Sivun näyttöjä yhteensä

31. lokakuuta 2007

Kaulahuivi

Olemme nyt menneet porvarillisen idyllin iljettävyydessä äärimmäisyyksiin.

Tosin idylli horjahti pahanpäiväisesti, kun kaulahuivi katosi. Tai siis kun hukkasin sen.

Kun tässä on näet erilaista toipilaisuutta, olemme pitäneet sellaista tapaa, että luen vaimolleni aina iltasadun, ja hän istuu vastapäätä ja kutoo.

Lapsilleni luin ääneen ja joskus paljonkin. Vaimoni ei ole oikein tosimiehissä tarttunut kutimiin vuosikymmeniin. Se on usein sillä viisiin, että nimenomaan naisihminen oppii suhtautumaan viileästi sellaisiin askareisiin, joissa äiti on hyvä. Anoppi on valmistunut Wetterhofilta käsityön opettajaksi eikä tästä ole pitkääkään aikaa kun hän kaipaili tekemistä, joten minulla on joitakin teepaitoja, joiden kainaloihin kuluneet reiät on peitetty koruompelutasoisesti. Ja totta puhuen omakin äitini on sen tason tekijä olletikin neuleissa, ettei hänelle parane edes näyttää mitä tahansa teelmää.

Kaulahuivista tuli hyvä. Lanka oli valikoitu huolellisesti ja jos askare jatkuu, äidilläni on yksi huoneellinen niin ettei ainakaan kesken lopu.

Olen itsekin miettinyt, että jospa jossain vaiheessa lopettaisi turhanaikaisen kirjoittelun ja rupeaisi virkkaamaan vaikkapa pannulappuja, jotka ovat kiistattoman hyödyllisiä tavaroita taloudessa. Vähän nuorempana uhittelin meneväni Raumalla pitsin nypläyskursseille, mutta voi olla, että se olisi liian iso pala haukattavaksi.

Kaksitoista vuotta sitten kun vanhempani tulivat kyläilemään meille Kaliforniaan, äiti oli LAXiiin eli Los Angelesin kansainväliselle lentokentälle tullessaan totinen ja sanoi, että nyt ei elämä jatku. Hän oli hukannut peruuttamattomasti virkkuukoukkunsa lentokoneeseen. Että on hankittava uusi, numeroa kolme ja yksi neljäsosa.

Olen hitusen ylpeä siitä, että asia järjestyi. Naisten käsityöt eivät olleet ainakaan silloin Kaliforniassa muotia ja olin jo kauhukseni käsittänyt, etteivät sikäläiset kekkaleet hallinneet edes villasukan kantapään kaventamista. Niinpä neuletarvikkeista ei ollut myymälöissä kuultukaan.

Santa Monica on ihmeellinen kaupunki. Löysin sieltä ihan oikean lyhyttavarakaupan. Myyjättärenä oli noin satavuotias neiti-ihminen, jota valvoi kaupanteossa hänen äitinsä. Kuuluivat muuttaneet Venäjältä tässä takavuosina eli noin 1912. Ja virkkuukoukkuja löytyi. Olisi ollut myös nappia ja nepparia ja luukkuhousujen käyttäjille harmaata sukkanauhaa. Kanttinauhaa joka lähtöön ja tietysti kaikenlaisia sukkapuikkoja – myös pyöröpuikkoja, jollaisia muistelen Tarja Halosen käytelleen, kun tunsi hänet hänen nuorena naisena ollessaan ja joskus katselimme toisiamme pitkään raastuvan penkillä.

Tästä näemme, että käsityöammatteihin liittyy arvaamattomia riskejä.

Kaulahuivi tuli valmiiksi ja romaani loppui ja siirryimme seuraavaan romaaniin. Totesimme yhteisesti, että huivi oli oivallinen. Käytin sitä kerran töissä, jossa se herätti kaikissa vastaantulijoissa pohjatonta katkeruutta.

Mutta kun sitten kahden päivän jälkeen minun piti kehaista pojalleni, joka pistäytyi matkoillaan varmistamassa, että meillä elellään edelleen siivosti, niin ei sitä huivia löytynytkään mistään.

