissa. Emännät hakivat heitä sieltä kotiin vuodenajan mukaan maitokärryillä tai vesikelkalla.

Äidinisä oli yhtenä. Kauppiaalle on tärkeää verkottua.

Suomalaisella klubilla olen ollut joskus puhumassa jostain asiasta. Tänään satuttiin syömään, kun kaveri ehdotti. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.

En ollut tiennyt, että kaupungissa on vielä paikkoja, joissa on puku- ja solmiopakko. Hyvä ajatus. Televisiossa kerrottiin romanikulttuurista, että kiertämätön tapa osoittaa kunnioitusta vanhoille ihmisille on esiintyä ehdottomasti vain suorissa mustissa housuissa.

Taisi tulla kauppaan asiaa. Epäilen että tumma pukuni on hitusen harmaa.

Sattui farkut jalkaan. Sellaisia valmistetaan myös lihaville ja vanhoille. Päästivät silti sisään. Solmiosta ei ollut merkkiäkään. Olisihan sen voinut improvisoida kengännauhasta, kuten muinoin Vanhan kellariin mennessä.

Ei tullut siitäkään interpellatsionia eli välikysymystä.

Väkeä oli paljon. Taisin olla porukan toiseksi nuorin. Naisia näkyi vain tarjoilijoina. Unohtui kysyä, nimitetäänkö heitä tarjoilijattariksi.

Olisi minulla frakki ja siihen henkselit, ja olisi myös smokki, mutta siihen tuskin mahdun. Shakettipuoli on kieltämättä heikompi. Mutta nyt täytyy ottaa tuo pukeutumiskysymys vakavasti.

Teknillisissä korkeakouluissa professorin virka-asu on nuhjaantuneet farkut, linttaan menneet lenkkarit ja jokin fleecen tapainen. Jos haluaa hienostella, voi käyttää sen alla pikeepaitaa.

Tässä Lappeenranta poikkeaa suuresti Helsingistä. Kaverit kulkevat siellä skraga kaulassa.

Täytyy ehkä miettiä vielä kerran. Olin jo käynyt katsomassa kaupasta, että duunarien haalari ulkotaskuinen ja renksuineen olisi aivan ylivoimainen mukavuudeltaan ja kestävyydeltään. Nykyisin niissä on myös polvipehmusteet, jos joutuu lähestymään rahakirstun vartijoita.

En liene luonteeltani aivan tyypillinen naulanastuja, mutta sellaiset turvakengät olisivat kivat, joissa on kärjissä sisäpuolella raudat. Ei voi koskaan tietää, milloin joutuu rimpuilemaan esimerkiksi putkaan pantaessa. Raudoitetuilla kengänkärjillä voisi saada poliisimiestenkin jakamattoman huomion.

Hieman lyhyemmin sanottuna: miesten siisti asu on mielestäni idiottimainen. Ystävämme Petja voi olla tästä alan miehenä erimieltä, samoin kuin kollegani S. Villa, jonka isä on oivallinen vaatturi.

Miehen parempi puku on säilynyt olennaisesti samanlaisena kohta 150 vuotta. Sinistä sheviottia ja hilsettä harteilla.

Meillä on käytössä siviiliunivormu.

Hovioikeudessa ollessani pikkutakki ja kravatti olivat päivänselviä vaatimuksia. Jotenkin ymmärränkin, että yleisön eli yhteisen rahvaan kanssa tekemisiin joutuvat pukeutuvat yhdenmukaisesti.

Helsingin keskustassa näkee vaatteista heti, kuka on asianajaja tai investointipankkiiri.

En ollut tullut ajatelleeksi, miten vähiin salaiset syömäpaikat ovat käyneet (ja juoma). Muinoin oli ruotsinkielistä klubia tavallisille ja teknisille henkilöille, oli Kauppakilta, oli Pörssiklubi, jossa toden totta piti olla se kravatti, ja taisin olla joskus isäni siivellä Helsingin Rotaryklubi numero ykkösessä, joka kokoontui vähän väliä Seurahuoneella.

Ei tästä ole aikaa mitään, kun kävin upseerikerholla, joka osoittautui entiseksi upseerikerhoksi, ja Kauhavalla nykyisellä upseerikerholla. Tyylikäs paikka. Action oli kuitenkin ennen vanhaan au-kerholla. Sinne mentiinkin kokopitkän nahkatakin liepeet määrätietoisesti lepattaen.

Ja opiskelijoilla oli osakunnissa sapuskaa. Sen kumminkin olen muistavinani, että Ostrobotnialla toimi vartijavahtimestarina nerokas henkilö, joka kiskaisi yhdellä vedolla kundilta päällystakin ja kaulaliinan niin että tulija pyöri hyrränä pöytään. "Botnian pannu" oli 60-luvulla jotain sellaista, jota kukaan ravintoterapeutti ei nyt itkemättä katselisi.

Hm. Taidan panna ilmoituksen lehteen: juhla- ja tilapäispuhuja tarjolla sopuhintaan. Huom.: oma kravatti!