Näin kävi lauantaina illalla. Erilaiset onnettomuudet iskevät aina silloin kun kaupat ovat kiinni – ilmoittautukoon jokainen, jota on loppunut kotoa esimerkiksi tulostimen paperi kauppojen aukioloaikaan. Sellaista ei tapahdu.

Jouduin suorimaan kulkuneuvoille ja viranhoitoon Lappeenrantaan sangen synkillä mielin.

Kesken luennon puhelin tärisi. – Nokian uuden Commarin mainio uudistus on värinähälytys, jota käytän tekstareille pitäessäni puhelimen muuten äänettömänä. Käskin ylimääräisen tauon välittömästi, koska aavistin, että kaulahuivi soittaa.

Olen jo varmistanut tekstiviestit tietokoneelle ja polttanut back-upin CD:lle. ”Kaulahuivi oli kaupassa.”

Vaimoni oli pannut paikallisen K-kauppiaan lujille, ja tämä oli lopulta tunnustanut, että myymälähuoneistosta on kieltämättä otettu talteen tyylikäs kaulahuivi. Sen paikantaminen myyjien sosiaalitiloista tai pakastimesta tai velliastian alta kävi joutuisasti eli hiukan alle tunnissa.

Ja kaulahuivi odottaa nyt onnellisista käyttäjäänsä naulakossa. Myös oppi on saatu: on tarkattava tilannetta, kun nostelee ostoskasseja takki rempallaan, jottei tulisi isoa vahinkoa.

Oletteko muuten huomanneet, etteivät susiturkkimiehet käytä kaulahuivia? Siis nämä maan valiot, jotka kulkevat kovin tohkeissaan itsestään paukuttelemassa henkseleitään ja vittuilemassa vastaantulijoille.

27 kommenttia:

  1. "...Siis nämä maan valiot, jotka kulkevat kovin tohkeissaan itsestään paukuttelemassa henkseleitään ja vittuilemassa vastaantulijoille."

    Mutta hivenen puuttuisi ilman heitä, tuo rivikin.

    (Tulikohan taas vittuiltua. Ei ollut tarkoitus.)

    VastaaPoista
  2. No jos noin.
    Ostin muutoin uuden kaulaliinan, kun sitä edullisesti tarjottiin. 50% villaa, 30% mohairia ja loput silkkiä, herringbone-kuosiin kudottu.

    Olen tuossa miettinyt että pitäisi lippalakit ja kaulaliinat nimikoida. Nyt minulla on nimikoitu puvut, paidat ja housut, mutta jos olen housuni hukannut, minulla on sen verran muita ongelmia, etten osaa enää niitä kaivata.

    Mitä käsitöihin tulee, niin vaimo teki juuri helmikirjonnalla New Yorkin skylinen yön siniselle sametille. Erityisesn hieno yksityiskohta on tunnistettava Chrysler Building. Pistän kuvan kun se on...

    Nyt se tekee suunnitelmaa miten Manhattanin metrokartta syntyisi helmistä.

    Itse, työperäisten näpistelyjen lisäksi, hissukseen teen uutta kaiverrusta. Edellinen meni ns. genitaaleille, kun se halkesi, kun olin kärsimätön.

    VastaaPoista
  3. Manhattanin skyline kirjottuna… Kuulostaa hyvältä. Sitä odottaessa suosittelen matkaa Riesengebirgeen, Böömin Krkonose-vuoristoon. Olimme vaimoni kanssa jo menettäneet toivon löytää kelvollinen käsityöharrastus, mutta tuo matka inspiroi. Siis herrajumala mitä pitsejä! Niinpä tällä hetkellä onkin menossa Moskovan suuren kansanrodeon kuvittaminen hopealangasta nyplättynä, ehkä vielä lisäämme kultaisia efektejä. Tyynynä muuten käytämme Orimattilan mallin mukaista lampaannahkaista.

    VastaaPoista
  4. Tässä on vielä tasa-arvo taistelussa kutimen mentävä aukko. Olen aina ollut katkera siitä, ettei minulle kukaan missään opettanut kutomistaitoja virkkaamisen alkeita enempää. Sekin oli kansakoulun alaluokilla, ja jo ajat sitten unohtunut taito. Kun libido alkaa vanhemmiten talttua, naiset pitävät miehet itsestään riippuvaisina nimenomaan tämän kutomistaidon avulla. Ja äidit kiinni pojistaan vielä näiden lähestyessä eläkeikää. Tämä on sitä sukupuolittunutta työnjakoa. Osaisin kyllä näprätä jos jonkinlaista liidokkia, mutta mitä hyötyä siitä on. Olisikin välittömästi perustettava laaja miesverkosto, joka ryhtyy vastaiskuun sukupuolittuneen työnjaon viimeisiä instituutioita vastaan. Kunnalliset viranomaiset on vihdoinkin velvoitettava lakisääteisesti turvaamaan jokaiselle miehelle subjektiivinen oikeus kutomis- ja virkkuuopetukseen. Tämä voitaisiin toteuttaa myös kotiopetuksena läpäisyperiaatteella kunnallisten tasokokeiden avulla. Enkä osaa solmia myöskään kravattisolmua ilman havainnepiirustusta. Se hyöty lennokkihommista on ollut, että piirustustenlukutaito, joka edellyttää spatiaalista hahmotusta, on jäänyt selkäytimiin.

    VastaaPoista
  5. Hopeapitsiäkin olen kokeillut, mutta ei oikein bore.
    Ennen kun kaverilla oli oma työhuone, saattoi käydä siellä vetämässä lankaa. langan vetäminen on sen verran riesallista ja tasalaatuisen langan vetäminen kotona on aika hankalaa. Kuitenkin jos haluaa tehdä kunnon pitsiä, lankajuoksun pitää olla tarpeeksi pitkä ja se ei huonolla langalla onnistu.
    Tietysti Saksasta saa ostettua valmistakin lankaa, mutta se ei ole sama asia, vaikka lanka onkin parempaa...
    Se on niin vaikeaa, kamalan vaikeaa....
    Julkaisin hiljan omalla blogillani kuvan vaimolleni tehdystä hopeavasarasta.

    VastaaPoista
  6. petja

    Mutta sinähän olet niin Valtavan ???? jo ja nimenomaan sukugeeneistäsi johtuen?

    Sinulle mä annan lahjaksi kultaisen virkkuukoukun, johon itse Oscar Wilde on kirjoittanut: 'virkkaa niin saat sirkkaa' (pienillä kirjaimilla)!
    Sothebyllä: 20000000£

    Kemp

    Joo.

    Nää sun viimeiset on taas olleet ns. lyömättömiä.

    Joku 'monotonikko' eli esim. Juha Seppälä ei pääse näiden tyylistä jyvälle kuin ehkä terminaalivaiheessaan...

    VastaaPoista
  7. Vuonna 1956 meidät ekaluokkalaiset pojat pakotettiin kansakoulussa virkkaamaan pannulappu. Kiikutin sen kotiin ja muistan äitini ilmeen: itkeä vai nauraa.

    Vajaat 20 vuotta myöhemmin Rooman-tätini lahjoitti minulle järkyttävän kalliin kashmir-villapaidan - se oli tarjoitettu lahjaksi hänen isälleen, joka ehti kuolla. Se unohtui armeija-aikana johonkin epämääräiseen kämppään ja katosi. Mitään muuta kadottamaani tavaraa en muista yhtä kaiholla, ei pelkästään hinnan takia.

    Tekstiili on lähellä ihoa ja iho muistaa. Vaikkapa muinaiset nailonpaidat.

    VastaaPoista
  8. Tämähän on nyt pelkkää pitsin nypläystä; huolimatta tämän jutun pienistä sivistyksen sivupoluista.

    Ja nämä vaateparsijutut antavat tuolle egomaanikko Petjalle mahdollisuuden paistatella päivää rääsyjenasiantuntijana täällä Kemppisen suositussa blogissa.
    Veto.

    Muutenkin on niin että rumat vain ne vaatteilla koreilee. Katsokaa vaikkapas taivaan lintuja, katsokaa kedon kukkia. Ei edes Petja kaikessa loistossaan pärjää niille.

    Tänään collegat hortoilivat koulutukseen ja kävivät kuuntelemassa EXvaimonsa kautta julkisuuteen itsensä singonnutta T. Karpelaa. (Huom! ei carpelania!)

    Aiheena oli kuulema PUHEJUDO.

    Keskiluokkainen keskinkertainen virkamies ymmärtää asian vähän raamatullisesti; luennoitsija Koo kulkee Sokrateen ja Jeesuksen jalanjälkiä toteamalla että sana on useimmiten voimakkaampi kuin miekka. Näinhän tuo asia lienee ja luulisin, että jokainen hieman maalaisjärkeä omaava kansalainen allekirjoittaa tuon asian.

    Mutta minkähän vuoksi tällaisia itsestäänselvyyksiä lausuvia "konsultteja"/profeettoja juostaan kuuntelemaan kieliposkella, sankoin joukoin, vailla mitään itsekritiikkiä?? Ja miten paljon turhaa rahaa palaa tällaisissa "koulutuksissa"?

    Näyttää vähän ..tai oikeastaan aika paljon siltä, että homo sapiensilta on pallo tai oikeammin elämänsä päämääärä pahoin hukassa.

    Ja tätä henkistä tyhjiötä täytetään erilaisilla huuhaa-konsulteilla ja Löydä oma tiesi/Hallitse elämääsi-oppailla, joita ilmestyy markkinoille syksyisin kuin sieniä sateella.

    Olisi mukava kuulla Kemppisen mielipide tästä modernia yhteiskuntaamme riivaavasta ilmiöstä ja samalla runoilijan syvällinen analyysi siitä ihmismielen pimeämmästä puolesta, joka on johtanut meidät tähän tilanteeseen.

    Runoilija-Kemppisen ainakin pitäisi olla huolissaan, jos heimopäälliköksi aletaan huutaa Sarasvuo-tyyppisiä inkkareita.

    Vai??

    VastaaPoista
  9. Ei koo, vaan T. Karpelaa.

    No koo tai tee; ihan sama. Ei asian ydin siitä muutu.

    VastaaPoista
  10. Tuota...
    En ole varma onko herra Räsänen selvillä minun koulutuksestani?

    Mini-CV:
    Synnyin pohjalaisen yrittäjän vanhimpana poikana ja isä oli niin yritteliäs, että minun vanhin veljeni on tasan 90 päivää nuorempi.Isän puolelta minulla on 5 veljeä, jotka jatkavat tavallaan isän uraa. Äitini toinen poika, Hietamaiden Viimeinen Prinssi, kuoli äitienpäivänä 43 vuotta sitten.

    Olen ollut omillani viisitoistavuotiaasta, joskin hoidin enimmät omat asiani jo muutamaa vuotta aikaisemmin.
    Tein ensin metsä- ja puutarhatöitä, ja olin kai aikanani maan nuorin AU-teiniyksinhuoltajaisä.
    Sitten aloin opiskella ammatteja.

    Olen valmistunut vaatturiksi 21 vuotiaan, sitten suoritin tutkinnon klassisessa laulussa(tenori/kontratenori), minkä jälkeen lähdin oppiin Suutari Merjamalle ja sitten kultasepän oppiin Kalevalalle ja Saaren kultasepälle.

    Sitten väliin rapiat kymmenkunta vuotta töitä, mm. liikennelaitoksen tutkimusosastolla, teatterissa, rakennusliikkeessä, catering-firmassa ja ravintolassa. Sitten sisällöntuotanto- ja multimediakursseille, minkä jälkeen sitten seitsemän vuotta Talentum-konsernissa ja sen jälkeen freelancerina, mm. luennoiden mainostoimistoille, mediataloille ja teknisessä korkeakoulussa.
    Viime keväänä perustin oman yrityksen, joka tuo maahan omaa vaatemerkkiäni SonParee (toinen merkki lanseerataan talven aikana) ja myy minun sisältötuotannon konsultaatiotani. Alku on ollut kankeaa, mutta nyt alkaa vauhti parantua, kun alihankkijoiden kanssa olleet ongelmat on ratkaistu.

    http://www.ihmiskunta.org/vasara.jpg.
    Harrastan mm. pieniä kultasepäntöitä, (luun)kaiverrusta, arkkitehtuuria, kaupunkisuunnittelua, tositeitä, historiaa, kaupunkilomia, lukemista, kirjoittamista, Pikku-D:lle irvistelyä ja itseäni pienemmille vittuilua . Valitettavasti aikaa on parhaimmillaankin vain 27 tuntia vuorokaudessa ja en jaksa laskostaa sitä kovin paljon enempää.

    Tilan puutteen vuoksi olen jättänyt veitsien ja miekkojen taonnan, keramiikan ja öljyvärimaalauksen. Varojen puutteen vuoksi joudun rakentamaan kaupunkeja ja puistoja vain näytöllä ja metallivalut joudun teettämään muualla.

    Liikunnalliset harrastukset ovat vähentyneet, tanssin jouduin jättämään kun aineenvaihduntahäiriö lisäsi painoa 50 kiloa 13 kuukaudessa, samalla jäi pyöräilykin. Kun hartia oli ammuttu paskaksi, jäi jousiammunta ja katutappelutkin vähenivät. Pitkät kävelyt jäivät oikeastaan ainoaksi, mutta niitäkään ei oikein viitsi kotikaupungissa, vaan jäävät lomille.

    Jonkin verran teen vaatteita lahjaksi oikeasti käsityönä, niin ettei niissä käytetä ompelukonetta laisinkaan. Itselleni teen juuri kilttiä, johon tulee liki 20 000 käsitikkiä. Joskus näissä käsitöissä yhdistän eri osaamisalueita, eli käytän materiaaleina metallilankoja, luuta ja jalokiviä kankaiden tai nahan kanssa.

    VastaaPoista
  11. Isoäitini vamistui myös Wetterhofilta. Sai tulpan, kun äitini oli kolme. Jälkeensä jäi neljä. Kun vaaria vastaan tuli yksi tietty vain, oli pian kasassa viisi, mistä aikaa myöten sukeutui kahdeksan. Kummallisia nuo luvut. Isäni syntyi 13 päivänä. Virkahuoneeni numero oli parissa peräkkäisessä paikassa 13. Osoitteessani on kadun numero 13. Odotan perjantaita ja mustaa kissaa. Seiskaa en lue. Kuulemma valehtelijan numero.

    VastaaPoista
  12. Räsänen ei ole ainoa. Meitä on useita. Meitä jotka haluaisimme lukea Kemppisen blogin kommentteja ilman, että joku narsistisen luonnehäiriön ilmentymä jatkuvasti korostaa itseään ja muinaisen (sic!) sukunsa vaiheita. Ihan tiedoksi että meillä muillakin voi olla useita ammatteja amiksesta akateemiseen, mutta ei niistä pidetä meteliä. Hoidetaan homma ja mennään kotiin. Asia mikä on varma, niin mitään ei saa mukaansa kun kalma kerran korjaa ja kaikki ovat saman arvoisia ilman kummempia cv:itä. Nahkurin orsilla tavataan, ollaan Räsäsen kanssa vastassa.

    VastaaPoista
  13. Mikä hauska yllätys! Kemppinenkin pitää neuleblogia. Tämähän ilahduttaa meitä käsityöblogeja pitäviä naisia. Olemme nyt tulleet salonkikelpoisiksi blogimaailmassa.

    VastaaPoista
  14. Meitä on useita:lle

    Mistä työ taas tänne ilmestyitte. Olette joka paikassa. Erään teistä Meitä On Useita -porukasta tapasin viimeksi töissä kun kirjoittelitte rivouksianne tiedotustaululle.
    Ensimmäisen kerran tapasin Meitä On Useita -porukan jäsenen jo kansakoulussa, kun se ihmetteli miksi syön liimaa. Siis sitä hevosen luujauhoa.
    Erään kerran tapasin Meitä On Useita -porukasta taloyhtiön hallituksen kokouksessa kun oli puhe saparoveivistä.

    Kerran tapasin Meitä On Useita- porukan jäsenen kun se kirjoitteli että jonkun moraali on yhtä pieni kuin kolibrin kivekset.

    Meitä On Useita, jotka ovat sitä mieltä, että tulkoon haisunäätien kusimyrsky yllenne ja sumentakoon ajatuksenne, koska Meitä On Useita ja paljon enemmän kuin Teitä.

    VastaaPoista
  15. Petjalle. Ei se mikään aineenvaihduntahäiriö ole. Syöt vaan liikaa. Liikut liian vähän. Ja jos et liiku, niin syö vähemmän. Kaikki muu on älyllistä laiskuutta. Tai pitsinnypläystä. Vaikkakin sukuni on Karjalan mahtavaa heimoa ja nyytingit ovat olleet hallussa. Mutta jätä hyvä mies "tuo" muualle. Tämä on hyvä blogi vaihtaa näitäkin ajatuksia. Ja ai niin, nyytingit, ne ovat pitsejä.

    VastaaPoista
  16. nahkurin pikku apulainen

    En mä nyt niin vakavasti näitä 'piikkejäni' Petjalle heittele.

    Pääasia että molemmilla on hauskaa.

    VastaaPoista
  17. Rauno R on Rauno R. Juotuaan saavillisen viinaa hän tietää miltä maistuu tilkka. Herra, ellet armahda meitä heiltä, anna heitä meille enemmän!

    VastaaPoista
  18. Noi muistelothan on ihan kivoja. Nahkuri taitaa tykätä toisten lytistelemisestä. Niin mäkin ennen. Jäykkänä kuuntelin itseeni kohdistuvaa ivaa sallien toisille sen havaitsemisen ilon. Orsille on pirun lyhyt matka. malta toki.

    VastaaPoista
  19. Täällä pitäis olla joku aploodinappi, että vois kajauttaa tolle JarmOM:lle


    ... haisunäätien kusimyrsky...
    hihi sanois tuntemattomasta se

    VastaaPoista
  20. "jarmom sanoi...

    Meitä on useita:lle"

    MOT.

    VastaaPoista
  21. Minäkin fanitan jarmoämmää: voi että ei.

    VastaaPoista
  22. kuules nahkuri

    orsista sulla ei oo kokemusta. mä oon viittä vaille siellä jo, enkä ole käynyt amistakaan. toihan on helkkarin hauska jäbä toi PJ. Vaimoni on kuitenkin nainen.

    VastaaPoista
  23. Jarmoäm kommentoi kyllä nyt Ämmämäisesti.

    Petja kyllä pärjää omillaankin ja vittuilee viiltävästi takaisin. Eikä tarvitse näin ollen mitään taustatukea.

    Jään siis odottelemaan.

    Siis Jarmom. Elä taas ylireakoi...

    VastaaPoista
  24. Katuämmälle =)

    En tukea kellekään antanut. Olin kyllästynyt Meitä On Montalle, kun niitä Isä Meitä kohdalle ja arkastisessa tendenssissä kohtaa, varsinkin kun soveltavat urdunkielistä metodiaan sarkastisessa käännöksessään, ilman että joku heitä aloillaan pitää.

    VastaaPoista
  25. Leila-tätini aikoinaan varoitti minua leikkimästä vaatimatonta, siinä kuulemma kuitenkin tulee jonkun kääpiön tontille ja sillä raukalla kun ei muuta ole, saattaa käyttäytyä epäherramiesmäisesti ja loukata jotakin vahngossa.

    VastaaPoista
  26. ad PJ

    Alan digata Leila-tätiä enemmän ja enemmän. Vieläkö hengittää vai meneekö mieltymykseni nekrofilian puolelle?

    VastaaPoista
  27. Leila-täti on aivoveren vuodon jäljiltä, likemmäs 90-vuoden iässä, hieman sekava.
    Pystyy keskustelemaan, mutta ajan taju on sekaisin, niin että jos minä olen pois muutaman kuukauden, hän kuvittelee minun käyneen vessassa.

    Jos hän on käynyt hoidossa a) heinäkuussa, niin hänestä on taas heinäkuu, kerran ollaan hoidossa a), mutta kuitenkin hän kykenee niissä asioissa, joissa ajantajua ei tarvita, vielä väittelemäänkin varsin nasevasti, joskin väsyy äkkiä.
    Toissa tapaamisella puolusti maahanmuuttajia sen verran näppärästi, että meinasi opponentilta hihat palaa, kun huomasi menneensä verbaaliretkuun.

    Yritän käydä hänen luonaan aina silloin tällöin, mutta viimeksi hän oli liian väsynyt keskustelemaan, joten viivähdimme vain hetken.

    VastaaPoista